Johdanto

1 Professori ja valtiopäivämies Leo Mechelin teki vuonna 1891 aloitteen korukansiin sidotun kuvateoksen Suomi 19. vuosisadalla (1893) julkaisemisesta. Teos oli osa Mechelinin poliittista ohjelmaa, jonka tarkoituksena oli perustella Suomen erityisasemaa Venäjän valtakunnassa. Zacharias Topelius oli alusta asti mukana suunnittelemassa hanketta ja kirjoitti myös esipuheen ja ensimmäiset luvut, jotka käsittävät kaikkiaan lähes neljäsosan kirjasta. Kirjan kuvittamiseen osallistui noin 40 taiteilijaa, ja yhteensä 28 asiantuntijaa palkattiin kirjoittamaan teokseen yksittäisiä osia.

2 Tuohon aikaan Mechelin oli toiminut julkisuudessa monessa roolissa. Hän oli ollut pankki- ja teollisuusmies sekä toiminut valtiopäivillä ensin porvaris- ja vuosista 1877–1878 lähtien ritari- ja aatelissäädyn edustajana ja Helsingin uuden kaupunginvaltuuston ensimmäisenä puheenjohtajana, 1870–1880-luvuilla ruotsinkielisen liberaalipuolueen keskushahmona ja suurimman osan 1880-luvusta senaattorina ja vuodesta 1888 kauppa- ja teollisuustoimituskunnan johtajana. Mechelinistä tuli vuonna 1873 molempien oikeuksien tohtori ja seuraavana vuonna hänet nimitettiin Helsingin yliopiston kameraali- ja politialainopin sekä valtio-oikeuden professoriksi.1Ks. esim. Pirkko Leino-Kaukiainen (toim.), Leo Mechelin 1839–1914. Herre i Helsingfors, statsmannen och mannen bakom Finlandsbilden 1989. Mechelinin kaksi tutkielmaa olivat nimeltään Öfversigt af Svenska riksrådets statsrättsliga ställning från Gustaf I till 1634 ja Om statsförbund och statsunioner I.

3 Suomen suuriruhtinaskunnan ja Venäjän keisarikunnan keskinäinen suhde – valtio-unioni vai ei – oli Mechelinille koko hänen uransa ajan keskeinen valtio-oikeudellinen ja poliittinen kysymys. Nuorena opiskelijana Mechelin kiinnostui koko sydämestään liberaaleista ajatuksista, jotka olivat saaneet jalansijaa Suomesta Krimin sodan jälkeen ja kun valtiopäivät viimein kokoontuivat maassa vuonna 1863. Mechelin uskoi vahvasti kansalaisten yksilönvapauden ihanteeseen ja mahdollisuuksiin vahvistaa suomalaisten poliittista tietoisuutta. 1800-luvun kahdella viimeisellä vuosikymmenellä tämän idealismin rinnalle ja sitä vastaan nousi muita kansallisia ihanteita, kuten uskollisuus keisarille ja ajatus Suomen kansasta kollektiivina, kielen ja historian perusteella määräytyneenä yhteisönä.2Elisabeth Stubb, Rätt som argument. Leo Mechelin och finska frågan 1886–1912 2012, s. 16–21, 36–38, 57–73. Hajauttaminen oli yksi liberalismin periaatteista, joita Mechelin piti lähtökohtanaan. Ks. esim. [Leo Mechelin], »Italiens administrativa organisation», Barometern 1861:12–13. Käytännössä tämä ilmeni siinä, että Mechelin osallistui elinkeinovapauden kehittämiseen. 1800-luvun jälkipuoliskolla kaupunkien ja maaseudulle perustettujen kuntien paikallista siviilihallintoa järjesteltiin uudelleen ja laajennettiin. Hajauttamisperiaate voitiin myös yhdistää Suomen toimintavapauteen ja siihen että maalla oli tilaa huolehtia asioistaan Venäjän valtakunnan rajoissa. Toinen Mechelinin korostama näkökohta oli perustuslaillinen diplomatia, joka toimi kansanedustuslaitoksen valvonnassa ja palveli hallitsijan lisäksi myös kansakunnan etua. Ks. Stubb, Rätt som argument 2012, s. 41–43.

4 Poliittisena hankkeena Suomi 19. vuosisadalla juontaa juurensa keskustelusta, jota käytiin Suomen asemasta suhteessa Venäjän valtiollisiin elimiin, ja Suomen ja Venäjän ensimmäisestä valtio-oikeudellisesta konfliktista, joka puhkesi vuonna 1890, kun Suomen postilaitos siirrettiin keisarin manifestilla Venäjän sisäasiainministeriön alaisuuteen. Ensimmäisellä virkakaudellaan senaatissa Mechelin oli julkaissut vuonna 1886 ranskankielisen esitteen nimeltä Précis du droit public du Grand-Duché de Finlande.3Leo Mechelin, Précis du droit public du Grand-Duché de Finlande 1886. Leo Mechelin oli laatinut vastaavanlaisen ruotsinkielisen tiivistelmän jo vuonna 1877, Leo Mechelin, Storfurstendömet Finlands grundlagar jemte Bihang 1877. Henrik Meinanderin mukaan kirjoitus lienee hyvinkin julkaistu juuri tuolloin protestiksi Venäjän viranomaisille, jotka panivat samana vuonna toimeen vuoden 1863 kieliasetuksen ilman säätyjen hyväksyntää. Henrik Meinander, »Kalejdoskopet August Schauman», Svärdet, ordet & pennan 2012, s. 156. Siinä hän selvitti, mitkä lait ja käytännöt ohjasivat keisari-suuriruhtinaan, hallituselinten ja maapäivien toimintaa, kansalaisoikeuksia, kirkkoa, suuriruhtinaskunnan virallisia juridisia ja hallinnollisia organisaatioita sekä kuntia ja maanpuolustusta. Mechelin halusi selvityksellään osoittaa, että Suomen hallinto oli määritelty laeissa.4Mechelinin kirjoituksensa johdosta saamista kiitoskirjeistä Sigurd Nordenstreng nostaa esiin Topeliuksen erityisen lämminhenkisen kirjeen, jossa tämä esittää tunnustuksensa. Topelius kuvasi kirjaa erityisen tarpeelliseksi puheenvuoroksi maan tärkeimmässä poliittisessa oikeuskysymyksessä, S. Nordenstreng, L. Mechelin. Hans statsmannagärning och politiska personlighet I 1936, s. 113 f; brev Topelius–Mechelin 31/12 1886.

5 Kirjoituksen julkaisusta nousi historiallis-juridinen kiista, jossa suomalaiset tukeutuivat puheenvuoroissaan Mechelinin johdannossaan käyttämiin sanamuotoihin. Mechelinin itsehallintovaatimukset perustuivat Aleksanteri I:n Porvoon maapäivillä maaliskuussa 1809 antamaan hallitsijanvakuutukseen. Tuolloin Suomen säädyt olivat vannoneet uskollisuutta uudelle hallitsijalleen, Venäjän keisarille, ja Aleksanteri I oli puolestaan luvannut säilyttää maan lait, etuoikeudet, uskonnon ja kielen. Päätöspuheessaan hän oli julistanut, että Suomi oli nyt kohotettu kansakuntien joukkoon. Lausunto tuki näkemystä, että Suomen liittyminen Venäjään perustui molemminpuoliseen sopimukseen, jossa asukkaat lupasivat uskollisuutensa vastineeksi vanhan yhteiskuntajärjestelmän säilyttämisestä. Mechelin kutsui Porvoon maapäivien tapahtumia »unionin perustamiseksi», kahdenväliseksi sopimukseksi.5Mechelin, Précis du droit public du Grand-Duché de Finlande 1886, s. 12 f; Stubb, Rätt som argument 2012, s. 61–64.

6 Suomen asemaa arvioitaessa valtio-opillisesti sitovin asiakirja oli Ruotsin ja Venäjän rauhansopimus, joka oli allekirjoitettu Haminassa 17. syyskuuta 1809. Sopimuksessa Ruotsin kuningas Kaarle XIII luovutti alueen Venäjän keisarille Aleksanteri I:lle. Venäläiset oikeusoppineet ja virkamiehet vetosivat rauhansopimukseen todisteena siitä, että Suomi oli lainmukaisesti liitetty osaksi Venäjän keisarikuntaa, ilman että asukkailla oli asiaan mitään sananvaltaa.

7 Jos Suomi oli liitetty valtakuntaan yksipuolisesti, se oli Venäjän keisarikunnan provinssi ja osa valtakuntaa, jota keisari hallitsi itsevaltiaana. Venäläiset oikeusoppineet saattoivat kyllä myöntää, että keisarit olivat hallinneet Suomea Ruotsin ajalta periytyneen järjestyksen mukaisesti. He kuitenkin korostivat, että keisarit olivat päättäneet toimia niin ja että keisareilla oli valta muuttaa tilannetta oman mielensä mukaan.6Stubb, Rätt som argument 2012, s. 64–70. Jos taas Suomen liittämistä voitiin tarkastella unionin perustamisena, sitä tuli tarkastella kahden valtion liittona. Koska Aleksanteri I oli luvannut noudattaa lakeja, oli perusteltua väittää, että Suomella oli perustuslaillinen valtiomuoto ja että keisarilla oli velvollisuus ohjata maata lakien sallimissa rajoissa.

8 Venäläisten ja suomalaisten erimielisyys Suomen asemasta johtui siitä, että toiset puhuivat liittämisestä ja provinssista ja toiset yhdistymisestä ja valtiosta, eivätkä osapuolet pystyneet ratkaisemaan sitä tyydyttävällä tavalla koko sinä aikana jonka Suomi oli osa Venäjän valtakuntaa.

9 Venäjän kansalliskonservatiiviset piirit syyttivät Mecheliniä separatismista, koska hän väitti kirjoituksissaan, että Suomi oli valtio, joka tosin oli vuoden 1809 jälkeen valtiounionissa Venäjän kanssa mutta jolla oli oma lainsäädäntö ja omat valtion- ja hallintoelimet. Kysymys kärjistyi vuoden 1890 postimanifestiin ja kenraalikuvernööri F. L. Heidenin pyrkimyksiin sekaantua Suomen hallintoon. Jouduttuaan avoimeen kiistaan kenraalikuvernöörin kanssa Mechelin joutui eroamaan senaatista.7Yksityiskohtaisemmin Mechelinin erosta, ks. Stubb, Rätt som argument 2012, s. 80–81. Vapautettuna virallisista tehtävistään Mechelin päätti ryhtyä selvittämään kiistaa uuden hankkeen, Suomea käsittelevän kuvateoksen avulla.

Tavoite

10 Topelius kutsuttiin 23. tammikuuta 1891 Mechelinin luo keskustelemaan »suuresta kirjallisesta ehdotuksesta».8Mechelin–Topelius 23/1 1891. Muutamaa viikkoa myöhemmin Topelius kirjoittaa kiinnostuneensa kovasti »tästä juuri nyt kovin onnekkaasti syntyneestä ideasta», ja todisteeksi hän liittää oheen hankesuunnitelman teoksesta »Suomi 19. vuosisadalla». Lopuksi hän ilmaisee toiveensa päästä jatkamaan keskustelua: »Se oli kuin siemen tuulessa; kunpa siitä kasvaisi uljas honka!»9Topelius–Mechelin 31/1 1891.

11 Vuonna 1895 kirjoittamassaan kirjeessä Ranskan ulkoministerille Gabriel Hanotaux’lle Mechelin selittää teoksen Suomi 19. vuosisadalla taustoja ja perusajatusta:

12 Ajatus tuli mieleeni vuoden 1891, kun Suomen asema oli vaarantunut. Venäjän taantumuksellinen panslavistinen puolue vaati ankarin uhkauksin Suomen perustuslain lakkauttamista ja Suuriruhtinaskunnan sulauttamista enemmän tai vähemmän kokonaan Keisarikunnan osaksi. Keisari Aleksanteri III oli hyvin moneen otteeseen osoittanut hyväntahtoisuuttaan Suomea kohtaan mutta siitä huolimatta allekirjoittanut heinäkuussa 1890 säädöksen, jonka nojalla Suomen postilaitos siirrettiin maan perustuslain vastaisesti Venäjän sisäasiainministeriön alaisuuteen. Aikooko hän jatkaa tätä sulauttamisen tietä vai vastustaa vaatimuksia, joita riippumattomuutemme viholliset ovat esittäneet ja jotka suomalaiset julkaisut ja myös maamme valtiopäivät ovat päättäväisesti torjuneet. Edessämme on juuri nyt tämä kysymys.

13 Olen ajatellut, että täydellinen, joskin tiiviisti pakattu, ehdottoman puolueeton ja objektiivinen esitys siitä, kuinka maamme kehityksestä liitossa Venäjän kanssa, saattaisi hyvinkin jossain määrin auttaa meitä tässä kriisissä jolla meitä nyt koetellaan. Olen hyvin tietoinen siitä, että meitä vastaan harjoitettu propaganda perustuu suurelta osin venäläisen yleisön kertakaikkiseen tietämättömyyteen Suomen oikeuksista ja koko kansani elämästä. Mahdollisimman kansantajuiseen tyyliin kirjoitettu kirja, joka olisi kuvitettu asiaankuuluvaan tapaan, tukisi omalta osaltaan suomalaisten isänmaallisuutta ja olisi lisäksi omiaan herättämään hieman enemmän myötätuntoa hallitsijamme venäläisten alamaisten keskuudessa. Ja viimeiseksi, jos Suomen kohtalo vielä tästä synkistyisi ja kriisi saisi murheellisen päätöksen, silloin olisi arvokasta, että tällaiseen teokseen olisi koottu kiistattomat todisteet edistyksestä, jota maassa oli tapahtunut oikeudenmukaisen hallinnon alaisuudessa.10Mechelin–Gabriel Hanotaux (kirjeluonnos) 16/8 1895. Ruotsinnos Adolf Törngrenin teoksessa På utländsk botten. Från Finlands författningskamp åren 1899–1914 1930, s. 15 f.

14 Topelius kuvaa tilannetta samansävyisesti kirjeessään kirjailija Carl Snoilskylle:

15 Haluamme osoittaa nykyisen asemamme käyttämällä aikalaisten erinomaista todistusta. Tulevaisuus on hyppy tuntemattomaan. Perustuslaki- ei, vaan »kodifiointikomitea» korjailee nyt perustuslakejamme, ja sen tarkoitusperät tiedetään. Tunnelmat eivät voi olla iloiset, mutta on hämmästyttävän rauhallista. Kuin korkeampi voima olisi kaivertanut kaikkien sydämiin: »kirjain tappaa, mutta henki tekee eläväksi».11Topelius-Carl Snoilsky 21/1 1892 (kopio).

16 Ensimmäisessä hankesuunnitelmassa Topelius käsittelee teoksen tarkoitusta, julkaisusuunnitelmaa, kustannusehdotusta ja sisältöä. Tarkoituksena oli »tallentaa tuleville sukupolville koottu ja todenmukainen kirjallinen ja kuvitettu selvitys maamme luonnosta, kansasta, yhteiskunnallisista oloista ja kulttuurista nykyisellä aikakaudellamme. Tähän työhön palkataan etevimmät kirjailijat ja taiteilijat omasta maastamme sekä teknisen toteutuksen osalta myös ulkomailta.» Sisältö jaettaisiin otsikkoihin maa, kansa, yhteiskunta ja kulttuuri, »erityistä huomiota kiinnitettäisiin maamme erityspiirteisiin». Teoksen oli tarkoitus ilmestyä kuuden vuoden kuluessa, samanaikaisesti suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi sekä mahdollisesti saksaksi, ranskaksi ja englanniksi.12Topelius–Mechelin 31/1 1891. Näin se oli suunnattu kotimaan väestölle, venäläisille lukijoille ja ulkomaiselle yleisölle.

17 Kuvitukset olivat alusta asti kantava osa kirjasuunnitelmia. »Taiteilijat tarjoavat meille kuvia, mutta niistä päättää valtuuskunta ja niiden tulee kuvata jotakuinkin tasapuolisesti kaikkia maakuntia. Kansantyyppien lisäksi, pienemmissä kuvissa, tulee myös olla asuntoja, työvälineitä, vaateparsia ja maalle ominaisia ammatteja. Henkilökuvat ja kuvaukset uudemmista historiallisista tapahtumista, sekä edustavat kuvat suomalaisesta taiteesta ovat omiaan kertomaan tässä Suomen nykyajasta.»13Topelius–Mechelin 31/1 1891, liite.

18 Ensimmäisissä suunnitelmissa laitoksessa oli kaksi nidettä, joissa olisi ollut 80 kokosivun kuvaa ja 150 tekstin joukkoon sijoitettua pienempää kuvaa. »Painatus ja paperi, kuten myös kuvien jäljentäminen, tulee toteuttaa niin huolellisesti ja pikkutarkasti kuin nykyajan teknisin apukeinoin on mahdollista.»14Ibid. 1890-luvun alkuvuosina valokuvien ja taideteosten painatus oli edistynyt siinä määrin, että tekstiä ja kuvaa ryhdyttiin käyttämään rinta rinnan kirjoissa ja aikakauslehdissä. Kaikkialla Pohjoismaissa tunnettu esimerkki oli uusi vuonna 1891 Tukholmassa perustettu Ord och Bild -aikakauslehti.15Vanhempi esimerkki on Ny Illustrerad Tidning, joka ilmestyi vuodesta 1865. Se ei ollut samalla tavoin akateemisesti suuntautunut kuin Ord och Bild, ja kuvitukset olivat tuohon aikaan jo vanhanaikaisiksi käyneitä puupiirroksia. Vuonna 1900 se yhdistyi Ord och Bildiin.

19 Mechelinin aikomuksena oli ennättää hakea hankkeelle valtion rahoitusta helmikuun alussa 1891, kun valtiopäivät olivat koolla.16»Siltä varalta, että kenties haluat laatia esityksesi valmiiksi ennen aloiteajan päättymistä 7. Helmikuuta, lähetän tässä luonnoksen suunnitelmaksi ’Finland i nittonde seklet’-teosta varten». Topelius–Mechelin 31/1 1891. Topeliuksen alustavassa suunnitelmassa ehdotettiin, että säädyt valitsisivat hankkeen toimitustyötä ja toteuttamista varten valtuuskunnan, johon kuuluisi kahdeksan jäsentä ja kaksi varajäsentä, kaksi kustakin säädystä.17Topelius–Mechelin 31/1 1891, liite. Jos teos olisi julkaistu valtion varoin, se olisi ollut virallinen osoitus valtion tahdosta ja näin ollen riippumaton muista ylimmistä hallintoelimistä, senaatista ja kenraalikuvernööristä. Valtiopäiväasiakirjoissa tai säätyjen pöytäkirjoissa ei kuitenkaan mainita, että kysymystä olisi käsitelty valtiopäivillä.18Ks. Handlingar tillkomna vid lantdagen i Helsingfors I–V (1892); Protokoll förda hos Finlands Ridderskap och Adel vid lantdagen 1891 I–III (1891); Borgareståndets protokoll vid lantdagen i Helsingfors 1891 I–II (1891), Valtionarkisto.

20 Mechelin ja hankkeen taustavoimat halusivat puhutella ennen kaikkea yhtä lukijaa, Venäjän keisaria. Aleksanteri III ehti saada kirjasta yhden kappaleen ennen kuin kuoli syksyllä 1894. Seuraavana vuonna Mechelin matkusti Pietariin ojentamaan henkilökohtaisesti yhden kappaleen uudelle keisarille Nikolai II:lle. Tehtävänsä suoritettuaan hän kirjoitti: »Olen täten suorittanut yhden tärkeimmistä velvollisuuksistani ’ennakkoyhtiölle’, sillä suunnitelmiimme kuului aluksi asti, että keisarillinen perhe saisi tämän kirjan.»19Mechelin–Torsten Costiander 16/1 1895. Albert Edelfelt raportoi myöhemmin Venäjältä Nikolai II:n englantilaisen kotiopettajan C. Heathin kertoneen, että keisari oli monissa keskusteluissa palannut Mecheliniin ja kuvannut tätä teräväksi ja kiinnostavaksi (»a very clever and interesting man indeed»). Edelfelt–Mechelin 14/5 1895. Keisarin osoittamasta huomiosta huolimatta kirja ei juuri saanut Venäjällä vastakaikua, mikä näkyi myös siinä, että venäläistämistoimia pian taas kiristettiin.

21 Teos oli rajattu ajallisesti 1800-luvulle, joka vastasi Suomen aikaa osana Venäjän valtakuntaa. Suomi 19. vuosisadalla oli näin ollen tiivistelmä siitä, mitä yhteiskunnassa ja kulttuurin alalla oli saatu aikaan Venäjän hallinnon aikana, ja samalla uskollisuuden osoitus keisarille, joka oli tehnyt kehityksen mahdolliseksi. Samalla esityksen tarkoitus oli toimia varoituksena, sillä siinä kehitys yhdistettiin lailliseen valtiojärjestykseen. Jos keisarit luopuisivat tästä järjestyksestä, he hävittäisivät tulevan kehityksen ja yhteiskunnallisen vakauden edellytykset. Teoksen toimituskunnan haasteena oli vakuuttaa uskollisuutta keisarille ja osoittaa separatismisyytökset perättömiksi tinkimättä kuitenkaan Suomen erillisiä valtiollisia elimiä koskevista vaatimuksista.20Topelius kirjoittaa kirjeessään Mechelinille: »on tärkeää tietää sinun mielipiteesi siitä, missä minä en ole joko voinut olla käsittelemättä poliittisia oloja tai olen tarkoituksellisesti lisännyt varauksia, jotta ei syytettäisi poliittisesta separatismista». Topelius–Mechelin 9/12 1892. Topelius todennäköisesti viittaa tekstinkohtaan, jossa sanotaan: »Mutta valtiollisen itsenäisyyden (separatismin) halu oli niin vähän suomalaisen luonteen mukaista, että kansa kerta kerralta (1520, 1562, 1742, 1788) yksimielisesti ja inholla torjui kiusauksen, joka houkutteli sitä luopumaan laillisesta esivallastaan.» Topelius, ZTS XIV, kappale 18.

22 Kiristyneiden Venäjän-suhteiden ohella 1890-luvun toinen suuri yhteiskuntapoliittinen kysymys koski suomen- ja ruotsinkielisen kieliryhmän välejä.21Kielikysymyksestä ks. esim. Max Engman, Språkfrågan. Finlandssvenskhetens uppkomst 1812–1922 2016, s. 98–102, 115–134. Engman toteaa, että Venäjällä ja venäjän kielellä oli keskeinen, vaikkakaan ei aina näkyvä, merkitys suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden välisessä taistelussa. Suomi 19. vuosisadalla olikin tarkoitettu myös vahvistamaan suomalaisten yhteenkuuluvuutta.22Matti Klinge luonnehtii sosiaalista rauhaa Topeliuksen ja Mechelinin välittämän Suomi-kuvan hallitsevaksi piirteeksi. Matti Klinge, Finlands historia 3 1996, s. 319. Suomen kansa esitellään yhtenä kokonaisuutena, jolla on yhteinen kulttuuri. Topelius jakaa tässä kuten muissakin teoksissaan Suomen kansan neljään kansanosaan: lappalaisiin, hämäläisiin, karjalaisiin ja ruotsalaisiin. Hämäläiset ja karjalaiset vastasivat veljiä ja lappalaiset heidän serkkujaan suomalais-ugrilaisessa sukupuussa.23Topelius, ZTS XIV, kappale 14 sekä kappale 42. Esipuheessa Topelius kuvailee juhlalliseen sävyyn, kuinka kansa kuului »sukupuuttoon kuolevaan heimokuntaan» joka oli Suomessa päässyt uudelleen versomaan. Siksi maalla oli oma kulttuurinen ja kansallinen ominaislaatunsa, joka ei »saata lumiin haudata», ja kansa, jota ei voi »kansakuntain joukosta hävittää, muuten syntyisi autio paikka Euroopan pohjanperille ja sen kulttuurin heijastuksiin pimeä aukko». Topelius, ZTS XIV, kappale 2. Ks. myös esim. coll. 244.130 Topelius, Föreläsning 5/2 1872. Ruotsalainen kansanosa edusti kulttuuria ja yhteiskunnan rakentamista. Topeliuksen päätelmä kuului, että sitä, mitä nyt kutsuttiin Suomen kansaksi, ei saattanut yhteen kieli ja syntyperä vaan historiallinen perinne. Yhteinen uskonto, hallinto ja lait sekä vuodelta 1323 periytynyt ensimmäinen valtakunnanraja olivat luoneet yhteenkuuluvuutta ja solidaarisuutta »erilleen pyrkineiden» kansanosien välille.24Topelius, ZTS XIV, kappaleet 13, 15. Ks. Topelius, Föreläsningar i geografi och historia, ZTS XV, Föreläsning 21/3 1863, vrt. Föreläsning 11/2 1863.

23 Mechelin ja useimmat muut Suomi 19. vuosisadalla -teoksen kirjoittajat suhtautuivat kielikysymykseen verraten maltillisesti, mikä näkyy myös kirjassa.25Ks. myös kirjoittajia koskeva luku. Liberaalit korostivat toimivan kaksikielisyyden merkitystä erotuksena tiukasti ruotsin- tai suomenmielisiin ryhmittymiin. Topelius toteaa Mechelinille lähettämässään kirjeessä: »Ehkä pitäisi huomauttaa, ettei puolueryhmittymiä ja niiden syntyä ole valaistu tarkemmin. Liberaalin puolueen väri on kyllä helppo tunnistaa vuotta 1862 seuranneiden aikojen kuvauksestasi, enkä allekirjoita kaikkea mitä siihen kuuluu, mutta riittää että sinä teet niin ja pyrit puolueettomaan kuvaukseen, etenkin Snellmanista.»26Topelius–Mechelin 7/5 1893. Topelius lisää samassa kirjeessä: »En olisi, sinun sijassasi, voinut vastustaa kiusausta ruotia tarkemmin Venäjän lehdistön syytöskohtia, kuten herrojen ja talonpoikien välistä kuilua, väitettyä sortoa, luokkavihaa ja vielä muutakin, mutta lienee ehkä parempi olla tonkimatta lietettä.» Ks. Leo Mechelin, »Politisk översikt», Finland i 19. seklet, 1893, alkaen s. 99 .

24 Mechelinin ja Topeliuksen välittämässä Suomi-kuvassa ruotsalaisen kansanosan rakentama yhteiskuntajärjestys toimii koossapitävänä voimana. Ruotsalainen perinne edusti sivistynyttä länsimaista kulttuuria, kun taas suomalainen vastasi yhtä tärkeästä kansallisesta omaleimaisuudesta. Yhdessä ne täyttivät vaatimukset »riittävän kehittyneestä kulttuurista ja kansallisesta omaleimaisuudesta», joiden perusteella Suomella oli Mechelinin mielestä oikeus itsenäiseen valtio-organisaatioon.27Mechelin, »Politisk översikt» 1893, s. 92 .

25 Suomi 19. vuosisadalla esitteli suomalaisten aikaansaannoksia viimeksi kuluneen vuosisadan ajalta tarkoituksenaan osoittaa, että maan yhteiskuntajärjestys ja kulttuuri olivat länsimaista tasoa. Kirja oli ulkoasultaan taideteos, ja sen sisältö oli todellinen taidonnäyte siinä miten yhdistää hyvin monensuuntaisia etuja. Päämääränä oli koota Suomen kansa yhteisen kansalliskuvan ja valtiokäsityksen taakse, vakuuttaa maan poliittista uskollisuutta Venäjälle ja samalla osoittaa, että maa kuului länsimaiseen kulttuuripiiriin.28Elisabeth Stubb, »Finland i 19de seklet. Etablering av en nationsbild», Historisk Tidskrift för Finland 2007:3, s. 376–381.

26 Tekstien tarkoitus oli olla helppolukuisia ja helposti omaksuttavissa.29Tekstit tuli »laatia tiiviisti, ei kuitenkaan kuivien katsausten tavoin vaan eloisasti luonnehtien ja kauniilla kielellä välttäen korkealentoisuutta ja merkityksettömiä yksityiskohtia.» 5 b) Planer, utkast, m.m. I, kapsel 103, Leo Mechelins arkiv, RA. Lisäksi niiden oli tärkeää olla luotettavia. Mechelinin mielestä tiedemiehet ja erikoisasiantuntijat edustivat yhteiskunnan ideoita luovia voimia. Heillä oli edellytykset kehittää hedelmällisiä periaatteita ja tarkastaa muiden ideoita. Tieteellinen tutkimus oli avainasemassa, jotta voitiin synnyttää uusia ideoita ja levittää niitä yleisölle. Jos ideat saivat jalansijaa yleisessä mielipiteessä, niillä oli taipumus heijastua vähitellen myös lainsäädännössä ja vallankäytössä.30Leo Mechelin, »Den allmänna opinionen», Holmia 1898. Kun Mechelin ojensi Nikolai II:lle kappaleen Suomi 19. vuosisadalla -kirjasta, hän korosti, että teoksen kirjoittajat olivat asiantuntijoita, ja sen olivat tarkastaneet toiset asiantuntijat. Hän tarkoitti, että kirja sisälsi täsmällistä tietoa Suomesta ja maan kehityksestä kuluneen vuosisadan aikana. He olivat työskennelleet »totuuden puolesta» (»C’est pour la vérité que nous avons travaillé»). Mechelin–Torsten Costiander 16/1 1895. Suomi 19. vuosisadalla heijasteleekin tiedeyhteisön ja spesialistien pyrkimyksiä levittää ajatuksia ja näkemyksiä osaksi yleistä mielipidettä, jotta ne viimein vaikuttaisivat viralliseen politiikkaan.

Valtio- ja oikeuskäsitys

27 Topeliuksen aloitusta seuraa Mechelinin kirjoittama luku »Valtiollinen katsaus». Siinä Mechelin päättää tarkastella Suomen asemaa hieman eri näkökulmasta kuin lainopillisissa kirjoituksissaan. Hän ei tyydy vakuuttamaan ainoastaan juridisilla todisteilla vaan perustelee näkemystään laajemmin.

