Zacharias Topelius / Dagböcker / Toimittanut Pia Asp yhteistyössä Eliel Kilpelän kanssa
Johdanto
Perhetausta ja Uusikaarlepyy
Topeliuksen perhe
1 Zacharias Topeliuksen säilyneet päiväkirjat alkavat syksystä 1832, jolloin hän muutti Uudestakaarlepyystä Helsinkiin valmistautumaan ylioppilastutkintoon, ja päättyvät vuoteen 1840, jolloin hänet promovoitiin maisteriksi.1Zacharias Topeliuksen perheestä, suvusta ja koulunkäynnistä, ks. Kilpelä, »Johdanto», Zacharias Topeliuksen kirjeenvaihto vanhempien kanssa, ZTS XX:2 2018. Hänen isänsä, Uudenkaarlepyyn kaupungin- ja piirilääkäri Zacharias Topelius vanh., oli menehtynyt edellisen vuoden tammikuussa, ja Uuteenkaarlepyyhyn jäivät äiti ja sisar, joiden molempien nimi oli Sofia. Isän kuolema oli perheelle myös taloudellinen takaisku, mutta perheen maaomaisuuden, Uudenkaarlepyyn pitäjässä sijainneiden Kuddnäsin ja Frillin tilojen tuottojen ja Sofia Topeliuksen perintöomaisuuden turvin he tulivat silti toimeen kohtalaisen hyvin.
2 Topeliuksen opiskeluaikana Kuddnäsin talouteen kuului lähimpien perheenjäsenten lisäksi myös palvelusväkeä, josta tärkeimpiä olivat palvelijatar Stina Sigfrids ja lastenhoitaja Brita Kiviranta. Sen lisäksi oli joukko renkejä, piikoja ja sisäköitä, jotka vaihtuivat epäsäännöllisin väliajoin. Perhe oli verraten vauras, mistä seurasi tietty vastuu. Vuonna 1837 Topeliuksen perheeseen liittyi kasvattitytär Fanny Magdalena Toppelius. Hänen isänsä Frans Michael Toppelius, Topeliuksen serkku ja entinen kotiopettaja, oli menehtynyt, eikä leski kyennyt elättämään tytärtään.2Topelius kuvaa ensimmäistä tapaamista Kuddnäsissä Päiväkirjassa 21/6 1837.
3 Topeliuksen perhe kuului Uudenkaarlepyyn yläluokkaan, johon luettiin varakkaimmat kauppiaat, papit ja siviilihallinnon virkamiehet. Jo varhain oli selvää, että Topelius ryhtyisi opiskelemaan, ja hänet lähetettiin Ouluun käymään ylioppilastutkintoon valmistavaa triviaalikoulua. Hänen tavoitteenaan näyttäisi pitkään olleen ryhtyä lääkäriksi isänsä tavoin.3Vasenius II 1914, s. 348 f., Päiväkirja 26/3 1834; vrt. myös Nyberg, Zachris Topelius 1949, s. 105 ja Topelius, Självbiografiska anteckningar 1922, s. 55.
4 Uudestakaarlepyystä tuleva ylioppilas ei ollut sääntö eikä poikkeus. Ylemmän porvariston vauraudesta huolimatta vain harvat lähtivät opiskelemaan yliopistoon.4Opiskelijoista verraten pieni osa, 17 prosenttia, oli lähtöisin porvarisperheistä (Strömberg, »Studenterna» 1989, s. 317). Topeliusten lähipiiriin kuuluneista kauppiaista eno Josef Calamnius oli ainoa ylioppilas. Kauppaliikkeen jatkajiksi kaavailtujen poikien koulutus järjestettiin muulla tavoin. Alkeisopetusta oli tarjolla esimerkiksi Uudenkaarlepyyn pedagogiossa ja Sahlbomin tädin koulussa. Tyttäret voitiin lähettää myös Tukholmaan opiskelemaan (Birck, Nykarleby stads historia II 1980, s. 245 f.). Kaupan alalla ei vaadittu yliopistollista koulutusta, vaan koulutus oli tarkoitettu lähinnä tuleville papeille ja virkamiehille. Pappien ja virkamiesten tilanne oli toinen, mutta heitä oli Uudessakaarlepyyssä varsin vähän.5Ylemmälle porvaristolle yliopisto oli lähinnä ponnahduslauta korkeisiin hallintovirkoihin, mutta tämä koski lähinnä suurimpia kaupunkeja, joihin valtiovallan keskeiset toiminnot oli sijoitettu. Uusikaarlepyy ei ollut läänin pääkaupunki eikä sillä ollut erityisen läheisiä suhteita ylimpään virkamieskuntaan, ja siksi kiinnostus yliopisto-opintoihin jäi siellä vähäisemmäksi (Strömberg, »Studenterna» 1989, s. 327 ff.). Useimmat kaupungissa ja sen lähiympäristössä toimineet laitokset palvelivat paikallishallintoa ja keskittyivät porvariston tarpeisiin (eli palvelemaan kauppaa ja merenkulkua). Keskus- ja aluehallintoa edustivat lähinnä maanmittaaja, piirilääkäri, kruunuvouti, nimismies ja tuomari. Topeliuksen kotipaikkakunnalta tulleista opiskelutovereista vain yksi oli kauppiaan poika, ja neljästä muusta kaksi oli virkamiesten poikia, yksi lukkarin ja yksi papin poika.6Julius Cederman oli Uudenkaarlepyyn nimismiehen Hans Cedermanin poika ja oli käynyt Vaasan triviaalikoulua; Carl Niclas Stenroth oli maanmittaaja Carl Erik Stenrothin poika; kappalaisen poika Lorenz Mathesius oli sen sijaan lapsuuden leikkitovereita; Jean Logrén oli lukkarin poika. Josef Werfving oli viidestä paikkakuntalaisesta toverista ainoa, jonka isä kuului porvaristoon. Mathesius loi kuitenkin uran siviilihallinnossa. Pohjalaisopiskelijoiden taustoista, ks. Helanen, Suuri murros 1937, liite. Monet Topeliuksen ikätovereista ja lähimmistä ystävistä Uudessakaarlepyyssä olivat lähtöisin kauppiaspiireistä.7Topelius oli tavannut suurimman osan lähimmistä yliopistoaikaisista ystävistään käydessään koulua Oulussa ja sittemmin Pohjalaisessa osakunnassa. Heitä olivat kauppakirjanpitäjä Henrik Backman, kauppa-apulainen Albert Dyhr, kauppias Carl Josef Collander, merimiehet ja laivurin pojat Johan ja Gustaf Levelius. Emilie Lindqvist, Marie Bergh ja Johanna Svahn sekä Topeliuksen serkut Rosalie ja Mathilda Lithén, Lovisa Kerrman, Samuel, Johanna ja Josefina Calamnius olivat kaikki raatimiesten lapsia. Pienempi joukko ystäviä oli lähtöisin virkamies- tai toimihenkilöperheistä; muun muassa lukkarin poika Jean Logren ja maanmittarin poika Calle Stenroth. Topeliuksen kotiopettaja ja ystävä Jakob Fredrik Blank oli puusepän poika ja näin ollen syntyperänsä suhteen jonkinasteinen poikkeus.
5 Ystävistä nousee esiin erityisesti Backman. Topelius ja hän tunsivat toisensa jo poikavuosista ja olivat läheisiä ystäviä.8Backmanin isä Henrik Emil Backman oli muuttanut Savosta Tukholmaan. Hänen tyttärensä Augusta meni naimisiin Topeliuksen enon Gustaf Turdinin kanssa 1831, jolloin Henrik Backman seurasi tätä Uuteenkaarlepyyhyn. Backmanin isän ja Topeliuksen äidinisän Samuel Calamniuksen vanhemmat olivat pikkuserkkuja. Yhteys kuvastaa Pohjanmaan kauppiassukujen laajoja sukulaisuusverkostoja (Vasenius I 1912, s. 395). He olivat runsaasti tekemisissä keskenään, kun Topelius kävi Uudessakaarlepyyssä. Toverukset järjestivät yhdessä muun muassa uudenvuodentanssiaiset Uudessakaarlepyyssä talvella 1839.9Päiväkirja 1/1 1839. He tapasivat myös Helsingissä, kun Backman matkusti sinne liikeasioissa. Kirjeenvaihdosta käy ilmi, että he toimittivat toistensa asioita. Ystävyyden lisäksi Backmania ja Topeliusta yhdisti kiinnostus samaan tyttöön, Emilie Lindqvistiin. Topelius luopui toiveistaan Backmanin hyväksi tammikuussa 1839.10Päiväkirja 23/1 1839.
6 Opiskeluaikoinaan Topelius oleskeli Uudessakaarlepyyssä lähinnä kesä- ja talvilomien aikaan. Talvella hän matkusti yleensä kotiin muutama päivä ennen joulua ja palasi Helsinkiin tammikuun lopussa tai helmikuun alussa. Kesäloma alkoi hieman ennen juhannusta ja aloitti taas opinnot Helsingissä syyskuun lopulla. On muutamia poikkeuksiakin: syksyt 1835 ja 1838 hän oleskeli Uudessakaarlepyyssä, ja kesän 1839 hän vietti Sipoon saaristossa eikä matkustanut kotiin edes jouluksi.
Uusikaarlepyy
7 Uudenkaarlepyyn kaupunki sijaitsee Lapuanjoen varressa Pohjanmaalla. Se perustettiin vuonna 1620. Päiväkirjojen aikaan Uusikaarlepyy oli merenkulku- ja kauppakaupunki. Se oli yksi Vaasan läänin pienemmistä kaupungeista mutta menestyi verraten hyvin. Kaupankäynnissä koettiin vieläpä pieni nousukausi 1830-luvulla. Silloin itse kaupunki sijaitsi pääasiassa joen länsirannalla ja käsitti satakunta tonttia puurakennuksineen. Kaupungin väkiluku kasvoi 815:sta vuonna 1830 963:een vuonna 1840. Varsinaisen kaupungin lisäksi Uutenkaarlepyyhyn kuului ympäröivä maaseutu, jolla asui huomattavasti enemmän asukkaita; maaseurakunnassa asui 3568 henkeä vuonna 1830 ja 4040 henkeä vuonna 1840. Suurin osa väestöstä oli talonpoikia, mutta ympäröivällä alueella sijaitsi myös muutamia säätyläisten tiloja. Yksi niistä oli aivan kaupungin rajan ulkopuolella sijaitseva Kuddnäs. Sen lisäksi Juthbacka, Smedsbacka ja kirkkoherran puustelli Jeansborg sijaitsivat kaupungin viereisessä kirkonkylässä.
8 Päiväkirjoissa pikkukaupungin seurapiirejä kuvataan lähinnä seuraelämän kautta. Suuri osa kesä- ja talvilomilla tehdyistä merkinnöistä käsittelee erilaisia tilaisuuksia ja niiden osallistujia. On ymmärrettävää, että Topelius kiinnittää paljon huomiota kanssakäymiseen, sen muotoihin ja osallistujiin, koska seuraelämä oli yksi sääty-yhteiskunnan kulmakivistä ja siihen varattiin paljon aikaa ja resursseja. Sääty-yhteiskunnan hierarkkinen sosiaalinen järjestys uusiutui seurustelukulttuurin välityksellä.11Ollila, »Tapoja, tunteita ja uskomuksia» 2002, s. 168 ff. Vieraanvaraisuus ja velvollisuus nauttia siitä olivat osa ylempien säätyjen maailmalle luonteenomaista vaihtojärjestelmää. Kutsut pitivät yllä ja kasvattivat sosiaalista pääomaa, joka oli tärkein resurssi tässä järjestelmässä.12Hasselberg, Den sociala ekonomin 1998, s. 104, 147 ff. och 277 ff. Vakiintunut malli, johon kuului vierailuja ja vastavierailuja sekä kunkin vuorollaan järjestämiä isompia ja pienempiä kutsuja sekä tanssiaisisia, oli keskeinen säätyläisten verkostoja yhdistävä tekijä Uudenkaarlepyyn kaltaisessa kaupungissa. Tärkeintä oli vertaisten keskinäinen kanssakäyminen. Tanssiaisten tehtävänä oli toimia mm. avioliittomarkkinoina, ja siksi oli tärkeä pitää huoli, että niissä saattoi muodostua vain soveliaita pareja.13Ulvros, Fruar och mamseller 1996, s. 200, Häggman, Perheen vuosisata 1994, s. 91. Kutsujen vastavuoroisuutta kuvastaa hyvin, että kaupungin johtavat porvarisperheet järjestivät marraskuun 1838 ja tammikuun 1839 välisenä aikana kukin omassa kodissaan kaikkiaan kahdeksan tanssillista kahvi-iltaa, joista käytettiin nimitystä »juntor». 14Päiväkirja 18/11, 21/11, 28/11, 5/12, 12/12 1837, Päiväkirja 9/1, 15/1 ja 23/1 1838. Sekä paikka että ajankohta olivat aikakaudelle tyypillisiä, kun varsinkin suurten kaupunkien ulkopuolella seuraelämä keskittyi yksityiskoteihin ja oli vilkkaimmillaan joulun ja uudenvuoden aikoihin.15Hasselberg, Den sociala ekonomin 1998, s. 93 ff. Muita tyypillisiä seuraelämän tapahtumia talvella olivat uudenvuodenvierailut uudenvuodenpäivänä ja rekiajelut, eräänlaiset huviajelut, joilla ryhmä yleensä nuoria ihmisiä lähti rekiretkelle ja lopuksi pidettiin tanssit. Uudenvuodenvierailuista ks. esim. 1/1 1837, rekiajeluista ks. Päiväkirja 13/1 1836 ja 7/2 1837.
9 Seuraelämä ei hiljentynyt kokonaan loppuvuodeksi, vaan erilaiset kahvikutsut ja juhlat olivat kiinteä osa Topeliuksen uusikaarlepyyläiselämää niin kesällä kuin talvella.16Kahvikutsuista käytettiin muun muassa nimitystä »caffedoria», ks. Päiväkirja, esim. 27/8 1834. Kesäkuukausina jonkin matkan päästä kaupungista sijaitseva Alörnin saari oli tärkeä kohtaamispaikka. Kaupungin kauppiaat ryhtyivät 1830-luvulla järjestämään saarella kesähuveja, ja sinne syntyi vilkas huvilakulttuuri. Päiväkirjoista voi seurata sen kehittymistä; alussa saarella oli vain vaatimattomia kalastusmökkejä, joita käytettiin retkillä, sittemmin sinne rakennettiin varsinaisia huviloita, esimerkiksi raatimies Lithénin vaimon Charlottan mukaan nimetty Charlottenlund.17Ks. Päiväkirja, esim. 9/8–12/8 1833 ja 10/8–15/8 1836. Alörnillä järjestetyt metsästys- ja kalastusretket joiden lomassa oli tanssia ja vapaata seurustelua, edustivat Topeliukselle sivilisaation ja luonnon täydellistä synteesiä. Luonnollisuuden ihanne puhutteli Topeliusta myös seuraelämässä. Pikkukaupungin seuraelämälle oli luonteenomaista »vaatimattomampi […] ja siksi paljon aidompi ja luonnollisempi sivistys».18Päiväkirja 16/10 1836. Uusikaarlepyy näyttäytyy pienessä piirissä viihtymisen tyyssijana vastakohtana Helsingin mondeenille teennäisyydelle, jossa sivistys oli toki päältäpäin hienoa mutta jäi silti pinnalliseksi ja keskentekoiseksi.19Ibid. Pikkukaupungin seuraelämästä, ks. Päiväkirja, esim. 2/12 1838. Topelius käyttää usein lämmön ja kylmyyden kaltaisia vertaiskuvia luonnehtiessaan eroa Uudenkaarlepyyn ja Helsingin seuraelämän välillä, vrt. esim. Päiväkirja 2/12 1838 ja 3/2 1838. Topeliuksen arvostelua Helsingin pinnallista ja hienostelevaa seurustelukulttuuria kohtaan voidaan tarkastella suhteessa laajempaankin aatelin, salonkikulttuurin ja salonkikasvatuksen arvosteluun sekä kodikkuuden korostamiseen (Häggman, Perheen vuosisata 1994, s. 145 f., 150 ff., 161 f.). Yksi osoitus kodikkuudesta ja mutkattomuudesta oli murre, vaikka se oli Topeliuksen pilan kohde. Niin kaupungin herrasväki kuin rahvas ja lähiseutujen asukkaat puhuivat enemmän tai vähemmän murteellisesti. Herrasväki käytti murresanoja ja -ilmauksia, mutta koulutuksesta ja sosiaalisesta taustasta riippuen murre saattoi nousta enemmän esille.20Birck, Nykarleby stads historia II 1980, s. 245 f., Heikel, Minnen från min barndom och skoltid 1945, s. 49 f. Topelius lainaa enimmäkseen muita murteen käyttäjiä mutta käyttää itsekin päiväkirjoissaan useita murresanoja.21Kotiin lähettämissään kirjeissä hän käytti jonkin verran murresanoja ja -ilmauksia, joskin vähemmän kuin äitinsä. Päiväkirjan murreaineksesta, ks. Päiväkirja, esim. 25/1, 11/8 1835 ja 9/9 1837.
10 Merenkulku löi leimansa seuraelämään. Esimerkiksi Djupstenin saarella järjestettiin juhlat, kun saaren telakalla laskettiin aluksia vesille. Telakka oli sijainnut saarella 1700-luvulta alkaen, ja sen suuruusaika oli juuri päiväkirjojen kirjoitusaikaan, jolloin telakalla valmistui kymmenkunta laivaa.22Birck, Nykarleby stads historia II, s. 411, 417. Vesillelaskujuhlat olivat tärkeä osa seuraelämää ja seremonioita, joita kaupungin porvaristo loi ympärilleen. Päivälliset, tanssit, eläköönhuudot ja paikalle kokoontunut rahvas lujittivat osaltaan porvariston asemaa kaupunkielämää määrittävänä aineksena.23Ks. Päiväkirja 23/8 1834, 13/6–14/6 1835 ja vesillelasku Oxkangarin telakalla 16/9 1837.
11 Seurapiiritapahtumiin osallistui rajattu joukko kaupungin ylempää porvaristoa. Ikätoverien lisäksi Topeliuksen tuttavapiiriin kuului joukko kauppiaita perheineen. Heitä olivat raatimiehet Maths Lithén, Carl Johan Berger, Jakob Johan Kerrman, Isak Lindqvist, Johan Adolf Lybeck, Adolf Hammarin ja Gustaf Turdin, kaikki perheineen, edesmenneen merikapteeni Carl Backmanin perhe ja kauppias Calamnius perheineen. Samaan piiriin kuuluivat myös Topeliuksen molemmat nuoruudenrakastetut, Mathilda Lithén ja Emilie Lindqvist.24Mathilda Lithén oli Topeliuksen serkku ja ensimmäinen nuoruudenrakkaus. Sittemmin Topelius rakastui Emilie Lindqvistiin mutta luopui toiveistaan ystävänsä Henrik Backmanin hyväksi. Vuoden 1842 päiväkirja käsittelee suurelta osin surun sekaista iloa: hänen tappiotaan ja toivoa voittaa Emilie Lindqvistin rakkaus. Ks. myös Zilliacus & Herberts, »Inledning», Ljungblommor, ZTS I 2010, s. XXII ff., Nyberg, Zachris Topelius 1949, s. 136 f. Kauppiaiden lisäksi siihen kuului myös eräitä virkamiehiä, esimerkiksi tullinhoitaja Pehr Lundmark, postimestari Lars von Platen, lääkäri Abraham Frosterus ja maanmittaaja Carl Erik Stenroth.25Pikkukaupungille tyypilliseen tapaan virkamiesluokka ja varakkaimmat kauppiaat sulautuivat tiiviiksi ryhmäksi, ja yhtä tyypillistä oli, että kaikki osapuolet olivat selvillä ääneen lausumattomista rajalinjoista (Åström, »Borgerlig kultur som forskningsobjekt» 2013, s. 18 f.). Alempaa porvaristoa esiintyy päiväkirjojen juhlakuvauksissa, mutta he olivat sivuosissa muusikkoina tai korkeintaan satunnaisina vieraina, eivät vertaisina.26Esimerkiksi värjäri Magnus Wahlberg ja hatuntekijä Petter Olof Wahlberg musisoivat juhlissa mutteivät näytä osallistuneen muihin huveihin. Hierarkia näkyy muun muassa urkuri Marklundin tapauksessa, jonka tullinhoitaja Lundmark kutsui tanssiaisiin vuonna 1839 mutta jota muut osallistujat kieltäytyivät päästämästä sisään, koska hänen ei katsottu kuuluvan Uudenkaarlepyyn seurapiireihin osallisena vaan ainoastaan musikanttina (Biskop, Zachris Topelius i dansens virvlar 1998, s. 88).
12 Topelius oli hyvin selvillä yhteiskunnan jakautumisesta sosiaaliluokkiin ja tuo sen julki päiväkirjassaan vuonna 1837: »Muun muassa todettiin pienessä kaupungissamme olevan 5 tarkoin rajattua ja keskinäisestä asemastaan tarkkaa seurapiiriä.»27Päiväkirja 5/1 1837. Tämä tarkka jako eriarvoisiin kuppikuntiin oli yksi sääty-yhteiskunnan ominaispiirteistä. Herrasväen luokka oli määritelty epämääräisesti porvariston ja ns. aatelittomien säätyläisten joukosta, mikä synnytti tarpeen erottautua muista.28Wirilander, Herrskapsfolk 1982, s. 74, 92 ff. Topelius itse sijoitti perheensä ja muut kaltaisensa herrasväen ylimpään luokkaan, johon luettiin varakkaimmat kauppiaat, virkamiehet ja »joitakin kipparinrouvia».29Päiväkirja 5/1 1837. Topelius tarkkaili kaupungin seuraelämää ja säätyläispiirejä käsin kirjoittamassaan Ephemerer-lehdessä. Hän toimitti joulu- ja kesälomillaan Uudessakaarlepyyssä tätä leppoisaan ja ajoittain pakinoivaan sävyyn kirjoitettua pientä lehteä, joka sisälsi kaikkea mahdollista omista ja muiden runoista ja näytelmistä paikallisuutisiin ja juoruihin. Lehti kiersi sitten valittujen kaupungin porvaristoon kuuluvien ystävien ja tuttujen keskuudessa.30Ephemerer 1834–1835 on julkaistu painettuna (2006, toim. Carola Herberts ja Laura Mattsson). Topelius liikkui ja hänen odotettiin liikkuvan juuri tässä alueen ylempään porvaristoon kuuluvassa piirissä. Piirin suuruutta on vaikea arvioida tarkalleen, mutta luultavasti tuttavapiiriin kuului kaupungissa muutama tusina perhettä. Luku on hieman suurempi, jos mukaan lasketaan kaupungin ympäristössä asuneet säätyläiset.31Kaupungissa oli noin 350–400 henkilöä, runsaat 40 prosenttia väestöstä, jotka luettiin aatelittomien säätyläisten ryhmään. Heitä olivat kauppiaat, laivurit, käsityöläiset, papit, virkamiehet ym., ja ryhmä käsitti 70–80 perhettä. Tilastossa eivät kuitenkaan näy aikalaisten omat erottelut (Birck, Nykarleby stads historia II 1980, s. 116–121).
13 Kaiken kattava sukulaisuus- ja liikesuhteiden verkosto oli varakkaimman porvariston tunnusmerkki ja vahvisti Topeliuksen edellä kuvaamaa järjestystä.32Åström, »Borgerlig kultur som forskningsobjekt» 2013, s. 19. Seuraelämässä säätyläisten ja pohjalaisen porvariston laajemmalla piirillä oli niin ikään suuri merkitys. Tämä näkyy muun muassa huvituksissa, joihin saapui vieraita myös naapurikaupungista Pietarsaaresta ja Kokkolasta.33Seikkaperäisesti kuvatusta vierailusta Pietarsaaren »kissojen» luona, ks. Päiväkirja 27/9–29/9 1840. Jotkut tunsivat Topeliuksen myös Helsingin yliopiston osakunnista. Näin yhteinen alkuperä vahvisti sosiaalisia siteitä sekä Pohjanmaalla että Helsingissä.
14 1830-luvun loppua kohti kaupankäynti Uudessakaarlepyyssä hiljeni. Kaikesta päätellen kaupunki ei menestynyt kilpailussa naapurikaupunkien kanssa, vaan sen merkitys kauppakaupunkina alkoi vähitellen pienentyä.34Birck, Nykarleby stads historia II 1980, s. 432 f., 462 f. Muuttunut tilanne näkyy päiväkirjoissa siinä, kun eno Gustaf Turdin ajautuu konkurssiin vuonna 1838.35Päiväkirja 22/1 1838 ja 16/10 1838, Birck, Nykarleby stads historia II 1980, s. 475–483. On silti kuvaavaa, että vaikeuksiin ajautuneet perheet, kuten Lithénit ja Turdinit, tekivät kaikkensa voidakseen osallistua seuraelämään entiseen tapaan.36Birck, Nykarleby stads historia II 1980, s. 188, 483. Päiväkirjoissa ei näy merkkejä seuraelämän hiljenemisestä.
Matkat Uudenkaarlepyyn ja Helsingin välillä
15 Toistuva teema päiväkirjoissa ovat matkat. Vuosina 1832–1840 ylioppilas Topelius matkusti kaikkiaan 26 kertaa Uudenkaarlepyyn ja Helsingin välillä. Useimmat matkoista tehtiin maanteitse, mikä oli varsin vaivalloista, sillä kulkuyhteydet olivat kehittymättömät.
16 Suomen suuriruhtinaskunnan liikenne perustui kyytilaitokseen, jossa noin kahden peninkulman välein oli kestikievareita, ja niissä matkustavaiset saattoivat maksua vastaan syödä ja yöpyä sekä vaihtaa tai lepuuttaa hevosia.37Topeliuksen aikana 1830-luvulla vallinneiden lakien ja asetusten mukaan. Ehdot määritettiin pääosin ruotsalaisissa laeissa Sweriges Rikes Lag Gillad och antagen på Riksdagen åhr 1734, Rakennuskaaren 28. luku (»Kestikievareista») sekä Kungliga Gästgifvareförordningen den 12 december 1734, jotka olivat 1600-luvun kestikievariasetusten ajan tasalle saatettuja seuraajia. Tiivistelmä kyydityslaitosta säädelleistä laeista ja asetuksista, ks. Lindeström, Vägvisare genom Storfurstendömet Finland 1835, bih. ja Sakregister till Finlands författningssamling I 1876, s. 74 f. Ks. myös Förvaltningshistorisk ordbok, »skjutsväsen», ja Uppslagsverket Finland, »gästgiverier», »skjutsväsen». Kievarikyydillä liikkuva matkaaja matkusti kestikievarien välillä ja vaihtoi hevosta ja kulkuneuvoa joka pysähdyksellä. Varakkaammailla matkustavaisilla oli omat hevoset ja/tai ajopelit, ja he käyttivät kestikievareita lepopaikkoina.38Topelius matkusti ainakin muutaman kerran omalla kuomureellä (Päiväkirja 1/2 1836; Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018, ZT–ST 20/3 1836 och ST–ZT 6/4 1836). Vuonna 1838 Topelius mainitsee kuinka »vanha kärryni kolisteli Tavasttullista ulos» (Päiväkirja 17/6 1838). Kestityksestä ja yöpymisestä maksettiin kunkin kihlakunnan määrittämä taksa. Kyydistä suoritettiin kyytiraha, 20 hopeakopeekkaa peninkulmalta maaseudulla ja 40 kopeekkaa kaupungeissa. Tilatusta vaunusta, reestä tai muusta kulkuneuvosta maksettiin lisäkorvaus, samoin vesistöjen ylityksestä.39Lindeström, Vägvisare genom Storfurstendömet Finland 1835, s. 143–150, 160. Kyytirahan tarkoitus oli korvata miehen ja hevosen menetetyn työajan hinta (Mauranen, »Puuta, heinää, hevosia – talous ja tie 1800-luvun alkupuoliskolla» 1999, s. 404).
