Johdanto

1 Teoksessaan Satujen kuningas, jossa lapsille kerrotaan kuvitteellisesti Zacharias Topeliuksen elämästä nuorena, kirjailija Maijaliisa Dieckmann toteaa, että Luonnonkirja ja Maamme kirja olivat yli sadan vuoden ajan »suomalaislasten tärkeimmät oppikirjat».1Maijaliisa Dieckmann, Satujen kuningas. Sakari Topeliuksen tarina 2011, s. 127. Aivan niin kauan niitä ei kouluissa luettu, ei ruotsiksi eikä suomeksikaan, mutta niitä käytettiin silti yli 70 vuotta, mikä on pitkä aika lukukirjalle.2Myöhemmin vähemmän tunnetuksi jäänyttä Naturens Bok -kirjaa luettiin vuodesta 1856 lähtien (suomeksi vuodesta 1860 lähtien) aina 1930-luvulle saakka ruotsin- ja suomenkielisissä kouluissa. Boken om Vårt Land ilmestyi 1875 ja sen suomennos 1876. Sen viimeinen kouluille tarkoitettu ruotsinkielinen painos ilmestyi 1942 ja suomenkielinen 1950-luvulla. Kirjoilla oli paljon yhteistä Skandinavian maiden senaikaisten lukukirjojen kanssa, paitsi että skandinaavisilla lukukirjoilla oli useita kirjoittajia. Luonnonkirjassa ja Maamme kirjassa kuuluu Topeliuksen oma kertojanääni.

2 Topelius – ja ennen häntä Runeberg – olivat luoneet jo aiemmissa teoksissaan tietyn kuvan Suomesta, joka levisi Maamme kirjan myötä laajalle. Tuolloin oli olemassa vain pienilevikkisiä painettuja joukkotiedotusvälineitä, joten koulukirjat olivat tehokas vaikutus- ja kansansivistysväline. Lukukirjojen ilmestyessä Suomi oli vielä osittain kehitysmaa. Topelius loi vision Suomesta, jossa kahta kieltä puhuva kansa ahertaisi yhteisen kansakunnan hyväksi. Hänen näkemyksensä vastasi hyvin silloisen ajan ja tilan vaatimuksiin, mistä johtuen se tuntuu 2000-luvun näkökulmasta idealistiselta ja nationalistiselta. Topeliuksen aikana kaikki kouluikäiset lapset eivät käyneet koulua, ja vielä 1900-luvun vaihteessakin koululaisia oli vasta kolmannes kouluikäisistä. Jokseenkin kaikki koululaiset kuitenkin lukivat Maamme kirjaa, sekä kansa- että alkeiskouluissa. Yhteiskunnallisesta ja kielellisestä taustastaan riippumatta he saivat lukukirjoista yhteisen kulttuuriperinnön.3Maijaliisa Dieckmann kuvailee kirjan sisältöä: »Maamme-kirjassa kerrotaan kaikki Suomen maasta, kansasta, historiasta ja merkittävistä henkilöistä. Luonnonkirja kertoo luonnosta. Siitä koululainen oppii kasvit, eläimet, tähtitaivaan ihmeet, luonnon kiertokulun ja metsien, peltojen ja soitten salaisuudet» (ibid.). Erityisen suuri vaikutus lukukirjoilla oli 1920-luvulla, jolloin Suomen kaikki lapset tulivat koululaitoksen piiriin, mutta samanaikaisesti lukukirjoja muokattiin ja uudistettiin, joten niiden ruotsin- ja suomenkieliset painokset alkoivat poiketa toisistaan.

3 Nykyisin Maamme kirjaan liitetään usein muun muassa pingottuneen ylevä kansallismielisyys ja eri maakuntien väestön kaavamaisesti kuvatut luonteet: hämäläiset ovat muka hitaita, karjalaiset vilkkaita ja pohjalaiset uutteria. Kansanluonteet ovat yksi 1800-luvun lukukirjojen teema. Toinen, paljon nykyaikaisempi ja edelleen haasteellinen osa niiden sisältöä ovat Topeliuksen yhteiskuntaopin luennot. Hän kuvailee lakeja ja tähdentää toistuvasti, että laki velvoittaa kaikkia, sekä hallitsijoita että kansalaisia. Hän korostaa myös, että yhteiskunta kuuluu kaikille ja että kaikilla on sekä oikeutensa että velvollisuutensa siinä, mitä hän nimittää kaikkien yhteiseksi tehtäväksi – on itsestään selvää, että kaikkien on tehtävä osuutensa.

4 Väinö Linna hangoitteli Topeliuksen kaavamaisia luonnekuvauksia vastaan. Jörn Donner kirjoitti tasavallan 50-vuotisjuhliin 1967 Uuden maammekirjan ja 25 vuotta myöhemmin Uusimman Maammekirjan. Myös teoksesta Maamme. Itsenäisen Suomen kulttuurihistoria (2017) löytyy viittauksia lukukirjaan ja Runebergin runoon »Vårt land». Saksalais-suomalainen radiotoimittaja ja kirjailija Roman Schatz on valinnut Maamme kirjan suositun keskusteluohjelmasarjansa nimeksi. Tässä vain muutama esimerkki siitä, miten Maamme kirja jatkaa elämäänsä, etenkin rivien välissä.

Naturens Bok ja Boken om Vårt Land historian ja opetuksen näkökulmasta

5 Länsi-Euroopassa – etenkin Skandinavian maissa ja Suomessa – koululaitos, varsinkin kansanopetus, muuttui 1800-luvulla perin pohjin. Klassillisten kielten vahva asema oppikoulussa alkoi herättää voimakasta arvostelua, ja jalansijaa sai uusi luonnontieteeseen, nykykieliin ja kansallisen kulttuurin aineksiin pohjautuva sivistysnäkemys.

6 1800-luvun puolivälissä Pohjoismaissa perustettiin kansakouluja.4Tanskassa säädettiin jo 1814 laki »opetusvelvollisuudesta» (undervisningspligt) ja sen jälkeen asetukset »yleisen koululaitoksen» (Almueskolevæsenet) perustamisesta sekä maaseudulle että kaupunkeihin. Ruotsin kansakouluohjesääntö on vuodelta 1842 ja Norjan kansakoululaki vuodelta 1860. Suomen kansakouluasetus astui voimaan 1866. Koulujen odotettiin valmistavan kansan lapsia kohtaamaan nykyaikaisen yhteiskunnan vaatimukset ja toisaalta – kansallismielisistä lähtökohdista käsin – opettavan heille myös oman maansa historiaa ja kirjallisuutta. Opetus laajeni verrattuna aiempiin pitäjänkouluihin, joissa oli opetettu lukemista ja kristinoppia, ja se asetti uusia vaatimuksia koulukirjoille. Tuolloin laaditut koulukirjat ovat vaikuttaneet voimakkaasti kansakunnan ja identiteetin luojina. Norjassa ilmestyi Peter Andreas Jensenin Læsebog for Folkeskolen og Folkehjemmet. Første–Tredje Skoletrin 1863. Siitä julkaistiin 20 vuoden kuluessa kuusi laajaa painosta, ja sitä on kuvattu valistuksen voitoksi 1800-luvun Norjassa, vaikka sitä aluksi vastustettiin kristillisellä taholla.5Vrt. Sigurd Aa. Aarnesin artikkeli Jensenistä Norjan kansallisbiografiassa, (11.8.2017). Ruotsissa Norstedtin kustantamo julkaisi 1868 lukukirjan Läsebok för folkskolan, josta otettiin valtavan monta painosta ja tehtiin muokattuja ja laajennettuja laitoksia aina 1960-luvulle saakka. Samoihin aikoihin Tanskassa Matz Matzen laati lukukirjan ABC og Læsebog for de første begyndere (1869), josta julkaistiin yli 30 painosta.

7 Näihin aikoihin, jolloin sen paremmin kansanopetus kuin oppikoulutkaan eivät olleet vielä saaneet lopullista muotoaan, Topelius julkaisi kirjansa Naturens Bok (1856) ja Boken om Vårt Land (1875), joiden tavoitteena oli tarjota varttuvalle sukupolvelle tietoa Suomesta ja herättää kiintymystä sen historiaa, kansaa ja luontoa kohtaan. Topelius osoitti monin tavoin aktiivista mielenkiintoa kasvatuksen merkitystä ja koulumaailmaa kohtaan, muun muassa Helsingfors Tidningarissa 1840- ja 1850-luvulla, värikkäänä keskustelijana 1860-luvulla ja etenkin runsaan satukirjallisuuden ja koulukäyttöön tarkoitettujen kahden lukukirjan kirjoittajana.6Topelius keskustelijana, ks. Håkan Andersson, »Aliquid in omnibus, nihil in toto – Z. Topelius på barrikaderna i 1860-talets skoldiskussion» 2008.

8 Topelius itse tarjoaa yhden esimerkin siitä, miltä koulunkäynti on voinut tuntua porvarisperheen pojasta maaseudulla 1820-luvulla. Kotikaupungissaan Uudessakaarlepyyssä hän aloitti koulunsa niin sanotussa mamsellikoulussa Anna Susanna Sahlbomin luona. Sitten häntä opetti kaksi kotiopettajaa, pappisserkkunsa Frans Mikael Toppelius ja opiskelija Jakob Fredrik Blank.7Zacharias Topelius, Elämäkerrallisia muistiinpanoja, julk. Paul Nyberg 1923, s. 42–. Elämäkerrallisissa muistiinpanoissaan hän kertoo tästä ajasta hyvin arvostavasti. Seuraavaa etappiaan opintiellä, Oulun triviaalikoulua, hän sen sijaan kritisoi ankarasti. Triviaalikoulun ajasta, vuosista 1829–1832, hän toteaa, että koulussa opetettiin ensi sijassa latinaa ja että kaikki muu jäi miltei sivuseikaksi.8Topeliuksen kouluaikana Suomessa oli vielä vuoden 1724 kouluasetuksen mukaisia triviaalikouluja. Historiaa luettiin Gustaf Regnérin kirjasta Första begreppen af de nödigaste Vettenskaper ja Christian Wåhlinin kirjasta Fäderneslandets historia för Begynnare.9Gustaf Regnér, Första begreppen af de nödigaste Vettenskaper ilmestyi ensimmäisen kerran 1780 ja sen jälkeen useina täydennettyinä ja korjattuina painoksina, joista kahdeksas ilmestyi 1825 ja yhdeksäs 1830. Christian Wåhlinin Fäderneslandets historia för Begynnare ilmestyi 12 painoksena vuosina 1787–1828, ja niitäkin laajennettiin ja korjattiin. Suomen historiasta, hän jatkaa, »meillä ei ollut aavistustakaan». Vasta 1830-luvun lopulla Suomen kouluissa ryhdyttiin käyttämään A. I. Arwidssonin kirjaa Lärobok i Finlands historia och geografi (1832).10Zacharias Topelius, Elämäkerrallisia muistiinpanoja, julk. Paul Nyberg, 1923, s. 45. Håkan Andersson, Kampen om det förflutna. Studier i historieundervisningens målfrågor i Finland 1843–1917 1979, s. 20–22.

9 Myöhäisen teoksensa Lehtisiä mietekirjastani luvussa »Koulu» Topelius palaa triviaalikoulun aikaan: »Tunnen tämän koulun, olen itse läpikäynyt sen, jommoisena se vielä 60 vuotta sitten yksin hallitsi patukkainsa, teologiansa ja latinansa avulla mistään muusta välittämättä.» Koulu oli johdonmukaisesti rakennettu järjestelmä, joka tiesi, mihin pyrki, hän sanoo ja päätyy lopputulokseen: »Se oli raudankovan kirkon raudankova tytär, laki ilman evankeliumia; se oli 17:s vuosisata, ei 19:s.» Sellaista koulua hän ei halunnut takaisin, mutta lupasi kirjoittaa sen haudalle requiescat in pace.11Topelius, Lehtisiä mietekirjastani 1898, s. 113.

10 Kun halutaan ymmärtää Topeliusta lukukirjojen kirjoittajana, hänen koulumuistoissaan kiinnittyy huomio kahteen kiintoisaan seikkaan: toisaalta Suomen historian puuttumiseen, toisaalta sanoihin »laki ilman evankeliumia», jotka opinto-ohjelmaksi muunnettuina merkinnevät käsikirjamaista tietojen siirtämistä, kuivasti ja asiayhteydestään irrotettuina. Topeliuksen mielestä taas opetuksessa tuli olla keskeistä oman maan kansaa, luontoa ja historiaa käsittelevän tiedon, ja se oli tarjottava oppilaille kiinnostavasti ja elävästi.

11 Yliopisto-opintojensa jälkeen 1840-luvun puolivälissä Topelius joutui jälleen tekemisiin koulumaailman kanssa. Saadakseen vakinaisen viran, muuan muassa tulevaa avioliittoaan silmällä pitäen, hän haki 1844 vasta perustetun Vaasan kymnaasin historian opettajan virkaa. Siihen vaadittiin niin sanottujen pedagogisten teesien puolustaminen ja näyteluentojen pitäminen Turun tuomiokapitulissa. Kyseessä oli »hyvin vaatimaton latinan kielellä laadittu opinnäyte», jonka Topelius esitti teeseinä, kertoo hänen elämäkertansa kirjoittaja Paul Nyberg. Preeseksenä toimi Turun kymnaasin historian lehtori, sittemmin arkkipiispa Edvard Bergenheim, joka »pani teesien puolustajan todella ahtaalle», Topelius kirjoitti morsiamelleen Uuteenkaarlepyyhyn.12Nyberg, Zachris Topelius 1950, s. 170. Pian hän tapasi Bergenheimin tämän uudessa virassa. Kyse oli tärkeästä asiasta, joka liittyi tässä puheena olevaan aiheeseen.

12 Vaasan virkaan nimitettiin oppiaineessaan ansioituneempi Torsten Thure Renvall, mutta se ei ollut Topeliukselle suuri pettymys. Hän oli tuolloin Helsingfors Tidningarin toimittaja, ja lisäksi hänellä riitti työtä Finland framställdt i teckningar -kirjan parissa vuosina 1845–1852. Hän kirjoitti teokseen laajoja maantieteellisiä ja historiallisia esityksiä Suomen maakunnista. Myöhemmin hän hyödynsi niitä toisissa töissään, etenkin Boken om Vårt Land -teoksessa. Hän säilytti yhteytensä koulumaailmaan, sillä lukuvuodet 1846–1850 hän opetti Helsingin lyseossa historiaa ja ruotsia. Koulussa käytettiin uusia opetusmenetelmiä, ja moni muu merkittävä kulttuurihenkilö, kuten J. L. Runeberg ja J. V. Snellman, oli opettanut siellä jonkin aikaa.13K. G. Leinberg, Helsingfors lyceum under de trettiofem första åren af dess verksamhet 1866, s. 121–122.

13 Kymnaasinopettajan virkaa pidettiin varmempana tulonlähteenä kuin toimittajan tai tuntiopettajan työtä, ja niinpä Topelius haki Turun kymnaasin opettajanvirkaa, joka oli vapautunut, kun Bergenheim oli 1850 valittu arkkipiispaksi. Nytkin Renvall veti pidemmän korren, ja Vaasan lehtoraatti vapautui uudelleen. Topelius haki virkaa ja sai sen. Hänen oli määrä aloittaa työnsä Vaasassa syksyllä 1853, mutta hän onnistui siirtämään virkaanastumistaan vuodella. Sillä välin pääkaupungin vaikutusvaltaiset piirit ryhtyivät toimiin pitääkseen Topeliuksen Helsingissä. Keisarin ja yliopiston kanslerina toimineen kruununperillisen vieraillessa kaupungissa maaliskuussa 1854 Topelius nimitettiin, muun muassa ministerivaltiosihteeri Alexander Armfeltin tukemana, Helsingin yliopiston Suomen historian ylimääräiseksi professoriksi.14Nyberg, Zachris Topelius 1950, s. 301–302 sekä Jens Grandellin johdanto Föreläsningar i geografi och historia, ZTS XV 2017. Jo virkaansa nimitetystä Vaasan kymnaasin historianlehtorista tuli yliopistomies, ja hän pääsi asemaan, joka vastasi hänen mielenkiinnon kohteitaan, lahjojaan ja luultavasti myös hänen tavoitteitaan.15Topelius oli väitellyt tohtoriksi historiasta 1847. – Renvall luopui opettajanvirastaan muutaman vuoden kuluttua, kun hänet nimitettiin 1858 Turun tuomiorovastiksi. Hänestä tuli Bergenheimin jälkeen arkkipiispa vuonna 1884.

Koulumaailma muuttuu

14 Edvard Bergenheimin ottaessa vastaan arkkipiispan viran 1850 arkkipiispa oli edelleen kirkon ja koulun ylin valvoja ja suojelija, mutta niin oppikoulussa kuin kansanopetuksessakin alkoi tuntua vahvaa muutospainetta. Suomi oli saanut ensimmäisen oman koulujärjestyksensä 1843, jolloin Ruotsin aikainen vuoden 1724 koulujärjestys kumoutui. Vanhat nimitykset pedagogio ja triviaalikoulu korvattiin ala- ja yläalkeiskoululla, mutta kymnaasit säilyttivät nimensä. Kasvava reaaliaineiden opetuksen tarve pyrittiin ottamaan huomioon sekä vuoden 1843 että vuoden 1856 koulujärjestyksessä, mutta vähäisellä menestyksellä. Oppikoulussa koettiin vaikeaksi luopua klassisesta sivistysihanteesta, mutta tässä mielessä vuoden 1872 koulujärjestys jäi viimeiseksi. Kahdeksanluokkaisessa lyseossa – yhdistetyssä yläalkeiskoulussa ja kymnaasissa – latinan kielelle varattiin 49 viikkotuntia. Vertailun vuoksi mainittakoon, että äidinkieli sai 11 viikkotuntia. Vuosien 1843 ja 1856 koulujärjestyksissä ruotsi ja suomi olivat jo opetusaineina, mutta niiden tuntimäärä oli vähäinen. Vuoden 1872 koulujärjestyksessä niistä käytettiin nimitystä äidinkieli, mutta tuntimäärä pysyi vähäisenä.16Andersson, »Låga stränder och djupa fästen. En essä kring strategier och bildningsideal i finländsk skolutveckling» 2013, s. 19–20.

15 Kansanopetuksessa tapahtui perinpohjaisempia muutoksia. Kansanopetusta koskeva komiteamietintö vuodelta 1851 kuvaa tiivistetysti tuolloista tilannetta. Kirkon antama kansanopetus, jossa lähinnä valmistauduttiin konfirmaatioon, oli sisällöltään aivan liian rajoittunutta. Suomen kasvavan väestön ja teollisen kehityksen kannalta opetus oli riittämätöntä, totesi komitea, kuten myös, jos otettiin huomioon »Euroopassa nykyään hallitseva harhautunut ajattelu».17Gustaf Lönnbeck, Folkskoleidéns utveckling i Finland från nittonde århundradets början till 1866 1887, Bilaga A. Vuosikymmenen jälkipuolella ryhdyttiin valmistelemaan siirtymistä kunnalliseen kansakouluun koko maassa, Uno Cygnæuksen taistellessa tarmokkaasti asian puolesta. Vuoden 1866 kansakouluasetuksella kunnat velvoitettiin perustamaan kansakouluja.18Koulut olivat kunnallisia, mutta kouluasioista huolehti keskusvirastona toiminut kouluylihallitus (1869–1918). Se oli senaatin talousosaston kirkollisasiain toimituskunnan alainen kuten olivat myös kouluvirasto, opettajainkoulutus, tuomiokapitulit ja kirkollisvirasto. Vuonna 1871 kaupunkeja kehotettiin perustamaan kansakouluja, mutta vasta 1880-luvun puolivälissä kansakouluja oli kaikissa kaupungeissa. Opetettavat aineet olivat uskonto, äidinkieli, historia, maantieto, luonnontieto, aritmetiikka, geometria, piirustus, laulu, voimistelu ja käsityöt – viimeksi mainittu Uno Cygnæuksen aloitteesta. Tämä aine oli suomalaisten kansakoulujen erikoisuus. Kansakoulut olivat nelivuotisia, ja lasten odotettiin osaavan lukea jo kouluun mennessään. – Vuodesta 1860 lähtien opettajat kokoontuivat ensin hiippakunnittain ja myöhemmin vuodesta 1863 lähtien yleisiin opettajainkokouksiin keskustelemaan opetusasioista. Samana vuonna 1863 perustettiin Suomen kasvatusopillinen yhdistys. Seuraavana vuonna yhdistys ryhtyi julkaisemaan aikakauslehteä, johon Topelius kirjoitti railakkaasti kantaa ottavia artikkeleita.

16 Äidinkielellä annettavan kansanopetuksen laajenemisen ja oppikoulujen yleistymisen ja uudelleenjärjestelyn myötä Suomen koulut täytti kasvava, entistä heterogeenisempi oppilasaines. Se asetti uusia vaatimuksia opetukselle ja opettajille, ja erityisesti tarvittiin uusia ajanmukaisia luku- ja oppikirjoja. Kyvykäs koulu- ja kirkonmies Bergenheim oli selvillä näistä vaatimuksista antaessaan Topeliukselle tärkeän tehtävän kirjoittaa lukukirja Suomen luonnosta, kansasta ja historiasta.

Toimeksianto

17 Bergenheim oli kokenut koulumies ja tunnustettu pedagogi, Turun kymnaasin ja sitä ennen Haminan kadettikoulun historian opettaja, kuten jo mainittiin. Hän oli myös perustanut Turkuun yksityisen reaalikoulun ja johtanut sitä vuosina 1840–1843, joten hän aivan ilmeisesti suhtautui avoimesti muutoksiin, joita oli odotettavissa koulussa ja yhteiskunnassa alkavan teollistumisen ja luonnontieteiden esiinmarssin myötä. Hän oli ruotsintanut ja muokannut tanskalaisen H.F.J. Estrupin kirjan Lärobok uti allmänna historien I–III. Se oli otettu käyttöön Suomessa ylimpien oppilaitosten oppikirjana 1830-luvun lopulla. Bergenheim oli täydentänyt sen Venäjää käsittelevää aineistoa. Hän ylisti keisari Nikolai I:tä ja muokkasi esitystä muutenkin vanhoillisempaan suuntaan, muun muassa siten, että kapinoihin ja vallankumouksiin suhtauduttiin torjuvammin kuin Estrupin versiossa. Hän oli myös tehnyt joitakin lisäyksiä Ruotsin historian esitykseen ja korjannut sen sävyjä, sillä Estrup oli hänen mielestään käsitellyt asioita liikaa Tanskan näkökulmasta.19Andersson, Kampen om det förflutna 1979, s. 20.

18 Ei ollut yllätys, että Bergenheim pyysi Topeliusta kirjoittamaan lukukirjan. Opiskeltuaan Suomen historiaa ja työskenneltyään Finland framställdt i teckningar -kirjan parissa ja Helsingfors Tidningarin toimittajana Topelius oli riittävän ansioitunut ajateltuun tehtävään. Henkilökohtainen tuttavuuskin, heidän tavattuaan Turussa 1845, saattoi vaikuttaa siihen, että valinta osui Topeliukseen. Elämäkerrallisissa muistiinpanoissaan Topelius mainitsee kiitollisena Bergenheimin ottaneen häneen yhteyttä.

19 Naturens Bok -kirjan ilmestyttyä Topelius kirjoitti marraskuun lopussa 1856 arkkipiispalle aloittavansa jälkimmäisen osan joululomalla. Mutta yhdeksäntoista vuotta, hän huudahtaa sitten Elämäkerrallisissa muistiinpanoissaan, »tätä kirjaa suunniteltiin, kirjoitettiin, korjattiin, pantiin syrjään ja otettiin taas esille ja jälleen korjattiin».20Topelius–Bergenheim 24.11.1856 sekä Topelius, Elämäkerrallisia muistiinpanoja 1923, s. 312. Kirjan sisältö, tyyli ja muoto lienevät tuottaneet Topeliukselle suurta päänvaivaa. Sen nimi pysyi epävarmana viimeiseen saakka. Kesällä 1874 Topelius oleskeli Karjalohjalla Länsi-Uudellamaalla. Siellä hän rehevän ja vaihtelevan luonnon keskellä keksi kirjalleen nimen. Siitä tulisi Boken om Vårt Land. Nimi viittaa Runebergin Fänrik Ståls sägner -teoksen (1848) runoon ja korostaa osaltaan lukukirjan vahvan kansallismielistä sisältöä. Fredrik Paciuksen sävellettyä runon samana vuonna 1848 siitä tuli nopeasti Suomen (epävirallinen) kansallislaulu ja kehittyvän kansallisvaltion isänmaallinen peruskivi. Yksi tämän rakennustyön arkkitehdeista oli Topelius, ja rakennustyöhön kuului hänen lukukirjansa. Näin se liittyy muidenkin pohjoismaiden saman aikakauden lukukirjoissa havaittavaan kansallismielisyyden perinteeseen.21Esimerkiksi Läsebok för folkskolan -kirjassa osan »Naturskildringar från fäderneslandet» alussa on Richard Dybeckin runo »Du gamla, du friska, du fjellhöga Nord». Runon nimenä on »Fosterjorden».

Lukukirjan tehtävä ja opetukselliset perusajatukset

20 Vaikka Topeliuksen kaksi lukukirjaa ovat sisällöltään erilaisia, opetuksellisesti ne ovat hyvin samantyyppisiä, ja siksi niitä käsitellään tässä yhdessä. Molempien kirjojen alaotsikkona on Läsebok för de lägsta läroverken i Finland, mikä viittaa sekä oppikoulun alimpiin luokkiin että kansan perusopetukseen, jota ei ollut vielä olemassa edes ajatuksena Naturens Bok -teoksen ilmestyessä 1856. Kirjat jakautuvat osiin, joiden nimeksi Topelius on pannut »Läsning» (»Luku»). Naturens Bok -teoksen viisitoista lyhyttä lukua kuvaavat erilaisia luonnonilmiöitä, kun taas Boken om Vårt Land rakentuu laajempien maantieteellisten, kansatieteellisten ja historiallisten aihekokonaisuuksien ympärille. Ne heijastavat kirjailijan omia valintoja ja hahmotuksia, ja niitä on vähemmän kuin Naturens Bok -teoksessa, mutta ne ovat toisaalta myös pidempiä.

21 Vaikka Topelius ei esittänyt yhtenäistä näkemystä koulusta ja opetuksesta, hänen pedagogis-didaktiset perusajatuksensa ilmenevät kuitenkin hänen lukukirjoistaan ja varsinkin niiden esipuheista. On todettava, että lukukirjojen yleinen lähtökohta on kristillis-uskonnollinen, kuten vielä 1800-luvun puolivälissä oli tavanomaista koulukirjoissa. Lisäksi katsottiin, että kirjojen tuli auttaa kuvaamaan ja selittämään oman maan luontoa, historiaa ja kansaa. Näiltä osin Bergenheimin ja Topeliuksen tavoitteet olivat samat kuin muiden oman aikansa koulukirjantekijöiden.

22 Kummankin kirjan esipuheessa Topelius esittää eräänlaisen ohjelmajulistuksen, joka valaisee hänen näkemystään kirjojen tehtävästä. Hän korostaa rinnakkaisuutta: sekä sisältö että kieli etenevät yksinkertaisesta monimutkaisempaan, läheisestä ja konkreettisesta abstraktiin. Naturens Bok -kirjassa hän toteaa lyhyesti, että lukukirjalla on »kolmoistehtävä tukea sisältälukua, harjoittaa ajattelukykyä sekä opettaa jo varhain rakkautta osaamiseen ja tietoon». Lukukirjaan oli tarkoitus siirtyä suoraan aapisen jälkeen. Sitä käytettäisiin ääneen lukemiseen, ja lisäksi opettajat neuvoisivat oppilaita havainnoimaan kieltä, lauserakenteita ja sanojen taivutusta. Sopivilla kysymyksillä ja selityksillä herätettäisiin oppilaitten mielenkiinto kirjan sisältöön ja valmistauduttaisiin näin »tuleviin vaativampiin oppiaineisiin». Boken om Vårt Land -teoksessa Topelius on seikkaperäisempi ja korostaa aluksi, että »mitä nuorempien ikäluokkien käyttöön lukukirja on tarkoitettu, yhtenä ensimmäisistä maaperää raivaavista opetusvälineistä, sitä enemmän siltä voidaan vaatia». Sitten hän toteaa, että opetusvälineen tehtävänä ei ole pelkästään »opettaa lukemaan oikein ja ymmärtämään lukemansa; samalla sen on, opettajan ohjauksessa, tuotava vakautta, järjestelmällisyyttä ja johdonmukaisuutta oppilaan ajatteluun. Ja näihin muodollisiin ja loogisiin tehtäviin on liitettävä lukukirjan kolmas, aatteellinen tehtävä, sen on nimittäin sytytettävä rakkaus tiettyyn oikeutettuun ajatusten ja tunteiden piirin sekä kaipaus niiden syvempään ymmärtämiseen».22Esipuhe teokseen Naturens Bok ja teokseen Boken om Vårt Land.

23 Kun on kyse rakkaudesta »tietoon ja tietämiseen», kirjailijaa on askarruttanut suhde tieteeseen. Tämä näkyy etenkin Naturens Bok -kirjassa, jonka asiapohja on objektiivisempi ja helpommin todettavissa. Topelius pitää silti kiinni kristillisestä lähtökohdastaan ja toteaa: »Olen yrittänyt tehdä työn kristillisesti, antakoon ankara tiede sen minulle anteeksi». Boken om Vårt Land -kirjassa sen sijaan Topeliuksen oli historioitsijana ja maantieteilijänä luontevampaa välittää tutkimuksen dokumentoima kuva maasta ja sen kehityksestä, vaikka niistäkään ei ollut yhteneviä käsityksiä.

24 Näiden yleisten näkökohtien lisäksi kirjoissa voi havaita neljä opetuksellista perusajatusta, jotka esitellään tässä pääpiirteissään. Niitä täydennetään viittaamalla ajatuksiin, joita Topelius esitti kantaaottavissa lehtiartikkeleissaan 1860-luvulla. Hän korostaa, että koulun on otettava huomioon ensinnäkin lapsen lähiympäristö, perhe ja koti, toiseksi tietojen ja tunteiden kehitys, kolmanneksi sisällön keskittyneisyys (hajanaisuuden välttäminen) ja neljänneksi sekä opettajan että oppilaan henkilökohtainen mielenkiinto. – Ajallisesti lehtiartikkelit sijoittuvat Naturens Bok ja Boken om Vårt Land -kirjojen väliin ja osoittavat, miten tärkeitä kasvatus-, opetus- ja opetusmenetelmäkysymykset olivat Topeliukselle. Samantyyppisiä näkemyksiä esiintyy hänen postuumisti julkaistussa teoksessaan Lehtisiä mietekirjastani vuodelta 1898.

25 Omien kasvuvuosiensa ja perhetaustansa perusteella Topelius omaksui koulunäkemyksen, joka korosti lasta, perhettä ja kotia koulutyön lähtökohtana. Siihen sisältyi J. J. Rousseaun esikuvan mukaisesti lapsen huomioon ottaminen ja lapsen luonnon ymmärtäminen, mitä pidettiin tuohon aikaan tärkeänä. Rousseaun oppilas J. H. Pestalozzi oli tosin jo torjunut Rousseaun radikaalin ajatuksen, että lapsen kasvatuksen perustana olisi itse luonto. Hän korosti, että tarvittiin kasvattavaa opastusta ja toimenpiteitä, joita voitaisiin kehittää perheessä suotuisasti äidin toimiessa keskushahmona.23K. Grue-Sørensen, Opdragelsens historie II 1960, s. 215–225. Suomessa 1800-luvun alussa Rousseaun ja Pestalozzin vaikutus opetukseen jäi vähäiseksi, ks. Matti. A. Sainio, Kasvatusopin tutkimus ja opetus Turun Akatemiassa 1957, s. 37–38. Pestalozzin kolme opetusmenetelmiin liittyvää peruskäsitettä määrä, muoto ja sana/kieli – joita on kuvattu tiivistetysti havainto-opetukseksi – vaikuttivat voimakkaasti kasvatusopilliseen keskusteluun. Kansakoulun aloitettua toimintansa Ruotsissa 1842 siellä virisi keskustelua etenkin äidinkielen opetusmenetelmistä. Kun kansakouluja ryhdyttiin perustamaan Suomeen 1866, täällä kävi samoin. Uno Cygnæus korosti, että opetuksen oli oltava »havainnollista».24Uno Cygnæi skrifter rörande finska folkskolans grundläggning och organisering 1910, s. 23. – Vuonna 1886 Cygnæuksen vävyn Gustaf F. Lönnbeckin väitöskirjan aiheena olivat Pestalozzin näkemykset »havaitsemisesta».