28 Mechelin kuvailee Aleksanteri I:n Porvoon maapäivillä antamia lupauksia ja osoittaa sitten, kuinka seuraavat keisarit olivat toistaneet samat lupaukset hallitsijanvakuutuksissaan ja samalla myös noudattaneet Ruotsin ajalta periytynyttä järjestystä.31Mechelin, »Politisk översikt» 1893, s. 82–130. Ellei esitys kyennyt osoittamaan, että keisareilla oli laillinen velvollisuus noudattaa tätä järjestystä, se ainakin todisti historiallisesti velvoittavan normin olevan olemassa.

29 Mechelin väittää, että Suomi oli sisäisten asioidensa suhteen itsenäinen ja sillä oli oma laissa säädetty valtiomuotonsa. Hän tunnustaa, että Suomi oli erottamattomasti yhdistynyt Venäjään, että maa oli saman monarkin alaisuudessa kuin Venäjän keisarikunta ja ulkopoliittisesti kiinteä osa Venäjän valtakuntaa. Hän kuitenkin korostaa, että yhteys oli syntynyt ja pysyi koossa vahvemmin sitein kuin pakosta, nimittäin kiintymyksestä.32Ibid., s. 84. Väite voidaan tulkita siten, että Mechelin vetosi keisarin tahtoon, joka itsevaltiuden periaatteiden mukaisesti ratkaisi sen kuinka Suomea tulisi hallita. Samalla teesi korosti Venäjän ja Suomen suhteen molemminpuolisuutta. Jotta Suomen ja Pietarin keskusvallan välinen suhde pysyisi hyvänä ja ennen kaikkea vakaana, keisarin olisi viisainta ottaa väestö huomioon eikä hallita yksisuuntaisesti. Mechelin vetosi keisarin järkeen ja poliittiseen viisauteen.33Mechelin vastasi venäläisten syytöksiin suomalaisten separatismista toteamalla »sellainen oppositio, joka vaatii ainoastaan voimassa olevan lain kunnioittamista, on terveelle pohjalle rakennetun hallitusvallan liittolainen, ei vihollinen». Ibid., s. 99.

30 Vaatiessaan omaa valtiorakennetta ja perustuslaillista valtiomuotoa Mechelin ja suomalaiset turvautuivat viime kädessä yleisempään ja korkeampaan oikeuskäsitykseen, jossa oikeus oli valtaa voimakkaampi:

31 Suomen valloittajat ottivat huomioon, kuinka syvä periaatteellinen merkitys omalla valtiollisella järjestyksellä on kansalle, joka on saavuttanut tietyn tasoisen kulttuurin ja kansallisen omaleimaisuuden. Samaa periaatetta sovellettiin silloinkin, kun Norjaa ei vuonna 1814 liitetty Ruotsiin sotasaaliina vaan itsenäisenä valtiona. Historia todistaa tässä, että poliittisten luomusten pysyvyys edellyttää, että ne on rakennettu oikeuden pohjalta. Sanalla sanoen lukemattomat poliittiset yhdistelmät näkivät päivänvalon Napoleonin aikakaudella, joka päättyi Wienin kongressiin: valtionrajoja siirrettiin, maita ja kansoja pilkottiin ja liitettiin yhteen, valtaistuimia ja dynastioita kaadettiin ja pystytettiin. Mutta tuon ajan poliittisista luomuksista ovat säilyneet muuttumattomina ainoastaan nämä kaksi, joiden järjestämisessä ja ylläpitämisessä oli otettu huomioon kansan oikeudet: Suomen yhdistäminen Venäjään ja Norjan Ruotsiin.34Ibid.

32 Mechelinin mielestä Napoleonin ajalla syntynyt Ruotsin ja Norjan unioni vastasi samoihin aikoihin syntynyttä Suomen ja Venäjän suhdetta, vaikka jälkimmäisessä tapauksessa kansan oikeuksia ei juridisessa mielessä ollutkaan yhtä selvästi todettu. Mechelin vältti vertailemasta Suomen suhdetta Venäjään muihin Venäjän valtakuntaan kuuluneisiin alueisiin ja kansanryhmiin. Poikkeuksena oli Puola, joka saattoi vaatia kuningaskunnan oikeuksia, mikä arvotettiin korkeammalle kuin Suomi pelkkänä suuriruhtinaskuntana. Puolan itsehallintoa oli kuitenkin supistettu huomattavasti useaan otteeseen. Aleksanteri II:n kukistettua Puolan kapinan vuonna 1863 maa oli sidottu yhä tiukemmin valtakunnallisten viranomaisten alaisuuteen, eikä Suomen asiaa auttanut se, että Puola oli mahdollisesti menettänyt kuningaskunnalle kuuluneen asemansa ja oikeutensa.35Stubb, Rätt som argument 2012, s. 223 ff.

33 Edellä olevassa lainauksessa Mechelin erittää syitä, miksi olisi perusteltua myöntää Suomelle oma valtiollinen rakenne ja perustuslaillinen valtiomuoto. Ensinnäkin oikeuden varaan rakentuva hallinto näytti olevan poliittisen vakauden ja pysyvyyden tae. Toiseksi hän korosti, että valtio, joka saattoi osoittaa nousseensa tietylle kulttuuriselle tasolle ja olevansa kansallisesti omaleimainen, ansaitsi oman valtiollisen rakenteensa. Suomi 19. vuosisadalla oli selvitys siitä, että maa täytti nämä vaatimukset.

Syntyvaiheet

34 Pari kuukautta sen jälkeen kun Mechelin ja Topelius olivat keskustelleet kirjahankkeesta, Mechelin lähetti Topeliukselle tarkemman suunnitelman (ei säilynyt). Hän ilmoittaa käyneensä jo neuvotteluja ja puhuneensa useille ihmisille osallistumisesta, »kaikki ovat innoissaan asiasta».36Mechelin–Topelius 4/3 1891. Ainakin Eliel Aspelinilta ja Carl Gustaf Estlanderilta lienee tiedusteltu, koska Mechelin oli kutsunut heidät 12. helmikuuta pidettyyn tapaamiseen. Ilmari Havu, Snellmaniana 1970, s. 268. Näytevihkossa julkaistun, työn syntyä käsittelevän selvityksen mukaan myös Edelfelt liittyi mukaan aikaisessa vaiheessa. Ks. esim. »Finland i ord och bild», Hufvudstadsbladet 19/2 1893. Topelius ilmoittaa vastauskirjeessään olevansa olennaisilta osin yhtä mieltä suunnitelmista, joita he käsittelisivät Topeliuksen tultua Helsinkiin.37Topelius–Mechelin 5/3 1891.

35 Koko hankkeen kannalta avainasemassa oli rahoituksen hankkiminen. Ajatus hakea valtion tukea valtiopäivien kautta hylättiin ilmeisesti jo varhaisessa vaiheessa. Sen sijaan julkaisu yksityistettiin, ja sitä varten perustettiin »ennakkoyhtiö», johon kuului osakkeen- tai osuudenomistajia. Hankkeen kustannuksiksi arvioitiin noin 90 000 mark. Ennakkoyhtiön oli määrä vastata ennalta julkaisukustannuksista, ja näin siitä tuli teoksen omistaja. Yhtiön pääomaksi määritettiin 80 000 markkaa jaettuna 80 osaan, joista kukin oli suuruudeltaan 1000 markkaa. Heti kun 60 osuutta oli merkitty, yhtiö katsottiin perustetuksi.385 b) Planer, utkast, m.m. I, kapsel 103, Leo Mechelins arkiv, RA.

36 17. toukokuuta 1891 ennakkoyhtiön pääoma oli merkitty kokonaan, ja jo toukokuussa oli aika ryhtyä lopullisiin neuvotteluihin kirjoittajien kanssa siitä, miten ja kuinka laajasti kukin käsittelisi omaa aihettaan.39Mechelin–Topelius 17/5 1891. On syytä olettaa, että ainakin Topelius ryhtyi kirjoittamaan omia lukujaan kesällä tai syksyllä 1891.

37 Kesäkuussa 1892 oli merkitty 90 osuutta, ja ennakkoyhtiöllä oli näin käytössään 90 000 markkaa. 38 osuudenomistajista oli Mechelinin johtavia poliittisia tukijoita. Monet olivat ritari- ja aatelissäädyn tai porvarissäädyn valtiopäiväedustajia, ja suurin osa oli menestyksekkäitä teollisuusmiehiä, tehtailijoita ja liikkeenharjoittajia, jotka olivat tulleet tunnetuiksi lahjoittamalla varoja yleisiin tarkoituksiin sekä taide- ja kulttuurimesenaatteina. Heidän tehtaitaan tai muita laitoksiaan esiintyy myös jossain määrin Suomi 19. vuosisadalla -kirjan teksti- ja kuva-aineistossa. Mechelin itse hankki kaksi osuutta. Suurimpia tukijoita olivat liikemies Fredrik Rettig, kauppahuone C. M. Dahlström ja Gustaf A. Lindblom Turusta, Wilhelm Rosenlew Porista, Wilhelm Hackman Viipurista ja Herman Hallonblad Sortavalasta, jotka kukin merkitsivät viisi osuutta.40Osuudenomistajat olivat: C. M. Dahlström (5), W:m Hackman (5), Herm. Hallonblad (5), Gust. A. Lindblom (5), Fredrik Rettig (5), W. Rosenlev (5), J. af Lindfors (4), Cecilia Lindroos (4), Aug. Borgström (3), Leon. Borgström (3), W. Dippel (3), Rudolf Elving (3), August Fellman (3), Fredrik Idestam (3), C. G. Sanmark (3), S. Borgström (2), Torsten Costiander (2), Th. Decker (2), C. A. Ekström (2), Karl Langenskiöld (2), L. Mechelin (2), G. A. Petrelius (2), Fr. Richardt (2), J. F. Lindroos (1), G. Borgström (1), Axel Cedercreutz (1), Alfr. Hackman (1), O. Hackman (1), C. Fr. Junnelius (1), Joachim Kurtén (1), A. Norrmén (1), Aug. Ramsay (1), K. H. Renlund (1), Felix v. Willebrand (1), R. v. Willebrand (1), Eug. Wolff (1), Hemming Åström (1), Julius Österblad (1). Ks. 5 b) Planer, utkast, m.m. I, kapsel 103, Leo Mechelinin arkisto, RA.

38 Talousasioista huolehtimaan perustettiin viisihenkinen johtokunta. Suunnitelmien mukaan osuudenomistajat valitsivat kolme, ja Mechelin edusti kirjoittajia ja Gunnar Berndtson taiteilijoita.415 b) Planer, utkast, m.m. I, kapsel 103, Leo Mechelins arkiv, RA. Johtokunnan 7. maaliskuuta 1892 laaditusta päiväkirjasta käy ilmi, että taiteilija Woldemar Westzynthius oli sihteeri, Mechelin puheenjohtaja ja muut osallistujat olivat osuudenomistajat kenraali Julius af Lindfors, tohtori August Ramsay, vapaaherra Reinhold von Willebrand ja arkkitehti Theodor Decker.425 a) Bestyrelsens protokoll, kapsel 103, Leo Mechelins arkiv, RA.

39 Suomi 19. vuosisadalla -teoksen sisällön kokosi yhteistyössä kaksi toimituskomiteaa. Tekstistä vastaavaan komiteaan kuuluivat Topeliuksen ja Mechelinin lisäksi estetiikan ja uudemman kirjallisuuden professori Carl Gustaf Estlander, kouluhallituksen ylijohtaja L. L. Lindelöf ja filosofian professori Thiodolf Rein. Kuvituksista vastaavaan komiteaan kuuluivat taiteilijat Albert Edelfelt, Eero Järnefelt ja Gunnar Berndtson.

40 7. maaliskuuta 1892 pidetyssä tapaamisessa Mechelin ilmoitti olleensa yhteydessä eri kustantajiin. Hugo Geber Tukholmassa oli ilmoittanut, että riittävän levikin saavuttamiseksi oli välttämätöntä, ettei teos ilmestyisi yhdellä kertaa vaan useampina vihkoina. Mechelinille olisi ollut mieluisampaa, että Suomi 19. vuosisadalla esiteltäisiin yleisölle täysin valmiina, mutta taloudellisista syistä hän suostui julkaisemaan sen myös vihkoina, ja ehdotus hyväksyttiin myös johtokunnassa.435 a) Bestyrelsens protokoll, kapsel 103, Leo Mechelins arkiv, RA. Alustavassa suunnitelmassa Topelius oli ehdottanut, että teos julkaistaisiin kuutena vihkona, yksi vihko vuodessa vuosina 1891–1896, »tai viimeistään ennen tämän vuosisadan loppua». Topelius–Mechelin 31/1 1891, liite.

41 Helmikuussa 1893 ilmestyi näytevihko, johon sisältyi Topeliuksen esipuhe, Mechelinin laatima selvitys teoksen taustoista sekä joukko kuvituksia.44»Finland i 19de seklet», Westra Finland 25/2 1893. Vihkon ilmoitettiin valmistuvan jo tammikuussa, mutta koska sen oli tarkoitus ilmestyä samanaikaisesti sekä Suomessa että Ruotsissa ja talvella maiden väliset kulkuyhteydet olivat poikki jäätilanteen takia, julkaisua lykättiin. »Hufwudstadsbref. IV», Borgåbladet 25/1 1893. Mechelin kirjoittaa esittelyssä:

42 Aikakausi vaatii piirtämään aikalaisille ja jälkimaailmalle kuvan nykyisestä Suomesta, sellaisena kuin se on yhdeksännellätoista vuosisadalla. Näillä sanoilla ei viitata ainoastaan itse ajankohtaan, vuosisadan lähestyvään loppuun, vaan pikemminkin niihin olosuhteisiin, joissa Suomen kansa edellä mainitun aikakauden loppua lähestyy.

43 Kansojen kuten yksittäisen ihmisenkin elämässä käy toisinaan niin, että vaikeuksia ja esteitä kasautuu edistyksen tielle. Ei niin, että kansakunnan toimeliaisuuden kaikki haarat olisi samanaikaisesti tukahdutettu. Eihän ole niinkään harvinaista, että esimerkiksi tiede ja taide saattaisivat yleisinhimillisen luovuutensa ansiosta kukoistaa jossain määrin myös poliittisen taantumuksen aikana. Mutta poliittiset olot vaikuttavat niin suuresti kansan turvallisuuteen ja hyvinvointiin, että jokainen häiriö näiden olojen normaalitilassa tuntuu syvästi kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla.

44 On syytä tarkastella menneisyyttä ja nykyisyyttä, jotta niiden perusteella voisi oppia tulevaisuudesta. Yksilö harjoittaa tällaista itsetutkiskelua hiljaa itsekseen. Kansakunnan on tehtävä se julkisuuden valossa. Ei saa menettää rohkeuttaan, jos silloin paljastuu vikoja ja puutteita, kunhan pyrkimykset on olennaisilta osin suunnattu oikeutettuihin päämääriin. Jos käy ilmi, että on saavutettu merkittävää edistystä, että julkinen elämä on rakeutunut terveille periaatteille ja jaloille pyrinnöille ja toimintaa on siivittänyt isänmaanrakkaus, joka ei sorru hetkellisen turhamaisuuden päähänpistoihin vaan hakee tyydytystä muuraamalla velvollisuudentuntoisesti tiilen kerrallaan kulttuurin rakennelmaan, joka jokainen kansa on kutsuttu omin voimin itsellensä pystyttämään – silloin tulevaisuudenuskolla on vakaa perusta, silloin vastoinkäymistenkin päiviksi jää voimaa ja jäntevyyttä jatkaa työtä tulevan kehityksen puolesta.45Ks. esim. »Finland i ord och bild», Hufvudstadsbladet 19/2 1893; »Finland i 19:de seklet», Nya Pressen 19/2 1893; »Finland i 19:de seklet», Aftonbladet 20/2 1893. Mechelinin esittelyä ei ole sidottuna kumpaankaan tätä laitosta varten tarkastettuun kappaleeseen, eikä laitosta toimitettaessa ole ollut saatavilla näytevihkoa tarkastusta varten.

45 Suomi 19. vuosisadalla ilmestyi vuonna 1893 kymmenenä vihkona. Ensimmäinen vihko, jossa oli Topeliuksen maata käsittelevän luvun johdanto, jaettiin huhtikuussa. Kirjaa voitiin tilata G. W. Edlundin kustantamosta ja muilta kirjakauppiailta. Koko teos maksoi 35 markkaa, mutta tilaajat saattoivat maksaa myös 3,50 markkaa vihkolta, mutta yksittäisiä vihkoja ei myyty erikseen. Jokaisessa vihkossa oli kolmesta neljään painoarkkia sekä kokosivun kuvat. Toinen vihko ilmestyi 3. toukokuuta, ja se käsitti loppuosan luvusta »Maa» ja alun luvusta »Kansa». Kolmas ja neljäs vihko ilmestyivät kesäkuussa kaksoisvihkona, jossa oli loppuosa Topeliuksen kansaa käsittelevästä luvusta ja Mechelinin poliittinen katsaus. Viides vihko ilmestyi syyskuussa, kuudes lokakuussa, seitsemäs ja kahdeksas marraskuussa, ja joulukuussa yhdeksäs ja kymmenes vihko julkaistiin kaksoisvihkona.46»Finland i 19:de seklet», Westra Finland 25/2 1893; ilmoitus »Finland i 19:de seklet», Nya Pressen 22/2 1893; »Literatur och konst», Åbo Underrättelser 3/9 1893; »Literatur», Helsingfors Aftonblad 27/10 och 21/12 1893. Kolmannen ja neljännen vihkon ilmestyminen viivästyi muutaman viikon, kun heliogravyyrien painatuksessa Pariisissa ilmeni ongelmia, ja Aleksanteri III:tta, keisarinnaa ja kruununperijää esittävät kokosivun kuvataulut luvattiin siksi lähettää seuraavassa vihkossa. Suomen lehdistö ilmoittaa yllättyneenä, että kaksi viimeistä vihkoa oli ilmestynyt Tukholmassa jo 9. joulukuuta. Ks. esim. »Finland i 19de seklet», Åbo Tidning 12/12 1893. Helsingissä vihkot ilmestyivät vasta 21. joulukuuta. »Litteratur och konst. Af Finland i 19de seklet», Hufvudstadsbladet 21/12 1893.

46 Vuoden 1893 lopussa Suomi 19. vuosisadalla oli kokonaisuudessaan valmis. Vihkot oli julkaistu sekä suomeksi että ruotsiksi, ja julkaisu oli koordinoitu siten, että teos ilmestyi samanaikaisesti Ruotsissa. Ruotsinkielinen painos oli 6 500 kappaletta, joista noin 2 500 oli tarkoitettu Ruotsin markkinoille. Suomenkielinen painos oli 2 000 kappaletta. Suomessa teoksen kustansi G. W. Edlundin kustantamo, ja se painettiin Ferdinand Tilgmannin kirja- ja kivipainossa. Ruotsissa ja muualla Pohjoismaissa teoksen kustansi Hugo Geberin kustantamo.47»Finland i 19:de seklet», Westra Finland 25/2 1893; ilmoitus »Subskription», Åbo Tidning 13/4 1893; Leino-Kaukiainen, »Suomi 19:llä vuosisadalla – kansallisteos», Leo Mechelin 1839–1914 1989, s. 112; Havu, Snellmaniana 1970, s. 278. Topelius oli alun perin ehdottanut huomattavasti vaatimattomampaa 300 kappaleen painosta molemmilla kielillä. Topelius–Mechelin 31/1 1891, liite. Teoksen suomentamiseen osallistuivat ainakin Paavo Cajander, K. S. Suomalainen, Erkki Reijonen ja Juhani Aho, kaikki tunnettuja kirjailijoita ja ruotsinkielisen kirjallisuuden suomentajia.48Havu, Snellmaniana 1970, s. 275.

47 Tammikuussa 1894 Helsingfors Aftonblad ilmoitti, että Suomi 19. vuosisadalla oli tullut ennakkoyhtiön osuudenomistajille odotettua kalliimmaksi. 90 000 markan peruspääoma ei riittänytkään, ja Mechelin oli ottanut pankkilainaa kustannusten kattamiseksi. Kustantaja G. W. Edlundin ja kirjanpainaja Ferdinand Tilgmannin kerrottiin sen sijaan saaneen hankkeesta voittoa.49»Finland i 19:de seklet», Helsingfors Aftonblad 5/1 1894.

Kirjoittajat

48 Suomi 19. vuosisadalla -teoksen toteuttamiseen osallistui 28 kirjoittajaa. Sisältö on jaettu kymmeneen päälukuun, joista monissa on eri kirjoittajien alalukuja. Teoksen alun ovat kirjoittaneet tunnetuimmat nimet, Topelius ja Mechelin. Sitten ovat vuorossa luvut »Kansallistalous»50Kirj. Leo Mechelin, Emil Schybergson ja Felix Heikel; s. 131–164., »Yleinen opetustoimi»51Kirj. Thiodolf Rein, August Ramsay ja Gustaf Lönnbeck; s. 165–188. (yliopistosta, oppikouluista ja kansakouluista), »Tieteelliset ja Kirjalliset Seurat»52Kirj. Lorenz Lindelöf, Fredrik Elfving, Ernst Gustaf Palmén, Axel Lille, E. N. Setälä, Johan Richard Danielson, Ragnar Hult, Johan Wilhelm Runeberg ja Robert Montgomery; s. 189–213., »Tieteellinen kirjallisuus»53Kirj. Magnus Gottfrid Schybergson, Wilhelm Chydenius, Herman Råbergh, Th. Rein, E. N. Setälä, Ivar August Heikel, Selim Lemström, Fredrik Elfving ja Max af Schultén; s. 214–259., »Kaunokirjallisuus»54Kirj. C. G. Estlander ja Eliel Aspelin; s. 260–318., »Aikakauskirjallisuus»55Kirj. Valfrid Vasenius; s. 319–326. sekä »Taiteet»56Kirj. Johan Jakob Tikkanen, Reinhold Felix von Willebrand ja Werner Söderhjelm; s. 327–262., johon on koottu kuvataiteet, musiikki ja näyttämötaide.57Topelius kehotti Mecheliniä ottamaan huomioon myös musiikin, »kun varaamme tilaa suomalaiselle taiteelle, emme voi olla varaamatta paria nuottilehteä suomalaiselle musiikillekin». Hän ehdotti, että teokseen olisi painettu muutama sävellys sanoituksineen, muun muassa »Maamme laulu», ja annettu luku säveltäjien Richard Faltinin ja Martin Wegeliuksen kirjoitettavaksi. »Tätä lisäystä kaivattaisiin, jos se jäisi puuttumaan, eikä se maksa kuin neljänneksen kokosivun kuvasta.» Topelius–Mechelin 3/6 ja 10/7 1892. Tiede, koulutus, kirjallinen kulttuuri ja taide ovat keskeisellä sijalla. Kirjoittajiksi palkattiin tunnustettuja akateemisia ammattimiehiä, professoreita, dosentteja ja tohtoreita. Jälkimaailman silmissä kirjoituksista avautuu myös arvokas aate- ja oppihistoriallinen katsaus Suomen 1800-luvun kulttuurin muotoihin. Samalla teksteistä välittyy ylpeys tapahtuneesta edistyksestä ja voimakas kansallinen itsetunto. Tämä tuki kaikin tavoin Mechelinin teokselle asettamia poliittisia päämääriä.

49 Mechelinin periaatteiden mukaisesti sisällön ja kirjoittajien valinnassa painotettiin tasapainoisesti ruotsalaisuutta ja suomalaisuutta yhteisen kansallisen kulttuurin hengessä. Kaikki paitsi suomen kielen ja kirjallisuuden professori (vuodesta 1893) E. N. Setälä olivat kirjoittaneet tekstinsä ruotsiksi, ja selvä enemmistö oli ruotsinmielisiä yhdessä rintamassa suomenmielisten maltillisen siiven kanssa. Ruotsalaisuusmiehiä olivat muun muassa tohtori Axel Lille, Nya Pressenin päätoimittaja, professori C. G. Estlander, Finsk Tidskriftin perustaja, hänen seuraajansa aikakauslehden julkaisijana, professori M. G. Schybergson ja professori Fredrik Elfving. Mechelinin kanssa 1870-luvulla Helsingfors Dagblad -lehden piiriin kuuluneita liberaaleja puoluetovereita olivat »dagbladistit» Robert Montgomery, Felix Heikel ja lehden viimeinen päätoimittaja Gustaf Lönnbeck.58Enemmän »dagbladisteista» ja liberaalista lehdistöstä teoksessa Engman, Språkfrågan 2016, s. 114–115.

50 Kirjoittajien joukosta suomenmielisiksi voitiin lukea filosofian professori Th. Rein, historian professori E. G. Palmén, entinen kirkkohistorian professori ja Porvoon hiippakunnan piispa Herman Råbergh, historian professori J. R. Danielson, E. N. Setälä, estetiikan ja uudemman kirjallisuuden ylim. professori Eliel Aspelin sekä kirjallisuudentutkija ja kirjastonhoitaja Valfrid Vasenius. Heidät kaikki voitiin katsoa kuuluvaksi samaan liberaaliin siipeen kuin Mechelin. Hänen poliittiset vastustajansa, akateemiset vanhasuomalaiset ja samalla heidän johtajansa, historian professori Y. S. Yrjö-Koskinen, eivät tulleet kysymykseen kirjoittajia valittaessa. Suurin osa suomen- tai kaksikielisistä kirjoittajista – Aspelin, Palmén, Danielson, Vasenius ja Setälä – kuuluivat Valvoja-aikakauslehden (perustettu 1880) piiriin, joka edusti alkuvaiheessa edistysmielistä, nuorsuomalaista kansainvälistä ja pohjoismaista suuntausta. Myös Råbergh, joka kirjoitti teologiasta tieteellisen kirjallisuuden piirissä, lukeutui kirkon liberaaleihin puhemiehiin.59Leino-Kaukiainen, »Suomi 19:llä vuosisadalla – kansallisteos», Leo Mechelin 1839–1914 1989, s. 105–108. Ks. myös Klinge, Finlands historia 3 1996, s. 319.

51 Topelius lienee ollut puhtaasti Mechelinin valinta Suomi 19. vuosisadalla -teoksen maata ja kansaa käsittelevien osien kirjoittajaksi. Topeliuksen asema muiden teoksen kirjoittajiksi palkattujen tiedemiesten piirissä ei ollut 1890-luvulla mitenkään itsestään selvä. Monet hänen historiallisista ja maantieteellisistä teorioistaan olivat vanhentuneet jo vuosikymmeniä aiemmin, eivätkä etenkään nuoremmat sukupolvet pitäneet häntä vakavasti otettavana historioitsijana, nyt kun Topeliuksen edustamat historialliset spekulaatiot olivat saaneet väistyä positivistisen ajattelun tieltä. Esimerkiksi Schybergson ei suostunut Reinin kehotuksista huolimatta ottamaan Topeliusta historioitsijoiden luetteloon tieteellisestä kirjallisuudesta kertovassa luvussa.60Havu, Snellmaniana 1970 , s. 272. Ks. Schybergson, »Den Vetenskapliga Litteraturen. A. Historien», Suomi 19. vuosisadalla 1893, s. 214–220. Sen sijaan Topeliukselle oli sijansa Estlanderin kirjoittamassa kaunokirjallisuutta käsittelevässä luvussa, jossa hänelle varattiin kuusi sivua. Estlander, »Den Sköna Litteraturen», Suomi 19. vuosisadalla 1893, s. 282–288. Topeliuksesta historioitsijana, ks. Jens Grandell, »Johdanto», Topelius, Föreläsningar i geografi och historia, ZTS XV, kappale 171 ff., sekä E. G. Palmén, »Z. Topelius historioitsijana», Valvoja 1898:1, s. 15–23. Laajempaan yleisöön Topelius sen sijaan vetosi edelleenkin. Kenties Mechelin oli nimenomaan halunnut ottaa toimituskuntaan 1800-luvun kansallisten suurmiesten sukupolven viimeisen elossa olevan ja aktiivisesti toimivan jäsenen, Runebergin, Snellmanin, Lönnrotin ja Cygnaeuksen aikalaisen. Topeliuksen oma elämänkaari kattoi suuren osan 1800-luvusta, ja Mechelinin yleisessä kansallispoliittisessa ohjelmassa hän oli juuri sopivan puolueeton lenkki 1880-luvulta lähtien toisilleen yhä vihamielisemmiksi käyneiden kielipuolueiden ja niiden ryhmäkuntien välillä.61Topeliuksen kompromissihenkisestä suhtautumisesta kielikysymykseen ja myös arvostelusta, jota hän sai tästä syystä osakseen sekä ruotsin- että suomenmielisiltä, ks. esim. Nils Erik Forsgård, I det femte inseglets tecken. En studie i den åldrande Zacharias Topelius livs- och historiefilosofi 1998, s. 136 ff.

52 Julkaistuaan Maammekirjan vuonna 1875 ja toimittuaan yliopiston rehtorina vuosina 1875–1878 Topelius ei ollut laatinut koottuja esityksiä Suomen historiasta eikä samanlaisia maata ja kansaa käsitteleviä katsauksia kuin teoksessa Suomi 19. vuosisadalla. 1890-luvun alkuvuosina hän oli kotonaan Sipoon Koivuniemessä lähinnä tuottanut pienempiä tekstejä kalentereihin, lastenlehtiin, joululehtiin ja tilapäisjulkaisuihin. Länsisuomalainen osakunta oli toimittanut vuonna 1890 yliopiston 250-vuotisjuhliin juhlakirjan, jossa Topelius esitteli historiakäsitystään tutkielmassa Det providentiela i världshistorien, ja vuoden 1894 promootioon hän kirjoitti akateemisen testamenttinsa runossa »Sanningen i går, i dag och i morgon». Samaan aikaan kun hän kirjoitti tekstejään teokseen Suomi 19. vuosisadalla hän julkaisi vuonna 1892 Marie Linderin elämäkerran elämäkertakokoelmaan Finska Qvinnor på olika arbetsområden. Hänen laajin kirjansa vuodelta 1893 oli Evangelium för barnen. Korta förklaringar öfver årets evangelietexter (356 sivua). Kun Aleksanteri II:n patsas paljastettiin Senaatintorilla 29. huhtikuuta 1894, hän julkaisi keisarista laatimansa 56-sivuisen muistokirjoituksen.