17 Paikallisyhteisö vastasi kestikievareiden ylläpidosta; viranomaiset nimittivät jonkin tietyn tilan kestikievaritilaksi, ja ympäröivät tilat velvoitettiin toimittamaan hevosia ja ajureita kestikievarin käyttöön.40Käytettävissä olleet hevoset ja kulkuneuvot vaihtelivat tien mukaan: suurempien teiden varsilla pääasiassa alueen talonpojat järjestivät kievareille ns. hollikyytejä. Periaate merkitsi sitä, että alueen rahvas odotteli kievareissa matkustavaisia tietyn kaavan mukaan. Pienempien teiden varsilla kievareilla oli tarjota omat hevoset eli kestikievarikyyti, tai niistä käytiin hakemassa hevosia lähiseudun tiloilta, mikä saattoi merkitä pitkiä odotusaikoja (Förvaltningshistorisk ordbok, »hållskjuts» [hollikyyti], »gästgiveriskjuts» [kestikievarikyyti], »reservskjuts» [varakyyti]). Kestikievarit sijaitsivat usein saman tilan yhteydessä vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja, mutta ne saattoivat myös siirtyä. Se tarkoitti, että kylän tarkoitukseen soveltuvat tilat pitivät vuorotellen kestikievaria. Siksi tässä teoksessa kestikievareiden niminä käytetään pääasiassa kylän nimiä, joita usein käytettiin tietyn kestikievarin synonyyminä. Paikallisyhteisö huolehti samalla tavoin maanteiden rakentamisesta ja ylläpidosta. Pitäjän talonpojat olivat vastuussa tietyistä tieosuuksista ja siltojen kunnossapidosta. Maantiet olivat syntyneet pitkän ajan kuluessa. Ne kiemurtelivat maiseman halki jokaisen niin pienen kuin suurenkin kylän kautta.41Tämä johtui siitä, että Maunu Eerikinpojan keskiaikaisesta maanlaista alkaen julki lausuttuna periaatteena oli se, että yleiset tiet eli paikallisyhteisön ylläpitämät maantiet kulkivat kylästä kylään. Koordinoitua ja johdonmukaista valtiollista liikennepolitiikkaa ryhdyttiin harjoittamaan vasta 1800-luvun lopulla, ja siksi tieverkkoa kehitettiin epätasaisesti, vaikka kokonaisuutena se laajenikin koko ajan (»Vägar, trafik och samhälle före år 1860» 1999, s. 439–442). Tästä syystä matka Uudestakaarlepyystä Helsinkiin oli 1830-luvulla nykyistä pitempi: noin 480 virstaa eli 513 km, kun se nykyään on noin 450 kilometriin samojen seutujen kautta.42Lindeström, Vägvisare genom Storfurstendömet Finland 1835, taulukkoliite. Jos kestikievarien väliset etäisyydet lasketaan yhteen, saadaan runsaat 476 virstaa. Lindemanin teoksessa Ny Vägvisare genom Storfurstendömet Finland (1848, taulukkoliite) matkaksi ilmoitetaan 476,1 virstaa. Suomen virsta oli kymmenesosa Ruotsin peninkulmasta eli 1069 m. Venäjän virsta oli kaksi metriä lyhyempi.
18 Myös vuodenaika vaikutti matkan pituuteen, sillä talvella oli tarjolla oikoteitä jäätyneitä vesistöjä ja soita pitkin. Rekikelillä kyyti oli myös tasaisempaa ja mukavampaa, koska teiden kunto vaihteli rakenteen, säätilan ja tienhoitajien tunnollisuuden mukaan. Matka sujui yleensä myös joutuisammin kuin sulan maan aikaan.43Nenonen, »Tien synty» 1999, s. 348 ff. Talvella matkustamisesta, ks. Päiväkirja, esim. 31/1–4/2 1836.
19 Uuteenkaarlepyyhyn matkatessa Topeliuksen reitti kulki ensin Helsingin pitäjän, Tuusulan, Hausjärven ja Janakkalan kautta Hämeenlinnaan. Sieltä matka jatkui Pälkäneen ja Kangasalan kautta Oriveden ja Ruoveden suuntaan ja edelleen Alavudelle Pohjanmaalle. Alavudelta jatkettiin kohti Lapuaa ja Alahärmää ja viimein Uuteenkaarlepyyhyn.44Topeliuksen käyttämät tiet edustivat historian eri kerrostumia, jotkin osuudet olivat peräisin keskiajalta ja toiset olivat uudempia (Nenonen, »Vesiltä pyörille: suuret maantiet 1550–1800» 1999, s. 178, Luoto, Pirkanmaan historiallisesti merkittävät tiet 2010, s. 18 ff., 24). Päiväkirjojen mukaan hän käytti kaksikymmentä kertaa niistä kahdestakymmenstäkuudesta kerrasta. Matkat eivät olleet identtisiä vaan matkustusnopeus, matkaseura ja pysähdyspaikat vaihtelivat.
20 Matka-aika vaihteli kolmesta ja puolesta vuorokaudesta viikkoon.45Päiväkirja 17/12–20/12 1834 och 4/10–10/10 1840. Jos lain kirjainta olisi noudatettu, matka-aika olisi moninkertaistunut. Luterilaisen oikeaoppisuuden aikana säädetyssä kestikievarijärjestyksessä matkustaminen oli kielletty sunnuntaisin ja pyhinä (§ 17). Kaikesta päätellen kieltoa ei noudatettu, ks. Päiväkirja, esim. 17/6 1838. Yleensä matka taittui viidessä päivässä. Hyvällä kelillä saattoi ajaa 13–14 peninkulmaa päivässä, mutta usein päivämatkat jäivät lyhyemmiksi.46Ks. Päiväkirja, esim. 18/9–21/9 1834 ja 25/1–30/1 1839. Matkustusaikaa lyhensi, jos ei yöpynyt kestikievareissa vaan tyytyi vain syömään niissä ja vaihtamaan hevosia.47Esimerkkejä matkustamisesta yöaikaan Päiväkirjassa 20/9–21/9 1834, 22/9–23/9 1837, 16/12–18/12 1837, 1/2–3/2 1838 (24 peninkulmaa yössä ja kahdessa päivässä), 20/6–21/6 1838, 4/7–10/7 1840. Talvisaikaan matkustaminen saattoi olla verraten mukavaa, sillä matkustaja oli vain pakkautunut rekeen ja enemmän tai vähemmän nukkunut taipaleitten ajan.48Päiväkirja 1/2 1836. Matkustusnopeus vaihteli keskimäärin runsaan viiden ja vajaan kymmenen kilometrin välillä tunnissa, kun hevosten vaihdot otetaan huomioon.49Päiväkirja 8/6–9/6 1834, 17–20/12 1834, 16/12 1837. Poikkeuksellisen ripeänä vauhtina mainitaan puolitoista peninkulmaa tunnissa (Päiväkirja 21/9 1834). Aika saattoi pidentyä monestakin syystä. Joskus matkaaja joutui odottamaan hevosta ja joskus viivästys johtui hänestä itsestään. Toukokuussa 1840 opiskelijoiden vaunu ei päässyt ensimmäisenä matkapäivänä 15 kilometrin päässä kaupungista sijaitsevaa Helsingin pitäjän kirkonkylää pitemmälle siksi, että seurue oli juhlinut loppututkintoa perinpohjaisesti Sörnäisten huvilassa.50Päiväkirja 21/5–22/5 1840, ks. myös Päiväkirja 27/1–30/1 1835, 1/2 1838, 17/6–21/6 1838. Elämä kestikievareissa saattoi kieltämättä sujua kosteissa merkeissä. Ne olivat maaseudun anniskelupaikkoja, ja siksi etenkin yhteiskunnan yläluokka katsoi niiden yleisesti levittävän tapainturmelusta. Nuorille kyydittäville katsottiin vahingolliseksi viettää odotusaikaa vanhempien ajomiesten ja ryyppäämiseen, tupakointiin, tappelemiseen ja kortinpeluuseen keskittyneiden matkustajien kanssa (Mauranen, »Puuta, heinää, hevosia – talous ja tie 1800-luvun alkupuoliskolla» 1999, s. 404 f., Åbo Tidningar 14/11 1840, Saima 29/5 1845). Toinen esimerkki alkoholinkäytöstä matkalla olivat markkinat: Topelius huomioi että »Bacchuksen waltakunta oli woimissaan Hämäläisten keskuudessa» palatessaan kotiin Hämeenlinnan markkinoilta (Päiväkirja 22/9 1837, vrt. myös Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018, ZT–ST 7/9 1863).
21 Matka-ajan lisäksi kestikievareissa esiintyi suurta vaihtelua. Topelius mainitsee useimmat vain lyhyesti, mutta osa tiloista toistuu useampaan otteeseen, muun muassa Turkhauta, Kahra, Huutijärvi ja Tulijoki. Kestikievaritiloissa aivan kuten kyytilaitoksessakin oli suuria laatueroja, vaikka kestikievarijärjestykseen oli kirjattu täsmälliset määräykset siitä, kuinka monta huonetta kestikievarien tuli varata matkustavaisten käyttöön, millaista ruokaa tuli tarjota ja millaisia kulkuneuvoja tuli olla tarjolla. Palvelun laatu määräytyi käytännössä kestikievarin ja seudun vaurauden mukaan.51Kungl. Gästgifvareordningen 12 december 1734 määräsi, että kievaritilan tuli varata suurehko yhteinen huone matkustavaisille sekä vierastupa, jossa on kamareita yöpyjille. Tilalla tuli olla myös vaunusuoja ja talli sekä hollitupa, jossa kyyditsijät saattoivat odottaa matkustavaisia. Seuduilla joilla oli vähemmän liikennöityjä teitä voitiin myöntää erivapauksia muiden järjestelyjen toteuttamiseksi. Jos matkalaisia oli vähän, vaihtelu oli suurempaa; vilkasliikenteisillä teillä tulot olivat suuremmat, ja siksi siellä oli myös paremmat edellytykset tarjota täysimittaisia palveluja. Matkustavaisia kyydittiin kyyditysvelvollisten omassa käytössä olevilla kärryillä, ja siksi tarjonta vaihteli aina kieseistä heinärattaisiin ja muihin kovin vaatimattomiin kärryihin.52Topelius matkusti mm. »vaatimattomassa risuhäkissä» (Päiväkirja 25/5 1840), ja »h–ssa kärryssä jossa ei ollut istuinta» (Päiväkirja 25/5 1840). Koska ajopelien laatu vaihteli melkoisesti, monet käyttivät omia vaunuja ja tarvitsivat vain hevosta ja kuljettajaa. Topelius käytti omia ajopelejä matkustaessaan opiskeluaikoinaan Uuteenkaarlepyyhyn ainakin talvisin ja viimeistään 1840-luvulta lähtien myös kesäisin (ks. alaviite 35 ja Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018, ST–ZT 2/10 1842). Omat vaunutkaan eivät silti aina taanneet mukavuutta: »… ystävämme Hallstenin kärryä viheliäisempää kidutuslaitetta en ole käytännössä koskaan kokenutkaan. Feuerbach unohti mainita sen kirjassaan Geschichte des peinlichen Rechts» (Päiväkirja 23/5 1840). Vaihtelu oli suurta myös ajureilla, jotka olivat usein lapsia eli sellaista työvoimaa, josta saattoi luopua silloin kun maatiloilla oli kiireisiä ja paljon työvoimaa vaativia töitä kylvön, heinänteon ja kyntöjen aikoihin.53Mauranen, »Puuta, heinää, hevosia – talous ja tie 1800-luvun alkupuoliskolla» 1999, s. 404. Topelius päivittelee sekä säälittäviä että kelvottomia kyytejä: »kärryn takana istui kyytityttö hampaat kalisten – Annoin hänelle takkini» ja »kyyti miehet alle kaiken arvostelun» (Päiväkirja 1/10 1840 ja 2/2 1836). Majoituksen taso vaihteli niin ikään, ja kerran Topelius yöpyi mieluummin reessään kuin »kievarinsängyssä, jossa oli likainen tyyny ja lakana samaa maata sekä kirppuinen talja».54Päiväkirja 1/2 1836. Yksi kestikievaritiloista, Alavudella sijainnut Kahra, kiinnosti häntä aivan erityisestä syystä. Hän kävi tilalla kuudesti helmikuun 1838 ja lokakuun 1840 välillä. Tämä syy oli yksi tilan tyttäristä, Greta, johon Topelius ihastui yhdellä käynneistään.55Topeliuksen suhdetta Kahran Gretaan käsitellään seikkaperäisesti teoksessa Vasenius, Zacharias Topelius II, s. 354–365, Nyberg, Zachris Topelius 1949, s. 120–131 sekä Zilliacuksen teoksessa »Inledning», Ljungblommor, ZTS I 2009, s. XXII ff. Suhde innoitti useita runoja, mm. »Irrskenet på heden», jonka nimi viittaa merkintään Päiväkirjassa 26/1 1839.
22 Kestikievaritilat olivat tärkeitä kohtaamispaikkoja sekä paikallisväestölle että matkustavaisille. Päiväkirjoissa matkustaminen näyttäytyy sosiaalisena toimintana. Topelius matkusti useimmiten jonkun seurassa, lähinnä kustannussyistä; kun kaksi henkilöä jakoi kulkuneuvon ja hevoset, matkakustannukset puolittuivat.56Kärryssä tai reessä sai oikeastaan matkustaa vain kaksi henkilöä, eikä sen paino saanut ylittää kippuntaa eli noin 170 kiloa, kun vaunujen eteen oli valjastettu yksi hevonen. Kahdella hevosella matkustajia sai olla kolme sekä ajomies tai kyytijä (Idestam, Rakennuskaari, 28 luku, § 13, vuoden 1734 laki 1902, s. 132 f.). Käytännössä yksi hevonen näyttää riittäneen kahdelle matkustajalle sekä kyyditsijälle, vrt. Päiväkirja 1/2 1836. Kestikievareissa saattoi usein tavata muita matkustavia ylioppilaita matkalla yliopistoon tai sieltä pois lukukauden päättyessä tai alussa. Tuolloin muodostui tilapäisiä matkaseurueita, jotka taittoivat yhdessä lyhyempiä tai pitempiä matkoja.57Ks. Päiväkirja, esim. 7/9–10/9 1836, 9/2–13/2 1837, 17/6–21/6 1837, 25/1–30/1 1839, 21/5–25/5 1840, 4/7–10/7 1840, 1/10–6/10 1840. Suuremmalla seurueella matkustaminen ei sen sijaan tuottanut mittakaavaetuja, koska tarjolla olleissa kulkuneuvoissa ei yleensä ollut tilaa useammalle kuin kahdelle matkustajalle. Isompia vaunuja käytettäessä tarvittiin myös enemmän hevosia, mikä tietysti maksoi lisää. Kestikievarijärjestykseen tai Rakennuskaareen ei ollut kirjattu säädöstä hevosta kohti määräytyvästä maksusta, mutta asia tulkittiin niin, ks. esim. Gästgifvareförordningen den 12 december 1734 § 15.
23 Matkustamiseen liittyi kaikenlaisia vaivoja: »Sää oli leuto, tiet auraamatta, kyytimiehet röyhkeitä, ynnä muita asioita jotka ovat niin tavallisia, ettei niillä kannata vaivata päätään.»58Päiväkirja 1/2 1836. Silti sopii kysyä, onko suuri osa puheista sittenkin pelkkää puhetta. Loppujen lopuksi Topelius valittaa hyvin harvoin kestikievarien ja kyytilaitoksen puutteista ja on useimmiten tyytyväinen matkalla vallitseviin oloihin.59»… gästgifvargården Huutijerfvi [Huutijärven kestikievari] … kelpo paikka.» (Päiväkirja 20/9 1834), »Yöpymispaikkamme oli sangen hywä; yösijasta ja eräistä muista pikku tarpeista emäntä pyysi wieraanwaraisessa yksinkertaisuudessaan 3 ʄ [killinkiä]; annoimme hänelle kolmin werroin.» (Päiväkirja 20/9 1834), »Kestikiewarit lähes poikkeuksetta hywiä, wäki palvelualtista ja hywäntahtoista.» (Päiväkirja 6/7 1840). Kun hän valitti jostain, kuten ajurien tapauksessa, se kertoo enemmänkin tarpeesta korostaa säätyeroja ja tuoda esiin yhteiskunnassa vallitsevaa hierarkiaa.60Kyytilaitos on valaiseva esimerkki sääty-yhteiskunnan järjestelyistä: rahvas tuotti palvelun jota harvalukuinen herrasväki hyödynsi. Periaatteessa kaikki saattoivat käyttää kyytejä, mutta monien rajoitusten ja hintojen vuoksi ne oli käytännössä varattu ylemmille säädyille (ja varakkaalle rahvaalle). Kyytilaitoksen hierarkiaa kuvastaa muun muassa se miten raa’asti etenkin nuorempia ja hierarkian pohjimmaisia voitiin kohdella: »Heti alussa kränää kyytipojan kanssa… Asia hoidettiin korvatillikalla.» (Päiväkirja 29/6 1836). Yksi sääty-yhteiskunnalle luonteenomaisia piirteitä oli käsitys oman säädyn erinomaisuudesta. Esimerkkinä mainittakoon, kuinka Topelius tekee pilkkaa isäntäväen esi-isistä ja paikallisylpeydestä Torttilan rusthollissa, jossa toimi Turkhaudan kestikievari (Päiväkirja 9/7 1840). Ylemmät säädyt halveksivat erityisesti ns. puoliherroja, kuten rusthollarien kaltaisia varakkaita talonpoikia (Wirilander, Herrskapsfolk 1982, s. 71 f., 337 ff.).
24 Kyytilaitoksella oli toki omat puutteensa, mutta se toimi pääosin tarkoituksenmukaisesti ja varsin tehokkaasti, mistä kertoo se, että matkanopeudessa Topeliuksen matkoilla ei esiintynyt suuriakaan eroja. Matkustaminen oli helppoa, matkustavaisen tarvitsi vain istahtaa vaunuun tai rekeen kuljetettavaksi perille.61Mauranen, »Puuta, heinää, hevosia – talous ja tie 1800-luvun alkupuoliskolla» 1999, s. 404. Varjopuolena oli hinta. Kyytilaitos oli kallis järjestelmä niin matkustajien kuin kyyditsijöidenkin kannalta. Maksut olivat ensinnäkin kalliita. Yksi pysähdys vastasi periaatteessa päivän palkkaa, ja näin matkustaja saattoi yhdessä päivässä kuluttaa yli peltotyöläisen viikon työpanoksen verran. Toisaalta hevonen ja ajuri eivät olleet tilan käytettävissä, ja jos kyydittäviä ei tullut, kyyditsijät eivät myöskään saaneet korvausta.62Tämän vuoksi kyytilaitos oli epäsuosittu etenkin vähän liikennöidyillä alueilla (ibid.). Topeliuksen merkinnöistä käy ilmi, että Uudenkaarlepyyn ja Helsingin välinen matka maksoi kesällä 1834 runsaat 20 ruplaa bancoassignaatteja eli seteliruplaa. Kahteen matkaan lukukaudessa saattoi siis kulua viidesosa opiskelijan käytössä olleista varoista.63Summat on muunnettu (riksgälds) riikintaalereista setelirupliksi Topeliuksen itse käyttämän kurssin mukaisesti. Syksyllä 1834 paluumatkan kyytimaksut syyskuussa olivat 30 ruplaa, kun taas matka Uuteenkaarlepyyhyn maksoi vajaat 20 ruplaa ja lukukauden kokonaiskulut olivat 268,20 seteliruplaa. Myöhemmät opiskeluaikojen matkat noudattavat suunnilleen samaa kaavaa, vaikka kustannukset jäävätkin hieman pienemmiksi (Kontoböcker 1833–1870, Coll. 244.141, Topelius-kokoelma, NB).
25 Tavanomaiselta reitiltä poikettiin erityisistä syistä. Se johtui joko matkaseurasta tai vierailuista matkan varrella asuvien sukulaisten luona. Matka Uudestakaarlepyystä Helsingissä pidettävään promootioon tehtiin suuremmalla seurueella. Reitti kulki Vähässäkyrössä ja Ilmajoella asuvien sukulaisten kautta. Samaisesta matkasta kehkeytyi jonkinasteinen turistiretki, kun seurue poikkesi matkan varrella katsomassa Kankaanpään Kuninkaanlähdettä, Kyröskoskea ja Tampereen uusia tehtaita.64Päiväkirja 4/7–10/7 1840. Merimatka Uuteenkaarlepyyhyn keväällä 1835 näyttää olleen pitkälti huviretki, joka toteutui suotuisan tilanteen ansiosta ja siksi että yksi »Ellida» -aluksen omistajista, eno Gustaf Turdin, oli Topeliuksen tuttu. Matkaseurana oli kaksi toveria, ja Topelius kirjoitti siitä yksityiskohtaisia merkintöjä erilliseen vihkoon.65Päiväkirja 22/4 1835 ja 22/5–9/6 1835. Matka ei ollut ilmainen mutta tuli hieman halvemmaksi kuin maanteitse tehty matka (Kontoböcker, Coll. 244.141, Topelius-kokoelma, NB).
Helsinki
Pääkaupungin raakile66Alaluvun otsikko viittaa Topeliuksen Finland-lehdessä vuonna julkaisemassa 1885 artikkelisarjassa »Anteckningar från det Helsingfors som gått» käytettyyn otsikkoon. Sarja julkaistiin kirjana Anteckningar från det Helsingfors som gått (toim. Torsten Steinby) 1968.
26 Kun Topelius saapui Helsinkiin lokakuussa 1832, kaupunki oli yhä uusi ilmestys Suomen hallinnollisena keskuksena ja yliopistokaupunkina. Kehitys oli saanut alkunsa Venäjän vallattua Suomen vuonna 1809. Keisari Aleksanteri I päätti koota keskushallinnon lähemmäksi Pietaria ja nimitti Helsingin suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi vuonna 1812.67Klinge, Huvudstaden 2012, s. 51 f. Ruotsin vallan aikana Turku oli ollut kirkon, oikeuslaitoksen ja korkeamman koulutuksen keskus. Kun kaupunki paloi vuonna 1827, myös yliopisto siirrettiin Helsinkiin vuonna 1828.
27 Helsinki oli perustettu vuonna 1550, mutta keisarin päätökseen saakka se oli ollut enemmän tai vähemmän syrjäinen pieni kauppakaupunki.68Kaupunki tosin sijaitsi 1700-luvun puolivälistä alkaen Viaporin suuren laivastotukikohdan naapurissa, ja aika ajoin tukikohdassa asui enemmän väkeä kuin itse kaupungissa. Pääkaupungin asema edellytti laajoja julkisia rakennushankkeita. Kaupungin tuli korostaa suuriruhtinaskunnan asemaa ja symboloida keisarin valtaa. Kunnianhimoisista rakennussuunnitelmista vastasivat vanhat kustavilaiset Johan Albrekt Ehrenström, joka oli Helsingin jälleenrakennuskomitean puheenjohtaja, ja Gustav Mauritz Armfelt, Pietarin Suomen asiain komitean puheenjohtaja sekä ministerivaltiosihteeri Robert Henrik Rehbinder.69Klinge, Huvudstaden 2012, s. 68 ff. Visiot toteutti suurimmalta osin saksalaissyntyinen arkkitehti Carl Ludvig Engel.
28 Kun Topelius muutti Helsinkiin lokakuussa 1832, rakennustyöt olivat jatkuneet jo 20 vuotta ja kaupungin ulkoasu oli muuttunut merkittävästi Ruotsin vallan ajoilta. Jo maisema oli toisenlainen. Kaupungin keskustaa hallinneista kallioista monet, joskaan eivät kaikki, oli louhittu pois esimerkiksi Unioninkatua, Nikolainkatua ja Konstantininkatua rakennettaessa.70Nykyään kaksi viimeksimainittua ovat nimeltään Snellmaninkatu ja Meritullinkatu. Käytössä ollutta vuoden 1817 asemakaavaa ei ollut laadittu lopullisesti valmiiksi, vaan siihen vaikuttivat monet ajan mittaan tapahtuneet muutokset, kuten Nikolai I:n määräys yliopiston siirtämiseksi Turusta. Monista 1830-luvun tärkeimmistä hankkeista, mm. yliopistosta ja kirjastosta sekä keisarinnan vuonna 1833 tekemän ensimmäisen vierailun muistokivestä, tuli Nikolai I:n monumentteja, sillä hän oli henkilökohtaisesti kiinnostunut Helsingin kehittämisestä päätettyään yliopiston siirrosta.71Klinge, Huvudstaden 2012, s. 174 f. Puolan vuoden 1831 kansannousun yhteydessä eri puolilla Eurooppaa oli etenkin opiskelijoiden keskuudessa noussut esiin venäläisvastaisuutta, kun taas Suomessa oli rauhallista, mitä keisari arvosti. Helsinkiin siirtyneissä opiskelijapiireissä, etenkin Savo-karjalaisessa osakunnassa ja Topeliuksen Pohjalaisessa osakunnassa, esiintyi virtauksia, jotka pyrkivät edistämään suomen kieltä. Kasvavassa kaupungissa Tukholman läheisyys ja ruotsalainen kulttuuriperintö eivät tuntuneet yhtä voimakkaina kuin Turussa, ja siksi kulttuurinen suunnanmuutos oli mahdollista toteuttaa. Opiskelijoiden suomalaisuusinnostus oli osa suomalaista kansallisaatetta, joka virisi Helsingissä 1830-luvulla keisarin suostumuksella.72Klinge, Huvudstaden 2012, s. 170 f., 174. Sen vastapainoksi vaadittiin kuitenkin uskollisuutta esivallalle, mikä näkyi etenkin yliopiston johdossa ja sen pelokkaassa suhtautumisessa keskusvaltaan. Venäjän keskusvaltaa edustivat myös keisarin vierailut ja venäläissotilaiden näkyvä läsnäolo. Tämä herätti opiskelijoissa ja varsinkin Topeliuksessa hyvin ristiriitaisia tunteita.73Ristiriita ilmenee muun muassa hänen omien sanojensa mukaan vastahakoisissa hurraahuudoissaan keisarin vieraillessa maassa vuonna 1833 (Päiväkirja 10/7 1833). Häntä suututti myös muun muassa se, että professori Gabriel Rein ei hänen mielestään käsitellyt tarpeeksi ankarasti venäläisten väkivaltaisuutta suuren Pohjan sodan aikana. Sen sijaan hän kuvaa neutraalisti keisarihuoneelle juotuja maljoja (Päiväkirja 7/3 ja 11/5 1836).
29 Ylioppilas Topelius saapui siis kaupunkiin, joka oli monin paikoin niin fyysisesti kuin henkisestikin suuri rakennustyömaa. Rakennustyöt ja uusien katujen perustaminen jatkuivat koko Topeliuksen opiskeluajan. Päiväkirjassa avautuu konkreettisia näkymiä. Tammikuussa 1833 Topelius puhuu Hämeenkadusta, josta kaupungista johtava maantie oli saanut alkunsa ja joka alkoi alun perin entisen suurtorin koilliskulmasta entisen raatihuoneen kohdalta ja kiersi Nikolainkirkon rakennustyömaan takana ison paljaan kallion ympäri.74Nykyistä Senaatintoria ympäröivä alue. Kirkon rakennustyöt oli aloitettu vuonna 1830 ja saatettiin päätökseen vasta vuonna 1852, vaikka ulkopuolelta kirkko olikin valmiina jo vuonna 1840, ja sitä voitiin käyttää promootiossa. Päiväkirja 11/2, 19/2, 23/2 1833 Topeliuksen aikoihin työt oli jo aloitettu, ja lähimpänä toria kulkeva katu oli nimeltään Senaatinkatu (vuodesta 1836 Nikolainkatu, nykyään Snellmaninkatu), joka muuttui kallion kohdalla Hämeenkaduksi. Hämeenkadun nimi katosi pian sen jälkeen, kun kallio louhittiin pois ja Ehrenströmin suunnittelema ruutukaava päästiin toteuttamaan.75Klinge, Huvudstaden 2012, s. 76 ff., 285 ff. Myös vuonna 1804 rakennettu vanha raatihuone purettiin Topeliuksen opiskeluaikana, vuoden 1837 paikkeilla, kun kaupunginhallinto muutti Bockin taloon, kenraalikuvernöörin entiseen taloon torin etelälaidalla. Ks. myös Lindberg & Rein, »Stadsplanering och byggnadsverksamhet» 1950, s. 76 ff. Toinen esimerkki on Kluuvi: merenlahti, joka ulottui 1830-luvulla Keskuskadun ja Aleksanterinkadun kulmille asti mutta täytettiin vähitellen Topeliuksen tädin miehen, Carl Rosenkampffin johdolla.76Topelius, Anteckningar från det Helsingfors som gått 1968, s. 37. Muissa lähteissä puhutaan Kluuvikadun ja Aleksanterinkadun kulmasta, joka on kaksi korttelia idempänä (Lindberg & Rein, »Stadsplanering och byggnadsverksamhet» 1950, s. 99 ff.).
