Kulttuurivaikuttaja

Topelius jatkoi maisterina opintojaan Keisarillisessa Aleksanterin-Yliopistossa, ja 1844 hän suoritti lisensiaatin tutkinnon pääaineenaan historia. Kolmen vuoden kuluttua hänet promovoitiin tohtoriksi ja 1854 hänet nimitettiin ylimääräiseksi professoriksi. Samalla hänen uransa arvostettuna kirjailijana alkoi nousta.

Sanomalehtimies ja kirjailija

Leipätyökseen Topelius otti lähinnä sattumalta Helsingfors Tidningarin toimittajan tehtävät. Päätös osoittautui ratkaisevaksi koko hänen tulevan kirjallisen toimintansa kannalta. Lehdessä pääsivät monet hänen työnsä ensi kerran julkisuuteen, ja hän saattoi osoittaa olevansa ensi luokan kertoja ja yhteiskunnan tarkkailija. Kahtenakymmenenä toimittajavuotenaan hän uudisti monin tavoin maan journalistiikkaa. Hän julkaisi suuren joukon omia jatkokertomuksiaan mutta nosti myös päivänkohtaisia yhteiskunnallisia ja kulttuurisia kysymyksiä keskustelun kohteiksi, sekä selostuksissa että pakinoissa.

Toimiessaan lehtimiehenä ja kirjailijana Helsingissä Topelius julkaisi kolme runokokoelmaa, kaksi romaania, neljä satukokoelmaa nimeltä Sagor, neljä nidettä kokoelmaan Läsning för barn ja kaksi lukukirjaa. Hän kirjoitti kaksi historiallista näytelmää, kaksi oopperalibrettoa, tekstit kahteen suureen kuvateokseen sekä tilapäärunoja, luentoja, puheita ja paljon muuta. Monet hänen teoksistaan muokkasivat usean sukupolven käsitystä Suomen kansasta, historiasta ja maantieteestä. Laajalla lapsille ja nuorille suunnatulla tuotannollaan hän myös loi maan ensimmäisen varsinaisen lastenkirjallisuuden.

Yliopistoura

Toimittajan työnsä ohella Topelius hankki lisätuloja työskentelemällä Helsingin lyseon historian ja ruotsin tuntiopettajana sekä Yliopiston kirjaston ylimääräisenä amanuenssina. Hänen haettuaan historian lehtorin virkaa Vaasan lukiosta vaikutusvaltaiset henkilöt päättivät kiinnittää hänet yliopistoon. Vuonna 1854 hänet nimitettiin Suomen historian ylimääräiseksi professoriksi vähäisistä tieteellisistä ansioista huolimatta. Kaunokirjallisuuden alalla hän oli sen sijaan jo liikkunut useinkin historiallisella maaperällä. Vajaat kymmenen vuotta myöhemmin hänet nimitettiin Suomen, Venäjän ja Pohjoismaiden historian vakinaiseksi professoriksi, ja vuonna 1875 hän siirtyi yleisen historian oppituolille. 1870-luvulla hän oli sekä yliopiston vararehtori että rehtori, ja erotessaan vuonna 1878 hän sai valtioneuvoksen arvonimen.

Pohjalaisessa osakunnassa Topelius oli aluksi sihteeri ja sitten kuraattori, mutta arvosteltuaan pohjalaisopiskelijoita vähäisestä kiinnostuksesta Euroopan poliittisiin tapahtumiin vuosina 1847–1848 hän ajautui riitoihin ylioppilaiden kanssa ja erosi osakunnasta. Vuonna 1868 hän antoi sen sijaan valita itsensä Länsisuomalaisen osakunnan inspehtoriksi, koska osakunta korosti maan molempien kielten merkitystä. Suomen kielen ja Suomen historian puhemiehenä Topelius nousi kaiken kaikkiaan suureen suosioon opiskelijoiden keskuudessa. Hänen ruotsinnostaan »Marseljeesista» laulettiin paljon kaduilla.

Yhdistykset

Topelius kulki eturintamassa, kun vapaat kansalaisjärjestöt tekivät läpimurtonsa Suomessa 1800-luvun jälkipuoliskolla, ja jo opiskeluaikoinaan 1830-luvulla hän oli toiminut aktiivisesti useissa tieteellisissä yhdistyksissä. Järjestötoiminnasta onkin kertynyt runsaasti aineistoa hänen jälkeenjääneisiin papereihinsa; hän oli itseoikeutettu juhlien järjestäjä, puhuja ja tilapäärunoilija.