Maa ja kansa Topeliuksen teoksissa

53 Topeliuksen kirjoittamat luvut »Maa» ja »Kansa» teoksessa Suomi 19. vuosisadalla on laadittu periaatteessa samalla tavoin kuin hänen kolme aiempaa yleisteostaan: Finland framställdt i teckningar (1845–1852), En resa i Finland (1872–1874) ja Boken om Vårt Land (1875). Suomen maantieteellis-luonnonhistoriallisen kuvauksen jälkeen perehdytään Suomen kansanheimojen ja suomalaisten historiaan ja esitellään maan historialliset maakunnat, ja sitten on vuorossa kuvauksia maan nykyisistä asukkaista, heidän kansaluonteistaan ja ominaispiirteistään, elinkeinoistaan, tavoistaan ja tottumuksistaan.

54 Teosten Finland framställdt i teckningar ja Suomi 19. vuosisadalla julkaisun välillä ehti kulua lähes viisikymmentä vuotta, joiden aikana Topeliuksen käsitykset maan ja kansan historiasta olivat monilta osin muuttuneet, mutta useat teemat, aiheet ja maalailevat kuvaukset toistuvat myös sellaisenaan kaikissa kolmessa teoksessa, kuten myös monissa muissa runoissa ja kertomuksissa. Näitä ovat metafora Suomesta Itämeren tyttärenä sen käsivarsien, Pohjanlahden ja Suomenlahden syleilyssä, maana joka nousee merestä ja kasvaa jatkuvasti maan kohoamisen ansiosta – mikä samalla kuvastaa sitä kuinka Suomen kansa kasvaa historiansa aikana jatkuvasti kohti valistusta ja sivistystä.

55 Teoksessa Finland framställdt i teckningar Topelius kuvaa ensimmäisen kerran maan yleistä maantiedettä ja geologiaa ja käsittelee vesistöjä, maannoksia, ilmastoa, kasvillisuutta ja eläimistöä. Topelius pitäytyi vielä 1890-luvullakin perinteisessä näkemyksessään »Suomen synnystä» osana Jumalan luomistyötä ns. vulkanismin ajatusten mukaisesti, jossa maankohoaminen ja maankuoren liikkeet johtuivat maan jäähtymisestä luomisvaiheen hehkuvien tulivuorenpurkausten jälkeen.

56 Kirjassa Finland framställdt i teckningar Topeliuksen kansankuvauksessa näkyy selvästi akateemisissa piireissä 1840-luvulla levinneen ensimmäisen fennomaanisen herätyksen vaikutus. Tämä »panfennismi» pyrki esittämään Suomen kansan ja sen juuri löytyneet sukulaiskansat suurena historiallis-kulttuurisena ja filologisena verkostona. Suomalaiset olivat edenneet yhteiskunnallisessa ja kulttuurisessa kehityksessään pisimmälle sen ansiosta, että maa oli joutunut keskiajalla Ruotsin valloittamaksi, ja Topelius esittää erilaisissa saduissaan (»Sagor») laajan katsauksen sukulaiskansojen, tšuudien, bjarmien, virolaisten, lappalaisten, karjalaisten ja kveenien kohtaloihin. Sadussa » Karelska Sagan» referoidaan seikkaperäisesti Kalevalan runoja, ja Topelius esittää tässä ensimmäisen kerran sittemmin usein toistamansa toteamuksen siitä, kuinka sana, hengen mahti, on suomalaisille »kaikki kaikessa».

57 Vasta sen jälkeen käsitellään Suomen kansaa, sen kansanrunoutta, elinkeinoja, tapoja ja tottumuksia, ja lopuksi myös ruotsalaisten ja muiden kansallisuuksien osuutta Suomen historiassa. Topelius otti teokseen Finland framställdt i teckningar runsaasti vaikutteita Elias Lönnrotilta ja hänen Kalevalansa ensimmäisestä laitoksesta vuodelta 1835 sekä Matthias Alexander Castrénin 1840-luvulla tekemistä, suurta huomiota saavuttaneista tutkimusmatkoista ja tutkielmista, joissa hän perehtyi suomensukuisten kansojen kieliin ja kulttuureihin Sisä-Venäjällä ja Siperiassa.62Rainer Knapas, »Johdanto», Topelius, Finland framställdt i teckningar, ZTS XII, erityisesti kappaleet 66–76 (»Historia och mytologi»).

58 Topelius aloitti maantiedon ja historian luennot Helsingin yliopistossa syyslukukaudella 1854, ja käsikirjoituksissa hän kehitteli edelleen Finland framställdt i teckningar -kirjan teemoja. Itse luennoillakin maa, kansa ja niiden alkuperä olivat keskeisiä teemoja, ja hän palasi niihin useampaankin otteeseen myös myöhemmissä painetuissa teoksissaan.63Grandell, »Johdanto», Topelius, Föreläsningar i geografi och historia, ZTS XV, erityisesti kappaleet 64–81 (»Centrala teman i föreläsningarna om geografi») ja 115–122 (»Mytologin och det finska folkets ursprung»).

59 Teoksessa Suomi 19. vuosisadalla Topelius tekee selkoa omasta, 1840-luvulta periytyvästä kiinnostuksestaan suomensukuisiin heimokansoihin, Suomen kansan muinaishistoriaan ja suomalaiseen kansanrunouteen. 64Topelius käyttää yleisesti »kansanheimon» käsitettä sekä antropologisissa että lingvistisissä yhteyksissä, kun taas 1800-luvun lopulla yleistynyttä »rodun» käsitettä hän käyttää huomattavasti vähemmän. Vertailukohtana voidaan käyttää 1800-luvun lopussa ajankohtaiseksi noussutta ja Topeliuksen arvostamaa anatomian tutkijaa Gustaf Retziusta, joka puhuu »suomalaisesta rodusta» (tarkoittaen osaksi kaikkia suomalais-ugrilaisia kansoja, osaksi Suomessa asuvaa kansaa) siihen kuuluvine »kansanheimoineen tai alarotuineen» (Finska kranier jämte några natur- och literatur-studier inom andra områden af Finsk Antropologi 1878, s. 1 ff). Rotu oli hankala kysymys 1800-luvun Suomessa, koska luonnontieteellisen tutkimuksen piirissä suomalaisten ei katsottu kuuluvan samaan rotuun kuin ylemmäksi luokitellut germaanit. 1870-luvulla Topelius ei enää puhunut roduista pysyvinä kategorioina vaan ilmastosta ja elämantavasta riippuvaisina »luonnontyyppeinä» ja tarkoitti, että suomalaiset olivat itämaista tyyppiä, johon oli sekoittunut pohjoismaisia ja länsimaisia aineksia. Tämä merkitsi sitä, ettei Topelius pitänyt rotukysymystä enää yhtä olennaisena vaan keskittyi sen sijaan korostamaan kulttuurihistoriallista yhteyttä. Jens Grandell, »Den Andre på egen mark. Zacharias Topelius, Finlands folk och samerna», Författaren Topelius – Med historien mot strömmen 2019 (kustantajalla). Topelius piti Suomen kansaa ensisijaisesti suomalaisena ja suomenkielisenä, mikä oli yksi niitä käsityksiä, jotka eivät sopineet 1880- ja 1890-luvuilla yhteen Suomen ruotsinkielisten liberaalien näkemysten kanssa. Teoksessa Suomi 19. vuosisadalla Topelius väittää, etteivät ruotsalaiset olleet sekoittuneet suomalaisten kanssa, mutta korostaa ryhmien yhteenkuuluvuutta. Hän muistuttaa, että »vielä meidän päivinämmekin erilaiset tavat, kansaluonne ja kielet ovat antaneet aihetta hyödyttömiin riitoihin siitä, elääkö Suomessa yksi vai kaksi kansaa».65Topelius, ZTS XIV, s. 52. Ks. myös Allan Tiitta, Harmaakiven maa. Zacharias Topelius ja Suomen maantiede 1994, s. 255. Derek Fewster toteaa, että Topeliuksen vaihteleva käsitys Suomen kansasta on tuottanut päänvaivaa myös myöhempien aikojen ruotsalaisnationalisteille. Kirjassa Finland framställdt i teckningar Suomen kansa käsittää toisinaan koko suomalais-ugrilaisen kansanheimon, joskus sen läntiset kansat ja joskus ainoastaan Suomen asukkaat. Maammekirjassa hän väittää, että syntyperäiset ruotsalaiset ovat kasvaneet osaksi Suomen kansaa. Maammekirjan vuoden 1903 laitokseen tehtiin pieniä korjauksia, joissa korostetaan, että ruotsalaisia on asunut Suomessa kivikaudelta asti. Fewster, Visions of Past Glory. Nationalism and the Construction of Early Finnish History 2006, s. 134, 141 f. Vuonna 1890 kirjoittamassaan esseessä Det providentiela i verlshistorien Topelius painottaa, että »kansallinen tietoisuus (kansallisuus) saa alkunsa kolmesta yhdyssiteestä»: etnografisesta, joka perustuu kieleen ja syntyperään, maantieteellisestä, joka perustuu maahan ja luonnonolosuhteisiin, ja perinteisestä, jonka synnyttävät uskonto, oikeustaju, kulttuuri, poliittiset vaiheet, yhteisö, ystävyys ja vihollisuus. Topeliuksen mukaan mikään näistä kolmesta ei yksin riitä luomaan kansallisuutta.66Zacharias Topelius, Det providentiela i verldshistorien 1890, s. 7. Topelius sovelsi varsin avointa määritelmää siitä, kuka voidaan lukea osaksi Suomen kansaa. Sille oli asetettu ainoastaan muutama vaatimus, joita saamelaiset, juutalaiset ja romanit eivät kuitenkaan pystyneet täyttämään. Coll. 244.130, Topelius, Föreläsning 5/12 1871. Ks. myös Forsgård, I det femte inseglets tecken 1998, passim.

60 En resa i Finland sisältää lyhyempiä esittelytekstejä maasta ja kansasta. 1840-luvun »Sadut» suomensukuisista kansoista ovat jääneet pois, mutta Suomen geologiaa ja maan syntyä, maankohoamista, metsien hakkuita sekä kansan erityispiirteitä ja historiaa kuvataan samankaltaisin sanankääntein kuin teoksessa Finland framställdt i teckningar. Tässä vaiheessa Topelius hyödynsi myös maantieteen ja historian luentojaan; paikoin hän käytti luentokäsikirjoituksiaan tekstissä sellaisenaan.67Katarina Pihlflyckt, »Johdanto», Topelius, En resa i Finland, ZTS XIII, kappale 2. En resa i Finlandissa Topelius julkaisee painatuksia rahvaan elämää kuvaavista taideteoksista osana kertovaa kansankuvausta, ja samaa ratkaisua hän soveltaa myös Suomi 19. vuosisadalla -kirjan kuvituksissa.

61 Kirjassa En resa i Finland Topelius korostaa edelleen painokkaasti luonnonolojen ja ilmaston vaikutusta kansan kulttuuriin ja historiaan, ja teemaan palataan myös teoksessa Suomi 19. vuosisadalla. Suomen pohjoinen sijainti ja asema sekä kulttuurisesti että maantieteellisesti idän ja lännen rajamaana nousee esiin keskeisenä teemana jo 1840-luvulla.68Ks. esim runo »Våra julidagar» vuodelta 1840 (Samlade skrifter I 1904, s. 51). Tematiikkaa ovat käsitelleet Clas Zilliacus johdannossaan teokseen Topelius, Ljungblommor, ZTS I, kappale 81, ja Katarina Pihlflyckt johdannossaan teokseen En resa i Finland, ZTS XIII, luku »Finlands uppgift». Topelius pitää Suomen sijaintia idän ja lännen välissä myönteisenä ja ainutlaatuisena erityispiirteenä. 1870-luvulla Venäjän valtakunnan ja Suomen suuriruhtinaskunnan poliittisissa suhteissa elettiin sopusointuista aikaa, ja siksi oli mahdollista todeta, että Suomen tehtävänä maailmanhistoriassa oli toimia välittäjänä, siltana germaanisten ja slaavilaisten alueiden välillä. Teoksessa Suomi 19. vuosisadalla Topelius tuo esiin tämän maallemme ja kansallemme langenneen tehtävän ainoastaan esipuheessa lyhyessä virkkeessä, mikä johtunee teoksen poliittisista, Venäjää vastaan suunnatuista yleisistä päämääristä.69Ainoa merkille pantava reaktio tähän oli venäläisen Niva -aikakauslehden arviossa (ks. luku »Käännösten arviot»).

62 Suomen eri heimojen kansanluonnetta, etenkin hämäläisten, karjalaisten ja rannikon asukkaiden eroja, käsitellään kirjassa En resa i Finland kuvailemalla lukuisia luonteenomaisia piirteitä. Topelius palaa aiheeseen myös teoksessa Suomi 19. vuosisadalla. Kirjaan En resa i Finland lisättiin K. E. F. Ignatiuksen kokoama laaja liite »Statistiska anteckningar om Finland». Liitteen ansiosta En resa i Finland muistutti Topeliuksen yleisen johdantotekstin kanssa puolivirallista esittelyä aikakauden Suomesta. En resa i Finland oli aivan kuten Suomi 19. vuosisadallakin suunnattu myös ulkomaiselle yleisölle, ja suunnitelluista käännöksistä toteutettiin suomennoksen lisäksi myös venäjännös ja saksannos. Kokonaisuutena teoksessa olivat hallitsevassa asemassa teräspiirroksina jäljennetyt taideteokset ja Topeliuksen usein vapaamuotoiset, esseistiset kuvaukset taideteosten sisällöstä ja sanomasta.

63 Maamme kirja (1875) alkaa luvusta »Första Läsningen. Landet» ja sitä seuraa »Andra Läsningen. Folket». Siinä Topelius on laatinut lukukirjamuotoisen tiivistelmän, jonka otsikot ovat tuttuja hänen aiemmista Suomea käsittelevistä maantieteellis-historiallisista kuvauksistaan: »Land och Folk», »Wårt lands begynnelse» – Jumalan luomistyöstä, merestä ja maankohoamisesta, »Finland stiger ur hafvet», »Östersjöns dotter», »Höjder och dalar», »Landskapen».

64 Kansasta kertova »Andra Läsningen» on monessakin mielessä 1840-luvulla kirjassa Finland framställdt i teckningar käsiteltyjen teemojen kertausta, jonka otsikot kuuluvat »Om Mathias Castrén», »Om de finska folkstammarna» – bjarmilaisista, lappalaisista, tšuudeista ja virolaisista, »Om Finlands folk», »Finska folksånger». Sen lisäksi kerrotaan, mikä on ominaista karjalaisille, savolaisille, hämäläisille, Suomen ruotsalaiselle väestölle, Suomen venäläisille ja myös »muille Suomeen muuttaneille».70Håkan Andersson, »Läseböckernas uppgift och pedagogiska grundtankar», Topelius, Naturens bok och Boken om Vårt Land, ZTS XVII ; Henrik Knif, »Läseböckerna i idéhistorisk belysning», ibid .

65 Topelius oli käsitellyt myös muissa 1890-lukua edeltäneissä kertomuksissaan ja runoissaan teoksista Finland framställdt i teckningar, En resa i Finland ja Boken om Vårt Land tuttuja lempiaiheitaan. Maankohoamista käsitellään esimerkiksi Välskärin kertomuksissa ensimmäisen jakson toisessa kertomuksessa »Miekka ja aura» (julkaistu ensimmäisen kerran vuosina 1851–1852), johdantona lukuun »Mies nuijasodan ajoilta». Siinä Itämerta kuvataan Suomen äidiksi ja kerrotaan, kuinka juuri Pohjanmaa kasvaa jatkuvasti esiin merestä, sekä kuvaillaan pohjoista ilmastoa eri vuodenaikoina – talvi oli niin ikään yksi Topeliuksen usein toistuvista lempiaiheista. Meri on tässä »liikkuva sivistävä tekijä maan päällä» ja rannikkoseudun asukkaat saavat meren läheisyydessä nauttia vallasta ja vapaudesta, hyvinvoinnista ja sivistyksestä.71Topelius, Fältskärns berättelser, ZTS VII, luku »1. En man från klubbekriget», kappale 28 ff.

66 Topeliuksen pitkä runo »Suomen kohoaminen»vuodelta 1869 on julkaistu kokoelmassa Nya blad (1870), ja siinä maankohoamista käytetään jälleen kerran metaforana Suomen historialle ja tulevaisuudelle Itämeren rannalla. Siinä tähyillään myös muihin Itämeren maihin, mutta päällimmäisenä kaikuu kehotus taisteluun isänmaan kohottamiseksi »hengen aaltojen alta». Topelius kuvaa perinpohjaisesti maankohoamisen siunauksia mutta palaa myös vulkanistiseen näkemykseensä Suomen synnystä ja geologisesta alkuperästä: »Salahehkuisten kuilujen yöstä / maa Suomen kohoaa noin: / salahehkuisten voimain työstä / se on nouseva loistoon koin.»72Topelius, »Finlands höjning», Nya blad 1870, s. 1–5, suom. Yrjö Jylhä. Kokoelmaan Läsning för barn 7 (1891) sisältyvät kertomukset »Huru Gud skapade Finland» ja »Huru Skandinavien och Finland blefvo en halfö» joissa Topelius toistaa uuden geologian näkökulmasta vanhentuneen käsityksensä Suomen synnystä.73Topelius, »Huru Gud skapade Finland», »Huru Skandinavien och Finland blefvo en halfö», Läsning för barn 7 1891, s. 3–8, 13–19.

67 Runokokoelman Ljung (1889) osastoon »Fäderneslandet» sisältyvät Topeliuksen runot »Kymmene bär sin moder till grafven» ja »Skogssköflingen», joiden luonnonsuojeluaihe oli tullut ajankohtaiseksi 1870-luvulla höyrysahojen ja metsäteollisuuden läpimurron myötä.74Topelius, »Kymmene bär sin moder till grafven», »Skogssköflingen», Ljung 1889, s. 41, 43. Kokoelmissa Nya blad ja Ljung on vuodenajoista kertovia runoja, joissa Topelius palaa omaan ilmasto-oppiinsa vuodenaikojen vaihtelusta ja niiden merkityksestä Suomen kansalle.75Kokoelmassa Nya blad esim. »Finlands vinter, »Midvinternatt», »Norrskenet», »Snöstormen», »Vårluft, »Julqvällen», »Midsommarnatt» ja »Novembervisa». Ljungissa runot »Vinterqväll», »Midsommarnatt», »Novemberqväll», »Vårmorgon», »Vaggsång för hafvet» ja »Morgonsång». Ljungin runoissa kaikuvat entistä terävämpinä nuoren Topeliuksen näkemykset siitä, kuinka ihminen – ja Suomen kansa – ovat vastuussa luonnosta kaikkine luonnonvaroineen. Hän oli kehitellyt näitä kysymyksiä vuosikymmenten ajan ja tarkastellut niitä käyttämällä esimerkkejä teollistumisen turmelemattoman kansan elämästä.

Mechelinin toive

68 Kun Mechelin kääntyi vuonna 1891 Topeliuksen puoleen pyytääkseen tätä osallistumaan uuden »kansallisteoksen» toimittamiseen, hän oli varmasti hyvin perillä Topeliuksen jo vuosikymmeniä aiemmin vakiintuneista näkemyksistä ja aiheista, jotka esiintyivät toistuvasti hänen aiemmissa maata ja kansaa käsittelevissä kuvauksissaan. Suomi 19. vuosisadalla sisältääkin enemmän tai vähemmän sanatarkkoja lainauksia Topeliuksen omista teoksista, etenkin En resa i Finlandista. Mechelinin ja Topeliuksen kirjeenvaihdosta päätellen Mechelinillä on tästä huolimatta kova halu ohjata ja muokata Topeliuksen tekstejä omien näkemystensä mukaisiksi. Usein hän perusteli ehdotuksiaan kuvitusten suunnittelulla tai uusimmilla tieteellisillä havainnoilla esimerkiksi geologian ja mineralogian alalta. Jo helmikuussa 1892 päivätyssä kirjeessä Topelius ilmoittaa kirjoittaneensa »Kansan» johdannon ensimmäiset käsikirjoitusarkit uusiksi kuuteen kertaan.76Topelius–Mechelin 15/2 1892.

69 Lokakuussa 1892 Mechelin ehdottaa, että tekstin sisältöä voisi »hieman laajentaa». Hän tajusi, ettei Topelius lukenut sivistyneistöä osaksi kansaa ja viittasi siihen, ettei tekstissä ollut otsikkoja »seuraelämälle, yhteiskuntaluokkien keskinäisille suhteille ja niiden erinomaiselle demokraattiselle luovuudelle». »Kirkko»-otsikossa hän halusi käsiteltävän myös pietismiä ja uudempia lahkolaisliikkeitä ja »Kotielämän» kohdalla »niin tavallisen kansan kuin sivistyneistönkin» ajanvietteitä.77Mechelin–Topelius 13/10 1892. Topelius vastaa, ettei se sisälly eikä mahdu hänen kirjoitukseensa. Kirkollisen elämän hän toteaa niin monimuotoiseksi »että kirja kevenee 30 painosivulla».78Topelius–Mechelin 14/10 1892.

70 Sen jälkeen Mechelin halusi asiantuntijan kanssa keskusteltuaan Topeliuksen muuttavan geologista käsitteistöään ja »maan jatkuvan synnyn» kuvausta vastaamaan uusimpia tieteellisiä havaintoja.79Mechelin–Topelius 29/10 1892. Topeliukselle oli jo vuosikymmeniä tuottanut vaikeuksia ottaa kantaa suureen kysymykseen, selittääkö peruskallion ja maan synty geologian vai Raamatun luomiskertomusten mukaisesti. Vuonna 1855 pitämissään luennoissa Topelius jakaa Suomen synnyn viiteen kauteen.80Topelius, Föreläsningar i geografi och historia, ZTS XV, 31/3 1855. Syyslukukaudella 1871 hän päivittää teoriansa käsittämään kolme kautta.81Coll. 244.130, Topelius, Föreläsningar 2/10 ja 5/10 1871. Teoksessa Suomi 19. vuosisadalla hän esittelee neljä kautta.82Topelius, »Landet», ZTS XIV, kappale 26. Esimerkiksi maankohoamisesta tai jääkausista oli esitetty lukuisia teorioita, ja Topeliuksen tekstissään mainitsemasta »vierinkivikaudesta»83Topelius, »Landet», ZTS XIV, kappale 20–26. oli jo 1890-luvulla yleisesti luovuttu. Topelius vastasi Mechelinille närkästyneenä: »Kaikki tämä, niin minun kuin sinunkin kirjoittamasi, ovat hypoteesejä, jotka 20 vuoden päästä lienevät yhtä vanhentuneita kuin toiset olivat 20 vuotta sitten» ja hylkäsi suuremmat muutokset etenkin järvien syntyä käsittelevään tekstiin. Samassa kirjeessä hän kuitenkin mainitsee päättäneensä kirjoittaa syntyprosessin osalta lyhyen tiivistelmän K. E. F. Ignatiuksen esityksestä, »perustuuhan se uusiin, joskaan ei kaikkein uusimpiin tietoihin».84Topelius–Mechelin 2/11 1892. Allan Tiitta olettaa, että Topelius tuli iän mittaan yhä uskonnollisemmaksi eikä voinut siksi kaikilta osin, esimerkiksi vierinkiviteorian ja luomiskertomuksen osalta, omaksua nykyaikaisemman Ignatiuksen näkemyksiä, vaikka hän muutoin usein kuuntelikin tätä. Tiitta, Harmaakiven maa 1994, s. 118. Syntyprosessin kuvaus joka tapauksessa osoittaa, että Topelius oli jossain määrin perehtynyt Louis Agassiz’n jääkausiteoriaan. Se löi itsensä läpi 1870-luvulla, mutta Topelius ei vielä tuolloin halunnut ottaa siihen kantaa. Ks. Grandell, »Johdanto», Topelius, Föreläsningar i geografi och historia, ZTS XV, kappale 75. Ks. myös Tiitta, Harmaakiven maa 1994, s. 137–147.

71 Mechelinin ja Topeliuksen kirjeenvaihdosta ilmenee, että heidän piti sovitella useita yksityiskohtia ja molempien toivomuksia. Ne koskivat sekä kuvia että tekstisisältöä. Eräässä kirjeessä Topelius yrittää kiirehtiä kuvitusten valintaa: »Minun on aivan välttämätöntä olla selvillä kuvista ennen kuin lähetän tekstin, sillä kirjaan ei saa tulla perusteettomia kuvituksia. Enhän minä voi koko ajan keskeyttää esitystä puhuakseni jostakin kuvasta, mutta sitten minun täytyisi etsiä sopiva paikka jollekin sanalle jostain toisesta kohdasta.»85Topelius–Mechelin 21/3 1892. Viisi kuukautta myöhemmin hän valittaa uudelleen: »Näyttää yhä selvemmin siltä, että kuvien pitäisi olla, jos ei päätetty, ainakin saatavilla ennen tekstiä. Mutta eihän kaikkiin kuviin tarvita tekstiä.» Topelius–Mechelin 29/8 1892. Hän kuvailee työtään: »Olisi helppo juttu pakinoida jostain kuvateoksesta. Mutta todellisen esityksen yksityiskohtainen kuvaus, jonka pitää olla samalla kertaa täsmällinen, lyhyt ja luettava mutta silti jossain määrin vastata aihetta, on vaatinut enemmän aikaa kuin olisin halunnut uhrata jollekin toiselle, ei-tieteelliselle teokselle.»86Topelius–Mechelin 10/7 1892.

Kuvitukset

Kansallinen kaanon

72 Mechelinin »kansallisteos» ja siinä julkaistut painokuvat kotimaisesta taiteesta synnyttivät yhdessä muiden kuvitusten kanssa vuosisadan suomalaisen taiteen kaanonin. Teokseen sisältyi taidehistorian dosentti J. J. Tikkasen taidetta käsittelevä luku, ja sen lisäksi kirjan kuvituksena oli runsaasti taideteoksia.87J. J. Tikkanen, »De bildande konsterna», Finland i 19de seklet 1893, s. 327–347. Kuvitusten ja taideteosten valinta perustui selvästi enemmän itse aiheisiin, niiden historialliseen sisältöön ja todellisten olosuhteiden kuvaamiseen kuin puhtaasti taiteellisiin tai tyylillisiin ja symbolisiin seikkoihin.

73 Teoksen julkaisuaikaan Suomen taiteesta ei ollut vielä koottu historiallista yleiskatsausta. Lähimmäksi sellaista oli päästy pitkässä tekstissä »Suomalaisen taiteen historia pääpiirteissään», jonka Eliel Aspelin oli lisännyt Kaarlo Forsmanin suomentamana Wilhelm Lübken käsikirjan Grundriss der Kunstgeschichte (1860) vuonna 1891 julkaistuun suomenkieliseen versioon.88ruots. De bildande konsternas historia 1872. J. J. Tikkanen julkaisi vuonna 1896 Suomen taideyhdistyksen 50-vuotishistoriikin, joka toimi samalla pitkäaikaisena katsauksena maan taide-elämään.89J. J. Tikkanen, Finska Konstföreningen 1846–1896 1896. Aspelinin katsauksessa oli vain niukasti kuva-aineistoa, ja Tikkasen historiikista kuvitus puuttui kokonaan. Näin Suomi 19. vuosisadalla oli viimein Topeliuksen aiempien kuvitettujen albumien, Finland framställdt i teckningar ja En resa i Finland jälkeen se teos, joka välitti uudella tavalla esitettyjen kuvitusten ja uuden tekniikan ansiosta aiempaa monipuolisemman kuvan Suomen taidehistoriasta.

74 Ennen kuvitusten lopullista valintaa käytiin läpi useita ehdotuksia ja pohdiskeluja, ja valinta heijastelee taustavoimien toivetta, että kuvat olisivat luonnonmukaisia ja realistisia. Keskeisimmät teokset julkaistiin heliogravyyreina, ja uusin aikalaistaide oli vahvasti edustettuna – kuvat olivatkin monin paikoin tekstiä ajankohtaisempia. Historiallisessa katsauksessa esiteltiin 1800-luvun alun (Alexander Lauraeus) ja puolivälin taiteilijoita: Ferdinand von Wrightin (kolme lintumaalausta) sekä Robert Wilhelm Ekmanin ja Werner Holmbergin (molemmilta neljä maalausta) teoksia.

75 Eniten teoksia oli Albert Edelfeltiltä, kaksitoista maalausta, joista vanhin, »Kuningatar Blanka» oli vuodelta 1877. Lisäksi mukana oli hänen tunnetuimpia teoksiaan, kuten »Kaarle-herttua Klaus Flemingin ruumisarkun äärellä» (1878), »Jumalanpalvelus saaristossa» (1881) ja »Merellä» (1883).90Bertel Hintze, Albert Edelfelt II, 1944, vuosista 1890–1894, s. 95–112. I osa III, 1942, » Edelfeltin töitä kuvailevassa luettelossa» kuvituksia käsitellään sivuilla 246–249. Öljymaalauksia myös erikseen, teosluettelossa numero 242 (Merellä), 497 (Kaukolan harju Hämeessä), 501 (Veräjällä, Portaan kylä), 618 (Katu Porvoossa), 645 (Runolaulaja), 672 (J. L. Runebergin muotokuva), 676 (Wilhelm von Schwerin). Axel Gallénilta oli painokuvina yhdeksän maalausta, muun muassa »Paimenpoika Paanajärveltä», »Sammon taonta» ja Aino-taru-kolmikuva, kaikki 1890-luvulta. Gunnar Berndtsonilta ja Eero Järnefeltiltä oli kummaltakin neljä maalausta, Viktor Westerholmilta kaksi.91Eero Järnefeltin osuudesta, ks. Leena Lindqvist, »Taiteilijan tiellä», Taiteilijan tiellä. Eero Järnefelt 2002, s. 81–87. Muista taiteilijoista Fredrik Ahlstedtilta, Adolf von Beckeriltä, Karl Emanuel Janssonilta, Arvid Liljelundilta, Berndt Lindholmilta, Erik Löfgreniltä, Hjalmar Munsterhjelmiltä, Thorsten Waenerbergiltä ja Torsten Wasastjernalta oli valittu pääasiassa laatukuvia ja maisemamaalauksia, jotka sopivat maan ja kansan kuvauksiin. Kolme naistaiteilijaa, Helene Schjerfbeck (»Toipuva potilas», 1888), Venny Soldan-Brofeldt (»Päivälliset Savon tuvassa», 1892) ja Maria Wiik (»Ulos maailmaan», 1889) esittäytyi teoksessa ensimmäisen kerran suuremmalle ja myös kansainväliselle yleisölle.