30 Topelius kuului yhteen ensimmäisistä ikäluokista, jotka opiskelivat ja viettivät vaikutteidentäyteiset vuotensa Helsingissä. Edellisillä opiskelijapolvilla, kuten Johan Ludvig Runebergin sukupolvella, oli kokemusta Turusta, silloisen yliopiston ajoista ja yhteyksistä Ruotsiin. Topeliukselle Turku ei merkinnyt nuoruusmuistojen kaupunkia eikä porttia Ruotsiin, sillä Pohjanmaalta oli ollut suorat yhteydet länteen. Turku näyttäytyy vain muutaman kerran vanhempien tovereiden ja opettajien kertomuksissa, ja joskus siitä käytetään metonyymistä nimitystä Aura.77Päiväkirja 15/11 1834, 29/4 1838 ja 21/7 1840.
31 Suunnitelmia toteutettaessa tulos ei aina vastannut pyrkimyksiä: Helsinki oli monumentaalinen vain paikoittain. Leveiden katujen varsilla kököttävät pienet kaupunkitalot näyttivät kääpiömäisiltä verrattuna esimerkiksi senaattiin (valmis 1822) ja yliopiston päärakennukseen (1832).78Topelius, Anteckningar från det Helsingfors som gått 1968, s. 35. Esimerkiksi Seurahuone (1833) edusti pyrkimystä suurkaupunkiarkkitehtuuriin, mutta kaupunkikuvaa hallitsivat edelleen matalat puutalot, joita vanha rakennuskanta ja useimmat uudisrakennuksista yhä olivat. Tyypillinen helsinkiläinen asuinrakennus oli yksikerroksinen puutalo, jonka julkisivu ja portti olivat kadun puolella ja tarpeelliset ulkorakennukset sisäpihan ympärillä.79Nämä ulkohuoneet saattoivat olla esim. leivintupia, verstaita, talleja, halkoliitereitä ja vaunusuojia, navettoja ja kanaloita, ruoka-aittoja ja käymälöitä (Wickberg, Privathus i Kronohagen i Helsingfors under empiretiden 1978, s. 32–45, ks. myös Häggman, Perheen vuosisata 1994, s. 46 f.). Kaupunki kasvoi voimakkaasti 1800-luvun alkuvuosikymmeninä, vaikka vauhti hidastuikin tilapäisesti vuoden 1845 aikoihin.80Waris, »Huvudstadssamhället» 1950, s. 11 ff.
32 Asutus oli 1600-luvulta saakka keskittynyt Kruununhakaan torin ja kirkon ympärille, mutta nyt se laajeni sekä etelään että länteen.81Kaupungin väkiluku oli yli kaksinkertaistunut sen jälkeen kun siitä tuli pääkaupunki vuonna 1812, ja vuonna 1832 siellä asui noin 11 000 henkeä. Vuonna 1840 asukkaita oli runsaat 13 000. Lukuihin ei sisälly sotilasosastojen miesvahvuuksia. Kokonaisväkimäärä lienee ollut 12 500 vuonna 1832 ja vajaat 18 000 vuonna 1840 (Waris, »Huvudstadssamhället» 1950, s. 11). Varsinkin eteläinen kaupunginosa, Suomen kaartin kasarmin (1825) ympärille kasvanut Kaartinkaupunki, oli Topeliukselle opiskeluaikana tärkeä, sillä siellä asuivat hänen sukulaisensa Rosenkampffit ja Thunebergit, samoin hän itse useampaankin otteeseen. Uudet läntiset kaupunginosat Punavuori ja Kamppi, jossa asui käsityöläisiä ja työväkeä, esiintyvät sen sijaan harvoin päiväkirjoissa. Topelius eksyi ensimmäisenä päivänään Helsingissä Hietalahden seuduille. Sittemmin hän pyydysti perhosia Punavuoren tienoilla, mutta muuten kaupungin lounaisosat eivät näytä kiinnostaneen häntä tai ne ovat vaikuttaneet hieman epäilyttäviltä.82Päiväkirja 14/6 1838 ja 7/5 1839. Nuoren Topeliuksen päivittäinen elämä keskittyi rajatulle alueelle. Useimmat paikat, joissa hän tapasi käydä, sijaitsivat 600 metrin säteellä Senaatintorista, neliökilometrin kolmanneksen kokoisella alueella. Alue vastasi uutta Helsinkiä, jota hallitsivat armeijan, hallinnon, koulutuksen ja kirkon käyttöön pystytetyt komeat rakennukset. Helsinki oli toki edelleen kauppa- ja satamakaupunki, mutta 1830-luvulla kaupungin kehityksen sanelivat armeija ja yhä suurempi joukko virkamiehiä ja yliopiston opettajia.
33 Tätä pääkaupungin raakiletta ympäröivät enimmäkseen karut maisemat. Kangasmetsien ja soiden keskellä kohosi Suomenlahden rannikolle ja saaristolle tyypillisiä paljaita tai mäntyjen peittämiä kallioita. Lännessä sijaitsi vastikään perustettu Hietaniemen hautausmaa ja rakenteilla ollut Lapinlahden sairaala (avattiin 1841). Luoteessa oli TööIö kallioineen, metsäisine notkoineen ja soineen, mutta Töölönlahden rannalla oli myös vehreämpi alue, joka oli kaupunkilaisten suosima retkikohde. Heti Kruununhaan ja puuttoman Siltavuoren pohjoispuolella sijaitsi yliopiston kasvitieteellinen puutarha sekä Sällskapsträdgården majataloineen. Sällskapsträdgårdenia alettiin sittemmin kutsua Kaisaniemen puistoksi majatalon emännän mukaan. Kaupungin koillispuolella, Pitkänsillan takana Vallilassa olivat kaupunkilaisten karjan laidunmaat, kaupungista johtava maantie sekä muutamia huviloita. Keskustan eteläpuolelle alkoi muotoutua toisenlainen Helsinki: Ullanlinnan karuille kallioille perustettiin 1830-luvun loppupuolella kylpylaitos kaivohuoneineen ja puistoineen. Kaivohuoneesta tuli yksi seuraelämän keskuksista, ja se ennakoi Helsingin kehitystä suuren maailman tyyliseksi kylpyläkohteeksi.83Kylpylaitoksen rakennustyöt aloitettiin vuonna 1835 ja Kaivohuone valmistui vuonna 1838 (Klinge, Huvudstaden 2012, s. 244–249).
Kaupunkielämä: kulttuuri, huvit ja seurapiirit
34 Uudenkaarlepyyn kuvausten tavoin Topeliuksen Helsingissä kirjoittamissa päiväkirjamerkinnöissä seuraelämä nousee keskeiselle sijalle. Suurin ero on siinä, että hänen lähin tuttavapiirinsä Helsingissä oli luonteeltaan toisenlainen ja laajeni huomattavasti ajan mittaan. Yksityishenkilöstä, joka tunsi muutaman koulutoverin, tuli maisteri, jolla oli yhä enemmän omia tuttavuuksia. Hänen ensimmäiset tukipisteensä olivat Runebergin perhe, jonka luona hän asui täysihoidossa, ja entinen kotiopettaja Blank. Myöhemmin hän liikkui täti Augusta Rosenkampffin perheen ja heidän tuttavapiirinsä seurassa Helsingissä. Muut tuttavat olivat enimmäkseen tovereita opintojen ja osakunnan parista. Yksityisen seuraelämän lisäksi kaupungissa oli etenkin Uuteenkaarlepyyhyn verrattuna runsas tarjonta julkisia huveja. Topelius kuvailee yksityiskohtaisesti konsertteja, tanssiaisia ja teatteriesityksiä. Julkisen elämän arkisempaa puolta edustivat erilaiset ruokalat ja anniskelupaikat, joissa Topelius kävi. Niiden joukossa oli kaikenlaisia paikkoja aina pienistä krouveista ja majataloista ravintoloihin ja kaupungin seurahuoneeseen. Topeliuksen kuvaukset ravintolakäynneistään ovatkin kuvaava läpileikkaus kasvavan pääkaupungin ravintolaelämästä 1830-luvulla.
Kulttuurielämää ja kaupunkilaiselämää, julkisia ja yksityisiä huveja
35 Topeliuksen Helsingissä kirjoittamia päiväkirjamerkintöjä voidaan tarkastella kronikkana kasvavan porvariyhteiskunnan seuraelämästä – melkoinen osa merkinnöistä kuvaa, usein yksityiskohtaisesti, teatteri- ja konserttikäyntejä, julkisia ja yksityisiä tanssiaisia sekä eri juhlia, esim. keisarin vierailua ja yliopiston 200-vuotisjuhlaa promootioineen vuonna 1840. Helsingin tapahtumat eroavat Uudessakaarlepyyssä järjestetyistä sekä painopisteeltään että tyyliltään. Etenkin kulttuurielämä oli vilkkaampaa Helsingissä. Teatteriesitykset, konsertit ja tanssiaiset kokivat nousukauden 1830–1840-luvuilla, kun virkamiesyhteiskunta ja yliopisto olivat vakiinnuttaneet asemansa ja kaupungissa kävi runsaasti venäläisiä ja baltialaisia turisteja.84Klinge, Huvudstaden 2012, s. 283. Säännöllinen höyrylaivayhteys linjalla Turku–Helsinki–Tallinna–Pietari avattiin vuonna 1837, mutta turisteille tarkoitettua höyrylaivaliikennettä oli harjoitettu jo edellisenä kesänä (Castrén, »Helsingfors som kulturcentrum» 1950, s. 586). Tuolloin Tallinnasta käytettiin nimeä Reval. Teatteritalo ja Seurahuone rakennettiin yksityisin varoin vuosina 1827 ja 1833, mikä oli osoitus siitä, että porvarillinen elämä alkoi muotoutua eikä valtiovalta kunnostautunut enää yksinään Helsingin rakentajana.
36 Tutkijat ovat käsitelleet perusteellisesti Zacharias Topeliuksen teatteriharrastusta.85Esim. Nyberg, Zachris Topelius 1949, s. 82 f. Seuraavassa teatteria käsitellään hänen päiväkirjoihin merkitsemiensä kokemusten perusteella. Suomen näyttämötaide oli täysin kiertelevien teatteriseurueiden varassa, ja Helsingin teatterielämä oli melko vilkasta, koska kaupungilla oli hyvät yhteydet Tallinnaan ja Pietariin sekä niiden saksalaisiin teattereihin.86Muun muassa Mohrin, Reithmeyerin, Schultzin ja Weylandtin seurueet Pietarista ja Kestelootin Tallinnasta. Hirn, »Deutsche Theatergastspiele i Finnland, 1735-1918» 1997, s. 145, Hirn, »Johann Arnold Schultz: Theaterdirektor, 1795-1836» 1997, s. 155 ff. Saksankielisten seurueiden lisäksi maassa kiersi ruotsalaisia teatteriseurueita sekä Carl Wilhelm Westerlundin kotimainen ryhmä.87Esim. Delandin ja Torsslowin ruotsalaiset teatteriseurueet. Kuninkaallisen teatterin näyttelijöistä koottu ryhmä saapui Helsinkiin kesäkuussa 1836 (Päiväkirja 24/6 1836). Seurueiden mielenkiinto vierailla Helsingissä kasvoi merkittävästi, kun Esplanadin puistoon avattiin keväällä 1827 uusi teatteritalo.88Näytelmiä oli siihen asti esitetty erilaisissa väliaikaistiloissa, mm. entisessä tykistömakasiinissa Maurinkadulla. Uudessa Engelin suunnittelemassa puurakennuksessa oli noin 400 istumapaikkaa, ja se osoittautui pian liian pieneksi – lisäksi siellä oli talvisin kovin kylmä. Kun uusi teatterirakennus vihittiin käyttöön vuonna 1860, entinen rakennus siirrettiin nykyiselle Arkadiankadulle, missä se toimi mm. kaupungin suomenkielisenä näyttämönä 1900-luvun alkuun asti (Castrén, »Helsingfors som kulturcentrum» 1950 s. 509 ff., 538). Ester-Margaret von Frenckell on kuvannut uuden pääkaupungin teatterielämän kehitystä seikkaperäisesti kahdessa laajassa teoksessa: Offentliga nöjen och privata i Helsingfors 1812–1827 (väitösk.) 1943 ja Sju magra år med Thalia. Offentliga nöjen och privata i Helsingfors 1827–1833 1953. Näytäntökauden aikana kaupungissa esiintyi yleensä yksi seurue kerrallaan, mutta joskus myös kaksi seuruetta kilpaili samanaikaisesti yleisön suosiosta.89Päiväkirja 28/3, 29/3, 4/4 ja 10/4 1837. Samat ryhmät, etekin Westerlundin seurue, kävivät kiertueillaan toisinaan myös Uudessakaarlepyyssä ja esiintyivät muun muassa raatimies Lithénin riihessä.90Päiväkirja 5/7 1836.
37 Esitettävät näytelmät olivat usein komedioita, perhekuvauksia ja musiikkinäytelmiä, ja aikalaiset käyttivät niistä nimitystä »spectakel». Useimmat niistä oli kirjoitettu tai käännetty saksaksi, ja niillä oli sellaisia nimiä kuten Der Postillon von Longjumeau, Fra Diavolo, Der Freischütz, Das Leben ein Traum, mutta joukossa oli myös ranskan- ja italiankielisiä teoksia, esimerkiksi ooppera Norma.91Päiväkirja 14/6 1835. Kotimaisen seurueen esittämät ruotsinkieliset näytelmät olivat usein aikalaisten käännöksiä saksasta, mutta ohjelmassa oli myös kustavilaisen ajan draamoja. Uudempia ruotsalaisia näytelmiä esittivät enimmäkseen ruotsalaiset seurueet.92Ks. esim. Westerlundin seurueen syksystä 1832 kevääseen 1833 esittämät näytelmät: Slåtter-Ölet, eller Kronofogdarne, Lyrisk Comedie 28/10 1832, Olle Nötboms förtviflan 11/1 1833 ja Elisene, eller Skogen vid Hermanstadt 6/2 1833. Kuninkaallisen teatterin näyttelijät esittivät esim. dramatisoinnin Sophie von Knorringin teoksesta Vännerna (1835) 26/6 1836. Ohjelma oli toisin sanoen mannermaista.93Klinge, Huvudstaden 2012, s. 279 f. Melodramaattisuus, liioittelu ja fantasia olivat muotia. Vuorosanoissa ei pyritty luontevuuteen eikä seurue näytellyt yhteen. Näytelmät olivat eskapistisia näkyjä, ja niissä vilisi rosvopäälliköitä, vakoojia, prinsessoija ja kadonneita sisaruksia, jotka äkkiä löysivät toisensa.94von Frenckell, Sju magra år med Thalia 1952, s. IX.
38 Teatteri ei ollut Topeliukselle vieras ilmiö, sillä hän oli katsonut näytelmiä sekä Uudessakaarlepyyssä että Oulussa. Hän tutustui varhaisessa vaiheessa Helsinginkin teatterielämään. Jo lokakuun lopulla 1832 hän oli nähnyt näytelmän Slåtter-Ölet, eller Kronofogdarne. Kevätlukukaudella 1833 hän kävi teatterissa 15 kertaa, ja käyntien välillä oli enintään kaksi viikkoa väliä. Loppuvuoden merkinnöissä näkyy sama kaava – tilaisuuden tarjoutuessa Topelius oli ahkera teatterissa kävijä. Spektaakkelit osoittautuivat nimensä veroisiksi ja huvittivat ylioppilasta muun muassa pantomiimimiekkailulla ja »kauniilla» loppukohtauksella, jossa näyttämöllä komeillut linnoitus räjähti ilotulitteiden ja bengalintulien saattelemana.95Päiväkirja 29/3 1833. Teatteriharrastus alkoi kuitenkin saada myös teatterikritiikin piirteitä. Topelius näki samasta teoksesta useita esityksiä ja saattoi näin verrata eri teatteriryhmien kykyjä, ja jotkin näytelmät hän katsoi useampaan kertaan.96Ks. esim. Topeliuksen arvostelu Delandin ohjaamasta Angelo Malpieristä 26/10 1839, jota hän vertasi Westerlundin edellisvuoden tulkintaan, 11/12 1838. Topelius kävi katsomassa Fra Diavolon kolmesti marraskuussa 1840 (Päiväkirja 19/11, 20/11 ja 24/11 1840).
39 Julkisen elämän huveihin lukeutuivat myös konsertit, joita järjestivät niin kaupunkilaiset kuin kiertelevät taiteilijat. Myös tällä alalla virkamiesyhteiskunnan vakiintuminen kaupungissa edisti kulttuurielämän kasvua. Aiempina vuosikymmeninä kaupungin musiikkielämä oli nimittäin jäänyt varsin vaatimattomaksi.97Castrén, »Helsingfors som kulturcentrum» 1950, s. 549 f. Seurahuoneen ja yliopiston päärakennuksen valmistuminen paransi tilannetta merkittävästi, sillä niissä oli tilaa suuremmille tilaisuuksille, ja juhlasalit olivatkin kaupungin johtavia konserttisaleja.98Kolmas tärkeä konserttisali oli Nikolainkirkko, joka oli rakenteilla, mutta sitä voitiin käyttää vuodesta 1840 alkaen, vaikka kirkko tuli täysin valmiiksi vasta vuonna 1852. Fredrik Pacius palkattiin yliopiston musiikinopettajaksi vuonna 1835. Hän edisti musiikkielämää muun muassa taitavana organisoijana, jolla oli merkittävä yhteysverkosto.99Klinge, Huvudstaden 2012, s. 337 f. Klingen mukaan Henrik Borgström ja Pacius liittyivät yhteen ja hyödynsivät toistensa yhteysverkostoja elävöittääkseen Helsingin musiikkielämää etenkin Tukholman ja Pietarin välisen höyrylaivaliikenteen käynnistyttyä vuonna 1837 ja Kaivohuoneen valmistuttua vuonna 1838. Kun Topelius kuunteli pitkänäperjantaina 1835 syvästi haltioituneena Louis Spohrin oratoriota »Die letzten Dinge», ei suinkaan ollut sattumaa, että konsertti pidettiin Seurahuoneen tupaten täydessä salissa ja orkesteria ja kuoroa johti Spohrin oppilas Pacius.100Päiväkirja 17/4 1835, Castrén, »Helsingfors som kulturcentrum» 1950 , s. 550 f. Topelius kuvailee elävästi, kuinka kappale esitettiin pitkänäperjantaina 1838 (13/4) Paciuksen perustaman harrastajayhdistyksen Musikaliska Sällskapetin jäsenistä kootun kuoron ja solistien tulkitsemana.
40 Teatterin tavoin musiikkielämää hallitsivat kiertävät taiteilijat, koska laitosorkestereita tai -teattereita ei ollut Suomen kaartin soittokuntaa lukuun ottamatta.101Ammattimuusikoita edustivat yliopiston musiikinopettajien lisäksi sotilasmuusikot, kuten Suomen kaartin kapellimestari Josef Tvarjanski. Helsingissä käyneet muusikot olivat näyttelijöiden tavoin useimmiten Itämeren alueella vaikuttaneita saksalaisia, mutta esiintyjien joukossa oli myös kotimaisia tai kauempaa tulleita vieraita.102Musiikissa kielen merkitys oli vähäisempi, mikä avasi ovet kansainvälisille artisteille. Esimerkiksi ranskalainen Sainton piti konsertin 9/6 1838 (Päiväkirja 9/6 1838). Joukossa oli myös itävaltalaisia, kuten Anton Stransky (Päiväkirja 13/7 1840). Myös tanskalaiset (Wilhelm Kuhrup) ja norjalaiset (Ole Bull) muusikot konsertoivat kaupungissa, mutta huomattava osa muusikoista oli Tallinnan ja Pietarin saksalaisia, esim. Marianne von Kesteloot, Gotthard Johann Dieberg, näyttelijättärinä ja laulajina tunnetut Reithmeyerin sisarukset ja Hornicken herrasväki. Toiset tulivat Ruotsista, kuten Johan Nagel tai Johann Adolph Ferdinand Beer, joista jälkimmäinen toimi aluksi kuninkaallisessa hovisoittokunnassa ja sitten Pietarin oopperassa. Taidemuotojen välillä ei ollut tarkkaa rajaa – suuri osa näytelmistä oli laulunäytelmiä tai oopperoita. Konsertti-illat oli järjestetty samalla tavoin kuin teatteriseurueiden näytelmät. Tarjolla oli sekä tilattavia sarjoja eli eräänlaisia kausikortteja, ja yksittäisiä konsertteja.103Esim. musiikki-illat keväällä 1839 (Helsingfors Tidningar 13/2 ja 6/3 1839). Konserttiliput näyttävät olleen kalliita, lippu maksoi usein 2 ruplaa tai jopa 5 ruplaa kuuluisan norjalaisviulistin Ole Bullin konserttiin, kun taas teatterilipun saattoi saada 18 killingillä, joka vastasi vajaata 50 kopeekkaa.104Päiväkirja 10/10 1833 ja 18/2 1836. Liput Marianne von Kestelootin konserttiin 2/10 1839 maksoivat 2 ruplaa. [banco] 50 k. (Helsingfors Tidningar 2/10 1839). Teatterilippujen hinta oli 60 kopeekan ja 2 ruplan 40 kopeekan välillä. (HT 12/10 1839). Teatterilipun hinta vastasi vuonna 1833 työläisen noin viiden tunnin palkkaa (Suomen rahamuseo, Arvolaskuri. Tarkistettu 13/10 2017). Konsertit olivat kuitenkin suosittuja, ja niitä odotettiin. Esimerkiksi Bullin konsertista kirjoitettiin jo ennalta innostuneita lehtiartikkeleita ja samanhenkinen oli Topeliuksen päiväkirjamerkintäkin.105Päiväkirja 10/5 1838, Helsingfors Tidningar 2/5 1838, Finlands Allmänna Tidning 11/5 1838, Helsingfors Morgonblad 14/5 1838. Toinen esimerkki: »Die letzten Dinge» -oratorion esityksessä 13/4 1838 oli 800 kuulijaa, mikä lienee vastannut noin viittä prosenttia kaupungin väestöstä.
41 Musiikkielämä ei ollut yhtä paljon kiertävien taiteilijoiden varassa kuin teatteri. 1800-luvulla musiikkia pidettiin porvariskodeissa itsestäänselvyytenä, ja siksi Helsingissä oli suuri joukko harrastelijamuusikoita, jotka pitivät konsertteja, etenkin sen jälkeen kun Pacius perusti kaupunkiin musiikkiseuran, Musikaliska sällskapetin.106Amatöörimuusikoista mainittakoon mm. August Tawaststjerna, hammaslääkäri Ludvig Carl Frænkel, Agata Eleonora af Schultén, Augusta Mellin, Nina Martin, Henrik Mechelin. Ks. myös viite 118. Musiikkiharrastus ja -kasvatus noudattivat ns. Hausmusik-perinnettä, jossa piano oli keskeisellä sijalla. Porvariston keskuudessa hyviin tapoihin kuului, että sekä miehet että naiset osasivat soittaa pianoa, ja perhe- ja ystäväpiirissä musisoitiin usein yhdessä.107Lechleitner, »Hausmusik», Oesterreichisches Musiklexikon online. Tarkistettu 7/10 2017. Harrastajien musisointi saattoi saada myös virallisia ja puolivirallisia muotoja, kuten Musikaliska sällskapet tai Pohjalaisen osakunnan lauluseura, johon Topelius liittyi jäseneksi.108Päiväkirja 5/10 ja 19/10 1834. Musisointi oli osa arkea, ja hän soitti omaa tai muiden pianoa koko opiskeluaikansa niin Helsingissä kuin Uudessakaarlepyyssäkin.109Yksityisoppilas Topelius vuokrasi Runebergeillä asuessaan huonetoverinsa Barckin kanssa fortepianon vuonna 1832 (5/11 1832). Kuddnäsin piano rahdattiin helmikuussa 1837 Helsinkiin samalla kun huutokaupasta hankittiin flyygeli. Flyygeli lähetettiin sitten Kuddnäsiin, jotta Sophie-sisarella olisi jotain millä soittaa palattuaan Tukholmasta, missä hän oli oleskellut pitemmän aikaa (Päiväkirja 28/1, 17/2, 23/9, 27/10 1837, Vasenius II 1914, s. 92 f.). Vuonna 1834 Topeliuksella ei kuitenkaan näytä olleen pianoa vaan hän soitti oman pianoforten puutteessa toverinsa luona (Päiväkirja 11/5, 3/6 ja 30/9 1834). Hän soitti myös Rosenkampffeilla ja Thunebergeilla (Päiväkirja 1/2, 8/2 ja 11/3 1835). Soitettava musiikki oli usein aikalaisten säveltämää. Siinä saattoi olla populaareja piirteitä. Oopperoista ja näytelmistä tuttuja kappaleita soitettiin yleisesti kodeissa, usein niin että musiikki oli jo tuttua ennen näytelmää.110Bellinin Norma-oopperan musiikki vaikuttaa olleen suosiossa Topeliuksen piireissä 1830-luvun lopulla. Kappaletta esittivät sekä Kestelootin että Hornicken & Reithmeyerin seurueet vuosina 1839–1840. Auberin syksyllä 1840 esitetyn Fra Diavolon musiikkia soitettiin paljon musisoitaessa itse (Päiväkirja 30/8 ja 5/12 1840). Hammarineilla Uudessakaarlepyyssä lokakuussa 1838 pidetyn musiikki-illan ohjelmisto on hyvä esimerkki salonkimusiikista. Siellä soitettiin esimerkiksi Mozartia, Boieldieuta, Héroldia ja Auberia. Useimmat kappaleet olivat oopperamusiikkia pianosovituksina, jotka oli laadittu soitettaviksi kotona.111Päiväkirja 18/10 1838. Eräitä Haydnin pianosonaatteja soitettiin myös. Usein soitettiin potpureita eli useammista sävelmistä koottuja kappaleita. Topelius perusti tovereineen yksityisen lauluseurueen keväällä 1836 selvästikin Paciuksen innoittamana voidakseen laulaa »oman korkean huwimme tähden, ja eritoten siksi että woisimme kewäällä laulaa jotain ulkosalla».112Päiväkirja 20/2 1836.
42 Tanssiaiset asettuvat ravintoloiden sekä musiikki- ja teatterielämän tavoin julkisen ja yksityisen väliselle liukuvalle asteikolle. Avoimet tanssiaiset heijastivat yhteiskunnan hierarkioita ja olivat avoimia vain siinä mielessä, että niihin oli tervetullut vain tietty ryhmä ihmisiä ilman erillistä kutsua. Esimerkiksi alemmalla porvaristolla oli omat niin sanotut muhvitanssit eli »muffbaler» ja ylemmällä porvaristolla senaatin ja yliopiston virkamiesten kanssa niin sanotut piknikkinsä.113Ks. esim. Topeliuksen ja Henrik Backmanin Uudessakaarlepyyssä järjestämät julkiset tanssiaiset (Päiväkirja 1/1 1839). Rajoitukset ilmaistiin rivien välissä, ks. esim. Helsingfors Tidningar 2/2 1839. Tanssiaiset olivat usein myös ennakkomaksullisia eli niihin piti ilmoittautua nimellään ja lunastaa liput. Lisäksi liput olivat melko kalliita, ennakkomaksullisiin tilaisuuksiin ja tanssiaisiin yleensä 2–3 seteliruplaa miehiltä, samoin sekä piknikeille että porvariklubin tanssi-iltoihin. Naisten liput maksoivat puolet siitä (Finlands Allmänna Tidning 10/1, 26/1 1833, HT 12/4 1837, HT 2/2 1839). Ylioppilaat saattoivat sen sijaan osallistua varsin vapaasti haluamiinsa tanssiaisiin.114Klinge, Huvudstaden 2012, s. 307. Julkisten tanssiaisten lisäksi oli yksityistanssiaisia, joita varakkaimpien odottiin järjestävän.115Castrén, »Helsingfors som kulturcentrum» 1950, s. 576. Topeliuksen Helsingin-tuttavapiiristä lähinnä Rosenkampffit järjestivät tanssiaisia, joihin suuriruhtinaskunnan taloudellinen ja poliittinen eliitti kokoontui.116Päiväkirja 15/4 1836. Uudenkaarlepyyn tavoin tanssiaiset ja kutsut olivat tärkeitä säädyn yhteenkuuluvuuden sekä sosiaalisen pääoman ja samalla oman sosiaalisen piirin kannalta.117Menestys elämässä oli tiiviisti yhteydessä sosiaaliseen pääomaan. Seuraelämällä, henkilösuhteilla ja niistä syntyvällä luottamuksella sekä vertaisten keskinäisillä palveluksilla ja vastapalveluksilla oli siksi suuri merkitys yhteiskunnassa. Ks. esim. Hasselberg, Den sociala ekonomin 1998, s. 101–107. Säätyeroista ja eri ryhmien välisistä jännitteistä, ks. Wirilander, Herrskapsfolk 1982, s. 71–80. Sosiaalisesta pääomasta ja verkostoista, ks. Kilpelä »Johdanto», Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018. Se selittää ainakin osaksi, miksi osallistuminen oli selvästi rajattu etenkin mentäessä arvojärjestyksessä alaspäin.