26 Lukukirjojensa esipuheissa Topelius korostaa vahvasti kielen- ja lukemisen opettamisen olennaista merkitystä, mikä kertoo hänen Pestalozzilta saamistaan vaikutteista. Ne lienevät tulleet osittain myös Pehr Eric Svedbomin kautta, jonka Topelius mainitsee Naturens Bok -kirjan esipuheessa.25Svedbom: vrt. jäljempänä. Topelius jakoi myös Pestalozzin näkemyksen perheen ja etenkin äidin roolista kasvatuksessa. 1860-luvulla kirjoittamissaan kantaaottavissa lehtiartikkeleissa hän korostaa juuri tätä, mistä kasvatusopin professori Z. J. Cleve sai aiheen arvostella kahdessa artikkelissa hänen Rousseaulta vaikutteita saanutta pedagogiikkaansa; Cleve näki sen hyökkäyksenä kouluinstituutiota vastaan, vaikka Topelius ei todellakaan ollut mikään periaatteellinen koulun vastustaja.26Z. J. Cleve, »Huru skall ’motståndet mot skolan’ brytas» 1866, s. 366–381. Z. J. Cleve, »Jean Jacques Rousseaus gengångare inom pedagogiken» 1868, s. 357–368.

27 Naturens Bok -kirjassa lapsilukija johdatetaan tiedon ja uskon maailmaan välistä perheenjäsenten välisin vuoropuheluin, joissa isä on itsestään selvä tiedonlähde ja auktoriteetti. Topeliuksen mielestä oppiminen sujuu näin lapselle soveltuvalla tavalla. Hän oli tarkka siitä, että lapsi saisi säilyttää omaehtoisuutensa eikä hänelle tarjottaisi liian varhain älyllistä kriittistä ajattelua. Siksi hän korostaa esipuheessa yrittävänsä varjella lapsuuden illuusioita tai ainakin käsitellä niitä varoen.27Ks. Naturens Bok -teoksen esipuhe. Hän pyrkii myös seuraamaan lapsen luonnollista kehitystä läheisestä etäisempään, kodista eläimiin ja kasveihin ja sen jälkeen vähitellen ulos suureen maailmaan. Tässä hän on lähellä varhaiskasvatuksen uranuurtajaa Friedrich Fröbeliä, jonka lastentarhoja hän esitteli Helsingfors Tidningarin käännösartikkelissa kevättalvella 1856.28»Huru Doktor Frobel uppfostrade små barn», HT 5.3.1856. Artikkeli oli julkaistu Revue Britannique -lehdessä toukokuussa 1855 (siksi nimi on kirjoitettu ranskalaisittain Frobel). Lopussa Topelius huomauttaa innostuneena, että Fröbelin periaatteet »vaikuttavat meistä niin oikeilta, niin nerokkailta ja niin käytännöllisiltä, että niiden sopivuuden ymmärtävät varmasti kaikki».

28 Teoksessaan Lehtisiä mietekirjastani Topelius palaa tähän aiheeseen ja arvostelee vanhempia ja opettajia, jotka haluavat liian varhain viedä lasta, »ymmärtämätöntä» lasta näennäisesti eteenpäin. Lapsen maailman pirstovan ajattelun täytyy tietenkin aikanaan tulla, mutta ei liian varhain eikä niin, että »nupusta ja kukasta kypsyy heti hedelmä». Ottaen huomioon Topeliuksen kannanotosta kuvastuvan koulunäkemyksen ei ole mikään yllätys, että hän myös teoksessaan Lehtisiä mietekirjastani mainitsee Fröbelin lastentarhat suotuisina instituutioina kasvavalle, kokonaiselle ihmiselle, sillä niissä »hänen luonnollisia juuriaan hoidetaan ja kastellaan».29Topelius, Lehtisiä mietekirjastani 1898, s. 91 ja s. 115.

29 Topeliuksen toinen perusajatus oli, että hän halusi nähdä lastentarhan kaltaisen koko ihmisestä huolehtivan hoivan jatkuvan seuraavillakin koulutuksen tasoilla. Molempien lukukirjojen koko sisällössä – proosateksteissä, runoissa ja kuvituksessa – näkyy hänen pyrkimyksensä huolehtia siitä, että lapsen ulottuvilla olisi sekä tietoa että tunteita. Eräässä kantaaottavassa lehtikirjoituksessaan 1867 hän korostaa, että koulun on »kasvatettava koko ihmistä, ei pelkästään järki-ihmistä».30Topelius, »Lifsfrågor och språkfrågor» 1867, s. 94–105. Edellisenä vuonna hän oli sanonut, että koulusivistys yleensäkin, ja etenkin oppikoulu, »seisoo perityllä pohjalla, joka on perusteiltaan valheellinen». Hän toteaa, että kouluissa harjoitetaan »tietämisen pyhimyksenpalvontaa». Pyhimyksenpalvonnalla hän tarkoitti, että kirkkokin oli osaltaan syyllinen harhaanjohtavaan älyllisyyteen, joka oli ollut luonteenomaista koululle vuosisatojen ajan.31Topelius, »Den lärda skolan gentemot opinionerna» 1866, s. 97, 105. Teoksessaan Lehtisiä mietekirjastani hän palasi tähän ja ilmaisi näkemyksensä tiivistetysti: »Keskiajan skolastiikka asetti ensi sijalle ajattelun kasvattamisen uskon kurissa, ja siitä seurasi, että myöhempinä aikoina kirjasta ajatuksen tulkkina ja viestinviejänä tuli koulun tärkein ja lopulta ainoa opettaja.» Topeliuksen mukaan pitkälle 1800-luvulle koulua kuvasi edelleen alussa käytetty nimitys »raudankovan kirkon raudankova tytär, laki ilman evankeliumia».32Topelius, Lehtisiä mietekirjastani 1898, s. 113.

30 Tunnuslause »multum non multa», »paljon mutta ei kaikkea», edustaa Topeliuksen kolmatta perusajatusta: hän korosti opetuksessa joihinkin aiheisiin keskittymistä ja sisällön hajanaisuuden välttämistä.33Topelius, »Lifsfrågor och språkfrågor» 1867, s. 104. Boken om Vårt Land -kirjan esipuheessa hän kertoo halunneensa välttää aiheiden vaihtumista tiheään, sillä se olisi voinut johtaa havaintojen hajanaisuuteen ja epäjohdonmukaiseen ajatteluun. Hän katsoo, että sen sijaan lukukirjan täytyy lähteä »rajatusta käsitysten piiristä, solmia niiden välille luonnollinen yhteys ja rakentaa siltoja ajatuksesta toiseen». Vaihtelua luodaan valaisemalla harvempia aiheita eri puolilta eikä niinkään käsittelemällä monia eri aiheita. Koulun on koottava sisältönsä yhden perusajatuksen pohjalta, eikä sen pidä olla keskenään kilpailevien aineintressien kokoelma, Topelius oli todennut jo 1867 Tidskrift utgifven af Pedagogiska föreningen i Finland -lehteen kirjoittamassaan artikkelissa.34Ks. esipuhe Boken om Vårt Land -teokseen jäljempänä sekä »Lifsfrågor och språkfrågor» 1867, s. 98–105. Tässä Topelius vastustaa myös oppikoulun opetussuunnitelman suurta kielten määrää, niitä oli yhdeksän.

31 Käsitellessään lukukirjojen roolia ja vaikutusta opetuksessa hän esittää neljännen perusajatuksensa, joka on sekä opettavan opettajan että oppilaan oma mielenkiinto asiaan. Hän esimerkiksi sallii »opettajan ja opettajattaren» valita luettavan aineiston oppilaitten iän ja edellytysten mukaan.35Boken om Vårt Land -teoksen esipuheessa hän toteaa: »Opettaja ja Opettajatar, jonka vallassa kirjan elävä voima on, valitseisivat erilaisille ikäluokille erilaisia ’lukuja’.» Topeliuksen mielestä opetusmenetelmäkysymykset olivat toissijaisia innostavan opetuksen rinnalla. Oppilaisiin oli saatava henkilökohtainen kosketus. Ei riittänyt, että kansakunta oli kouluaineena, vaan oppilaan odotettiin tutustuvan henkilökohtaisesti maahan ja kansaan, Topelius esittää artikkelissaan »Skolan och fäderneslandet». Hän jatkaa tähdentämällä »oppilaan henkilökohtaisia velvollisuuksia isänmaata kohtaan». Vielä toistaiseksi elämän korkeimmat tavoitteet jäivät kuitenkin »teorioiksi ja henkilökohtaisesti toteuttamatta, vaatimatta koskaan mitään henkilökohtaista uhrausta!», hän huudahtaa. Samassa artikkelissa Topelius toteaa, että maan historian ja yksilön korkein tavoite on »monipuolisesti jalostunut ihmisyys (humaanisuus)», ja ilmaisee tämän siten, että se johtaa ajatukset saksalaiseen romantiikkaan.36Topelius, »Skolan och fäderneslandet» 1867, s. 360–161. Hän sanoo myös, että koulun tärkein tehtävä on kasvattaa ihmiseksi ja toiseksi tärkein kasvattaa kansalaiseksi.37Topelius, »Lifsfrågor och språkfrågor» 1867, s. 104.

32 Lapset, koti ja perhe olivat Topeliuksen mielestä luonnollinen lähtökohta ja esikuva myös ylemmille kouluasteille. Hän katsoi, että koulun yleisenä tavoitteena oli koko ihmisen kehittäminen. Se vaati sisällöllistä keskittyneisyyttä, jonka hän usein ilmaisi sanoilla multum non multa, mutta sen lisäksi persoonallisuuden mukaista ja koskettavaa opetusta, jossa sekä opettaja että oppilas olisivat mukana. Laki korvattaisiin evankeliumilla, käyttääksemme Topeliuksen omaa ilmausta. Näin voisi kuvailla tiivistäen Topeliuksen molempien lukukirjojen neljää pedagogis-didaktista perusajatusta. Vuotta ennen Boken om Vårt Land -kirjan ilmestymistä, 1874, Topelius kirjoitti vielä artikkelin »Skolornas morgontimmar», jossa hän tiivisti koulun tavoitteen »elinvoimaiseksi tietämiseksi». Hän joutui kuitenkin toteamaan, että suurin ongelma oli vielä ratkaisematta: »Tiedon lisääminen on edelleen ainut autuaaksi tekevä laki. Pääasia on läksy, ihminen on sivuseikka.» Hän viittasi ajan vaatimuksiin ja kehotti: »Perää kansalaista, ei kirjanoppinutta; kaikenlaisia tahtoja, kykyjä ja voimia, ei hedelmätöntä tietopääomaa, jonka juuret eivät ole elämässä ja joka on varastoitu vain tutkinnon suorittamista varten.»38Topelius, »Skolornas Morgontimmar» 1874, s. 78.

Lukukirjat kansakunnan ja kansalaisuuden palveluksessa

33 Mielenkiintoista Topeliuksen töissä, sekä hänen lukukirjoissaan että kantaaottavissa lehtiartikkeleissaan, on pedagogis-filosofinen pohdiskelu. Kasvatus- ja opetusopin professori Waldemar Ruin kiinnitti Topeliuksen syntymän 100-vuotisjuhlien yhteydessä 1918 huomiota Topeliuksen opetusnäkemyksen kahteen perusedellytykseen: »hän arvosti mielikuvitusta lapsen sisäisen kasvun etuoikeutettuna välittäjänä» ja hän tunsi mielenkiintoa Fröbeliä kohtaan. Fröbel jos kuka oli »hänen pedagoginen hengenheimolaisensa, ja Fröbelin vaatimattomissa lastentarhoissa toteutetuista perusajatuksista runoilijamestarimme toivoo löytävänsä avaimen koko tulevaan koulu-uudistukseen».39Waldemar Ruin, »Till Topeliusjubileet» 1918, s. 10. Topelius kiinnitti pedagogiikassaan huomiota sekä yksilöön että yhteiskunnan jäseneen, ja sen voi tiivistää sanoihin tietää ja tuntea, haluta ja toimia.

34 Murrosaikana koulun tarpeisiin kirjoittaminen oli tärkeä, mutta arkaluontoinen tehtävä etenkin Suomessa, joka oli yhtä aikaa sekä Venäjän suuriruhtinaskunta että nouseva kansakunta, sekä kehittymätön että parhaillaan nykyaikaistuva. Topelius katsoi, että koulun kaksi päätehtävää olivat kasvattaa ihmistä ja kasvattaa kansalaista, tässä järjestyksessä. Kansalaiskasvatus on vahvasti esillä etenkin Boken om Vårt Land -kirjan lopussa, jossa muun muassa luvuista »Om vårt lands grundlagar» ja »Om samhället och styrelsen» syntyy lyhyt, mutta tiivis yhteiskuntaopin kurssi. Siinä Topelius toteaa, että »laki on kansan oikeudentunto». Hän mainitsee useaan kertaan kaikkien olevan tasa-arvoisia lain edessä ja korostaa, ettei virkamies kykene yksinään pitämään yhteiskunnan rattaita liikkeessä. Nykyaikainen yhteiskunta »perustuu kauttaaltaan yksityisten kansalaisten apuun, itsekukin kohdaltaan tahi erityisten yhdistyksien ja laitosten kautta».40Ks. jäljempänä sekä jäljempänä. On huomionarvoista, että Topelius puhuu johdonmukaisesti kansalaisista aikana, jolloin Suomen asukkaat olivat vielä alamaisia.

Lukukirjat aatehistorian valossa

Lukukirjojen aikalaishorisontti

35 Valistuksen 1700-lukua leimasivat suurelta osin universalismi sekä yksilökeskeinen näkemys ihmisestä ja hänen kehitysmahdollisuuksistaan. 1800-luvun alussa tulivat romantiikan käsitykset kansoista kollektiiveina, niiden erityisluonteesta ja perinteistä. Tunnettiin mielenkiintoa historian pitkiin, hitaisiin kehityskulkuihin. Ranskan vallankumouksen ja Napoleonin sotien jälkeen monella taholla 1800-luvun Euroopassa ja myös virallisessa Suomessa pääsi vallalle poliittinen konservatismi ja voimakas epäilys siitä, että ajattelevan järjen avulla voitaisiin kerralla luoda parempi maailma. Samaan aikaan kasvoi mielenkiinto keskiajan historiaa, kansatiedettä ja kielten erityispiirteitä kohtaan. Herderin innoittamina tutkittiin kansanrunoutta ja kansantaruja. Suomessa varsinkin kielentutkimuksessa edistyttiin nopeasti. Aikakauden älyllisiä ponnisteluja kuvaavat hyvin M. A. Castrénin rasittavat matkat itään selvittämään suomen kielen alkuperää ja sukulaisuutta muihin kieliin. Toinen 1800-luvun alkupuolelle leimallinen piirre oli hengellinen herätys, kasvava pietistinen liikehdintä Suomessa, varsinkin Topeliuksen kotiseudulla. Etenkin J. V. Snellman ja Topelius keskustelivat lehdistössä sivistyksestä, koulutuksesta ja kansalliskirjallisuudesta, Snellman Saima-lehdessään ja Topelius Helsingfors Tidningarissa.41Ks. esim. Matti Klinge, Keisarin Suomi ja erityisesti luku »Euroopan kuohunta ja Suomi», s. 127–166, jossa Klinge tarkastelee lintuperspektiivistä Euroopassa keskustelua herättäneitä kysymyksiä ja niiden ulottumista Suomeen.

36 1700-luvulta 1800-luvulle siirryttäessä myös opetusasioita koskevat näkemykset muuttuivat jonkin verran. Rousseaun uraauurtava mielenkiinto lapsen omaan näkökulmaan ja valistusmyönteinen näkemys oppimisen mahdollisuuksista vaikuttivat silti edelleen taustalla, ja 1800-luvun alussa joukko kasvatustieteilijöitä pyrki J. H. Pestalozzin esikuvan mukaisesti järjestelmällistämään edelliseltä vuosisadalta periytyneitä opetusta koskevia ajatuksia. Nyt huomion keskipisteeksi nousivat kuitenkin kansanopetus ja se, miten suurten ryhmien opettaminen voitaisiin käytännössä toteuttaa. Siveellisyysintressi ja siveellisyyskäsitystä koskeva teoretisointi – siveellisyyskäsityksellä tarkoitettiin laajassa merkityksessä kansalaisen ja lähimmäisen velvollisuuksien täyttämistä – olivat luonteenomaisia vuosille, joina Topelius laajensi työsarkaansa lukukirjojen kirjoittamiseen.42Laajennetun siveellisyyskäsityksen teoretisointi on lähtöisin saksalaisesta filosofiasta ja yhteiskunnallisesta keskustelusta; etenkin J. V. Snellman on varhaisissa kirjoituksissaan tehnyt sitä tunnetuksi Suomessa ja jossain määrin myös Ruotsissa; vrt. »Folkskolan är för ett folks sedliga, och således sanna, bildning af mera inflytande än lärdomsskolan.», J. V. Snellman, Samlade Arbeten I, s. 354, alkuaan Frejan numerossa 11.8.1840. Hänen kootuissa teoksissaan Samlade Arbeten I–V on useita varsinkin Saima-lehdessä julkaistuja artikkeleita, joissa hän eri yhteiskunnallisia aiheita käsitellessään viittaa sivellisyys-käsitteeseen.

37 Keväällä 1851 Topelius siis lähti arkkipiispa Edvard Bergenheimin kehotuksesta tälle uudelle tielle. Ensimmäisen lukukirjansa, Naturens Bok -teoksen, esipuheen hän päiväsi keväälle 1856, joten kirja syntyi melko nopeasti. Boken om Vårt Land sen sijaan löysi lopullisen muotonsa vasta yhdeksäntoista vuoden kuluttua sen aloittamisesta. Pidettyään muutaman vuoden tauon Topelius työskenteli toisen koulukirjansa parissa aina vuoteen 1875 saakka. Sinä aikana ehti tapahtua paljon. On pantava merkille, että nämä kaksi lukukirjaa syntyivät hyvin erilaisissa oloissa.

38 Topeliuksen kirjoittaessa Naturens Bok -teosta 1850-luvun alussa, Krimin sodan aikana, Suomessa jouduttiin ottamaan huomioon kieliasetus eli vuonna 1850 annettu määräys, joka rajoitti voimakkaasti suomenkielisten painotuotteiden julkaisemista. Asetus syntyi valtiovallan reaktiona Euroopassa 1848 tapahtuneisiin lukuisiin kansannousuihin, ja se kielsi julkaisemasta suomeksi muuta kuin hengellistä ja taloutta käsittelevää kirjallisuutta. Tällä yritettiin estää rahvasta, etenkin suomenkielisiä, saamasta vaikutteita nykyaikaisista aatevirtauksista, älyllisistä kiistakysymyksistä ja uudesta romaanikirjallisuudesta, jota pidettiin erityisen vahingollisena. Vaikka Topelius kirjoitti ruotsiksi, lukukirjat oli alusta saakka tarkoitus julkaista myös suomeksi. Luonnonkirjan ensimmäinen painos ilmestyi 1860, mutta Johan Bäckvall oli ryhtynyt suomentamaan kirjaa jo ennen kuin se ilmestyi ruotsiksi. (Luonnonkirjasta tuli muuten Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran suurin myyntimenestys kautta aikojen.)

39 Naturens Bok siis kirjoitettiin ankarassa ja ahdasmielisessä ilmapiirissä. Luonnonilmiöitä ja luonnon monimuotoisuutta kuvatessaan Topelius saattoi luottaa välttävänsä Nikolai I:n aikaisen sensuurin. Kirjan ensimmäisen ruotsinkielisen version mennessä painoon 1856 hallitsija oli äskettäin vaihtunut: valtaistuimelle oli noussut Aleksanteri II. Vuosi alkoi uusissa rauhallisissa tunnelmissa. Keisarin aloitettua hallintokautensa suuriruhtinaskunnassa pitämällä puheen Suomen senaatissa kansakouluasia oli esillä. Naturens Bok -kirjan esipuhe on itse asiassa päivätty samalle päivälle, jona keisari piti puheensa, 24. maaliskuuta.

40 Hallitsijan vaihduttua kasvoi luottamus siihen, että Suomen kansanedustuslaitos alkaisi pian kokoontua ja säätää lakeja, kuten perustuslaki edellytti. Vallitsi rauha, vuonna 1863 Suomen valtiopäivät alkoivat kokoontua – edelliskerran maapäivät olivat kokoontuneet 1809 –, suomalaisesta puolueesta tuli valtatekijä, rakennettiin rautateitä, teollisuus ja pankkilaitos kehittyivät, ja koulujärjestelmää uudistettiin. Vuonna 1863 aloitti toimintansa Jyväskylän opettajaseminaari, ja keväällä 1866 astui voimaan uusi kansakouluasetus.43Jyväskylän (ja vuodesta 1880 lähtien Sortavalan) seminaarissa koulutettiin suomenkielisiä opettajia. Ruotsinkielisiä naisopettajia koulutettiin Tammisaaren seminaarissa vuodesta 1871 lähtien ja miesopettajia Uudessakaarlepyyssä vuodesta 1873 lähtien. 1860-luvun lopulla tuli takaisku maan joutuessa kärsimään nälästä ja kulkutaudeista ja niiden kannoilla seuranneesta kuolemasta. Kun Boken om Vårt Land viimein 1875 ilmestyi, suomalaiset elivät melko toisenlaisissa oloissa kuin Topeliuksen aloittaessa työnsä.

41 Aihepiiriltään Boken om Vårt Land poikkeaa täysin Naturens Bok -teoksesta. Sen Suomen kohtaloita käsittelevissä luvuissa kerrotaan useista sodista, joissa vihollisena ovat olleet Venäjä ja venäläiset sotilaat. Tämä oli arkaluontoinen aihe. Asian arkaluontoisuutta 1850-luvulla kuvaa se, että jatkokertomuksena julkaistun romaanin Fältskärns berättelser isoavihaa kuvaavia osia, joissa selostetaan venäläismiehitystä ja venäläisten Suomessa tekemiä tuhotöitä, ei voitu julkaista Helsingfors Tidningarissa. Niinpä kahdeksas kertomus »Flyktingen» ilmestyi aluksi Tukholmassa kirjana, ja Helsingfors Tidningarissa julkaistiin 4.6.1859 hienovarainen maininta kirjan ilmestymisestä.44»Helsingfors Tidningarin lukijat löytävät kirjakaupasta jouluksi Tukholmassa ilmestyneen vanhan tuttavan, nimittäin ’Fältskärns berättelser’, kolmas jakso, joka sisältää kertomukset ’De blå’, ’Flyktingen’ ja ’Skuggan af ett namn’. Tapahtumat käsittävät vuosien 1700 ja 1718 välisen ajan. […]» Helsingfors Tidningar 4.6.1859. Aiemmin, vuoden 1855 lopulla, kun Topelius oli saanut valmiiksi ne jatkokertomuksensa osat, joissa kuvattiin Suomen historiaa isoonvihaan saakka, lehdessä julkaistiin seuraava ilmoitus: »Huomio. ’Fältskärns berättelser’ -jatkokertomuksen kahdeksatta kertomusta ’Flyktingen’, joka sijoittuu isonvihan aikaiseen Suomeen, ei voida julkaista tässä lehdessä ensi keväänä. Sen sijaan julkaistaan kaksi alkuperäisnovellia: ’Wernas rosor’ ja ’Stjernan i molnet’.» Helsingfors Tidningar 22.12.1855.

42 Kirjoittaessaan Boken om Vårt Land -teosta Topeliuksella oli Suomen historiaa käsitellessään jo huomattavasti enemmän liikkumavaraa.45Tässä myös J. L. Runeberg toimi tienraivaajana kuvatessaan runomuodossa Vänrikki Stoolin tarinoissa vuosien 1808–1809 sodan henkilöhahmoja ja tapahtumia. Ensimmäisessä osassa (1848) hän korosti sankarillisen traagisia piirteitä, ja toisessa osassa (1860) oli hieman suurempi paino sotatapahtumilla. Teos sisältää kuvauksia isostavihasta, hattujen sodasta, Kustaa III:n sodasta sekä vuosien 1808–1809 sodasta, siis Venäjän ja Ruotsin joukkojen välisistä yhteenotoista, joissa Ruotsin puolella taisteli urheita suomalaissotilaita venäläistä vihollista vastaan.46Boken om Vårt Land -teoksen luvuissa 161, 162 kuvataan suurta Pohjan sotaa ja Kaarle XII:n sotilaitten taistelua Pietari I:n sotilaita vastaan; luvuissa 163, 164 ja 165 Suomen maaperällä (Viipurissa, Isossakyrössä ja Kajaanin linnassa) tapahtuneita yhteenottoja; luvussa 171 hattujen sotaa 1740-luvulla; luvussa 175 Porrassalmen taistelua Kustaa III:n sodassa 1789; luvuissa 180 ja 181 käsitellään vuosien 1808–1809 sodan taisteluja, joissa Suomi irrotettiin Ruotsista. Myös J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoita käsitellään kahdessa luvussa (183, 184). – Topeliuksen sivuttua ensi kerran sotahistoriaa novellissaan »Häradshöfdingen» (1846) sensuuri puuttui asiaan. Kun hän sitten romaanissa »Hertiginnan af Finland» (1850) kuvasi hattujen sotaa, hän arvosteli Ruotsin sodanjohdon taitamattomuutta. Ks. »Inledning», Topelius, Hertiginnan af Finland och andra historiska noveller, ZTS IV, utg. Pia Forssell 2013, s. XXXI ja XVIII. Se, että tämä kävi päinsä, kertoo ehkä selvemmin kuin mikään muu siitä, miten suuri muutos 1850-luvun puolivälistä 1870-luvulle tultaessa oli tapahtunut Suomen poliittisessa julkisuudessa ja siinä, miten avoimesti maan historiaa voitiin käsitellä. Ennakkosensuuri oli suuriruhtinaskunnassa jatkuvasti voimassa (lukuun ottamatta lyhyttä painovapauden kautta 1866–1867),47Lars-Folke Landgren, »Censuren i Finland 1809–1919» 2015, s. 58–59. mutta oli suuri ero siinä, mikä oli luvallista Naturens Bok -teoksen ilmestyessä ja mistä voitiin kirjoittaa, kun Boken om Vårt Land julkaistiin.

43 Boken om Vårt Land -kirjan valmistuessa 1875 Topelius oli itsekin jo aivan eri henkilö kuin ryhtyessään kirjoittamaan Naturens Bok -teosta 1850-luvun alussa. Aloittaessaan työnsä Topelius oli ollut yleisesti arvostettu sujuvakynäinen toimittaja, joka selosti ja kuvasi mestarillisesti oman aikansa ilmiöitä. Pian hänestä kuitenkin kehkeytyi ensi sijassa historiallisiin aiheisiin keskittyvä kirjailija ja historian professori, ja vähitellen hän luopui toimittajan työstä ja siirtyi yliopiston katederin taakse. Lisäksi Topelius lukukirjojen ilmestymisen välisenä aikana omaksui selvästi uskonnollisen asenteen elämään. Nuorempien akateemisesti koulutettujen sukupolvien joutuessa mukaan vähittäiseen maallistumiskehitykseen Topelius – joka siis matkasi vastakkaiseen suuntaan – erottui yhä selvemmin vapaamielisistä Suomen sivistyneistön edustajista. Kun Topelius kielikysymyksen politisoituessa valitsi radikalismin ja vastakkainasettelun väliltä keskitien, hän joutui entistä hankalampaan asemaan mielipidekentällä.

Naturens Bok suhteessa omaan aikaansa ja aatehistoriaan

44 Kirjan otsikko Naturens Bok liittyy oppihistorian perinteeseen, ja sen juuret ovat antiikin kristillisyydessä. Tällöin syntyi myöhempinä vuosisatoina usein toistettu ajatus, että Jumalan suuruus voitiin todeta kahdella tavalla: voitiin lukea pyhiä kirjoituksia, Raamattua eli »Kirjojen kirjaa», mutta toisaalta voitiin myös lukea »Luonnonkirjaa» (Liber naturae) havainnoimalla luonnossa ilmenevää Jumalan luomistyötä. Naturens Bok -kirjan tavoitteena on saada lapsi tarkkailemaan luontoa.

45 Kirjaa jäsentää opetuksellinen periaate, jonka mukaan on lähdettävä läheisestä ja tutusta ja edettävä kohti monimutkaisempaa ja vieraampaa, jotta maaseudun lapsi voi tuntea olonsa kotoisaksi. Tai kuten Topelius sanoo esipuheessa: »Kirja on kirjoitettu toivossa, että se pääsisi jonakin päivänä tuleviin kansakouluihin. Siksi sen on vedottava talonpoikaismökin ja torpparitöllin asujainten käsityksiin […]».48Ks. esipuhe. Kuvatessaan luonnon keskellä elettävää elämää kirja ohittaa kaupungit ja harvalukuiset teollisuusyhteisöt. Silloinen moderni yhteiskunta instituutioineen loistaa muutenkin poissaolollaan.

46 Lukukirjan kertomusten lapset on kuvattu melko paksunahkaisiksi ja tunteilemattomiksi. Hienovaraisempi suhtautuminen eläinten elämään ja usein raakaan kuolemaan ei tuntuisi maaseudun näkökulmasta luontevalta; esimerkiksi luvussa »Seglifwade djur» kerrotaan kukoista ja kilpikonnista, jotka liikehtivät vielä senkin jälkeen, kun niiden pää on hakattu irti.49Ks. Fjerde Läsningen, »Seglifwade djur». Kirjan lukijoiksi on siis ajateltu lapsia, jotka ovat tottuneet arjessaan näkemään, miten eläimiä teurastetaan ruuaksi lautaselle ja miten ne muutenkin ovat hyödyksi ihmiselle.

47 Lapsia houkutellaan lukemaan hyvin yksinkertaisilla lauserakenteilla – kuten tottumattomille lukijoille tarkoitetussa kirjassa pitääkin. Kieliasua voi luonnehtia miltei vanhahtavaksi, ainakin alussa. Lukemisen edetessä lauserakenteet muuttuvat mutkikkaammiksi, ja tekstissä luetellaan suuri joukko lajinimiä. Usein puheenvuoro annetaan lapselle, joka saa kertoa omia ajatuksiaan. Jokseenkin samanikäisen lukijan on helppoa samaistua hänen käsityksiinsä. Välillä nähdään lapsen isä erilaisissa puuhissa. Isä on tavattoman viisas ja osaava. Hän selittää ja näyttää, miten luonnon kanssa ollaan tekemisissä ja miten siitä saadaan elanto. Yleensäkin korostetaan, miten kaikki perheenjäsenet viihtyvät työssään, niin ulkona kuin sisällä.