76 Veistokset oli kuvattu heliogravyyreina tai autotypioina, ja niistä Walter Runebergin teokset olivat vahvimmin esillä: Aleksanteri II:n patsaan (paljastettu 1894) sivuhahmot »Laki» ja »Tiede ja taide», Pietari Brahen patsas Turusta (1888), ihailtu »Apollo ja Marsyas» (1874) sekä J. L. Runebergin patsas Helsingistä (1885).92Lars Nyström, Nationalskulptören Walter Runeberg 2008. 1860-luvun vanhempia taidepyrintöjä edustivat Carl Eneas Sjöstrandin veistämä Porthanin patsas Turusta ja »Kullervo», Robert Stigellin »Haaksirikkoiset» ja »Työmies» puolestaan 1890-luvun uusinta taidetta. Johannes Takasen »Aino» (1886) ja »Rebekka» (1880), kuten myös Ville Vallgrenin Kristuksen pää (1890), »Kaiku» (1886) ja »Marjatta» (1889) sekä Emil Wikströmin »Tukkimies» (1890) ottivat tässä teoksessa paikkansa osana Suomen kuvanveiston kaanonia.

77 Edelfelt, Gallén, Berndtson ja Järnefelt osallistuivat teoksen toimitustyöhön ja vaikuttivat ratkaisevasti Suomi 19. vuosisadalla -teoksessa julkaistujen taideteosten valintaan. He kaikki olivat suomalaistaiteilijoita, jotka olivat opiskelleet 1870–1880-luvuilla Pariisissa. Näin heillä oli koko ajan tiivis yhteys kuvataiteen uusimpiin virtauksiin, joita he sovelsivat omina versioinaan kotimaassa. Realismi, ulkoilmamaalaus ja naturalismin totuudellisuuden vaatimus olivat eri vaiheissa osoittaneet suuntaa heille kaikille. Berndtsonin historia- ja salonkimaalaukset olivat omalla tavallaan pariisilaisia, samoin muiden pariisilaishenkinen naturalismi.93Näistä neljästä taiteilijasta »salonkimaalari» Berndtson joutui aihevalinnoissaan kaikkein kauimmaksi mukavuusalueeltaan kuvittaessaan teosta Suomi 19. vuosisadalla. Lohikalastus, Lapin kuvat ja hylkeenpyynti sijoittuivat kauas hänelle ominaisesta kosmopoliittisesta yläluokkaisesta uusimaalaismiljööstä. Lisää Berndtsonista, ks. Berndt Arell, »Gunnar Berndtson – Salongsmålaren», Gunnar Berndtson. Salonkimaalari. Salongsmålare. Peintre de salon 1854–1895 1998, s. 38–60. Gallén oli tehnyt läpimurtonsa rumuuden maalarina (»Akka ja kissa», 1885)94Maria Vainio-Kurtakko muistuttaa, että Gallén oli niitä harvoja suomalaisia, jotka käsittelivät töissään sosiaalista närkästystä. Vainio-Kurtakko, Idyll eller verklighet? Albert Edelfelt och Gunnar Berndtson i det moderna genombrottets ambivalens 2010, s. 102. mutta löysi 1890-luvulla Kalevalan suomalaisen symbolien maailman, ja samaan aikaan Suomi 19. vuosisadalla -teoksen kuvitusten kanssa hän sai valmiiksi muun muassa suurmaalauksensa »Sammon taonta» vuonna 1893.95Seikkaperäisin dokumentaatio Axel Gallénin elämästä ja tuotannosta (mukaan lukien teosluettelo, expografia ja bibliografia) on julkaistu näyttelyluettelossa Akseli Gallen-Kallela, Ateneumin taidemuseo 16.2.1996–26.5.1996.

78 Edelfelt, Gallén, Berndtson ja Järnefelt edustivat tuotannossaan 1880-luvun »modernismin läpimurtoa», yhteiskunnallisia suuntauksia ja tematiikkaa, joka muutti kirjallisuuden ja kuvataiteen esteettisen perustan. He tekivät 1880-luvulla pesäeron aiempaan, todellisuutta kaunistelevaan idealismiin.96Ks. Vainio-Kurtakko, Idyll eller verklighet? 2010, s. 147–154. Kymmenen vuotta myöhemmin, 1890-luvulla, taide kehittyikin jo kohti symbolismia, joka hylkäsi vaatimuksen, että taiteilijan tai kirjailijan tulisi olla objektiivinen totuudenpuhuja ja yhteiskuntakriitikko.

79 Suomi 19. vuosisadalla syntyi juuri niinä vuosina, kun nämä kaksi liikettä tekivät tuloaan Suomen kuvataiteeseen: yhtäällä naturalismin yhteiskuntakritiikki ja toisaalla karelianismi Kalevalan aihemaailmasta ja kansanrunouden karjalaisesta ihannemaisemasta versovana kansallis-symbolistisena herätyksenä.97Kansallisromantiikan nopeaa voittokulkua Suomen taiteessa voidaan pitää seurauksena Suomen ja Venäjän yhä tulehtuneemmista suhteista. Antti Vallius, Kuvien maaseutu. Maaseutumaisemakuvaston luomat mielikuvat suomalaisesta maaseutukulttuurista 2013, s. 43, 57. Järnefelt koki kesällä 1893 yhdessä perheensä intellektuaalisen lähipiirin kanssa Kuopiossa tolstoilaisen herätyksen, ja sen tuloksena syntyi voimakkaasti yhteiskuntakriittinen maalaus »Kaskenvierto», joka kuvaa köyhän kansan taistelua elannosta. Kesät 1892 ja 1893 olivat karelianismin kukoistusaikaa, jolloin monet taiteilijat – muun muassa Gallén, Louis Sparre ja Järnefelt– vaelsivat itäisimmän Suomen erämaihin tai Venäjälle Vienan Karjalaan kohdatakseen Elias Lönnrotin jalanjäljissä kalevalaisen maailman runonlaulajat ja heidän kotimaisemansa. Talvisin samat taiteilijat tekivät luonnosten ja vaikutelmiensa pohjalta kuvituksia teokseen Suomi 19. vuosisadalla.98Karelianismin perusteista: Hannes Sihvo, Karjalan kuva. Karelianismin taustaa ja vaiheita autonomian aikana 2017.

80 Suomen kuvataiteen naturalismi ja 1890-luvun karelianismi näkyvät selvästi Suomi 19. vuosisadalla -kuvateoksen taideteoksissa ja kuvituksissa, jotka teksteihin verrattuna olivat ajan uusimpien virtausten tasalla. Vanhemman sukupolven arvostelijat eivät näin ollen pitäneet taiteilijoiden »omavaltaisuudesta» ja viehtymyksestä »rumiin» tai mitäänsanomattomiin aiheisiin. Suomi 19. vuosisadalla -teokseen kirjoittamassaan Suomen taiteen katsauksessa J. J. Tikkanen suhtautuu aikalaistaiteilijoihin kansainvälisen avarakatseisesti aikalaistaiteilijoita, myös nuorempiin »vasemmistolaisiin» Galléniin ja Stigelliin, jotka monissa teoksissaan edustivat avoimesti osin yhteiskuntakriittistäkin naturalismia.99J. J. Tikkanen, »De bildande konsterna» 1893, s. 342.

Aiheet ja niiden valinta

81 [Ehdotettujen aiheiden kohdalla olevista linkeistä lukija pääsee kuvaan, joka lopulta valittiin aiheen kuvitukseksi.]

82 Syyskuun 21. päivänä 1891 pidetyssä kokouksessa ennakkoyhtiön johtokunta, Mechelin, J. af Lindfors ja August Ramsay, päättivät perustaa erityisen lautakunnan tutkimaan kuvitusnäytteitä sekä päättämään, mitkä niistä painettaisiin. Lautakunnan jäseniksi valittiin C. G. Estlander, Eliel Aspelin, J. J. Tikkanen, Albert Edelfelt ja Gunnar Berndtson.100Berndtson oli aiemmin ehdottanut Mechelinille, että Edelfelt yksin vastaisi kuvituksista kuvituslautakunnan sijaan. Berndtson suhtautui epäillen etenkin Aspelinin ja Tikkasen arvostelukykyyn Berndtson–Mechelin 1/3 1891. Sekä johtokunnan että kuvituslautakunnan sihteerinä toimi Woldemar Westzynthius. 16. marraskuuta 1891 pidettiin johtokunnan ja lautakunnan yhteinen kokous, jossa päätettiin, mitkä taideteokset kirjassa julkaistaisiin ja millä tekniikalla: 14 taideteosta kokosivun kuvina heliogravyyrinä, kuusi kokosivun puupiirroksina, 22 suurina autotypioina tekstissä (yli kaksi palstaa), kuusi suurina puupiirroksina, 17 pieninä autotypioina (yksi palsta) ja 19 pieninä puupiirroksina, eli yhteensä 84 kuvattua taideteosta.

83 Mechelin oli matkoilla ulkomailla eikä päässyt tähän kokoukseen, mutta seuraavassa, 14. helmikuuta 1892 pidetyssä kokouksessa hän esitti oman ehdotuksensa kuvitusten jaoksi ja jäljennösmenetelmiksi, Edelfeltillä puolestaan oli valmis ehdotus Helsingin kuva-aiheiksi. Kokouksessa taiteilijoille jaettiin tehtävät ja uudet projektit, eikä tässä vaiheessa tarjolla ollut vielä valmiita tekstejä.101Möteshandlingar betr. Finland i 19de seklet, kapsel 103, Leo Mechelins arkiv, RA.

84 Uusia piirroksia kaavailtiin tehtäviksi seuraavista aiheista tai tarvittaessa käytettäisiin valokuvia:

86 Taideteoksista otetut valokuvat oli määrä lähettää puupiirtäjä Oscar Andersenille Kööpenhaminaan, ja Erik Löfgrenin tekemästä Eerik XIV:ta ja Kaarina Maununtytärtä esittävästä maalauksesta oli tarkoitus käyttää samaa painolaattaa kuin Aspelinin Suomen taiteen historiaa käsittelevässä kirjassa, »jos se on saatavilla». Sihteeri Westzynthius sai tehtäväkseen otattaa erityisen luettelon mukaisesti valokuvia muun muassa taideteoksista, rakennuksista ja maisemista. Täydentäviä valokuvia oli määrä hankkia myös »Inhan ja Järnefeltin matkalla», jonka valokuvaaja I. K. Inha ja Järnefelt olivat suunnitelleet tekevänsä yhdessä. Matka ei kuitenkaan toteutunut aiotussa muodossa, tai ainakaan Inhan alkuperäisistä valokuvista ei mainita mitään arkistoiduissa eikä painetuissa kuvaluetteloissa.103Antti Valliuksen tai Kati Lintosen väitöskirjoissa ei ole vastausta tähän. Vallius, Kuvien maaseutu 2013 och Lintonen, Valokuvallistettu luonto. I. K. Inhan tuotanto luonnon merkityksellistäjänä 2011.

87 Jo tässä vaiheessa oli selvä käsitys siitä, mitä taideteoksia, kuvitustyyppejä ja aiheita teokseen tulisi, ja Mechelin ilmeisesti päätti täydennysehdotuksista. Toimituksen jälkeen jääneissä papereissa puhutaan paikoin aiemmin käytettyjen kuvalaattojen lainaamisesta, ja valokuvia lainattiin eri tahoilta, joko tussipiirroksen tekemistä tai kuvalaatan valmistusta varten. Suurin osa valokuvista saatiin Daniel Nyblinin valokuvausateljeesta Helsingistä, ja jonkin verran maisemakuvia lainattiin muun muassa Suomen maantieteelliseltä yhdistykseltä (Geografiska Föreningen i Finland).104Kokousasiakirjoja ja luonnoksia liittyen teokseen Finland i 19:de seklet, kapseli 103, Leo Mechelinin arkisto, RA. Muutoin suurin osa kirjan kuva-aiheisiin liittyvistä valokuvista on jäänyt tuntemattomaksi, mutta esimerkiksi Järnefeltin kuvitus »Rekiä» perustuu ilmeisesti Karl Granitin ottamaan valokuvaan. Antti Vallius, Kaunis Suomi. Maaseutumaisemakuvaston historiaa 1800-luvulta EU-Suomeen 2015, s. 169

88 Mechelin oli kiinnittänyt taiteilijat viimeistään jo kesällä 1891, ja heistä ainakin Edelfelt ja Järnefelt olivat ainakin yhteydessä Topeliukseen keskustellakseen kuvituksista hänen kirjoittamiinsa lukuihin »Maa» ja »Kansa». Kesäkuussa 1891 Järnefelt tarjoutui tekemään maisemapiirustuksia, esimerkiksi Kuopiosta ja piirtämään kansankuvauksia muun muassa tukinuitosta ja kaskenpoltosta. Hän kyselee muita sopivia aiheita ja yleisiä ohjeita.105Eero Järnefelt–Topelius 25/6 1891. Vielä syyskuussa hän kuitenkin ilmoittaa Topeliukselle, ettei ole »tähän mennessä saanut montakaan piirrosta» valmiiksi. Sen sijaan hänellä on valmiina kaskenpolttajia kuvaava akvarelli, ja hän tarjoaa toistakin taulua, vuonna 1891 valmistunutta maalausta »Lehmisavu».106Järnefelt–Topelius 8/9 1891.

Topelius ja kuvitukset

89 Topelius kävi Mechelinin kanssa vilkasta kirjeenvaihtoa kirjoittamiensa kahden luvun kuvituksista. Mechelin lähetti 13. helmikuuta 1892 Topeliukselle »Maata» ja »Kansaa» varten laatimansa ehdotuksen, jonka toimituskomitean muut jäsenet olivat tarkastaneet. Mechelin oli ajatellut varata näihin kahteen lukuun noin 130 kuvaa, joista»Maahan» vähintään 50. Sen lisäksi hän liitti mukaan luettelon taideteoksista, joiden katsoi sopivan Topeliuksen osuuteen.107Mechelin–Topelius 13/2 1892. Seuravaana päivänä Mechelin oli kutsunut taiteilijat tapaamiseen kuullakseen, mitä he olivat siihen mennessä tuottaneet, ja keskustellakseen kuvaustavan valinnasta. Pari päivää myöhemmin Topelius vastaa kirjeessä »kuvien valinta, muutamaa epäilystä lukuun ottamatta, hyvä».108Topelius–Mechelin 15/2 1892.

90 Topelius liitti Mechelinille 21. maaliskuuta lähettämäänsä kirjeeseen vielä yhden kuvaehdotuksen maata käsittelevään lukuun. Hän pyysi tätä välittämään ehdotuksen edelleen Edelfeltille ja palasi jo aiemmin esittämäänsä kysymykseen: oliko hänen tarkoitus kuvailla tekstillään »erillisiä luonnoksia» vai luoda systemaattinen katsaus aiheeseen. Tarkoitus vaikutti mitä suurimmassa määrin kuvitusten valintaan. Topelius oli jälkimmäisen kannalla ja halusikin siksi enemmän »yleisiä luontotyyppejä» ja kuvia, jotka edustivat kaikkia maakuntia. Kansaa käsittelevästä luvusta Topelius oli jo aiemmin lähettänyt oman ehdotuksensa Edelfeltille, mutta jotta kuvat jakautuisivat tasaisesti maan eri osien välillä, hän ehdotti, että »yhden jos toisenkin» kuvan teoksesta Finland framställdt i teckningar voisi piirtää uudelleen ja esittää uudella jäljennystekniikalla.109Topelius–Mechelin 21/3 1892. Topelius ja Mechelin kirjoittelivat toisilleen seuraavien viikkojen ajan useita kirjeitä, joihin oli liitetty kuvaehdotuksia, ja vielä heinäkuussa Topelius valitti, ettei »Kansan» lopullisista kuvista ollut vielä varmuutta.110Topelius–Mechelin 10/7 1892. Elokuussa puhuttiin Lapista otettujen valokuvien lisäämisestä (»useimmat käyttökelpoisia») ja talvista postinkulkua Ahvenanmerellä esittävästä kuvasta, jonka toimittaisi Topeliuksen vävy J. A. G. Acke.111J. A. G. Ackelle annettua tilausta käsitellään kahdessa Eva Topelius-Acken kirjeessä Mechelinille (19/8 ja 5/10 1892). Yksi »autotypiaa varten» mustavalkoiseksi tehty öljymaalaus lähetettiin 6. lokakuuta Mechelinille, mutta se ei päätynyt valmiiseen laitokseen. Eva Topelius-Acke tarjosi samassa kirjeessä kuvitukseksi Acken akvarelliä, joka oli Koivuniemessä: »sisäkuva ahvenanmaalaisesta talonpoikaistuvasta tyypillisine kauniine kerrossänkyineen».

91 Topelius ilmoitti Mechelinille 27. syyskuuta 1892 lähettämässään kirjeessä yksityiskohtaisen toiveensa siitä, missä järjestyksessä sovitut kuvat tulisivat »Kansa»-luvun loppuosaan:

93 Kuvitusten lopullista valintaa lukuun »Maa» käsiteltiin toimituksen kokouksessa. Säilyneeseen luetteloon on merkitty poistoja, yliviivauksia, kysymysmerkkejä ja muita toimenpiteitä, joiden kohdalle on merkitty taiton sivunumero.1135 b) Planer, utkast, m.m., kapsel 103, Leo Mechelins arkiv, RA. Yliviivatuiksi päätyivät Enontekiön tunturit, Näkymä Pielisjoelta, Ruissalo (Choraeuksen lähde), Hämäläinen kylä valokuvan mukaan, Kyröskoski (Werner Holmbergin maalaus), Porin kirkko, Tampereen tori, Punkaharju ja erillinen näkymä Lapuan taistelukentältä. W. Toppeliuksen rantamaisema jätettäisiin pois, samoin Hagan kartano Janakkalassa, »Walamo jää pois, koska sitä ei saada». Pernajan Tyysterinkylä »pienennetään». »Purjehdusseuran paviljonki» ja Hangon kylpylaitos siirrettiin lukuun II, Edelfeltin maisema Saaren mailta merkittiin kysymysmerkillä. Nokian koski ja Hepokönkään putous puuttuivat. Edelfeltiltä tilattaisiin uusi rantakuva Helsingin edustalta ja Pekka Haloselta piirros Helsingin itäisestä saaristosta.

94 »Kansa» -osan kuva-aiheiden valinta näyttää osoittautuneen »Maan» kuvitusta hankalammaksi. Topeliuksella oli seikkaperäisiä konkreettisia ehdotuksia ja täydennyksiä Mechelinin ja taiteilijoiden ehdotuksiin. Ehdotuksista on säilynyt päiväämätön lista, jossa on Topeliuksen ja Mechelinin merkintöjä vierekkäisillä palstoilla.

96 Lisäksi Topelius on merkinnyt:

97 Erilaisia erikoisia tyyppejä, kuten laukkuryssä, kolportööri, kalastaja myrskyssä [Edelfeltin merellä], tyttö kirnun ääressä, linnustaja ja ansa, kotiaskareita talvi-iltana.

98 Mechelin ehdottaa lisäksi:

100 Toimitus käsitteli yksityiskohtaisesti kuvien ja kuva-aiheiden valintaa lukuun »Kansa». Tästä on säilynyt useita kommentoituja luetteloita, joista saa hyvän kuvan menettelytavoista ja siitä, kuinka sekä Mechelinin että Topeliuksen ehdotuksia arvosteltiin työn edetessä ja vielä kirjan taittovaiheessa.1155 b) Planer, utkast, m.m. III, kapsel 103, Leo Mechelins arkiv, RA. Tässä vaiheessa puuttuneista kuvista on kirjoitettu päiväämättömälle paperiarkille:

102 Näistä 21 puuttuneesta kuvituksesta, jotka Topelius pyysi aiempien lisäksi, vain noin puolet päätyi lopulta taittoon.

103 Sen jälkeen Mechelin ja Topelius lähettelivät toisilleen korjausvedoksia, viimeisen oikovedoksen luki myös »Mgr Bergroth», todennäköisesti maisteri Hugo Bergroth, joka toimi yliopiston ruotsin lehtorina vuodesta 1893. Topelius sai vastaanottaa näytevihkon, ja kiitoskirjeessään Mechelinille hän oli hyvin innoissaan: »onnitellen sinua ja meitä kaikkia niin erinomaisista kuvista, joista useimmat ylittävät kaiken mitä täällä on aiemmin tuotettu. Järnefeltin kuvat tuntuvat minusta onnistuneimmilta; – lehmisavusta sopii sanoa: hyvästä kelpaa maksaa.»116Topelius–Mechelin 26/2 1893.

104 Helmikuun 29. päivänä 1893 Mechelin raportoi Topeliukselle luvun I painotöiden aloittamisesta.117Mechelin–Topelius 29/2 1893. Siitä riippumatta oikovedosten lähetykset jatkuivat, 3. maaliskuuta Topelius hyväksyi Bergrothin lukeman »Maan» oikovedoksen. Hänen mielestään otsikon yläpuolelle piirretty vinjetti näytti käsittämättömältä, »ihan luurangolta lintuperspektiivistä katsottuna, mutta kenties sen voi hahmottaa kunnolla painettuna».118Topelius–Mechelin 3/3 1893.

105 Maaliskuussa lähetykset jatkuivat, ja vuorossa olivat luvun II, »Kansan», oikovedokset ja taittoehdotukset. 14. maaliskuuta Topeliuksella oli esittää Mechelinille erinäisiä huomautuksia:

106 Kuvissa haluaisin mieluummin nähdä Greta Haapasalon edustavan kanteletta – hänen kuvansa on luullakseni Konstföreningenillä – mutta ehkä hänet voidaan lisätä myöhemmin.
Edelfeltin eukko ei ole mikään ihanteellinen runonlaulajatar.
Hämäläinen on liian komea mies vastatakseen tekstiä sivulla 54, ja ruotsalainen pohjalainen sivulla 56 oikealla näyttää enemmän ryssältä kuin maanmiehiltään. Aitoa hajasääristä tyyppiä löytyisi joka päivä malliksi Helsingistä.
Muista kuvista huomautettakoon vain, että Edelfeltin kaski ei ole kaski vaan sen autio palojälki vuosia myöhemmin ja että Järnefeltin kauniit lehmät lehmisavun äärellä kuuluvat sivulle 62, jolla tilannetta kuvataan.119Topelius–Mechelin 14/3 1893.

107 Topelius toisti 3. huhtikuuta lähettämässään kirjeessä vielä kertaalleen toiveensa »aidoista tyypeistä» maakuntien edustajana ja kertoi haluavansa »Edelfeltin ruman eukon» tilalle R. W. Ekmanin 1840-luvulla tekemän maalauksen Greta Haapasalosta soittamassa kanteletta.120Topelius–Mechelin 3/4 1893. Mechelin puolusti Edelfeltin valintaa ja kertoi Topeliukselle, että kuva oli muotokuva »merkittävästä karjalaisnaisesta, ’Paraskesta’, joka oli hiljattain käynyt Helsingissä». Mechelin kiinnitti huomiota hänen katseensa »eriskummalliseen terävyyteen ja ’valaistumiseen’ hänen katseessaan» ja totesi, että kuuluisa runolaulaja Larin Paraske »oli ulkonäöltään tosin ruma mutta jollain tapaa pythiamainen hahmo» ja sopi siksi kirjaan paremmin kuin Greta Haapasalo.

108 Ensimmäinen vihko, johon sisältyi luku »Maa», saapui Topeliukselle lopullisessa muodossaan 3. huhtikuuta päivätyn kirjeen mukana. Viikkoa myöhemmin lähettämässään vastauskirjeessä Mechelinille hän ennakoi, että luvun kuvituksesta voi tulla huomautuksia:

110 Hänen mielestään vaikutelma oli siitä huolimatta edullinen ja miellyttävä ja että enin osa kuvista oli hyviä: »Tyypillisen erinomaisia ovat Enontekiön tunturit, Suursaari, Vuokatti, Lindholmin havumetsä, Järnefeltin talvikuva, Eckerön laituri, Pohjoisesplanadi y.m. Murtaja erinomainen; Edelfeltin Kaukolan harju on hieman sentimentaalinen mutta hurmaava kuin kevätunelma. Kartat ovat mittakaavaltaan mestariteoksia.»121Topelius–Mechelin 10/4 1893.

111 »Kansan» kuvituksissa Mechelin saattoi osittain noudattaa Topeliuksen toiveita, ja 8. huhtikuuta hän ilmoitti, että hämäläinen oli poistettu, ja tätä kansantyyppiä sai sen sijaan edustaa hämäläistuvan sisusta (s. 54). Mechelin oli myös poistanut Louis Sparren »venäläisen karjalaisen» ja ottanut tilalle »iloisen pohjalaistytön».122Mechelin–Topelius 8/4 1893.

112 Toinen vihko painatettiin toukokuun aikana 1893, ja sen jälkeen myös seuraavat vihkot valmistuivat nopeaan tahtiin. Jo 17. kesäkuuta 1893 Mechelin tiedusteleekin Topeliukselta mahdollisia korjauksia tehtäväksi uuteen, toiseen painokseen.123Mechelin–Topelius 17/6 1893. Huhtikuun lopussa ensimmäisestä vihkosta ja jo painetusta (mutta ei julkaistusta) toisesta vihkosta oli päätetty ottaa uusi painos, koska ensimmäinen painos oli myyty loppuun. G. W. Edlunds Förlagsaktiebolag, ilmoitus, Hufvudstadsbladet 28/4 1893. Jotkin kuvat ja niiden jäljennökset olivat saaneet paikoin osakseen kovaa arvostelua myös kirjoittajilta. Siksi oli luonnollista, että uusia painoksia suunniteltaessa piti harkita kuvituksiin tehtäviä parannuksia.

113 29. marraskuuta 1893 Edelfelt, Berndtson, Järnefelt ja Ernst Tilgmann kokoontuivat Mechelinin johdolla keskustelemaan vieraskielisten painosten kuvituksiin mahdollisesti tehtävistä muutoksista. Parannusten, poistojen ja retusointien listasta tuli kolmen sivun mittainen.124Konvolut III, kapsel 103, Leo Mechelins arkiv, RA. Kaikkiin kuvissa näkyviin aiheisiin, jotka saattoi tulkita venäläisiksi, puututtiin tarkkaan. Berndtson sai tehtäväkseen muokata Topeliuksen mielestä venäläiseltä näyttäneen pohjalaisen kirvesmiehen (s. 56) ulkonäköä. Edelfelt lupasi poistaa kaksi venäläistä koulu-univormuun pukeutunutta lukiolaista, jotka näkyvät hänen Helsingin kauppatoria esittävän maisemakuvansa alareunassa (s. 26). Berntdtson oli jo aiemmin pannut merkille, että Sparren karjalaistyypit olivat »kyllä venäläisiä ja siksi ehkä sopimattomia». Heidät poistettiin jo ensimmäisestä ruotsinkielisestä laitoksesta. Alkuperäisvalokuvien jäljennöksistä osa määrättiin poistettaviksi, osa päätettiin piirtää uudelleen ja muista teetettiin puupiirroksia. Forssan puuvillatehtaasta mainittiin erikseen: »neiti Schjerfbeckin pitäisi piirtää».

Jäljennöstekniikka ja painatus

114 Mechelin asetti tekniselle toteutukselle kovat vaatimukset. Painatuksesta tehtiin sopimus helsinkiläisen Aktiebolaget Fredrik Tilgmannin kanssa. Tilgmann johti maan suurinta ja johtavaa kirjapainoa, joka oli ehättänyt jo luoda omat perinteiset menetelmänsä litografioiden tuotannossa ja muissa taidepainatuksissa. Taideteosten ja muun kuva-aineiston jäljennöstekniikka oli kehittynyt 1880-luvun aikana siinä määrin, että kuvia voitiin nyt tuottaa koneellisesti suurina painoksina.125Perinteiset kuparipiirrokset, teräspiirrokset tai litografiat oli painettava käsin kuvatauluiksi paperin toiselle puolen. Kun piirroksia ja valokuvia voitiin siirtää valokuvaustekniikalla tarkoitusta varten valmisteltuihin, kovan tiheäsyisen puun katkaisupintaan tehtyihin laattoihin, puukaiverrustekniikka eli ksylografia, jota oli sovellettu jo 1700-luvulla, muuttui nopeammaksi ja halvemmaksi toteuttaa. Puukaiverruksia valmistettiin niin sanottua kohopainoa varten, ja kirjan tai lehden sivujen taitossa painolevyt voitiin asentaa lyijykirjakkeiden sekaan ja painaa samalle paperille muun sisällön kanssa. Puukaiverruksista tulikin 1800-luvun puolivälistä alkaen yleisin kuvien jäljennysmenetelmä kuvitetuissa viikkolehdissä sekä massatuotantona toteutetuissa kuvateoksissa ja lastenkirjoissa. Työstämällä puuhun yhä ohuempia kaiverrusviivoja saatiin aikaan vaikutelma, joka lähenteli harmaasävyjä mustasta valkoiseen asti.

115 1880-luvulla läpimurtonsa tekivät erilaiset patentoidut menetelmät, joilla voitiin toistaa kaikki harmaan sävyt valokuvista tai valokuvatuista taideteoksista. Käyttämällä tiheään viivoitetuilla lasilevyillä tehtyä rasteria valokuva voitiin hajottaa pisteiksi, joiden sisällä mustan ja valkoisen suhde vaihteli. Niin sanotuissa kemigrafisissa menetelmissä rasteroitu kuva siirrettiin metallialustalle, jossa siitä etsattiin kemiallisesti alkuperäiskuvan negatiivi. Tämä metallilevy, kuvalaatta, asennettiin tavallisesti puiselle alustalle ja samalle korkeudelle lyijyladelman tekstirivien kanssa, jolloin se voitiin taiton yhteydessä lisätä niiden joukkoon tavallista kohopainatusta varten. Painolaattoja voitiin käyttää uudelleen eri painotuotteissa vuosikymmenien ajan, ja usein niitä lainattiin myös muille kirjapainoille.