43 Koska tanssitapahtumilla oli niin keskeinen merkitys yhteiskunnassa, tanssiminen oli itsestään selvä sosiaalinen taito, johon ylempien yhteiskuntaluokkien lapsia alettiin kouluttaa jo varhain.118Topelius oli kahdeksanvuotias saadessaan ensi kerran tanssitunteja (Biskop, Zachris Topelius i dansens virvlar 1998, s. 35). Gunnel Biskop on tutkinut päiväkirjojen pohjalta kattavasti tanssikulttuurin eri muotoja Topeliuksen aikana. Ensimmäisenä vuotenaan Helsingissä Topelius hankki lisää tanssinopetusta ja kävi ahkerasti kaupungissa pidetyissä tanssiaisissa.119Topelius kävi Christina Charlotta Arppen tanssikoulua lokakuusta 1832 tammikuuhun 1833 (Biskop, Zachris Topelius i dansens virvlar 1998, s. 39, Päiväkirja 26/1 1833). Päiväkirjoista käy ilmi, että hän viihtyi silti paremmin Uudenkaarlepyyn tanssiaisissa ja sikäläisen nuorison parissa, koska siellä tunnelma oli vapautuneempi.120Päiväkirja 14/2 1836. Tansseissa kävivät sekä nuoret että vanhat, vaikka vanhat eivät välttämättä tanssineetkaan. Yhteiskunnallisen aseman kannalta oli kuitenkin tärkeää järjestää tanssiaisia tai edes käydä niissä (Biskop, Zachris Topelius i dansens virvlar 1998, s. 61). Itse tanssi oli välttämätön osa seurustelua molemmilla paikkakunnilla, ja osassa tansseista, etenkin katrilleissa, tarkoitus oli näyttäytyä ja tarkastella muita. Muissa tansseissa, kuten potpurissa, erilaiset leikilliset tehtävät olivat tärkeä osa tanssia, kun taas franseesiin valittiin pariksi se josta pidettiin eniten.121Biskop, Zachris Topelius i dansens virvlar 1998, s. 118–131. Muita yleisiä tansseja olivat polska, menuetti ja eri valssit. Kirjoitusasu vaihtelee huomattavasti: katrillista käytetään myös esim. muotoa quadrille ja franseesista muotoa françoise. Yksilön, etenkin naisen, arvostukseen ja avioliittonäkymiin vaikutti hänen käyttäytymisensä tansseissa.122Biskop, Zachris Topelius i dansens virvlar 1998, s. 21 ff. Tanssit niihin liittyvine seremonioineen – kuinka esittäydyttiin ja pyydettiin tanssiin ja minne sijoituttiin tanssimuodostelmassa – kuvastivat myös ihmisen arvoa ja sosiaalista asemaa sääty-yhteiskunnan hierarkian synnyttämissä hienovaraisissa yhteyksissä.123Wirilander, Herrskapsfolk 1982, s. 161 f., Biskop, Zachris Topelius i dansens virvlar 1998, s. 87 f.
44 Helsingille olivat luonteenomaisia upeat tanssiaiset sekä valtiolliset ja yliopistolliset juhlallisuudet. Suuriruhtinaskunnan pääkaupungin asema loi niille valtiolliset puitteet, joka antoi eri tilaisuuksille erityisen symbolisen merkityksen. Yksi vaikuttavimmista esimerkeistä on yliopiston vuonna 1840 järjestetty 200-vuotisjuhla. Juhlallisuudet kestivät viikon verran. Tiedekuntien promootiot seurasivat toinen toistaan, samoin juhlaillalliset ja tanssiaiset. Osanottajia oli tuhansittain. Juhlallisuuksien yksi tarkoitus oli osoittaa sekä Venäjän että Ruotsin edustajille, että suuriruhtinaskunnalla oli oma erityinen ominaisluonteensa, jonka ansiosta vanhat instituutiot saivat uusia ja arvokkaita muotoja.124Klinge, Huvudstaden 2012, s. 218 f. Topelius kuvaa vuosijuhlaa ja promootioita, joissa hänkin sai maisterinseppeleen, kiinnittäen tarkkaavaisesti ja avoimin mielin huomiota siihen, miten estetiikka, seremoniat sekä akateeminen, porvarillinen ja isänmaallinen symboliikka yhdessä vaikuttavat yksilöön: »Juhlan kauneus ja sen merkitys Suomen lisäksi koko sivistyneelle maailmalle ei millään voinut jättää tunteettomaksi ainuttakaan ihmistä joka sen näki ja painoi mieleensä».125Päiväkirja 15/7 1840. Ks. Päiväkirja 11/7–21/7 1840.
45 Julkiseen tilaan kuului muutakin kuin tanssi- ja teatterisalit. Avoimimpia julkisia tiloja olivat kaupungin kirkot, joihin asukkaat kokoontuivat niin kutsuttuun yleiseen jumalanpalvelukseen joka sunnuntai. Sen yhteydessä tiedotettiin seurakuntaa koskevista asioista, kuten kuolleista, syntyneistä ja avioliittoon kuulutetuista, mutta kirkossa luettiin myös virallisia tiedonantoja, jotka koskivat paikallisyhteisön tai koko valtakunnan asioita. Kaupungin tärkein kirkko oli Helsingin luterilainen kirkko Antreankadulla (sittemmin: Vanha kirkko, Lönnrotinkatu), joka rakennettiin sen jälkeen kun Ulrika Eleonoran kirkko Senaatintorilla oli purettu vuonna 1827. Kirkossa järjestettiin merkittäviä julkisia seremonioita. Kun kaupungin »honoratiores» eli merkkihenkilöt menivät naimisiin tai haudattiin, yleisö kokoontui kirkon ympärille ja tapahtumaan suhtauduttiin kansanhuvin tavoin.126Päiväkirja 12/2 1839.
46 Kaupungin muut kirkot eivät olleet yhtä julkisia: Unioninkadulla sijaitseva ortodoksinen kirkko houkutteli etenkin pääsiäisen aikaan uteliaita muuhun kirkkokuntaan kuuluvia kaupunkilaisia ja opiskelijoita, jotka yrittivät pujahtaa sisään mutta joutuivat useimmiten katselemaan messua ja kulkueita kirkon ulkopuolelta.127Päiväkirja 20/11, 2/12 1833, 3/5 1834, 18/4 1835 och 14/4 1838. Sotilasosastoilla, Ensimmäisellä Suomen meriekipaasilla ja Suomen kaartilla, oli omat varuskuntakirkkonsa. Topelius tunsi Thunebergin upseerisperheen kotiopettajana toimineen Blankin, ja saattoi hänen ansiostaan käydä toisinaan Suomen kaartin kirkossa, joka sijaitsi varsinaisen kasarmin kolmannessa kerroksessa.128Päiväkirja 5/4 1833, 21/2 1836, Päiväkirja 7/2 1834, Jakob Fredrik Blank–ZT 1/9 1833, Coll. 244.6, Topelius-kokoelma, NB.
47 Sekä Kirkkolaki (1686) että Rikoskaari (1734) velvoittivat olemaan läsnä jumalanpalveluksissa, vaikka säädöksissä oli hieman tulkinnan varaa.129Rikoskaaressa vuodelta 1734 (luku 3. § 3) säädettiin, että niille, jotka kävivät harvoin jumalanpalveluksessa, oli annettava varoitus ja ellei se tehonnut, sakot. Kirkkolaissa ja säädöksissä määrättiin, että yleinen jumalanpalvelus piti järjestää ja kansan oli käytävä siellä mutta että pois jääneille oli ensisijaisesti annettava varoitus, mikä tarkoitti, että säännön valvominen vaihteli kirkkoherran tunnollisuuden mukaan (Kyrkio-Lag och Ordning 1686, luku 2 § 9, luku 19 § 31, Kongl. Maij:ts förnyade Stadga om Eeder och Sabbatsbrott. Gifwen Stockholm then 17 October Anno 1687). Myös yliopiston kurinpitosäännöksissä edellytettiin opiskelijoiden osallistuvan jumalanpalveluksiin, mutta lakeja ja säädöksiä ei selvästikään noudatettu niin tarkkaan.130Yliopiston kurinpitosäännökset (1829), § 2. Seurakuntien rippikirjoihin merkittiin ehtoollisella käynnit ja katekismuksen kuulustelut mutta ei jumalanpalveluksissa käyntiä. Pienissä seurakunnissa valvontamahdollisuudet olivat luonnollisesti paremmat kuin suuremmissa, ja Helsingin kaltaisissa kaupungeissa oli käytännössä mahdotonta valvoa jumalanpalveluksissa käymistä samalla tavoin. Yksi ongelma liittyi myös siihen, ettei kaupungin väestö kerta kaikkiaan mahtunut kirkkoon, ja siksi pois jääneitä oli vaikea moittia. Topeliuskaan ei näyttänyt olevan erityisen huolissaan silloin kun ei käynyt sunnuntaijumalanpalveluksessa. Merkinnät »kirkottomuudesta» lisääntyivät ajan mittaan.131Syitä voi pohtia. Yksi lienee se, ettei kirkossa käymisellä ollut Topeliukselle Helsingissä samaa sosiaalista merkitystä kuin Uudessakaarlepyyssä, sillä Helsingissä saattoi tavata vähemmän tuttuja. Ei kuitenkaan ollut lainkaan epätavallista että Topelius kävi kirkossa. Hän kommentoi saarnaa usein päiväkirjassaan ja huomauttaa pisteliäästi, jos saarna ei täyttänyt vaatimuksia: hänen mielestään Helsingin kappalainen Lange saarnasi »uudelleen lämmitettyä wetistä sielunrawintoa».132Päiväkirja 13/7 1834, 5/4 1835, 10/5 1835, 19/7 1835.
48 Maallisempiin huveihin kuului kortinpeluu, joka oli yleistä ajanvietettä opiskelijoiden keskuudessa, eikä Topelius ollut poikkeus. Pelit olivat suurimmaksi osaksi uhkapelejä eli niitä pelattiin rahapanoksin, vaikka summat olivat yleensä pieniä. Myllymattia pelattiin nähtävästi vain huvin vuoksi. Uhkapelejä olivat vanhaan kille-peliin pohjautuvat korttipelit kuten cuccu tai kukku ja kambio sekä tikkien voittamiseen perustuvat pelit kuten träkarl, mulle ja boston.133Kirjoitusasut vaihtelevat tekstissä: mm. cucu, camphio, molla. Julkisessa keskustelussa korttipelejä pidettiin turmiollisina etenkin nuorisolle ensinnäkin siksi, että niihin sisältyi taloudellisia riskejä, ja toiseksi siksi, että niiden katsottiin rikkovan periaatetta, että vain rehellinen ja kova työ tuli palkita.134Kortinpeluuta koskevasta aikalaiskeskustelusta, ks. esim. Helsingfors Morgonblad 2/4 ja 29/6 1832, Åbo Underrättelser 17/7 1839. Korttipelejä oli pyritty säätelemään laeilla 1700-luvun alusta asti, ja rahapanoksilla pelatut pelit oli 1830-luvulla yleisesti kielletty.135Kongl. Förbud emot Spel och Dobbel; den 2 Augusti 1792. Yliopiston kurinpitosäädösten (1829) § 8 kielsi opiskelijoilta kortinpeluun. Ohjessäännössä (§ 6) määrättiin opiskelijoille myös mm. ulkonaliikkumiskielto öisin ja krouvissa käynti kiellettiin luentojen aikana, mutta korttipelikiellon tavoin määräyksiä ei nähtävästi valvottu kovin pikkutarkasti. Pelilainsäädännöstä, ks. Quiding, Svenskt allmänt författningsregister 1865, s. 418. Asenteet näyttävät kuitenkin olleen sallivia. Topelius itse pohti pelaamisen olevan ajanhukkaa, mutta jatkoi sitä ystäväpiirinsä tavoin. Uudessakaarlepyyssä esimerkiksi bostonia ja träkarlia pelattiin erilaisilla pienemmillä ja suuremmilla kutsuilla.136Topeliuksen äiti kirjoitti neutraaliin sävyyn kortinpeluusta Lithéneillä (Zacharias Topeliuksen ja vanhempien kirjeenvaihto ST–ZT 29/9 ja 20/3 1835, Päiväkirja 15/1 1838). Aikalaisten silmin pelit eivät välttämättä olleet joutavaa ajanhukkaa tai lähimmäisten kynimiseen perustuva pahe vaan hieman samanlainen kanssakäymisen muoto kuin tanssit, mihin nimitys seurapelikin viittaa.137Helsingfors Morgonblad 7/5 1832, Päiväkirja 3/11 1839 ja 28/9 1840.
Sosiaaliset yhteydet Helsingissä –Rosenkampffin perheen piiri
49 Ylioppilas Topeliuksen tärkein yhteys sukulaisverkostoon oli Rosenkampffin perhe, jonka luona hän kävi säännöllisesti vierailulla.138Topeliuksen perheen sosiaalisista verkostoista, ks. myös Kilpelä »Johdanto», Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018. Vapaaherra Carl Rosenkampff oli mennyt vuonna 1834 naimisiin Topeliuksen tädin Augusta Turdinin kanssa. Rosenkampffien kodista tuli Topeliukselle portti pääkaupungin hienoimpiin piireihin.139Vasenius II 1914, s. 96. Carl Rosenkampff oli Koskenperkausjohtokunnan eli tie- ja vesiliikennetoimikunnan edeltäjän päällikkö eli yksi suuriruhtinaskunnan ylimpiä virkamiehiä. Perheen talo sijaitsi Kasarmitorilla Fabianinkadun ja Eteläisen Makasiinikadun kulmassa, ja se oli virkamiesten ja sotilaiden kohtaamispaikka. Topelius osallistui ainakin muutaman kerran Rosenkampffien järjestämille suurille illallisille ja päivällisille, joille pääkaupungin eliitti kokoontui.140Päiväkirja 15/4 1836, 23/2 1839. Tällaiset näyttävät tilaisuudet olivat kuitenkin poikkeus. Useimmat Rosenkampffien päivällisistä olivat pienimuotoisempia mutta niitä oli sitäkin useammin. Vieraat olivat säätyläisiä, joskus kuuluisia kuten arkkitehti ja intendentti Carl Ludvig Engel, mutta useimmiten vähemmän nimekkäitä ystäviä, kollegoita ja tuttavia.141Päiväkirja 13/2 1838. Merkittävä osa vieraista oli pohjalaisia, jotka olivat käymässä Helsingissä lyhyemmän tai pitemmän aikaa, kuten rakennusmestari Kantlin, joka valvoi Nikolainkirkon rakennustöitä.142Päiväkirja 14/12 1834, 3/4 1836. Kolmas ryhmä olivat Suomen kaartin tai koskenperkausjohtokunnan upseerit.143Päiväkirja 24/4 1836.
50 »Rosenkampffeilla», kuten heitä usein päiväkirjassa kutsutaan, oli tarjota eräänlainen sijaiskoti, jossa Topelius vietti paljon aikaa. Toisinaan hän kävi miltei päivittäin perheen luona päivällisellä. Sen lisäksi, että päivällisillä oli suuri sosiaalinen merkitys, ne auttoivat ylioppilasta säästämään ruokamenoissa.144Päiväkirja 1/10, 2/10, 4/10, 10/10, 17/10, 25/10, 28/10, 30/10 1836. Kun Carl Rosenkampff matkusteli usein virkansa puolesta maaseudulla, oli Topeliuksen seurana vierailulla usein vain Augusta-täti ja pikkuserkku Jeana Backman, joka oli perheessä taloudenhoitajana.145Topelius, Självbiografiska anteckningar 1922, s. 64 ff., Päiväkirja 26/2 ja 30/3 1836. Topelius vieraili siellä joskus yksin, joskus tovereineen, etenkin Jakob Blankin kanssa, ja siellä vietetyt illat kertovat siitä, miten aikaa vietettiin omissa oloissa: pelattiin korttia, tupakoitiin, musisoitiin ja luettiin ääneen.146Päiväkirja 28/11 1834, 7/3 1837, 2/5 1838 ja 30/1 1839. Kuvauksista välittyy kodikas tunnelma.147»että minulla oli aina mukava hetki päivällisillä kelpo herrasväen luona» (Päiväkirja 1/10 1836). Tuntuu kuin sääty-yhteiskunnan raja-aidat olisivat olleet matalammat: Jeana Backman osallistui epäviralliseen seurusteluun, vaikka hän sijoittuikin jonnekin palvelusväen ja herrasväen välille.148Ks. Päiväkirja, esim. 3/9 1834 ja 21/12 1839. Vrt. myös Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018, ST–ZT 23/10 1845 ja 19/10 1856. Tilanne johtui osaksi siitä, että vähävaraisempana sukulaisena (Augusta Rosenkampffin kälyn sisarena) hänet luettiin enemmänkin suojatiksi kuin varsinaiseen palvelusväkeen kuuluvaksi.
51 Rosenkampffit tukivat Topeliusta yhteyksiensä ja päivällistensä lisäksi muullakin tavoin. Carl Rosenkampff oli Topeliukselle tärkeä taloudellinen tukija, jolta hän tiesi saavansa apua tarvittaessa.149Päiväkirja 30/3 1835. Muulloin Rosenkampff toimi pankkina, joka välitti Topeliukselle käteistä rahaa kotiväen puolesta.150Catharina Sofia Topelius–ZT 16/11 1839, Päiväkirja 26/11 1839. Raha liikkui Rosenkampffin ja Topeliuksen perheiden välillä pitkän aikaa. Sukulaisten väliset velat eivät olleet harvinaisia, koska talous perustui henkilösuhteisiin eikä pankkilaitos ollut vielä täysin kehittynyt. Ks. myös Kilpelä, »Johdanto», Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018.
52 Rosenkampffit eivät olleet ainoa yhdysside Helsingin yhteisöihin. Topeliuksen entinen kotiopettaja Jakob Blank esitteli hänet monille tuttavilleen, kuten Strömborgin ja Thunebergin perheille.151Topelius, Självbiografiska anteckningar 1922, s. 51. Ylioppilas Topelius asui Strömborgeilla alivuokralaisena sitä vastaan että opetti perheen Edgar-poikaa. Thunebergin perheessä Topelius kävi usein vierailulla ja harrasti musiikkia useiden perheenjäsenten kanssa. Heidän luonaan järjestettiin pieniä tanssiaisia ja illanistujaisia, joissa Topelius tutustui Helsingin seurapiireihin kuuluviin nuoriin naisiin, ennen kaikkea perheen tyttäreen Ida Thunebergiin.152Päiväkirja 15/10 1836, 23/4 1837. Kolmas tuttavuus Helsingissä oli Katajanokalla asuva Wikstedtin perhe, jonka vaimo oli Lithénin perheen ystäviä. Myös siellä Topelius kävi päivällisillä, mutta ajan mittaan vierailut näyttävät käyneen yhä harvemmiksi.
Kahvi-Maijasta Seurahuoneeseen – kaupungin ruoka- ja juomatarjonta
53 Topelius tutustui varhain kaupungin ravitsemusliikkeisiin. Jo ensimmäisenä iltanaan Helsingissä hän söi päivällistä Kajsa Wahllundilla vanhan raatihuoneen kellarissa. Viikkoa myöhemmin hän kävi ensimmäistä kertaa Koulukujan Kahvi-Maijalla heti Senaatin pohjoispuolella.153Päiväkirja 3/10 ja 10/10 1832. Kumpikin kuvastaa hyvin Topeliuksen ravintoloissa käyntiä opiskeluaikanaan: ensinnäkin käynnit toistuivat, Kahvi-Maijalla joskus miltei päivittäin, Kajsa Wahllundilla ja muissa paikoissa hieman harvemmin; toiseksi käynneistä tehdyistä merkinnöistä käy ilmi, mitä tarjonnalta oli lupa odottaa.
54 Topelius ei käynyt ravintoloissa ja majataloissa päivittäin mutta kuitenkin säännöllisesti. Aluksi käynteihin liittyi varmasti uuden vapauden viehätystä, koska Topelius asui täysihoidossa Runebergien luona eikä hänen ollut pakko turvautua ruokaloihin tai ravintoloihin. Myöhemminkään hän ei ollut ravitsemusliikkeiden varassa, sillä hän oli aina tervetullut syömään päivällistä Rosenkampffin perheen kanssa. Topelius näyttääkin syöneen suurimman osan aterioistaan sukulaisten ja tuttujen luona tai kotonaan, joko niin että ruoka sisältyi vuokraan tai että ateriat noudettiin hänelle.154Topeliuksella oli täysihoito, johon kuului ruoka ja juoma ainakin keväällä 1834: »Paastosin, sillä Madame oli unohtanut ruoan ja juoman» (Päiväkirja 13/2 1834). Ravintoloitsijat mainostivat n.s. porttöörejä, jotka kantoivat aterioita ravitsemusliikkeestä kotiin (ks. esim. Helsingfors Tidningar 5/10 1839). Topeliuksen tilikirjoihin on yleensä merkitty vain suuremmat päivälliset, Kahvi-Maijan laskut ja juhlat erillisinä kuluerinä. Topelius käsittelee muun muassa ruoan ja asumisen hintatasoa artikkelissaan »Helsingin elinkustannuksista, etenkin Opiskelija Kunnan kannalta» [Om Lefnadskostnaden i Helsingfors, besynnerligen med afseende på Studerande Corpsen], Helsingfors Tidningar 15/10 1845. Niinpä hän kävi ravintoloissa, majataloissa ja konditorioissa täysin huvin vuoksi. Alkuaikojen käynnit Kahvi-Maijan luona ja raatihuoneen kellarissa edustavat asteikon ääripäitä: toinen oli vaatimaton tiski, jolta sai vain juomaa tai jonkin pienen suupalan, kun taas raatihuoneen kellarin tarjonta oli laajempi. Kahvi-Maija, josta Topelius käyttää tavallisesti nimitystä »tejungfrun», oli kahvila, jonka asiakkaat tulivat lähes yksinomaan yliopistolta.155Asiakaskunnan rajaaminen oli yleinen käytäntö. Ravintolat olivat vaihtelevassa määrin auki yleisölle ja rajasivat erilaisin julki lausutuin ja lausumattomin säännöin pois osan asiakkaista. Esim. kondiittori Menn kielsi »vähemmän sopivilta henkilöiltä» sisäänpääsyn (Hirn, Från Wärdshus till Grand Hôtel 2007, s. 12). Kahvilan pitäjä Ulrica Allén oli perustanut liikkeensä Turkuun ja muuttanut yliopiston mukana Helsinkiin vuonna 1828. Hänellä oli tarjolla kahvia, teetä ja kuumaa kaakaota mutta ei alkoholia. Kahvila oli avoinna aamusta iltaan. Lisäksi hänellä oli päivälehtiä ja hän myi luotolla, mitä jatkuvassa rahapulassa eläneet opiskelijat osasivat arvostaa. Aika ajoin Topelius kävi kahvilassa miltei päivittäin, kuten maaliskuussa 1833, ja istui siellä joskus yksin mutta useimmiten muiden opiskelijoiden seurassa.156Topelius näyttää juoneen teetä, mutta hän käyttää paikasta toisinaan myös nimitystä »Caffejungfrun». Kahvi mainitaan Päiväkirjassa kerran, 19/5 1837. Kaikesta päätellen Kahvi-Maijan kahvila oli opiskelijoiden ensimmäisiä kohtaamispaikkoja uudessa yliopistokaupungissa.157Topelius kävi Kahvi-Maijalla useimmin opintojensa alkuaikoina, sittemmin yhä harvemmin, eikä kahden viimeisen vuoden ajalta ole yhtään merkintöjä käynneistä. Kahvi-Maijasta, ks. »Också en medlem af universitetet» [Myös yliopiston jäsen], Helsingfors Tidningar 5/3 1851.
55 Raatihuoneen kellari oli eräänlainen hienompi ravintola, jollaisia lain mukaan tuli olla joka kaupungissa.158Sweriges Rikes Lag Gillad och antagen på Riksdagen åhr 1734, Kauppakaaren 4 luku § 4. Lainkohdassa määrättiin kuitenkin vain, että kaupunginkellarissa, joka yleensä sijaitsi raatihuoneella, oli myytävä viiniä ja olutta. Tapa perustaa kaupunkiin eräänlainen virallinen krouvi tai ravintola juontaa juurensa 1300-luvulta (Uppslagsverket Finland, »hotell- och restaurangväsen»). Raatihuoneen kellari sijaitsi entisellä raatihuoneella, joka purettiin Nikolainkirkon portaiden tieltä vuonna 1837. Ravintolaa piti yrittäjänä Kajsa Wahllund, jolla oli tuolloin useita muitakin ravintoloita, kuten Kaisaniemi ja Sparbanken. Uusi raatihuone asettui Senaatintorin etelälaidalle sotilastarkastajan taloon eli ns. Bockin taloon (Hirn, Från Wärdshus till Grand Hôtel 2007, s. 11). Se edusti ravintola-alalla kehitysvaihetta, joka sai väistyä monipuolisempien ravintoloiden tieltä. Sellainen oli Seurahuone, joka oli tarkoitettu seuraelämää, kuten tanssiaisia, konsertteja ja juhlia varten, mutta sieltä sai myös majapaikan, ruokaa ja juomaa, kun kuului sopiviin piireihin.159Hirn, Från Wärdshus till Grand Hôtel 2007, s. 20 f. On kuvaavaa, että nämä kaksi toimivat Helsingissä rinnakkain Topeliuksen opiskeluaikoina. Vuonna 1833 toimintansa aloittanut Seurahuone kuvasti Helsingin kehittymistä maan keskukseksi, kun taas kaupunginkellari edusti vanhempaa perinnettä, joka soveltui paremmin syrjäisen kauppakaupungin vaatimattomampaan seuraelämään.
56 Kahvilan ja seurahuoneen välillä oli laaja tarjonta erilaisia ravitsemusliikkeitä, joista mainittakoon erityisesti konditoriat. Helsinki houkutteli 1800-luvun alkuvuosikymmeninä useita muualta muuttaneita kondiittoreita, joista mainittakoon Bandly, Catani, Clopatt, Menn ja Kestli. He pitivät korkealuokkaisia kahviloita, jotka oli suunnattu uuteen pääkaupunkiin muuttaneelle kasvavalle säätyläisten joukolle.160Hirn, Från Wärdshus till Grand Hôtel 2007, s. 11–17, 67. Topelius kävi niissä pääasiassa nauttimassa juotavaa: kaakaota, madeiraa, simaa, punssia ja portteria.161Esim. Päiväkirja 20/4 1839. Konditorioissa tarjoiltiin myös ruokaa, ja asiakkaita viihdytettiin salonkimusiikilla.162Topelius hyödynsi sittemmin ravintolakäynneillään saamiaan vaikutteita kuvaillessaan 1830-luvun helsinkiläistä opiskelijaelämää novellissaan »Vincent Vågbrytaren» (Helsingfors Tidningar 13/11–29/12 1860). Juhlapäivällisiä saattoi nauttia esimerkiksi Hôtel du Nordissa Senaatintorin laidalla sekä soitinrakentaja Nathanin majatalossa Aleksanterinkadulla. Yhdessä Kaivohuoneen (avattiin 1840) ja niin ikään hienoimpaan päähän kuuluneen Seurahuoneen kanssa ne olivat akateemisen seuraelämän tärkeimpiä keskuksia.163Akateemisia juhlallisuuksia järjestettiin usein ravintoloissa, koska yliopistolla tai osakunnilla ei yleensä ollut sopivia tiloja. Vuoden 1840 promootio, yksi symbolisesti merkittävimmistä Helsingissä pidetyistä juhlista, järjestettiin Kaivohuoneella. Kaivohuoneesta, Hirn, Från Wärdshus till Grand Hôtel 2007, s. 25–28.