48 Topelius onnistuu säilyttämään esityksessään miellyttävän luontevuuden. Kirjan lyhyissä luvuissa hän kuvailee maailmaa ja luontoa tavalla, joka todistetusti vetoaa lapsen mielikuvitukseen ja ajatusmaailmaan. 1800-luvun puolivälissä hänen tyylinsä koettiin raikkaaksi ja uudistukselliseksi senaikaisten lukukirjojen totuttuun tasoon verrattuna. Toisaalta lukukirjan sävy on vaativa, kun on kyse uskonnosta ja velvollisuudentunnosta. Yrittäessään kaikin tavoin välttää turmelemasta pieniä lukijoitaan tai herättämästä epäilyksiä tahossa tai toisessa kirjailija omaksuu ajoittain jonkinlaisen koruttoman hartaan sävyn. Moni valistusajan pedagogi oli kehittänyt maallisemman tavan puhutella pikkulapsia. Myös Jacob Tengström, 1700-luvun lopun lastenkirjapioneeri ja sittemmin arkkipiispa, käytti vähemmän velvollisuutta korostavaa sävyä lapsilukijoilleen kirjoittamissaan pikku runoissa ja proosanpätkissä – siitä huolimatta tämä kirkonmies ja valistuksen ystävä ei suinkaan laiminlyönyt moraalia eikä uskonnollista kasvatusta.50Jacob Tengström, läseöfning för mina barn (1795) sekä Tidsfördrif för mina barn (1799). Sen jälkeen siis lapsen kyvykkyyden, vanhempien kunnioituksen ja jumalanpelon vaatimukset näyttävät pikemminkin kiristyneen kuin lientyneen – ainakin Topeliuksen Suomessa. Voi kysyä, jättikö kirjan syntyaika 1850-luvun alussa tähän jälkensä (vrt. edellä). Yhtä vaativaan sävyyn Topelius ei kirjoittanut lehtiin, tuskin muuallekaan. Mutta lukukirjoissaan hän puhui lapsille, nimenomaan myös kansan lapsille.

49 Naturens Bok -kirjassa käydään läpi hyvässä järjestyksessä eläinkunta, kasvikunta, kivikunta eli mineraalit, neljä alkuainetta – maa (maapallo), ilma, tuli ja vesi – sekä hieman fysiikkaa ja tähtitiedettä. Jäsentely ja lukujen otsikot muistuttavat Nils Johan Berlinin kirjaa Lärobok i naturläran för folkskolor och folkskollärare-seminarier vuodelta 1852.51Topelius mainitsee lähdeteostensa joukossa Berlinin oppikirjan Lärobok i naturläran, mutta lisää, että hänen käsityksensä mukaan aine vaatii »uuden jäsennyksen», Ks. esipuhe. Luontoa koskeva tieto perustuu vakaasti Raamattuun, esimerkiksi »Wedenpaisumusta ennen eliwät ihmisetkin paljon kauemmin. Aadami eli yhdeksänsadan kolmenkymmenen (930) wuoden wanhaksi. Methusalemi tuli yhdeksänsadan kuudenkymmenen-yhdeksän (969) wuoden ikään».52Ks. Första Läsningen.

50 Huolimatta periaatteesta, että aloitettaisiin yksinkertaisista lauseista ja yksinkertaisista esityksistä, Topelius aloittaa Naturens Bok -kirjan ehkä kaikkein käsitteellisimmästä asiasta: mikä on ihminen? Kertomus onnettoman Dionin (Taiwon) toivottomista yrityksistä hankkia itselleen seuraa luomalla omin käsin toinen ihminen savimöykystä opettaa, että ihmisellä on tietoisuus tai »waltava henki».53Ks. kappale 31. Vain ihmiselle on suotu mahdollisuus ikuisuuteen. Kehittyäkseen hän tarvitsee kuitenkin yhteyttä toisiin ihmisiin. Sen osoittaa kertomus »Kasper fick ingenting lära»54Ks. kappaleet 36-47. pojasta, jolla ei ollut yhteyttä muihin ihmisiin ja josta kehittyi sen vuoksi puhumaton, tietoisuutta vailla oleva eläin (nimen perusteella tässä viitataan Kaspar Hauserin tapaukseen, joka oli Topeliuksen aikaan hyvin tunnettu).55Kaspar Hauser oli teini-ikäinen puhumaton löytölapsi, joka löydettiin Nürnbergistä 1828. Etenkin opetusalan henkilöissä hän herätti suurta, jossain määrin sensaatiomaista mielenkiintoa. Vastaavanlainen tapaus on vanhemmilta ajoilta liitetty keisari Fredrik II:een, jonka kerrotaan pitäneen vastasyntyneitä lapsia eristyksissä saadakseen selville, oppisivatko he itsekseen puhumaan ja mitä kieltä he puhuisivat. Kokeesta oli kohtalokkaat seuraukset lapsille itselleen (Tore Wretö, Kampen om det medeltida Italien 2012, s. 218).

51 Toisessa luvussa Topelius laittaa eläimet esittäytymään. Kuvauksen elävöittämiseksi niiden annetaan puhua. Ne järkeilevät ihmisen tavoin – näkökulma on siis antropomorfinen: »Me matawat eläwät olemme tulleet wihattawaksi ihmisiltä, siitä asti kuin käärme ensin wietteli Eewan syntiin. Siksi on Jumala pannut wainon Aadamin suwun ja käärmeen suwun välille.»56Ks. Fjerde Läsningen. Ennen matelijoita saavat kotieläimet puheenvuoron. Käy ilmi, että eläimet ovat olemassa ihmistä varten. Näkökulma on siis myös ihmiskeskeinen. Kotieläimet kuvailevat ylpeinä, miten ne palvelevat ihmistä – vetojuhtina, ravintona – ja miten niiden turkki ja nahka sen jälkeen auttaa ihmistä säilymään hengissä ja lisää hänen mukavuuttaan. Sama pätee lintuihin, joita esitellään suuri joukko ja jotka munivat syötäviä munia ja lahjoittavat untuvansa ihmisen vuoteen pehmusteeksi, ja lintujakin voi syödä. Ne livertävät kauniisti keventääkseen ihmisen mieltä, ja ennen kaikkea ne haluavat »laulaa Jumalan hywyyttä koko elin-aikansa».57Ks. Tredje Läsningen.

52 Naturens Bok -kirjassa selostetaan, miten eri eläinlajit liittyvät toisiinsa, ihmisestä, »luonnon valtakuntain kuninkaasta», aina alemmille tasoille, joilla ne muistuttavat kasveja: »Sillä Jumala on kaikkiwallassaan tahtonut sitoa koko luodun maailmansa olennot yhteen, toisen toiseensa, niin ettei missään paikassa ole tyhjää lomaa, joka eroittaisi hänen luotuja tekojaan toisistaan. Enkelit, ihmiset, eläimet, kaswit, kiwet, kaikki ovat vieretysten, yksi täydellisempi toistaan.»58Ks. Sjette Läsningen.

53 Tästä luomistyön pitkää ketjua koskevasta käsityksestä, jonka Topelius muotoilee lukukirjassaan pedagogisen taitavasti, käytetään tieteenhistorian kirjallisuudessa englanninkielistä nimitystä the great chain of being. Sen mukaan Jumala on täyttänyt huolellisesti joka ikisen kohdan luomistyön ketjussa yksinkertaisista hyönteisistä aina monimutkaisimpaan ja kehittyneimpään olentoon saakka. Äärettömässä suuruudessaan ja rajattomassa hyvyydessään hän on myös huolehtinut siitä, että kaikkia kuviteltavissa olevia olentoja on olemassa; että pitkästä ketjusta yksikertaisimmista olennoista kehittyneimpiin ei puutu ainuttakaan lenkkiä. Tästä jo renessanssin aikana lämpimästi vaalitusta perusnäkemyksestä Topelius pitää johdonmukaisesti kiinni kirjan alusta loppuun. Tätä on syytä korostaa, sillä 1800-luvulla tätä käsitystä lienee melko harvoin tuotu esiin yhtä selvästi.59Arvovaltainen lähde on Arthur Lovejoy, The Great Chain of Being (1936); suppeampi selvitys on E. M. W. Tillyard, The Elizabethan World Picture (1943), s. 33–90; lyhyempi esitys näistä käsityksistä ruotsiksi, ks. ruotsintajan Rolf Lindborgin esittelyä »Om Pico della Mirandolas Tal och om humanism och mystik och naturfilosofi under renässansen» teoksessa Giovanni Pico della Mirandola, Om människans värdighet, (1974), s. 33–46.

54 Topeliuksen kirjoittaessa Naturens Bok -kirjaa evoluutioajatuksella oli jo kannattajia, vaikka Charles Darwin niin sanotusti oli vasta odottamassa nurkan takana. On the Origin of Species ilmestyi 1859 (ruotsiksi 1871). Siinä Darwin esitteli mekaanisen teorian, joka selitti lajien peräkkäisten muutosten takana piilevän »luonnonvalinnan». Jo kauan ennen Darwinia biologian ja eläintieteen piirissä oli kuitenkin esiintynyt evoluutioajatuksia, jotka lähtivät siitä, että lajit muuttuivat ja että alemmista muodoista kehittyi vähitellen korkeampia. Etenkin tieteellisen geologian aikaulottuvuus oli 1700-luvulle ja 1800-luvun alkuun tullessa vähitellen etääntynyt kauas raamatullisista käsityksistä. Naturens Bok -kirjassa ei kuitenkaan tuoda esiin ajatuksia lajikehityksestä, vaan luomakunta kuvataan pysähtyneeksi. Luomakunnan peräkkäistä kehitystä ei edes mainita.

55 Societas pro fauna et flora fennica -seuran pitkäaikaisena ja aktiivisena jäsenenä Topeliuksella oli erinomaiset edellytykset pysyä luonnontieteen kehityksen tasalla (Topelius oli liittynyt jäseneksi 1837, ja 1842 hänet oli valittu seuran sihteeriksi). Hän siis tiesi, että tieto, jonka hän halusi koulukirjoissaan välittää lapsille, ei ollut tuoretta tietoa, vaan kristillisen maailmankuvan rakennusainetta. Topelius selostaa Naturens Bok -kirjan esipuheessa periaatettaan, jonka mukaan hän halusi asettaa kristillisyyden ensi sijalle ja varjella lapsia.60Ks. esipuhe. Käsitys luonnosta Jumalan luomana oli 1800-luvun koulukirjoissa etualalla, ja luonnon katsottiin kuvastavan jumalallista järjestystä.61Vrt. Magnus Hultén, joka on tutkinut luonnonhistorian ja luonnontieteen oppikirjoja väitöskirjassaan Naturens kanon. Formering och förändring i folkskolans och grundskolans naturvetenskap 1842–2007 2008, s. 84–84 ja 243.

56 Topelius toimi myös Kasvatusopillisessa yhdistyksessä ja kirjoitti alusta saakka yhdistyksen lehteen. Siinä käydyissä keskusteluissa hän esitti joskus pedagogisia näkemyksiään palavalla innolla. Heti Naturens Bok -kirjan ilmestyttyä hän joutui J. V. Snellmanin musertavan kritiikin kohteeksi. Snellman katsoi, että Topelius oli kirjoittanut oppikirjan, jossa selostettiin suorastaan vahingollisella tavalla yksityiskohtia, vaikka olisi pikemminkin tarvittu lukukirja.62»Inhemsk litteratur», J. V. Snellman, Samlade Arbeten VII, 1996, s. 364–368, julkaistu alun perin Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning -lehden numerossa 7, 1856. Snellman jatkoi tässäkin nuoren kollegansa mestarointia, jonka hän oli aloittanut 1840-luvulla. Tällöin hän oli Saiman toimittajana kerran toisensa jälkeen osoittanut Helsingfors Tidningarin toimittajalle tämän paikan. Snellman oli opettanut sekä yksityisesti että Helsingin lyseossa ja toiminut rehtorina ja opettajana Kuopion yläalkeiskoulussa, joten hänellä todella olikin pedagogiikasta enemmän kokemusta kuin Topeliuksella, joka oli opettanut Helsingin lyseossa. – Muuten Topeliuksen kahteen lukukirjaan suhtauduttiin enimmäkseen suopeasti ja niitä ihasteltiin (vastaanotosta lisää jäljempänä).

Boken om Vårt Land ja kansallinen itseymmärrys

57 Kuten Naturens Bok -kirjassa, myös Boken om Vårt Land -teoksessa esitys etenee pienestä ja läheisestä suureen ja vähemmän tuttuun, kodista ja siellä olevista vanhemmista ja sisaruksista isänmaahan ja sen historiaan. Teoksen peruskysymys kuuluu: mikä on isänmaa? Boken om Vårt Land alkaa lapsen tunteenomaisesta suhteesta kotitaloon, katse kiinnittyy kotiin. Ympäröivää maailmaa kirjan nuori kertojaminä tarkastelee edelleen maaseudun näkökulmasta: hevoset juovat kaivolla, Musti-koira haukkuu oravaa, pihalla kasvaa koivu ja pihlaja, ja mäellä kypsyvät mansikat. Kaikki nämä tutut asiat ovat omassa pienessä kodissa, mutta lapsen on opittava »rakastamaan sitä suurta kotia, jota sanotaan isänmaaksi».63Ks. Första Läsningen, »Hemmet». Mitä tulee näkökulmaan, vrt. Matti Klinge, joka toteaa, ettei Suomen korpien lapselle olisi pitänyt tarjota tietosanakirjamaista tietoa, vaan itseluottamusta ja myönteistä asennoitumista kaikkeen siihen uuteen, mitä koulut edustivat (»Zacharias Topelius och Boken om vårt land» 1998, s. 175).

58 Boken om Vårt Land -teoksen aineistoa Topelius on käyttänyt osittain myös muualla, lähinnä Finland framställdt i teckningar -teoksessa. Se sisältää pidempiä ja seikkaperäisempiä kuvauksia Suomesta, sen maakunnista ja asukkaista, koska Topelius kirjoittaa siinä aikuiselle lukijakunnalle. Maantieteeseen ja historiaan liittyviä kysymyksiä Topelius on käsitellyt professorinluennoillaan, joita hän on pitänyt ennen kuin ryhtyi kirjoittamaan Boken om Vårt Land -teosta ja myös sen aikana. Hän on esimerkiksi esitellyt kansanheimoja, joiden kanssa Suomen asukkaat olivat olleet läheisesti tekemisissä (bjarmit, tšuudit). Heitä hän on tietenkin käsitellyt luennoillaan tieteellisemmin ja yksityiskohtaisemmin. Tutkimusmatkailija ja kielitieteilijä M. A. Castrénia esitellään sekä yliopistolla pidetyissä luennoissa että lukukirjassa esikuvana ja todellisena sankarina – hän oli uhrannut henkensä palvellessaan tiedettä ja isänmaata.64Vrt. Matias Aleksanteri Castrénia käsittelevää lukukappaletta 57 siihen, miten Topelius aloittaa luentonsa syyslukukaudella 1855: »Olemme nähneet erään Castrénin elävän ja kuolevan Suomen puolesta samalla kun hän eli ja kuoli harjoittaessaan kielentutkimusta, joka oli mitä yleismaailmallisinta merkitykseltään.» M. A. Castrénissa siis yleispätevän tieteen kehitys yhdistyy esikuvallisella tavalla isänmaahan, sydämeen ja lisäksi uhrautuvaisuuteen.

59 Maa, joka ei ole oma, ei ole antoisin eikä paras sille, joka ei ole oppinut rakastamaan sitä kuin omaansa – »Sillä tämä maa on paljon kovaa kärsinyt kylmän ilmanalansa tähden ja paljon väkivaltaa vierailta kansoilta». Jos kuitenkin joutuu kokemaan epäsuotuisia olosuhteita, se tuo loppujen lopuksi moraalista voimaa ja onnea. Helposti saadut sadot tekevät ihmisistä itsekkäitä, mutta siitä, joka on onnistunut elättämään itsensä monista vastoinkäymisistä huolimatta, kasvaa harkitseva maan ja kansan puolustaja. Sen osoittaa tarina Ödgrimistä ja Solgrimista, »Konungens gåfwor». Ja poika, joka sydämensä vaistosta heittäytyy jokeen ja pelastaa äitinsä, tulee pelastamaan myös hätään joutuneen isänmaan. Se käy ilmi kertomuksessa »I farans stund».65Lainaus Första Läsningen, »Konungens gåfwor» ja »I farans stund».

60 Perinteisiä sukupuolirooleja korostetaan vahvasti kautta linjan: pojat ja miehet toimivat ja osoittavat fyysistä rohkeutta, he tuhoavat ja tappavat petoja ja vihollisia ja käyttäytyvät melko karskisti ja uhmakkaasti. Miehekkyys oli toki ajan hengen mukaista, mutta pistää silmään, ettei Topelius koulukirjojen kirjoittajana haasta totunnaisia sukupuolirooleja, minkä hän saattoi tehdä kaunokirjallisissa teoksissaan. Lukukirjojen tytöt ovat ilmeisen passiivisia ja pysyttelevät yleensä taustalla. Äidit sen sijaan huolehtivat lastensa kunniantunnosta, uskonnollisuudesta ja isänmaallisuudesta. Tämä lienee syytä panna merkille, sillä muissa yhteyksissä Topelius puolusti naisten oikeutta koulutukseen ja sivistykseen.66Topeliuksen muuten myönteisestä asennoitumisesta naisten koulutukseen ja sivistyksen hankintaan, ks. Matti Klinge, Kaukana ja kotona 1997 s. 109, 112–, 165. Topeliuksen suoraviivaisuus tässä kohden hämmentää.67Maamme kirjan käsitys naisista hoivaavina äiteinä vastaa kuitenkin Suomen silloisten naisemansipatoristen piirien näkemyksiä, toteaa Kati Mikkola artikkelissaan »Maamme kirja Kalevalan tulkitsijana» 2008, s. 183 ja 514, viite 60 sekä siinä mainittu kirjallisuus. Olisiko käynyt niin, että hän halutessaan kirjoittaa mukaansa tempaavasti nuorille lukijoilleen eläytyi niin vahvasti omaan koulunkäyntiinsä – jossa ei ollut mukana tyttöjä – ettei hän muistanut, että kansakoulusta tulisi yhteinen koulu?

61 Suomen maantiedettä käsittelevien tekstien jälkeen Topelius esittelee kolmannessa luvussa laajasti kansaa ja sen muinaisaikaa Kalevalan ja sen tarujen pohjalta. Juuri Boken om Vårt Land -teoksessa Suomen lapset ovat tutustuneet Kalevalan aihepiiriin ja hahmoihin. Itse eepos oli raskaslukuinen, eikä se tahtonut pitkään aikaan käydä kaupaksi. Topelius välitti sen sisällön molempien kieliryhmien lapsille monien sukupolvien ajan.68Boken om Vårt Land -teosta myytiin 1900-luvun vaihteeseen mennessä lähes 300 000 kappaletta (suomen- ja ruotsinkielisiä yhteensä), kun taas Kalevalan painoksia myytiin vain vajaat 23 000 kappaletta (Juhani Niemi, Suomalaisten suosikkikirjat 1997, s. 44).

62 Boken om Vårt Land -teoksen toinen puolisko on pitkä historian oppitunti. Kyseisen aikakauden pohjoismaiset oppikirjat muistuttavat tässä toisiaan. Sekä lukukirjoissa että oppikirjoissa etualalle nousee kansallinen historia. Niiden väliset erot ovat usein häilyviä – Boken om Vårt Land -teosta voitiin käyttää alaluokilla myös oppikirjana, ja opettajat kertoivat olevansa tyytyväisiä siihen.69Vrt. jäljempänä. Læsebog for Folkeskolen og Folkehjemmet ja Läsebok för folkskolan -teosten laajasta esityksestä – kuten myös Topeliuksen alkuperäissuunnitelmista – poiketen teoksessa käsitellään pelkästään Suomen historiaa. Se on lukukirjan lyhyiden anekdoottien muotoon kirjoitettu peruskurssi kivikaudelta aina vuoden 1863 valtiopäiviin saakka.

63 Sotahistoriaa käsittelevät Boken om Vårt Land -teoksen kertomukset sisältävät seikkaperäisiä luetteloita taistelevien joukkojen, kaatuneiden, haavoittuneiden ja vangeiksi joutuneiden määristä. Numerotietoja luetellaan esimerkiksi 30-vuotisesta sodasta kertovassa luvussa »Slaget vid Breitenfeld», luvussa »Tolfte Karl och slaget wid Narwa», eikä niitä puutu myöskään 1740-luvulla taistellusta hattujen sodasta (»Slaget vid Villmanstrand») eikä Kustaa III:n sodasta 1789 (»Striden vid Porrasalmi»). Numeropitoiset esitykset kertovat Topeliuksen saaneen vaikutteita sellaisesta historiankirjoituksesta, jossa ilmeni tällaista suuntausta. Historiatieto kytkeytyi tuohon aikaan usein kiinteästi tilastotieteeseen ja tilastojen keruuseen. Topeliuksen professori ja innoittaja Gabriel Rein esitti mielellään historiatietonsa tilastoina.70Matti Klinge, Idylli ja uhka: Topeliuksen aatteita ja politiikkaa 1998, s. 264. Myöhempien aikojen lukijoista faktarykelmät tuntuvat liian vaikeasti sulatettavilta lukukirjan nuorelle kohderyhmälle.

64 1860-luvun lopulla pedagogien piirissä herätti keskustelua kotimainen historia. Aiemmin koululaiset olivat tutustuneet paremmin Kreikkaan ja Roomaan kuin omaan kotimaahansa. Mutta nyt, Topelius huomautti Tidskrift utgifven af Pedagogiska föreningen i Finland -lehdessä, Suomen historia, maantiede, tilastot, kirjallisuus ja luonnonhistoria oli määrätty koulun oppiaineiksi. Siksi hän halusi keskustella siitä, oliko »isänmaa» todella saanut »oikeutetun ja ansaitun paikkansa Suomen alkeiskouluissa?» Itse hän päätyi lopputulokseen, että oppilaitten tulisi saada tästä aineesta enemmän kuin pelkkä tietomäärä, nimittäin »elämän keskeinen periaate». Topelius korostaa, että kansallisuus on jotakin muuta ja enemmän kuin vain kysymys »kielidualismista».71Topelius, »Skolan och Fäderneslandet» 1867, s. 353–363.

65 Suomen ja ruotsin kielen asema Suomessa ja siihen kytkeytyvä historiankäsitys Suomen kansan itsenäisestä roolista historiallisessa kehityksessä oli noussut keskeiseksi lehdistössä käydyssä keskustelussa vuoden 1870 tienoilla.72Håkan Andersson sijoittaa sen vuoteen 1869, jolloin lehdistössä julkaistiin arvioita juuri ilmestyneestä G. Z. Forsmanin (aateloituna Yrjö-Koskinen 1884) historian oppikirjasta. Andersson, Kampen om det förflutna 1979, s. 106. Oliko Ruotsin vallan aikana olemassa itsestään tietoinen subjektina toimiva Suomen kansa? Kyllä oli, G. Z. Forsman (kirjailijanimi Yrjö Koskinen, aateloituna 1884 Yrjö-Koskinen) halusi osoittaa tutkimuksellaan Nuija-sota. Sen syyt ja tapaukset, 1857–1859 (Klubbe-kriget samt Finlands sociala tillstånd vid slutet af sextonde århundradet, 1864–1865). Monet olivat samaa mieltä, etenkin kasvatustieteellisessä lehdessä. Jotkut halusivat kiistää sen, esimerkiksi C. G. Estlander ja Axel Lille, jotka huomauttivat, että suomalaiset saivat kiittää Ruotsia siitä, etteivät joutuneet kokemaan samanlaisia kohtaloita kuin itäiset heimoveljensä Venäjällä; oma-aloitteiseen toimintaan ei ollut löytynyt voimia Ruotsin vallan aikana. Topelius omaksui maltillisen kannan, ja hän tunsi myötätuntoa suomalaisten laillisia vaatimuksia kohtaan. Ruotsinmielisen historiannäkemyksen mukaisesti hän ei kuitenkaan kiistänyt suomalaisten kiitollisuudenvelkaa Ruotsin sivistysperinnölle. Selvin esimerkki tästä on runo »Originala skuldsedeln» (1872).

66 Boken om Vårt Land -teoksessa Topelius kiinnittää huomiota siihen saakka syrjässä olleeseen suomalaiseen kulttuuriin käsittelemällä mytologiaa, suomalaisia henkilöitä ja paikkakuntia. Muuten hän ilmaisee siinäkin vakaumuksensa »kaksi kieltä, yksi maa» tai »Kaikki sen pojat ja tyttäret ovat samaa kansaa, mitä kieltä he sitten puhuvatkin» (luku 7. Land och folk). Yhtenäisyys ja hajaantumisen välttäminen oli silloin kuten myöhemminkin hänelle pääasia. Lukukirja edustaa sivistyslähdettä, yhteistä kaanonia, jolla on ollut – hyvässä ja pahassa – suuri merkitys kansallisessa itseymmärryksessä.

Julkaisuhistoria

Naturens Bok

67 Topelius kirjoitti Kosmos-muistikirjaansa: »Kansakoulu. Saatu tehtäväksi 24. toukokuuta 1851. Kirja pitäjän- ja ala-alkeiskouluille, samalla kertaa ruotsiksi ja suomeksi. Ei saa olla liian käsikirjamainen.»73Kosmos-muistikirja, s. 38; Topelius käyttää sanaa »kompendiös» – käsikirjamainen, suppea, vrt. kompendium: tiivistelmä. Yleisellä tasolla kirjan sisältö tuntui selvältä: historiaa, luonnonhistoriaa, uskontoa, runoutta ja mytologiaa, kansallisessa ja yleissivistävässä hengessä. Teoksen tuli olla alkuperäisteos, ei ulkomaisten esikuvien mukaan muokattu. Helmikuussa 1852 Topelius on merkinnyt muistiin keskustelleensa Bergenheimin kanssa kirjan tehtävästä ja kohderyhmästä: kirja oli tarkoitettu sekä kansa- että alkeiskouluille, 7–10-vuotiaille lapsille. Kielen tuli olla yksinkertaista ja helppolukuista – »läpinäkyvää tyyliä», sanoo Topelius – ja sisällön mukautettu lapsen ajatusmaailmaan sopivaksi, mieluiten sekä kaupunkilais- että maalaislapsille. Lisäksi Topelius merkitsi muistiin 3 000 kappaleen painoksen ja laajuudeksi »esimerkiksi 6 arkkia». Kesäkuun 2. päivänä 1852 seuraa lakoninen merkintä »Lukukirja aloitettu».74Ibid.

68 Tässä vaiheessa on kyse yhdestä kooltaan vaatimattomasta lukukirjasta: kuusi oktaaviarkkia vastaa 96:ta sivua. Alkuperäissuunnitelma johti kuitenkin kahteen kirjaan, jotka käsittivät toinen 12, toinen 29,5 arkkia eli yhteensä 666 sivua, esipuheita lukuun ottamatta.75Ruotsin koulujen teoksia Naturens Bok ja Boken om Vårt Land vastaava kirja Läsebok för folkskolan käsittää 564 sivua (ensimmäinen painos 1868). Mistä syystä lukukirja sitten paisui laajuudeltaan seitsenkertaiseksi? Kesällä 1853 Topelius oli lähettänyt kirjan suunnitelman Bergenheimille ja ilmeisesti todennut, ettei ajateltu sivumäärä riittänyt suunnitellulle sisällölle. Bergenheim on tyytyväinen suunnitelmaan ja lisää koukeroisesti: »Jos työ helpottuu siitä, että kirjan laajuudeksi tulee 12–15 eikä 8–10 arkkia, niin hra tohtorin ei pidä antaa tästä syystä kohoavan hinnan pidätellä itseään.»76Bergenheim–Topelius 6.7.1853. Kirjeestä käy ilmi, että Topelius oli kirjoittanut Bergenheimille 28. kesäkuuta, mutta se kirje ei ole säilynyt. Ilmestyessään 1856 Naturens Bok pysyi ehdotetussa arkkimäärässä, 12:ssa, mutta sisällöltään kirja käsitteli vain luonnonhistoriaa. Kuten on jo todettu, vuosien 1850–1860 julkaisukielto käsitti kaiken muun suomenkielisen kirjallisuuden uskonnollista ja talouskirjallisuutta lukuun ottamatta. Koska lukukirjaa oli tarkoitus käyttää myös suomenkielisissä kouluissa, on mahdollista – joskaan ei varmaa – että sisällön rajautuminen johtui sensuroinnin vaarasta.

69 Topelius oli luvannut käsikirjoituksen juhannukseksi 1855, mutta toimitti sen vasta syyskuussa.77Topelius–Emilie Topelius 13.5.1855. Bergenheimille lähettämässään saatekirjeessä hän toteaa, että aiheita »ei ollut mahdollista ahtaa niin pieneen tilaan ilman, että olisi jouduttu jättämään pois paljon sellaista, mikä tuntuisi lapsestakin elävimmältä ja vaikuttavimmalta. Siksi päätin jakaa kirjan kahteen osaan: luonnonkirjaan ja elämän kirjaan. Tähän päättyy nyt ensimmäinen osa. Jo sekin on käynyt ankaran kamppailun kahdentoista arkin kanssa».78Topelius–Bergenheim 21.9.1855. Ilmenee, että Bergenheim on hyväksynyt aineiston jakamisen kahteen kirjaan ja kiirehtii kärsimättömänä Topeliusta luovuttamaan Naturens Bok -teoksen julkaistavaksi ja aloittamaan heti jatkon, jonka nimenä on tässä vaiheessa »Lefnadens bok».79»Mutta ei viivytystä sen paremmin edellisen kuin jälkimmäisenkään kanssa, anovat rakkaan isänmaamme sivistystä kaipaavat pienet lapset yhteen liitetyin käsin.» Bergenheim–Topelius 25.11.1855.

70 Lähettäessään syyskuussa 1855 käsikirjoituksen Bergenheimille tuomiokapitulissa tarkastettavaksi Topelius ottaa puheeksi puupiirroskuvituksen – ilmeisesti ensi kertaa. Hyväntahtoinen arkkipiispa vastaa, että »sopiva kuvitus» on paikallaan, kunhan se ei viivytä kirjan julkaisemista eikä tee kirjasta liian kallista.80Topelius–Bergenheim 21.9.1855 ja Bergenheim–Topelius 25.11.1855. Se, miten puupiirrokset sitten valittiin, tilattiin, ostettiin ja toimitettiin, ei selviä säilyneestä lähdeaineistosta. Työ eteni nopeasti siihen nähden, että Bergenheim puolsi kuvittamista marraskuussa 1855, kun kirjaa jo ladottiin, ja kirja ilmestyi huhtikuussa 1856. Naturens Bok -teoksen ensimmäinen painos sisältää 55 puupiirrosta, jotka vaihtelevat kooltaan hyvin pienestä pieneen.

71 Käsikirjoitus myös tarkastettiin nopeasti, alle kuukaudessa. Palauttaessaan sen Bergenheim kertoo, että tuomiokapitulin jäsenet olivat käyneet sen läpi luku luvulta yhtenä iltana. Sen jälkeen tuomiorovasti, lukion lehtori Henrik Heikel sai tehtäväkseen tarkastaa yksityiskohdat ja merkitä lyijykynällä huomautuksia ja toiveita vieruksiin.81Bergenheim–Topelius 19.10.1855. Lähettäessään käsikirjoituksen Topelius merkitsi saatekirjeen päivämääräksi 21.9.1855. Henrik Heikel (1808–1867) oli Turun kymnaasin filosofian ja luonnonhistorian lehtori ja toimi Maarian palkkapitäjän kirkkoherrana. Hän lienee ollut kiinnostunut kansansivistyksestä, koska oli opettanut fysiikkaa pyhäkoulussa Turussa 1840-luvulla (tämäntyyppisessä pyhäkoulussa opetettiin esimerkiksi harjoittelijoille teknisiä ja muita työelämään liittyviä aineita). Selvästikin Bergenheim halusi saada lukukirjan käyttöön nopeasti, sillä hän korosti lokakuussa ja marraskuussa jättävänsä »kokonaan» Topeliuksen itsensä harkittavaksi, missä määrin tämä halusi ottaa huomautuksista vaarin. Pääasia oli, että teos »saataisiin painoon». Joulukuun alussa Bergenheim kiittää korjausarkista (ilmeisesti jo painetusta arkista) ja kehuu sekä sisältöä että ulkoasua. Hän toivoo saavansa painetun kirjan jouluksi, ja ellei se onnistu, tammikuussa, sillä hän aikoo vierailla kouluissa ja tuumii, että »voisi olla opettajille avuksi kirjan asianmukaisessa käyttöönotossa».82Bergenheim–Topelius 19.10., 3.12. ja 25.11.1855.