116 Painolaattoja voitiin valmistaa myös ilman rastereita, jos alkuperäiskappaleet oli piirretty tussilla viivapiirroksina. Alkuperäinen valokuva siirrettiin sinkkilevylle, ja etsauksen jälkeen viivat erottuivat kohokuvioina ja painossa kokomustina. Tällaisia sinkistä tehtyjä »viivapainolaattoja» kutsuttiin 1890-luvulla fototypioiksi ja rasteroituja painolaattoja autotypioiksi. Teoksessa Suomi 19. vuosisadalla käytettiin kumpaakin tyyppiä. Taiteilijoiden viivapiirroksiksi muuttamista valokuvista tehtyjä fototypioita käytettiin etenkin vinjeteissä ja pienemmissä kuvissa tekstin keskellä. Suurimmat jäljennökset olivat erillisille lehdille painettuja kokosivun kuvia, jotka oli ensimmäisessä painoksessa tarkoitus liimata mukaan kirjan sidontavaiheessa.

117 Suomi 19. vuosisadalla -teoksen näyttävimmät kuvat olivat heliogravyyrejä. Heliogravyyri oli kehittynyt syväpainomenetelmä, jossa käytettiin kuparilevyjä. Ne valmisteltiin yksilöllisesti luomalla syväetsattu, hyvin hienorakeinen painopinta kuvasta, joka oli ensin siirretty levylle ilman valokuvateknistä rasterointia. Heliogravyyreja varten tarvittiin paksumpaa planssipaperia, ja niitä saattoi painaa vain paperin toiselle puolen. Siksi niistä tuli automaattisesti eräänlaisia liitteitä, jotka toimitettiin erillisinä irtolehdillä liimattavaksi sidonnan yhteydessä normaalin painoarkin määrättyjen sivujen väliin. Tästä syystä normaalia näyttävämpien kuvateosten heliogravyyrit tilattiin muista, erikoistuneista kirjapainoista kuin muut painoarkit.

118 Suomi 19. vuosisadalla -kirjan tekijöillä oli mahdollisuus käyttää kaikkia sen aikaisia kuvien jäljennösmenetelmiä painatusta varten. Tilgmannin kirjapaino oli perustanut vuonna 1891 omien painolaattojen valmistamiseksi kemigrafisen laitoksen, joka oli ensimmäinen laatuaan Suomessa. Siellä voitiin valmistaa niin autotypioita kuin fototypioitakin ja jopa heliogravyyrejä.126Ks. esim. Carl Rudolf Gardberg, Boktrycket i Finland. Från Åbo brand till år 1918 1973, s. 431–435. Suomalaisissa painotuotteissa ja aikakauslehdissä käytetyt puupiirrokset oli 1870-luvulta lähtien tilattu usein Tukholmassa tai Kööpenhaminassa toimineilta puupiirrosateljeilta, kotimaassa tätä kirjapainotyön lajia ei jostain syystä harjoitettu.

119 Sekä Mechelinille että hankkeeseen kutsutuille asiantuntijoille ja taiteilijoille näyttää olleen itsestään selvää, että Suomi 19. vuosisadalla -kirjan kuvituksissa sovellettaisiin kaikkia käytettävissä olleita jäljennysmenetelmiä: perinteisiä puupiirroksia, autotypioita ja fototypioita sekä heliogravyyrejä valikoituja kokosivun kuvatauluja varten. Matkallaan Tukholmaan, Kööpenhaminaan ja Pariisiin syksyllä 1891 Mechelinin kerrotaan varta vasten perehtyneen kuvateoksiin ja painatuskysymyksiin, ja samalla hän oli pyytänyt tarjousta firmalta nimeltä P. Dujardin, »Gravure Héliographique».127Edelfelt oli aluksi ehdottanut heliogravyyrien toimittajaksi grafiikka- ja taidealalla hyvin tunnettua pariisilaista firmaa Goupil & C:ie, ja hän oli saanut firmalta myös hintatiedot. Dujardinin tarjous hyväksyttiin, ja kaikki heliogravyyrit kahta lukuun ottamatta tuotettiin siellä ja lähetettiin laivalla Lyypekin kautta Helsinkiin. Poikkeuksia olivat Edelfeltin tekemä Runebergin muotokuva (valokuvan mukaan), joka painettiin Tilgmannilla ja Gallénin »Middagsvila», joka painettiin R. Paulussenilla Wienissä.

120 Nimimerkki »X. A. O. Andersen» näkyy usein suomalaisten 1870- ja 1880-luvuilla ilmestyneiden kirjojen ja aikakauslehtien kuvituksissa. Kööpenhaminassa toiminut Xylografisk Atelier Oscar Andersen oli Suomessa tunnettu puupiirrosten toimittaja ja sai tehtäväkseen myös kaikkien Suomi 19. vuosisadalla -teoksen puupiirrostöiden toteuttamisen. Vakiintuneen tavan mukaan ne signeerattiin ateljeen nimellä, ja itse kaivertajat jäivät tuntemattomiksi.

121 Kuvanvalmistuksessa oli uutta myös valokuvien käyttäminen painolaattojen valmistuksessa. Niitä käytettiin joko sellaisenaan autotypioissa tai sitten taiteilijat tekivät niiden perusteella tehtiin tussilla viivapiirroksen, josta muokattiin kemigrafisin menetelmin mustavalkoisia fototypioita. Suurin osa alkuperäisistä valokuvista saatiin Daniel Nyblinin valokuvaamosta Helsingistä.128Kuvituksen suunnittelussa puhutaan myös, ehkä ensimmäistä kertaa Suomessa, reportaasimaisten »tilannekuvien» käyttämisestä valikoiduissa tilaisuuksissa. Teatteritaidetta käsittelevän osan kuvitukseksi (Werner Söderhjelm, »Den sceniska konsten», s. 356–362) kaavailtiin magnesiumvalon avulla otettuja tilannekuvia Helsingin ruotsalaisilta ja suomalaisilta näyttämöiltä (ks. luku »Aiheet ja niiden valinta»). Tätä ei kuitenkaan toteutettu vaan tyydyttiin piirrettyihin versioihin.

122 Kolme karttaa (koko suuriruhtinaskunnasta, Turun ja Ahvenanmaan saaristosta ja Saimaan vesistöstä), jotka kenraali Frithiof Neovius oli valinnut ja muokannut Mechelinin pyynnöstä, painettiin värilitografioina Tilgmannilla ja niiden laatu sai yleisesti kiitosta.129Mechelin-Topelius 8/8 1892. Kiintoisana yksityiskohtana mainittakoon, että Suomen kartalla itäraja on piirretty yhtä paksulla viivalla kuin länsirajakin.

Paperi ja sidonta

123 Mechelin selvitti aluksi kirjapainon kanssa mahdollisuuksia käyttää Tervakosken paperitehtaan valmistamaa kotimaista painopaperia, mutta erinäisten kokeiden ja neuvottelujen jälkeen päädyttiin viimein ulkomaiseen, puuttomaan painopaperiin. Ensimmäisessä ruotsin- ja suomenkielisessä painoksessa painopaperi ja tietysti heliogravyyrien erikoispaperi on hyvin korkealaatuista. Aleksanteri III:lle ja keisarihuoneen jäsenille sekä muille erityisille vastaanottajille koti- ja ulkomailla tuotettiin eri kielillä tietty määrä esittelykappaleita, jotka oli painettu hienommalle ns. planssipaperille.

124 Teoksesta Suomi 19. vuosisadalla otettiin useita painoksia eri kielillä, ja siitä on lukemattomia erilaisia sidoksia. Kaikille yhteinen kuva-aihe on etukannen kullattu leijonavaakuna suuriruhtinaan kruunuineen, mutta muilta osin kannen ja selkämyksen tekstin ja ornamenttien ulkoasu vaihtelee. Eri sidosversioiden ulkoasun suunnittelijoista ei ole tietoa. Niille tilaajille, jotka saivat teoksen erillisinä vihkoina, toimitettiin myös lehtinen, jossa kirjansitojalle annettiin ohjeet irrallisten kokosivun kuvien, karttojen ja heliogravyyrien sijoitteluun. Kansia valmistettiin Helsingissä ainakin Weilin & Göösin firmassa, joka oli tuohon aikaan maan johtava koneellinen kirjansitomo. Niin sanotut »tavalliset kluuttisidokset» oli päällystetty värillisellä ja sileäksi puristetulla kirjansidoskluutilla tai tarkemmin sanoen ns. shirting-kankaalla. Sen lisäksi oli erilaisia tekonahkakansia.

125 Mechelin antoi 12. syyskuuta 1894 yksityiskohtaiset ohjeet venäläisille vastaanottajille annettavien esittelykappaleiden viimeistelyä varten, ja keisarin kappaleeseen tilattiin taiteilija Eva Mannerheim-Sparren tekemät nahkakannet, kaksi nahkakantista kirjaa keisarinnalle ja kruununperijälle ja lisäksi kolme kluuttisidoksista, kultareunaiselle planssipaperille painettua kirjaa, neljä planssipaperille painettua kirjaa, joissa oli sagriinista – karkeapintaisesta nahkasta – tehdyt kannet, ja 15 tavalliselle paperille painettua kappaletta, joissa oli »kuitenkin hieman tavallista hienompi sidos».130Konvolut 5 c, kapsel 103, Leo Mechelins arkiv, RA. Keisarin kappaleessa oli ruskeat nahkakannet. Alaosassa oli nouseva aurinko, ja Suomen vaakuna näkyi vasemmassa yläkulmassa. Kannessa oli myös teräksenharmaa keisarin monogrammi A. III. Keisarinnan kappaleessa oli punaiset sagriinikannet, joissa oli runsaasti kultausta131Mechelin–Torsten Costiander 16/1 1895; »Wenäjänkielinen loistokappale teoksesta Suomi XIX wuosisadalla», Kotkan Sanomat 9/10 1894; »Suomi 19:llä wuosisadalla», Sanomia Turusta 19/1 1895; »Bref från Helsingfors. (Till Viborgsbladet). XXV», Wiborgsbladet 24/1 1895. Yhden Venäjälle toimitetun esittelykappaleen, suuriruhtinas Mihail Alexandrovitšin kappaleen, kansi oli kokonaan tuohta, ja etukannessa oli kultainen Suomen vaakuna.132Irina Aleksejeva, Keisarillisia lahjoja Pavlovskin palatsista. Kejserliga gåvor från Pavlovskpalatset 2015. Paperilaatujen ja esittelykappaleiden kansimateriaalien huolellinen valinta osoittaa, kuinka Mechelin pyrki kaikin keinoin herättämään vastaanottajissa myönteistä huomiota.

126 Mechelin lähetti korupainoksensa Aleksanteri III:lle ja hänen keisarinnalleen Maria Fjodorovnalle, kun keisarillinen laivasto-osasto vieraili Ahvenanmaan saaristossa heinäkuussa 1894. Tammikuussa 1895 hän luovutti Pietarissa kahdenkeskeisellä audienssillaan nuoren keisari Nikolai II:n luona yhden venäjän- ja yhden saksankielisen kappaleen, joista jälkimmäinen oli tarkoitettu saksalaissyntyiselle keisarinnalle Alexandra Fjodorovnalle.133Nikolai II oli itse kutsunut Mechelinin audienssille kuultuaan, että Mechelin halusi lähettää hänelle kappaleen kirjasta. Nordenstreng, L. Mechelin I 1936, s. 500.

Käännökset ja toinen ruotsinkielinen painos

127 Venäjännös ilmestyi syyskuussa 1894, saksannos lokakuussa ja ranskannos ja englanninnos tammikuussa 1895. Sidottu venäjänkielinen laitos maksoi 38 markkaa, muut 40 markkaa.134»Kirjallisuutta ja Taidetta», Uusi Suometar 8/9 1894.

128 W. L. Rantsoff Pietarista laati venäjännöksen, Finljandija v XIX stoletii. Izobrazjennaja v slovach i kartinach finljandskimi pisateljami i chudozjnikami, saksankielisestä laitoksesta, ja käännöksen tarkisti eversti Georg Fraser.135Havu, Snellmaniana 1970, s. 276. Se painettiin F. Tilgmannin kirjapainossa, ja venäläinen kustantaja oli Pietarissa toiminut tunnettu firma Wolff. Painos oli 530 kappaletta, joista 30 kappaletta oli painettu planssipaperille ojennettavaksi merkkihenkilöille ja keisariperheelle.1365 a) Bestyrelsens protokoll; 5 b) Planer, utkast, m.m. V, kapsel 103, Leo Mechelins arkiv, RA.

129 Kirjan saksannoksen, Finland im 19:ten Jahrhundert in Wort und Bild dargestellt von finnländischen Schriftstellern und Künstlern, tekivät neiti Maria Collan ja arkistovirkailija Johannes Öhqvist. Ennakkoyhtiö tarjosi liikemies ja kahvitehtailija Gustav Pauligille 5 prosentin provision siitä, että hän keräisi saksankielisen laitoksen tilauksia Suomessa asuneilta saksalaisilta. Laitosta painettiin 400 kappaletta sekä 5 kappaletta planssipaperille137Yhden planssipaperille painetuista kappaleista Mechelin vei mukanaan keisarinna Alexandralle vieraillessaan Nikolai II:n luona.. Kustantamo G.W. Edlund ja F. Tilgmannin kirjapaino osallistuivat saksan-, ranskan- ja englannikielisten laitosten kustantamiseen.1385 a) Bestyrelsens protokoll; 5 b) Planer, utkast, m.m. V, kapsel 103, Leo Mechelinsin arkiv, RA; Mechelin–Torsten Costiander 16/1 1895; »Kirjallisuutta ja taidetta», Aura 18/10 1894 no 241.

130 Ranskannoksesta, La Finlande au 19e siècle. Décrite et illustrée par une réunion d’écrivains et d’artistes Finlandais, vastasi lehtori Gabriel Biaudet dosentti Axel Wallensköldin avustuksella. Kirjan englanninnoksen, Finland in the Nineteenth Century. By Finnish Authors, Illustrated by Finnish Artists, tekivät neidit Anna Krook ja Elin Forstén Helsingistä sekä neiti Bell Pietarista, ja käännöksen tarkistivat historioitsija James Sime ja hänen tyttärensä Jessie Georgina Sime Lontoossa. Librairie Nilssonissa toiminut Per Lamm Pariisissa ja Edward Stanton Lontoossa huolehtivat kirjan myynnistä ja jakelusta Ranskassa ja Isossa-Britanniassa. Ranskalaista ja englantilaista laitosta painettiin kumpaakin 300 kappaletta. 1395 b) Planer, utkast, m.m. V; 5 c) Brevväxling, kapsel 103, Leo Mechelins arkiv, RA; Oulun ilmoituslehti 22/2 1895. Havu, Snellmaniana 1970, s. 276. Havun mukaan Edvard Westermarck oli pyytänyt englantilaisia tarkastajia tehtävään.

131 Joulukuussa 1895 sanomalehdissä ilmoitettiin, että ruotsinkielinen laitos oli myyty Suomessa loppuun, ja suomenkielinen laitos oli lähestulkoon lopussa. Muunkielisistä laitoksista kerrottiin, että englannikielistä laitosta oli Suomessa jäljellä muutama kappale. Saksalainen laitos oli loppuunmyyty. Venäläistä laitosta oli vielä pieni määrä Pietarissa ja ranskalaista Pariisissa.140Ks. esim. »Literatur och konst», Åbo Underrättelser 20/12 1895.

132 Samalla ilmoitettiin, että Suomi 19. vuosisadalla ilmestyisi seuraavana vuonna »huokeahintaisena painoksena», mutta se julkaistiin ruotsiksi ja suomeksi vasta vuonna 1898. Ensimmäinen vihko ilmestyi toukokuussa 1898 ja viimeinen joulukuussa. Teksti oli pysynyt samana lukuun ottamatta joitakin lisäyksiä ja muutoksia, jotka perustuivat vuoden 1892 jälkeen ilmenneisiin uusiin tietoihin ja ilmiöihin. Kuvatauluja oli saman verran kuin korupainoksessa, vaikka osa kuvista olikin päivitetty ja vaihdettu. Suurin ero liittyi siihen, että ensimmäisessä laitoksessa heliogravyyreinä julkaistut kuvat oli nyt painettu autotypioina. Näin ei jouduttu turvautumaan ranskalaisen P. Dujardinin firman palveluksiin. Ensimmäisen laitoksen paperi oli tullut Saksasta, mutta toinen laitos painettiin »täysilaatuiselle» suomalaiselle paperille. Aktiebolaget F. Tilgmann huolehti aiempaan tapaan painatuksesta, mutta tällä kertaa se vastasi ainoastaan kuvista. Näin teosta voitiin myydä 20 markalla eli lähes puolella korupainoksen hinnasta.141Finland i 19de seklet, Helsingfors: G. W. Edlund 1898; Suomi 19:llä vuosisadalla, Helsinki: G. W. Edlund 1898; »Literatur och konst», Åbo Underrättelser 20/12 1895; »Literatur o. Konst», Nya Pressen 31/3 1898; »Literatur», Aftonposten 17/5 1898; »Ny inhemsk literatur», Aftonposten 10/12 1898. Dujardinista, ks. 5 a) Bestyrelsens protokoll, kapsel 103, Leo Mechelins arkiv, RA.

133 Vuonna 1899 julkaistiin saksannoksen toinen painos ja seuraavana vuonna ranskannoksestakin otettiin toinen painos.142Finland im 19:ten Jahrhundert in Wort und Bild dargestellt von finländischen Schriftstellern und Künstlern 1898; La Finlande au 19e siècle. Décrite et illustrée par une réunion d’écrivains et d’artistes Finlandais 1900. Vuonna 1900 Suomella oli oma paviljonki Pariisin maailmannäyttelyssä, jossa ranskalaisille ja saksalaisille laitoksille oli käyttöä ja kävijät saattoivat niiden avulla tutustua maahan tarkemmin.

Aikalaisvastaanotto

134 Suomi 19. vuosisadalla herätti ilmestyessään suurta huomiota sanomalehdissä niin kotimaassa kuin ulkomailla, ja teoksesta julkaistiin sekä lyhyitä uutisia että pitempiä arvosteluja.143Teoksesta tuli myös luonteeltaan lahjakirja, joita annettiin palkinnoksi, kiitokseksi tai muistoksi niin ylioppilaille kuin korkeammille merkkihenkilöille. Esimerkkinä mainittakoon Saksan postilaitoksen päällikkö, valtiosihteeri von Stephan, joka esittää Suomen postin pääjohtajalle lähettämässään kirjeessä kiitoksensa sanoin: »Jo Teidän syystäkin juhlitun runoilijanne ja kirjailijanne Topeliuksen nerokas ja ytimekäs aloitus vetosivat minuun siinä määrin että luin kirjan läpi hetkeksikään herpaantumatta». »Saksan postilaitoksen johtaja, [...]», Västra Nyland 12/3 1895. Teosta käsiteltiin enimmäkseen kiittävään sävyyn, ja Mechelin oli selvästikin osunut oikeaan valitessaan Topeliuksen johdannon kirjoittajaksi. Topelius saa kirjoittajista eniten huomiota, ja hänestä puhutaan usein lyyrisin sanankääntein. Samalla häntä myös kritisoidaan eniten, etenkin asiakysymyksiä koskevissa yksityiskohdissa.

135 Tieteellisesti kunnianhimoinen ote sai hyvän vastaanoton, mutta monet huomauttavat samalla, että kokonaisuutta oli vaikea hahmottaa yksityiskohtien paljoudelta. Ranskankielinen lehdistö näyttäisi suhtautuneen tähän kaikkein kriittisimmin. Useimmat ulkomaisista arvostelijoista näyttävät kuitenkin suhtautuneen teokseen enimmäkseen suopeasti.144Suomen sanomalehdissä uutisoitiin ulkomaisista arvosteluista ja uutisista. Niissä on useimmiten pelkkiä kehuja. Esimerkkinä mainittakoon Maurice Spronckin Journal des Débatsiin kirjoittama arvostelu, johon viitataan yksinomaan myönteisin sanankääntein Aftonpostenissa, vaikka arvostelussa ilmaistaan myös moitteita, jos vertaa Spronckin arvostelua seuraavassa luvussa, »Käännösten arviot» mainittuun artikkeliin »Finland i franska blad», Aftonposten 26/9 1895. Seuraava luettelo on esimerkki referaateista, joiden alkuperäisteosta ei ole voitu tarkistaa eikä niitä ole siksi käsitelty seuraavassa katsauksessa. Saksankielisiä arvosteluja julkaistiin pääasiassa vuodenvaihteesta 1894–1895 ainakin Zeitschrift für Ethnologie-, Die Gesellschaft-, Nationalzeitung-, Frankfurter Zeitung-, Hamburger Nachrichten-, Rigasche Rundschau- ja Die Kunst für Alle -lehdissä. Virolainen Olewikus julkaisi arvostelun samoihin aikoihin. Englanninkielisistä lehdistä teos arvosteltiin vuonna 1895 muun muassa Timesissa ja Echossa. Ranskankieliset arvostelut ovat pääasiassa vuoden 1895 jälkipuoliskolta, ja niitä julkaistiin muun muassa Independence Belge-, Journal des Sauants-, Le Temps-, La France de Bordeaux et du-Sud-Ouest-, Revues des revues- ja La Revue encyclopédique -lehdissä. (AR). Myös monien Venäjän kansalliskonservatiivisesti suuntautuneiden lehtien kerrottiin ottaneen kirjan myönteisesti vastaan. Kotimaan lehdissä kuvituksiin, tekniseen toteutukseen ja paperiin suhtauduttiin huomattavasti kriittisemmin kuin ulkomailla, missä teoksen kehuttiin olevan korkeaa kansainvälistä tasoa.

136 Mechelin piti henkilökohtaisesti huolen siitä, että teosta jaettiin ulkomaisille merkkihenkilöille. Aiemmin mainitun keisariperheen lisäksi venäläistä laitosta jaettiin kymmenen kappaletta hoviin, 18 kappaletta ministereille ja kirjailijoille ja 14 kappaletta sanoma- ja aikakauslehdille. Saksalaisesta laitoksesta jaettiin 41 kappaletta sanomalehdille, englantilaisesta 32. Myös ranskannoksesta jaettiin tuntemattomaksi jäänyt määrä kappaleita.145Havu, Snellmaniana 1970, s. 276. Etenkin Edelfelt hyödynsi suhteitaan saadakseen teoksesta arvosteluja Ranskan sanomalehtiin. Edelfeltin oli myös tarkoitus ojentaa yksi kappale Ranskan presidentille Félix Faurelle vuonna 1895, mutta Venäjän Pariisin-suurlähettiläs paroni Arthur Mohrenheim esti aikeen, koska pelkäsi, että kirjan luovuttaminen saattaisi vahingoittaa liittolaisten välisiä suhteita. Mohrenheimia ei saatu vakuuttuneeksi edes selittämällä, että keisariperhekin oli ottanut teoksen vastaan.146Edelfelt kertoo turhautuneena äidilleen lähettämässään kirjeessä, että hän uskoo Mechelinin nimen herättävän pelkoa Venäjän suurlähetystössä, että Venäjällä kukaan muu kuin keisarillinen perheen ei näköjään tiedä Suomesta yhtään mitään ja että venäläisille on muodostunut »aivan mielipuolinen käsitys» suomalaisista Moskovskija Vedomosti -lehden ja salaneuvos K. F. Ordinin puheiden perusteella. Albert Edelfelt–Alexandra Edelfelt 24/5 1895 (kirje julkaistu teoksessa Rainer Knapas & Maria Vainio, toim., Albert Edelfelt och Ryssland. Brev från åren 1875–1905 2004, s. 370 f.). Kuukautta myöhemmin Edelfelt toteaa, että Mechelin on »kärsimätön ja surullinen siitä ettei lehdissä näy artikkeleita teoksesta Finl. i XIX S.» Edelfelt–Alexandra Edelfelt 20/6 1895. Edelfelt kääntyikin siksi Ranskan ulkoministeri Hanotaux’n puoleen saadakseen sitä kautta yhteyden presidenttiin. Koska asia ei vieläkään näyttänyt etenevän, hän pyysi Mecheliniä Hanotaux’n ystävänä ottamaan itse tähän yhteyttä jouduttaakseen asiaa. Mechelinille kirjoittamassaan kirjeessä Edelfelt kuvaa myös, kuinka vaikeaa on saada ranskalaislehtiä kirjoittamaan ulkomaita koskevia asioita, ellei niille maksa lahjuksia. Hänen mielestään he pelkäävät puhua muista maista »koska heidän mielestään kaikki menee hullusti, kirjoittivat he mitä hyvänsä – ja niin sitten käykin.» Etusivun artikkeli Le Figarossa maksaisi Edelfeltin mukaan vähintään 3000 frangia. Kun Edelfelt pyysi ministeriössä työskentelevää tuttavaansa puhumaan kirjasta suopeaan sävyyn Le Figarossa ja mainitsemaan, että kirja on Venäjälle uskollinen, hän sai kuulla olevansa naiivi jos kuvitteli, että pariisilaistoimittajat pitäisivät suunsa kiinni poliittisista tunnontuskista muusta syystä kuin siksi ettei heille ole maksettu tarpeeksi. Edelfelt–Mechelin 30/7 1895. Hanotaux’n kiitoskirjeestä Venäjän Pariisissa toimivalle asiainhoitajalle de Giersille käy ilmi, että kirja luovutettiin kesällä. Hanoutaux-de Giers 9/8 1895. Karl August Tavaststjerna puolestaan yritti lisätä saksalaisen laitoksen levikkiä mainostamalla lehdissä, mikä osoittautuikin menestyksekkäämmäksi.147Nordenstreng, L. Mechelin I 1936, s. 501. Kirjan levittämisessä hyödynnettiin myös muita suhteita, esim. professori Johan Axel Palménin onnistui lähettää tuttaviensa välityksellä yksi kappale Ison-Britannian kruununprinssille Edwardille. Stubb, Rätt som argument 2012, s. 91.

137 Vaikka kirja nähtävästi levisi laajalle ja siitä kirjoitettiin ulkomailla useita arvosteluja ja vaikka jotkut ulkomaalaisista arvostelijoista näyttivät selvästikin ymmärtäneen teoksen perimmäisen tarkoituksen, näyttää siltä, että juuri sitä kysymystä useimmat varoivat käsittelemästä yhtään perusteellisemmin.148Monien arvostelujen taustalla oli todennäköisesti tietoista diplomaattista varovaisuutta, ks. myös alaviite 146 Edelfeltin yrityksistä Ranskassa. Mechelinin aiempia lainopillisia tekstejä julkaistiin Euroopassa 1890-luvulla, ja Suomen kysymys herätti jonkin verran huomiota ulkomaisten oikeusoppineiden piirissä. Stubb, Rätt som argument 2012, s. 70–73. Se ei kuitenkaan näytä mainittavasti vaikuttaneen Suomi 19. vuosisadalla -teoksen saamaan vastaanottoon. Suomen tilanne ei saanut toivottua näkyvyyttä, ja Suomi 19. vuosisadalla jäi Mechelinin pyrkimyksistä huolimatta lähinnä Suomea kuvaavaksi maisemakortiksi.149Kuvaava osoitus tästä on August Ramsayn vuonna 1894 laatima englantilaisturisteille tarkoitettu Suomen-opas Finland, the Land of Thousand lakes, jonka esipuheessa viitataan teokseen Suomi 19. vuosisadalla ja Medhelinin Précis du droit public du Grand-Duché de Finlande (A Précis of the Public Law of Finland) englanninnokseen esitettä täydentävänä lukemistona. »En turistbroschyr om Finland på engelska språket», Åbo Underrättelser 17/7 1894. Turistföreningen i Finland (sittemmin Suomen Matkailuliitto) toteaa että teos on herättänyt ulkomailla enemmän kiinnostusta Suomeen kuin moni muu (»Årsberättelse», Turistföreningens i Finland årsbok 1895), ja myöhemmin yhdistys kutsui Mechelinin kunniajäsenekseen ansioidensa vuoksi, joista Suomi 19. vuosisadalla -kirjan julkaisua pidettiin merkittävimpänä. »Protokoll, fördt vid Turistföreningens i Finland årsmöte den 3 mars 1896», Turistföreningens i Finland årsbok 189.

138 Seuraavassa aikalaiskritiikkiä käsittelevässä katsauksessa paneudutaan lähinnä Topeliuksen kirjoittamia vihkoja ja valmista teosta koskeviin arvosteluihin.

Suomen lehdistö

139 Näytevihkon ilmestyttyä teoksesta puhuttiin sanomalehdissä enimmäkseen odottavaan sävyyn. Hufvudstadsbladet kuvaa taiteilijoita ja kirjoittajia maan etevimmiksi kyvyiksi. Lehti lainaa näytevihkosta katkelmia sekä Mechelinin että Topeliuksen teksteistä ja toteaa, ettei teos pyri korvaamaan erikoisteoksia eikä ensyklopedioita, vaan sen tarkoituksena on nimenomaan herättää mielenkiinto perehtyä käsiteltäviin asioihin tarkemmin.150»Finland i ord och bild», Hufvudstadsbladet 19/2 1893.

140 Suomenmielisessä Wiipurin Sanomissa huomautetaan, että vain kolme tai neljä 28 kirjoittajasta kirjoittaa suomeksi, ja että suomenkielinen laitos on näin ollen miltei kokonaan käännöstekstiä. Lehden mukaan Suomesta välittyy merkillinen kuva, jos 1800-luvun lopulla ei vieläkään löydy useampia päteviä kirjoittajia, jotka osaisivat kirjoittaa suomeksi. Arvostelijan mielestä teoksessa kuvastuu se tosiseikka, että maan kirjailijoista kuusi seitsemästä kirjoittaa edelleen ruotsiksi. Suomennosta kehutaan, vaikka sitä pidetäänkin hieman jäykkänä.151»Kirje Helsingistä. Helmik. 20 p:nä», Wiipurin Sanomat 23/2 1893. Ainoastaan E. N. Setälä oli kirjoittanut tekstinsä suomeksi, ks. luku »Kirjoittajat». Myöhemmin lehdessä valitetaan, että suomenkieliset vihkot oli myyty loppuun Viipurista, kun taas ruotsinkielisiä oli vielä jäljellä. Julkaisijat eivät siis olleet tajunneet, että edistysmielisiä suomenkielisiä lukijoita olisi niinkin paljon.152»Suomi 19 wuosisadalla», Wiipurin Sanomat 15/4 1893. Huhtikuun lopussa oli päätetty julkaista uusi painos ensimmäisestä ruotsinkielisestä vihkosta ja jo painetusta (mutta ei julkaistusta) toisesta vihkosta, koska ensimmäinen painos oli loppuunmyyty. Suomenkielisen laitoksen ensimmäisestä vihkosta oli vielä kappaleita saatavilla. G. W. Edlunds Förlagsaktiebolag, ilmoitus, Hufvudstadsbladet 28/4 1893. Uudenkaupungin Sanomat pitää teosta liian kalliina saavuttaakseen laajan yleisön ja suosittelee julkaisemaan siitä myöhemmin halvemman kansanpainoksen.153»Kirjallisuutta», Uudenkaupungin Sanomat 3/3 1893.