57 Useimmat hieman vaatimattomammista majataloista, joita monesti kutsuttiin vain ruokapaikoiksi, oli nimetty omistajiensa, usein leskien, mukaan, kuten Strandbergs ja Åhrstedts, kun taas muilla oli mielikuvituksekkaampia nimiä, kuten America, Stadt London ja Stadt Hamburg. Ne toimivat sekä ravitsemus- että majoitusliikkeinä. Nimeen katsomatta paikat olivat arkisia päivällisravintoloita, ja niissä pidettiin erinäisiä juhlia, joista käytettiin nimitystä »blusningar».164Blusningar-nimitystä käytettiin etenkin sellaisista juhlista joihin osallistui ylioppilaita. Ks. Päiväkirja, esim. 26/2 1838, 5/5 1838, 9/3 1840. Majatalot olivat usein lyhytaikaisia liikeyrityksiä, jotka toimivat noin vuoden jollain tilalla, muuttivat toisaalle uudella tai vanhalla nimellä tai lopettivat toimintansa. Ks. esim. Stadt Hamburgin, Helsingfors Tidningar 7/11 1835 ja American ilmoituksia, Helsingfors Tidningar 5/10 1839 ja 10/10 1840. Niiden ruokatarjonnasta ei ole tietoja, ruokalista mainittiin lehti-ilmoituksissa vain poikkeustapauksessa.165Topelius puhuu enimmäkseen nautituista juomista mutta mainitsee Nathanin graavilohen ja kylmän lohilaatikon ylellisyytenä (Päiväkirja 6/3 1837). Aika ajoin Topelius mainitsi käyneensä säännöllisesti ruokapaikassa syömässä.166Esim. päivällinen ja aamiainen mamselli Björkströmin luona lokakuussa 1833, mutta Topelius sanoi sittemmin aamiaisjärjestelyn irti (Päiväkirja 8/10 1833, 29/10 1833).
58 Oman ryhmänsä muodostavat erilaiset ulkoravintolat. Kajsa Wahllund avasi vuonna 1837 ravintolan Sällskapsträdgårdeniin (nykyiseen Kaisaniemen puistoon). Siitä tuli ajan mittaan ulkoravintoloista tunnetuin ja yliopistoväen suosima. Ulkoravintolita oli muitakin, muun muassa Wahllundin Sparbanken Siltasaaressa ja Stålhanen Tölö värdshus, joka sijaitsi kaupungin ulkopuolella mutta jonne oli helppo päästä esimerkiksi soudattamalla itsensä Pitkältäsillalta Töölöön. Ulkoravintolat olivat kesäravintoloita, joissa järjestettiin myös muun muassa ilotulituksia, musiikkiesityksiä ja tansseja.167Hirn, Från Wärdshus till Grand Hôtel 2007, s. 34, HT 4/8 1835, HT 23/12 1840, Päiväkirja 30/3 1837.
59 Majatalojen lisäksi oli kirjava joukko enemmän tai vähemmän laillisia anniskelupaikkoja, jotka eivät ilmoitelleet lehdissä ja joiden asiakkaat olivat enimmäkseen rahvasta. Niistä näkyy toisinaan mainintoja päiväkirjoissa. Käveltyään kaupungin ulkopuolelle hyönteisiä keräämään Topelius päätyi Pikku Huopalahden kylään ja meni suutarille, joka oli pitänyt laitonta krouvia mutta keskittyi nyt lailliseen tarjontaan, johon kuului maitoa, munia, leipää, voita ja kahvia.168Suutari Gustaf Mild oli kirkonkirjojen mukaan maksanut sakkoja viinan anniskelusta (Helsingin pitäjän seurakunnan rippikirja 1838–1848, sivu 255). Maaseudulla anniskelu oli yleisten teiden varrella kestikievarien yksinoikeus. Ajoittain päiväkirjoissa näyttäytyy myös kaupunkielämän yöpuoli: Sörnaisten Majatalo, »Sörnäs villa» oli yksi kaupungin liepeillä sijainneita huonomaineisimpia paikkoja, joissa vähemmän tunnetut mutta myös muut kaupunkilaiset ja opiskelijat tapasivat käydä ja joiden yhteydessä harjoitettiin alkoholijuomien anniskelua ja prostituutiota.169Päiväkirja 28/1 1834, 27/2 1837, 17/4 1839, Henrik Backman–ZT 14/3 1838. Ei tiedetä, käyttikö Topelius prostituoitujen palveluja ja missä määrin, koska raskauttavia kirjeitä, etenkin ystävälle Henrik Backmanille, ei ole säilynyt. Ks. myös Klinge, Huvudstaden 2012, s. 285.
Ylioppilas ja opinnot
60 Yliopisto ja ylioppilaat löivät oman leimansa Helsinkiin yliopiston muutettua kaupunkiin vuonna 1828 ja komean päärakennuksen valmistuttua Senaatintorin laidalle vuonna 1832. Opettajat ja ylioppilaat näkyivät katukuvassa, vaikka joukko ei ollutkaan kovin suuri – Topeliuksen opiskeluaikoihin opiskelijoita oli vain runsaat 440 eli jokunen prosentti kaupungin väestöstä.170Strömberg, »Studenterna» 1989, s. 303. Sekä opintojen että itse elämisen suhteen opiskelijoiden elämä oli sekoitus vanhaa ja esiin nousevia uusia suuntauksia.
Opinnot
61 Zacharias Topelius lähetettiin Helsinkiin valmistautumaan ylioppilastutkintoon siitä syystä, että Oulun triviaalikoulu, jossa hän oli aloittanut koulunsa vuonna 1829, oli menettänyt oikeuden myöntää ylioppilastutkintoja vuonna 1830. Oikeus oli siirtynyt vasta perustetulle Turun lukiolle, mutta äiti ja setä Gustaf Toppelius, jolle oli uskottu vastuu veljenpojan koulunkäynnistä, päättivät Zachariaksen serkun ja kotiopettajan Frans Toppeliuksen neuvosta lähettää pojan Helsinkiin valmistautumaan tutkintoon yksityisesti Johan Ludvig Runebergin oppilaana.171Schalin, Kuddnäs 1935, s. 32, Vasenius I 1912, s. 397. Runeberg huolehti opetuksesta, ja entinen kotiopettaja Blank, joka opiskeli ja asui Helsingissä, piti oppilasta silmällä. Topelius asui Runebergin perheen luona viiden muun pojan kanssa.172Runebergit olivat vuokranneet seppä Ramstedtin talon Kruununhaassa. Sinne oli majoitettuna kaikkiaan kuusi nuorukaista: veljekset Carl ja Arvid Krabbe, ylioppilaita, veljekset Ludvig ja August Örn, lyseolaisia, sekä Topelius ja hänen huonetoverinsa Samuel Barck, lyseolainen. Myös Mattias Castrén ja Johan Wegelius olivat vuokranneet huoneen Runebergin perheeltä (Topelius, Självbiografiska anteckningar 1922, s. 44 f.). Opinnot Runebergin luona eivät näytä olleen raskaita, sillä ne perustuivat enimmäkseen omatoimiseen lukemiseen ja kuulusteluihin.173Ks. Päiväkirja, esim. 1/11–5/11 1832. Runeberg näkyy suhtautuneen yksityisoppilaidensa opetukseen varsin kevyesti: vuosina 1828–1833 yksikään hänen 24 oppilaastaan ei saanut kiitettävää arvosanaa, kuusi sai keskitasoisen arvosanan ja loput selvisivät tutkinnosta alimmalla arvosanalla, approbaturilla (Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 2005, »Johan Ludvig Runeberg»). Vapaa-ajallaan Topelius luki romaaneja, kävi teatterissa ja konditorioissa sekä leikki ja teki kolttosia tovereidensa kanssa.174Topelius juoksenteli laskiaistiistaina 1833 tovereineen ympäri kaupunkia heitellen ihmisiä lumipalloilla. He myös pahoinpitelivät yhden ohikulkijan (Päiväkirja 19/2 1833). Opiskeltuaan vajaat yhdeksän kuukautta hän sai Runebergiltä päästötodistuksen 28. toukokuuta 1833 ja pääsi yliopiston ylioppilastutkintolautakunnan kuulusteltavaksi.175Annetusta opetuksesta jaettavan todistuksen lisäksi vaadittiin osakunnan todistus siitä että se otti tutkinnon suorittajan jäsenekseen tutkinnon jälkeen. Topelius sai todistuksen 31/5 1833 (Statuter för Kejserliga Alexanders Universitetet i Finland 1828 [Suomen Keisarillisen Aleksanterin yliopiston statuutit vuodelta 1828], § 98). Tutkinto pidettiin 4. kesäkuuta ja se suoritettiin suullisesti. Kuulustelussa tentattiin ainakin uskonoppia ja kirkkohistoriaa, logiikkaa, artitmetiikkaa ja geometriaa, historiaa ja maantiedettä sekä latinaa.176Statuter för Kejserliga Alexanders Universitetet i Finland 1828 , § 99. Säännösten mukaan oli myös mahdollista, että kuulustelu pidettiin latinan sijaan jostakin nykykielestä, mutta lienee todennäköisempää, että Topeliuksen kuulustelu pidettiin latinasta, jota hän oli opiskellut jo kotona ja sitten triviaalikoulussa. Pakollisten aineiden lisäksi oli myös mahdollista osoittaa taitonsa valinnaisissa aineissa (Vasenius I 1912, s. 396). Topelius hyväksyttiin keskinkertaisella arvosanalla. Hän sai ylioppilastodistuksensa seuraavana päivänä, 5. kesäkuuta. Sitä seuraavana päivänä hän kirjautui Pohjalaiseen osakuntaan.177Päiväkirja 6/6 1833.
62 Topelius aloitti yliopisto-opintonsa lokakuussa 1833 vietettyään kesäloman Kuddnäsissä. Tuolloin hän suunnitteli ryhtyvänsä isänsä tavoin lääkäriksi. Yliopiston uusissa, vuonna 1828 annetuissa säädöksissä määrättiin, että yliopiston perustutkinto oli filosofian kandidaatin tutkinto, johon liittyi maisterin arvo, ja opinnot yliopiston muissa tiedekunnissa edellyttivät sen suorittamista.178Aiemmat säännöt olivat vuodelta 1655. Muutos ei ollut kovin suuri, ja yliopisto säilytti suuren osan Ruotsin-aikaisista erityispiirteistään. Tiedekuntajako noudatti keskiaikaista nelijakoa humanistiseen, teologiseen, oikeustieteelliseen ja lääketieteelliseen tiedekuntaan (Klinge, »Från universitet till tjänstemannahögskola» 1989, s. 95 ff., 391 ja 395, Statuter för Kejserliga Alexanders Universitetet i Finland 1828 , § 169). Kandidaatin tutkintoon sisältyi teologian tutkinto, pro exercitio- ja pro gradu -kirjoituskokeet, pro exercitio -väittely sekä itse tutkinto, johon kuului kunkin professorin pitämiä erillisiä kuulusteluja sekä yhteinen kuulustelu tiedekunnan kaikista yhdestätoista aineesta.179Topelius käyttää päiväkirjoissaan teologian tutkinnosta nimitystä »Stora Theologie examen», mutta tutkimuskirjallisuudessa esiintyy myös nimitys »den s.k. lilla teologen» (Klinge, »Från universitet till tjänstemannahögskola» 1989, s. 395). Hän suoritti teologian tutkinnon 24/3 1834. Ks. myös Päiväkirja 30/10 ja 12/12 1833. Kirjallisessa pro exercitio -kokeessa annettiin valmiit otsikot, joista tutkinnon suorittajan piti valita yksi. Topelius yritti kahdesti kirjallista pro gradu -koetta, joka oli viimeinen koe ennen kandidaatintutkintoa (Päiväkirja 20/3, 29/5, 30/5 1839). Väittely pro exercitio testasi suullista väittelytaitoa sekä latinan taitoa, ja siinä tuli puolustaa professorin laatimaa tutkielmaa (Klinge, »Från universitet till tjänstemannahögskola» 1989, s. 395). Kandidaatintutkinnosta, ks. Päiväkirja 26/2, 4/3, 7/3, 14/3, 24/3, 28/3, 7/4, 15/4, 29/4, 5/5, 10/5, 12/5 1840; Statuter för Kejserliga Alexanders Universitetet i Finland 1828 , § 167; tiedekunnan aineita olivat filosofia, tähtitiede, oppihistoria, itämainen kirjallisuus, runous ja kaunopuheisuus (latina), kreikkalainen kirjallisuus, historia, luonnonhistoria, kemia, matematiikka sekä fysiikka.
63 Opetus oli osittain julkista ja ilmaista, osittain yksityistä. Professorit pitivät tunnin mittaisen julkisen luennon joka maanantai, tiistai, torstai ja perjantai.180Lukuun ottamatta tähtitieteen ja luonnontieteen professoreita, jotka luennoivat vain kahdesti, keskiviikkoisin ja lauantaisin (Statuter för Kejserliga Alexanders Universitetet i Finland 1828 , §§ 128, 129, 130, 131). Yksityisistä luennoista ja harjoituksista, kollegioista, oli määrätty kiinteä 3 hopearuplan ja 33⅓ kopeekan maksu, jolla sai viikossa neljä tuntia opetusta lukukauden aikana.181Vastasi 10 seteliruplaa (Statuter för Kejserliga Alexanders Universitetet i Finland 1828 , § 138). Opetusta annettiin syyslukukaudella, joka alkoi 15. syyskuuta ja päättyi 15. joulukuuta, sekä kevätlukukaudella, joka alkoi 15. tammikuuta ja päättyi 23. kesäkuuta.182Statuter för Kejserliga Alexanders Universitetet i Finland 1828 , § 132. Päivämäärät eivät vastaa todellista akateemista lukuvuotta, koska opetus ei alkanut eikä päättynyt täsmällisesti näiden päivämäärien mukaisesti.183Topelius ei pitänyt professorinakaan kiinni päivämääristä vaan aloitti ja päätti kurssinsa siten että lukukausien alkuun ja päättymiseen jäi runsaasti aikaa, ks. esim. Föreläsningar i historia och geografi. Myöskään Topelius ei ottanut niitä huomioon, mikä näkyy hänen matkustuspäivistään Helsinkiin ja sieltä kotiin. Yleensä hän palasi joululomalta tammi- ja helmikuun vaihteessa.184Päiväkirja 26/1 1835, 31/1 1836, 9/2 1837, 30/1 1838 ja 25/1 1839. Syyskuussa sitä vastoin oli tärkeää olla läsnä kirjautumassa opiskelijaksi ja hakemassa stipendiä tai muuten oli vaarassa saada nuhteet ja jäädä ilman stipendiä185Statuter för Kejserliga Alexanders Universitetet i Finland 1828 , § 106, Päiväkirja 15/1 1837. Topelius sai Billmarkin stipendin hyväksytyn stipendiaattitutkinnon jälkeen vuonna 1836. Summa oli melko vähäinen ja vastasi noin 14 seteliruplaa (Päiväkirja 2/12–13/12 1836).
64 Topelius kutsuu sekä yksityistä että julkista opetusta kollegioiksi tekemättä yleensä eroa niiden välille.186Toisinaan Topelius saattaa mainita kuunnelleensa julkisia tai yksityisiä luentoja, ks. Päiväkirja, esim. 8/3 1838. Professorien nimien lisäksi keskeisiä sanoja päiväkirjassa ovat opinnoista »collegium» ja »afhöra». Opiskellessaan hän teki eniten muistiinpanoja ensimmäisten opintovuosien aikana. Ensinnäkin hän osallistui silloin ahkerimmin opetukseen, toiseksi opinnoista näyttää myöhemmin tulleen rutiinia, josta selvisi niukemmillakin merkinnöillä: »Rein» tai »ORein».187O-etuliite tarkoittaa tässä, ettei Topelius käynyt historian professori Gabriel Reinin luennoilla (Päiväkirja 6/2 ja 9/2 1838 sekä 7/5 1839) Topelius näyttää myös suhtautuneen opetukseen yhä pragmaattisemin, kun hän toteaa syyskuussa 1839 käyneensä luennoilla »lähinnä för fides».188Ts. voittaakseen professorien suopeuden (Päiväkirja 19/9 1839). Siitä ei kuitenkaan voi päätellä, että Topeliuksen kiinnostus itse opintoihin olisi hiipunut, koska hän raportoi varsin huolellisesti väittelyjen sekä pro exercitio- ja pro gradu -kirjoitelmien edistymisestä.189Pro exercitiosta, ks. Päiväkirja 19/5 1837; pro exercitio -väittelystä, ks. Päiväkirja 16/5 1838; pro gradusta, ks. Päiväkirja 20/3, 29/5, 30/5 1839.
65 Julkisilla väittelyillä oli yliopistossa tärkeä merkitys, ja ne käytiin yleensä latinaksi.190Statuter för Kejserliga Alexanders Universitetet i Finland 1828 (§ 163, mom. 4) sallivat käyttää ruotsia, jos tutkielma oli kirjoitettu ruotsiksi, kaikkien tiedekuntien pro excercitio -väittelyissä sekä lääketieteen ja lakitieteen pro gradu -väittelyissä. Topelius kävi väittelemässä monista eri aineista, kerran muun muassa synnytysopista.191Päiväkirja 18/10 1837 Topelius itse hallitsi latinaa sujuvasti, koska hän oli opiskellut sitä varhaisista kouluvuosista lähtien ja lukenut antiikin kirjalijoita, sekä kreikkalaisia että roomalaisia, alkukielillä.192Vrt. esim. ZT vanh.–ZT 3/11 1829 sekä lukemistoon syyslukukaudella 1832 jolloin Topelius luki mm. Homerosta. Väittelyn jälkeen hän toteaa osaavansa kieltä »välttävästi» (Päiväkirja 18/3 1836). Siksi hänellä oli myös varaa huomauttaa erään dosentiksi väittelevän heikosta latinantaidosta.193Päiväkirja 10/6 1837. Muutoin latinan valta-asema yliopistolla oli murtunut. Vuonna 1828 annetuissa säädöksissä sallittiin pitää luentoja kielellä, »jota useimmat kuulijat ymmärtävät» [som de fleste åhörare förstå]. Kaikesta päätellen useimmat professorit luennoivat ruotsiksi.
66 Opintojensa alussa Topelius keskittyi kemiaan. Jo ennen opiskelijaksi pääsyään hän oli käynyt »Bonsdorfin collegiota» ja osallistui niihin jatkossakin todennäköisesti suunnitelmanaan ryhtyä lääkäriksi.194Päiväkirja 28/3 1833. Kun hän sitten alkoi vähitellen suuntautua toisaalle, hänellä säilyi jonkinasteinen viehtymys kemiaan ja professori P. A. von Bonsdorffiin. Häntä suututti, että virkaa tekevä professori Moberg palkitsi hänen ponnistelunsa antamalla hänen omasta mielestään liian alhaisen arvosanan kandidaatintutkintoon.195Päiväkirja 12/5 1840. Kemia ei kuitenkaan silloin eikä jatkossaan ollut hänen kiinnostuksensa ainoa kohde. Päiväkirjoissa näkyy jo varhain Topeliuksen kiinnostus historiaan, ja hänen innostuksensa kypsyi hänen suuresti arvostamansa professori Reinin luennoilla.196Anders Fryxellin Berättelser ur svenska historien mainitaan usein päiväkirjassa vuonna 1832, ja se näyttää olleen miltei päivittäistä lukemista. Ks. myös esim. Päiväkirja 9/4 1835. Topeliuksen historianopinnoista, ks. Grandell, »Inledning», Föreläsningar i historia och geografi, ZTS XV 2017. Joskus niiden sisältöä kuvataan hyvin eläytyvästi, esimerkiksi 1808–1809 sotaa käsittelevällä luennolla.197Päiväkirja 30/5 1836. Myöhemmissä päiväkirjoissa vuoden loppuun on kirjattu yhteenvetoja, joissa Topelius pohtii kulunutta vuotta maailmanpoliittisesta ja -historiallisesta näkökulmasta.198Ks. Päiväkirja 1836, 1837, 1838 ja 1840.
Lukeminen opintojen ohella
67 Topelius luki ahkerasti opintojen ohella, osaksi ajankohtaista kaunokirjallisuutta, osaksi vanhempia teoksia. Hän oli Oulussa viettämistään kouluvuosistaan asti ollut kaikkiruokainen lukija. Verraten turvatun taloutensa ansiosta hänellä oli myös varaa ostaa kirjoja. Topelius osti kirjoja ainakin kaupungin kahdesta kirjakaupasta Waseniukselta ja Frenckelliltä, säännöllisesti toimitetuista kuolin- ja konkurssipesien huutokaupoista sekä tilaamalla ruotsalaisista lukukirjastoista, joita olivat Kabinettsbibliothek af den nyaste litteraturen ja Hiertan Läsebibliothek af den nyaste utländska litteraturen i svensk öfversättning.199Esimerkkeinä mainittakoon Kabinettsbibliothek af den nyaste litteraturen: Hugo, Notre Dame (alkup. 1831, käännös 1835); ja Hiertas läsebibliotek: Zschokke, Alamontade (1802, 1834); Bulwer-Lytton, Devereux (1834, 1836); Morier, Ayesha (1834, 1836); Spindler, Maruzza (1834, 1835); Sue, Vakttornet i Koat-Vën (1833–1834, 1835). Huutokaupoista, ks. Päiväkirja, t.ex. 23/4 1833, 14/5 1836 ja 16/3 1839. Hän seurasi tarkkaavaisesti eurooppalaista aikalaiskirjallisuutta, ja päiväkirjoista käy ilmi, että hän keskusteli erilaisista kirjallisista kysymyksistä sekä opiskelutoveriensa kanssa Helsingissä että ystävien kanssa kotona Uudessakaarlepyyssä, missä ääneen lukeminen kodeissa oli yleistä ajanvietettä.200Topelius luki ääneen esim. Rellstabin teosta Algier och Paris år 1830 Lithénin sisaruksille syksyllä 1835 (Päiväkirja 2/11, 7/11, 11/11 1835). Päiväkirjoissa on yksityisiä pohdiskelua kirjallisuudesta, kun hän kommentoi lukemaansa.201Esim. Päiväkirja 1/1 1838 ja 22/9 1839. Topeliuksella oli myös sekalaisia aiheita käsitteleviä erillisiä muistikirjoja, joista hän käytti nimitystä »Pantheum» tai »Pantheon» ja joihin hän merkitsi lukemiaan kirjoja (Topelius-kokoelma 244.135).
68 Kaiken kaikkiaan Topelius oli kiinnostunut enemmänkin uudemmasta kirjallisuudesta kuin roomalaisista ja kreikkalaisista klassikoista, joita hän näyttää lukeneen lähinnä akateemisen harjoituksen vuoksi. Topelius ahmi erityisesti rikos- ja kauhuromantiikkaa sekä Victor Hugon, Walter Scottin ja Edward Bulwer-Lyttonin kaltaisten kirjailijoiden historiallisia romaaneja. Ruotsalaisten kirjailijoiden teoksista mainittakoon erityisesti C.J.L. Almqvists Törnrosens bok, johon päiväkirjassa viitataan ja josta siinä on lainauksia tai mottoja kuvastamassa kulloisiakin mielialoja.202Ks. Päiväkirja, esim. 1/9 1837 ja 1/9 1840. Almqvistin vaikutuksesta Topeliuksen runouteen, ks. Zilliacus & Herberts, »Inledning», Ljungblommor, ZTS I 2010.
Opiskelijaelämä
69 Topelius oli pohjalaista syntyperää ja näin ollen Pohjalaisen osakunnan itseoikeutettu jäsen eli civis. Hän osallistui opiskeluaikanaan innokkaasti osakunnan toimintaan. Osakunnilla oli kuitenkin muitakin tehtäviä kuin toimia samalta maantieteelliseltä alueelta tulevien ylioppilaiden seurustelukerhona. Ne olivat vanha instituutio, ja ne oli luotu pian yliopiston perustamisen jälkeen valvomaan opiskelijoiden ahkeruutta ja moraalia.203Yliopisto oli perustettu nimellä Kungliga Akademin i Åbo 1640. Osakunnat perustettiin vuonna 1643. Yksi keino valvoa opiskelijoita olivat vuosittaiset luettelot, joita laadittiin opiskelijoiden kotiosoitteista sekä luennoista, joita opiskelijoilla oli aikomus kuunnella, nk. lukulistat (Päiväkirja 12/10 1833). Osakuntien tapaamisia johtivat inspehtori, joka oli yksi yliopiston vakinaisista professoreista, ja kuraattori, joka oli valmistunut opiskelija. Osakunnilla oli myös kurinpidollinen tehtävä, sillä ne antoivat todistuksen ylioppilaiden elintavoista, jota vaadittiin muun muassa tutkintoa suoritettaessa.204Strömberg, »Studenterna» 1989, s. 295 ff. Opiskelujen laiminlyönnistä tai maksamattomista veloista yksityishenkilöille, yliopistolle tai osakunnalle saattoi näin ollen koitua ylioppilaalle merkittävää vahinkoa.205Helanen, Suuri murros 1937, s. 129.
70 Osakunnat tukivat myös merkittävästi opiskelua. Pohjalainen osakunta järjesti harjoitusväittelyjä ja piti yllä kirjastoa. Väittelyissä jäljiteltiin yliopiston väittelytilaisuuksia vastaajineen, opponentteineen ja muine seremonioineen. Ja yliopiston tavoin vallitsevana kielenä oli yhä latina.206Ks. Päiväkirja, esim. 2/11 ja 16/11 1836, Helanen, Suuri murros 1937, s. 111. Osakunnan ylläpitämä kirjasto oli tärkeä voimavara. Siellä oli sekä kurssikirjoja että tilattuja lehtiä, jotka kiersivät jäseneltä toiselle tai niitä saattoi lukea osakunnan tiloissa.207Helanen, Suuri murros 1937, s. 131, Hakala, »Savo-karelska avdelningen år 1845» 1998, s. 97, Päiväkirja 12/10 1833. Topelius käytti koko opiskeluaikansa hyödykseen osakunnan tilojen yhteydessä toiminutta kirjastoa ja oli sen kirjastonhoitana vuosina 1840–1843.208Helanen, Suuri murros 1937, s. 127, 129 ff., Päiväkirja 5/4 1834, Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018, Catharina Sofia Topelius–ZT 21/5 1843. Osakunnat lainasivat myös köyhemmille ylioppilaille rahaa. Takaajina olivat osakuntatoverit, kuten Topelius, joka varakkaampana jäsenenä takasi usein velkoja äitinsä suureksi närkästykseksi.209Päiväkirja 31/10, 1/11 1836 ja 30/3 1837, Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018, Catharina Sofia Topelius–ZT 1/1 1842, Helanen, Suuri murros 1937, s. 129.
71 Osakuntien toiminnasta puhuttaessa ei kuitenkaan pidä unohtaa toverillista yhdessäoloa, joka oli erityisen tärkeää niille ylioppilaille, joilla ei ollut yhteyksiä pääkaupungin seurapiireihin. Osakunnan merkittävimmät juhlallisuudet olivat loppusyksystä ja kevättalvesta järjestetyt lukukausijuhlat sekä koko yliopiston yhteinen toukokuun juhla.210Vrt. Hakala, »Savo-karelska avdelningen år 1845» 1998, s. 97 f. Toukokuun juhlasta, ks. Päiväkirja 23/5 1833, 23/5 1834 ja 11/5 1836; lukukausijuhlista, ks. esim. 2/3 1836, 11/11 1836, 20/3 1837 ja 2/4 1839. Niitä kuvaillaan usein varsin seikkaperäisesti päiväkirjassa. Luonteenomaisia olivat toisaalta kirjalliset pyrinnöt, puheet ja kilpakirjoitukset, toisaalta veljenmaljat ja vapaamielinen alkoholinkäyttö: »weljenmaljat ovat pitkään tarjonnut lisää syitä kurkistaa lasin pohjaan» ja »Muutoin juotiin, tawalliseen tapaan, sangen reippaasti».211Päiväkirja 2/4 1839 ja 19/3 1837.