Boken om Vårt Land

72 Boken om Vårt Land -teoksen syntyä ei voi seurata yhtä tarkasti kuin Naturens Bok -kirjan. Topeliuksella oli kuitenkin jo marraskuussa 1856 valmiina summittainen suunnitelma, jonka hän lähetti Bergenheimille, ja mitä vilpittömimmät aikeet ryhtyä heti laatimaan käsikirjoitusta lukukirjan toiseen osaan:

73 …Elämän kirja, johon tartun nyt joululomalla. Suunnitelman seuraavan luonnoksen lähetän nöyrimmin Herra Arkkipiispan arvioitavaksi.

74 I. Jättiläissatuja. II. Kalevala-taru. – III. Legendoja. – IV. Kertomuksia Suomen historiasta. – V. Suomen maantieteen kuvauksia. – VI. Kertomuksia meidän ajaltamme (kosk. Suomea) – VII. Maailman historia: kertomuksia vanhalta ajalta. – VIII. Sama keskiajalta. – IX. Sama uudelta ajalta. – X. Ulkomaiden maantieteen kuvauksia. – XI. Elinkeinot. – XII. Vertauksia ja mietelauseita.

75 Yritän tässä valita aiheet huolellisesti ja pyydän joka tapauksessa Herra Arkkipiispan hyväntahtoista tarkastusta, kunhan työ on ehtinyt niin pitkälle.83Topelius–Bergenheim 24.11.1856.

76 Bergenheim hyväksyi ehdotuksen heti.84Tämä käy selville Topeliuksen 29.12.1856 Bergenheimille kirjoittamasta kirjeestä. Hyvistä aikeista huolimatta kirjoitustyö venyi. Lukukirjan ohessa Topeliuksen ajasta kilpailivat luennot, joihin hän kirjoitti tarkat konseptit, Helsingfors Tidningar, Fältskärns berättelser sekä yhdistystoiminta. Topelius kamppaili käsikirjoituksen kanssa vuosikausia. Hänen oli tarkoitus kirjoittaa sitä kesällä 1864, mutta hänen oleskellessaan Uudessakaarlepyyssä käsikirjoitus katosi. Se pysyi poissa, eikä sitä löydetty, joten Topelius joutui aloittamaan työnsä alusta.85Topelius–Catharina Sofia Topelius 9.4.1865: »Lukukirjan käsikirjoitusta ei ole löytynyt. Olipa harmi!»; ks. myös Nyberg, Zachris Topelius 1950, s. 439 ja 442. Nyberg kertoo, että lokakuusta 1866 lähtien lukukirja »on ensi sijalla ennen kaikkea muuta» (ibid.). Syyslukukauden 1866 hän piti virkavapaata voidakseen työskennellä lukukirjan parissa, mutta vieläkään se ei valmistunut.86»Minulle on myönnetty tänä syksynä virkavapautta lukukirjan tekoon» Topelius–Bonnier 30.7.1866; kirjeestä ilmenee, että Topelius uskoi voivansa jatkaa Välskärin kertomuksia, mutta sekään ei toteutunut. Topeliuksen kustantajiensa Bonnierin, Edlundin ja muiden sekä suomentajansa Bäckvallin kanssa käymän kirjeenvaihdon on julkaissut Carola Herberts: Zacharias Topelius korrespondens med förlag och översättare, ZTS XX 2013, 2015. Hylättyään »useita suunnitelmia ja valtavasti esityötä» hän päätti 1870 keskittyä

77 tässä toisessa osassa isänmaan tuntemukseen ja antaa sille nimeksi »Boken om Finland», – ellei tällaista otsikkoa pidetä liian mahtipontisena, sillä eihän kirja mitenkään voi läheskään kattaa runsasta aihettaan.

78 Tämä osa sisältäisi siis peruspiirteet, ei yksityiskohtia, Suomen luonnosta, kansasta, tilastosta ja historiasta, jättäen – »Luonnonkirjan» tavoin – aiheiden tarkemman tutkimisen oppikirjoihin, mutta sisältäen näihin valmistautumisen alimpien oppilaitosten tarpeiden mukaisesti.

79 Kirja jakautuu neljään pääosaan: I. Maa. – II. Kansa. – III. Sadut ja Myytit. – IV. Historialliset kertomukset.

80 Vihjeenä aiheen käsittelytavasta saanen nimetä otsikot nyt piakkoin valmistuvaan ensimmäiseen pääosaan. Ne ovat:

81 1. Koti ja isänmaa. – 2. Isänmaa ja maailma. – 3. Suomen synty. – 4. Merenrantalaaksot. – 5. Sisävesilaaksot. – 6. Maakunnat ja läänit. – 7. Maaperä ja ilmasto. – 8. Suomen kasvit. – 9. Suomen eläimet. 10. Maanviljely ja karjanhoito. – 11. Kaivokset ja teollisuus. – 12. Kauppa ja merenkulku. – 13. Liikenneyhteydet. – 14. Kirkko ja opetus. – 15. Valtio ja sen laitokset. – 16. Kansalaisyhteiskunta.87Topelius–Bergenheim 28.3.1870. Bergenheim on tehnyt kirjetekstin alkuun merkinnän: »Vastattu 8/4 70, hyväksytty koko suunnitelma sekä kokonaisuutena että yksityiskohdittain sekä – pyyntö, että koko kirja julkaistaisiin kerralla, sillä mitä pikemmin, sitä parempi.» Loppu viittaa siihen, että Topelius oli pohtinut, pitäisikö kirja julkaista kaksiosaisena, jotta hinta ei tuntuisi korkealta.

82 Suunnitelma vastaa Boken om Vårt Land -teoksen lopullista jäsentelyä. Suunnitelman neljäs pääosa on jaettu kirjassa kolmeen lukuun, joissa Topelius kuvaa Suomen katolista aikaa, Suomen sotaisia aikoja ja Suomen uudempaa aikaa (vuodesta 1721 lähtien). Suunnitelman ensimmäisen pääosan kohdat 12–16 sisältyvät kirjan viimeiseen lukuun.

83 Kustantaja Albert Bonnierille Topelius kertoo kesäkuussa 1870 käyttäneensä talvella kaiken saatavilla olleen ajan lukukirjaan, mutta antavansa kesällä itselleen luvan toimittaa Nya blad -kokoelman runoja, koska lukukirjan painatus alkaisi kuitenkin vasta syksyllä.88Topelius–Bonnier 11.6.1870. Heinäkuussa hän tiedustelee kustantaja Edlundilta, haluaisiko tämä julkaista kirjan ja millainen palkkio tulisi kyseeseen.89Topelius–Edlund 8.7.1870. Heinäkuussa 1874 hän ilmoittaa Edlundille, että ensimmäiset 50 lukua ovat valmiita julkaistaviksi, ja ottaa sitten puheeksi kuvituksen.90Topelius–Edlund 30.7.1874. – Vielä heinäkuussa 1875 Topelius vastaa kieltävästi Hans Forssellin tiedusteluun novellin kirjoittamisesta Svensk Tidskriftiin, koska hänellä on työn alla »Suomen kansakoulun lukukirja, 28 arkkia, joista 21 painettu, 2 ladottavana, 5 kirjoittamatta».91Topelius–Hans Forssell 25.6.1875. Topelius tiesi, että Forssell oli ollut tekemässä Läsebok för folkskolan -kirjaa. Kirje on lähetetty Karjalohjalta, missä Topelius vietti 1870-luvulla joitakin kesiä ja missä hän kertoo luonnossa kuljeskellessaan keksineensä kirjan otsikon: ei »Boken om Finland», vaan Boken om Vårt Land.92Vrt. yllä. Otsikko Boken om Vårt Land mainitaan tiettävästi kirjeenvaihdossa ensi kerran suomentaja Johan Bäckvallille 19.11.1874 lähetetyssä kirjeessä. Nyt hän saa työnsä valmiiksi, ja kirjaa mainostetaan lehdissä 25. syyskuuta 1875.

84 Naturens Bok -kirjan esipuheessa Topelius mainitsee puoli tusinaa teosta, joihin hän on tutustunut kirjaa kirjoittaessaan, käyttämättä silti mitään niistä mallina. Boken om Vårt Land -teoksen esikuvia hän ei mainitse, mutta hän seurasi kyllä pohjoismaissa julkaistuja lukukirjoja ja historian oppikirjoja. Yksityiskirjeessään Arthur Hazeliukselle 1870 Topelius kertoo panneensa merkille vastikään ilmestyneen Läsebok för folkskolan, Hazeliuksen antologian Fosterländsk läsning för barn och ungdom sekä Småskrifter för folket -sarjan ja toimittavansa parhaillaan »suurelta osin lähes valmista työtä» omaan lukukirjaansa.93Topelius–Hazelius 23.11.1870, ks. Sonja Svensson, Läsning för folkets barn. Folkskolans Barntidning och dess förlag 1892–1914 1983, s. 236, viite 81. Samoin Topelius esittää asian Frederik Barfodille: luettuaan tämän tanskankielisen historiankirjan jo 1856 Topelius kertoo muuttaneensa mielensä ja päättäneensä Barfodin tavoin »rajoittua isänmaahan ja sen kansaan».94Topelius–Barfod 20.7.1881, L. F. la Cour, »Zacharias Topelius og Frederik Barfod» 1908, s. 165. Kun Topelius vielä kiitti Barfodia esikuvasta, vastaanottaja varmasti ilahtui, mutta Topeliuksen muistikuvat eivät täsmää hänen Bergenheimille marraskuussa 1856 lähettämänsä, edellä kuvatun suunnitelman kanssa. Sen sijaan Topeliuksen otsikoiden jäsentely maaliskuulta 1870 vastaa osittain teoksen Läsebok för folkskolan sisältöä, mutta on järjestelmällisempi.

Lukukirjojen materiaalisia puolia

85 Kuten edellä on käynyt selville, Suomen olosuhteet olivat erilaiset 1850-luvun puolivälissä kuin 20 vuotta myöhemmin. Se koski myös kirja-alaa. Topelius ei saanut Naturens Bok -teoksesta minkäänlaista kirjoituspalkkiota. Muiden koulukirjantekijöiden tavoin hänen odotettiin kustantavan kirjan itse ja maksavan sen tuotantokulut, mutta hän sai myynnistä syntyvän voiton. Hinta oli pidettävä alhaisena, mutta jos kirja hyväksyttiin ja sitä suositeltiin kouluille, tietty varma kysyntä oli olemassa. Naturens Bok painettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran painossa, jossa painettiin myös Helsingfors Tidningar. Sanomalehti ilmoitti 23. huhtikuuta 1856, että Naturens Bok tulisi »huomenna kirjakauppaan» ja maksaisi sidottuna 40 hopeakopeekkaa. »Kappaleittain» eli auki leikkaamattomana ja sitomattomana sitä voisi tilata suoraan kirjailijalta 30 kopeekalla. Uutisesta käy ilmi, että teosta suomennettiin parhaillaan ja että toinen osa, »Lefnadens bok», koostuisi historiallisesta, maantieteellisestä ja »elämässä käyttökelpoisesta sisällöstä».95Helsingfors Tidningar 23.4.1856, sama uutinen Finlands Allmänna Tidning -lehdessä 24.4.1856 ja Åbo Tidningar -lehdessä 28.4.1856.

86 Painos oli 2 500 kappaletta. Bergenheim oli ehdottanut 7 000:ta kappaletta, mutta Topelius ei uskaltanut ottaa riskiä. Joulukuussa oli jäljellä 500 kappaletta ja kirjailijaa harmitti, ettei hän ollut ottanut suurempaa painosta.96Topelius–Bergenheim 29.12.1856. Käy ilmi, että Topelius oli saanut Turusta 50 kappaleen tilauksen ja Pietarista 100 kappaleen tilauksen. Toinen painos ilmestyi heinäkuussa 1857, hinta oli 32 hopeakopeekkaa kappaleelta ja 40 hopeakopeekkaa sidotuista, Helsingfors Tidningar 1.7.1857. Topeliuksen elinaikana ilmestyi 13 painosta ja vuoteen 1937 mennessä yhteensä 18 painosta.97Kolmastoista painos ilmestyi 1898. Ei ole saatu selville, tapahtuiko se ennen Topeliuksen kuolemaa 12. maaliskuuta vai sen jälkeen. Painokset kolmannesta viidenteen (1860, 1864, 1867) julkaisi kustantaja Wasenius & Co., minkä jälkeen K. E. Holm jatkoi julkaisemista kuudennesta painoksesta 1870 lähtien.98Birgit Lunelund-Grönroos, Zachris Topelius’ tryckta skrifter 1954, s. 20. Naturens Bok ilmestyi 16. painoksena sekä K.E. Holmin kustantamosta 1911 että Söderströmiltä 1930. K. E. Holmin painos ei ole Lunelund-Grönroosin luettelossa, ilmeisesti siksi, että se on kirjan esipuheen mukaan »edellisen painoksen mukainen» eli periaatteessa 15. painoksen uusintapainos. 1880-luvulla Topelius toteaa, että seurauksena siitä, että oli kustantanut kaksi ensimmäistä painosta itse, hän päätyi kolmen vuoden kuluttua velkojaksi seitsemän suomalaisen kirjakauppiaan vararikkoon. Vasta kahdeksannen painoksen (1878) kohdalla hän kertoo oppineensa pyytämään hinnan, josta kustantaja ei saanut neljä kertaa suurempaa voittoa kuin kirjailija, »ja nyt alkoi tämä teos, josta minulla oli ollut niin paljon korkeampaa iloa, kannattaa myös taloudellisesti».99Topelius, Elämäkerrallisia muistiinpanoja 1923, s. 210. Tähän voi lisätä, että Topelius sai 1865 jaetun valtion palkinnon 1 500 mk Naturens Bok -kirjasta (Vasenius IV, s. 294).

87 Naturens Bok -teoksen ilmestyttyä ruotsiksi Topelius antoi 7. toukokuuta 1856 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle oikeuden julkaista teoksen suomeksi, edellyttäen, että suomentajaksi valittaisiin Johan Bäckvall.100Tiitta, Harmaakiven maa 1994, s. 108. Mainittakoon, että Topelius oli jo ottanut yhteyttä Bäckvalliin ja lähettänyt hänelle helmikuussa 1856 yhden valmiiksi painetun Naturens Bok -teoksen arkin. Bäckvall oli vastannut myöntävästi kirjeessään jo 19. maaliskuuta 1856 ja samalla liittänyt mukaan »suuren osan tästä arkista käännettynä». Topeliuksen ehdottamaan korvaukseen, 10–12 hopearuplaa arkilta, Bäckvall vastasi, että »käännöstyön [taloudelliset ehdot] ovat ylenmääräisen hyvät ja niistä voi jopa tinkiä».101Bäckvall–Topelius 19.3.1856. Helmikuun 28. päivänä 1858 Bäckvall ilmoittaa kirjeessään postittaneensa loput suomennokset.102Bäckvall–Topelius 28.2.1858. Koko käsikirjoitus kuitenkin tuhoutui 23. huhtikuuta kustantaja ja kirjapainonjohtaja Paavo (Paul) Tikkasen kodin tulipalossa. Tikkanen oli perustanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainon ja hoiti sitä. Sven Gabriel Elmgren toteaa menetyksestä muistiinpanoissaan, että »Topeliuksen lukukirjan käännös kuuluu palaneen, sillä se oli tarkastuskomitean kierroksellaan ehtinyt juuri Tikkaselle».103[Sven Gabriel Elmgren], S. G. Elmgrenin muistiinpanot 1939, s. 301. Muun muassa Helsingfors Tidningar kertoi 8.5.1858 sekä tulipalosta että käsikirjoituksen tuhoutumisesta. Johan Bäckvallin tehtyä Luonnonkirjasta uuden suomennoksen Suomalaisen Kirjallisuuden Seura julkaisi siitä 2 000 kappaleen painoksen, joka ilmestyi lokakuussa 1860 ja maksoi 40 hopeakopeekkaa. Toukokuussa 1861 päätettiin jo toisesta painoksesta, tällä kertaa 3 000 kappaleesta.104Åbo Underrättelser 17.3.1860, Åbo Tidningar 30.10.1860 ja Finlands Allmänna Tidning 29.5.1861. Tiedot painoksesta: Irma Sulkunen, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1831–1892 2004, julkaistuja teoksia käsittelevä liite. – Suomalaisen Kirjallisuuden Seura maksoi toukokuussa 1862 suomentaja Bäckvallille 25 hopearuplan palkkion suomennoksen muokkaamisesta vastaamaan 1860 ilmestynyttä Naturens Bok -teoksen kolmatta painosta, Helsingfors Dagblad 9.5.1862. Topelius lahjoitti suomennoksen oikeudet Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle. Lahjoitus osoittautui merkittävämmäksi kuin kukaan oli osannut odottaa. Kirjasta julkaistiin 16 painosta, joista 11 Topeliuksen elinaikana, yhteensä 214 000 kappaletta. Siitä tuli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kautta aikojen myydyin kirja.105Suomalaisen Kirjallisuuden seuran klassikkossarjassa 2009 julkaistun Luonnonkirjan niin sanotun nostalgiapainoksen johdannosta käy ilmi, että Topeliuksen Naturens Bok -kirjan myynnistä antamat tiedot (40 000 markkaa 1883) vastaavat vuoden 2007 rahan arvon mukaan 165 000 euroa (Allan Tiitta, »Johdannoksi», Topelius, Luonnon kirja 2009, s. XIV–XV).

88 Boken om Vårt Land ilmestyi syksyllä 1875 G. W. Edlundin kustantamosta. Se painettiin Hufvudstadsbladetin kirjapainossa. Painos oli 5 000 kappaletta, kirjoituspalkkio 3 000 markkaa ja kirjakauppahinta 3 markkaa. Jo tammikuussa 1876, Boken om Vårt Land -teoksen suomennoksen ensimmäisen painoksen ehdittyä loppusuoralle, Edlund kirjoitti Topeliukselle, että ruotsinkielisestä kirjasta tarvittiin toinen painos, sillä jäljellä oli enää satakunta kappaletta. Hän esitti yhtä suurta 5 000 kappaleen painosta ja samaa kirjoituspalkkiota kuin ensimmäisestä painoksesta. Topelius, joka vietti sen talven Cannes’ssa, hyväksyi ehdot ja esitti seikkaperäisiä näkemyksiä muutoksista ja korjausluvusta.106Edlund–Topelius 27.1.1876 ja Topelius–Edlund 4.2.1876. Edlund toivoi uutta suomennosta ja ehdotti myös, että luvut neljännestä kuudenteen julkaistaisiin erikseen kansakoulujen historian opetusta varten, koska »Koskisen pientä suomenkielistä historiaa» ei saa käyttää. Topelius torjui nämä ehdotukset. Topeliuksen elinaikana ilmestyi yhteensä kahdeksan ruotsinkielistä ja neljätoista suomenkielistä painosta.107Lunelund-Grönroos, Zachris Topelius’ tryckta skrifter 1954, s. 38–39 ja 82–83. Vuoteen 1908 mennessä, jolloin oli ilmestynyt 11 ruotsinkielistä ja 19 suomenkielistä painosta, kirjaa oli julkaistu 70 000 kappaletta ruotsiksi ja 270 000 suomeksi.108Derek Fewster, Visions of Past Glory. Nationalism and the construction of early Finnish history 2006, s. 140.

89 Lukukirjojen merkitys Topeliuksen omalle taloudelle ei suinkaan ollut vähäinen. Maaliskuussa 1879 hän osti Koivuniemen 27 500 markalla ja kertoo maksaneensa sen Kuddnäsin kauppasumman jäännöksellä ja sukulaisensa Fanny Toppeliuksen myöntämällä 5 750 markan lainalla, »mutta suurimmaksi osaksi pankkiin sijoitetulla pääomalla, jonka olin saanut molemmista lukukirjoistani. Siksipä voin syyllä sanoa, että Suomen lapset ovat lahjoittaneet minulle Koivuniemen».109Topelius, Elämäkerrallisia muistiinpanoja 1923, s. 341. Vuoden 2015 rahan arvon mukaan ostohinta vastaa 132 000 euroa (http://apps.rahamuseo.fi/rahanarvolaskin#SWE).

Yhteiset piirteet, typografia ja jäsentely

90 1800-luvun puolivälissä kansankirjallisuus, uskonnollinen kirjallisuus (etenkin virsikirjat, katekismukset ja raamatut) sekä lastenkirjat painettiin enimmäkseen fraktuurakirjaimilla. Osittain tämä johtui perinteestä, osittain siitä, että fraktuura vei vähemmän tilaa kuin antiikva ja varsinkin 1800-luvun alun väljästi ladottu antiikva. Fraktuura oli kirjasintyyppi, johon lukemaan opettelevat ja lukeva rahvas tutustuivat ensimmäisenä. Fraktuura oli tavallinen kansanomainen kirjasinlaji, kun taas antiikva edusti akateemisia opintoja, vieraita kieliä kuten latinaa ja ranskaa sekä nykyaikaa. Topeliuksen ja Bergenheimin välisestä säilyneestä kirjeenvaihdosta ei selviä, keskustelivatko he fraktuuran ja antiikvan osuudesta kirjoissa. Oli miten oli, kumpaakin kirjaintyyppiä on käytetty jokseenkin yhtä paljon; kummassakin kirjassa joka toinen lukukappale on painettu fraktuuralla, joka toinen antiikvalla. Ruotsissa sen sijaan antiikvasta tuli jo varhain yleisempi kirjasintyyppi. Läsebok för folkskolan -kirjassa, jonka ensimmäinen painos ilmestyi 1868, vain muutama lukukappale on painettu faktuuralla, ja sen seitsemännessä painoksessa vuodelta 1876 fraktuuraa ei ole lainkaan. – Topeliuksen omat näkemykset fraktuurasta käyvät ilmi hänen eräästä luennostaan, jossa hän kuvaili suomalaisten hitautta todeten, että kansalta kestää useita miespolvia oppia käyttämään uudenlaista auraa ja uunia ja »vuosisatoja omaksua latinalainen kirjaintyyli tähän saakka käytetyn ruotsalaisen sijaan» (siis fraktuurakirjainten).110Topelius, Föreläsningar i geografi och historia, utg. Jens Grandell, ZTS XV 2017, 16.2.1864.

91 Naturens Bok -kirjan runot on ladottu kauttaaltaan kursivoidulla antiikvalla. Tämä saattaa johtua siitä, että myös Helsingfors Tidningarissa runot ladottiin antiikvalla; Naturens Bok painettiin nimittäin samassa kirjapainossa. Boken om Vårt Land -teoksessa joitakin runoja on ladottu fraktuuralla, mutta suurin osa antiikvalla.

92 Naturens Bok ja Boken om Vårt Land julkaistiin oktaavokoossa, edellinen 12 arkin (194 sivun) ja jälkimmäinen 29,5 arkin (472 sivun) laajuisena.111Kummassakaan tapauksessa mukaan ei ole laskettu esipuhetta ja sisällysluetteloa, joista toisessa on 6 ja toisessa 12 sivua. Kirjoissa on vaihtelevasti puupiirroskuvitusta. Naturens Bok -kirjassa on 55 kuvaa, Boken om Vårt Land -kirjassa 38. Myöhemmissä painoksissa kuvia on enemmän, etenkin Naturens Bok -kirjassa, jonka 13. painoksessa (1898) oli noin 170 puupiirroskuvaa, kun taas Boken om Vårt Land -kirjan kahdeksannessa painoksessa (1897) oli 45 puupiirrosta.

93 Lukukirjat, joihin Topelius kertoo tutustuneensa suunnitellessaan Naturens Bok -teosta, on suunniteltu eri tavoin, ja niiden sisältö on hyvin vaihteleva.112Ks. esipuhe. Jo Pehr Eric Svedbomin teoksen alaotsikko Läsebok för Sverges ungdom. Innehållande valda stycken på vers och prosa ur de yppersta Svenska, Norrska och Danska författares skrifter (1844) kertoo, että se on pelkästään tunnustettujen kirjailijoiden teosten antologia. – Svedbom (1811–1857) opetti ruotsia ja saksaa Tukholman Nya Elementarskolanissa. Hän kirjoitti sekä oppikirjoja että opetusta käsitteleviä kirjoituksia ja pyrki saamaan äidinkielen itsenäiseksi kouluaineeksi. Erityisesti hän puolusti kansalliskirjallisuutta sivistysvälineenä ja katsoi, että sitä tuli tehdä tunnetuksi lukukirjoissa.113Ks. Esbjörn Larssonin artikkeli Svedbomista Ruotsin kansallisbiografiassa Svenskt Biografiskt Lexikon: Pehr Eric Svedbom, urn:sbl:34826 (25.8.2017). Topeliuksen tavoin Svedbom tuntuu olleen kiinnostunut Fröbelin varhaiskasvatuksen periaatteista (ibid.).

94 Löhrin »Plaudereien», johon Topelius myös viittaa, ilmestyi ruotsiksi 1826 varustettuna tyhjentävällä otsikolla Läsebok till undervisning och tidsfördrif för såväl yngre som äldre personer af alla Stånd. Siinä aloitetaan maapallosta, käydään läpi maantiede ja ilmasto ja siirrytään sitten kasvi- ja eläinkunnan erikoisuuksiin. Kolmatta, ihmistä käsittelevää päälukua hallitsee lähinnä eksoottinen ja anekdoottinen aineisto. Anders Oldbergin lukukirjan Hem-skolan (1842) ensimmäinen osa alkaa kirjainten opettelulla.114Anders Oldberg oli Uppsalan kansankoulunopettajaseminaarin johtaja. Nimestään huolimatta Hem-skolan on suunniteltu sekä kotiopetuksen että kansakoulujen tarpeisiin. Se sisältää perinpohjaisen opastuksen vanhemmille, ja sen toinen kurssi käsittää matematiikan, Ruotsin historian, ohjeita uskonnonopetukseen, esivalmennuskurssin maantiedosta, kalligrafisia kirjoitusmalleja, kirjemalleja ym. Uumajan yliopiston kirjastossa on digitaalisia pdf-tiedostoja sekä Hem-skolan-kirjasta että aiemmin mainitusta teoksesta Löhrs Läsebok osoitteessa Libris.kb.se Joukko lyhyitä lukuharjoituksia on järjestetty aakkosjärjestykseen; neljätoista tekstiä käsittelee eläimiä (Apan–Åsnan). Muiden avainsanoja ovat muun muassa Drufvor, Indianer, Jägaren, Korset, Pyramider, Röka Tobak, Volkaner, Ymnighetshorn sekä ä-kirjaimella alkava Påsk-ägg (venäläisistä pääsiäismunista). Aiempien lukukirjojen kirjavuus ja moninainen anekdoottisisältö ovat saattaneet vaikuttaa Topeliuksen järjestelmälliseen jäsentelyyn.

95 Topeliuksen molemmat lukukirjat ovat yksityiskohtia myöten suunniteltuja. Naturens Bok alkaa perhepiiristä ja päättyy sinne. Boken om Vårt Land -teoksessa lapsilukijat voivat samastua kirjan alun ja viimeisen lukukappaleen nuoreen kertojaminään.115Viimeisen lukukappaleen luonteen vuoksi nuori kertoja ei ole kovin uskottava. Kertojaminästä ja lukijan samastumismahdollisuuksista ks. Hedvig Rask, »Topelius Boken om vårt land» 1999, s. 424. Molemmat lukukirjat jakautuvat aihepiireittäin lukuihin, joita Naturens Bok -kirjassa on viisitoista ja Boken om Vårt Land -teoksessa kuusi. Luvut puolestaan jakautuvat lyhyisiin sivun tai parin pituisiin lukukappaleisiin. Jäsentelykin on hyvin samankaltainen: ensin käsitellään läheisiä lapselle tuttuja asioita, minkä jälkeen näkökulma vähitellen laajenee. Naturens Bok alkaa ihmisestä ja käsittelee sitten eläinkuntaa, kasvikuntaa, metalleja ja mineraaleja, maapalloa ja alkuaineita, fysiikkaa ja avaruutta. Topelius aloittaa ihmisen suhteesta Jumalaan ja päättää siihen. Boken om Vårt Land -teoksessa sisältö jakautuu maantieteelliseen, kansatieteelliseen ja historiaa käsittelevään osuuteen: maa, kansa ja historiallinen kehitys kivikaudelta 1870-luvun Suomeen ja sen instituutioihin ja liikenneyhteyksiin. Molemmissa lukukirjoissa Topelius käyttää runoja, sekä omiaan että muiden, herkistämään lukijan korvaa kielen musiikille, painolle ja rytmille.116Ks. Naturens Bok -teoksen esipuhe.

96 Koska lukukirjoja luettaisiin aapisen jälkeen, Naturens Bok on tarkoitettu kahdeksanvuotiaille ja sitä vanhemmille ja Boken om Vårt Land kymmenvuotiaista ylöspäin. Siksi Topelius käyttää Naturens Bok -teoksen alkuluvuissa yksinkertaista kieltä ja suppeaa välimerkkivalikoimaa, mutta Boken om Vårt Land -teoksessa tällainen lukijoiden huomioon ottaminen olisi ollut tarpeetonta. Naturens Bok -teoksessa etenkin neljä ensimmäistä lukua noudattavat tarkasti suunniteltua »progressiota», käyttääksemme Topeliuksen ilmaisua. Ensimmäisessä luvussa on pelkästään päälauseita ja välimerkkeinä pisteitä, kysymysmerkkejä ja sulkumerkkejä. Toisessa luvussa valikoima laajenee välimerkkien osalta pilkkuihin ja ajatusviivoihin ja lauserakenteiden osalta relatiivilauseisiin ja appositioattribuutteihin, yksinkertaisimmillaan ’kusin björn’ ja ’herre konung’. Kolmannessa luvussa tulevat mukaan konjunktiolauseet, kaksoispisteet ja huutomerkit. Neljännestä luvusta lähtien käytetään rinnasteisia lauseita sekä puolipisteitä ja muita välimerkkejä.

Lukukirjat antologioina

97 Naturens Bok -teoksen runot liittyvät kussakin luvussa käsiteltyyn aiheeseen, ja ne sijaitsevat luvun lopussa jokaisessa paitsi 14. luvussa, jossa puhutaan painosta ja liikkeestä – ilmiöistä, jotka eivät liene houkutelleet runoilemaan. Runoja on yhteensä 34. Topelius on kirjoittanut niistä itse 13 ja muokannut 12:a muiden kirjoittamaa runoa melko perusteellisesti. Hän on muun muassa lyhentänyt Runebergin runoja »Flyttfåglarna» ja »Vårt Land». Muiden kirjoittamien runojen tekijät hän on ilmoittanut, mutta omiaan hän ei ole nimennyt. Henrik Reuterdahlin eläinaiheisia lastenrunoja hän on muokannut reippaasti, ja myös Karl August Nicanderin, Lars Stenbäckin ja Fredrik Cygnæuksen runojen sisältöä hän on jossain määrin mukauttanut kohderyhmälle sopivaksi. Johan Henric Kellgrenin ja Carl Gustaf af Leopoldin runoihin (kummaltakin yksi), Anna Maria Lenngrenin kahteen ja Frans Michael Franzénin kahteen runoon Topelius ei ole liiemmin puuttunut, paitsi että hän on poistanut niistä siveellisiä opetuksia, ehkä siksi, että koululaiset voisivat päätellä ne itse tai opettajan johdolla.