141 Nuorsuomalaisen Päivälehden arvostelija toteaa, ettei niillä, joilla oli näytevihkon perusteella korkeat odotukset teoksesta, ole ensimmäistä vihkoa lukiessaan aihetta pettymykseen, ja että julkaisija olisi tuskin voinut löytää kirjan aloittajaksi sopivampaa henkilöä kuin Maammekirjan, En resa i Finlandin ja Finland framställdt i teckningarin kirjoittaja. Arvostelija huomauttaa, että Suomi 19. vuosisadalla on edellisiä suurempi haaste, koska sen tarkoituksena on esitellä Suomea ulkomaille mutta samalla sen tulee täyttää suomalaislukijoiden odotukset. Tärkeät mutta tylsät maantieteelliset tilastotiedot muuttuvat kuitenkin runoilija Topeliuksen käsissä »suomalaiseksi rapsodiaksi» joka herättää maan eloon.154»Kirje Helsingistä», Päivälehti 16/4 1893. Aura-lehden Topeliuksen sanat ovat kuin suoraan»suomalaisen sydämen syvyyksistä».155»Z. Topelius. Suomen kansan waltiollisesta uskollisuudesta ja kansallisesta tulewaisuuden toiwosta», Aura 7/5 1893.

142 Nya Pressen kuvaa runsaasti kuvitettua teosta»todelliseksi kansallisteokseksi» jollaista maassa »ei ole ennen nähty». Karttoja kuitenkin moititaan liian pieniksi, eikä paikannimiä pysty lukemaan paljaalla silmällä.156»Finland i 19de seklet. Första häftet», Nya Pressen 11/4 1893. Lehti tulkitsee Topeliuksen tapaa ilmoittaa ruotsinkielisessä laitoksessa nimet kahdella kielellä ja suomi ensin, »Suomi, Finland» ja »Rajajoki (Systerbäck)», tarkoituksellisena epäjohdonmukaisuuksina, joita näin merkittävässä teoksessa ei saisi esiintyä. Myöhemmin teosta arvostellaan myös sitä, että kuvitusten laatu vaihtelee liikaa: sekä piirrokset että jäljennökset kärsivät »horjuvuudesta ja heikkouksista», eivätkä kaikki ansaitse paikkaansa tässä kansallisteoksessa.157[otsikoimaton uutinen], Nya Pressen 9/7 1893. Lehden mukaan esimerkiksi vuoden 1863 valtiopäivien puhemiesten, Nordenstamin, Örnin, Bergenheimin ja Mäkipieskan muotokuvat sivulla 108 olisivat sopineet paremmin kansankalenteriin.

143 Åland-lehti julkaisee Topeliuksen Ahvenanmaata käsittelevän osan kokonaisuudessaan ja huomauttaa pienistä asiavirheistä.158Mainittuja asiavirheitä olivat se, ettei Ahvenanmaa jakautunut kahdeksaan vaan yhteentoista seurakuntaan, ja että ihmisten näyttää olevan vaikea ymmärtää, että Ahvenanmaan olot muistuttavat paljolti olosuhteita mantereella. Lisäksi Kastelholman raunioita esittävää kuvaa moititaan »vähemmän kiehtovaksi», josta ei ole kirjaa kaunistamaan.159»Mariehamn och Åland», Åland 22/4 1893. Åbo Tidning huomauttaa, että Ruotsinsalmen taistelu käytiin vuonna 1790, ei 1791.160»Från hemlandet», Åbo Tidningar 17/6 1893. Virhettä pidettiin erityisen kiusallisena, koska A. Hammarskjöldin artikkeli kyseisestä taistelusta oli julkaistu samassa Nordisk Tidskriftin numerossa kuin Oskar Monteliuksen myönteinen arvostelu teoksesta Suomi 19. vuosisadalla. Ks. Topelius, »Landet», ZTS XIV, kappale 130. Virhe on mukana listalla, joka julkaistiin viimeisen vihkon ilmestyttyä ja jonka ostaja on voinut sidotuttaa mukaan kirjaan. Tässä laitoksessa nämä virheet on korjattu ja merkitty julkaisijan tekemiksi muutoksiksi (ks. luku Tekstikriittinen selonteko). Mechelinille 19/6 1893 kirjoittamassaan kirjeessä Topelius kommentoi virhettä »minulle käsittämättömäksi kirjoitus- tai painovirheeksi» sekä kiittää Mecheliniä »koulupojan läksyjen» korjaamisesta.

144 Valokuvaaja K. E. Ståhlberg huomauttaa Cameran-aikakauslehdessä, että valokuvaajan nimi puuttuu niistä kuvista, jotka on jäljennetty valokuvista, ja joissakin kuvissa ei edes mainita, että piirros on tehty valokuvan mukaan (esim. Porrassalmi ja Fagervik). Ståhlberg huomauttaa, että ulkomailla on tapana ilmoittaa valokuvaajan nimi. Hän kehottaa valokuvaajia ottamaan tavaksi vaatia, että heidän nimensä huomioidaan jäljennöksissä sekä tekijänoikeuksien vuoksi että valokuvien taidearvon lisäämiseksi.161[Karl Emil Ståhlberg] K. E. S., »Finland i 19de seklet», Cameran. Tidskrift för Fotografer och Amatörer 1893:1.

145 Kun teoksesta oli ilmestynyt viisi vihkoa, nuorsuomalaisten johtavan aikakauslehden Valvojan lokakuun numerossa julkaistiin historian dosentin Kustavi Grotenfeltin pitkähkö arvostelu. Grotenfelt ylistää Mechelinin aloitetta ja kiittää esipuhetta kauneimmaksi mitä Topelius oli milloinkaan kirjoittanut. Hän olettaa, että lukijoilla on tämänkaltaisesta teoksesta korkeat odotukset ja kiinnittää sen jälkeen huomiota muutamiin asiavirheisiin.162Mainitut asiavirheet koskevat Kalevalan laulujen määrää ja väitettä, että Kaarle Knuutinpoika olisi ollut kuninkaana ennen vuotta 1448. Ks. Topelius, ZTS XIV, »Landet», kappale 160, »Folket», kappale 7. Virheet ovat mukana listalla, joka julkaistiin viimeisen vihkon ilmestyttyä, ks. alaviite 160. Topeliuksen ja Mechelinin kirjeenvaihdosta käy ilmi, että he olivat selvillä Kaarle Knuutinpoikaa koskevasta virheestä jo vihkon ilmestyttyä, ks. Mechelin-Topelius 17/6 1893 ja Topelius-Mechelin 19/6 1893 (»huolimattomuusvirhe, joita toisinaan sattuu kun ajattelee tärkeämpiä asioita»). Grotenfelt arvostelee suomen- ja ruotsinkielisten kirjoittajien jakaumaa ja huomauttaa, ettei käännös ole koskaan alkuperäisen veroinen.163K. Grotenfelt, »Kotimaan kirjallisuutta», Valvoja 1893:10, s. 487–489.

146 Grotenfelt kiinnittää huomiota siihen, että kuvitusten laatu vaihtelee sekä sisällöltään että taiteelliselta toteutukseltaan. Jotkin kuvat ovat erityisen epäonnistuneita164Esim. näkymä Kaivopuistosta, Porvoon Mäntymäki, Hanko (»pari rantakiveä»), Hangon kylpylaitos (»kaksi keikistelevää daamia»), Lappeenranta, Aavasaksa, Önningeby Ahvenanmaalla., Gallénin tervanpolttajat esimerkiksi käyvät ulkomaalaisille todisteeksi siitä, että Suomen metsistä on nyt löydetty pitkään etsitty puuttuva lenkki ihmisten ja apinoiden välillä. Gallénin versio pakanallisen ajan suomalaisista ei ole juuri parempi: jonkinlainen apinoiden ja karhujen välimuoto.165Grotenfelt reagoi Topeliuksen tavoin 1880- ja 1890-luvulla virinneisiin kuvataiteen uusiin suuntauksiin. Naturalistien harjoittama »rumuuden» palvonta ja taiteilijoiden uusi, itsetietoinen ja riippumaton suhde esivaltaan ja julkisuuteen herättivät närkästystä monella taholla. Myös Laatokka-lehden pakinoitsija nimittää Gallénin Suomi 19. vuosisadalla -kirjassa kuvaamia suomalaisia »paviaanityypeiksi». »Niitä näitä», Laatokka 18/11 1893. Kuvien toteutusta pidetään epätasaisena, jotkin niistä ovat rakeisia ja epäselviä mutta suurin osa onnistuneita. Etenkin heliogravyyrit synnyttivät ihailua.166Grotenfelt, »Kotimaan kirjallisuutta» 1893, s. 487–489.

147 Vasabladet arvioi teoksen tammikuussa 1894 sen ilmestyttyä kokonaisuudessaan. Kirjoittajista, maan »parhaimmista kyvyistä», arvostelija asettaa etualalle Topeliuksen. Vaikka toiset olisivat varmasti olleet yksittäisissä osissa Topeliusta edellä asiantuntemuksessa, he olisivat tuskin kyenneet luomaan yhtä runollista kokonaiskuvaa. Arvostelijan mielestä teokseen olisi pitänyt laatia johdannon vastinpariksi myös loppusanat, jolloin teoksen julkaisijan perusajatukset olisivat välittyneet täydellisesti. Muut kirjoittajat saavat sekä risuja että ruusuja. Kuvituksia pidetään muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta onnistuneina.167»Litteratur. Finland i 19de seklet, framställdt i ord och bild af finska skriftställare och konstnärer», Wasabladet 30/1 ja 1/2 1894.

148 Johtavassa ruotsinkielisessä aikakauslehdessä Finsk Tidskriftissä julkaistiin keväällä 1894 pitkä, kaksiosainen arvostelu, jonka olivat laatineet arkkitehti Jac. Ahrenberg ja professori Fridolf W. Gustafsson. Molempien arvostelijoiden mielestä teksti on yhdenmukainen, kun taas taiteilijoilla on ollut enemmän vapauksia. Kirjoittajista ainoastaan Topeliuksen tyyliä voi luonnehtia yksilölliseksi.168J. Ahrenberg & F. Gustafsson, »Suomi 19. vuosisadalla», Finsk Tidskrift 1894:I, s. 221–229. Gustafssonin mielestä faktat ja numerotiedot olisi suuressa kuvateoksessa parempi esitellä jollain muulla tavoin, esimerkiksi typografisin keinoin. Gustafsson arvostelee »Kansa»-lukua siitä, että järjestelmällinen esitystapa ja »todennäköisesti ankaran tieteellinen» jako irrottaa sen luonnollisesta yhteydestään. Topeliusta arvostellaan erityisesti siitä, että hän kuvaa otsikolla »heimot» ainoastaan suomalaisväestön »meille vieraita esi-isiä ja heimoveljiä». Gustafsson esittää myös mielipiteenään, että otsikon »Suomalainen kansa» pitäisi mieluummin kuulua »Suomen kansa». Hänen mielestään katsaus on kuitenkin »erinomaisen täsmällinen» kuvaus Suomen kulttuurihistoriasta, ja kokonaisarvionaan hän toteaa, että jos kirjan kaikkia yksityiskohtia tarkastelee erikseen, arvio olisi jopa »vielä suopeampi» kuin taiteellisesta osasta. Lopuksi hän huomauttaa, että Mechelinin olisi pitänyt laatia seikkaperäisempi yhteenveto Suomessa viime vuosien aikana muotoutuneista pysyvistä puolueista, »niiden kiistakysymyksistä ja ainakin aatteellisessa mielessä yhteisestä asiasta».169Gustafsson, »Suomi 19. vuosisadalla» 1894, s. 225–229

149 Ahrenberg käsittelee seikkaperäisesti kuva-aineistoa ja jäljennystekniikkaa osoituksena Suomen graafisen taiteen edistymisestä. Valvojan Grotenfeltin tavoin hänen oli vaikea sulattaa »toisaalta [kuvittajien] jyrkästi toisistaan eroavia tyylejä, ja toisaalta paikoittain turhankin henkilökohtaisia ja rohkeita tulkintoja maamme luonnosta». Ahrenberg luetteli myös useita »epäonnistuneita, nokisia ja epäselviä» fototypioita, jotka hänen mielestään olisi pitänyt toteuttaa mieluummin puupiirroksina. Monet muotokuvat ovat hänen mielestään kelvottomia ja surkeita ja monet kuvat »suoraan sanoen kehnoja».170Tervanpolttajia, Pohjolan häät sekä Vapun päivänä. Arkkitehtina Ahrenberg moittii erityisen ankarasti rakennustaidetta esitteleviä kuvituksia, jotka on hänen mielestään tehty liian usein valokuvaajien kuvauspaikkojen ehdoilla tai toteutettuina »arkkitehtonisesti virheellisinä reunapiirustuksina». Heliogravyyreinä toteutetut suomalaistaiteilijoiden teokset ovat sen sijaan lajissaan erinomaisia ja omiaan levittämään hyvää makua ja kuvataiteita laajojen kansankerrosten ulottuville, ne antavat »voimaa ja jäntevyyttä koko työlle».171Ahrenberg, »Suomi 19. vuosisadalla» 1894, s. 221–225.

150 Näytevihkon ilmestyttyä teoksen typografia ja paperin valinta synnyttivät polemiikkia. Weilin & Göösin kirjapainon faktori J. Berger moittii Nya Pressenissa kirjan typografiaa kokonaisuutena pikemminkin pilalehteen sopivaksi ja arvelee, ettei se tee ulkomailla kummoistakaan vaikutusta. Berger arvostelee myös sitä, että kirjassa on käytetty kahta eri paperilaatua ja ilmaisee tyytymättömyytensä ulkomaisen paperin valintaan.172[J. Berger], nimim. Boktryckare och subskribent, »Meddelanden från allmänheten. Finland i nittonde seklet», Nya Pressen 23/2 1893. Topelius kommentoi kirjeessään Mechelinille: »N. Pr. on kuulemma motkottanut painatuksesta ja paperista. En ymmärrä mitä sillä haetaan, ehkä typografista ylellisyyttä, mutta menköön! Kunpa emme saisi pahempia moitteita, – sellaista kyllä etsitään lyhdyn kanssa», Topelius–Mechelin 26/2 1893. Siksi hän haluaisikin kuulla »ruotsalaisen ammattilaisen mietteitä asiasta», minkä vuoksi Mechelin siteeraa Aftonbladetiin kirjoittamassaan vastauksessa eräältä ruotsalaiskustantajalta saamiaan kehuja.173L. Mechelin, »Literatur. Finland i nittonde seklet», Aftonbladet 24/2 1893. Typografbladetin mielestä ruotsalaisarvio ei kerro mainittavasta ammattitaidosta.174»Emot sättarearbetet [...]», Typografbladet 15/3 1893. Monet kritisoivat ulkomaista paperia, ja yleisesti katsottiin, että suomalaista paperia olisi pitänyt käyttää jo osoituksena Suomen paperiteollisuuden osaamisesta.175Ks. esim. »Muualta Suomesta», Suomalainen 22/3 1893. Taittelemalla paperia edestakaisin ja tarkastelemalla murtopintaa Typografbladet oli päätynyt siihen tulokseen, että paperi oli tehty puusta (»30,000 Rmk [...]», Typografbladet 15/3 1893), minkä sekä Mechelin että Vasenius kiistivät (ks. seuraava viite). Myös nimimerkki R. kritisoi Typografbladetin tietämystä Hufvudstadsbladetissa (R., »Från allmänheten. Finland i nittonde seklet», Hufvudstadsbladet 24/3 1893). Tervakosken paperitehtaan isännöitsijä Adolf Fredrik Vasenius puolustaa Mecheliniä kertomalla vastanneensa tämän jo vuotta aiemmin tekemään tiedusteluun, ettei Tervakoskella eikä Tampereen paperitehtaalla ollut sellaista kitkakalanteria, jota olisi vaadittu oikeanlaisen, autotypioiden ja fototypioiden painamiseen tarvittavan kiiltopaperin valmistamiseen.176A. F. Vasenius, »Pappret till Finland i 19de seklet», Hufvudstadsbladet 27/3 1893. Ks. myös Mechelin, »En pappersfråga», Hufvudstadsbladet 23/3 1893. Aiemmassa mielipidekirjoituksessaan Waldemar von Frenckell väittää, ettei sellaista kyselyä ollut tehty (W. v. Frenckell, »30,000 Rmk [...]», Hufvudstadsbladet 22/3 1893). Kirjanpainaja Waldemar von Frenckell kommentoi ironisesti, että »Suomi 19. vuosisadalla [maa] tuottaa parempaa paperia kuin se jolle ’Suomi 19. vuosisadalla’ on painettu».177v. Frenckell, »Till herr L. Mechelin i pappersfrågan», Hufvudstadsbladet 25/3 1893. Jo samassa numerossa on julkaistu Tilgmannin vastaus, jossa tämä toteaa von Frenckellin kyllä olleen selvillä siitä, ettei suomalainen paperi soveltunut kuvataulujen ja autotypioiden painamiseen J. L. Runebergin Elgskyttarnen korupainoksen painatuksen yhteydessä (F. Tilgmanns Bok- & Stentryckeri, »Svar till Herr W. v. Frenckell», Hufvudstadsbladet 25/3 1893). von Frenckell ja Tilgmannin kiista jatkui vielä parissa Hufvudstadsbladetin numerossa (v. Frenckell, »Till herr F. Tilgmanns bok- & stentryckeri» 29/3 1893 ja F. Tilgmann, »Till hr W. v. Frenckell» 31/3 1893). Taidekriitikko Berndt Otto Schauman kritisoi Nya Pressenille lähettämässään kirjoituksessa ankarasti näytevihkon kuvituksia ja toteaa niiden edustavan taiteellista snobbailua, »vaikka tätä verenpunaisin otsikkokirjaimin koreilevaa vuosisadan merkkiteosta joka taholta puffattaankin». Schauman kirjoittaa, että hänen tekisi melkeinpä mieli vaihtaa kirjan nimeksi »Finland i la fin du siècle» – Suomi vuosisadan lopussa – ja letkauttaa, että kuvituksiin oli ollut aivan tarpeetonta haaskata kalliimpaa paperia.178[Berndt Otto Schauman], »Meddelanden från allmänheten. Till herr Spectator», Nya Pressen 2/4 1893. Muutamaa päivää aiemmin Schauman oli arvostellut Malmikartanon kuvaa Suomi 19. vuosisadalla »kangastuksen tai raunion» näköiseksi (Nya Pressen 30/3 1893). E. N. Setälä vastasi kirjoitukseen kepeään sävyyn (Spectator, »Meddelanden från allmänheten. Luftslott eller ruin!», Nya Pressen 31/3 1893).

Ruotsin ja Norjan lehdistö

151 Vihkot julkaistiin samanaikaisesti Suomessa ja Ruotsissa, ja ne saivat runsaasti huomiota Ruotsin lehdissä. Samoihin aikoihin norjalaislehdissä on useita suopeaan sävyyn laadittuja uutisia ja arvosteluja. Norjassa kiinnostus näytti suurimmalta osin pohjautuvan siihen, että siellä verrattiin Norjan ja Suomen poliittista tilannetta ja kansallishenkeä ja pohdittiin, että Norjakin ansaitsisi samankaltaisen teoksen.179Ks. esim. »Brev fra Stockholm», Trondhjems Adresseavis 28/2 1893. Vuonna 1900 norjalaiset julkaisivat täysin vastaavanlaisen teoksen, Norge i det nittende aarhundrede, jonka kustansi Alb. Cammermeyerin kustantamo. Kaikki arvostelijat kommentoivat kuuluisan Topeliuksen osuutta arvostavin sanankääntein.

152 Dagens Nyheter uutisoi näytevihkosta helmikuussa 1893: »Suomessa vallitsee luonnollisesti voimakas halu tuoda julki kaikkea mikä auttaa nostamaan esiin Suomen kansakuntaa.» Erityinen huomio kiinnittyy Topeliuksen, »tuon yhtä lailla suomalaisen kuin ruotsalaisenkin kirjallisuuden Nestorin» alkusanoihin.180»Finland i 19:e seklet», Dagens Nyheter 20/2 1893. Seuraavassa kuussa kirjailija Bjørnstjerne Bjørnson arvostelee näytevihkon norjalaisessa Dagbladetissa. Hän kiittelee kuvia, jotka on tarkoitusta varten toteutettu uusimpien teknisten vaatimusten mukaisesti, mutta huomauttaa, että suomalaistaiteilijoilla on vielä pitkä matka kuljettavanaan. Hän toteaa ihailevansa tarkoitusta varten perustettua tilapäistä ennakkoyhtiötä ja sitä, että Suomessa yhä toteutetaan rahankeräyksiä suurten kirjallisten ja taiteellisten teosten julkaisemiseksi. Upeasti toteutettu näytevihko, jonka taustalla on puhtaasti kadehdittava pyrkimys vahvistaa kansallistunnetta, kehottaa ottamaan mallia.181[Bjørnstjerne Bjørnson], »Finland i 19de seklet», Dagbladet 5/3 1893.

153 Norrlandsposten toteaa huhtikuussa, että vaikka Suomi 19. vuosisadalla ei ole kirjoitettu runomittaan niin kuin Runebergin teokset, se ei vähennä tippaakaan teoksen runollisuutta.182»Finland», Norrlandsposten 21/4 1893. Kirjallisuuskriitikko Carl David af Wirsén, joka arvioi teosta Post- Och Inrikes Tidningarissa, kuvaa Topeliuksen selostusta Suomen luonnosta ja etenkin saaristosta ja järvistä erinomaiseksi ja siteeraa siitä pitkän katkelman.183[Carl David af Wirsén] C. D. W., »Nyutkommet arbete», Post- Och Inrikes Tidningar 15/5 1893. Norjalainen Aftenposten toteaa Topeliuksen tarkastelevan Suomen tulevaa poliittista asemaa lohdullisesti asettamalla toivonsa suuriruhtinaaseen ja saavutettuihin vapauksiin, vaikka vallitseva tilanne ei tuekaan Topeliuksen valoisaa käsitystä.184J. R., »Literatur», Aftenposten 6/6 1893. Jämtlandsposten toteaa, että harvoin on itsenäisyydestään taisteleva pieni maa onnistunut saamaan aikaan niin puhuttelevan osoituksen elämisen oikeudestaan, ja antaa viidelle ensimmäiselle vihkolle korkeimman arvosanan.185»Finland i 19de seklet [...], Jämtlandsposten 25/10 1893.

154 Teoksen valmistuttua Dagens Nyheter toteaa, että Suomi 19. vuosisadalla on osoitus Suomen kulttuurin vaikuttavasta sisäisestä elinvoimasta ja rikkaudesta, ja kirjoittajilla, taiteilijoilla ja lehdistöllä on selvästikin ollut yhteinen tahto »tällä hetkellä, oman kansansa ja muiden silmien edessä» välittää uskollinen ja elävä kuva Suomesta.186»Finland i 19de seklet», Dagens Nyheter 8/12 1893. Aftonbladetin mielestä kirjalla ei ole ylimalkaan vastinetta pohjoismaisessa kirjallisuudessa. Taiteellista toteutusta luonnehditaan poikkeuksellisen komeaksi ja Pohjoismaiden olohin sopivaksi. Topeliuksen tekstiä luonnehditaan kokeneen taitajan työksi, pelkistetyssä suuruudessaan »suorastaan monumentaaliseksi teoksi, ja sitä kannattelee kaiken aikaa tämä isänmaanrakkaus, jossa on Suomen vahvuus ja turva».187»Konst och literatur», Aftonbladet 22/12 1893.

155 Helsingborgs Dagblad toteaa pitkässä arviossaan, ettei aloituslukuja olisi voinut antaa arvoisampiin käsiin kuin Maammekirjan kirjoittajalle. Huomio kiinnittyy erityisesti Suomessa asuviin kahteen kansakuntaan; kerronnan värikkyydestä ja eloisuudesta huomaa, että Topelius rakastaa molempia yhtä suuresti.188»Ett nationalverk», Helsingborgs Dagblad 17/12 1893. Nya Dagligt Allehanda kirjoittaa, että Suomen kaikki kirjalliset ja taiteelliset voimat ovat »vertaansa vailla olevalla innolla ja omistautumisella kilpailleet päästäkseen mukaan tekemään» tätä suurteosta. Teoksen katsotaan ansaitsevan yhtä lämpimän vastaanoton Ruotsissa kuin Suomessa, koska se osoittaa, miten Suomen kansa on vaalinut ruotsalaisilta perimiään kulttuuriaarteita.189»Litteratur. Tre praktverk», Nya Dagligt Allehanda 19/12 1893.

156 Ord och Bild -aikakauslehdessä julkaistiin heinäkuussa 1894 kirjailija Harald Wieselgrenin laatima pitkähkö arvio. Wieselgren liittää teoksen eurooppalaiseen maantieteellisten kuvateosten perinteeseen mutta huomauttaa – viitaten kirjoihin Finland framställdt i teckningar ja En resa i Finland – että Mechelinillä oli mielessään muutakin kuin tuottaa »kaunis esine salonginpöydälle». Topeliuksen lukuja Wieselgren kuvaa topografis-runollisiksi ja lisää, että ne ovat muita tekstejä lämminhenkisempiä ja eloisampia mutta että niissä on myös enemmän epäolennaisuuksia ja virheitä. Hän kaipaisi tarkempaa toimittamista ja kysyy, miksei Topelius mainitse Hansaa, Englantia tai Saksan laivastoa väittäessään, että Suomen hallitsija on ollut Itämeren herra.190Wieselgren ei näytä tässä ymmärtävän Topeliuksen metaforaa maankohoamisesta. Hän tosin lisää, että epäolennaisuudet »helposti unohtuvat miellyttävän lukutuokion lomassa». Kuvituksesta hän toteaa, että hyvät kuvat ovat sen verran hallitsevassa asemassa, että ne luovat kirjaan leimansa, vaikka muutaman heikomman kuvan olisikin voinut jättää pois. Teos on osoitus Suomen henkisestä ja aineellisesta tilanteesta.191[Harald Wieselgren] H. W., »Finland i 19:e seklet», Ord och Bild 1894:7, s. 329–333.

Käännösten arviot

157 Jo tammikuussa 1894, ennen venäjännöksen valmistumista, Hufvudstadsbladet kertoo ensimmäisestä Pohjoismaiden ulkopuolisesta ja samalla kielteisimmästä arviosta, joka oli julkaistu konservatiivisessa ja hallitukselle uskollisessa Moskovskija Vedomosti -sanomalehdessä. Pahamaineisena Suomen arvostelijana tunnettu upseeri Michail Borodkin tarkastelee nimimerkillä Abov hyvin kriittisin silmin Mechelinin hanketta. Hufvudstadsbladet toteaa, että Borodkin haluaa kuvata Mechelinin äärimmäisen epämiellyttävässä valossa: Mechelinin sanotaan veivaavan »vanhaa loppuun kulunutta valssia» siitä, että Suomen kohtalo ratkaistiin Porvoon maapäivillä. Teos väittää ohjelmajulistuksessaan olevansa objektiivinen, mutta Borodkin on sitä mieltä, että poliittiseen katsaukseen on ladattu paljonkin poleemista ainesta.192»Mosk. Vädomosti recenserar Finland i XIX:de seklet», Hufvudstadsbladet 24/1 1894. Alkuperäinen artikkeli julkaistiin Moskovskija Vedomostin numerossa 1894:9, artikkelissa M. Borodkin, Finljandija v russkoj petjati. Materialy dlja bibliografii 1902, numero 5549: »Finljandija v XIX stoletija». Borodkin moitti monessa kohtaa myös Topeliusta, sillä hänen mielestään tämä ei antanut Venäjälle tunnustusta kaikesta hyvästä mitä maa oli antanut Suomelle. Erja Laurila-Hellman & Ben Hellman, »Receptionen av Zacharias Topelius verk i Ryssland före 1917», Författaren Topelius – Med historien mot strömmen 2019 (kustantajalla).

158 Suositun venäläisen viikottain ilmestyneen kuvalehden Nivan arviossa joulukuussa 1894 ylistetään erityisesti taidetta, joka kukoistaa »tässä eurooppalaisen kulttuurin etuvartiossa Pohjoisnavan jäiden äärellä»193Ks. Topeliuksen esipuhe, ZTS XIV, kappale 2.. Kirjoittaja harmittelee, etteivät venäläiset ole saaneet aikaan vastaavanlaista teosta, vaikka pieni Suomi on siinä onnistunut, ja hänen mielestään siinä olisi erinomainen esikuva koko muulle valtakunnalle.194»Bibliografija. Finljandija v XIX stoletin», Niva 1894:51, s. 1255. Pariisin maailmannäyttelyn alla vuonna 1900 julkaistiin Venäjän valtiovarainministeriön tilauksesta Rossija v kontse XIX veka, ranskannoksena La Russie. Teos kuvasi Venäjän kulttuurielämää ja politiikkaa, ja lisäksi siinä oli maantieteellinen ja kansatieteellinen yleiskatsaus. Teos oli kuitenkin vaatimattomampi kuin suomalainen vastineensa. Kirjailija Rostislav Sementkovski kommentoi Suomi 19. vuosisadalla -teoksen pohjalta Suomen kulttuurin saavutuksia konservatiivi Aleksei Suvorinin historiallisen aikakauslehden Istoritjeskij Vestnikin helmikuun 1895 numerossa. Sementkovski toteaa sivulauseessa, että kirjan tarkoitus on saada Euroopan maat vakuuttuneiksi siitä, kuinka välttämätöntä on antaa Suomen hallinnon kehittyä. Hän kuitenkin huomauttaa, että artikkelin tarkoitus on yksinomaan keskustella kulttuurikysymyksistä, ja toteaa, että kansansivistyksen alalla venäläisillä on suomalaisilta paljon opittavaa.195R. I. Sementkovski, »Kulturnyje uspechi Finljandii», Istoritjeskij Vestnik 1895:2, s. 518–536.