72 Topeliuksen lähin ystäväpiiri Helsingissä oli ryhmä pohjalaisia, johon kuuluivat entisen kotiopettajan Blankin lisäksi August von Essen, Justus Staudinger, Julius Cederman, Odert Reuter, Carl Henrik Elfving ja Jacob Wegelius. Topeliuksen tovereineen keväällä 1836 perustaman lauluseuran kaikki jäsenet olivat pohjalaisia. Samoin toti- ja korttipeliseurueissa, joissa Topelius tapasi käydä, oli enimmäkseen osakuntatovereita. Kesän 1839 Topelius vietti muutamien pohjalaistoveriensa kanssa Löparössä Sipoon saaristossa.212Päiväkirja 19/6–7/9 1839. Toveripiiriä yhdisti varsin samanlainen sosiaalinen tausta, ja lisäksi kaikki olivat kotoisin varsin tarkkaan rajatulta alueelta. Useimmat olivat säätyläisten poikia ja lähtöisin Pohjanmaan rannikkokaupungeista tai niiden lähiseudulta.213Tämänkaltainen järjestäytyminen ei ollut poikkeuksellista, on muun muassa todettu, että Helsingin opiskelijat perustivat kuppikuntia melko vähäisten yhdistävien tekijöiden pohjalta (Hakala, »Savo-karelska avdelningen år 1845» 1998, s. 103).
73 Koska Pohjalainen osakunta oli yliopiston suurin, yliopiston johto halusi jakaa sen kahtia. Virallisesti syynä oli osakunnan koko, mutta todellisuudessa kyse oli erinäisistä kurinpitorikkomuksista ja siitä, että oppositiomielialan pelättiin viriävän helpommin suuremmissa yhteisöissä.214Strömberg, »Studenterna» 1989, s. 303 ff. Rehtori Pipping ja varakansleri Thesleff olivat vastuussa ylioppilaskunnasta eivätkä halunneet sen herättävän Pietarin hallituksen huomiota. Osakunnan jako pantiin toimeen vuonna 1837 sen jälkeen, kun viisi juopunutta pohjalaista oli sekaantunut venäläisen santarmin kuolemaan.215Päätös osakunnan jakamisesta oli tehty jo vuonna 1832, mutta sitä ei pantu toimeen (Strömberg, »Studenterna» 1989, s. 300 ff.). Päiväkirja 24/10, 30/10 ja 6/11 1837, Helanen, Suuri murros 1937, s. 327 f. Johdon asenne suututti ylioppilaita, ja riidat yliopiston päättävän elimen konsistorin kanssa näkyvät myös päiväkirjoissa. Se käy ilmi muun muassa Topeliuksen aika ajoin ilmaisemasta tyytymättömyydestä rehtoriin ja siitä, että hän muiden opiskelijoiden tavoin halveksi avoimesti varakansleri Thesleffiä.216Pippingistä, ks. Päiväkirja, esim. 10/2, 9/3 1838; Thesleffistä, ks. Päiväkirja, esim. 14/2 1835 ja 14/7 1840.
74 Pietismi oli herätysliike, joka juonsi juurensa Pohjanmaalta, ja sitä esiintyi myös Pohjalaisessa osakunnassa, vaikka siitä puhutaankin vain satunnaisesti osakuntaelämää kuvaavissa merkinnöissä.217Näkyvin riita oli kouluaikaisen ystävän Olof Helanderin kanssa, jonka mielestä Topelius oli »matkalla helvettiin» (Päiväkirja 13/4, 14/4 ja 29/4 1839). Ks. myös, Päiväkirja 29/11 1837, 31/1 ja 25/4 1839. Tämä johtunee siitä, että osakunnan johtavat pietistit olivat hieman Topeliusta vanhempia. Jotkut heistä olivat jo siirtyneet papin uralle tai eivät kuuluneet Topeliuksen lähimpään ystäväpiiriin.218Esim. Nils Gustaf Malmberg (s. 1807), Fredrik Östring (s. 1810) ja Lars Jakob Stenbäck (s. 1811). Sen sijaan pietismi on esillä Uudessakaarlepyyssä tehdyissä merkinnöissä liikkeen saatua jalansijaa kaupungissa 1830-luvun lopulla.219Pietismin puolesta ja sitä vastaan puhutaan mm. merkinnöissä, jotka käsittelevät Topeliuksen kuulemia saarnoja ja tuttujen kanssa Uudessakaarlepyyssä käytyjä keskusteluja, ks. Päiväkirja, esim. 22/6, 8/7, 15/7 ja 21/8 1838. Ensimmäiset merkit Sofia-sisaren mielenkiinnosta on kirjattu päiväkirjaan vuonna 1839.220Kesti kuitenkin 1840-luvulle saakka, ennen kuin muuttunut vakaumus näkyi esim. vaateparressa. Ks. Päiväkirja 20/9 1839 ja Catharina Sofia Topelius–ZT 12/10 ja 19/11 1842, Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018.
Opiskelijan aineelliset olot
75 Opiskelijoiden keskuudessa Topelius oli taloudellisesti ja sosiaalisesti etuoikeutetussa asemassa. Hänen ei tarvinnut koskaan ilmoittautua ehdollisesti poissaolevaksi toimiakseen kotiopettajana, mistä käytettiin nimitystä »konditionera»; hän saattoi matkustaa lomilla kotiin; hän oli tervetullut vieras monissa porvariskodeissa ja pääsi liikkumaan yhteiskunnan ylimmissä piireissä; hän ei ollut yksinomaan opiskelijaruokaloiden varassa vaan kävi miltei päivittäin sukulaisten ja tuttavien luona päivällisillä.221Topeliuksen tilannetta voi verrata osakuntatoveri Mattias Castréniin, joka kävi opiskeluaikoinaan kotonaan vain kerran (Helanen, Suuri murros 1937, s. 139). Kaikesta päätellen ylioppilas Topelius eli varsin mukavaa elämää muttei kuitenkaan yli perheensä varojen.
76 Uhka kotiopettajaksi joutumisesta näkyy kylläkin äidin ja pojan kirjeenvaihdossa, mutta se näyttää enemmänkin teoreettiselta vaihtoehdolta kuin todelliselta riskiltä.222Catharina Sofia Topelius–ZT 17/5 1837 ja 5/11 1840, Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018. Topeliuksen opinnot rahoitettiin Sofia-äidin perinnön ja tulojen turvin. Kirjeiden perusteella äidillä näyttää toisinaan olevan vaikeuksia hankkia käteistä, mutta hän luotti vakaasti siihen, että hänen varansa riittivät takaamaan pojalle koulutuksen kummankaan heistä velkaantumatta.223Topeliuksen perheen taloudesta, ks. »Johdanto», Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018. Toisinaan kirjeissä kehotetaan säästäväisyyteen, mutta äidille näyttää silti olevan huomattavasti tärkeämpää, että Topeliuksen opinnot edistyivät ja että hän saattoi jatkaa säätynsä mukaista elämää, johon kuuluivat moitteeton pukeutuminen, tanssiaiset, konsertti- ja teatterikäynnit, vierailut ja asianmukainen ravitsemus sekä kohtuullisen mukava majoitus.224Ks. esim. Catharina Sofia Topelius–ZT 16/11 ja 1/12 1839, Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018.
77 Opiskeluaikanaan Topelius vuokrasi – useimmiten Jakob Blankin kanssa – asunnon lukukaudeksi kerrallaan.225Kevätlukukaudet 1836 ja 1839 hän asui yksin. He asuivat moneen otteeseen salaneuvos Hjärnen talossa Etelä-Esplanadilla. Majapaikan valinta oli monessakin mielessä kuvaava. Hjärnen talo oli tunnettu opiskelijoiden majapaikka. Sen sijainti oli täydellinen, sillä useimmat ylioppilaat halusivat asua yliopiston läheisyydessä. Oli myös yleistä, että ylioppilaat jakoivat asunnon.226Hakala, »Savo-karelska avdelningen år 1845» 1998, s. 122 f. Vuokran lisäksi varauduttiin maksamaan lämmityksestä, kalusteista ja ylläpidosta (siivous ja muut taloustyöt) joihin kului suunnilleen samansuuruinen summa. Kevätlukukaudella 1836, kun Topelius ei asunut Blankin huonetoverina, hän asui toisessa tyypillisessä opiskelija-asunnossa, leskirouvan pitämässä täysihoidossa. Huoneessa oli sänky, pöytä ja tuolit, kirjahylly ja mustetahrojen peittämä kirjoituspulpetti. Vuokra, 10 ruplaa kuukaudessa, johon sisältyi ylläpito, oli kalliimpi kuin hänen asuessaan Blankin kanssa, ja sijaintikin Pikku Roobertinkadulla oli melko kaukana yliopistolta.227Hjärnen talossa vuokra oli 150 ruplaa vuodelta (Päiväkirja 7/2 1836, Hakala, »Savo-karelska avdelningen år 1845» 1998, s. 124 f.).
78 Blank ja Topelius jakoivat majoituskustannukset keskenään, mutta muutenkin he elivät eräänlaisessa yhteistaloudessa, jossa he lainasivat usein rahaa toisiltaan.228Catharina Sofia Topelius–ZT 4/6 1838, Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018. Lainanotto oli tyypillistä opiskelijoiden taloudelle, toisaalta siksi, että opiskelijat joutuivat usein rahapulaan, toisaalta siksi, että käteisen saanti oli usein satunnaista.229Tähän oli monta syytä; palkat ja eläkkeet maksettiin neljännes- tai puolivuosittain ja vuokratulot sekä maanvuokrat vuosittain, eikä vähiten siitä, että suuressa osassa yhteiskuntaa vallitsi luontaistalous. Topelius ei velkaantunut toisin kuin monet muut opiskelijat, ellei oteta lukuun tovereilta saatuja pikkuvippejä.230Päiväkirja 25/5 1833. Sen sijaan hän kävi Kahvi-Maijan kahvilassa luotolla ja maksoi saatuaan taas käteistä, mutta se oli myös yleinen käytäntö.231Kahvi-Maijasta, ks. yllä. Ks. myös Päiväkirja 26/11 1834. Kun Topelius palasi kesä- tai talvilomalta opintojen pariin, hän oli saanut kotoa käteistä ja lisää tuli kirjatuissa kirjeissä.232Kontoböcker 1833–1870, Coll. 244.141, Topelius-kokoelma, NB; Catharina Sofia Topelius–ZT 8/5 1837, Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018. Äkillisessä rahantarpeessa Topelius saattoi saada käteistä Rosenkampffien tai Henrik Borgströmin ja tämän kauppahuonen välityksellä. Borgströmin vaimolla oli sukua Kokkolassa, ja hän näyttääkin toimineen jossain määrin Helsingissä asuneiden pohjalaisten pankkiirina.233Yksityispankkien puuttuessa kauppahuoneet toimivat korvikkeena. Ks. esim. Catharina Sofia Topelius–ZT 4/6 ja 7/11 1837, Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018, Päiväkirja 5/1 1833 ja 12/11 1836.
79 Lukuvuoden kokonaiskustannuksia on vaikea laskea tarkkaan, mutta Topeliuksen Helsingfors Tidningarissa vuonna 1845 julkaisema artikkeli antaa jonkinlaisen käsityksen. Artikkelissa todetaan, että yhdeksän kuukauden oleskelun kustannukset olivat 550–600 seteliruplaa.234Helsingfors Tidningar 11/10 ja 15/10 1845. Laskelmia hankaloittaa entisestään rahalajien määrä: vuoteen 1840 saakka Suomessa oli yleisesti liikkeessä peräti viittä eri rahalajia ja kahta eri valuuttaa, ruplia ja riikintaalereita (riksgälds). Yleisimmin käytettiin seteliruplia ja riikintaalereita. Yksi riikintaaleri (riksgälds) vastasi suunnilleen 1,20 seteliruplaa. Rahanvaihtoa mutkisti sekin, että Ruotsissa käytettiin kaksitoista- (riikintaaleri oli 48 killinkiä) ja Venäjällä kymmenjärjestelmää (rupla oli 100 kopeekkaa). Summa vastaa melko hyvin noin 280 ruplaa, jotka Topelius itse käytti syyslukukaudella 1836 tai vajaata 270 ruplaa syyslukukaudella 1834, vaikka Topeliuksen mukaan osa siitä menikin muuhun.235Kevätlukukausi 1834 tuli halvemmaksi, silloin kului vain noin 210 seteliruplaa. Kontoböcker 1833–1870, Coll. 244.141, Topelius-kokoelma, NB. Muiden aikalaisarvioiden mukaan ylioppilas saattoi selvitä noin 300 ruplalla vuodessa, mikä pitänee paikkansa niiden kohdalla, joilla ei ollut muita vaihtoehtoja.236Helanen, Suuri murros 1937, s. 139. Helanen kirjoittaa kattavasti opiskelijoiden raha-asioista vuosina 1828–1837.
Epilogi – Den svartgröna sommaren
80 Topeliuksen tyyli kehittyy päiväkirjoissa koko ajan analyyttisemmaksi ja kirjallisemmaksi. Hänen myöhempiin vihkoihin kirjoittamiaan vuosikatsauksia voidaan pitää eräänlaisina harjoitelmina pohdiskeluille ja artikkeleille, joita lehtimies Topelius sittemmin julkaisi Helsingfors Tidningarissa. Uudenvuoden 1841 jälkeen hän ei enää pitänyt päiväkirjaa, johon olisi tullut päivittäisiä merkintöjä, mutta laati myöhemmin erilaisia yksityisiä vuosikatsauksia, esimerkiksi »Familje-Chrönikan» jossa hän kuvaili perhe-elämän ensimmäisiä vuosia, tai »Finlands krönikan», joka oli tiivistelmä kotimaan tapahtumista. Arkisten tapahtumien kirjaaminen muistiin yksityisesti päiväkirjan tapaan ei sekään lakannut kokonaan uudenvuoden 1841 jälkeen, vaikkakin ne myöhemmin lyhenivät almanakkojen lyhyiksi kirjauksiksi.237Yleiskatsaus Topeliuksen muistikirjoista, ks. Knapas, »Topelius – krönikören» 2004.
81 Kesä 1842 on kuitenkin poikkeus. Kirjailija kutsuu tuolta ajalta tehtyjä merkintöjä nimellä »Den Svartgröna Sommaren 1842», mustanvihreä kesä, mikä kahdesta poikkeuksellisesta seikasta. Parhaan ystävän, kauppias Henrik Backmanin kuolemasta ja lähestyvästä kihlauksesta Emilie Lindqvistin kanssa.238Pari kihlautui syyskuussa 1842. Topeliuksen ja Lindqvistin avioliitosta, ks. Kilpelä, »Johdanto», Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018. Merkinnät kattavat runsaan kuukauden: heinäkuun 1842, muutaman elokuun päivän ja Backmanin kuolemaa käsittelevän johdanto-osan. Ne ovat poikkeuksellisia myös Topeliuksen myöhempiin merkintöihin verrattuna. Sisältö on kirjoitettu vähäeleisesti, ja keskittyy muita päiväkirjoja enemmän itsetutkiskeluun. Moni seikka on silti ennallaan: seuraelämän tapauksien kuvailu on tässä muiden Uudenkaarlepyyn kuvausten tavoin keskeisellä sijalla.
82 Mustavihreän kesän taustan muodostavat Topeliuksen tutkinto, ensimmäiset harjoitelmat toimittajana ja yhteys Emilie Lindqvistiin. Heinäkuussa 1840 pidetyn maisteripromootion jälkeen ja oleskeltuaan Uudessakaarlepyyssä Topelius jatkoi opintojaan lokakuussa 1840. Hänen ei ollut pakko valita opintosuuntaa heti vaan hän opiskeli suomea, kävi kuuntelemassa oppihistorian professori Blomqvistia ja historian professori Reiniä pohtiessaan tulevaa uraansa.239Päiväkirja 19/10 1840. Ammatinvalinnasta, ks. myös Kilpelä, »Johdanto», Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018. Marraskuun alussa 1840 hän päätti aloittaa historian lisensiaattiopinnot parantaakseen mahdollisuuksiaan saada lehtorinvirka.240Päiväkirja 6/11 1840. Samoihin aikoihin, tammikuussa 1841, hän ryhtyi kirjeenvaihtoon Emilie Lindqvistin kanssa, jonka suhde Backmaniin oli päättynyt ja jonka kihlaus varatuomari John Snellmanin kanssa oli purkautunut.241Emilie näyttää olleen vuoden 1840 alussa kihloissa varatuomari John Snellmanin kanssa. Hän piti surupukua Snellmanin sisaren kuoleman johdosta, mikä viittaa jo julkistettuun kihlaukseen (Päiväkirja 22/1 1840). Kihlaus purettiin ilmeisesti Snellmanin aloitteesta (Topelius, Fästmansbrev 1947, s. 130). Valikoima Zacharias Topeliuksen kirjeitä Emilie Lindqvistille julkaistiin teoksessa Fästmansbrev (toim. Paul Nyberg) 1947. Ks. myös viite 24. Opintojen ohella Topelius toimi edelleen aktiivisesti Pohjalaisessa osakunnassa, ja hänet valittiin sen kirjastonhoitajaksi keväällä 1841.242Nyberg, Zachris Topelius 1949, s. 134. Hän laati myös pitkän esitelmän osakunnan marraskuussa 1841 pidettyyn vuosijuhlaan, jossa hän luonnehti Pohjanmaata ja sen väestöä historiallis-maantieteellisestä näkökulmasta.243Esitelmä painettiin muutamaa vuotta myöhemmin, ks. Topelius, »Om Österbotten», Joukahainen 1 1843, s. 32–50. Hän käytti esitelmää työnäytteenään hakiessaan marraskuussa 1841 kustantaja G. O. Waseniukselta sanomalehden toimittajan paikkaa. Topelius palkattiin Helsingfors Tidningarin toimittajaksi, mistä alkoi hänen kaksikymmenvuotinen toimittajan uransa.244Topelius, Självbiografiska anteckningar 1922, s. 74 f. Kun Topelius saapui Uuteenkaarlepyyhyn kesäkuussa 1842, hänellä oli mukanaan kihlasormus, jonka Backman oli pyytänyt häntä tilaamaan kultasepältä. Backman oli nimittäin kuollessaan kihloissa Marie Hammarinin, varakkaan uusikaarlepyyläiskauppiaan Nils Hammarinin tyttären kanssa. Topelius ei ehtinyt koskaan antaa sormusta ystävälleen.
Viitteet
- 1Zacharias Topeliuksen perheestä, suvusta ja koulunkäynnistä, ks. Kilpelä, »Johdanto», Zacharias Topeliuksen kirjeenvaihto vanhempien kanssa, ZTS XX:2 2018.
- 2Topelius kuvaa ensimmäistä tapaamista Kuddnäsissä Päiväkirjassa 21/6 1837.
- 3Vasenius II 1914, s. 348 f., Päiväkirja 26/3 1834; vrt. myös Nyberg, Zachris Topelius 1949, s. 105 ja Topelius, Självbiografiska anteckningar 1922, s. 55.
- 4Opiskelijoista verraten pieni osa, 17 prosenttia, oli lähtöisin porvarisperheistä (Strömberg, »Studenterna» 1989, s. 317). Topeliusten lähipiiriin kuuluneista kauppiaista eno Josef Calamnius oli ainoa ylioppilas. Kauppaliikkeen jatkajiksi kaavailtujen poikien koulutus järjestettiin muulla tavoin. Alkeisopetusta oli tarjolla esimerkiksi Uudenkaarlepyyn pedagogiossa ja Sahlbomin tädin koulussa. Tyttäret voitiin lähettää myös Tukholmaan opiskelemaan (Birck, Nykarleby stads historia II 1980, s. 245 f.).
- 5Ylemmälle porvaristolle yliopisto oli lähinnä ponnahduslauta korkeisiin hallintovirkoihin, mutta tämä koski lähinnä suurimpia kaupunkeja, joihin valtiovallan keskeiset toiminnot oli sijoitettu. Uusikaarlepyy ei ollut läänin pääkaupunki eikä sillä ollut erityisen läheisiä suhteita ylimpään virkamieskuntaan, ja siksi kiinnostus yliopisto-opintoihin jäi siellä vähäisemmäksi (Strömberg, »Studenterna» 1989, s. 327 ff.). Useimmat kaupungissa ja sen lähiympäristössä toimineet laitokset palvelivat paikallishallintoa ja keskittyivät porvariston tarpeisiin (eli palvelemaan kauppaa ja merenkulkua). Keskus- ja aluehallintoa edustivat lähinnä maanmittaaja, piirilääkäri, kruunuvouti, nimismies ja tuomari.
- 6Julius Cederman oli Uudenkaarlepyyn nimismiehen Hans Cedermanin poika ja oli käynyt Vaasan triviaalikoulua; Carl Niclas Stenroth oli maanmittaaja Carl Erik Stenrothin poika; kappalaisen poika Lorenz Mathesius oli sen sijaan lapsuuden leikkitovereita; Jean Logrén oli lukkarin poika. Josef Werfving oli viidestä paikkakuntalaisesta toverista ainoa, jonka isä kuului porvaristoon. Mathesius loi kuitenkin uran siviilihallinnossa. Pohjalaisopiskelijoiden taustoista, ks. Helanen, Suuri murros 1937, liite.
- 7Topelius oli tavannut suurimman osan lähimmistä yliopistoaikaisista ystävistään käydessään koulua Oulussa ja sittemmin Pohjalaisessa osakunnassa.
- 8Backmanin isä Henrik Emil Backman oli muuttanut Savosta Tukholmaan. Hänen tyttärensä Augusta meni naimisiin Topeliuksen enon Gustaf Turdinin kanssa 1831, jolloin Henrik Backman seurasi tätä Uuteenkaarlepyyhyn. Backmanin isän ja Topeliuksen äidinisän Samuel Calamniuksen vanhemmat olivat pikkuserkkuja. Yhteys kuvastaa Pohjanmaan kauppiassukujen laajoja sukulaisuusverkostoja (Vasenius I 1912, s. 395).
- 9Päiväkirja 1/1 1839.
- 10Päiväkirja 23/1 1839.
- 11Ollila, »Tapoja, tunteita ja uskomuksia» 2002, s. 168 ff.
- 12Hasselberg, Den sociala ekonomin 1998, s. 104, 147 ff. och 277 ff.
- 13Ulvros, Fruar och mamseller 1996, s. 200, Häggman, Perheen vuosisata 1994, s. 91.
- 14Päiväkirja 18/11, 21/11, 28/11, 5/12, 12/12 1837, Päiväkirja 9/1, 15/1 ja 23/1 1838.
- 15Hasselberg, Den sociala ekonomin 1998, s. 93 ff. Muita tyypillisiä seuraelämän tapahtumia talvella olivat uudenvuodenvierailut uudenvuodenpäivänä ja rekiajelut, eräänlaiset huviajelut, joilla ryhmä yleensä nuoria ihmisiä lähti rekiretkelle ja lopuksi pidettiin tanssit. Uudenvuodenvierailuista ks. esim. 1/1 1837, rekiajeluista ks. Päiväkirja 13/1 1836 ja 7/2 1837.
- 16Kahvikutsuista käytettiin muun muassa nimitystä »caffedoria», ks. Päiväkirja, esim. 27/8 1834.
- 17Ks. Päiväkirja, esim. 9/8–12/8 1833 ja 10/8–15/8 1836.
- 18Päiväkirja 16/10 1836.
- 19Ibid. Pikkukaupungin seuraelämästä, ks. Päiväkirja, esim. 2/12 1838. Topelius käyttää usein lämmön ja kylmyyden kaltaisia vertaiskuvia luonnehtiessaan eroa Uudenkaarlepyyn ja Helsingin seuraelämän välillä, vrt. esim. Päiväkirja 2/12 1838 ja 3/2 1838. Topeliuksen arvostelua Helsingin pinnallista ja hienostelevaa seurustelukulttuuria kohtaan voidaan tarkastella suhteessa laajempaankin aatelin, salonkikulttuurin ja salonkikasvatuksen arvosteluun sekä kodikkuuden korostamiseen (Häggman, Perheen vuosisata 1994, s. 145 f., 150 ff., 161 f.).
- 20Birck, Nykarleby stads historia II 1980, s. 245 f., Heikel, Minnen från min barndom och skoltid 1945, s. 49 f.
- 21Kotiin lähettämissään kirjeissä hän käytti jonkin verran murresanoja ja -ilmauksia, joskin vähemmän kuin äitinsä. Päiväkirjan murreaineksesta, ks. Päiväkirja, esim. 25/1, 11/8 1835 ja 9/9 1837.
- 22Birck, Nykarleby stads historia II, s. 411, 417.
- 23Ks. Päiväkirja 23/8 1834, 13/6–14/6 1835 ja vesillelasku Oxkangarin telakalla 16/9 1837.
- 24Mathilda Lithén oli Topeliuksen serkku ja ensimmäinen nuoruudenrakkaus. Sittemmin Topelius rakastui Emilie Lindqvistiin mutta luopui toiveistaan ystävänsä Henrik Backmanin hyväksi. Vuoden 1842 päiväkirja käsittelee suurelta osin surun sekaista iloa: hänen tappiotaan ja toivoa voittaa Emilie Lindqvistin rakkaus. Ks. myös Zilliacus & Herberts, »Inledning», Ljungblommor, ZTS I 2010, s. XXII ff., Nyberg, Zachris Topelius 1949, s. 136 f.
- 25Pikkukaupungille tyypilliseen tapaan virkamiesluokka ja varakkaimmat kauppiaat sulautuivat tiiviiksi ryhmäksi, ja yhtä tyypillistä oli, että kaikki osapuolet olivat selvillä ääneen lausumattomista rajalinjoista (Åström, »Borgerlig kultur som forskningsobjekt» 2013, s. 18 f.).
- 26Esimerkiksi värjäri Magnus Wahlberg ja hatuntekijä Petter Olof Wahlberg musisoivat juhlissa mutteivät näytä osallistuneen muihin huveihin. Hierarkia näkyy muun muassa urkuri Marklundin tapauksessa, jonka tullinhoitaja Lundmark kutsui tanssiaisiin vuonna 1839 mutta jota muut osallistujat kieltäytyivät päästämästä sisään, koska hänen ei katsottu kuuluvan Uudenkaarlepyyn seurapiireihin osallisena vaan ainoastaan musikanttina (Biskop, Zachris Topelius i dansens virvlar 1998, s. 88).
- 27Päiväkirja 5/1 1837.
- 28Wirilander, Herrskapsfolk 1982, s. 74, 92 ff.
- 29Päiväkirja 5/1 1837.
- 30Ephemerer 1834–1835 on julkaistu painettuna (2006, toim. Carola Herberts ja Laura Mattsson).
- 31Kaupungissa oli noin 350–400 henkilöä, runsaat 40 prosenttia väestöstä, jotka luettiin aatelittomien säätyläisten ryhmään. Heitä olivat kauppiaat, laivurit, käsityöläiset, papit, virkamiehet ym., ja ryhmä käsitti 70–80 perhettä. Tilastossa eivät kuitenkaan näy aikalaisten omat erottelut (Birck, Nykarleby stads historia II 1980, s. 116–121).
- 32Åström, »Borgerlig kultur som forskningsobjekt» 2013, s. 19.
- 33Seikkaperäisesti kuvatusta vierailusta Pietarsaaren »kissojen» luona, ks. Päiväkirja 27/9–29/9 1840.
- 34Birck, Nykarleby stads historia II 1980, s. 432 f., 462 f.
- 35Päiväkirja 22/1 1838 ja 16/10 1838, Birck, Nykarleby stads historia II 1980, s. 475–483.
- 36Birck, Nykarleby stads historia II 1980, s. 188, 483.
- 37Topeliuksen aikana 1830-luvulla vallinneiden lakien ja asetusten mukaan. Ehdot määritettiin pääosin ruotsalaisissa laeissa Sweriges Rikes Lag Gillad och antagen på Riksdagen åhr 1734, Rakennuskaaren 28. luku (»Kestikievareista») sekä Kungliga Gästgifvareförordningen den 12 december 1734, jotka olivat 1600-luvun kestikievariasetusten ajan tasalle saatettuja seuraajia. Tiivistelmä kyydityslaitosta säädelleistä laeista ja asetuksista, ks. Lindeström, Vägvisare genom Storfurstendömet Finland 1835, bih. ja Sakregister till Finlands författningssamling I 1876, s. 74 f. Ks. myös Förvaltningshistorisk ordbok, »skjutsväsen», ja Uppslagsverket Finland, »gästgiverier», »skjutsväsen».