Topelius oli suuresti kiinnostunut kuvataiteesta ja toimi taiteen puolesta yhdistyksissä, lehdissä sekä rohkaisemalla taiteilijoita ja välittämällä heille ideoita. Hänestä tuli Suomen taideyhdistyksen sihteeri vuonna 1846, ja hän jatkoi tehtävässään vuoteen 1869. Yhdistys järjesti näyttelyitä, tuki nuoria taiteilijoita apurahoin ja hankki vähitellen oman taidekokoelman. Taideyhdistys perusti myös piirustuskoulut Turkuun ja Helsinkiin.

Vuonna 1864 perustettiin Suomen Taiteilijaseura kaikkien alojen taiteilijoiden, kirjailijoiden, muusikoiden ja taiteen ystävien vapaaksi yhdistykseksi. Myös Taiteilijaseura halusi osaltaan tukea kansallisen taide-elämän luomista ja herättää yleisön kiinnostuksen taiteeseen, mutta se toimi Taideyhdistystä suuremmassa määrin taiteilijoiden ehdoilla. Sen vuosijuhlaa vietettiin 5. helmikuuta, J. L. Runebergin syntymäpäivänä, ja se oli vahvasti luomassa runoilijan ympärille syntynyttä kulttia. Topelius oli yksi seuran perustajista ja toimi 25 vuotta sen puheenjohtajana.

Taiteilijaseura teki aloitteen taideteollisuuskoulun perustamisesta Helsinkiin, ja koulu aloitti toimintansa vuonna 1885 nimellä Centralskolan för konstflit (Taideteollisuuskeskuskoulu). Taiteilijaseuran ja sen puheenjohtaja Topeliuksen aloitteesta perustettiin vuonna 1873 myös Finska Artisternas och litteratörernas pensionsförening 1873. Sekä Taiteilijaseuran että eläkeyhdistyksen esikuvana olivat Tukholmassa toimineet samannimiset yhdistykset.

Topeliuksen luottamustehtäviä eri yhteyksissä:

• Societas pro fauna et flora fennica: jäsen 1834, sihteeri 1842–1847.
• Suomalaisen Kirjallisuuden seura: jäsen 1840, sen historiallisen osaston perustaja 1864 (muutettu 1875 Suomen historialliseksi seuraksi), puheenjohtaja 1882–1883.
• Suomen muinaismuistoyhdistys: perustaja 1870, puheenjohtaja 1870–1875 ja 1878–1879, myös Arkeologisen toimikunnan jäsen, kun se perustettiin 1884.
• Suomen taideyhdistys: johtokunnan jäsen 1847–1880, sihteeri 1847–1869.
• Suomen taiteilijaseura: puheenjohtaja sen perustamisesta alkaen 1864–1889.
• Helsingin naisyhdistys: sihteeri 1853–1866.
• Nya Theatern: johtokunnan jäsen 1860–1864.
• Majföreningen i Finland: perustaja ja puheenjohtaja 1870–1879 – Suomen ensimmäinen luonnonsuojeluyhdistys.
• Helsingin eläinsuojeluyhdistys: puheenjohtaja 1886–1895.

Perhe-elämä

Topeliukset asuivat useassa eri osoitteessa Helsingissä, ja heillä asui usein myös koululaisia ja ylioppilaita. Viiden lapsen menettämisestä aiheutunut suru muistutti alituisesti itsestään, ja Emilie Topeliuksen terveydentila huononi. Tämän vuoksi perhe vietti talvella 1875–1876 useita kuukausia Cannesissa, missä tyttäret mm. opiskelivat ranskaa. Topeliukselle oli tärkeää antaa tyttärille paras mahdollinen koulutus. Kaikki kolme kävivät Ruotsalaista rouvasväenkoulua, ja nuorimmat saivat opetusta myös kotona. Perheellä oli musikaalinen tuttavapiiri, ja kotona laulettiin ja soitettiin paljon.

Kesät vietettiin isänäidin luona Kuddnäsissä tai uudessa kesäpaikassa Majniemi Alörnin saarella Uudenkaarlepyyn saaristossa. Sen Emilie oli ostanut 1855 neuvottelematta puolisonsa kanssa. Mökki sai nimensä Välskärin kertomusten Majniemen linnasta. Sofia Topeliuksen kuoltua ei ollut enää varsinaista syytä matkustaa kauas Uuteenkaarlepyyhyn, ja perhe oleskeli sen sijaan useita kesiä Karjalohjalla ja Tammisaaren saaristossa. Jätettyään yliopistovirkansa Topelius muutti perheineen Koivuniemen huvilaan Östersundomiin Sipooseen.