159 Syksyllä 1894 Suomen lehdissä käsitellään myönteiseen sävyyn monia venäläisiä arvioita, joista useimmat näyttävät tarkastelevan teosta miltei yksinomaan taiteellisesta näkökulmasta.196Kirjeessään C. G. Estlanderille Edelfelt kertoo kirjan vastaanotossa Pietarin seurapiireissä ja toteaa, että »kirjan ansiosta sivistyneistö on varsin hyvin selvillä meistä ja taiteestamme.» Edelfelt–C. G. Estlander 6/3 1896 (kirje on julkaistu teoksessa Albert Edelfelt och Ryssland 2004, s. 391–394). Suvorinin sanomalehti Novoje Vremja pitää teosta merkittävänä saavutuksena venäläisen kirjanpainotaidon historiassa.197» Finland i 19de seklet, öfversatt till ryskan [...], Helsingfors Aftonblad 21/9 1894. »Fel’eton», Novoje Vremja 7/9 1894 artikkelissa Borodkin, Finljandija v russkoj petjati 1902, nummer 5549: »Finljandija v XIX stoletija». Venäjän ulkoministeriön ranskankielinen lehti Journal de St. Pétersbourg korostaa ulkoasun taiteellista toteutusta kirjan merkittävimpänä ansiona ja ehdottaa, että Pietarin taideakatemia voisi järjestää suomalaistaiteilijoiden näyttelyn.198» Finland i 19de seklet», Borgå Nya Tidning 19/12 1894. Moskovassa ilmestynyt liberaali sanomalehti Russkija Vedomosti sekä liberaaliin saksankieliseen St. Petersburger Herold -lehteen kirjoittanut toimittaja Robert Iljiš (nimimerkillä Le Flâneur) toteavat, että venäjännös paikkaa venäläisten Suomen tuntemuksessa esiintyviä puutteita ja auttaa oikaisemaan laajalle levinneitä väärinkäsityksiä.199»Uutisia muualta Suomesta. Suomi 19:llä wuosisadalla», Aamulehti 24/12 1894 (Russkija Vedomosti nr 337, 1894:12 i Borodkin, Finljandija v russkoj petjati 1902, numero 5549: »Finljandija v XIX stoletija»); »Om praktvärket Finland i 19:e seklet», Östra Finland 1/11 1894. Iljiš mainitsee venäläisen kustantajan M. O. Wolffin monumentaalisen teksti- ja kuvateoksen Sjivopisnaja Rossija (»Maalauksellinen Venäjä»), johon Suomi 19. vuosisadalla Iljišin mukaan kuuluisi, vaikka se onkin täysin itsenäinen teos. M.O. Wolff sekä maantieteilijä ja löytöretkeilijä P.P. Semjonov (-Tian-šanski) julkaisivat Venäjän valtakuntaa ja sen provinsseja käsittelevän 19-osaisen teoksen Sjivopisnaja Rossija, jonka toimitustyö aloitettiin vuonna 1881 ja joka valmistui vasta vuonna 1901. Teoksella »Maalauksellinen Venäjä. Isänmaamme, sen alue, historia, talous ja eri elämäntavat» oli samanlainen päämäärä yhdistää tekstiä ja kuvaa kuin Mechelinin teokssella. Kuvitukset eivät ole teknisesti yhtä korkeatasoisia kuin teoksessa Suomi 19. vuosisadalla. Sarjan toinen osa (1882) käsittelee Suomea ja Baltian provinsseja, ja Suomesta kertovan tekstin kirjoitti Stefan Baranovski, Helsingin yliopiston entinen venäjän kielen ja kirjallisuuden professori. Teoksessa on useita uudelleen puupiirroksiksi työstettyjä kuva-aiheita teoksista Finland framställdt i teckningar ja En resa i Finland. Suomi 19. vuosisadalla -teosta käsittelevässä lähdeaineistossa ei ole viittauksia Sjivopisnaja Rossijaan. Saksankielisessä St. Petersburger Zeitungissa J. Norden toteaa, että teoksesta välittyy historiallinen objektiivisuus ja pyrkimys välttää poliittisia kannanottoja.200»Finland i XIX seklet», Hufvudstadsbladet 4/11 1894. Liberaalin Vestnik Jevropy -sanomalehden arvostelija ja Novostiin kirjoittanut M. Peskovski mainitsevat Topeliuksen yhtenä Suomen johtavista runoilijoista ja korostavat, että teos saa lukijan vakuuttuneeksi siitä, kuinka Suomen kulttuurin edistymistä voidaan pitää esimerkkinä itsepintaisen työn saavutuksista ja siitä kuinka paljon kansa voi kestää tuhoutumatta.201»Uutisia muualta Suomesta», Aamulehti 17/11 1894 (Vestnik Jevropy. Bibliografitjeskij listok 1894:11 lehdessä Borodkin, Finljandija v russkoj petjati 1902, numero 5549: »Finljandija v XIX stoletija»); G., »Ryska Novosti om Finland i XIX:de seklet», Hufvudstadsbladet 7/12 1894. Kyseessä on todennäköisesti Moskovassa ilmestynyt kirjallisuuslehti Novosti Dnja. Peskovskin mielestä Suomi 19. vuosisadalla ansaitsee peräti paikan maailmankirjallisuudessa juuri osoituksena tästä sitkeydestä.

160 Sveitsiläisessä Der Bund -lehdessä nimimerkki J. V. W. tähdentää marraskuussa 1894, että Suomi 19. vuosisadalla -teoksen toimittajat ja tukijat olivat joutuneet kirjaa laatiessaan ottamaan huomioon vallitsevan poliittisen tilanteen ja suhteet Venäjään tinkimättä kuitenkaan suomalaisesta isänmaallisuudestaan.»Muuttumattomat» olosuhteet oli huomioitu arvokkaan pidättyvästi.202J. V. W., »Feuilleton. Finnland im 19. Jahrhundert», Der Bund 16/11 1894. Arvostelija oli tutustunut Topeliukseen tämän Sveitsin-matkalla ja kuvaa tätä artikkelissa »tuohon aikaan yhä tyylikkääksi mieheksi, jonka rohkeat kasvot kotkanenineen ja sinisine silmineen osoittivat, ettei hän ollut pelkkä oppinut kamarilyyrikko vaan todellinen runoilija ja intohimoinen luonnon ystävä». Dresdner Journal panee merkille, että teos sisältää runsaasti asiatietoa mutta onnistuu silti herättämään ymmärrystä Suomen tilannetta kohtaan. Kirjoittaja kehuu teosta objektiiviseksi ja tieteellisesti korkeatasoiseksi.203»Litteratur. Finnland im 19. Jahrhundert», Dresdner Journal 17/12 1894.

161 Lontoossa ilmestyneen The Daily Newsin arvostelussa tammikuussa 1895 Suomi 19. vuosisadalla kuvataan osoituksena suomalaisten älystä ja mausta. Se näkyy arvostelijan mukaan muun muassa taitelijoiden valinnassa mutta myös siinä, millaista edistystä Suomessa oli saavutettu talouden, koulutuksen, tieteen ja kirjallisuuden alalla. Topeliuksen maata käsittelevää lukua kuvataan kiinnostavaksi ja mukaansatempaavaksi, vaikka jonkin maan luonnonolojen kuvaaminen on yleensä yhtä pitkästyttävää kuin musiikin jota ei voi kuulla. Arvostelija kiittää myös hänen kuvauksiaan muinaissuomalaisten uskonnollisista käsitteistä. Kolmea karttaa luonnehditaan ensiluokkaisiksi.204»Finland in the Nineteenth Century», The Daily News 17/1 1895. Muutamaa päivää myöhemmin The Daily News kertoo, että Lontoossa on ehdotettu edellisessä numerossa julkaistun uutisen johdosta pidettäväksi suomalaisen taiteen näyttely ja että eräs englantilaisfirma on välittänyt ajatuksen edelleen Turistföreningen i Finlandille, The Daily News 23/1 1895. Glasgow Herald käyttää teoksesta nimitystä »édition de haut luxe» ja lisää, että se olisi ollut kunniaksi Pariisin ja Leipzigin suurille kustantamoillekin, ylistäessään ulkoasun teknistä toteutusta, typografiaa ja kuvituksia. Asiantuntijoista kootun toimittajakunnan merkitystä korostetaan ja englanninnosta luonnehditaan ihailtavaksi.205»Literature. Travel, Adventure, and Geography», Glasgow Herald 24/1 1895. The Scotsman nostaa esiin Topeliuksen tunnetuimpana kirjoittajista ja toteaa hänen korostavan suurella innolla Suomen oikeutta laskea itsensä osaksi eurooppalaista sivilisaatiota. Arvostelija kiinnittää huomiota siihen, kuinka Mechelinin artikkeli voidaan tulkita siten, että maa pysyy uskollisena venäläisvallalle, kunhan vain kokee että sen oikeudet on turvattu.206»Books of the Week», The Scotsman 21/1 1895. The Standard keksii kuvata talonpoikaisperinteiden kuvausta sekoitukseksi kristinuskoa ja pakanuutta. Arvostelijan mielestä teos osoittaa, kuinka nämä perinteet ovat sittemmin kehittyneet kohti nykyaikaisia aatteita ja kuinka Suomen kansa on kohonnut tieteen ja kulttuurin alalla korkealle tasolle.207»Finland in the Nineteenth Century», The Standard 11/2 1895.

162 Kirjailija ja poliitikko Maurice Spronck kertoo Journal des Débats -lehdessä syyskuussa 1895, että Suomi on ollut ranskalaisille tuttu lähinnä löytöretkeilijä Xavier Marmierin jo vanhentuneista teoksista. Edelfeltin kuuluisuutta lukuun ottamatta Ranskalla ja Suomella on vain vähän yhteyksiä. Spronck kuvaa Suomea 19. vuosisadalla ensyklopediseksi tiivistelmäksi maasta ja toteaa, että se suurimmaksi osaksi onnistuu välittämään viestinsä siitä, että tässä maassa elämä on elämisen arvoista. Kuvaukset saavat kiitosta yksityiskohtien paljoudesta, mutta Spronck kysyy, olisiko jotain voitu jättää pois »kosmopoliittisen propagandan» helpottamiseksi. Hänen mielestään tekstissä oletetaan liiaksi, että maa on lukijalle jo tuttu. Spronck toteaakin, että kansaa, historiaa ja kirjallisuutta käsitteleville osille olisi pitänyt varata enemmän tilaa ja että 25–30 sivun pituinen esipuhe olisi auttanut korostamaan olennaisimpia kappaleita.208Maurice Spronck, »La Finlande au XIXe Siècle (d’après un livre nouveau)», Journal des Débats 20/9 1895. Werner Söderhjelm kertoo Päivälehdessä kuulleensa myös Spronckin ja muiden pariisilaisten kanssa käymissään yksityisissä keskusteluissa moitteita siitä, että teos olettaa liiaksi lukijoiden tuntevan maata jo jonkin verran ja että siinä on liikaa faktatietoa. W. Söderhjelm, »Suomi 19:llä wuosisadalla Ranskassa», Päivälehti 22/9 1895.

163 Journal de Genève kuvaa teosta täydelliseksi taiteelliseksi, historialliseksi ja sosiaaliseksi monografiaksi Suomesta ja arvostaa erityisesti sitä, että kirjoittajat edustavat eri tieteenaloja. Kirjoittaja väittää, että jo se tosiseikka, että tämä varovaiseksi mutta silti suorapuheiseksi luonnehdittava kirja on voitu julkaista, viittaa siihen, että venäläistämispyrkimykset näkyvät lähinnä sanomalehdissä mutta eivät ole saaneet vastakaikua niissä piireissä joissa politiikkaa tehdään. Spronckin tavoin lehti kritisoi Suomea 19. vuosisadalla siitä, että siinä on runsaasti tietoa ilman syventäviä taustoja, mikä uhkaa vesittää julkaisijoiden tavoitteen luoda yhteinen monumentti Suomelle.209M. D., »Variétés. La Finlande at XIXme siècle», Journal de Geneve 23/3 1895. Filologi Gaston Paris kommentoi teosta merkittävästä kirjallisuuskritiikistään tunnetussa Revue de Parisissa. Hänen mielestään Suomi 19. vuosisadalla kuvastaa täydellisesti omaa aikakauttaan ja herättää suurta myötätuntoa ja kunnioitusta Suomea ja sen kansaa kohtaan. Arvostelu kohdistuu lähinnä muutamaan pienempään yksityiskohtaan, kuten siihen, ettei »kielikysymystä», kuten asiaan usein viitataan, selitetä missään vaiheessa tarkemmin. Ranskannosta luonnehditaan elegantiksi ja uskolliseksi lähdetekstille.210Gaston Paris, »La Finlande», Revue de Paris 15/9 1895. Paris osasi ruotsia ja tunsi entisen oppilaansa Söderhjelmin mukaan suomalaista kirjallisuutta varsin hyvin. Söderhjelm, »Suomi 19:llä wuosisadalla Ranskassa», Päivälehti 22/9 1895. Paris arvioikin teoksen juuri Söderhjelmin kehotuksesta. Törngren, På utländsk botten 1930, s. 14.

Katsaus tutkimukseen

164 Aikalaisten suureen kiinnostukseen nähden Suomi 19. vuosisadalla on saanut osakseen varsin vähän huomiota myöhemmässä tutkimuksessa, ja vain jokunen tutkija on syventynyt teokseen tarkemmin. Muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta kuvateosta ei ole myöskään mainittavammin huomioitu taide- ja kirjahistoriallisissa yhteyksissä. Topeliuksen elämäkertojen kirjoittajat Valfrid Vasenius ja Paul Nyberg käsittelevät teosta vain lyhyesti. Vasenius, joka osallistui itse Suomi 19. vuosisadalla -teoksen tekemiseen, tyytyy toteamaan, että työ vei aikaa muulta.211Valfrid Vasenius, Zacharias Topelius. Hans lif och skaldegärning Sjette delen 1930, s. 365. Nyberg mainitsee, että Topelius käytti keväällä 1892 runsaasti aikaa lukujensa kirjoittamiseen ja että »upea esipuhe oli kauneinta mitä hän kirjaan kirjoitti».212Paul Nyberg, Zachris Topelius. En biografisk skildring 1949, s. 551.

165 Elämäkertateoksessaan Leo Mechelin (1915) Thiodolf Rein, joka itsekin osallistui teoksen Suomi 19. vuosisadalla kirjoittamiseen, kertoo, että kirjan tarkoitus oli »tehdä maatamme ja sen luontoa ja kansaa sekä kansan kulttuuria ja kansallisia erityispiirteitä tunnetummiksi omien rajojemme ulkopuolella, niin että maailma saisi tietää, mitä kaikkea arvokasta täällä voi ollakaan, joka ansaitsee tulla suojelluksi tuholta».213Th. Rein, Leo Mechelin 1915, s. 130.

166 Diplomaatti Adolf Törngren selvittää kirjassaan På utländsk botten. Från Finlands författningskamp åren 1899/1904 (1930) Suomi 19. vuosisadalla -teoksen syntyä ja vastaanottoa Euroopan maissa; kuinka etenkin Mechelin, Söderhjelm ja Edelfelt hyödynsivät suhteitaan teoksen levittämisessä. Törngren kiinnittää erityisesti huomiota Edelfeltin vaivalloiseen tehtävään luovuttaa yksi kappale teosta Ranskan presidentti Faurelle vuonna 1895.214Törngren, På utländsk botten 1930, s. 14 ff, Bilaga I. Ks. alaviite 176.

167 Professori Sigurd Nordenstreng pohtii muutaman sivun verran Suomi 19. vuosisadalla -teosta laajassa elämäkertateoksessaan L. Mechelin. Hans statsmannagärning och politiska personlighet I (1936). Törngrenin tavoin Nordenstreng keskittyy pääasiassa teoksen vastaanottoon Euroopan maissa. Hänen mukaansa Mechelin arvosti eniten Gaston Parisin arviota, joka julkaistiin Revue de Paris -lehdessä.215Nordenstreng, L. Mechelin I 1936, s. 500 f.

168 Suomi 19. vuosisadalla on kokonaisen luvun aiheena Ilmari Havun kirjassa Snellmaniana (1970). Havu toteaa, että teos sai niin vähän huomiota Reinin ja Nordenstrengin Mechelinistä kirjoittamissa elämäkerroissa siitä syystä, että se oli vain yksi luku hänen vaiheikkaassa elämässään. Havu kuvaa teoksen syntyä ja korostaa erityisesti Mechelinin työpanosta, jonka ansiosta työ saatiin valmiiksi kiireisessä aikataulussa.216Havu, Snellmaniana 1970, s. 267.

169 Kirjassaan Boktrycket i Finland (1973) Carl Rudolf Gardberg toteaa, että Suomi 19. vuosisadalla oli ajalleen tyypillinen teos. Uusia ilmaisukeinoja pyrittiin esittelemään niin innokkaasti, että samalla sivulla tai aukeamalla saatettiin käyttää sekä auto- että fototypioita, ja lisäksi kirjassa oli heliogravyyreinä toteutettuja koko sivun kuvatauluja. Gardberg muistuttaa, että moderni Suomi 19. vuosisadalla oli omana aikanaan hyvin moderni teos: heliogravyyrit jouduttiin tuomaan ulkomailta, mutta Edelfeltin kuvittamaan kuvateokseen Fänrik Ståls sägner (Vänrikki Stoolin tarinat) vuodelta 1898–1900 ne valmistettiin jo kotimaassa Tilgmannilla.217Gardberg, Boktrycket i Finland 1973, s. 438.

170 Dosentti Pirkko Leino-Kaukiainen käsittelee teosta seikkaperäisesti artikkelissaan »Suomi 19:llä vuosisadalla – kansallisteos», joka julkaistiin Helsingin kaupunginmuseon näyttelyjulkaisussa Leo Mechelin 1839–1914 (1989). Hän käyttää lähtökohtanaan 1800-luvun aiempia, muun muassa Topeliuksen laatimia kuvateoksia ja kuvaa teoksen syntyä Mechelinin näkökulmasta, kirjoittajien taustaa sekä teoksen ulkoista toteutusta ja kuvituksia. Leino-Kaukiainen toteaa, että lopputuloksessa näkyy kansallinen paatos ja siitä syystä Suomi 19. vuosisadalla olikin suomalaisten oma maataan käsittelevä vakioteos, kunnes Suomenmaa-sarja ilmestyi vuosina 1919–1931.218Leino-Kaukiainen, »Suomi 19:llä vuosisadalla – kansallisteos» 1989, s. 113.

171 Allan Tiitta tarkastelee väitöskirjassaan Harmaakiven maa. Zacharias Topelius ja Suomen maatiede (1994) järjestelmällisesti Suomi 19. vuosisadalla -teoksessa käsiteltyjä maantieteellisiä ja historiallisia teemoja. Hän vertaa teosta Topeliuksen muihin historiallis-maantieteellisiin teoksiin ja luentoihin. Tiitan analyysi on laajin mitä teoksesta Suomi 19. vuosisadalla näiden aiheiden osalta on tehty. Hänen mukaansa työn suurimpiin ansioihin kuuluu se, että se on ensimmäinen tieteellinen teos, jossa talvi nostetaan monipuolisesti esiin Suomi-kuvan olennaisena osana. Teoksessa on muun muassa kuvauksia ja kuvia talvisista elinkeinoista ja vapaa-ajan harrastuksista; jäänmurtajista, hylkeenpyynnistä, luistelusta ja kauniista luonnosta.219Tiitta, Harmaakiven maa 1994, s. 285.

172 Professori Matti Klingen Suomen historian kolmannessa osassa (1996) Suomi 19. vuosisadalla saa osakseen pari sivua, joilla kerrotaan lähinnä Topeliuksen ja Mechelinin osuudesta. Klinge korostaa, että poliittiset näkemykset ratkaisivat, keitä pyydettiin mukaan. Hän toteaa myös, että Topeliuksen kansankuvauksesta välittyy yhä sama ihannoitu kuva, jota myöhemmin alettiin kutsua runebergiläis-topeliaaniseksi.220Klinge, Finlands historia 3 1996, s. 319. Kirjassaan Krig, kvinnor, konst (1997) Klinge rinnastaa teoksen Suomi 19. vuosisadalla vuonna 1894 pystytettyyn Aleksanteri II:n muistomerkkiin, joka sivuhahmoineen kuvastaa Suomen kansan edistystä ja ihanteita Aleksanteri II:n onnellisella hallituskaudella ja malliksi tulevaisuudelle. Klinge näkee niiden edustavan liberaalien Suomi-kuvaa ja näkemyksiä tulevaisuudesta.221Matti Klinge, Krig, kvinnor, konst 1997, s. 219.

173 Nils Erik Forsgård kuvaa väitöskirjassaan I det femte inseglets tecken. En studie i den åldrande Zacharias Topelius livs- och historiefilosofi (1998) Topeliuksen kahta aloituslukua teokseen Suomi 19. vuosisadalla lyhennettynä ja »äärimmilleen pelkistettynä tiivistelmänä topeliaanisen kansallisfilosofian perusteeseistä». Hän huomauttaa, että Topeliuksen kansallisuuden määritelmä muuttui ajan mittaan ja siinä on havaittavissa eräitä epäjohdonmukaisuuksia. Hänen kansallisuuskäsityksensä kiteytyy parhaiten kevätlukukausilla 1872 ja 1873 pidettyihin luentoihin.222Forsgård, I det femte inseglets tecken 1998, s. 112.

174 Maunu Häyrynen nostaa teoksessaan Kuvitettu maa. Suomen kansallisten maisemakuvastojen rakentuminen (2005) esiin muutamia Topeliukselle keskeisiä teemoja, jotka näkyvät Suomi 19. vuosisadalla -teoksen maisemakuvauksissa mutta joita ei ole muualla laajemmin käsitelty. Esimerkkeinä hän keskiaikaiset linnanrauniot ja Elias Lönnrotin Paikkarin torpan, jonka Topelius yhdistää Häyrysen mukaan suurmieskulttiin.223Maunu Häyrynen, Kuvitettu maa. Suomen kansallisten maisemakuvastojen rakentuminen 2005, s. 76–77. Artikkelissaan »Topeliaaninen maisemakuvasto ja sen muutos» teoksessa Topelius elää – Topelius lever (2005) Häyrynen korostaa Topeliuksen vaikutusta myöhempiin maisemakuvauksiin.224Maunu Häyrynen, »Topeliaaninen maisemakuvasto ja sen muutos», Topelius elää – Topelius lever 2005, s. 92–93.

175 Juha Ilvas korostaa kultakauden johtavien suomalaistaiteilijoiden teoksia esittelevässä näyttelykirjassaan Bilder från Finland – land och folk (2009), kuinka juuri talvikuvitukset olivat erityisen luonteenomaisia Suomi 19. vuosisadalla -kirjalle. Hänen mukaansa talvi oli teoksessa hyvin näkyvästi ja monipuolisesti esillä.225Juha Ilvas, Bilder från Finland – land och folk 2009, s. 46. Ilvas mainitsee erityisesti Axel Gallénin »Talvikuvan Imatralta» vuodelta 1893 ja esittelee muutenkin monia taiteilijoita, jotka osallistuivat Suomi 19. vuosisadalla -kirjan tekemiseen.

176 Elisabeth Stubbin väitöskirjassa Rätt som argument. Leo Mechelin och den finska frågan 1886–1912 (2012) teosta Suomi 19. vuosisadalla käsitellään omassa luvussaan. Stubb analysoi ennen kaikkea kirjan merkitystä Mechelinin poliittisessa ohjelmassa ja kutsuu teosta »propagandanteon kenraaliharjoitukseksi».226Stubb, Rätt som argument 2012, s. 83. Hän kuvaa seikkaperäisesti kirjan sisältöä, julkaisua ja vastaanottoa. Stubb on käsitellyt samaa tematiikkaa aiemmin Historisk Tidskrift för Finlandiin (2007:3) kirjoittamassaan artikkelissa »Finland i 19de seklet. Etablering av en nationsbild». Hän tarkastelee aihetta myös teoksessa Leo Mechelin. Senaattorin elämäntarina Nokian perustamisesta sortovuosiin ja naisten äänioikeuteen (2018).

177 Antti Vallius tekee taidehistoriallisen syväsukelluksen Suomi 19. vuosisadalla -teoksen maisema- ja kansankuvauksiin väitöskirjassaan Kuvien maaseutu. Maaseutumaisemakuvaston luomat mielikuvat suomalaisesta maaseutukulttuurista (2013). Vallius korostaa taiteilijoiden merkitystä aikana, jolloin nuori Suomi pyrki aktiivisesti löytämään kansallisia erityispiirteitään. Hän osoittaa, että monet suomalaisista kansankuvauksista tutut aiheet esitellään kirjassa ensimmäistä kertaa laajemmalle yleisölle. Topeliuksen romantisoivilla teksteillä oli tässä erityinen merkityksensä. Esimerkkinä mainittakoon kaskenpoltto, jonka voidaan katsoa murtautuvan osaksi kansallista viitekehystä maalauksessa »Kaskenvierto», joka havainnollistaa Topeliuksen kriittistä kirjoitusta kaskeamisesta.227Vallius, Kuvien maaseutu 2013, s. 58, 77. Vallius käsittelee samaa aihepiiriä suuressa kuvateoksessa Kaunis Suomi. Maaseutumaisemakuvaston historia 1800-luvulta EU-Suomeen (2015).228Vallius, Kaunis Suomi 2015, s. 134–184.

178 Jens Grandell toteaa antologiassa Zacharias Topelius – Med historien mot strömmen (2019) julkaistussa artikkelissaan »Den Andre på egen mark. Zacharias Topelius, Finlands folk och samerna», että teoksessa Suomi 19. vuosisadalla Topelius suhtautuu saamelaisiin pohjimmiltaan samalla tavoin kuin yli 40 vuotta varhaisemmassa kirjassaan Finland framställdt i teckningar mutta jälkimmäisessä teoksessa Topeliuksen näkemys on pelkistynyt jyrkän torjuvaksi. Grandellin mukaan Topeliuksen näkemystä saamelaisten rakkaudesta Lapin maahan voi joka tapauksessa pitää myönteisenä arviona.229Grandell, »Den Andre på egen mark. Zacharias Topelius, Finlands folk och samerna» 2019.

Lähdeaineisto ja Mechelinin arkisto

179 Topelius asui vuodesta 1878 Sipoon Koivuniemessä Helsingin lähistöllä, ja siksi hän joutui keskustelemaan Mechelinin kanssa kirjeitse monista kysymyksistä ja erillisistä yksityiskohdista, jotka liittyivät hänen osuuteensa Suomi 19. vuosisadalla -teoksessa. Heidän kirjeenvaihtonsa on säilynyt, usein ilman kirjeiden mukana lähetettyjä liitteitä tai luetteloita, ja kirjeitä säilytetään osaksi Mechelinin yksityisessä arkistossa, kapselissa 34 (Valtionarkisto, Helsinki) ja Topelius-kokoelmassa, coll. 244.38 (Kansalliskirjasto, Helsinki). Topelius-kokoelmassa on myös muutamia kirjeitä Suomi 19. vuosisadalla -teokseen osallistuneilta taiteilijoilta. Mechelinin arkistossa on kolme täyttä kapselia (n:o 103, 104 ja 105), jotka sisältävät suurelta osin lajittelematonta aineistoa vuosina 1891–1893 tehdystä toimitustyöstä, kuten kirjeitä, laskuja, tositteita ja taloudellisia selvityksiä. Suuri osa niistä on toimitussihteeri Woldemar Westzynthiuksen käsialaa, ja joukossa on toimituksen kokouksiin ja tapaamisiin liittyviä pöytäkirjoja, muistiinpanoja ja luonnoksia.

180 Topeliuksen »Maa»- ja »Kansa»-lukuja varten käsin kirjoittamia luonnoksia tai käsikirjoituksia, joiden eri versioihin viitataan kirjeenvaihdossa ja joita he Mechelinin kanssa lähettivät toisilleen, ei ole säilynyt, ei myöskään oikovedoksia. Sen sijaan Mechelinin arkistossa säilytettävään aineistoon sisältyy useita eri luetteloita, joihin on kirjattu kuvitusehdotuksia, -vaihtoehtoja ja kommentteja, joita sekä Topelius, Mechelin että itse taiteilijat ovat niistä esittäneet.

181 Mechelin keräsi järjestelmällisesti sekä koti- että ulkomaisista sanoma- ja aikakauslehdistä julkaisuihinsa liittyviä lehtileikkeitä, ja ajalta 1873–1903 ne on koottu hänen yksityisen arkistonsa kapseliin n:o 67. Siinä on runsaasti arvioita ja muita lehtiartikkeleita, jotka käsittelevät Suomi 19. vuosisadalla -teoksen käännöksiä.

Viitteet

Perusteksti

182 Lukuteksti käsittää tekstiosuudet, jotka Topelius kirjoitti teokseen Suomi 19. vuosisadalla: esipuheen ja kaksi lukua »Maa» ja »Kansa». Muut kahdeksan muiden kirjoittajien tekemää lukua ovat luettavissa faksimileversiona. Teksti on etabloitu Svenska litteratursällskapetin kirjastossa säilytetystä kappaleesta Suomi 19. vuosisadalla. Framställdt i ord och bild af finska skriftställare och konstnärer -kirjan ensipainosta (signum M5038), jonka on julkaissut G. W. Edlundin kustantamo Helsingissä.

183 Perustekstin kollaatio on toteutettu silmämääräisesti kahdesta kappaleesta. Ensimmäisessä kollaatiossa käytettiin kappaletta, joka kuuluu Svenska litteratursällskapetille (V71640) ja jonka on julkaissut G. W. Edlundin kustantamo Helsingissä. Toisessa kollaatiossa käytettiin Kansalliskirjaston kappaletta (Reenpää Matkakirjat, kpl 1), jonka on julkaissut Hugo Geberin kustantamo Tukholmassa. Kappale on aikoinaan tarkoitettu esittelykappaleeksi ja se on painettu hienommalle ns. planssipaperille. Painoasussa ei havaittu eroja. Kaikki kappaleet on sidottu kangaskansiin, joiden värissä ja toteutuksessa esiintyy pieniä eroja.