- 38Topelius matkusti ainakin muutaman kerran omalla kuomureellä (Päiväkirja 1/2 1836; Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018, ZT–ST 20/3 1836 och ST–ZT 6/4 1836). Vuonna 1838 Topelius mainitsee kuinka »vanha kärryni kolisteli Tavasttullista ulos» (Päiväkirja 17/6 1838).
- 39Lindeström, Vägvisare genom Storfurstendömet Finland 1835, s. 143–150, 160. Kyytirahan tarkoitus oli korvata miehen ja hevosen menetetyn työajan hinta (Mauranen, »Puuta, heinää, hevosia – talous ja tie 1800-luvun alkupuoliskolla» 1999, s. 404).
- 40Käytettävissä olleet hevoset ja kulkuneuvot vaihtelivat tien mukaan: suurempien teiden varsilla pääasiassa alueen talonpojat järjestivät kievareille ns. hollikyytejä. Periaate merkitsi sitä, että alueen rahvas odotteli kievareissa matkustavaisia tietyn kaavan mukaan. Pienempien teiden varsilla kievareilla oli tarjota omat hevoset eli kestikievarikyyti, tai niistä käytiin hakemassa hevosia lähiseudun tiloilta, mikä saattoi merkitä pitkiä odotusaikoja (Förvaltningshistorisk ordbok, »hållskjuts» [hollikyyti], »gästgiveriskjuts» [kestikievarikyyti], »reservskjuts» [varakyyti]). Kestikievarit sijaitsivat usein saman tilan yhteydessä vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja, mutta ne saattoivat myös siirtyä. Se tarkoitti, että kylän tarkoitukseen soveltuvat tilat pitivät vuorotellen kestikievaria. Siksi tässä teoksessa kestikievareiden niminä käytetään pääasiassa kylän nimiä, joita usein käytettiin tietyn kestikievarin synonyyminä.
- 41Tämä johtui siitä, että Maunu Eerikinpojan keskiaikaisesta maanlaista alkaen julki lausuttuna periaatteena oli se, että yleiset tiet eli paikallisyhteisön ylläpitämät maantiet kulkivat kylästä kylään. Koordinoitua ja johdonmukaista valtiollista liikennepolitiikkaa ryhdyttiin harjoittamaan vasta 1800-luvun lopulla, ja siksi tieverkkoa kehitettiin epätasaisesti, vaikka kokonaisuutena se laajenikin koko ajan (»Vägar, trafik och samhälle före år 1860» 1999, s. 439–442).
- 42Lindeström, Vägvisare genom Storfurstendömet Finland 1835, taulukkoliite. Jos kestikievarien väliset etäisyydet lasketaan yhteen, saadaan runsaat 476 virstaa. Lindemanin teoksessa Ny Vägvisare genom Storfurstendömet Finland (1848, taulukkoliite) matkaksi ilmoitetaan 476,1 virstaa. Suomen virsta oli kymmenesosa Ruotsin peninkulmasta eli 1069 m. Venäjän virsta oli kaksi metriä lyhyempi.
- 43Nenonen, »Tien synty» 1999, s. 348 ff. Talvella matkustamisesta, ks. Päiväkirja, esim. 31/1–4/2 1836.
- 44Topeliuksen käyttämät tiet edustivat historian eri kerrostumia, jotkin osuudet olivat peräisin keskiajalta ja toiset olivat uudempia (Nenonen, »Vesiltä pyörille: suuret maantiet 1550–1800» 1999, s. 178, Luoto, Pirkanmaan historiallisesti merkittävät tiet 2010, s. 18 ff., 24).
- 45Päiväkirja 17/12–20/12 1834 och 4/10–10/10 1840. Jos lain kirjainta olisi noudatettu, matka-aika olisi moninkertaistunut. Luterilaisen oikeaoppisuuden aikana säädetyssä kestikievarijärjestyksessä matkustaminen oli kielletty sunnuntaisin ja pyhinä (§ 17). Kaikesta päätellen kieltoa ei noudatettu, ks. Päiväkirja, esim. 17/6 1838.
- 46Ks. Päiväkirja, esim. 18/9–21/9 1834 ja 25/1–30/1 1839.
- 47Esimerkkejä matkustamisesta yöaikaan Päiväkirjassa 20/9–21/9 1834, 22/9–23/9 1837, 16/12–18/12 1837, 1/2–3/2 1838 (24 peninkulmaa yössä ja kahdessa päivässä), 20/6–21/6 1838, 4/7–10/7 1840.
- 48Päiväkirja 1/2 1836.
- 49Päiväkirja 8/6–9/6 1834, 17–20/12 1834, 16/12 1837. Poikkeuksellisen ripeänä vauhtina mainitaan puolitoista peninkulmaa tunnissa (Päiväkirja 21/9 1834).
- 50Päiväkirja 21/5–22/5 1840, ks. myös Päiväkirja 27/1–30/1 1835, 1/2 1838, 17/6–21/6 1838. Elämä kestikievareissa saattoi kieltämättä sujua kosteissa merkeissä. Ne olivat maaseudun anniskelupaikkoja, ja siksi etenkin yhteiskunnan yläluokka katsoi niiden yleisesti levittävän tapainturmelusta. Nuorille kyydittäville katsottiin vahingolliseksi viettää odotusaikaa vanhempien ajomiesten ja ryyppäämiseen, tupakointiin, tappelemiseen ja kortinpeluuseen keskittyneiden matkustajien kanssa (Mauranen, »Puuta, heinää, hevosia – talous ja tie 1800-luvun alkupuoliskolla» 1999, s. 404 f., Åbo Tidningar 14/11 1840, Saima 29/5 1845). Toinen esimerkki alkoholinkäytöstä matkalla olivat markkinat: Topelius huomioi että »Bacchuksen waltakunta oli woimissaan Hämäläisten keskuudessa» palatessaan kotiin Hämeenlinnan markkinoilta (Päiväkirja 22/9 1837, vrt. myös Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018, ZT–ST 7/9 1863).
- 51Kungl. Gästgifvareordningen 12 december 1734 määräsi, että kievaritilan tuli varata suurehko yhteinen huone matkustavaisille sekä vierastupa, jossa on kamareita yöpyjille. Tilalla tuli olla myös vaunusuoja ja talli sekä hollitupa, jossa kyyditsijät saattoivat odottaa matkustavaisia. Seuduilla joilla oli vähemmän liikennöityjä teitä voitiin myöntää erivapauksia muiden järjestelyjen toteuttamiseksi. Jos matkalaisia oli vähän, vaihtelu oli suurempaa; vilkasliikenteisillä teillä tulot olivat suuremmat, ja siksi siellä oli myös paremmat edellytykset tarjota täysimittaisia palveluja.
- 52Topelius matkusti mm. »vaatimattomassa risuhäkissä» (Päiväkirja 25/5 1840), ja »h–ssa kärryssä jossa ei ollut istuinta» (Päiväkirja 25/5 1840). Koska ajopelien laatu vaihteli melkoisesti, monet käyttivät omia vaunuja ja tarvitsivat vain hevosta ja kuljettajaa. Topelius käytti omia ajopelejä matkustaessaan opiskeluaikoinaan Uuteenkaarlepyyhyn ainakin talvisin ja viimeistään 1840-luvulta lähtien myös kesäisin (ks. alaviite 35 ja Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018, ST–ZT 2/10 1842). Omat vaunutkaan eivät silti aina taanneet mukavuutta: »… ystävämme Hallstenin kärryä viheliäisempää kidutuslaitetta en ole käytännössä koskaan kokenutkaan. Feuerbach unohti mainita sen kirjassaan Geschichte des peinlichen Rechts» (Päiväkirja 23/5 1840).
- 53Mauranen, »Puuta, heinää, hevosia – talous ja tie 1800-luvun alkupuoliskolla» 1999, s. 404. Topelius päivittelee sekä säälittäviä että kelvottomia kyytejä: »kärryn takana istui kyytityttö hampaat kalisten – Annoin hänelle takkini» ja »kyyti miehet alle kaiken arvostelun» (Päiväkirja 1/10 1840 ja 2/2 1836).
- 54Päiväkirja 1/2 1836.
- 55Topeliuksen suhdetta Kahran Gretaan käsitellään seikkaperäisesti teoksessa Vasenius, Zacharias Topelius II, s. 354–365, Nyberg, Zachris Topelius 1949, s. 120–131 sekä Zilliacuksen teoksessa »Inledning», Ljungblommor, ZTS I 2009, s. XXII ff. Suhde innoitti useita runoja, mm. »Irrskenet på heden», jonka nimi viittaa merkintään Päiväkirjassa 26/1 1839.
- 56Kärryssä tai reessä sai oikeastaan matkustaa vain kaksi henkilöä, eikä sen paino saanut ylittää kippuntaa eli noin 170 kiloa, kun vaunujen eteen oli valjastettu yksi hevonen. Kahdella hevosella matkustajia sai olla kolme sekä ajomies tai kyytijä (Idestam, Rakennuskaari, 28 luku, § 13, vuoden 1734 laki 1902, s. 132 f.). Käytännössä yksi hevonen näyttää riittäneen kahdelle matkustajalle sekä kyyditsijälle, vrt. Päiväkirja 1/2 1836.
- 57Ks. Päiväkirja, esim. 7/9–10/9 1836, 9/2–13/2 1837, 17/6–21/6 1837, 25/1–30/1 1839, 21/5–25/5 1840, 4/7–10/7 1840, 1/10–6/10 1840. Suuremmalla seurueella matkustaminen ei sen sijaan tuottanut mittakaavaetuja, koska tarjolla olleissa kulkuneuvoissa ei yleensä ollut tilaa useammalle kuin kahdelle matkustajalle. Isompia vaunuja käytettäessä tarvittiin myös enemmän hevosia, mikä tietysti maksoi lisää. Kestikievarijärjestykseen tai Rakennuskaareen ei ollut kirjattu säädöstä hevosta kohti määräytyvästä maksusta, mutta asia tulkittiin niin, ks. esim. Gästgifvareförordningen den 12 december 1734 § 15.
- 58Päiväkirja 1/2 1836.
- 59»… gästgifvargården Huutijerfvi [Huutijärven kestikievari] … kelpo paikka.» (Päiväkirja 20/9 1834), »Yöpymispaikkamme oli sangen hywä; yösijasta ja eräistä muista pikku tarpeista emäntä pyysi wieraanwaraisessa yksinkertaisuudessaan 3 ʄ [killinkiä]; annoimme hänelle kolmin werroin.» (Päiväkirja 20/9 1834), »Kestikiewarit lähes poikkeuksetta hywiä, wäki palvelualtista ja hywäntahtoista.» (Päiväkirja 6/7 1840).
- 60Kyytilaitos on valaiseva esimerkki sääty-yhteiskunnan järjestelyistä: rahvas tuotti palvelun jota harvalukuinen herrasväki hyödynsi. Periaatteessa kaikki saattoivat käyttää kyytejä, mutta monien rajoitusten ja hintojen vuoksi ne oli käytännössä varattu ylemmille säädyille (ja varakkaalle rahvaalle). Kyytilaitoksen hierarkiaa kuvastaa muun muassa se miten raa’asti etenkin nuorempia ja hierarkian pohjimmaisia voitiin kohdella: »Heti alussa kränää kyytipojan kanssa… Asia hoidettiin korvatillikalla.» (Päiväkirja 29/6 1836). Yksi sääty-yhteiskunnalle luonteenomaisia piirteitä oli käsitys oman säädyn erinomaisuudesta. Esimerkkinä mainittakoon, kuinka Topelius tekee pilkkaa isäntäväen esi-isistä ja paikallisylpeydestä Torttilan rusthollissa, jossa toimi Turkhaudan kestikievari (Päiväkirja 9/7 1840). Ylemmät säädyt halveksivat erityisesti ns. puoliherroja, kuten rusthollarien kaltaisia varakkaita talonpoikia (Wirilander, Herrskapsfolk 1982, s. 71 f., 337 ff.).
- 61Mauranen, »Puuta, heinää, hevosia – talous ja tie 1800-luvun alkupuoliskolla» 1999, s. 404.
- 62Tämän vuoksi kyytilaitos oli epäsuosittu etenkin vähän liikennöidyillä alueilla (ibid.).
- 63Summat on muunnettu (riksgälds) riikintaalereista setelirupliksi Topeliuksen itse käyttämän kurssin mukaisesti. Syksyllä 1834 paluumatkan kyytimaksut syyskuussa olivat 30 ruplaa, kun taas matka Uuteenkaarlepyyhyn maksoi vajaat 20 ruplaa ja lukukauden kokonaiskulut olivat 268,20 seteliruplaa. Myöhemmät opiskeluaikojen matkat noudattavat suunnilleen samaa kaavaa, vaikka kustannukset jäävätkin hieman pienemmiksi (Kontoböcker 1833–1870, Coll. 244.141, Topelius-kokoelma, NB).
- 64Päiväkirja 4/7–10/7 1840.
- 65Päiväkirja 22/4 1835 ja 22/5–9/6 1835. Matka ei ollut ilmainen mutta tuli hieman halvemmaksi kuin maanteitse tehty matka (Kontoböcker, Coll. 244.141, Topelius-kokoelma, NB).
- 66Alaluvun otsikko viittaa Topeliuksen Finland-lehdessä vuonna julkaisemassa 1885 artikkelisarjassa »Anteckningar från det Helsingfors som gått» käytettyyn otsikkoon. Sarja julkaistiin kirjana Anteckningar från det Helsingfors som gått (toim. Torsten Steinby) 1968.
- 67Klinge, Huvudstaden 2012, s. 51 f.
- 68Kaupunki tosin sijaitsi 1700-luvun puolivälistä alkaen Viaporin suuren laivastotukikohdan naapurissa, ja aika ajoin tukikohdassa asui enemmän väkeä kuin itse kaupungissa.
- 69Klinge, Huvudstaden 2012, s. 68 ff.
- 70Nykyään kaksi viimeksimainittua ovat nimeltään Snellmaninkatu ja Meritullinkatu.
- 71Klinge, Huvudstaden 2012, s. 174 f. Puolan vuoden 1831 kansannousun yhteydessä eri puolilla Eurooppaa oli etenkin opiskelijoiden keskuudessa noussut esiin venäläisvastaisuutta, kun taas Suomessa oli rauhallista, mitä keisari arvosti.
- 72Klinge, Huvudstaden 2012, s. 170 f., 174.
- 73Ristiriita ilmenee muun muassa hänen omien sanojensa mukaan vastahakoisissa hurraahuudoissaan keisarin vieraillessa maassa vuonna 1833 (Päiväkirja 10/7 1833). Häntä suututti myös muun muassa se, että professori Gabriel Rein ei hänen mielestään käsitellyt tarpeeksi ankarasti venäläisten väkivaltaisuutta suuren Pohjan sodan aikana. Sen sijaan hän kuvaa neutraalisti keisarihuoneelle juotuja maljoja (Päiväkirja 7/3 ja 11/5 1836).
- 74Nykyistä Senaatintoria ympäröivä alue. Kirkon rakennustyöt oli aloitettu vuonna 1830 ja saatettiin päätökseen vasta vuonna 1852, vaikka ulkopuolelta kirkko olikin valmiina jo vuonna 1840, ja sitä voitiin käyttää promootiossa. Päiväkirja 11/2, 19/2, 23/2 1833
- 75Klinge, Huvudstaden 2012, s. 76 ff., 285 ff. Myös vuonna 1804 rakennettu vanha raatihuone purettiin Topeliuksen opiskeluaikana, vuoden 1837 paikkeilla, kun kaupunginhallinto muutti Bockin taloon, kenraalikuvernöörin entiseen taloon torin etelälaidalla. Ks. myös Lindberg & Rein, »Stadsplanering och byggnadsverksamhet» 1950, s. 76 ff.
- 76Topelius, Anteckningar från det Helsingfors som gått 1968, s. 37. Muissa lähteissä puhutaan Kluuvikadun ja Aleksanterinkadun kulmasta, joka on kaksi korttelia idempänä (Lindberg & Rein, »Stadsplanering och byggnadsverksamhet» 1950, s. 99 ff.).
- 77Päiväkirja 15/11 1834, 29/4 1838 ja 21/7 1840.
- 78Topelius, Anteckningar från det Helsingfors som gått 1968, s. 35.
- 79Nämä ulkohuoneet saattoivat olla esim. leivintupia, verstaita, talleja, halkoliitereitä ja vaunusuojia, navettoja ja kanaloita, ruoka-aittoja ja käymälöitä (Wickberg, Privathus i Kronohagen i Helsingfors under empiretiden 1978, s. 32–45, ks. myös Häggman, Perheen vuosisata 1994, s. 46 f.).
- 80Waris, »Huvudstadssamhället» 1950, s. 11 ff.
- 81Kaupungin väkiluku oli yli kaksinkertaistunut sen jälkeen kun siitä tuli pääkaupunki vuonna 1812, ja vuonna 1832 siellä asui noin 11 000 henkeä. Vuonna 1840 asukkaita oli runsaat 13 000. Lukuihin ei sisälly sotilasosastojen miesvahvuuksia. Kokonaisväkimäärä lienee ollut 12 500 vuonna 1832 ja vajaat 18 000 vuonna 1840 (Waris, »Huvudstadssamhället» 1950, s. 11).
- 82Päiväkirja 14/6 1838 ja 7/5 1839.
- 83Kylpylaitoksen rakennustyöt aloitettiin vuonna 1835 ja Kaivohuone valmistui vuonna 1838 (Klinge, Huvudstaden 2012, s. 244–249).
- 84Klinge, Huvudstaden 2012, s. 283. Säännöllinen höyrylaivayhteys linjalla Turku–Helsinki–Tallinna–Pietari avattiin vuonna 1837, mutta turisteille tarkoitettua höyrylaivaliikennettä oli harjoitettu jo edellisenä kesänä (Castrén, »Helsingfors som kulturcentrum» 1950, s. 586). Tuolloin Tallinnasta käytettiin nimeä Reval.
- 85Esim. Nyberg, Zachris Topelius 1949, s. 82 f.
- 86Muun muassa Mohrin, Reithmeyerin, Schultzin ja Weylandtin seurueet Pietarista ja Kestelootin Tallinnasta. Hirn, »Deutsche Theatergastspiele i Finnland, 1735-1918» 1997, s. 145, Hirn, »Johann Arnold Schultz: Theaterdirektor, 1795-1836» 1997, s. 155 ff.
- 87Esim. Delandin ja Torsslowin ruotsalaiset teatteriseurueet. Kuninkaallisen teatterin näyttelijöistä koottu ryhmä saapui Helsinkiin kesäkuussa 1836 (Päiväkirja 24/6 1836).
- 88Näytelmiä oli siihen asti esitetty erilaisissa väliaikaistiloissa, mm. entisessä tykistömakasiinissa Maurinkadulla. Uudessa Engelin suunnittelemassa puurakennuksessa oli noin 400 istumapaikkaa, ja se osoittautui pian liian pieneksi – lisäksi siellä oli talvisin kovin kylmä. Kun uusi teatterirakennus vihittiin käyttöön vuonna 1860, entinen rakennus siirrettiin nykyiselle Arkadiankadulle, missä se toimi mm. kaupungin suomenkielisenä näyttämönä 1900-luvun alkuun asti (Castrén, »Helsingfors som kulturcentrum» 1950 s. 509 ff., 538). Ester-Margaret von Frenckell on kuvannut uuden pääkaupungin teatterielämän kehitystä seikkaperäisesti kahdessa laajassa teoksessa: Offentliga nöjen och privata i Helsingfors 1812–1827 (väitösk.) 1943 ja Sju magra år med Thalia. Offentliga nöjen och privata i Helsingfors 1827–1833 1953.
- 89Päiväkirja 28/3, 29/3, 4/4 ja 10/4 1837.
- 90Päiväkirja 5/7 1836.
- 91Päiväkirja 14/6 1835.
- 92Ks. esim. Westerlundin seurueen syksystä 1832 kevääseen 1833 esittämät näytelmät: Slåtter-Ölet, eller Kronofogdarne, Lyrisk Comedie 28/10 1832, Olle Nötboms förtviflan 11/1 1833 ja Elisene, eller Skogen vid Hermanstadt 6/2 1833. Kuninkaallisen teatterin näyttelijät esittivät esim. dramatisoinnin Sophie von Knorringin teoksesta Vännerna (1835) 26/6 1836.
- 93Klinge, Huvudstaden 2012, s. 279 f.
- 94von Frenckell, Sju magra år med Thalia 1952, s. IX.
- 95Päiväkirja 29/3 1833.
- 96Ks. esim. Topeliuksen arvostelu Delandin ohjaamasta Angelo Malpieristä 26/10 1839, jota hän vertasi Westerlundin edellisvuoden tulkintaan, 11/12 1838. Topelius kävi katsomassa Fra Diavolon kolmesti marraskuussa 1840 (Päiväkirja 19/11, 20/11 ja 24/11 1840).
- 97Castrén, »Helsingfors som kulturcentrum» 1950, s. 549 f.
- 98Kolmas tärkeä konserttisali oli Nikolainkirkko, joka oli rakenteilla, mutta sitä voitiin käyttää vuodesta 1840 alkaen, vaikka kirkko tuli täysin valmiiksi vasta vuonna 1852.
- 99Klinge, Huvudstaden 2012, s. 337 f. Klingen mukaan Henrik Borgström ja Pacius liittyivät yhteen ja hyödynsivät toistensa yhteysverkostoja elävöittääkseen Helsingin musiikkielämää etenkin Tukholman ja Pietarin välisen höyrylaivaliikenteen käynnistyttyä vuonna 1837 ja Kaivohuoneen valmistuttua vuonna 1838.
- 100Päiväkirja 17/4 1835, Castrén, »Helsingfors som kulturcentrum» 1950 , s. 550 f. Topelius kuvailee elävästi, kuinka kappale esitettiin pitkänäperjantaina 1838 (13/4) Paciuksen perustaman harrastajayhdistyksen Musikaliska Sällskapetin jäsenistä kootun kuoron ja solistien tulkitsemana.
- 101Ammattimuusikoita edustivat yliopiston musiikinopettajien lisäksi sotilasmuusikot, kuten Suomen kaartin kapellimestari Josef Tvarjanski.
- 102Musiikissa kielen merkitys oli vähäisempi, mikä avasi ovet kansainvälisille artisteille. Esimerkiksi ranskalainen Sainton piti konsertin 9/6 1838 (Päiväkirja 9/6 1838). Joukossa oli myös itävaltalaisia, kuten Anton Stransky (Päiväkirja 13/7 1840). Myös tanskalaiset (Wilhelm Kuhrup) ja norjalaiset (Ole Bull) muusikot konsertoivat kaupungissa, mutta huomattava osa muusikoista oli Tallinnan ja Pietarin saksalaisia, esim. Marianne von Kesteloot, Gotthard Johann Dieberg, näyttelijättärinä ja laulajina tunnetut Reithmeyerin sisarukset ja Hornicken herrasväki. Toiset tulivat Ruotsista, kuten Johan Nagel tai Johann Adolph Ferdinand Beer, joista jälkimmäinen toimi aluksi kuninkaallisessa hovisoittokunnassa ja sitten Pietarin oopperassa.
- 103Esim. musiikki-illat keväällä 1839 (Helsingfors Tidningar 13/2 ja 6/3 1839).
- 104Päiväkirja 10/10 1833 ja 18/2 1836. Liput Marianne von Kestelootin konserttiin 2/10 1839 maksoivat 2 ruplaa. [banco] 50 k. (Helsingfors Tidningar 2/10 1839). Teatterilippujen hinta oli 60 kopeekan ja 2 ruplan 40 kopeekan välillä. (HT 12/10 1839). Teatterilipun hinta vastasi vuonna 1833 työläisen noin viiden tunnin palkkaa (Suomen rahamuseo, Arvolaskuri. Tarkistettu 13/10 2017).
- 105Päiväkirja 10/5 1838, Helsingfors Tidningar 2/5 1838, Finlands Allmänna Tidning 11/5 1838, Helsingfors Morgonblad 14/5 1838. Toinen esimerkki: »Die letzten Dinge» -oratorion esityksessä 13/4 1838 oli 800 kuulijaa, mikä lienee vastannut noin viittä prosenttia kaupungin väestöstä.
- 106Amatöörimuusikoista mainittakoon mm. August Tawaststjerna, hammaslääkäri Ludvig Carl Frænkel, Agata Eleonora af Schultén, Augusta Mellin, Nina Martin, Henrik Mechelin. Ks. myös viite 118.
- 107Lechleitner, »Hausmusik», Oesterreichisches Musiklexikon online. Tarkistettu 7/10 2017.
- 108Päiväkirja 5/10 ja 19/10 1834.
- 109Yksityisoppilas Topelius vuokrasi Runebergeillä asuessaan huonetoverinsa Barckin kanssa fortepianon vuonna 1832 (5/11 1832). Kuddnäsin piano rahdattiin helmikuussa 1837 Helsinkiin samalla kun huutokaupasta hankittiin flyygeli. Flyygeli lähetettiin sitten Kuddnäsiin, jotta Sophie-sisarella olisi jotain millä soittaa palattuaan Tukholmasta, missä hän oli oleskellut pitemmän aikaa (Päiväkirja 28/1, 17/2, 23/9, 27/10 1837, Vasenius II 1914, s. 92 f.). Vuonna 1834 Topeliuksella ei kuitenkaan näytä olleen pianoa vaan hän soitti oman pianoforten puutteessa toverinsa luona (Päiväkirja 11/5, 3/6 ja 30/9 1834). Hän soitti myös Rosenkampffeilla ja Thunebergeilla (Päiväkirja 1/2, 8/2 ja 11/3 1835).
- 110Bellinin Norma-oopperan musiikki vaikuttaa olleen suosiossa Topeliuksen piireissä 1830-luvun lopulla. Kappaletta esittivät sekä Kestelootin että Hornicken & Reithmeyerin seurueet vuosina 1839–1840. Auberin syksyllä 1840 esitetyn Fra Diavolon musiikkia soitettiin paljon musisoitaessa itse (Päiväkirja 30/8 ja 5/12 1840).
- 111Päiväkirja 18/10 1838. Eräitä Haydnin pianosonaatteja soitettiin myös.
- 112Päiväkirja 20/2 1836.
- 113Ks. esim. Topeliuksen ja Henrik Backmanin Uudessakaarlepyyssä järjestämät julkiset tanssiaiset (Päiväkirja 1/1 1839). Rajoitukset ilmaistiin rivien välissä, ks. esim. Helsingfors Tidningar 2/2 1839. Tanssiaiset olivat usein myös ennakkomaksullisia eli niihin piti ilmoittautua nimellään ja lunastaa liput. Lisäksi liput olivat melko kalliita, ennakkomaksullisiin tilaisuuksiin ja tanssiaisiin yleensä 2–3 seteliruplaa miehiltä, samoin sekä piknikeille että porvariklubin tanssi-iltoihin. Naisten liput maksoivat puolet siitä (Finlands Allmänna Tidning 10/1, 26/1 1833, HT 12/4 1837, HT 2/2 1839).
- 114Klinge, Huvudstaden 2012, s. 307.
- 115Castrén, »Helsingfors som kulturcentrum» 1950, s. 576.
- 116Päiväkirja 15/4 1836.
- 117Menestys elämässä oli tiiviisti yhteydessä sosiaaliseen pääomaan. Seuraelämällä, henkilösuhteilla ja niistä syntyvällä luottamuksella sekä vertaisten keskinäisillä palveluksilla ja vastapalveluksilla oli siksi suuri merkitys yhteiskunnassa. Ks. esim. Hasselberg, Den sociala ekonomin 1998, s. 101–107. Säätyeroista ja eri ryhmien välisistä jännitteistä, ks. Wirilander, Herrskapsfolk 1982, s. 71–80. Sosiaalisesta pääomasta ja verkostoista, ks. Kilpelä »Johdanto», Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018.
- 118Topelius oli kahdeksanvuotias saadessaan ensi kerran tanssitunteja (Biskop, Zachris Topelius i dansens virvlar 1998, s. 35). Gunnel Biskop on tutkinut päiväkirjojen pohjalta kattavasti tanssikulttuurin eri muotoja Topeliuksen aikana.
- 119Topelius kävi Christina Charlotta Arppen tanssikoulua lokakuusta 1832 tammikuuhun 1833 (Biskop, Zachris Topelius i dansens virvlar 1998, s. 39, Päiväkirja 26/1 1833).