98 Jo mainittujen tunnettujen 1700-luvun kirjailijoiden eläinsatuja Topelius on julkaissut lapsiyleisölle sopivina lyhyinä runoina. Muiden runoilijoiden nimistä havaitsee, miten tärkeää Topeliukselle oli esitellä kaikki runoilijat, jotka Suomesta suinkin saattoi löytää – nekin, jotka eivät välttämättä puhutelleet hyvin nuoria lukijoita. Franzénilta ja Runebergiltä on kummaltakin kaksi runoa, J. J. Nervanderilta, Stenbäckiltä ja Cygnæukselta yksi.117Nervanderin runon »Till en källa» nimeksi Topelius on pannut »Källan om våren», Stenbäckin runosta »Hafvet» on tullut »Hafvet i natten» ja Cygnæuksen runosta »God morgon! Den 31 Juli 1842» on tullut »Söndagsmorgonen». Hän julkaisee vain kolme säkeistöä, vaikka jokainen runo on huomattavasti pidempi. Varhain kuolleen ruotsalaisen runoilijan ja kääntäjän Nicanderin »Vågen» oli pidetty, etenkin ylioppilaitten suosima laulu, ja sävelmän siihen oli kirjoittanut Carl Johan Laurin. Huomattavan monet lukukirjojen runoista on sävelletty, mikä voi olla yhtenä syynä niiden mukaan ottamiseen. Samoihin aikoihin kirjoittamassaan artikkelissa Topelius sanoo, että laulut ja poeettiset runot »vahvistavat sydäntä ja harjoittavat mieltä laulettaessa tai ulkoa opeteltaessa».118»Om läsning för barn. IV», HT 19.12.1855.

99 Boken om Vårt Land on puolestaan suomalais-ugrilaisen kansanrunouden antologia. Toinen luku, jonka otsikkona on »Folket», sisältää kaksi »vatjalaista» laulua, jotka edustavat Venäjän suomalaisia alkuperäiskansoja. Niitä seuraa neljä »lappalaista» kansanlaulua, kaksi virolaista ja seitsemän suomalaista – useimmat Kantelettaresta.119Kääntäjistä ei ole tietoa. Välissä on Franzénin »Lappgossens visa» (Spring, min snälla ren) ja luku »Finska folksången», jonka kirjoittaja Elias Lönnrot sirottelee esitykseensä lainauksia lauluista. Luvun päättää kaksi uusimaalaista kansanlaulua. Kolmanteen lukuun »Hednagudar och hjeltesagor» Topelius tiivistää Kalevalan – osittain runoina, osittain proosana – alkaen sen ensimmäisen runon maailman luomisesta aina 49. runon taisteluun valosta ja 50. runon Väinämöisen ja Jeesus-lapsen kohtaamiseen.120Topeliuksen lyhennelmät perustuvat olemassa olleisiin Castrénin ja Collanin ruotsinnoksiin. Runomuotoisena kuvattu taistelu valosta herätti arvostelua, ks. jäljempänä. Suomalainen kansanrunous, Kalevala mukaan luettuna, hallitsee teosta voimakkaasti taiderunouden kustannuksella (jota on vain 15 runoa). Se kertoo, miten innokkaasti Topelius on halunnut saattaa sen molempien kieliryhmien lasten ulottuville.

100 Boken om Vårt Land -teoksessa Topelius julkaisee kahdeksan omaa runoaan, neljä Runebergin runoa, kaksi Franzénin ja yhden Julius Krohnin runon. Ensimmäisen luvun hän aloittaa lukukirjaa varten kirjoittamallaan runolla »Morgonsång».121Tämä ilmenee käsikirjoituksesta, joka on päivätty 13/8 74, ja merkinnästä »Lukukirjaan». Topelius otti runon mukaan kokoelmaan Ljung (1889) varustettuna lähdeviitteellä »Sisältyy Maamme kirjaan». Sitten hän lainaa Kypron prinsessa -laulunäytelmän romanssia »O barn af Hellas …», joka alkaa kirjassa »O barn af Finland». »Ålandsvisa» on Jonathanin laulu Kaarle-kuninkaan metsästys -oopperan toisesta näytöksestä vuodelta 1852, »Hangös öga» on julkaistu aiemmin Trollsländan-lehdessä 11.11.1871 ja »På blank is» sisältyy Läsning för barn -teoksen kolmanteen osaan (1867). »Sjömannens hemlängtan» on luultavasti kirjoitettu Boken om Vårt Land -teosta varten, kuten myös »Hafsjungfrun» – maankohoaminen askarrutti Topeliusta jatkuvasti 1840-luvulta Finland framställdt i teckningar -teoksesta lähtien, hänen pitäessään luentojaan ja kirjoittaessaan Fältskärns berättelser -romaania 1850-luvulla sekä En resa i Finland ja Boken om Vårt Land -teoksia 1870-luvulla, aina vuoteen 1893 Finland i 19de seklet -teokseen saakka. – Kaikki omat runonsa Topelius on sijoittanut ensimmäiseen lukuun. Se sisältää myös Runebergin runon »Svan» sekä Pavo-talonpojasta (suom. Paavo) kertovan idylliepigrammin, jonka nimeksi Topelius on pannut »Tålamod och försakelse» korostaakseen viestiään.

101 Viidennen luvun otsikkona on »Berättelser från Finlands krigiska tid». Siinä kuvatut Suomen sotaisat ajat alkavat uskonpuhdistuksesta ja Kustaa Vaasasta ja jatkuvat Kaarle XII:een. Luvun lopussa on Franzénin runo »Den gamle knekten». Kuudennen eli viimeisen luvun Topelius otsikoi »Berättelser från Finlands nyare tid».122Aluksi se ei vaikuta yhtään vähemmän sotaisalta kuin edellinen, sillä se sisältää kuvauksia hattujen sodasta, Kustaa III:n sodasta ja vuosien 1808–1809 sodasta. Symboliarvon vuoksi hän julkaisee vuosien 1808–1809 sodasta ja Haminan rauhasta kertovien lukujen jälkeen runon »Soldatgossen» ikään kuin vastinparina runolle »Den gamle knekten». Loppuun hän on sijoittanut Krohnin »Virren kotimaan puolesta», jonka nimeksi hän on pannut »Suonios bön». Näin hän on saanut mukaan uutta suomenkielistä kirjallisuutta edustavan runon.123Kirjailija, kansatieteilijä ja kääntäjä Julius Krohn käytti kirjailijanimeä Suonio. »Virsi kotimaan puolesta» on ruotsinnettu nimellä »Psalm för hemlandet». Tässäkään ei ole ilmoitettu ruotsintajaa. Kirjan päättää »Bevara, Gud, vårt fosterland» – Runebergin oma mukaelma »Vårt land» -runostaan, jonka Topelius on sijoittanut Naturens Bok -teokseen.

Käyttö kouluissa

102 Kouluhallitus korosti 1866, että kotimaan historian opetukseen tarvittaisiin sopiva kirja.124Fewster, Visions of Past Glory 2006, s. 152–154. Marraskuun 5. päivänä 1875 Senaatin kirkollisasiain toimituskunta hyväksyi, että Boken om Vårt Land »voidaan […] ottaa käyttöön äidinkielen lukukirjaksi alkeisoppilaitoksissa yleensä, tähän tarkoitukseen tähän asti käytettyjen teosten sijasta, sekä lisäksi käytettäväksi valmistelevana historian lukemistona maan reaali- ja rouvasväenkouluissa».125»Ecklesiastik-Expeditionens skrifvelse ang. Ny läse- och [l]ärobok, den 5 November 1875» 1875, s. 359. Kirkollisasiain toimituskunta toimi talousosaston alaisena ja käsitteli asioita, jotka tuomiokapitulit siirsivät senaatin ratkaistaviksi, vuodesta 1841 lähtien myös koululaitosta koskevia asioita. Arkistojen Portti: http://wiki.narc.fi/portti/ index.php/Kirkollisasiaintoimituskunta Boken om Vårt Land -teoksesta tuli ensimmäinen kirja, joka täytti tämän tarpeen onnistuneesti, sekä kansakoulussa että alkeiskouluissa. Vuodesta 1881 lähtien »valmistavien koulujen» Suomen historian opetus perustui yksinomaan Boken om Vårt Land -teokseen. Vapaamielisemmät ja ruotsinmieliset arvostelivat kuitenkin sitä, että teoksessa korostettiin (etnistä) suomalaisuutta ja Kalevalaa, ja joissakin ruotsinkielisissä kouluissa käytettiinkin kirjoja, joissa pohjoismainen mytologia ja viikinkiyhteydet saivat runsaasti tilaa. Skandinaavisempaan suuntaan Boken om Vårt Land -teosta uudistettiin vasta kirjailijan kuoleman jälkeen.126Vrt. Fewster 2006, s. 152–154.

103 On käynyt ilmi, että Jyväskylän seminaarissa Naturens Bok -kirjaa käytettiin suomentamiseen.127»Kertomus Jyväskylän Seminarista», Suomen Julkisia Sanomia 23.10. ja 26.10.1865. – Yhdestä Helsingin rouvasväenkoulun vuosikertomuksesta, lukuvuodelta 1858–1859, selviää, että teosta Naturens Bok käytettiin ’sisäluku ja ajatusharjoitukset’ -nimisessä aineessa heti koulun alettua ensimmäisellä lukukaudella (neljä tuntia viikossa, ainetta opetettiin vain ensimmäisellä luokalla). Lukuvuonna 1868–1869 kirjaa Naturens Bok käytettiin edelleen sisäluvussa ja ajatusharjoituksissa sekä toisella luokalla luonnontiedossa (kaksi viikkotuntia, ainetta opetettiin toiselta neljännelle luokalle).128»Historik och statistik, rörande fruntimmersskolan i Helsingfors, 1844–1869» 1869, s. 74, 80, 83–84. 1860-luvun alussa Vaasan rouvasväenkoulussa teosta luettiin ensimmäisellä luokalla kuusi viikkotuntia, yhteensä 200 tuntia. Sitä pidettiin ajan tuhlauksena, sillä kirjan sanottiin sopivan lastenhuoneeseen, mutta ei kouluun. Sen vuoksi osaa tunneista ryhdyttiin »kaikessa hiljaisuudessa» käyttämään muuhun opetukseen.129»Om Fruntimmersskolan i Wasa», Wasabladet 12.1. ja 19.1.1861. – Se lienee ollut perusteltua, sillä kolmivuotisten rouvasväenkoulujen oppilaat olivat teini-ikäisiä.

104 Kouluylihallitus on laatinut luettelon kirjoista, joita käytettiin eri aineissa 1893. Siinä mainitaan ensin Boken om Vårt Land, sitten Maamme kirja, Suomen kouluissa äidinkielen opetuksessa käytettyjen kirjojen luettelossa. Luettelon otsikko on harhaanjohtavasti »Luettelo maan kouluissa parhaillaan käytettävistä oppi- ja lukukirjoista», vaikka tosiasiassa on kyse vain lyseoista, alkeis- ja rouvasväenkouluista.130»Förteckning öfver i landets skolor för närvarande använda läro- och läseböcker» 1893, s. 372–373 (ruotsinkieliset koulut), s. 382 (suomenkieliset koulut) ja s. 390 (kaksikieliset). Luettelon virallinen luonne käy ilmi siitä, että käytettiin kaupunginnimeä Nikolainkaupunki. Vrt. Nikolainkaupungin rouvasväenkoulu tekstissä ja seuraavassa viitteessä sekä toisaalta paikallisen lehden Wasabladetin otsikko »Om Fruntimmersskolan i Wasa» edellisessä viitteessä – kyse on samasta koulusta. Kansakoulut on jätetty ulkopuolelle, ja jokseenkin kaikissa kansakouluissa luettiin tuolloin Topeliuksen lukukirjoja. Boken om Vårt Land -teosta käytettiin äidinkielen opetuksessa 15 ruotsinkielisessä oppilaitoksessa: Porvoon, Turun, Viipurin, Nikolainkaupungin (Vaasan) ja Oulun lyseoissa; Tammisaaren, Tampereen, Kokkolan, Maarianhaminan, Kristiinankaupungin ja Pietarsaaren alkeiskouluissa sekä vielä Helsingin, Viipurin, Nikolainkaupungin ja Oulun rouvasväenkouluissa. Maamme kirjaa luettiin 23 suomenkielisessä oppilaitoksessa – lyseoissa, alkeiskouluissa ja tyttökouluissa. Mikkelin lyseossa opetettiin molemmilla kielillä, ja Maamme kirjaa luettiin siellä sekä suomeksi että ruotsiksi. – Boken om Vårt Land -teoksen rinnalla käytettiin kuutta muuta lukukirjaa – mutta on muistettava, että sitä luettiin oppilaitosten alimmilla luokilla, ja tarkempi jaottelu ei käy ilmi luettelosta.131Rooman kirjallisuuden professori Fridolf Gustafsson (1853–1924) kirjoitti myös lukukirjaan Fosterländsk läsebok för skolans lägre klasser (1890), jota käytettiin Turun lyseossa, Loviisan alkeiskoulussa ja Turun ja Oulun rouvasväenkouluissa, sekä oheiskirjana ruotsalaisessa normaalilyseossa. Gustafssonin toinen lukukirja on nimeltään Saga och historia. Teosta Fosterländsk läsebok (II) för skolans lägre klasser (1891), jota käytettiin lyseossa Viipurissa sekä Loviisan alkeiskoulussa. Normaalilyseossa käytettiin Albin Lönnbeckin (1856–1914) kirjaa Grekiska guda- och hjältesagor för barn (1893). Porvoon lyseossa luettiin Karl Collanin (1828–1871) kirjaa Poetisk läsebok vuodelta 1864, Valfrid Vaseniuksen (1848–1928) vuonna 1891 muokkaamana, mutta myös Lönnbeckin toimittamaa Poetisk läsebok -kirjaa (luultavasti vuodelta 1892). Kolmannen samannimisen teoksen Poetisk läsebok för Finlands ungdom (1875) oli koonnut Viktor Bremer (1836–1884), ja sitä käytettiin Porvoon, Viipurin ja Nikolainkaupungin lyseossa sekä Helsingin, Viipurin ja Nikolainkaupungin rouvasväenkoulussa.

105 Ruotsissa Topeliuksen lukukirjoja käytettiin yhdessä oppilaitoksessa, Tukholman kymnaasissa, mikä käy selville Bernhard Lundstedtin luettelosta »Förteckning på de böcker, som varit begagnade vid undervisningen i de Svenska Elementarläroverken och Pedagogierna under läseåret 1876–1877 jemte uppgift på de särskilda läroverk, hvarest hvarje bok begagnats».132[Carl Synnerberg], »Förteckning på de böcker, som varit begagnade vid undervisningen i de Svenska Elementarläroverken och Pedagogierna under läseåret 1876–1877 […] af d:r Bernhard Lundstedt» 1882, s. 57.

Ruotsin vastaavat kirjahankkeet

106 Kuultuaan kirjaansa Naturens Bok käytettävän Lundissa Topelius kirjoitti vihjailevasti kustantajalleen Bonnierille 1870: »En ole uskaltanut toivoa, että sitä käytettäisiin Ruotsissa, koska siellä on Berlinin mainio Naturlära. Jää nähtäväksi, tulisiko Ruotsia varten muokatusta versiosta käyttökelpoinen.» Bonnier vastasi kohteliaana: »Kyllä minä kustannan sen muokkaamisen Ruotsia varten – jos professorilla on halua ja aikaa tehdä se», hyvin tietäen Topeliuksen muut keskeneräiset hankkeet, muun muassa teoksen Boken om Vårt Land.133Topelius–Bonnier 8.7.1870 ja Bonnier–Topelius 18.7.1870.

107 Ajatus tuli uudelleen ajankohtaiseksi 1876, kun kustantaja Gleerup otti yhteyttä Topeliukseen ja tiedusteli: »Olisiko Herra Professori kiinnostunut kirjoittamaan ja antamaan minun kustantamoni julkaistavaksi Ruotsin kansakouluille tarkoitetun lukukirjan, sellaisen kuin erinomainen pieni kirja ’Läsebok för de lägre läroverken i Finland I. Naturens bok, II. Boken om vårt land’, mutta hieman muokattuna, jotta se soveltuisi meidän oloihimme».134Gleerup–Topelius 17.10.1876, ks. ZTS XX. Tästä kustantamosta Topelius ei kuullut uudestaan, mutta hän oli kysynyt Bonnierin mielipidettä asiasta, ja Bonnier ilmaisi kiinnostuksensa hankkeeseen: »Pyysin […] myös jo 6–7 vuotta sitten täkäläistä koulumiestä ryhtymään suunnittelemaan tällaista kirjaa, jolla olisi ollut monia kosketuskohtia sinun julkaisemaasi» ja »jos Sinulla todella olisi tilaisuus toteuttaa tämä suunnitelma, niin älä unohda vanhaa kustantajaasi, vaan anna kirja minulle!»135Bonnier–Topelius 1.11.1876.

108 Karlstadin opettajaseminaarin nuorempi lehtori, oppikirjojen tekijä Albrecht Segerstedt, otti yhteyttä Topeliukseen 1884. Fritzen kirjakauppa oli pyytänyt häntä muokkaamaan Boken om Vårt Land -teosta Ruotsin oloihin sopivaksi, joten hän kysyi, voitaisiinko niin tehdä ja millä ehdoilla. Hän kiittää myöhemmin muokkaamisluvasta, mutta kaikesta päätellen hanke valui hiekkaan.136Albrecht Segerstedt–Topelius 14.9. ja 30.11.1884.

109 Topelius ja Bonnier palasivat asiaan myöhemmin noin kymmenessä kirjeessä vuosina 1888–1892 ja keskustelivat siitä, ketkä ruotsalaiset opettajat muokkaisivat kirjaa ja miten, sekä Topeliuksen mahdollisesta omasta panoksesta. Topelius katsoi, että Boken om Vårt Land -teoksessa pedagogista merkitystä oli lähinnä jäsentelyllä eikä niinkään yksittäisillä teksteillä. Opettaja, kansakoulutarkastaja P. A. Gödecken oli määrä laatia Ruotsiin vastaavanlainen kirja, mutta hän sairastui ja kuoli 1890. Kahden vuoden kuluttua Bonnier ilmoitti Topeliukselle, että kustantaja Fahlcrantz »on ohittanut meidät ja toteuttanut monesti puheena olleen ruotsalaisen vastineen verrattomalle ’Maamme kirjallesi’». Kyseessä oli En bok om Sverige, jonka julkaisivat Richard Bergström ja O. A. Stridsberg.137Topelius–Bonnier 26.2.1888, 13.12.1892; muut asiaa koskevat kirjeet: Bonnier– Topelius 31.1.1888, Bonnier–Topelius 31.12.1889, Topelius–Bonnier 31.1.1890, Bonnier–Topelius 4.2.1890, Topelius–Bonnier 14.3.1890, Bonnier–Topelius 18.3.1890 ja Bonnier–Topelius 25.9.1890.

Boken om Vårt Land ja Svenska Folkskolans Vänner

110 Svenska Folkskolans Vänner halusi lukukirjan, joka noudattaisi Axel Freudenthalin ruotsin kielen oikeinkirjoitusperiaatteita, sillä Boken om Vårt Land ei niitä noudattanut. Niinpä kansakoulutarkastaja Viktor Öhberg kokosi 1886 Läsebok för folkskolans två lägre årsafdelningar -nimisen lukukirjan, jonka ensimmäinen osa sisältää kymmenen Boken om Vårt Land -teoksen lukukappaletta sekä tunnettuja Topeliuksen runoja. Kaikesta päättäen SFV ja Öhberg eivät olleet kysyneet kustantamolta eivätkä kirjailijalta lupaa, sillä maaliskuussa 1886 Edlund kirjoitti Topeliukselle: »Lienee aivan välttämätöntä nostaa syyte ’Svenska folkskolans vänneriä’ vastaan heidän Boken om Vårt Land -teoksesta ottamistaan teksteistä. […] Jos tämän heidän toimintansa annetaan jatkua kirjailijan asiaan puuttumatta, niin ei ole takeita siitä, etteikö toinen äärimmäisyyspuolue tekisi samoin Maamme Kirjan kanssa. Jotta voitaisiin saman tien estää tämä ilkivalta ja saataisiin ennakkotapaus tällaisille omavaltaisuuksille, asianomainen on haastettava oikeuteen.»138Edlund–Topelius 20.3.1886. Ks. myös Carola Herbertsin selitys. Topelius myötäili: »Olen kanssasi samaa mieltä Öhbergin uudesta lukukirjasta. Se on röyhkeästi plagioitu. […] Sinusta lienee luonnollista, etten halua vanhoilla päivilläni käydä oikeutta. Minusta on silti yhtä luonnollista, että kustantaja, jonka oikeuksista tässä lähinnä on kyse, nostaa syytteen.»139Topelius–Edlund 21.3.1886. Syytteitä ei ilmeisesti nostettu, sillä neljän vuoden kuluttua eräs Åbo Underrättelserin kirjoittaja sanoo Öhbergin lukukirjasta: »Sen esikuvaksi otettiin niin uskaliaasti Boken om vårt land, että voinee kysyä, mihin lopputulokseen olisi päädytty, jos kirjailija olisi kirjallista omistusoikeutta koskevan lain perusteella nostanut syytteen laittomasta kopioinnista.»140»’Boken om Vårt land’ och dess betydelse», Åbo Underrättelser 21.11.1890.

111 Edlund palasi asiaan maaliskuussa 1893 Petrus Nordmannin pyydettyä lupaa koulupainoksen julkaisemiseen teoksista Ljungblommor ja Nya Blad. Hän varoitti Topeliusta ryhtymästä yhteistyöhön »ns. ruotsalaisjoukkion» kanssa, jolla oli »pahat aikeet». Hän ilmaisi kantansa selvästi: »Öhbergin ja Gustafsonin ryöstettyä ja vietyä saaliinaan lukukirjoihinsa suuren joukon Boken om Vårt Land -kirjan tekstejä tämä joukkio on julkaissut monessa lehdessä […] ilmoituksia näiden lukukirjojen ’erinomaisuudesta’ ja Boken om Vårt Land -kirjan ’soveltumattomuudesta’ koulussa käytettäväksi!» Edlund totesi, että Boken om Vårt Land -teosta karsasti näkyvimmin Nordmann. »Jos pilkkaa ja halveksii niin merkittävää kirjailijaa kuin Setä, ei myöskään pidä liehakoida itselleen oikeutta päästä valikoimaan tai pyytää omaan laskuunsa toista valikoimaan kappaleita tämän samaisen kirjailijan teoksista.» Topelius torjui Nordmannin pyynnön.141Edlund–Topelius 10.3.1893 ja Topelius–Edlund 11.3.1893. Petrus Nordmann kuului Viktor Öhbergin ja Fridolf Gustafssonin kanssa samaan ruotsinmieliseen uuden oikeinkirjoituksen kannattajien piiriin, he kaikki olivat Svenska Folkskolans Vännerin hallituksen jäseniä. Sekä Öhbergin edellä mainittuun lukukirjaan että Gustafssonin kirjaan Fosterländsk läsebok för skolans lägre klasser (1890, 1891) oli otettu aineistoa teoksista Naturens Bok ja Boken om Vårt Land osittain muokattuna ja uuden kirjoitustavan mukaan painettuna.

Uudistetut painokset

112 1890-luvulla alkoi tuntua tarpeelliselta uudistaa Boken om Vårt Land -teosta. Kustantaja Edlund katsoi, että hänen oli julkaistava puolustuskirjoitus, lehtinen, jossa korostettiin lukukirjan ansioita ja irvailtiin sen vastustajia. Kaksi vuotta Topeliuksen kuoleman jälkeen Uudenkaarlepyyn seminaarin lehtori, oppikirjojen tekijä K.J. Hagfors kirjoitti Nya Pressen -lehteen artikkelin, jossa hän luetteli kirjan suurimmat puutteet. Oppikirjakomitea oli jo ehdottanut, että kansakouluille tehtäisiin aivan uusi oppikirja. Jotta Boken om Vårt Land ei tulisi käyttökelvottomaksi, Edlund pyysi Hagforsia muokkaamaan sitä.142Margit Åström, K. J. Hagfors 1972, s. 91–92. Hagforsin artikkeli: »Boken om vårt land», Nya Pressen, 17.2.1900.

113 Teoksen kymmenettä painosta varten Hagfors laati neljän pääkohdan suunnitelman. Oikeinkirjoitus muutettaisiin järjestelmällisesti Svenska Akademiens ordlistan mukaiseksi, sanasto korjattaisiin ordlistan mukaiseksi ja välimerkit Sundénin kieliopin mukaisiksi, mutta tekstiin puututtaisiin vain asiavirheiden osalta.143Neljä pääkohtaa Åströmin, s. 93 mukaan. Leksikaalisella tarkoitetaan sanastoa, mutta tässä se viitannee sanojen taivukseen. Sundénin kielioppi lienee D. A. Sundénin Svensk språklära för folkskolan, josta ilmestyi useita painoksia. Muutoksissa säilytettäisiin Topeliuksen tyyli, sillä oltiin hyvin yksimielisiä siitä, että se oli teoksen suurin ansio. Topeliuksen perilliset hyväksyivät tämän suunnitelman. Hagfors kokosi työryhmän, jonka jäsenet olivat päteviä korjaamaan asiavirheet: J. J. Sederholm geologiaa käsittelevien tekstien, A. Osw. Kihlman kasvitieteen, A. Heinrichs ilmastotieteen, A. V. Forsman ja Yrjö Wichmann kansatieteen sekä M. G. Schybergson historian osalta. Hagfors tarkasti 91 niistä 195 lukukappaleesta, jotka olivat jäljellä uudistamisen jälkeen ja Schybergson 69. Hagfors korjasi taivutusmuotoja ja kielivirheitä, uudisti tilastoja, lisäsi nuorempien taiteilijoiden ja tiedemiesten nimiä ja muokkasi lukuja 88 »Om Finlands svenska befolkning», 89 »Om svenska språket» ja 115 »Om svenskarna», mutta teki sisältöön muuten vain hyvin vähäisiä muutoksia. Asiaseikat olivat mutkikkaampia, mutta niissäkin työryhmän onnistui Åströmin mukaan torjua hellävaraisesti aivan liian taiteelliset ilmaisut ilman, että olisi merkittävästi puututtu sisältöön.144Åström, s. 92–93. – Margit Åström kertoo valaisevia esimerkkejä perusteluista ja toimittamisesta, ks. s. 94–100.

114 Työ valmistui keväällä 1901, mutta käsikirjoitus ilmeisesti varastettiin Topeliuksen sisarusten matkalaukusta junamatkalla Norjassa. Lukukirja ilmestyi uudistettuna vasta 1903. Sillä välin sensuuri oli kiristynyt, joten kuusi lukukappaletta piti poistaa: »Om 1808 års krig», »Kejsar Alexander den 1:ste och Borgå landtdag», »Det återförenade Finland», »Kejsar Nikolai och kriget mot sjömakterna», »Kejsar Alexander den 2:dre och Helsingfors landtdag 1863» sekä »Om vårt lands grundlagar». Edlund yritti vaikuttaa päätökseen, mutta onnistui säilyttämään vain luvun »Om 1808 års krig». Teos päättyi nyt Alta Dahlgrenin kirjoittamaan lyhyeen Topeliuksen elämäkertaan, ja mukana oli Suomen historian kartta.145Lyhyt elämäkerta (seitsemän pienikokoista sivua) laadittiin alun perin kirjaan Läsebok för folkskolans högre klasser II. Norge Danmark och Finland, jonka julkaisi Gleerupin kustantamo 1901. Sen toimittivat Nils Lundahl ja Henrik Schück. – Kun sensuuri 1905 poistui, Boken om Vårt Land ilmestyi uudestaan, se oli edelleen »kymmenes painos, tekijän kuoleman jälkeen korjattu», mutta pois sensuroidut lukukappaleet oli palautettu.

115 Ruotsin kielen uusi oikeinkirjoitus otettiin käyttöön 11. painoksessa 1907. Perustuslakeja käsittelevässä kappaleessa otettiin huomioon vuoden 1906 uusi valtiopäiväjärjestys. – Suomen itsenäistyminen vuonna 1917 toi mukanaan muutoksia ja täydennyksiä 14. painokseen 1919, ja kansaa käsittelevästä toisesta luvusta jätettiin pois sen kaksi viimeistä lukukappaletta, »Ryssarna i Finland» ja »Om andra, som inflyttat till Finland» sekä Topeliuksen viimeiset lukukappaleet »Hem från skolan» ja »Psalm för Fäderneslandet». Niiden sijaan lisättiin lukukappaleet »Nikolaj II, Finlands sista storfurste», »Finland blir en självständig republik» ja »Finlands nya regeringsform».146Vuosien 1917–1918 tapahtumia kuvataan lyhyesti – ja lähinnä valkoisten näkökulmasta. Sodasta kerrotaan Topeliuksen hengessä, että »sota oli molemmilta puolilta vaatinut raskaita uhreja. Ja raskainta oli se, että siitä oli tullut kansalaissota. […] Nyt lepää miekka jälleen auran vieressä. Soturi on palannut rauhan siunattuihin toimiin. Ja uuden oikeusjärjestyksen turvissa käy kansamme rakentamaan uutta Suomea. Jos »Maamme kirjan» kirjoittaja olisi itse saanut kertoa näistä merkillisistä tapahtumista, olisi hän varmaankin liittänyt loppuun sydämellisiä sovinnon sanoja maanmiehilleen.». Maamme kirja, WSOY Porvoo, 1925, https://www.gutenberg.org/ebooks/49600. – Uudistettua Boken om Vårt Land -teosta käytettiin kouluissa vuosikymmeniä. Viimeinen ruotsinkielinen painos kouluille (20. painos) ilmestyi vuonna 1942. Suomenkielisissä kouluissa luettiin Maamme kirjaa 1950-luvulle saakka, sen 53. painos ilmestyi 1951 ja 57. painos 1965. Vuosien 1878, 1915 ja 1944 painoksiin voi tutustua digitaalisessa Maamme kirjassa, jonka ovat toimittaneet Reeta Holopainen, Sakari Katajamäki ja Ossi Kokko (2017, SKS & SLS). On laskettu, että suomenkielistä Maamme kirjaa olisi painettu yli 2 500 000 kappaletta, joten Raamatun ja katekismuksen jälkeen se on Suomessa kaikkein luetuin kirja, toteaa Allan Tiitta.147Allan Tiitta, »Johdannoksi», Topelius, Luonnon kirja 2009, s. XVI. – Raija Majamaa kertoo artikkelissaan »Kansallismielen kasvattaja» (1998, s. 16), että Maamme kirjasta on ilmestynyt lähes 3 miljoonaa kappaletta, kuitenkin lähdeviitteettä. Ruotsinkielistä kirjaa on painettu yhteensä noin 200 000 kappaletta.148WSOY on julkaissut suomenkielisen nostalgiapainoksen 1981 ja ruotsinkielisen 1983.

Aikalaiskritiikki ja katsaus tutkimuksiin

116 Naturens Bok ei herättänyt yhtä paljon huomiota lehdistössä 1856 kuin Boken om Vårt Land 1875. Naturens Bok -kirjaan arvostelijat suhtautuivat pääasiassa myönteisesti, kun taas Boken om Vårt Land sai osakseen ristiriitaista arvostelua ja ennen kaikkea sitä käsiteltiin huomattavasti tarkemmin. Tämä liittyy siihen, että teokseen kohdistui suurempia odotuksia, ja lisäksi se johtui muutoksista, joita suomalaisessa yhteiskunnassa ja joukkotiedotuksessa oli tapahtunut 1850-luvulta vuoteen 1875 tultaessa.