Alkuperäispainoksen kuvaus

184 Kirjan arkit on taitettu kvarttokokoon, niin että yhdestä arkista muodostuu neljä lehteä. Niillä on tekstisivuja ja yhdistettyjä teksti- ja kuvasivuja. Tavallisten arkkien lisäksi on kuva-arkkeja, jotka on merkitty kollaatiokaavaan merkillä χ. Ne ovat yksittäisiä irtoarkkeja, jotka on liitetty tekstiarkkien keskelle ja painettu paksummalle, melkein kartonkimaiselle paperille. Kuva-arkit on painettu recto- eli etupuolelle, verso- eli takapuoli on tyhjä. Dujardinin heliogravyyrit on painettu hieman paksummalle paperille kuin Tilgmannin autotypioissa ja fototypioissa käytetty planssipaperi.

185 Laitoksen kollaatiokaava on 4:o: π2(π1+χ1) 12(11+χ2) 24(22+χ1)(24+χ1) 34(32+χ1)(34+χ1) 44(41+χ1) 5–64 74(74+χ2) 84(81+χ1)(84+χ1) 94 104(101+χ1) 114(112+χ1)(114+χ1) 124 134(132+χ1) 144(141+χ1) 154(151+χ1) 16–174 184 19–204 214(212+χ1) 224(222+χ2) 234 244(242+χ1) 25–284 294(292+χ1) 30–334 344(343+χ1) 354(353+χ1) 36–374 384(382+χ1) 39–414 424(424+χ1) 434(431+χ1)(432+χ1)(433+χ3)(434+χ1) 444(441+χ1) 454(454+χ1) 462 χ1 π4.

186 Perustekstikappaleesta puuttuu seitsemän kuvataulua. Ne ovat Axel Gallénin »Paimenpoika», Albert Edelfeltin »Merellä», Eero Järnefeltin »Lehmisavu», Gallénin »Sampo», Ferdinand von Wrightin »Tappelevia metsoja», Hjalmar Munsterhjelmin »Metsälampi» ja Berndt Lindholmin »Metsälampi». Puuttuvat kuva-arkit ovat ensimmäisessä kollaatiokappaleessa; sidottuina arkkeihin 7 (kaksi kuva-arkkia), 18 (yksi), 38 (yksi), 42 (kaksi) ja 43 (yksi). Faksimilelaitokseen nämä kuva-arkit on skannattu poikkeuksellisesti kollaatiokappaleesta. Kollaatiokappale ei myöskään sisällä kaikkia kuvatauluja. Jotkin kuvatauluista sekä korjausluettelo on sidottu eri kappaleissa eri kohtiin, ja ensimmäisestä kollaatiokappaleesta puuttuu myös korjausluettelo.

Tekstin etablointi

187 Etabloitu teksti toistaa perustekstin. Ladonta- tai painovirheitä ei ole havaittu lukuun ottamatta alkuperäispainokseen merkittyjä korjauksia.

Alkuperäispainoksen korjausluetteloon perustuvat muutokset

189 Korjaukset näkyvät lukutekstissä harmaalla taustalla, kun näkymävaihtoehto Muutokset on valittu.

Toimittajan tekemät muutokset perustekstiin verrattuna

Painoasun normalisointi

191 Ajan ilmaisuissa käytetyt kaksoispisteet, kuten sanoissa 150:åriga ja 1300:talet, on korvattu yhdysviivalla (150-åriga ja 1300-talet). Otsikon jälkeen tai uuden osuuden alussa ei kappaleen alussa käytetä sisennystä. Tuhatluvut on normalisoitu muotoon 1 000 eikä 1000 tai 1,000.

192 Normalisoinnit näkyvät lukutekstissä vaaleanharmaalla taustalla, kun näkymävaihtoehto Säännölliset muutokset/Normalisoinnit on valittu.

Kuvien paikka ja kuvatekstit

193 Napsauttamalla tekstiin sijoitettua kuvaketta lukija saa vastaavan kuvan näkyviin oikeanpuoleiselle palstalle. Kuvatekstit on erotettu lukutekstistä vaaleammalla taustalla. Kuvitukset eivät ole aina samoissa kohdissa kuin alkuperäislaitoksessa. Koska sähköinen laitos ei jäljittele alkuperäisen laitoksen graafista ulkoasua, on perusteltua näyttää kuvat sen sijaan asianomaisen tekstiosuuden kohdalla. Siksi sijoittelu poikkeaa alkuperäisestä laitoksesta niissä kohdissa, joissa kuva on taiton vuoksi sijoitettu erilleen kuvan aihetta käsittelevästä tekstinkohdasta. Kokosivun kuvat on aina sijoitettu samaan kohtaan (sivunvaihto) kuin alkuperäisessä laitoksessa, eli joissakin tapauksissa keskelle virkettä tai kappaletta.

194 Alkuperäisen laitoksen kuvateksteissä taideteosten nimet on merkitty erilaisella kirjasimella. Kokosivun kuvissa nimet on painettu kapiteeleilla ja pienemmissä kuvissa harvennettuna. Tässä laitoksessa nimet on merkitty kursiivilla. Taiteilijoiden nimet on tavallisesti painettu kapiteeleilla, tässä ne on merkitty normaalein kirjasimin. Jos teoksen nimeä tai taiteilijaa ei ole mainittu alkuperäisen laitoksen kuvatekstissä, ne on mainittu hakasulkeissa. Lisäykset näytetään kuvatekstissä harmaalla taustalla, kun näyttövaihtoehto Muutokset on valittuna.

Toinen painos

195 Suomi 19. vuosisadalla -teoksen toinen painos ilmestyi erillisinä vihkoina toukokuusta joulukuuhun 1898. Topelius kuoli saman vuoden maaliskuussa. Uutta painosta toimitettaessa Mechelin pyysi kirjoittajia tekemään sellaisia muutoksia »jotka ovat tarpeen vuoden 1892 jälkeen ilmenneiden uusien tietojen ja tapahtumien vuoksi.»1Mechelin–Topelius 27/1 1898. Topelius vastaa:

196 En ole halunnut vaivata sinua sillä, että joutuisit monien toimiesi keskellä kuluttamaan aikaasi käymällä läpi Maata ja Kansaa. Luettuani kaksi kirjoittamaani lukua tarkkaan läpi olen kyllä löytänyt epätasaisuuksia mutten muuta merkittävää muutettavaa kuin mahdollisesti numeroita, – väestönkasvusta jne. Riippuu siitäkin, pitääkö 4 vuotta lisätä. Jos haluat mahduttaa vielä jotain mukaan, annan ennalta suostumukseni. Liitän muutaman painovirheen korjattavaksi.2Topelius–Mechelin 1/2 1898.

197 Topelius halusi tehdä seuraavat korjaukset:

199 Muutosehdotuksista vain viimeksi mainittu tehtiin toiseen painokseen. Nämä tekstinkohdat on tarkistettu vertaamalla Svenska litteratursällskapetin kirjasossa säilytettävään kappaleeseen toisesta painoksesta (kaksoiskappale, signum puuttuu).

Viitteet

Lähteet

Helsinki

Kansalliskirjasto (KK)

Topeliuskokoelma, KK Coll. 244

  Coll. 244.29: Kirjeet Eero Järnefelt–Topelius 1891

  Coll. 244.38: Kirjeet Leo Mechelin–Topelius 1891; 1892; 1893; 1898

  Coll. 244.96: Kirje Topelius–Gustaf Retzius: 11/1 1884 (kopio Kungliga Svenska Vetenskapsakademiens bibliotekin kappaleesta)

  Kirje Topelius–Carl Snoilsky 21/1 1892 (kopio)

  Coll. 244.130: Luentoja. Höst-termin 1871; Wårtermin 1872

Valtionarkisto (RA)

Leo Mechelinin arkisto

  Kapseli 2: Kirje Gunnar Berndtson–Mechelin 1/3 1891

  Kapseli 5: Kirje Gabriel Hanoutaux–de Giers 9/8 1895

  Kapseli 8: Kirjeet Albert Edelfelt–Mechelin 1895

  Kapseli 34: Kirjeet Topelius–Mechelin 1886; 1891; 1892; 1893; 1898

  Kapseli 34: Kirjeet Eva Topelius-Acke–Mechelin 1892

  Kapseli 54: Kirje Mechelin–Gabriel Hanotaux 16/8 1895 (kirjeluonnos)

  Kapseli 54: Kirje Mechelin–Torsten Costiander 16/1 1895

  Kapseli 103: Suomi 19. vuosisadalla:

      5 a) Bestyrelsens protokoll

      5 b) Planer, utkast, m.m.

      5 b) Planer, utkast, m.m. I

      5 b) Planer, utkast, m.m. III

      5 b) Planer, utkast, m.m. V

      5 c) Brevväxling

      Konvolut III, med på detta möte behandlade bildlistor

      Möteshandlingar betr. Finland i 19de seklet

      Möteshandlingar och utkast rörande Finland i 19:de seklet

Handlingar tillkomna vid lantdagen i Helsingfors I–V (1892)

Protokoll förda hos Finlands Ridderskap och Adel vid lantdagen 1891 I–III, 1891

Borgareståndets protokoll vid lantdagen i Helsingfors 1891 I–II, 1891

Svenska litteratursällskapetin arkisto

SLSA 367: Kirje Albert Edelfelt–Alexandra Edelfelt 1895

Digitaaliset resurssit

Albert Edelfelts brev, http://edelfelt.sls.fi/

Ateneum, Samlingsverk på webben https://ateneum.fi/samlingsverk-pa-webben/?lang=sv

Biografiskt lexikon för Finland, SLS 2014, http://www.blf.fi

The British Newspaper Archive, https://www.britishnewspaperarchive.co.uk/

Fennica – Finlands nationalbibliografi, https://fennica.linneanet.fi

Finlandssvenska bebyggelsenamn, SLS 2014, http://bebyggelsenamn.sls.fi

Finna, https://finna.fi

Förvaltningshistorisk ordbok, SLS 2016, http://fho.sls.fi

Helsingfors universitets studentmatrikel 1640–1852, https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/svenska/

Helsingfors universitets studentmatrikel 1853–1899, https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/1853-1899/

Institutet för de inhemska språken, http://www.kielitoimistonohjepankki.fi/

Kansallisbiografia-verkkojulkaisu, https://www.kansallisbiografia.fi

Nasjonalbiblioteket, https://www.nb.no/search?mediatype=aviser

Nationalbibliotekets digitala samlingar, https://digi.kansalliskirjasto.fi

Nationalencyklopedin, https://www.ne.se

Nordisk familjebok, första utgåvan och Uggleupplagan, http://runeberg.org/nf/

Project Runeberg, http://runeberg.org

Runivers Elektronnaja entsiklopedija, https://www.runivers.ru

Russkij bibliofil, https://www.rusbibliophile.ru

Svenska Akademiens ordböcker, https://svenska.se

Svenska Dagstidningar, http://tidningar.kb.se/

Svenskt biografiskt lexikon, https://sok.riksarkivet.se/sbl/

Uppslagsverket Finland, http://www.uppslagsverket.fi

Zacharias Topelius Skrifter, http://topelius.sls.fi

Kirjallisuutta

Aamulehti, »Uutisia muualta Suomesta» 17/11 1894

Aamulehti, »Uutisia muualta Suomesta. Suomi 19:llä wuosisadalla» 24/12 1894

Aftonbladet, »Konst och literatur» 22/12 1893

Aftonposten, »Finland i franska blad» 26/9 1895

Aftonposten, »Literatur» 17/5 1898

Aftonposten, »Ny inhemsk literatur» 10/12 1898

Ahrenberg J. & F. Gustafsson, »Finland i 19de seklet», Finsk Tidskrift 1894:I, s. 221–229

Akseli Gallen-Kallela, utställningskatalog, Konstmuseet i Ateneum 16.2.1996–26.5.1996

Aleksejeva, Irina, Keisarillisia lahjoja Pavlovskin palatsista. Kejserliga gåvor från Pavlovskpalatset, utställningskatalog, Suvi Virtanen (övers.), Päivi Lönnberg & Satu Ståhlberg (red.), Turun museokeskus, Lappeenrannan museot, Turku 2015

Arell, Berndt, »Gunnar Berndtson – Salongsmålaren», Gunnar Berndtson. Salonkimaalari. Salongsmålare. Peintre de salon 1854–1895, utställningskatalog, Uleåborg: Kustannus Pohjoinen och Åbo: Åbo konstmuseum 1998

Aura, »Z. Topelius. Suomen kansan waltiollisesta uskollisuudesta ja kansallisesta tulewaisuuden toiwosta» 7/5 1893

Aura, »Kirjallisuutta ja taidetta» 18/10 1894 no 241

[Berger, J.], Boktryckare och subskribent, »Meddelanden från allmänheten. Finland i nittonde seklet», Nya Pressen 23/2 1893

[Bjørnson, Bjørnstjerne] B., »Finland i 19de Seklet», Dagbladet 5/3 1893

Borodkin, M., Finljandija v russkoj petjati. Materialy dlja bibliografii, S.-Peterburg 1902

Borgåbladet, »Hufwudstadsbref. IV» 25/1 1893

Borgå Nya Tidning, »Finland i 19de seklet» 19/12 1894

Castrén, M. A., »Anteckningar om Sawolotschesskaja Tschud», Suomi. Tidskrift i fosterländska ämnen 1844

Dagens Nyheter, »Finland i 19:e seklet» 20/2 1893

Dagens Nyheter, »Finland i 19de seklet» 8/12 1893

The Daily News, »Finland in the Nineteenth Century» 17/1 1895

The Daily News, [orubricerad notis] 23/1 1895

Dresdner Journal, »Litteratur. Finnland im 19. Jahrhundert» 17/12 1894

E., »Bref från Kotka», Land och Stad. Illustrerad veckotidning för menige man 7/5 1890

Engman, Max, Språkfrågan. Finlandssvenskhetens uppkomst 1812–1922, Finlands svenska historia 3, SSLS 702:3, Helsingfors och Stockholm 2016

Fewster, Derek, Visions of Past Glory. Nationalism and the Construction of Early Finnish History, diss., Studia Fennica Historica 11, Helsinki 2006

Forsgård, Nils Erik, I det femte inseglets tecken. En studie i den åldrande Zacharias Topelius livs- och historiefilosofi, diss., SSLS 616, Helsingfors 1998

Forssell, Pia & Carola Herberts (utg.), Författaren Topelius – Med historien mot strömmen, under utgvning på SLS, Helsingfors 2019

v. Frenckell, W., »30,000 Rmk [...]», Hufvudstadsbladet 22/3 1893

v. Frenckell, W., »Till herr L. Mechelin i pappersfrågan», Hufvudstadsbladet 25/3 1893

v. Frenckell, W., »Till herr F. Tilgmanns bok- & stentryckeri», Hufvudstadsbladet 29/3 1893

G., »Ryska Novosti om Finland i XIX:de seklet», Hufvudstadsbladet 7/12 1894

Gardberg, Carl Rudolf, Boktrycket i Finland. Från Åbo brand till år 1918, Tredje delen, Helsingfors grafiska klubb 1973

Glasgow Herald, »Literature. Travel, Adventure, and Geography» 24/1 1895

Grotenfelt, K., »Kotimaan kirjallisuutta», Valvoja 13, 1893:10, s. 487–489

Havu, Ilmari, Snellmaniana, Otava: Helsinki 1970

Helsingborgs Dagblad, »Ett nationalverk» 17/12 1893

Helsingfors Aftonblad, »Literatur» 27/10 1893

Helsingfors Aftonblad, »Literatur» 21/12 1893

Helsingfors Aftonblad, »Finland i 19:de seklet» 5/1 1894

Helsingfors Aftonblad, »Finland i 19de seklet, öfversatt till ryskan [...]» 21/9 1894

Hintze, Bertel, Albert Edelfelt. Del III, Helsingfors: Söderströms & Co. Förlagsaktiebolag 1942

Hintze, Bertel, Albert Edelfelt. Del II. 1888–1905, Helsingfors: Söderströms & Co. Förlagsaktiebolag 1944

Hufvudstadsbladet, »Finland i ord och bild» 19/2 1893

Hufvudstadsbladet, [G. W. Edlunds Förlagsaktiebolag, annons] 28/4 1893

Hufvudstadsbladet, »Litteratur och konst. Af Finland i 19de seklet» 21/12 1893

Hufvudstadsbladet, »Mosk. Vädomosti recenserar Finland i XIX:de seklet» 24/1 1894

Hufvudstadsbladet, »Finland i XIX seklet» 4/11 1894

Hyltén-Cavallius, Gunnar Olof, Wärend och wirdarne. Ett försök i svensk ethnologi Andra delen, Stockholm: P. A. Nordstedt & Söner 1868

Häyrynen, Maunu, Kuvitettu maa. Suomen kansallisten maisemakuvastojen rakentuminen, SKST 834, Helsinki 2005

Häyrynen, Maunu, »Topeliaaninen maisemakuvasto ja sen muutos», Topelius elää – Topelius lever, Satu Apo & Märtha Norrback (red.), Jyväskylä: Atena Kustannus Oy 2005

Ilvas, Juha, Bilder från Finland – land och folk, Marjut Markkanen (övers.), SKST 1217, Helsingfors 2009

J. R., »Literatur», Aftenposten 6/6 1893

Juhlin-Dannfelt, Herman, Lantbrukets historia. Världshistorisk översikt av lantbruket och lantmannalivets utveckling, Stockholm: J. Beckmans bokförlag 1925

Jussila, Osmo, Suomen suuriruhtinaskunta 1809–1917, Helsinki: WSOY 2004

J. V. W., »Feuilleton. Finnland im 19. Jahrhundert», Der Bund 16/11 1894

Jämtlandsposten, »Finland i 19de seklet» 25/10 1893

Klinge, Matti, Finlands historia 3. Kejsartiden, Helsingfors: Schildts 1996

Klinge, Matti, Krig, kvinnor, konst, Helsingfors: Schildts 1997

Knapas, Rainer & Maria Vainio (utg.), Albert Edelfelt och Ryssland. Brev från åren 1875–1905, SSLS 668, Helsingfors 2004

Kotkan Sanomat, »Wenäjänkielinen loistokappale teoksesta Suomi XIX wuosisadalla» 9/10 1894

Laatokka, »Niitä näitä» 18/11 1893

Leino-Kaukiainen, Pirkko (red.), Leo Mechelin 1839–1914. Helsingin herra, valtiomies ja Suomi-kuvan luoja. Leo Mechelin 1839–1914. Herre i Helsingfors, statsmannen och mannen bakom Finlandsbilden, Memoria 4, Helsingfors: Helsingfors stadsmuseum 1989

Lindqvist, Leena, »Taiteilijan tiellä», Taiteilijan tiellä. Eero Järnefelt, Leena Lindqvist (toim.), Helsinki: Otava 2002

Lintonen, Kati, Valokuvallistettu luonto. I. K. Inhan tuotanto luonnon merkityksellistäjänä, diss., Helsinki: Helsingin yliopisto 2011

M. D., »Variétés. La Finlande au XIXme siècle», Journal de Geneve 23/3 1895

[Mechelin, Leo], »Italiens administrativa organisation», Barometern 1861:12–13

Mechelin, Leo, Précis du droit public du Grand-Duché de Finlande, Helsingfors 1886

Mechelin, L., »Literatur. Finland i nittonde seklet», Aftonbladet 24/2 1893

Mechelin, L., »En pappersfråga», Hufvudstadsbladet 23/3 1893

Mechelin, Leo, »Den allmänna opinionen», Holmia. Illustrerad skrift utgifven af Stockholms nation till förmån för dess byggnadsfond, Stockholm: Gernandt 1898

Meinander, Henrik, »Kalejdoskopet August Schauman», Svärdet, ordet & pennan. Kring människa makt och rum i nordisk historia, Christer Kuvaja & Ann-Catrin Östman (red.), Skrifter utgivna av Historiska samfundet i Åbo, Åbo 2012

Niva, »Bibliografija. Finljandija v XIX stoletin» 1894:51

Nordenstreng, S., L. Mechelin. Hans statsmannagärning och politiska personlighet I, SSLS 252, Helsingfors 1936

Noro, Mauri, Kaitselmusaate Topeliuksen historianfilosofiassa, Porvoo/Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö 1968

Norrlandsposten, »Finland» 21/4 1893

Nya Dagligt Allehanda, »Litteratur. Tre praktverk» 19/12 1893

Nya Pressen, »Finland i 19:de seklet» 19/2 1893

Nya Pressen, [Finland i 19:de seklet, annons] 22/2 1893

Nya Pressen, »Finland i 19de seklet. Första häftet» 11/4 1893

Nya Pressen, [orubricerad notis] 9/7 1893

Nya Pressen, »Literatur o. konst» 31/3 1898

Nyberg, Paul, Zachris Topelius. En biografisk skildring, Helsingfors: Söderströms & C:o förlagsaktiebolag 1949

Nyström, Lars, Nationalskulptören Walter Runeberg, Borgå: Opus Liberum 2008

Oulun ilmoituslehti, »Suomi 19 wuosisadalla» 22/2 1895

Paikkala, Sirkka, »Sukunimet sukututkimuksessa», Sukutieto. Sukutietotekniikka ry:n jäsenlehti 1997:4, s. 4–10

Palmén, E. G., »Z. Topelius historioitsijana», Valvoja 18, 1898:1, s. 15–23

Paris, Gaston, »La Finlande», Revue de Paris 15/9 1895

Päivälehti, »Kirje Helsingistä» 16/4 1893

R., »Från allmänheten. Finland i nittonde seklet», Hufvudstadsbladet 24/3 1893

Radloff, Fredric Wilhelm, Beskrifning öfver Åland, Åbo: J. C. Frenckell 1795

Rein, G., Suomi ja suomalaiset ulkomaan kirjallisuudessa 1500-luvulla ja 1600-luvun alkupuoliskolla, Bidrag till kännedom af Finlands natur och folk 68:2, Helsinki 1909

Rein, Th., Leo Mechelin, Stockholm: Albert Bonniers förlag 1915

Retzius, Gustaf, Finska kranier jämte några natur- och literatur-studier inom andra områden af Finsk Antropologi, Stockholm 1878

Sanomia Turusta, »Suomi 19:llä wuosisadalla» 19/1 1895

[Schauman, Berndt Otto] B. O. S., »Carl Magnus Creutz. En minnesruna», Nya Pressen 30/3 1893

[Schauman, Berndt Otto] B. O. S., »Meddelanden från allmänheten. Till herr Spectator», Nya Pressen 2/4 1893

[Schybergson, Emil] S, »Några reflexioner med anledning af publikationen ’Finland under 19:de seklet’», Hufvudstadsbladet, 23/3 1893

The Scotsman, »Books of the Week» 21/1 1895

Sementkovskij, R. I., »Kulturnyje uspechi Finljandii», Istoritjeskij Vestnik 1895:2, s. 518–536

[Setälä, E. N.] Spectator, »Meddelanden från allmänheten. Luftslott eller ruin!», Nya Pressen 31/3 1893

Sihvo, Hannes, Karjalan kuva. Karelianismin taustaa ja vaiheita autonomian aikana, 3.p., SKST 940, Helsinki 2017

Spronck, Maurice, »La Finlande au XIXe Siècle (d’après un livre nouveau)», Journal des Débats 20/9 1895

The Standard, »Finland in the Nineteenth Century» 11/2 1895

Stubb, Elisabeth, »Finland i 19de seklet. Etablering av en nationsbild», Historisk Tidskrift för Finland 2007:3, s. 376–381

Stubb, Elisabeth, Rätt som argument. Leo Mechelin och finska frågan 1886–1912, diss., Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk 189, Helsingfors 2012

Stubb, Elisabeth, Leo Mechelin. Senaattorin elämäntarina Nokian perustamisesta sortovuosiin ja naisten äänioikeuteen, Helsinki: Into Kustannus 2018

[Ståhlberg, Karl Emil] K. E. S., »Finland i 19de seklet», Cameran. Tidskrift för Fotografer och Amatörer 1893:1

Suomalainen, »Muualta Suomesta» 22/3 1893

Söderhjelm, W., »Suomi 19:llä wuosisadalla Ranskassa», Päivälehti 22/9 1895

Tarkiainen, Kari, Sveriges Österland. Från forntiden till Gustav Vasa, Finlands svenska historia 1, SSLS 702:1, Helsingfors och Stockholm 2008

Ticklén, Margit (red.), Bekanta dig med finnhästen, Forssas bokförlag 2006

Tilgmann, F., Bok- & Stentryckeri, »Svar till Herr W. v. Frenckell», Hufvudstadsbladet 25/3 1893

Tilgmann, F., »Till hr W. v. Frenckell», Hufvudstadsbladet 31/3 1893

Tiitta, Allan, Harmaakiven maa. Zacharias Topelius ja maantiede, diss., Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk 147, Helsinki 1994

Topelius, Zacharias, Nya blad. Sånger II, Helsingfors: G. W. Edlunds förlag 1870

Topelius, Zacharias, Vinterqvällar. Första Cykeln. Noveller, Helsingfors: G. W. Edlunds förlag 1880

Topelius, Zacharias, Ljung, Helsingfors: G. W. Edlund 1889

Topelius, Zacharias, Det providentiela i verldshistorien, FLS 1890

Topelius, Zacharias, Läsning för barn. Sjunde boken. Visor, sagor, lekar, Stockholm: Albert Bonniers förlag 1891

Topelius, Zacharias, Blad ur min tänkebok, Helsingfors: Söderströms 1898

Topelius, Zacharias, Sånger. Första bandet: 1833–1852, Samlade Skrifter I, Stockholm: Albert Bonniers förlag 1904

Topelius, Zacharias, Självbiografiska anteckningar, Helsingfors: Schildts och Stockholm: Bonniers 1922

Topelius, Zacharias, Ljungblommor, Carola Herberts (utg.), ZTS I, SSLS 742, Helsingfors 2010

Topelius, Zacharias, Finland framställdt i teckningar, Jens Grandell & Rainer Knapas (utg.), ZTS XII, SSLS 747, Helsingfors 2011

Topelius, Zacharias, En resa i Finland, Katarina Pihlflyckt (utg.), ZTS XIII, SSLS 775, Helsingfors 2013

Topelius, Zacharias, Föreläsningar i geografi och historia, Jens Grandell (utg.), ZTS XV, Helsingfors 2017

Topelius, Zacharias, Naturens Bok och Boken om Vårt Land, Magnus Nylund (utg.), ZTS XVII, SSLS 816, Helsingfors 2017

Topelius, Zacharias, Fältskärns berättelser, Sebastian Köhler & Anna Movall (utg.), ZTS VII, SSLS 826, Helsingfors 2018

Topelius, Zacharias, Korrespondens med föräldrarna, Eliel Kilpelä (utg.), ZTS XX:2, Helsingfors 2018

Topelius, Zacharias, Dagböcker, Pia Asp (utg.), ZTS XXI, SSLS 823, Helsingfors 2018

Trondhjems Adresseavis, »Brev fra Stockholm» 28/2 1893

Turistföreningens i Finland årsbok, »Årsberättelse», Helsingfors 1895

Turistföreningens i Finland årsbok, »Protokoll, fördt vid Turistföreningens i Finland årsmöte den 3 mars 1896», Helsingfors 1896

Typografbladet, »Emot sättarearbetet [...]» 15/3 1893

Typografbladet, »30,000 Rmk [...]» 15/3 1893

Törngren, Adolf, På utländsk botten. Från Finlands författningskamp åren 1899–1914, Helsingfors 1930

Uudenkaupungin Sanomat, »Kirjallisuutta» 3/3 1893

Uusi Suometar, »Kirjallisuutta ja Taidetta» 8/9 1894

Vainio-Kurtakko, Maria, Idyll eller verklighet? Albert Edelfelt och Gunnar Berndtson i det moderna genombrottets ambivalens, diss., Finska fornminnesföreningens tidskrift 117, Helsingfors 2010

Vallius, Antti, Kuvien maaseutu. Maaseutumaisemakuvaston luomat mielikuvat suomalaiseta maaseutukulttuurista, diss., Jyväskylä Studies in Humanities 203, Jyväskylä 2013

Vallius, Antti, Kaunis Suomi. Maaseutumaisemakuvaston historiaa 1800-luvulta EU-Suomeen, Helsinki: Tammi 2015

Wasabladet, »Litteratur. Finland i 19de seklet, framställdt i ord och bild af finska skriftställare och konstnärer. I.», 30/1 1894

Wasabladet, »Litteratur. Finland i 19de seklet, framställdt i ord och bild af finska skriftställare och konstnärer. II.», 1/2 1894

Vasenius, A. F., »Pappret till Finland i 19de seklet», Hufvudstadsbladet 27/3 1893

Vasenius, Valfrid, Zacharias Topelius. Hans liv och skaldegärning Sjette delen, Helsingfors: Holger Schildts förlagsaktiebolag 1930

Westra Finland, »Finland i 19:de seklet» 25/2 1893

Vettenniemi, Erkki, Suomalaisen urheilun synty. Ravisportti 1800-luvulla ja sen vaikutus ihmiskilpailuihin, Historiallisia tutkimuksia 237, Helsinki: SKS​ 2008

Wiborgsbladet, »Bref från Helsingfors. (Till Viborgsbladet). XXV» 24/1 1895

[Wieselgren, Harald] H. W., »Finland i 19:e seklet», Ord och Bild 1894:7, s. 329–333

Wiipurin Sanomat, »Kirje Helsingistä. Helmik. 20 p:nä» 23/2 1893

Wiipurin Sanomat, »Suomi 19 wuosisadalla» 15/4 1893

[af Wirsén, Carl David] C. D. W., »Nyutkommet arbete», Post- Och Inrikes Tidningar 15/5 1893

Västra Nyland, »Chefen för tyska postvärket, [...]» 12/3 1895

Åbo Tidning, »Finland i 19de seklet» 12/12 1893

Åbo Tidning, »Subskription» (annons) 13/4 1893

Åbo Tidning, »Från hemlandet» 17/6 1893

Åbo Underrättelser, »Literatur och konst» 3/9 1893

Åbo Underrättelser, »En turistbroschyr om Finland på engelska språket» 17/7 1894

Åbo Underrättelser, »Literatur och konst» 20/12 1895

Åland, »Mariehamn och Åland» 22/4 1893

Östra Finland, »Om praktvärket Finland i 19:e seklet» 1/11 1894