117 Lukukirjojen vastaanotossa on jatkuvasti toistuvia teemoja. Arvostelijat ylistävät Topeliuksen tyyliä ja sitä, että hän kirjoittaa kiehtovasti ja lapsille sopivasti, mutta myös toistuvat kielivirheet mainitaan. Kirjojen johdonmukaista suunnittelua ja selvää jäsentelyä kiitetään, mutta jotkut myös kyseenalaistavat sen, että jäsentely palvelisi oppimista. Arvostelijat kritisoivat järjestelmällisiä luetteloita, joita he ovat näkevinään teoksessa. Sisältöä arvostellaan joistakin asiavirheistä, harhaanjohtavista tiedoista ja perustelemattomista väitteistä. Ruotsinmieliset arvostelijat pitävät Topeliuksen kansallisuussuhteiden kuvausta ristiriitaisena. Henkilökeskeistä historiankuvausta pidetään perusteltuna, mutta kaivataan yhteiskunnan kehityksen kuvauksia. Useimpien mielestä teosten suurin ansio on niiden isänmaallinen sävy, ja lukukirjoja suositellaan enimmäkseen.

Naturens Bok

118 Henrik Leopold Melander korostaa Naturens Bokin »esittelyssään» Kuopio Tidningissa 31. toukokuuta 1856, että tuskin kukaan muu kuin Topelius olisi osannut kirjoittaa yhtä kiehtovasti lapsille. Melander katsoo, että Topelius on saavuttanut parhaan mahdollisen lopputuloksen ja ylistää tämän pedagogista näkökulmaa, mutta peräänkuuluttaa muita kirjoja, joita voisi lukea täydennyksenä, »koulun ulkopuolella».149Kuopio Tidning 31.5.1856. Melander (1819–1890) toimi vuodesta 1855 lähtien Kuopion yläalkeiskoulun rehtorina, ja vuonna 1864 hänestä tuli Helsingin ruotsalaisen normaalilyseon historian yliopettaja. Åbo Underrättelser toteaa, että kirjassa on jonkin verran »puhtaasti luonnonhistoriallisia» erheitä, jotka olisi korjattava, mutta suhtautuu muuten aivan yhtä myönteisesti. Tässä »hra Topeliuksen pehmeä sujuva kynä näyttää selviytyneen verrattomasti vaikeasta tehtävästään».150Åbo Underrättelser 29.4.1856. Arvion on kirjoittanut ÅU:n toimittaja Gustaf Adolf Schultz, ks. jäljempänä, viite 161. Runsaan kuukauden kuluttua Åbo Tidningar menee ehkä vieläkin pidemmälle ja katsoo, että kirja sopii sekä nuorille että vanhoille ja että »tuskin löytää hyödyllisempää, hauskempaa ja opettavaisempaa lukukirjaa kuin tämä».151Åbo Tidningar 2.6.1856.

119 Johan Vilhelm Snellman on kirjoittanut kriittisen arvion teoksesta Naturens Bok Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning -lehden heinäkuun numeroon 1856. Aluksi Snellman toteaa, ettei Suomessa ole asianmukaisia oppikirjoja ja että »sen vuoksi Topeliuksen Lukukirja ei voi olla muuta kuin tervetullut». Kirjan ansioiksi Snellman lukee sen, että kirjan jäsentely on johdonmukainen ja että kirja on huolellisesti laadittu. Kirjan »varsinaiseksi omaperäiseksi piirteeksi» hän kehuu esitystapaa. Esitystavan järjestelmällisyyttä hän sen sijaan arvostelee lähinnä pedagogisin perustein, sisällön tulisi olla vaihtelevaa, ei systemaattisesti järjestettyä, kuten Naturens Bok -kirjassa. Snellman katsoo Topeliuksen tehneen lukukirjasta järjestelmällisen oppikirjan, ja hän moittii lyhyitä luetteloita ja kuvauksia, joiden hän katsoo väsyttävän nuoria lukijoita. Lukukirjan tarkoitus ei ole tietojen välittäminen, hän toteaa. Lukukirja voi mielihyvin käsitellä tosiseikkoja, mutta ensi sijassa »tyhjentävinä yksityiskohtien esityksinä ja kuvauksina», ei »yleisluontoisina hakemistonomaisina katsauksina». Lukukirjan ja kansakoulun on opetettava oppilasta hankkimaan tietoa eikä niinkään välitettävä tietoa, ja tästä syystä Naturens Bok on Snellmanin mielestä sopimaton kansakouluun. Sitä voisi kylläkin käyttää lukemisen harjoitteluun sivistyneistön lapsille kodeissa ja valmistavassa koulussa. Omalla tavallaan paljastava on Snellmanin käsitys, jonka mukaan on tarpeetonta kertoa, mitkä eläimet synnyttävät eläviä poikasia ja kuvailla kukan lisääntymistä. Tässä suhteessa on »täysin tarpeetonta» herättää lapsen uteliaisuutta. Snellmanin loppuarvio on, että lukukirja toimii hyvin ja siitä on paljon hyötyä lukemisen harjoittelussa, edellyttäen, että lukeminen tapahtuu »valikoiden».152Johan Vilhelm Snellman, »Inhemsk litteratur», Samlade Arbeten VII 1850–1856, s. 364–368, julkaistu alun perin Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning -lehdessä, nro 7, 1856, s. 196–199.

120 Seuraava arvostelu ilmestyy Borgå Tidningissa 20. tammikuuta 1858, jolloin nimimerkki J. B. kritisoi Naturens Bok -kirjaa yleisesti ja varsinkin sen lukukappaletta »Huru Dion vill skapa en menniska». Kyse on ensi sijassa sanamuodoista, jotka eivät vastaa arvostelijan raamatuntulkintaa; eläinten ei pitäisi puhua, koska se hämmentää lapsia, ja esimerkiksi sellaisten käsitteiden kuin Jumalan lapsi, Jumalan teot ja Jumalan valtakunta sekä niiden määritelmät tulisi korjata. J. B. sanoo kuitenkin käyttäneensä kirjaa »sisäluvun opetuksessa siitä lähtien, kun kirja näki päivänvalon». Hän pitää sitä muuten arvokkaana ja kiittää sen »metodista erinomaisuutta».153Borgå Tidning 20.1.1858. J. B. lienee Johan Baeckman (1821–1868), kadetti, opiskelija ja Porvoon ala-alkeiskoulun opettaja 1848–(luultavasti) 1857. Borgå Tidning oli julkaissut jo 14 ja 21.6.1856 luvun »Suuresta avarasta maailmasta», ilman esittelyä tai muuta selitystä kuin lähdeviite, josta ilmenee vain, että luku on peräisin Naturens Bok -kirjasta ja että se on otettu lehteen »näytteenä tyylistä ja esitystavasta».

121 Teoksesta Naturens Bok on puhe Finlands Allmänna Tidning -lehden artikkelissa 26.2.–3.3.1859, jossa käsitellään uuden koulujärjestyksen ajatusharjoituksen tunteja. Käy ilmi, että tuomiokapitulit ovat suositelleet lukukirjaa näiden tuntien oppikirjaksi. Kirjoittaja suhtautuu hyvin kriittisesti opetukseen ja opettajien pätevyyteen ja toteaa, että Naturens Bok ei sinänsä auta tekemään ajatusharjoituksista sellaisia kuin niiden tulisi olla: »’Naturens Bok’ on hyvä kirja sisälukuun, jos on kyse ajattelevasta sellaisesta, mutta siihen kirjan käyttö on myös jätettävä.» Hän jatkaa, että kirjan avulla on lähinnä saatu tarvittavaa puheharjoitusta, yleiskuva luonnosta ja avoin mieli, mutta Snellmanin tavoin hän on kuitenkin sitä mieltä, että kirjassa luetellaan luonnonesineitä ja annetaan »turhanpäiväinen nimihakemisto, joka ei sisällä minkäänlaista sivistyksen siementä». Lopuksi hän kuitenkin toteaa, ettei ole lukukirjan vika, jos »ajatusharjoituksilla» ei päästä toivottuun lopputulokseen.154»Om den nya skolan», Finlands Allmänna Tidning 26.2.–3.3.1859, lainaukset numeroista 28.2.1859 ja 1.3.1859.

122 Snellman arvioi lyhyesti suomenkielistä Luonnonkirjaa Litteraturbladetin lokakuun numerossa 1860. Hän osoittaa viestinsä vain ja nimenomaan »sivistyneistön» vanhemmille ja suosittelee suomennosta, koska se soveltuu »erinomaisesti suomen kielen lukemiseen ja oppimiseen niille lapsille, jotka ovat käyttäneet alkuteosta lukemisen harjoitteluun».155»Inhemsk litteratur. Luonnon-kirja», J. V. Snellman, Samlade Arbeten IX, s. 405, alun perin Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning -lehdessä, nro 10 1860, s. 469–470.

123 Suomettaren arvostelussa kiitetään Topeliuksen runollista ja kaunista kieltä ja pidetään Bäckvallin suomennosta erittäin hyvänä. Myös kirjan ulkoasua, paperia, painotyötä ja kuvitusta kehutaan.156»Uutta kirjakaupoissa», Suometar 9.11.1860. Porin Kaupungin Sanomista käy ilmi, että Porin suomenkieliset lapset arvostavat kirjaa, mutta ruotsinkieliset lukevat Berlinin teosta Naturlära: »Mieluisin kaikista kirjoista näytti lapsille olewan Topeliuksen luonnon-kirja – jota ruotsalaisilla ei ollut. He owat lukeneet Berlinin luonnonoppia sen siaan.»157»Kotomaalta», Porin Kaupungin Sanomia 7.12.1861. Mehiläisen arvioidessa vasta ilmestyneitä lukukirjoja Luonnonkirjaa pidetään liian yksinkertaisena alimpiin oppilaitoksiin ja sopivampana 5–7-vuotiaille lapsille, ja toisaalta ollaan sitä mieltä, että siinä pyritään antamaan liikaa tieteellistä tietoa. Kieli arvioidaan sujuvaksi ja kauniiksi, mutta runojen käännöksiä pidetään liian sanatarkkoina ja kömpelöinä.158»Kirjallisuutta. Koulu-kirjoja.», Mehiläinen, nro 1 1862, s. 11–12. Suomen Julkisia Sanomia katsoo, että Luonnon kirja on taitavasti suomennettu, mutta näyttää olevan tarkoitettu ylemmille säädyille eikä ole erityisen sopiva kansakouluun.159»Kaunokirjallisuutta ja koulukirjoja», Suomen Julkisia Sanomia 24.2.1862. Suomettaressa 24.3.1865 nimetön yleisönosastokirjoittaja toteaa, että Luonnonkirjaa käytetään lukukirjana kaikissa ala-alkeiskouluissa ja useimmissa kansakouluissa ja että se soveltuu hyvin lapsille ja vastaa heidän käsityskykyään. Kirjoittaja peräänkuuluttaa kuitenkin kirjan muokkaamista ja täydentämistä, sillä jos kirja olisi järjestelmällisempi, sitä voisi käyttää myös alempien oppilaitosten luonnontiedon oppikirjana.160»Topelius’en Luonnonkirjasta», Suometar 24.3.1865.

Boken om Vårt Land

124 Åbo Underrättelser -lehdessä 4. lokakuuta 1875 nimimerkki S. esittää suuren osan siitä Boken om Vårt Land -teokseen kohdistuneesta kritiikistä, joka toistuu myöhemmissä arvioissa. Hän mainitsee muun muassa virheellisten tietojen esiintymisen kirjan historiallisessa osassa, maakuntien esittelyn epätasaisuuden, harhaanjohtavat kronologiset tiedot sekä epäselvät ilmaisut. Lapin ja Pohjanmaan kuvaksia pidetään hyvin tehtyinä, niissä on kuusi vaihtelevaa lukukappaletta ja sopivat puupiirrokset. Lounais-Suomea sen sijaan esitellään puutteellisesti vain kolmessa lukukappaleessa, mitäänsanomattomin puupiirroksin. Erityisesti kaivataan tietoa Turusta sekä näkymiä kaupungista ja sen ympäristöstä. Arvostelija tuo esiin myös kirjan ansioita: selkeä ja yksinkertainen esitystapa sopii hyvin lapsille sekä aiheiltaan että muodoltaan, historiallisessa osassa luonnekuvauksiin keskittyminen ja poikkeuksetta hyvin valitut ja hyvin kirjoitetut suomalaista mytologiaa käsittelevät tekstit. »Kalevalan laulut on tässä yksinkertaistettu todella taidokkaasti ja sopeutettu lapsen käsityskykyyn.» Arvostelija käy kirjan läpi luku luvulta ja katsoo, että viimeinen, Suomen historiaa käsittelevä luku, on tärkein. » [Topelius] on oivaltavasti valinnut esitykselleen elämäkerran ja luonteenkuvauksen muodon» sillä perusteella, että ihmisten toiminta puhuttelee lasta eniten. Sitä vastoin arvostelija olisi mielellään nähnyt, että jokin lukuisista sotahistoriallisista kertomuksista olisi jätetty pois ja sen sijaan kuvattu yhteiskunnan kehitystä. Sitten S. toteaa joukon asiavirheitä, jotka hän toivoo korjattavan uuteen painokseen. Hän kritisoi runoa »Morgonsång», jota pitää liian vaikeana kirjan aloitukseksi, sekä neljännen lukukappaleen runoa »Ditt land», jota ei ole muokattu tarpeeksi. Runossa, joka on alkuaan »O barn af Hellas» Kypron prinsessasta, on säilynyt etelämainen ja tähän yhteyteen sopimaton leima: »Mikä sopii helleenille, ei aina sovi suomalaiselle», sanoo arvostelija. Loppuarvio on kuitenkin se, että ansiot painavat puutteita enemmän ja että kirjasta pian »tulee rakas ystävä jokaiseen maamme kotiin».161Åbo Underrättelser 4.10.1875. Ks. kirje Topelius–Edlund 4.2.1876 Topeliuksen aikeista ottaa huomioon lehtien Åbo Underrättelser ja Morgonbladet julkaisemat arviot muutoksia tehtäessä ennen toisen painoksen latomista. – Nimimerkki S. saattaa viitata filosofian maisteri Gustaf Adolf Schultziin (1821–1901). Hän toimi 1840-luvun lopulta lähtien Turussa eri kouluissa, mm. Turun kymnaasissa 1861–1872 ja Turun ruotsinkielisessä lyseossa 1872–1880. Vuodet 1850–1859 hän oli Åbo Underrättelserin päätoimittaja (Gunnel Steinby, Journalister och publicister i svensk press i Finland under tvåhundra år 1981, s. 174).

125 Helsingfors Dagblad -lehdessä teosta Boken om Vårt Land arvioidaan sen ilmestymispäivänä 25. syyskuuta 1875. Artikkelissa selostetaan kirjassa käsiteltyjä aiheita ja todetaan, että sen punaisia lankoja ovat rakkaus hyvään, lähinnä isänmaahan ja kotiin. Lukukappale »Hemkomsten från skolan» osoittaa, että Topelius osaa kirjoittaa yhtä aikaa sekä nuorille että vanhoille. Juttuun on kopioitu lukukappale »Matti», jossa Topelius kuvaa suomalaista kansanluonnetta ja jonka pituus on miltei puolet arviosta.162Helsingfors Dagblad 25.9.1875.

126 Otsikolla »Uutta kirjallisuutta» Wiborgs Tidningissä 30. syyskuuta 1875 Naturens Bok saa aluksi osakseen kiitosta: »Tuskin koko maassa on ainuttakaan lukutaitoista koululaista, joka ei olisi ottanut ensimmäisiä askeliaan tämä kirja kädessä». Vasta uutisen loppupuolella todetaan, että Boken om Vårt Land on ilmestynyt. Sen suurimpia ansioita ovat esitystapa ja »hyvä sydän» ja arvostelija katsoo, ettei kirjaa ole tarpeen suositella lasten vanhemmille, »sillä se suosittelee parhaiten itse itseään».163Wiborgs Tidning 30.9.1875. Wiborgs Tidningissä ilmestyi myöhemmin perusteellinen arvio Boken om Vårt Land -teoksesta. Se alkaa muistutuksella, että kansakoulussa Naturens Bok »oli paras apulainen isänmaallisessa työssä» ja että Boken om Vårt Land seuraa samoja jälkiä hahmotukseltaan ja jäsentelyltään. Arvostelija T. katsoo, että Topelius »on mitä loistavimmin kumonnut» pelot, että seuraaja ei yltäisi samaan. Boken om Vårt Land -teoksen punaiseksi langaksi tunnistetaan rakkaus isänmaahan. Sitä, että Topelius käyttää uudelleen »yhtä kauneimmista runoistaan», »O Hellas barn», kuitenkin kritisoidaan, koska se on nyt saanut »sävyn, joka on täysin sen alkuperäisen idean vastainen». Kalevala-osuuksiakin kritisoidaan siitä, etteivät ne välitä »yksinkertaista luonnollista tunnetta, joka huokuu vastaavista alkuperäisteoksen säkeistä». Topeliuksen kirjoittamasta Kalevalan 47. ja 49. runon loppusoinnullisesta mukaelmasta »Striden om ljuset» arvostelija sanoo: »Jo runon rytmi antaa virheellisen kuvan Kalevalan perussävystä; sisältö vielä sitäkin enemmän.» Hän toivoo, että Kalevalasta poimitut otteet saavat Boken om Vårt Land -teoksen tulevissa painoksissa muodon, joka on mahdollisimman lähellä alkuperäistä.

127 Sen sijaan Topelius saa kiitosta Suomen vuoden 1809 jälkeisen historian esityksestään, jossa valtiomuoto ja sen kehitys »piirretään lyhyin, mutta melko täydellisin vedoin ja lojaalin vapaamielisyyden hengessä», mikä eroaa huomattavasti »Koskisen Oppikirjan» nöyrän ylistävästä sävystä.164[Forsman] Oppikirja Suomen kansan historiassa kirjoittanut Yrjö Koskinen (1869). Luettaessa oppikirjan tyylin ja Topeliuksen vapaamielisyyden välisestä vertailusta sekä arvostelijan ilmaisemasta tavoitteesta, vapaamielisistä kansalaisista, on muistettava, että Wiborgs Tidning oli liberaali ja tuohon aikaan ruotsinmielinen lehti, kun taas Forsman johti fennomaanien puolueenmuodostusta, jota sen vastustajat luonnehtivat myöntyväiseksi. Vain joistakin harvoista kohdista arvostelija on löytänyt »aivan liian rehevää kuvakieltä» tai kielivirheitä, ellei johdonmukaista genetiivien ’dess’ ja ’deras’ käyttöä ’sin’, ’sitt’ ja ’sina’ -muotojen sijasta lasketa. Teksti päättyy toiveeseen, että on tullut selväksi, että »ansiot […] aivan ehdottomasti painavat vaa’assa enemmän» kuin puutteet, ja kiitokseen Topeliukselle, »joka on miehuutensa syksyssä lahjoittanut kansalleen tämän nuoruudenraikkaan lahjan».165Wiborgs Tidning 21.10. ja 23.10.1875.

128 Morgonbladetin arvostelu 14.1.1876 on enimmäkseen ylitsevuotavan myönteinen. Varsinkin isänmaallista ja uskonnollista henkeä ylistetään taivaisiin. Arvostelija toteaa, että »jokseenkin jokainen lukukappale, eivät vain runomuotoiset, vaan ehkä vielä suuremmassa määrin proosamuotoiset, ovat todellisia taidonnäytteitä». Kirja olisi voitu jakaa kolmeen lukukirjaan; ensimmäinen ja toinen luku »täydeksi maantiedon lukukirjaksi», kolmannen luvun mytologia omaksi kirjakseen ja kolme viimeistä lukua Suomen historian lukukirjaksi. Puutteina arvostelija mainitsee, että jotkut lukukappaleet olisivat sopineet paremmin Naturens Bok -kirjaan ja päinvastoin, suomenkielisten nimien muotojen ja pituuden epäjohdonmukaisuudet sekä Topeliuksen ongelmat sanojen ’dess’ ja ’deras’ käyttämisessä. Runoja »Morgonsång» ja »Ditt land» kritisoidaan jälleen. Tulevaisuutta ennakoiden sanotaan, että Boken om Vårt Land tulee »elämään ja sitä luetaan iloksi ja hyödyksi vielä sittenkin, kun me kaikki, vanhat ja nuoret, jotka nyt asutamme isänmaata, olemme jo aikoja sitten lähteneet täältä».166Morgonbladet 14.1.1876.

129 Henrik Leopold Melander ylistää kirjaa Tidskrift utgifven av Pedagogiska Föreningen -lehdessä 1876. Hän kutsuu lukukirjoja mestariteoksiksi ja siirtyy sitten huomautuksiin, jotka hänen mielestään on esitettävä, koska kirjaa »varmasti tullaan lukemaan sukupolvien ajan». Melander katsoo, että toisenlainen lukukirjojen ja näiden kahden lukukirjan välinen jaottelu olisi ollut opetuksellisesti parempi. Hänen mielestään suurta osaa kirjojen aineistosta kannattaisi lukea ristiin tai rinnakkain, eikä kronologisesti yhden lukukirjan jälkeen toista, kuten Topelius suosittelee esipuheissaan, ja hän kehottaakin opettajia hyppelemään lukujen välillä ja lukukappaleitten yli. Sen jälkeen Melander mainitsee samat virheet ja puutteet kuin muutkin arvostelijat sekä verbitaivutuksen ja joitakin yksityiskohtia.167[Henrik Leopold Melander], »Läsebok […] Boken om vårt land af Z. Topelius» 1876, s. 26–36. On mainittava, että Topelius istui tämän aikakauslehden toimituksessa, ainakin vuosina 1866–1876.

130 Elis Lagerblad toteaa kolmannesta painoksesta kirjoittamassaan arviossa Finsk Tidskriftissä 1879, että teos vaatii laajan levikkinsä vuoksi erityistä huomiota, mitä se hänen mielestään ei ole saanut osakseen »sen paremmin julkisen arvostelun kuin koulunkaan taholta». Lagerblad on 36 sivun pituisessa arviossaan tutkinut muun muassa kirjan muotoa, kieltä ja sisältöä. Lukuun ottamatta jo edellä käsiteltyä kritiikkiä Lagerbladilla on muutakin sanottavaa, ja lisäksi hän kehittää kritiikkiä. Ensiksi Lagerblad käsittelee kirjan soveltuvuutta äidinkielen opetukseen. Hän katsoo, Topeliuksen pyrkimyksestä yhtenäisyyteen aiheutuvan, että sisältö on asetettu muodon edelle, jolloin kirjasta on tullut maantieteellis-historiallinen lukukirja, joka ei sovi hyvin äidinkielen opetukseen. »Sadunkerrontatyylin» hän katsoo lukukirjaan sopimattomaksi, eikä hän pidä siitä, että kieli ei kehity riittävästi helposta vaikeammaksi. Hän kiinnittää huomiota sanajärjestyksen, lauseiden toisiinsa liittämisen, pronominien käytön ja verbitaivutuksen virheisiin, vanhentuneeseen kielenkäyttöön sekä epäjohdonmukaiseen ja mielivaltaiseen tavutukseen.168Elis Lagerblad, »Boken om vårt land» 1879, s. [507], 509–515. Lagerblad (1845–1928) oli filosofian maisteri ja opetti vuodesta 1868 lähtien historiaa, maantietoa ja ruotsia Ruotsalaisessa normaalilyseossa. 1880- ja 1890-luvulla hän laati sekä maantiedon että ruotsin oppikirjoja sekä kirjoitti artikkeleita oikeinkirjoituksesta ja yleensä opetusasioista (»Lagerblad, Gustaf Elis», Finsk biografisk handbok II 1903, palstat 1253–1254).

131 Sen jälkeen Lagerblad selostaa kirjan sopivuutta maantieteen ja historian lukukirjaksi. Joitakin kappaleita hän kuvaa »helppolukuisiksi ja kaiken kaikkiaan onnistuneiksi», toisia taas, kuten »Land och Folk», hän arvostelee kansan, kansallisuuksien ja kielikysymyksen käsittelystä. Ruotsinmielinen Lagerblad peräänkuuluttaa esitystä, joka kuvaisi sanan ’kansa’ kahtalaista sisältöä: toisaalta »poliittista ja yhteiskunnallista yksikköä (populus)», toisaalta »kansatieteellistä (natio)», ja katsoo, että Topelius »on hämärällä, lapsille vaikeatajuisella järkeilyllä yrittänyt peitellä sitä, että meillä tosiasiassa on kansallinen ero». Lagerbladin mielestä Topelius olisi saanut luvan myöntää tämän, kun hän »on katsonut, että hänen on ollut pakko perinpohjaisuuden vuoksi puhua maamme ruotsalaisista». Lagerblad arvostelee Topeliusta myös »päälle liimatusta uskonnollisuudesta». Useita maantiedettä käsitteleviä kappaleita Lagerblad pitää liian monimutkaisina, muun muassa »laaksojen, pelkkien laaksojen» ja jokijärjestelmän kuvausta. Hänen mielestään mielikuvitus menee selkeyden edelle ja »almqvistilaiset näkymät voi armotta karsia pois».169Lagerblad, 1879, s. 303–305.

132 Lagerblad toteaa myös, että on tärkeää, että lukukirja ei ainakaan olisi ristiriidassa maantieteen oppikirjan kanssa, mitä se paikoitellen on. Topelius ei esimerkiksi pidä Lappia varsinaisena maakuntana, koska se on jaettu neljän maan kesken. Maisemakuvien valintaa arvostelija pitää mielivaltaisena. Etenkin Etelä-Suomen (Ahvenanmaa, Varsinais-Suomi, Uusimaa, Karjala) näkymät ja kuvaukset ovat niukkoja ja puutteellisia. Sen sijaan hän kiittää Pohjanmaan ja Lapin kuvausta. Lagerblad peräänkuuluttaa enemmän tietoa eri elinkeinoista, etenkin teollisuudesta, mutta myös meijeritoiminnasta ja kaupasta.170Ibid., s. 306–310. Boken om Vårt Land -teosta käytetiin myös maantiedon ja historian oppikirjana, ja Lagerblad katsoo, että esimerkiksi sadut ja kansanlaulut olivat siihen tarkoitukseen sopimatonta aineistoa ja että olisi tarvittu vakavampaa ja asiapitoisempaa aineistoa (ibid., s. 313–314, 316).

133 Käsitellessään Boken om Vårt Land -teosta historian lukukirjana Lagerblad toteaa, että Topelius on kohderyhmän huomioon ottaen »ehdottomasti» osunut oikeaan valitessaan »elämäkerran ja luonteenkuvauksen muodon». Sen sijaan hän valittaa, että juuri tästä syystä teosta hallitsee sotahistoria verrattuna »huomattavasti tärkeämpään yhteiskuntakehityksen historiaan», jota ei ole yhtä helppoa liittää yksittäisiin henkilöihin.171Ibid., s. 393. Lagerblad on myös tyytymätön siihen, että kolmannessa painoksessa vuodelta 1879 on edelleen historiallisia virheitä, joista on mainittu jo ensimmäisen, vuoden 1875, painoksen arvosteluissa. Hän toteaa, että yleinen jäsentely kolmeen lukuun ja aikakauteen (katolinen, sotaisa ja uudempi) ei täsmää mainittujen aikakausien kanssa eikä vastaa totuttua aikakausijakoa.172Tässä pistää silmään erityisesti »uudempi aika», joka Topeliuksen mukaan alkaa Uudenkaupungin rauhasta 1721. Topelius saa kritiikkiä myös siitä, että hän viljelee hypoteeseja ja perustelemattomia väitteitä, jotka Lagerbladin mukaan eivät sovi lukukirjaan. Arvion tätä osuutta leimaa Lagerbladin käsitys, jonka mukaan teoksen historiaa käsittelevä osa on aivan liian yksinkertaistettu, sadunomainen ja kaunokirjallinen. Pyrkimys yksinkertaisuuteen on johtanut moniin harhaanjohtaviin ilmaisuihin, ja uskonnollinen ja isänmaallinen sävy hallitsee tieteellisemmän asenteen kustannuksella. Lisäksi Topelius on kaikessa hiljaisuudessa muuttanut joitakin päivämääriä juliaanisen kalenterin mukaisista gregoriaanisen kalenterin mukaisiksi, mutta ei johdonmukaisesti. Lagerblad esittää myös, että Topelius arvioi aivan liian läheistä historiaa.173Ibid., s. 393–401.

134 Lopuksi Lagerblad perustelee kritiikkiään sillä, että hän tarkastelee koulukirjaa, joka voi olla joko »perustana äidinkielen opetukselle tai myös valmistella ja tukea maantiedon ja historian lukemista». Edellisessä tapauksessa pääasia on esitystapa ja kieli, jälkimmäisessä taas sisältö. Koska kohderyhmän lapset eivät kykene arvioimaan kumpaakaan, on erittäin tärkeää, että sisältö on valittu huolella ja pienintäkin yksityiskohtaa myöten oikein.174Ibid., s. 402.

135 Lagerbladin Finsk Tidskriftissa julkaistu kirjoitus herätti keskustelua Turussa Kasvatusopillisen yhdistyksen paikallisosaston kokouksessa 27. lokakuuta 1880. Tidskrift utgifven av Pedagogiska Föreningen -lehdessä 1881 julkaistusta tiivistelmästä käy selville, että kansakoulutarkastaja Axel Berner, toisin kuin Lagerblad, piti ansiokkaana sitä, että Boken om Vårt Land -teoksen oli laatinut yksi henkilö, minkä ansiosta se oli yhtenäinen, että kansanlaulu ja satu olivat saaneet sijansa ja että Topelius korostaa Suomen kansan olevan yksi kokonaisuus. Bernerin mielestä puutteet, joihin lehdistössä oli kiinnitetty huomiota, olivat helposti korjattavissa. Puheenjohtaja Carl Henrik Alopæus, rovasti ja Turun kuuromykkäin koulun johtaja, ilmaisi ilonsa teoksen isänmaallisesta ja kristillisestä hengestä, mutta huomautti paikoitellen liian lapsellisesta kielestä ja lukukappaleen »Matti» perusteettoman isänmaallisesta rehentelystä.175C. H. Alopæus, »Referater af Pedagogiska föreningens förhandlingar» 1881, s. 58–59. Ks. myös Topelius–Edlund 12.2.1883.

136 Sekä Turun reaalilyseon rehtori Karl Gustaf Bärlund että Turun klassillisen lyseon nuorempi latinanlehtori Gustaf Cygnæus pitivät Lagerbladin kritiikkiä oikeutettuna, etenkin siinä, miten Topelius kuvasi Suomen eri kansallisuuksia. Cygnæus korosti kritiikin johtuvan suurelta osin siitä, että lukukirjaa oli käytetty niin moniin eri tarkoituksiin, myös sellaisiin, joihin sitä ei varsinaisesti ollut ajateltu. Hän kehotti käyttämään lukukirjaa pelkästään lukukirjana, mutta kielivirheet tulisi korjata. Lopuksi Kasvatustieteellinen yhdistys kehotti kaikki kiinnostuneita, etenkin opettajia, lähettämään seuraavan lukuvuoden alkuun mennessä huomioita, jotka tutkittaisiin ja välitettäisiin yhdistyksen nimissä Topeliuksen tietoon.176Ibid., s. 58–59.

137 Morgonbladetissa 28.6.1884 julkaistussa 16.–18. kesäkuuta 1884 järjestetyn kuudennen yleisen kansakoulukokouksen raportissa selostetaan keskustelua, jota Boken om Vårt Land -kirja oli herättänyt keskusteltaessa kolme vuotta aiemmin käyttöön otetuista normaalikursseista (yksityiskohtaisista opetussuunnitelmista) saaduista kokemuksista. Erään osallistujan mielestä normaalikurssit olivat hyviä suunnannäyttäjiä, mutta vaikeuksia aiheutti oppikirjojen puute. Boken om Vårt Land -kirjaa esimerkiksi pidettiin liian kalliina köyhille oppilaille. Tässä yhteydessä huomautettiin, että kuntien tulisi hankkia riittävä määrä kirjoja. Mielipidettä, jonka mukaan Boken om Vårt Land -kirjan oheen tarvitaan täydennykseksi yläkansakoulun oppikirja, seurasi puheenvuoro, jossa todettiin sen olevan erinomainen oppikirja. Oppilaiden on tunnettava tapahtumat, ei välttämättä syitä, ja historialliset kuvaukset ovat parempia kuin kuiva oppikirja.177»Sjette allmänna folkskolemötet i Kymölä den 16, 17 och 18 juni.», Morgonbladet 28.6.1884.

138 Helsingissä ilmestyvässä aikakauslehdessä Verdandi. Strödda blad 1884 nimimerkki X. kirjoittaa ruotsinkielisen ja suomenkielisen kulttuurin ja kirjallisuuden suhteesta vahvasti ruotsinmielisessä artikkelissa, joka on samalla kehotus ruotsinkielisen kirjallisuuden seuran perustamiseen. Kirjoittaja ilmaisee ihailevansa Topeliuksen panosta, mutta katsoo, että Topelius on Runebergin kuoleman johdosta yliopistossa järjestetyssä muistojuhlassa ja Boken om Vårt Land -kirjassa allekirjoittanut suomenruotsalaisen kirjallisuuden kuolemantuomion. Kirjoittaja esittää vastalauseensa siitä, että tällaista »istutetaan ajattelemattomaan lapsenmieleen» ja että Topeliuksen arvovaltaisella tuella lapsille opetetaan »ettei ole syytä uskoa Runebergin kielen tulevaisuuteen Suomen mailla». Hän pitää tätä raskauttavana, koska Boken om Vårt Land on virallinen oppikirja: »erityisesti […] että hallitus on niin sanoakseni lyönyt virallisen leimansa tähän oppikirjaan ja suositellut käyttämään sitä maan kaikissa kouluissa». Lisäksi sanotaan, että tyytymättömyys »Topeliuksen [ruotsalaisvastaisiin] oppeihin» on harvoin »tullut esiin julkisuudessa. Ja siitä Topeliuksen on hyvin suurelta osin kiittäminen rakasta, suurta nimeään». Boken om Vårt Land -kirjaa koskeva kirjoitus päättyy toteamukseen, että »opetuksellisessakin mielessä siinä on monia suuria puutteita; mutta niistä ehkä lisää toiste».178»Literära spörsmål», Verdandi. Strödda blad III, 1884, s. 3–4.

139 Laajassa koruteoksessa Suomi 19:llä vuosisadalla, jota myös Topelius oli kirjoittamassa, C. G. Estlander esitteli Suomen ruotsinkielistä kirjallisuutta. Topeliuksen satuja elähdyttävät hänen sielunsa hellät, hartaat ja isänmaalliset tunteet, sanoo Estlander ja jatkaa: »Kasvatustehtäväänsä hän lisäksi toteutti keskittämällä kaiken kielellisen kykynsä» näihin kahteen lukukirjaan.179C. G. Estlander, »Finlands svenska litteratur», Finland i 19:de seklet framstäldt i ord och bild af finska skriftställare och konstnärer, Helsingfors: Edlunds 1893, s. 287.

Suomenkielisen Maamme kirjan vastaanotto

140 Julkaistessaan uutisen siitä, että Boken om Vårt Land on tullut myyntiin syyskuussa 1875, sanomalehdet Ilmarinen ja Satakunta ilmaisivat samalla toiveensa, että Bäckvallin suomennos ilmestyisi pian.180Ilmarinen 29.9.1875 ja Satakunta 2.10.1875. Työmiehen Ystäwä aloittaa uutisensa teoksesta Boken om Vårt Land muistuttamalla Luonnon kirjasta, »sehän nykyisin on suomenkin kielisenä lähes kaikissa kodeissa». »Kirja maastamme» -kirjan kohderyhmäksi se ilmoittaa 10–60-vuotiaat lapset, ja todisteena kauan kaivatun kirjan antimista se julkaisee suomeksi lukukappaleen kaksi, »Koti», ja kolme, »Isienmaa».181»Kirja Maastamme», Työmiehen Ystäwä 1.10.1875. Myös Karjalatar julkaisi oman suomennoksensa lukukappaleesta 188, »Yli-opiston riemu-juhla v. 1840».182Karjalatar 7.1.1876. Ilmarinen toivoi, että kansakoulut ottaisivat Topeliuksen erinomaisen teoksen »Kirja maastamme» historianopetukseensa, jossa kirjan historiaosia voitaisiin käyttää lukukirjana Forsmanin oppikirjan ohessa.183»Suomen historia kouluissamme», Ilmarinen 10.11.1875. Ilmarisessa käydään kuvitteellista kirjeenvaihtoa Gracchus-veljesten, Rooman tasavallan esikuvallisten kansalaisten kesken. Toinen heistä toteaa pitkässä puutarhanhoitoa käsittelevässä kirjoituksessa, että on tullut hyvä ja sopiva työkalu suurten puutarhojen hoitoon. Kyse on isänmaanrakkaudesta ja kasvatuksesta: työkalu on Boken om Vårt Land, ja kasvit viittaavat lukevaan nuorisoon. Lopuksi kirjoittaja toivoo teoksen saavan yhtä onnistuneen suomennoksen kuin Naturens Bok.184»Caius Graccus weljellensä», Ilmarinen 10.11.1875. Isänmaanrakkauden rooliin koulukirjoissa kiinnitetään huomiota myös ruotsinkielisessä arviossa, josta on suomennettu osia Karjalattareen. Arvostelijan mukaan Läsebok för folkskolan ei opeta isänmaanrakkautta.185»Maamme kirja», Karjalatar 1.9.1876. Tässä lainataan Ruotsissa ilmestyneeseen Pedagogisk tidskrift -lehteen kirjoittanutta C. F. Wibergiä. Arvioidessaan vuonna 1875 ilmestyneitä kirjoja Karjalatar katsoo, että Boken om Vårt Land ansaitsee päästä ensi sijalle.186»Katsahdus menneen wuoden kotimaiseen kirjallisuuteen», Karjalatar 4.2.1876. Boken om Vårt Land saa yleensäkin saman ylistyksen ja kritiikin kuin ruotsinkielisellä taholla.

141 Bäckvall kuitenkin sairasteli, joten kustantaja Edlund joutui ilmoittamaan, että jouluksi 1875 luvattu suomennos myöhästyi. Huomio kiinnittyy siihen, että uutisessa käytetään nimitystä »Kirja Maastamme» eikä siis vielä Maamme kirja.187Edlund, G. W., »Ilmoituksia. Z. Topelius’en Kirja Maastamme […]», Uusi Suometar 22.11.1875. Alkuperäisteoksen ja suomennoksen vastaanotossa on erona lähinnä suomennoksen kritiikki, sillä Bäckvallin katsotaan seuranneen liian orjallisesti ruotsin kieltä, etenkin runoissa.188Esimerkkejä tästä kritiikistä: Kirjallinen Kuukauslehti 4/1876 (nimimerkki Y. K., G. Z. Forsman), Uusi Suometar 5.5.1876 ja Ilmarinen 28.10.1876. Paavo Cajanderin toiseen painokseen tekemiä suomennoksen korjauksia sen sijaan kiitetään muun muassa Ilmarisessa 21.9.1878 ja Kaiussa 19.10.1878, jossa lisätään, että kirja on liian kallis.

Vastaanotto ulkomailla

142 Lukukirjat pantiin merkille myös Ruotsissa. Jo 1875 saatiin ruotsalaisista päivälehdistä lukea, että Boken om Vårt Land oli tullut myyntiin 2,50 kruunun hintaan.189Ks. esim. Barometern 3.11.1875. Boken om Vårt Land esiteltiin 1882 »loistavana vastapainona valtion lukukirjalle» [Läsebok för folkskolan], jota kuvattiin »teokseksi, jolle on leimallista tylsyys ja jonka sisältö on poimittu monelta taholta, ilman erityistä makua ja arvostelukykyä».190Dagens Nyheter 20.3.1882, »Inrikes telegramafdelning», kuvaa Svensk Lärartidningissä käytyä keskustelua koulukirjojen valtionmonopolista. Aftonbladetista lukijat saivat otsikon »Suurilevikkisiä kirjoja» alta lukea, että Topeliuksen Naturens Bok -kirjaa oli painettu Suomessa 90 000 kappaletta, joista puolet ruotsiksi ja puolet suomeksi, ja että Boken om Vårt Land -kirjaa oli vuoteen 1886 mennessä julkaistu 60 000 kappaletta.191Aftonbladet 23.9.1886. Kun Ruotsissa ilmestyi vastaavanlainen teos En bok om Sverige, Emil Svensén totesi Aftonbladetissa 1892, että teoksessa »halutaan tarjota Ruotsin nuorisolle vastine sille, mitä Zacharias Topelius on antanut Suomen nuorisolle omassa mestariteoksessaan ’Boken om vårt land’, jota tunnetaan ja ihaillaan laajalti myös meillä. Ei ole mitenkään helppoa päästä tällaisen esikuvan tasolle edes lähimain.».192Emil Svensén, »Konst och literatur», Aftonbladet 29.10.1892. Svenska Dagbladetissa 1.12.1892 Hjalmar Sandberg toteaa saman: teoksen En bok om Sverige »tavoitteena on, kuten nimikin kertoo, olla Ruotsissa jotakin vastaavaa kuin Zacharias Topeliuksen ’Boken om vårt land’ on Suomessa».193Hjalmar Sandberg, »Litteratur», Svenska Dagbladet 1.12.1892.

143 Ellen Key korostaa Barnets århundrade -lehdessä, että ennen kaikkea luetun sisäisestä eheydestä riippuu, saako lapsi siitä syviä ja kestäviä vaikutelmia. Eheyttä on sadun maailmassa ja elämänkatsomuksessa, Vänrikki Stoolin tarinoissa sekä Topeliuksella ja Andersenilla. Hänen mielestään Ruotsista puuttuu lukukirja, joka »vastaisi sitä, mitä Topelius on Boken om vårt land -kirjallaan antanut Suomelle», ja jatkaa moittimalla olemassa olevia lukukirjoja, joiden hän katsoo uhraavan sisäisen eheyden sujuvan lukemisen alttarille.194Ellen Key, Barnets århundrade II 1900, s. 184.

144 Norjassakin tunnettiin Topeliuksen lukukirjat, muun muassa Nedenæs Amtstidende -lehdessä julkaistiin 27.1.1892 käännös luvusta »Fäderneslandet», »Fædrelandet». Norjalaisiin lukukirjoihin valitut Topeliuksen tekstit on kuitenkin otettu teoksesta Läsning för barn. Hakiessaan valtion tukea lukukirjalleen Læsebog for Folkeskolen Nordahl Rolfsen ilmoitti esikuvikseen teokset Naturens Bok ja Boken om Vårt Land.195»Nordahl Rolfsens Andragende til Kirkedepartementet», Aftenposten 19.3.1890; hakemus julkaistiin Rolfsenin pyynnöstä sen jälkeen, kun hänen hankkeensa mahdollista tukemista oli arvosteltu: »[…] Jeg vilde ikke have vovet Forsøget med et saadant Læsebogsverk, hvis jeg ikke som Foregangsmand havde havt den betydeligste Forfatter i den nordiske Barneliteratur. Zacharias Topelius har som bekjendt udgivet en Læsebog for den finske Folkeskole, delt i 2 Dele: ’Naturens bok’ og ’Boken om vårt land’. Han fortæller her om Plantelivet og Dyrelivet, om Finlands Natur, Folkeliv, Sagn, Digtning og Historie, – intet fremtrædende Punkt, der kan kaste Lys over Land och Folk, lader han uberørt. Ved sin stils Fynd, Knaphed og Klarhed, ved den varme Følelse, som gjennemaander det hele, fængsler han de unge Læsere og faar dem til med Lethed at modtage og overskue det store og rige Stof. Det er dette Verk, som er mit Udgangspunkt og – skjønt jeg i mange Enkeltheder afviger fra dets Plan – tillige det Maal, jeg stræber henimod – uden at kunne naa; thi det er et Mønsterverk, der maa siges at have beseiret de store Vanskelighede». Siitä huolimatta hän valitsi lähinnä Topeliuksen satuja Læsebog-kirjansa nuorimmille koululaisille tarkoitettuun ensimmäiseen osaan.

145 Anekdoottisena voidaan pitää tanskalaisen skandinavistin ja grundtviglaisen Frederik Barfodin kertomusta eräiltä päivällisiltä vuonna 1884, joilla juotiin malja teosten Fältskärns berättelser, Boken om Vårt Land ja Ljungblommor kunniaksi. Eräs kansankorkeakoulun opettaja oli sanonut, ettei tuntenut Fältskärns berättelser -teosta, mutta halusi koko sydämestään juoda maljan kirjalle Boken om Vårt Land, vaikka sen tekijä ei olisi tämän »mainion pikku kirjan» lisäksi kirjoittanut mitään muuta.196Barfod–Topelius 12.2.1884, L. F. la Cour, »Zacharias Topelius og Frederik Barfod» 1908, s. 205.

Topelius muissa lukukirjoissa

146 Kirjailijan teosten uudelleen julkaiseminen toisissa yhteyksissä on yksi vastaanoton muoto. Topeliuksen runoja julkaistiin usein antologioissa, myös sen tyyppisessä antologiassa, jota lukukirjat edustavat. Topeliuksen teoksia, useimmiten runoja, julkaistiin sekä pohjoismaisissa lukukirjoissa että suomalaisissa muissa koulukirjoissa. – Kalevalan ruotsintaja, säveltäjä ja yliopiston kirjastonhoitaja Karl Collan kokosi kaksi oppikouluille tarkoitettua lukukirjaa: Poetisk läsebok för Finlands ungdom (1864) ja Läsebok på prosa för Finlands ungdom, innehållande valda stycken af inhemska författare på svenska språket (1866). Ensimmäiseen hän otti lähes kaksikymmentä Topeliuksen runoa ja toiseen yli kaksikymmentä proosatekstiä: satuja, matkakirjeitä, henkilökuvia sekä maa- ja meritaistelujen kuvauksia Finland framställdt i teckningar -teoksesta ja otteita Fältskärns berättelser -romaanista.197Tässä ja seuraavassa kappaleessa mainittujen antologioiden runot käyvät ilmi Carola Herbertsin laatimasta runokäsikirjoitusten ja -painatteiden luettelosta vuoden 1898 julkaisusta Ljungblommor, ZTS I 2010, s. 524–536. Saduista voidaan mainita »Björken och stjernan», jonka Topelius kirjoitti neljänteen kokoelmaansa Sagor vuodelta 1852. Runokokoelmaan Collan valitsi muun muassa »Sylvia har sett Sicilien och Egypten och finner dock Finland så skönt» (joka tunnetaan paremmin nimellä »En sommardag i Kangasala») kokoelmasta Ljungblommor (1854). Mainitut satu ja runo kuuluvat Suomen kansalliskirjallisuuden kaanoniin, ja ne otettiin myöhemmin suomenkieliseen Maamme kirjaan, kun taas Boken om Vårt Land -teoksen muokattujen painosten toimittajat kunnioittivat kirjailijan teoskokonaisuuksia.

147 Muita kouluille tarkoitettuja antologioita, jotka sisältävät Topeliuksen runoja ja ilmestyivät ruotsin kielellä Suomessa kirjailijan elinaikana, ovat Svenska skaldeprof för barn och ungdom, jonka julkaisi konsistorin amanuenssi J. M. von Essen Turussa 1859, oppikoulunopettaja ja -perustaja Albin Lönnbeckin Poetisk läsebok för skolans lägre klasser ja Poetisk läsebok för skolans högre klasser, molemmat vuodelta 1892, sekä Sånger och Sånglekar för lägre folkskolan och hemmet, samoin vuodelta 1892. Lisäksi ilmestyi toisaalta Ljungblommor och Nya blad. Urwal för skolorna, jonka julkaisi Topeliuksen kustantaja Edlund Helsingissä, toisaalta kansakoulutarkastaja Viktor Öhbergin Läsebok för folkskolans två lägre årsafdelningar vuodelta 1886 ja professori Fridolf Gustafssonin Fosterländsk läsebok för skolans lägre klasser (1890, 1891), joissa julkaistiin Topeliuksen teoksia ilman lupaa.198Ks. edellä, luku Boken om Vårt Land ja Svenska Folkskolans Vänner.

148 Topelius pääsi ajan mittaan hyvin esille Läsebok för folkskolan -teoksessa, ja Boken om Vårt Land mainittiin Ruotsissa keskustelussa peräänkuulutettaessa lukukirjaa, jossa lapset otettaisiin paremmin huomioon kuin niin kutsutussa valtion lukukirjassa. Monia sen lukukappaleita pidettiin liian vaikeina, mikä haittasi lukemaan oppimista.199Henrik Edgren, »’Fosterlandets pulsar’ och införandet av Läsebok för folkskolan» 2013, s. 204. Tutkimuksessaan »Att från barnsben försvenska Sverige finskt» Torkel Jansson käsittelee sitä, että Läsebok för folkskolan -kirjassa suomalaisten kirjailijoiden teosten osuus oli laaja, mutta ei sen sijaan norjalaisten eikä tanskalaisten.200Ks. Jansson, Rikssprängningen som kom av sig. Finsk-svenska gemenskaper efter 1809 2009. Läsebok för folkskolan -kirjassa Topelius on alusta saakka mukana runollaan »Barnens bön för fäderneslandet».201Lisäksi siinä on kaksi säkeistöä runosta »Ödemarkens jul» otsikolla »Julen i kojan». Henrik Edgren toteaa, että yksi Suomen suurista kirjailijoista ja kansakunnan isistä selittää Ruotsin kansakoululapsille, miten Jumala ja Ruotsi kuuluvat yhteen. »Ilmeisesti ei ollut mitään suurempaa merkitystä sillä, että hän oikeastaan tarkoitti Suomea, mikä kertoo yhtä sun toista siitä, miten läheisiä Ruotsi ja Suomi edelleen olivat kulttuuriltaan».202Edgren, »’Fosterlandets pulsar’ och införandet av Läsebok för folkskolan» 2013, s. 199. Edgren panee merkille mm. keskustelun, jota Sveriges Allmänna folkskollärarföreningissä käytiin 1890 lukukirjan parantamisesta. Osanottajat vaativat lapsille paremmin sopivaa sisältöä ja toivoivat lisää mm. Topeliuksen kirjoittamaa aineistoa (ibid., s. 210). Myöhemmin, kahdeksannessa painoksessa 1878, julkaistiin runot »Årstiderna», »De små foglarnes klagan», »Ödemarkens jul» kokonaisuudessaan, »Vintervisa» sekä »Min moder». Vuoden 1899 painoksessa on Topeliukselta yksitoista teosta, mukaan luettuna muokattu lukukappale »Fäderneslandet» kirjasta Boken om Vårt Land.203Inga-Lisa Petersson, »Finländskt i den svenska Läsebok för folkskolan 1868», 2000, s. 669. Peterssonin väitöskirja Statens läsebok (1999) keskittyy kirjan syntyhistoriaan.

149 Norjalainen kirjailija Nordahl Rolfsen julkaisi lukukirjan Læsebok for folkeskolen 1892–1895 kolmiosaisena sekä lisäksi kaksiosaisen »byutgave»-painoksen. Teoksesta ilmestyi useita painoksia 1950-luvulle saakka. Ensimmäisessä osassa on julkaistu »Peppeli», »Pikku Matti», »Tom» sekä »Axel och Stina». Sisällysluettelosta käy selville, että julkaisija on muokannut niitä, ja lukiessa huomaa, että ne ovat muuttuneet osittain lähes tunnistamattomiksi. Topelius rohkaisi yleensä lapsille kirjoittamisensa teosten kääntäjiä muokkaamaan tekstejä paikalliselle lukijakunnalle sopiviksi. Hän oli kuitenkin tyytymätön siihen, että Rolfsen laittoi Knud Pladsenin (Pikku Matti) suunnittelemaan päiden irti hakkaamista ruotsalaisilta. Rolfsen muutti tekstin seuraavaan painokseen.204Rolfsen–Topelius 24.9.1892 ja Topelius–Rolfsen 10.11.1892, Zacharias Topelius korrespondens med förlag och översättare utg. av Carola Herberts, ZTS XX 2015, topelius.sls.fi. Muutettu teksti: http://runeberg.org/lffrolfsen/1/ (s. 86–92), noudettu 28.8.2017. – Austlidin uusnorjankielisessä lukukirjassa Lesebok for folkeskulen on Topeliukselta julkaistu »Ely Rhem» ja »Gjesten».

Katsaus tutkimuksiin

150 Naturens Bok -kirjaan ei ole tutkimuksessa kiinnitetty huomiota yhtä paljon kuin Boken om Vårt Land -kirjaan ja sen kansalliseen aihepiiriin. Teosta Naturens Bok ei myöskään käytetty kouluissa yhtä kauan.

151 Liisa Siivonen tarkastelee lauseitten pituutta Naturens Bok -kirjan luvuissa 1–5, 8, 12 ja 15. Hän panee merkille, että Topelius toteuttaa kirjan alussa pyrkimystään yksinkertaiseen kieleen. Ensimmäisessä luvussa virkkeissä on keskimäärin 4,65 sanaa, toisessa luvussa 6,49 sanaa, kolmannessa 10,56 sanaa, ja lukumäärä kasvaa jatkuvasti – enimmillään sanoja on virkettä kohden 12. luvussa (»Om elden») 15,94 kappaletta. Sama nouseva käyrä havaitaan laskettaessa, montako lausetta kirjassa on virkettä kohden. Huippu saavutetaan jälleen 12. luvussa, jossa on virkettä kohden 2,37 lausetta, mutta 15. luvussa määrä laskee hieman. Tyypillisessä Naturens Bok -kirjan proosaluvussa on jonkinlainen yhteenveto, usein opetus. Topelius puhuu suoraan lukijalle ja ottaa tämän mukaan tapahtumiin. Naturens Bok on selvästi aiotulle lukijakunnalleen mukautettu, sen virkkeet ja sanat ovat lyhyitä ja rakenteet melko yksinkertaisia. Hieman ristiriitaista on se, että hypotaktisten, alisteisten, lauserakenteiden määrä on suurehko.205Liisa Siivonen, »Språket i Topelius Naturens bok», pro gradu, Pohjoismainen filologia, Helsingin yliopisto 1971.

152 Bernhard Estlander toteaa, että Topeliuksen mielenkiinto historiaan oli liian voimakasta, jotta hän olisi voinut pitäytyä nuoruutensa periaatteeseen »yksi kansa, yksi maa, yksi kieli» ja lisää: »On kuitenkin pantava merkille, miten vuoden 1843 aikaisia ajatuksia on yli 30 vuotta myöhemmin havaittavissa Boken om vårt land -teoksessa».206Bernhard Estlander, »Topelius som historiker», 1918, s. 126.

153 Matti Klinge on monissa teoksissaan tutkinut Topeliuksen kirjailijantyön eri puolia, etenkin Boken om Vårt Land -kirjaa.207Matti Klingen 60-vuotisjuhlakirjan nimenä on todellakin Boken om vårt land 1996, tarkoituksellisena viittauksena Topeliukseen, Klingen »edeltäjään historian professorina ja isänmaallisia aiheita käsitelleenä kirjailijana», s. 8. Hän toteaa sen kuuluvan kirjoihin, joilla on ollut suurin vaikutus Suomen aatehistoriaan, ja edustavan niitä arvoja ja sitä maailmankuvaa, jotka olivat leimallisia Suomen kansalle »merkittävänä aikana Suomen tiellä kohti nykyaikaista kansakuntaa».208Klinge, Från lojalism till rysshat 1988, s. 168. Boken om Vårt Land -teoksen tavoitteena oli selittää ja tulkita nuorille lukijoille Runebergin runon »Vårt land» näkemys isänmaasta.209Ibid., s. 172. Kirjan Boken om Vårt Land tekijänä Topelius saavutti eräänlaisen monopolin kansalaismoraalin ja historiallis-maantieteellisen isänmaakäsityksen luojana.210Klinge, Idylli ja uhka. Topeliuksen aatteita ja politiikkaa 1998, s. 18. Bernhard Estlanderin tavoin Klinge kiinnittää huomiota siihen, että Topelius oli vuoteen 1850 mennessä etääntynyt »poliittisesti arveluttavan sävyn saaneesta suomalaisuusharrastuksesta» ja että hän palasi siihen vasta Boken om Vårt Land -teoksessaan.211Ibid., s. 265. Klinge huomauttaa, että Topelius piti suuren Pohjan sodan aikaista venäläismiehitystä synkempänä kuin monta muuta vaihetta maan historiassa yleistämällä Pohjanmaan piirityksen koskemaan koko Suomea. Yhdessä Forsmanin kanssa Topelius vakiinnutti aikakauden nimen »stora ofreden, isoviha».212Ibid., s. 271. Klinge toteaa myös, että Boken om Vårt Land vahvisti osaltaan suurmiesten Runebergin, Snellmanin ja Lönnrotin kulttia esittelemällä heidät nuorisolle.213Klinge, Suomen sinivalkoiset värit, Helsinki 1982, s. 93–94.

154 Sven-Erik Hansén väitteli äidinkielen tavoitteeseen ja sisältöön liittyvistä kysymyksistä Suomen ruotsinkielisessä kansakoulussa 1988. Hän sanoo, että enemmän kuin muut opetusvälineet juuri Boken om Vårt Land tuli vastauksena uuteen tekstien tarpeeseen ja edusti kansakoulun tehtävän laajentumista aiempien uskonnollisten puitteiden ulkopuolelle. Teoksen sisältö tosin oli uskonnollisen perussävyn läpäisemää, mutta vastasi kuitenkin hyvin niitä maallistuneita tavoitteita, jotka kansakoulu oli saanut uskonnollisten rinnalle, ja heijasteli yleissivistyksen käsitettä.214Sven-Erik Hansén, Folkets språk i Folkets skola. Studier i modersmålsämnets mål- och innehållsfrågor i den svenska folkskolan i Finland 1866–1927 1988, s. 140–141. Hansén panee merkille, että Boken om vårt land edustaa samanlaista reaaliaineiden, lähinnä historian ja uskonnon, sisällön yhteensovittamista kuin Läsebok för folkskolan (ibid.). Hansén toteaa, että äidinkielestä tuli kansakoulun tärkein aine ja lukemisesta keskus, jonka ympärille kansakoulun reaaliaineet Cygnæuksen ja Snellmanin näkemysten mukaisesti koottiin. »Naturens bok -kirjasta ja etenkin Boken om vårt land -kirjasta tuli sekä lukukirjoja että luonnontiedon, maantieteen ja historian oppikirjoja, ja ne vastasivat hyvin kansakoulun ’maallisten tekstien’ tarpeeseen». Boken om Vårt Land -kirjan sisältö vahvisti kansakoulun kansallis-isänmaallista henkeä. Koska Topeliuksen kirjoja käytettiin sekä ruotsin- että suomenkielisissä kansakouluissa, luettujen tekstien ydin oli yhteinen ja kansakoulun kansalaiskasvatus perustui suurelta osin samoihin kansallisen kulttuuriperinnön välittäviin teksteihin.215Ibid., s. 162–163.

155 Allan Tiitta on väitöskirjassaan Harmaakiven maa tutkinut Topeliusta maantieteilijänä. Lukukirjat saavat siinä verrattain vähän huomiota verrattuna kuvateoksiin ja Topeliuksen luentoihin. Tiitta toteaa, että Topeliuksella oli merkittävä osuus Suomen maantieteen tunnetuksi tekemisessä ja tämän tieteenalan yhteyksissä historiaan, etenkin luennoitsijana ja Boken om Vårt Land -kirjan kautta. Topelius halusi tehdä sekä maantieteestä että historiasta elävää ja ajatuksia herättävää. Boken om Vårt Land antoi oppilaille käsityksen isänmaasta maantieteellisenä ja historiallisena kokonaisuutena.216Allan Tiitta, Harmaakiven maa 1994, s. 320–321.

156 Jyrki Nummi on väitöskirjassaan Jalon kansan parhaat voimat tutkinut Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan (1954) henkilöhahmojen kaavamaisia luonteenpiirteitä. Hän toteaa, että luonteenkuvaukset noudattavat (maakunnallisia) tyyppejä, jotka tulivat tunnetuiksi muun muassa Boken om Vårt Land -teoksessa. Henkilöiden mielenlaatu ja ulkonäkö vastaavat luonteita: Koskela on karkeajäseninen, sinisilmäinen, hiljainen, hidas, vakaa ja ynseä hämäläinen, Rokka taas avoin, eloisa, yritteliäs ja herkkä karjalainen. Nummen mielestä Linna yksilöllistää henkilögalleriaa siten, että jokaisen tyypin takana on paikallista kulttuuria edustava yksilö, mitä ei samassa määrin eikä yhtä värikkäänä näy Topeliuksella. Tällainen käsitys suomalaisesta kansallisesta kielestä on Linnalla pikemminkin syvä kulttuurikoodi, kansanomainen ajattelutapa, joka on vastarinnassa upseerien sivistynyttä kulttuuria kohtaan. Linna laajentaa Topeliuksen typologiaa yhteiskunnallisesti ja psykologisesti esimerkiksi poliittisilla arvostuksilla, eriasteisella huumorintajulla ja nationalismilla. Linnalla typologiat kasvavat sekä yksilön että yhteisön kuvaukseksi, Topeliuksen museaalisten ja huvittuneen alentuvien kuvien ohi. Nummen mukaan Linna käyttää perinteisiä tyyppejä mutta ei rajoitu yksiulotteisuuteen ja nostaa kansan objektista subjektiksi.217Jyrki Nummi, Jalon kansan parhaat voimat. Kansalliset kuvat ja Väinö Linnan romaanit Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla 1993, s. 128–131. Luvun otsikkona on »Topeliaaninen heimogalleria». Nummi on käyttänyt Maamme kirjan (1891) 11. painosta, mutta tässä ominaisuudet luetellaan Boken om Vårt Land -kirjan (1875) mukaan.

157 Nummi näkee rakenteellisia yhtäläisyyksiä Boken om Vårt Land -teoksen ja Väinö Linnan teoksen Täällä Pohjantähden alla I–III (1959–1962) välillä. Molemmat teokset alkavat runolla ja päättyvät runoon. »Morgonsång»-runon neljännen säkeistön kuvakielestä, »Än rufvar dimman öfver kärren;/Stå upp, drif nattens spöken ut», siirrytään Täällä Pohjantähden alla -teoksen 1. osan ensimmäisiin lukuihin. Teoksessa Boken om Vårt Land kansakunnan historiaa käytetään luomaan kuva kansan menneisyydestä tavoitteena herättää ymmärtämystä ja rakkautta isänmaata kohtaan. Sama historiallinen aines siirtyy Linnan kirjaan, ja sama aihepiiri, kansalaisen ja kansakunnan välinen suhde, hallitsee teosta kauttaaltaan.218Ibid., s. 296–297. Nummi käsittelee myös suomalaisen arkkityyppiä »Mattia», jota Topelius kuvaa »Om Finlands folk» -otsikon alle sijoittamassaan lukukappaleessa. Nummi vertaa Mattia Linnan Jussiin (Koskela). Topeliuksen Matilla on kohtalon määräämä paikkansa maailmanjärjestyksessä, kun taas Linnalla perisuomalainen Matti on Jussille haaste. Pentinkulmalla kansalainen ei alistu, vaan vaatii oikeuksiaan. Toinen aihepiiri, jossa Nummi löytää yhtäläisyyksiä, on kuva kodista ja kotiintulosta: Topeliuksella kotiintulo koulusta, Linnalla sodasta. Kolmas teema on isänmaa. Etenkin trilogian kolmannen osan lopussa, missä Alma määrittelee isänmaan isän maaksi lapsille ja lastenlapsille, syntyy rinnakkaisuus Boken om Vårt Land -kirjan kolmannen luvun äidin sanaan. Nummi tekee loppupäätelmän, että Linna käyttää trilogiassaan Boken om Vårt Land -kirjan aineistoa polemisoidakseen teoksen kansallisia käsityksiä ja valistushankkeita vastaan. Täällä Pohjantähden alla -teosta voi lukea teoksen Boken om Vårt Land (Maamme kirja) epävirallisena muunnelmana.219Ibid., s. 297–306.

158 Päivi Rantasen väitöskirja Suolatut säkeet. Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen (1997) käsittelee, kuten alaotsikko kertoo, Suomen ja suomalaisten käsitteiden hahmottumista 1600-luvulta Topeliuksen aikaan. Hän analysoi Boken om Vårt Land -kirjan uskonnollista argumentointia ja katsoo, että Topelius legitimoi isänmaallisuuden käyttämällä hyväksi tavallisen kansan uskonnollisia auktoriteetteja kohtaan tuntemaa kunnioitusta.220Päivi Rantanen, Suolatut säkeet. Suomen ja suomalaisten diskursiivinen muotoutuminen 1600-luvulta Topeliukseen 1997, s. 216.

159 Nils Erik Forsgårdin aatehistoriallinen väitöskirja I det femte inseglets tecken on tutkielma vanhenevan Topeliuksen elämän- ja historianfilosofiasta. Forsgård toteaa, että Boken om Vårt Land, kuten Topeliuksen muutkin lastenkirjat, muotoilee olennaisissa kysymyksissä tiivistävän, yksinkertaistaen kuvaavan ja moralisoivan tulkinnan niistä romanttisista ja kristillis-ihanteellisista käsityksistä, jotka muutenkin leimaavat hänen teoksiaan.221Nils Erik Forsgård, I det femte inseglets tecken 1998, s. 17. Forsgårdin lainaamat lukukirjan otteet toimivat valaisevina johdantoina myöhempiin päätelmiin, esimerkiksi lukukirjan viimeinen luku »Hemkomsten från skolan» toimii johdantona väitöskirjan lukuun »Den nationella utvaldhetstanken» (s. 113). Forsgård luonnehtii Topeliuksen lausuntoja kansallisuudesta hänen kevätlukukausina 1872 ja 1873 pitämillään luennoilla tiivistelmiksi. Boken om Vårt Land -kirjassa Topelius esittää yksinkertaistetussa muodossa perusteesinsä Suomen kansasta, suomalaisesta kansallisuudesta ja Suomen historiasta.222Ibid., s. 112. – Saman Forsgård toteaa teoksen Finlands svenska litteraturhistoria I 1999 luvussa »Utopisten Topelius», s. 332. Samassa teoksessa Johan Wrede kuvailee, että Boken om Vårt Land on ollut »ehkä tehokkain Suomen koulujen isänmaallinen ja kansallinen opetusväline toisen maailmansodan loppuun saakka» (s. 322). Topeliuksen käsityksen Suomesta ja Suomen kansasta Jumalan valitsemina ja ennalta sivistystehtäviä suorittamaan määrääminä Forsgård asettaa ajalliseen yhteyteensä: siirtomaakaudella Euroopassa kukoisti ennalta valittuna olemisen retoriikka. Sitä esiintyi sekä uskonnollisessa että maallistuneessa muodossa, kaikkien yhteiskuntaluokkien parissa miltei kaikissa maissa. Forsgård lainaa Snellmania, joka sanoo Läran om staten -teoksessaan, että jokaisen yksittäisen kansakunnan tarkoitus on yrittää kohota muiden yläpuolelle johtaakseen näin maailmanhistorian kehitystä.223Forsgård, I det femte inseglets tecken 1998, s. 113.

160 Käsitellessään Boken om Vårt Land -teosta Suomen kirjallisuushistoriassa Forsgård toteaa, että Topelius pyrki luomaan eheyttä ja yhtenäisyyttä ja että lukukirjan asenne on puolustuksellinen. Maa voi olla yksimielinen ja eheä vain, jos kansalaiset tuntevat samaa jumalanpelkoa, tuntevat historiansa ja kunnioittavat samoja lakeja – muuten uhkaavat sekasorto ja tuho. Tämän maailmankuvan Topelius halusi istuttaa koululaisiin, tuleviin aikuisiin.224Forsgård, »Maamme kirja – isänmaan koko kuva» 1999, s. 267. Artikkelissa »Topelius och folket» Forsgård lähtee lukukirjan viimeisestä luvusta »Hemkomsten från skolan», jossa Topeliuksen näkemys Suomen kansasta ilmaistaan pähkinänkuoressa: Jumalan valitsema kansa, jolla on tulevaisuudessa suurenmoinen maailmanhistoriallinen tehtävä. Tämä on yritys määritellä Suomen kansan olemus. Nämä ainekset ovat yhdessä tai erillisinä luonteenomaisia romanttisen universalismin peruskäsityksille, joiden mukaisesti Topelius näkee yksittäiset kansat kollektiivisina yksilöinä.225Forsgård, »Topelius och folket» 2000, s. [82].

161 Kati Mikkola tutkii, miltä Topeliuksen suomalaisen isänmaallisuuden rakentaminen Boken om Vårt Land -kirjassa näyttää uskontotieteellisessä viitekehyksessä.226Kati Mikkola, »Uskonto, isänmaa, isänmaausko. Uskonnollisen argumentaation ulottuvuudet Topeliuksen Maamme kirjassa» 2004, s. 209. Boken om Vårt Land -kirjan uskonnollinen päättely liittyy juutalais-kristilliseen perinteeseen, mutta Topelius liittää suomalaisuuteen myös ei-kristillisen mytologian. Mytologisella aineksella on lähinnä historiallis-myyttinen ja kansatieteellinen merkitys, ei uskonnollista. Siitä huolimatta Mikkola katsoo, että Boken om Vårt Land -kirjan edustamassa isänmaallisuudessa on tyypillisiä heimouskontojen piirteitä. Niihin sisältyy se, että korostetaan esi-isien merkitystä valtion hyvinvoinnille ja säilymiselle ja kehotetaan työteliäisyyteen ja uhrautumiseen.227Ibid., s. 237–238; vrt. luvut »Fäderneslandet» ja »Konungens gåfwor». Mikkola korostaa, että Topelius viittaa Raamattuun legitimoidakseen Suomen kansan ja suomalaisen isänmaallisuuden.228Ibid., s. 222–232. Korostetaan kaitselmuksen roolia ja Suomen kansaa Jumalan valitsemana kansana. Mikkola katsoo, että Suomen ns. suurmiehiä käsittelevät luvut voi nähdä yhtenä renkaana Suomen kansan omankuvan luomisessa. Heitä ovat mm. Mikael Agricola, Arvid Horn, Porthan, Castrén ja Lönnrot sekä runoilijat Franzén ja Runeberg. Hän päättelee, että Topelius yhdistää suomalaisuuden avulla kristinuskon ja isänmaan jakamattomaksi kokonaisuudeksi ja että Topeliuksen pyrkimyksenä on opettaa »pyhät sanat» koti, uskonto ja isänmaa.229Ibid., s. 238–239.

162 Kati Mikkola tarkastelee myös sitä, miten Topelius on sovittanut tämän Herderin aihepiirin Suomen yhteyteen. Boken om Vårt Land nähdään linkkinä Herderin ajattelun ja Suomen kansan syvien rivien välillä.230Kati Mikkola, »Suomen kehkeytyminen omaksi itsekseen – Herder ja Topeliuksen Maamme kirja», 2006, s. 419. Boken om Vårt Land -teoksen argumentaatio ja rakenne perustuvat käsitykseen, jonka mukaan Suomi on luonnollinen kokonaisuus ja sen historia on kehittynyt orgaanisesti. Herder vertaa ihmiskuntaa kasvavaan puuhun ja Topelius Suomea nuoreen puuhun, joka kasvaa Ruotsin rinnalla.231Ibid., s. 424–425, lainaus: »Ja sidottuna, niin kun nuori puu tähän tukeen [Ruotsiin] kasvoi ja edistyi Suomen kansa, kovien myrskyjen karaisemana» ks. jäljempänä. Kirjan luvut edustavat kehitystä: maasta kansan kautta historiaan ja kulttuuriin. Boken om Vårt Land etenee kehityskertomuksena kansakunnan perustalta sivistyksen huipulle, missä kukoistaa taide. Kulttuuri ei ole luonnon vastakohta, vaan sen täydellistymistä.232Ibid., s. 425; taiteesta kukoistuksena, ks. jäljempänä: »Sillä laulu ja kaunotaide ovat sivistyksen kukkia; sen vuoksi ne viimeisinä saavuttavat suuremman täydellisyyden. Ennenkuin kukat puhkeavat, täytyy kasvin juurtua, varttua ja lehdittyä.» Boken om Vårt Land -teoksen Suomesta ja kansakunnista yleensä välittämä kuva on pitkälle sopusoinnussa Herderin näkemyksen kanssa. Suomen kansakunta nähdään nimenomaan kokonaisuutena, joka perustuu kulttuuriseen yksikköön, ei verenperintöön – eikä ole muita parempi. Toisaalta lukukirja edustaa myös Hegelin poliittista nationalismia pyrkimyksessään kasvattaa koululaisista kansalaisia, jotka eivät vain arvosta kansakunnan kieltä ja kulttuuria vaan myös taistelevat ja uhrautuvat maansa puolesta.233Ibid., s. 443–444.

163 Artikkelissaan »Maamme kirja Kalevalan tulkitsijana» Mikkola käsittelee lukukirjan suurta merkitystä siinä, että eepoksen sisältö voitiin välittää helppotajuisesti suurelle yleisölle.234Kati Mikkola, »Maamme kirja Kalevalan tulkitsijana» 2008, s. 172–174. Maamme kirjan kristillis-uskonnollisen perussävyn ja raamatunlauseet Mikkola näkee sekä ideologisesti että opetuksellisesti perusteltuina. Koska Raamattu ja katekismus olivat usein ainoat kirjat, jotka tavallinen kansa tunsi, Topelius ei voinut muuta kuin käyttää niiden muodostamaa viitekehystä yrittäessään tavoittaa tämän ryhmän perusteluillaan ja vertauksillaan. Kalevalaa pidettiin epäkristillisenä, joten sitä piti välttää. Topelius esitteli eepoksen henkilögallerian ihmisinä, ei jumalina – se oli niin kutsuttu historiallinen tulkinta, jota myös Lönnrot edusti.235Ibid., s. 185.

164 Väitöskirjassaan Visions of Past Glory. Nationalism and the Construction of Early Finnish History Derek Fewster tuo yhteen Snellmanin, Forsmanin ja Topeliuksen. Otsikolla »Zacharias Topelius and the manifest destiny of Finland» Fewster käsittelee Topeliuksen näkemystä suomalaisista valittuna kansana, jolla oli kaitselmuksen määräämä tehtävä. Tämän näkemyksen hän muotoili jo 1840-luvulla esitelmässään »Äger finska folket en historie?», ja se on selvästi säilynyt hengissä Boken om Vårt Land -kirjassa. Topeliuksen näkemys on teleologinen: Suomesta tuli 1809 suuriruhtinaskunta osana ennalta määrättyä suunnitelmaa, jossa seuraava askel johti kansallisen poliittisesti tietoisen yksikön syntymiseen.236Fewster, Visions of Past Glory 2006, s. 129–130. Fewsterin esimerkki Boken om Vårt Land -teoksesta on luku »Hemkomsten från skolan».

165 Fewster katsoo, että Topelius vaikutti Suomen protohistoriallisen kuvan syntymiseen vahvimmin teoksillaan Finland framställdt i teckningar (1845–1852), En resa i Finland (1872–1874) ja etenkin teoksella Boken om Vårt Land, jonka vaikutusta voimisti se, että kirjaa käytettiin pitkään koulukirjana. Hän mainitsee, että vuoteen 1942 mennessä tästä teoksesta, joka oli »all-time Finnish steady-seller for primary school readers», ilmestyi 45 suomen- ja 20 ruotsinkielistä painosta. Vuoteen 1908 mennessä teosta painettiin 270 000 kappaletta, joista 70 000 oli ruotsinkielistä, mitä voi verrata siihen, että Kalevalaa painettiin vuoteen 1937 mennessä 130 000 kappaletta. Valaistakseen teoksen levikkiä vielä lisää hän toteaa, että Suomessa oli kirjan ilmestyessä 18 000 koululaista mutta runsaissa 30 vuodessa heidän määränsä kasvoi 148 000:een.237Ibid., s. 139–140.

166 Derek Fewster katsoo, että Boken om Vårt Land -kirjan kykyä luoda yhteinen identiteetti ja näkemys kansallisesta historiasta usean sukupolven ajan on aliarvioitu. Topelius oli ensimmäinen todella menestyksekäs oppineen ja älyllisen suomalaisuusvision kansanomaistaja, sekä omana aikanaan että historiallisesti. Fewster katsoo, että Boken om Vårt Land voidaan pohjimmaltaan nähdä historiankirjana, koska kolmannes kirjasta käsittelee historiaa tai sitä lähellä olevia aiheita. Tekstit seuraavat pitkälle Finland framställdt i teckningar -teoksen henkeä ja sisältöä. Suurin ero on se, että melkoinen joukko etnisiä päätelmiä on lukukirjassa häivytetty taustalle, ehkä kohderyhmän vuoksi. Fewster esittää esimerkkinä Suomen ruotsinkieliset, joita Topelius kirjassa Boken om Vårt Land kuvaa osaksi Suomen kansaa, sekä Suomen heimojen sotaisuuden, jota hän on oppikirjassa vaimentanut. Topeliuksen suomalainen kansallismielisyys oli ongelmallista monille ruotsinkielisille, ja Fewster selostaa lyhyesti Boken om Vårt Land -kirjan uudistamista, jonka Hagfors suoritti kymmenettä painosta 1903 varten. Hän muun muassa korosti ruotsalaista perintöä.238Ibid., s. 141–142.

167 Teoksessa Suomen kasvatuksen ja koulutuksen historia I Marjatta Rahikainen sanoo, että kansakoulun oppikirjojen ihannoiva näkemys maaseudun elämästä perustuu ainakin osittain Maamme kirjaan.239Marjatta Rahikainen, »Omat lapset, vieraat lapset, kerjäläislapset» 2010, s. 314–315. – Rahikainen on virheellisesti sitä mieltä, että Boken om Vårt Land -teosta ei ollut alun perin suunnattu kansakoululle. Se ei pidä paikkaansa, mutta sitä luettiin kyllä myös alkeiskouluissa ja rouvasväenkouluissa. Ehkä Topeliuksen oppikirjojensa esipuheissa käyttämä sana oppilaitos on harhaanjohtava. Hän käytti tätä sanaa kaikista koulumuodoista, yliopistot mukaan luettuina.

168 Pasi Jaakkola analysoi teologian väitöskirjassaan vuodelta 2011 Topeliuksen roolia uskonnollisena kasvattajana.240Pasi Jaakkola, Topeliaaninen usko. Kirjailija Sakari Topelius uskontokasvattajana 2011. Luonnonkirjan ja Maamme kirjan lisäksi Jaakkola on käyttänyt suomennoksia Evankeliumi lapsille ja Lukemisia lapsille I–VIII. Jaakkola katsoo, että tutkimuksessa on ohitettu Topeliuksen opetuksellinen asiantuntemus, joka oli olennaisen tärkeää lastenkirjojen kasvatusvaikutuksessa ja suosiossa. Topeliuksen lastenkirjat olivat kauttaaltaan didaktisesti laadukkaita 1800-luvun Suomessa. Hänen opetukselliseen kunnianhimoonsa sisältyi sivistyksen ja itsensä tiedostamisen merkitys, kansallinen solidaarisuus ja elävä idealismi. Topeliuksen uskonnollisen kasvatuksen pääperiaatteena on kristillinen kansallismielisyys, ja isänmaa on hänelle Jumalan antama hanke. Jaakkola toteaa Maamme kirjan ilmestyneen suotuisana ajankohtana. Vuoden 1866 kansakouluasetus oli ratkaiseva lukukirjojen menestymiselle, ja 1870-luvulla eliitin kansallisesta hankkeesta alkoi kehkeytyä kansanliike.241Ibid., s. 34 ja 66. Muun muassa Maamme kirjan edustama uskonnollinen ideologia vastasi hyvin pedagogien maailmankuvaa koko sen ajan, jonka kansakoulu oli olemassa, korostaa Jaakkola.242Ibid., s. 81.

169 Sveinung Nordstoga vertailee Andreas Austlidin uusnorjankielistä lukukirjaa Lesebok for folkeskulen243Sveinung Nordstoga, Livshistorier på landsmål. Andreas Austlids Lesebok for folkeskulen – eit lesebokprogram blir realisert 2013. (1902–1906) käsittelevässä väitöskirjassaan sitä ja muiden pohjoismaiden lukukirjoja, mukaan luettuna Boken om Vårt Land. Topelius tunnettiin Norjassa, ja Austlidin lukukirja sisältää kaksi hänen kertomustaan.244Kyse on kirjoituksista »Ely Rhem» ja »Gjesten», jotka ovat peräisin Norskt Barneblad -lehdestä. Mikään ei viittaa siihen, että Austlid olisi ollut tekemisissä Topeliuksen kanssa (ibid., s. 293). Nordstoga ei löydä perusteita sille, että Topelius olisi sanottavammin vaikuttanut Austlidiin, vaan kuvaa heidän lukukirjojaan kahdeksi erilliseksi hankkeeksi tyylin ja jäsentelyn osalta. Austlid käyttää etenkin lapsiin liittyvää kansarunoutta (loruja ja satuja), enemmän kuin Topelius sekä useiden kirjailijoiden kaunokirjallisia teoksia ja elämäntarinoita, jotta aineisto olisi elävää ja mielenkiintoista. Topelius välittää tietoa Suomesta opettavaisesti ja runollisesti persoonallisesti kirjoitetussa historiallis-topografisessa tietosanakirjassaan, kun taas Austlidin Lesebok on antologia.245Nordstoga, Livshistorier på landsmål 2013, s. 146–156, 298 ja 296. Nordstogan esiymmärryksen ansiosta suomalaiselle lukijalle syntyy valaiseva ulkopuolisen näkökulma Nordstogan esittäessä, että molemmat, sekä Topelius että Austlid, ovat tarjonneet tärkeän panoksen repiviin kulttuuritaistoihin. Hänen mielestään Topelius voitti lukukirjallaan Suomen kansan puolelleen, mutta Austlid hävisi oman taistelunsa (hänen nykynorjankielinen lukukirjansa ei siis horjuttanut kirjanorjaksi kirjoitetun Nordahl Rolfsenin lukukirjan asemaa).246Ibid., s. 298. Nordstogalta jää kuitenkin havaitsematta, että Boken om Vårt Land ei ollut tarkoitettu suomenruotsalaisten kirjaksi, vaikka olikin kirjoitettu ruotsiksi, vaan yhteiseksi suomalaiseksi molempien kieliryhmien lasten lukukirjaksi.

170 Teoksessaan Kielikysymys Max Engman käsittelee koulun jakautumista kielen perusteella. Kansakoulusta tuli äidinkielinen koulu, jolla oli yhtenäinen hallinto ja opetussuunnitelma, samat opetukselliset virikkeet ja sama lukukirja Boken om Vårt Land. Ruotsinkielisille kouluille vaadittiin omia lukukirjoja, koska Boken om Vårt Land -kirjan kansallisuusnäkemys herätti tyytymättömyyttä. Kirjailija ja kirjallisuushistorioitsija Arvid Mörne katsoi Topeliuksen syrjäyttäneen ruotsinkielisen väestön historian ja kulttuurin – Kalevala ei saanut ohittaa Eddaa ruotsinkielisissä kouluissa. Hagforsin muokkaustyö ei tyydyttänyt ruotsinkielisiä opettajia muuten kuin oikeinkirjoituksen ja kieliopin osalta. Vuosina 1911–1913 ilmestyi Folkskolans läsebok I–II, mutta kouluylihallitus ei hyväksynyt sen jälkimmäistä osaa käyttöön, koska piti sitä liian epäisänmaallisena, liian skandinaavisena ja liian ruotsalaisena. Ruotsalaismielinen Nya Pressen kommentoi Topeliuksen onnistuneen niin hyvin lukukirjan kirjoittamisessa molemmille kieliryhmille kuin se yleensä oli mahdollista, mutta ruotsinkieliselle väestölle oli kuitenkin tehty vääryyttä. Lehti epäili kouluylihallituksen haluavan vastustaa pelättyä ruotsinkielisten tahon erillistä kehitystä.247Max Engman, Kielikysymys 2018, s. 204–205 ja siinä lainattu kirjallisuus.

171 Artikkelikokoelma Maamme. Itsenäisen Suomen kulttuurihistoria käsittelee Suomen kulttuurihistoriaa vuosina 1917–2017 ja esittelee Topeliusta eri yhteyksissä. Maamme kirjasta kirjoittaa lähinnä Silja Laine artikkelissaan »Kotiseudusta isänmaahan». Hän toteaa, että kotiseutuideologia on peräisin 1800-luvulta ja että Topelius on vaikuttanut voimakkaasti ajatukseen, jonka mukaan rakkaus kotiin ja kotiseutuun johtaa isänmaanrakkauteen. Itsenäisen Suomen kotiseututyö on perustunut Topeliuksen käsitykseen, että kansa koostuu eri heimoista. Ajatuksen kodista ja kotiseudusta nationalismin ja isänmaanrakkauden edellytyksenä useimmat omaksuivat Maamme kirjan alkusivuilta. Keskustelua Suomen heimoista jatkoivat 1920-luvulla muun muassa historioitsijat Jalmari Jaakkola, Väinö Voionmaa ja Einar W. Juvelius.248Silja Laine, »Kotiseudusta isänmaahan» 2016, s. 167–171.

Viitteet

Tekstikriittinen selostus

172 Editio pohjautuu Naturens Bok -teoksen (1856) ja Boken om Vårt Land -teoksen (1875) ensimmäisiin painoksiin. Käsikirjoituksia tai korjausvedoksia ei ole löydetty.

Pohjatekstit

173 Naturens Bok -teoksen edition pohjatekstinä on Svenska litteratursällskapetin kirjaston Topelius-kokoelmassa oleva kappale (signum F7393). Pohjatekstikappaleen koko on 8:o π3 π8 2–128.1Ks. kollatiokaavan selvitys editiossa Topelius, Hertiginnan af Finland och andra historiska noveller, ZTS V 2013, s. 327. Ensimmäinen kollatointi on tehty Vaasan ruotsinkielisen lyseon kirjastolle kuuluvaan kappaleeseen (Öh Lyc. 1420797743). Toinen, manuaalinen kollatointi on tehty silmämääräisesti Kansalliskirjaston omistamaan kappaleeseen.

174 Boken om Vårt Land -teoksen edition pohjatekstinä on ollut päätoimittaja Pia Forssellin omistama kappale. Pohjatekstikappaleen koko on 8:o π6 1–298 304. Ensimmäinen kollatointi tehtiin Svenska litteratursällskapetin kirjaston Topelius-kokoelmassa olevaan kappaleeseen (Top1/F6966). Toinen kollatointi tehtiin silmämääräisesti toiseen Svenska litteratursällskapetin kirjaston Topelius-kokoelmassa olevaan kappaleeseen (85/F58008).

175 Painotyössä ei ole havaittu eroja, sen paremmin Naturens Bok - kuin Boken om Vårt Land -teoksessakaan.

Tekstin toimittaminen

176 Toimitettu teksti vastaa pohjatekstiä. Ilmeiset ladonta- tai painovirheet on korjattu. Julkaisijan tekemät muutokset pohjautuvat myöhempiin painoksiin.

Typografian normalisointi

177 Lainausmerkkeinä käytetään kulmalainausmerkkejä (»). Lainausmerkkejä ei käytetä sisennetyissä runonsäkeissä. Lainausmerkkien, ajatusviivojen ja välimerkkien keskinäinen järjestys on muutettu nykykäytännön mukaiseksi. Tämä koskee lähinnä välimerkkejä, jotka on alkuperäistekstissä sijoitettu jälkimmäisen lainausmerkin sisä- tai ulkopuolelle.

178 Alkuperäistekstin rivin sisennystä otsikon jälkeen tai uuden kappaleen alussa ei ole säilytetty. Tuhatluvut on normalisoitu, alkuperäistekstin kirjoitustapojen 1000 tai 1,000 asemesta kirjoitetaan 1 000.

179 Typografian normalisointeja ei mainita julkaisijan tekemien muutosten luettelossa. Ne osoitetaan digitaalisen edition lukutekstissä vaaleanharmaalla taustalla, kun aktivoituna on näyttövaihtoehto Säännölliset muutokset / normalisoinnit.

180 Naturens Bok och Boken om Vårt Land -edition typografia poikkeaa muiden Zacharias Topelius Skrifter -editioiden typografiasta. Niissä fraktuuralla ladotut pohjatekstit julkaistaan antiikvalla ladottuina. Lukukirjoissa sen sijaan on sekä fraktuuraa että antiikvaa, koska lasten oli tarkoitus tottua molempiin kirjasintyyppeihin. Koska vaihtelu on merkityksellistä, se on säilytetty editiossa. Fraktuuratekstissä käytetään Abril Titling Semicondensed -fonttia. Antiikvatekstissä käytetään Arno Pro -fonttia, jota editiossa muutenkin käytetään yleisesti. Fraktuuratekstissä, jota on kutsuttu myös saksalaiseksi kirjaintyypiksi, käytetään yksinomaan w-kirjainta (ei v-kirjainta), joka on säilytetty. Sen sijaan on ∫-kirjaimen sijasta käytetään s-kirjainta. Boken om Vårt Land -teoksen ensimmäisessä painoksessa on antiikvalla painetuissa osuuksissa käytetty fraktuuraa jäljittelevää otsikkotekstiä. Sitä ei ole editiossa säilytetty.

Topeliuksen oma toimitustyö

181 Lainatessaan lukukirjoissaan muiden tekstejä Topelius harvoin lainaa sanatarkasti. Usein hän muokkaa tekstin uuteen asuun, luultavasti muuttaakseen sen sopivammaksi nuorelle kohderyhmälle. Tämä pätee myös raamatunsäkeisiin. Yleensä Topelius tekstiä toimittaessaan lyhentää sitä. Tämä näkyy erityisen selvästi Boken om Vårt Land -kirjan kolmannessa luvussa, joka koostuu suurelta osin Kalevalan keskeisten runojen lyhennelmistä. Enimmäkseen Topelius on käyttänyt Karl Collanin ruotsinnoksia. Lukukappaleessa 97, »Werldens Skapelse», voi enimmäkseen seurata Kalevalan säkeistöjä (Kalevala I, säkeet 103–342). Topelius jättää tietenkin säkeitä pois, mutta käyttää myös mahdollisuutta muokata niitä uuteen asuun melko vapaasti, kuten esimerkiksi Ilmattaren neljä »Länge lefde ho, i kyskhet, / I jungfrulighet beständigt / Uti luftens vida gårdar, / Fästets vidtutsträckta rymder» on tiivistetty muotoon »Under fästets rymd hon bodde». Lisäksi hän muuttaa osien järjestystä ja lisää omia säkeitään. Nimitystä »den evärdelige sångarn» käytetään Väinämöisestä sekä runon alussa että viimeisessä säkeessä, mutta Collanilla tätä nimitystä ei ole.

Lukukirjoissa esiintyvä vaihtelu

182 Ruotsin kielestä puuttuivat pitkään yhtenäiset ja yleisesti tunnustetut oikeinkirjoitussäännöt, mikä näkyy Topeliuksen lukukirjoissa. 1800-luvun lopulla keskusteltiin jatkuvasti ruotsin oikeinkirjoituksesta ja ehdoteltiin erilaisia oikeinkirjoitusuudistuksia, samoihin aikoihin, jolloin Naturens Bok ja Boken om Vårt Land ilmestyivät ja niistä julkaistiin uusia painoksia. Siksi ei ole yllättävää, että oikeinkirjoitus vaihtelee eri painoksissa, ettei se jatku johdonmukaisena edes yhden painoksen alusta loppuun ja että erot – painosten välinen vaihtelu – ovat suurelta osin oikeinkirjoituksen vaihtelua. Painosten välillä on myös sisällöllisiä eroja, sillä Topelius itse ajanmukaisti sisältöä ja teki siihen muita vähäisiä korjauksia. Kokonaisuutena voi todeta, että ilmeisten latomisvirheiden korjaamisen lisäksi kaikkiin painoksiin on tehty sekä oikeinkirjoitukseen että sisältöön liittyviä muutoksia. Tutkituissa Boken om Vårt Land -teoksen painoksissa muutokset ovat olleet jonkin verran järjestelmällisempiä kuin Naturens Bok -teoksen painoksissa. Tämä voi liittyä siihen, että Naturens Bok -teosta julkaisivat useat eri kustantamot, kun taas Boken om Vårt Land -teosta julkaisi alusta saakka sama kustantamo, Edlund. – Tässä valaistaan muutosten tyyppiä yksittäisin esimerkein. Vaihtelua voi tutkia tarkemmin digitaalisen edition koko tekstin käsittävästä muutosluettelosta.

183 Verratut painokset ovat Topeliuksen elinaikana ilmestyneitä painoksia, jotka sisältävät hänen esipuheensa mukaisia muutoksia sekä pistokokeisiin perustuvia havaintoja. Tutkimuksessa on käytetty Naturens Bok -teoksen kolmea ensimmäistä painosta (1856, 1857 ja 1860) sekä kuudetta (1870) ja yhdeksättä (1884) painosta. Boken om Vårt Land -teoksesta on verrattu kuutta ensimmäistä painosta (1875, 1876, 1879, 1883, 1886 ja 1890). Naturens Bok -teoksen kahdestoista painos (1894) ja Boken om Vårt -kirjan seitsemäs painos (1894) ovat olleet mukana vertailussa, mutta olennaisia eroja on niissä vähän, eivätkä painokset ole esillä digitaalisessa editiossa.

184 Vaihtelu on tunnistettu ja luokiteltu tietokoneohjelmalla, minkä jälkeen tulosta on tarkasteltu manuaalisesti ja tarvittaessa korjattu. Esiteltävät muutosluokat ovat oikeinkirjoituksen ja välimerkkien käytön eroja, sanavalinnan muutoksia sekä lisäyksiä ja poistoja (ns. asiamuutoksia).

185 Topelius julkaisi kummassakin lukukirjassaan muiden kirjailijoiden runoja ja toimitti niitä. Näitä muutoksia selostetaan pääasiassa kunkin runon yhteyteen liitetyissä selityksissä. Jos Topelius teki muutoksia omiin runoihinsa eri painoksissa, se ilmenee muutosten esittelystä, ks. esim. Naturens Bok -teoksen runoa »Stjernhimmelen». Katsaus lukukirjojen runoihin on johdannon luvussa »Lukukirjat antologioina», s. XXXIX– XXXX.

Boken om Vårt Land -teoksen korjaukset alkuperäispainoksen painovirheluettelon mukaan

198 [edition kohta: 166, 29 | ZTS-editio: på | ← | pohjateksti: på på]

Julkaisijan muutokset pohjatekstiin

200 [edition kohta: 5, 22 | ZTS-editio: och | ← | pohjateksti: och och]

Naturens Bok

202 Taivaankappaleitten symbolit edition sivulla 147 on korjattu, pohjatekstin sivuilla 188 ja 189 ne ovat tekstissä ja kuvassa ylösalaisin.

Boken om Vårt Land

204 Pohjatekstin sisäiset sivuviittaukset on muutettu vastaamaan edition sivunumerointia.

Viitteet

Lähteet ja kirjallisuus