- 120Päiväkirja 14/2 1836. Tansseissa kävivät sekä nuoret että vanhat, vaikka vanhat eivät välttämättä tanssineetkaan. Yhteiskunnallisen aseman kannalta oli kuitenkin tärkeää järjestää tanssiaisia tai edes käydä niissä (Biskop, Zachris Topelius i dansens virvlar 1998, s. 61).
- 121Biskop, Zachris Topelius i dansens virvlar 1998, s. 118–131. Muita yleisiä tansseja olivat polska, menuetti ja eri valssit. Kirjoitusasu vaihtelee huomattavasti: katrillista käytetään myös esim. muotoa quadrille ja franseesista muotoa françoise.
- 122Biskop, Zachris Topelius i dansens virvlar 1998, s. 21 ff.
- 123Wirilander, Herrskapsfolk 1982, s. 161 f., Biskop, Zachris Topelius i dansens virvlar 1998, s. 87 f.
- 124Klinge, Huvudstaden 2012, s. 218 f.
- 125Päiväkirja 15/7 1840. Ks. Päiväkirja 11/7–21/7 1840.
- 126Päiväkirja 12/2 1839.
- 127Päiväkirja 20/11, 2/12 1833, 3/5 1834, 18/4 1835 och 14/4 1838.
- 128Päiväkirja 5/4 1833, 21/2 1836, Päiväkirja 7/2 1834, Jakob Fredrik Blank–ZT 1/9 1833, Coll. 244.6, Topelius-kokoelma, NB.
- 129Rikoskaaressa vuodelta 1734 (luku 3. § 3) säädettiin, että niille, jotka kävivät harvoin jumalanpalveluksessa, oli annettava varoitus ja ellei se tehonnut, sakot. Kirkkolaissa ja säädöksissä määrättiin, että yleinen jumalanpalvelus piti järjestää ja kansan oli käytävä siellä mutta että pois jääneille oli ensisijaisesti annettava varoitus, mikä tarkoitti, että säännön valvominen vaihteli kirkkoherran tunnollisuuden mukaan (Kyrkio-Lag och Ordning 1686, luku 2 § 9, luku 19 § 31, Kongl. Maij:ts förnyade Stadga om Eeder och Sabbatsbrott. Gifwen Stockholm then 17 October Anno 1687).
- 130Yliopiston kurinpitosäännökset (1829), § 2. Seurakuntien rippikirjoihin merkittiin ehtoollisella käynnit ja katekismuksen kuulustelut mutta ei jumalanpalveluksissa käyntiä. Pienissä seurakunnissa valvontamahdollisuudet olivat luonnollisesti paremmat kuin suuremmissa, ja Helsingin kaltaisissa kaupungeissa oli käytännössä mahdotonta valvoa jumalanpalveluksissa käymistä samalla tavoin. Yksi ongelma liittyi myös siihen, ettei kaupungin väestö kerta kaikkiaan mahtunut kirkkoon, ja siksi pois jääneitä oli vaikea moittia.
- 131Syitä voi pohtia. Yksi lienee se, ettei kirkossa käymisellä ollut Topeliukselle Helsingissä samaa sosiaalista merkitystä kuin Uudessakaarlepyyssä, sillä Helsingissä saattoi tavata vähemmän tuttuja.
- 132Päiväkirja 13/7 1834, 5/4 1835, 10/5 1835, 19/7 1835.
- 133Kirjoitusasut vaihtelevat tekstissä: mm. cucu, camphio, molla.
- 134Kortinpeluuta koskevasta aikalaiskeskustelusta, ks. esim. Helsingfors Morgonblad 2/4 ja 29/6 1832, Åbo Underrättelser 17/7 1839.
- 135Kongl. Förbud emot Spel och Dobbel; den 2 Augusti 1792. Yliopiston kurinpitosäädösten (1829) § 8 kielsi opiskelijoilta kortinpeluun. Ohjessäännössä (§ 6) määrättiin opiskelijoille myös mm. ulkonaliikkumiskielto öisin ja krouvissa käynti kiellettiin luentojen aikana, mutta korttipelikiellon tavoin määräyksiä ei nähtävästi valvottu kovin pikkutarkasti. Pelilainsäädännöstä, ks. Quiding, Svenskt allmänt författningsregister 1865, s. 418.
- 136Topeliuksen äiti kirjoitti neutraaliin sävyyn kortinpeluusta Lithéneillä (Zacharias Topeliuksen ja vanhempien kirjeenvaihto ST–ZT 29/9 ja 20/3 1835, Päiväkirja 15/1 1838).
- 137Helsingfors Morgonblad 7/5 1832, Päiväkirja 3/11 1839 ja 28/9 1840.
- 138Topeliuksen perheen sosiaalisista verkostoista, ks. myös Kilpelä »Johdanto», Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018.
- 139Vasenius II 1914, s. 96.
- 140Päiväkirja 15/4 1836, 23/2 1839.
- 141Päiväkirja 13/2 1838.
- 142Päiväkirja 14/12 1834, 3/4 1836.
- 143Päiväkirja 24/4 1836.
- 144Päiväkirja 1/10, 2/10, 4/10, 10/10, 17/10, 25/10, 28/10, 30/10 1836.
- 145Topelius, Självbiografiska anteckningar 1922, s. 64 ff., Päiväkirja 26/2 ja 30/3 1836.
- 146Päiväkirja 28/11 1834, 7/3 1837, 2/5 1838 ja 30/1 1839.
- 147»että minulla oli aina mukava hetki päivällisillä kelpo herrasväen luona» (Päiväkirja 1/10 1836).
- 148Ks. Päiväkirja, esim. 3/9 1834 ja 21/12 1839. Vrt. myös Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018, ST–ZT 23/10 1845 ja 19/10 1856. Tilanne johtui osaksi siitä, että vähävaraisempana sukulaisena (Augusta Rosenkampffin kälyn sisarena) hänet luettiin enemmänkin suojatiksi kuin varsinaiseen palvelusväkeen kuuluvaksi.
- 149Päiväkirja 30/3 1835.
- 150Catharina Sofia Topelius–ZT 16/11 1839, Päiväkirja 26/11 1839. Raha liikkui Rosenkampffin ja Topeliuksen perheiden välillä pitkän aikaa. Sukulaisten väliset velat eivät olleet harvinaisia, koska talous perustui henkilösuhteisiin eikä pankkilaitos ollut vielä täysin kehittynyt. Ks. myös Kilpelä, »Johdanto», Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018.
- 151Topelius, Självbiografiska anteckningar 1922, s. 51.
- 152Päiväkirja 15/10 1836, 23/4 1837.
- 153Päiväkirja 3/10 ja 10/10 1832.
- 154Topeliuksella oli täysihoito, johon kuului ruoka ja juoma ainakin keväällä 1834: »Paastosin, sillä Madame oli unohtanut ruoan ja juoman» (Päiväkirja 13/2 1834). Ravintoloitsijat mainostivat n.s. porttöörejä, jotka kantoivat aterioita ravitsemusliikkeestä kotiin (ks. esim. Helsingfors Tidningar 5/10 1839). Topeliuksen tilikirjoihin on yleensä merkitty vain suuremmat päivälliset, Kahvi-Maijan laskut ja juhlat erillisinä kuluerinä. Topelius käsittelee muun muassa ruoan ja asumisen hintatasoa artikkelissaan »Helsingin elinkustannuksista, etenkin Opiskelija Kunnan kannalta» [Om Lefnadskostnaden i Helsingfors, besynnerligen med afseende på Studerande Corpsen], Helsingfors Tidningar 15/10 1845.
- 155Asiakaskunnan rajaaminen oli yleinen käytäntö. Ravintolat olivat vaihtelevassa määrin auki yleisölle ja rajasivat erilaisin julki lausutuin ja lausumattomin säännöin pois osan asiakkaista. Esim. kondiittori Menn kielsi »vähemmän sopivilta henkilöiltä» sisäänpääsyn (Hirn, Från Wärdshus till Grand Hôtel 2007, s. 12).
- 156Topelius näyttää juoneen teetä, mutta hän käyttää paikasta toisinaan myös nimitystä »Caffejungfrun». Kahvi mainitaan Päiväkirjassa kerran, 19/5 1837.
- 157Topelius kävi Kahvi-Maijalla useimmin opintojensa alkuaikoina, sittemmin yhä harvemmin, eikä kahden viimeisen vuoden ajalta ole yhtään merkintöjä käynneistä. Kahvi-Maijasta, ks. »Också en medlem af universitetet» [Myös yliopiston jäsen], Helsingfors Tidningar 5/3 1851.
- 158Sweriges Rikes Lag Gillad och antagen på Riksdagen åhr 1734, Kauppakaaren 4 luku § 4. Lainkohdassa määrättiin kuitenkin vain, että kaupunginkellarissa, joka yleensä sijaitsi raatihuoneella, oli myytävä viiniä ja olutta. Tapa perustaa kaupunkiin eräänlainen virallinen krouvi tai ravintola juontaa juurensa 1300-luvulta (Uppslagsverket Finland, »hotell- och restaurangväsen»). Raatihuoneen kellari sijaitsi entisellä raatihuoneella, joka purettiin Nikolainkirkon portaiden tieltä vuonna 1837. Ravintolaa piti yrittäjänä Kajsa Wahllund, jolla oli tuolloin useita muitakin ravintoloita, kuten Kaisaniemi ja Sparbanken. Uusi raatihuone asettui Senaatintorin etelälaidalle sotilastarkastajan taloon eli ns. Bockin taloon (Hirn, Från Wärdshus till Grand Hôtel 2007, s. 11).
- 159Hirn, Från Wärdshus till Grand Hôtel 2007, s. 20 f.
- 160Hirn, Från Wärdshus till Grand Hôtel 2007, s. 11–17, 67.
- 161Esim. Päiväkirja 20/4 1839.
- 162Topelius hyödynsi sittemmin ravintolakäynneillään saamiaan vaikutteita kuvaillessaan 1830-luvun helsinkiläistä opiskelijaelämää novellissaan »Vincent Vågbrytaren» (Helsingfors Tidningar 13/11–29/12 1860).
- 163Akateemisia juhlallisuuksia järjestettiin usein ravintoloissa, koska yliopistolla tai osakunnilla ei yleensä ollut sopivia tiloja. Vuoden 1840 promootio, yksi symbolisesti merkittävimmistä Helsingissä pidetyistä juhlista, järjestettiin Kaivohuoneella. Kaivohuoneesta, Hirn, Från Wärdshus till Grand Hôtel 2007, s. 25–28.
- 164Blusningar-nimitystä käytettiin etenkin sellaisista juhlista joihin osallistui ylioppilaita. Ks. Päiväkirja, esim. 26/2 1838, 5/5 1838, 9/3 1840. Majatalot olivat usein lyhytaikaisia liikeyrityksiä, jotka toimivat noin vuoden jollain tilalla, muuttivat toisaalle uudella tai vanhalla nimellä tai lopettivat toimintansa. Ks. esim. Stadt Hamburgin, Helsingfors Tidningar 7/11 1835 ja American ilmoituksia, Helsingfors Tidningar 5/10 1839 ja 10/10 1840.
- 165Topelius puhuu enimmäkseen nautituista juomista mutta mainitsee Nathanin graavilohen ja kylmän lohilaatikon ylellisyytenä (Päiväkirja 6/3 1837).
- 166Esim. päivällinen ja aamiainen mamselli Björkströmin luona lokakuussa 1833, mutta Topelius sanoi sittemmin aamiaisjärjestelyn irti (Päiväkirja 8/10 1833, 29/10 1833).
- 167Hirn, Från Wärdshus till Grand Hôtel 2007, s. 34, HT 4/8 1835, HT 23/12 1840, Päiväkirja 30/3 1837.
- 168Suutari Gustaf Mild oli kirkonkirjojen mukaan maksanut sakkoja viinan anniskelusta (Helsingin pitäjän seurakunnan rippikirja 1838–1848, sivu 255). Maaseudulla anniskelu oli yleisten teiden varrella kestikievarien yksinoikeus.
- 169Päiväkirja 28/1 1834, 27/2 1837, 17/4 1839, Henrik Backman–ZT 14/3 1838. Ei tiedetä, käyttikö Topelius prostituoitujen palveluja ja missä määrin, koska raskauttavia kirjeitä, etenkin ystävälle Henrik Backmanille, ei ole säilynyt. Ks. myös Klinge, Huvudstaden 2012, s. 285.
- 170Strömberg, »Studenterna» 1989, s. 303.
- 171Schalin, Kuddnäs 1935, s. 32, Vasenius I 1912, s. 397.
- 172Runebergit olivat vuokranneet seppä Ramstedtin talon Kruununhaassa. Sinne oli majoitettuna kaikkiaan kuusi nuorukaista: veljekset Carl ja Arvid Krabbe, ylioppilaita, veljekset Ludvig ja August Örn, lyseolaisia, sekä Topelius ja hänen huonetoverinsa Samuel Barck, lyseolainen. Myös Mattias Castrén ja Johan Wegelius olivat vuokranneet huoneen Runebergin perheeltä (Topelius, Självbiografiska anteckningar 1922, s. 44 f.).
- 173Ks. Päiväkirja, esim. 1/11–5/11 1832. Runeberg näkyy suhtautuneen yksityisoppilaidensa opetukseen varsin kevyesti: vuosina 1828–1833 yksikään hänen 24 oppilaastaan ei saanut kiitettävää arvosanaa, kuusi sai keskitasoisen arvosanan ja loput selvisivät tutkinnosta alimmalla arvosanalla, approbaturilla (Kotivuori, Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852 2005, »Johan Ludvig Runeberg»).
- 174Topelius juoksenteli laskiaistiistaina 1833 tovereineen ympäri kaupunkia heitellen ihmisiä lumipalloilla. He myös pahoinpitelivät yhden ohikulkijan (Päiväkirja 19/2 1833).
- 175Annetusta opetuksesta jaettavan todistuksen lisäksi vaadittiin osakunnan todistus siitä että se otti tutkinnon suorittajan jäsenekseen tutkinnon jälkeen. Topelius sai todistuksen 31/5 1833 (Statuter för Kejserliga Alexanders Universitetet i Finland 1828 [Suomen Keisarillisen Aleksanterin yliopiston statuutit vuodelta 1828], § 98).
- 176Statuter för Kejserliga Alexanders Universitetet i Finland 1828 , § 99. Säännösten mukaan oli myös mahdollista, että kuulustelu pidettiin latinan sijaan jostakin nykykielestä, mutta lienee todennäköisempää, että Topeliuksen kuulustelu pidettiin latinasta, jota hän oli opiskellut jo kotona ja sitten triviaalikoulussa. Pakollisten aineiden lisäksi oli myös mahdollista osoittaa taitonsa valinnaisissa aineissa (Vasenius I 1912, s. 396).
- 177Päiväkirja 6/6 1833.
- 178Aiemmat säännöt olivat vuodelta 1655. Muutos ei ollut kovin suuri, ja yliopisto säilytti suuren osan Ruotsin-aikaisista erityispiirteistään. Tiedekuntajako noudatti keskiaikaista nelijakoa humanistiseen, teologiseen, oikeustieteelliseen ja lääketieteelliseen tiedekuntaan (Klinge, »Från universitet till tjänstemannahögskola» 1989, s. 95 ff., 391 ja 395, Statuter för Kejserliga Alexanders Universitetet i Finland 1828 , § 169).
- 179Topelius käyttää päiväkirjoissaan teologian tutkinnosta nimitystä »Stora Theologie examen», mutta tutkimuskirjallisuudessa esiintyy myös nimitys »den s.k. lilla teologen» (Klinge, »Från universitet till tjänstemannahögskola» 1989, s. 395). Hän suoritti teologian tutkinnon 24/3 1834. Ks. myös Päiväkirja 30/10 ja 12/12 1833. Kirjallisessa pro exercitio -kokeessa annettiin valmiit otsikot, joista tutkinnon suorittajan piti valita yksi. Topelius yritti kahdesti kirjallista pro gradu -koetta, joka oli viimeinen koe ennen kandidaatintutkintoa (Päiväkirja 20/3, 29/5, 30/5 1839). Väittely pro exercitio testasi suullista väittelytaitoa sekä latinan taitoa, ja siinä tuli puolustaa professorin laatimaa tutkielmaa (Klinge, »Från universitet till tjänstemannahögskola» 1989, s. 395). Kandidaatintutkinnosta, ks. Päiväkirja 26/2, 4/3, 7/3, 14/3, 24/3, 28/3, 7/4, 15/4, 29/4, 5/5, 10/5, 12/5 1840; Statuter för Kejserliga Alexanders Universitetet i Finland 1828 , § 167; tiedekunnan aineita olivat filosofia, tähtitiede, oppihistoria, itämainen kirjallisuus, runous ja kaunopuheisuus (latina), kreikkalainen kirjallisuus, historia, luonnonhistoria, kemia, matematiikka sekä fysiikka.
- 180Lukuun ottamatta tähtitieteen ja luonnontieteen professoreita, jotka luennoivat vain kahdesti, keskiviikkoisin ja lauantaisin (Statuter för Kejserliga Alexanders Universitetet i Finland 1828 , §§ 128, 129, 130, 131).
- 181Vastasi 10 seteliruplaa (Statuter för Kejserliga Alexanders Universitetet i Finland 1828 , § 138).
- 182Statuter för Kejserliga Alexanders Universitetet i Finland 1828 , § 132.
- 183Topelius ei pitänyt professorinakaan kiinni päivämääristä vaan aloitti ja päätti kurssinsa siten että lukukausien alkuun ja päättymiseen jäi runsaasti aikaa, ks. esim. Föreläsningar i historia och geografi.
- 184Päiväkirja 26/1 1835, 31/1 1836, 9/2 1837, 30/1 1838 ja 25/1 1839.
- 185Statuter för Kejserliga Alexanders Universitetet i Finland 1828 , § 106, Päiväkirja 15/1 1837. Topelius sai Billmarkin stipendin hyväksytyn stipendiaattitutkinnon jälkeen vuonna 1836. Summa oli melko vähäinen ja vastasi noin 14 seteliruplaa (Päiväkirja 2/12–13/12 1836).
- 186Toisinaan Topelius saattaa mainita kuunnelleensa julkisia tai yksityisiä luentoja, ks. Päiväkirja, esim. 8/3 1838. Professorien nimien lisäksi keskeisiä sanoja päiväkirjassa ovat opinnoista »collegium» ja »afhöra».
- 187O-etuliite tarkoittaa tässä, ettei Topelius käynyt historian professori Gabriel Reinin luennoilla (Päiväkirja 6/2 ja 9/2 1838 sekä 7/5 1839)
- 188Ts. voittaakseen professorien suopeuden (Päiväkirja 19/9 1839).
- 189Pro exercitiosta, ks. Päiväkirja 19/5 1837; pro exercitio -väittelystä, ks. Päiväkirja 16/5 1838; pro gradusta, ks. Päiväkirja 20/3, 29/5, 30/5 1839.
- 190Statuter för Kejserliga Alexanders Universitetet i Finland 1828 (§ 163, mom. 4) sallivat käyttää ruotsia, jos tutkielma oli kirjoitettu ruotsiksi, kaikkien tiedekuntien pro excercitio -väittelyissä sekä lääketieteen ja lakitieteen pro gradu -väittelyissä.
- 191Päiväkirja 18/10 1837
- 192Vrt. esim. ZT vanh.–ZT 3/11 1829 sekä lukemistoon syyslukukaudella 1832 jolloin Topelius luki mm. Homerosta. Väittelyn jälkeen hän toteaa osaavansa kieltä »välttävästi» (Päiväkirja 18/3 1836).
- 193Päiväkirja 10/6 1837.
- 194Päiväkirja 28/3 1833.
- 195Päiväkirja 12/5 1840.
- 196Anders Fryxellin Berättelser ur svenska historien mainitaan usein päiväkirjassa vuonna 1832, ja se näyttää olleen miltei päivittäistä lukemista. Ks. myös esim. Päiväkirja 9/4 1835. Topeliuksen historianopinnoista, ks. Grandell, »Inledning», Föreläsningar i historia och geografi, ZTS XV 2017.
- 197Päiväkirja 30/5 1836.
- 198Ks. Päiväkirja 1836, 1837, 1838 ja 1840.
- 199Esimerkkeinä mainittakoon Kabinettsbibliothek af den nyaste litteraturen: Hugo, Notre Dame (alkup. 1831, käännös 1835); ja Hiertas läsebibliotek: Zschokke, Alamontade (1802, 1834); Bulwer-Lytton, Devereux (1834, 1836); Morier, Ayesha (1834, 1836); Spindler, Maruzza (1834, 1835); Sue, Vakttornet i Koat-Vën (1833–1834, 1835). Huutokaupoista, ks. Päiväkirja, t.ex. 23/4 1833, 14/5 1836 ja 16/3 1839.
- 200Topelius luki ääneen esim. Rellstabin teosta Algier och Paris år 1830 Lithénin sisaruksille syksyllä 1835 (Päiväkirja 2/11, 7/11, 11/11 1835).
- 201Esim. Päiväkirja 1/1 1838 ja 22/9 1839. Topeliuksella oli myös sekalaisia aiheita käsitteleviä erillisiä muistikirjoja, joista hän käytti nimitystä »Pantheum» tai »Pantheon» ja joihin hän merkitsi lukemiaan kirjoja (Topelius-kokoelma 244.135).
- 202Ks. Päiväkirja, esim. 1/9 1837 ja 1/9 1840. Almqvistin vaikutuksesta Topeliuksen runouteen, ks. Zilliacus & Herberts, »Inledning», Ljungblommor, ZTS I 2010.
- 203Yliopisto oli perustettu nimellä Kungliga Akademin i Åbo 1640. Osakunnat perustettiin vuonna 1643. Yksi keino valvoa opiskelijoita olivat vuosittaiset luettelot, joita laadittiin opiskelijoiden kotiosoitteista sekä luennoista, joita opiskelijoilla oli aikomus kuunnella, nk. lukulistat (Päiväkirja 12/10 1833).
- 204Strömberg, »Studenterna» 1989, s. 295 ff.
- 205Helanen, Suuri murros 1937, s. 129.
- 206Ks. Päiväkirja, esim. 2/11 ja 16/11 1836, Helanen, Suuri murros 1937, s. 111.
- 207Helanen, Suuri murros 1937, s. 131, Hakala, »Savo-karelska avdelningen år 1845» 1998, s. 97, Päiväkirja 12/10 1833.
- 208Helanen, Suuri murros 1937, s. 127, 129 ff., Päiväkirja 5/4 1834, Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018, Catharina Sofia Topelius–ZT 21/5 1843.
- 209Päiväkirja 31/10, 1/11 1836 ja 30/3 1837, Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018, Catharina Sofia Topelius–ZT 1/1 1842, Helanen, Suuri murros 1937, s. 129.
- 210Vrt. Hakala, »Savo-karelska avdelningen år 1845» 1998, s. 97 f. Toukokuun juhlasta, ks. Päiväkirja 23/5 1833, 23/5 1834 ja 11/5 1836; lukukausijuhlista, ks. esim. 2/3 1836, 11/11 1836, 20/3 1837 ja 2/4 1839.
- 211Päiväkirja 2/4 1839 ja 19/3 1837.
- 212Päiväkirja 19/6–7/9 1839.
- 213Tämänkaltainen järjestäytyminen ei ollut poikkeuksellista, on muun muassa todettu, että Helsingin opiskelijat perustivat kuppikuntia melko vähäisten yhdistävien tekijöiden pohjalta (Hakala, »Savo-karelska avdelningen år 1845» 1998, s. 103).
- 214Strömberg, »Studenterna» 1989, s. 303 ff.
- 215Päätös osakunnan jakamisesta oli tehty jo vuonna 1832, mutta sitä ei pantu toimeen (Strömberg, »Studenterna» 1989, s. 300 ff.). Päiväkirja 24/10, 30/10 ja 6/11 1837, Helanen, Suuri murros 1937, s. 327 f.
- 216Pippingistä, ks. Päiväkirja, esim. 10/2, 9/3 1838; Thesleffistä, ks. Päiväkirja, esim. 14/2 1835 ja 14/7 1840.
- 217Näkyvin riita oli kouluaikaisen ystävän Olof Helanderin kanssa, jonka mielestä Topelius oli »matkalla helvettiin» (Päiväkirja 13/4, 14/4 ja 29/4 1839). Ks. myös, Päiväkirja 29/11 1837, 31/1 ja 25/4 1839.
- 218Esim. Nils Gustaf Malmberg (s. 1807), Fredrik Östring (s. 1810) ja Lars Jakob Stenbäck (s. 1811).
- 219Pietismin puolesta ja sitä vastaan puhutaan mm. merkinnöissä, jotka käsittelevät Topeliuksen kuulemia saarnoja ja tuttujen kanssa Uudessakaarlepyyssä käytyjä keskusteluja, ks. Päiväkirja, esim. 22/6, 8/7, 15/7 ja 21/8 1838.
- 220Kesti kuitenkin 1840-luvulle saakka, ennen kuin muuttunut vakaumus näkyi esim. vaateparressa. Ks. Päiväkirja 20/9 1839 ja Catharina Sofia Topelius–ZT 12/10 ja 19/11 1842, Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018.
- 221Topeliuksen tilannetta voi verrata osakuntatoveri Mattias Castréniin, joka kävi opiskeluaikoinaan kotonaan vain kerran (Helanen, Suuri murros 1937, s. 139).
- 222Catharina Sofia Topelius–ZT 17/5 1837 ja 5/11 1840, Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018.
- 223Topeliuksen perheen taloudesta, ks. »Johdanto», Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018.
- 224Ks. esim. Catharina Sofia Topelius–ZT 16/11 ja 1/12 1839, Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018.
- 225Kevätlukukaudet 1836 ja 1839 hän asui yksin.
- 226Hakala, »Savo-karelska avdelningen år 1845» 1998, s. 122 f. Vuokran lisäksi varauduttiin maksamaan lämmityksestä, kalusteista ja ylläpidosta (siivous ja muut taloustyöt) joihin kului suunnilleen samansuuruinen summa.
- 227Hjärnen talossa vuokra oli 150 ruplaa vuodelta (Päiväkirja 7/2 1836, Hakala, »Savo-karelska avdelningen år 1845» 1998, s. 124 f.).
- 228Catharina Sofia Topelius–ZT 4/6 1838, Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018.
- 229Tähän oli monta syytä; palkat ja eläkkeet maksettiin neljännes- tai puolivuosittain ja vuokratulot sekä maanvuokrat vuosittain, eikä vähiten siitä, että suuressa osassa yhteiskuntaa vallitsi luontaistalous.
- 230Päiväkirja 25/5 1833.
- 231Kahvi-Maijasta, ks. yllä. Ks. myös Päiväkirja 26/11 1834.
- 232Kontoböcker 1833–1870, Coll. 244.141, Topelius-kokoelma, NB; Catharina Sofia Topelius–ZT 8/5 1837, Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018.
- 233Yksityispankkien puuttuessa kauppahuoneet toimivat korvikkeena. Ks. esim. Catharina Sofia Topelius–ZT 4/6 ja 7/11 1837, Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018, Päiväkirja 5/1 1833 ja 12/11 1836.
- 234Helsingfors Tidningar 11/10 ja 15/10 1845. Laskelmia hankaloittaa entisestään rahalajien määrä: vuoteen 1840 saakka Suomessa oli yleisesti liikkeessä peräti viittä eri rahalajia ja kahta eri valuuttaa, ruplia ja riikintaalereita (riksgälds). Yleisimmin käytettiin seteliruplia ja riikintaalereita. Yksi riikintaaleri (riksgälds) vastasi suunnilleen 1,20 seteliruplaa. Rahanvaihtoa mutkisti sekin, että Ruotsissa käytettiin kaksitoista- (riikintaaleri oli 48 killinkiä) ja Venäjällä kymmenjärjestelmää (rupla oli 100 kopeekkaa).
- 235Kevätlukukausi 1834 tuli halvemmaksi, silloin kului vain noin 210 seteliruplaa. Kontoböcker 1833–1870, Coll. 244.141, Topelius-kokoelma, NB.
- 236Helanen, Suuri murros 1937, s. 139. Helanen kirjoittaa kattavasti opiskelijoiden raha-asioista vuosina 1828–1837.
- 237Yleiskatsaus Topeliuksen muistikirjoista, ks. Knapas, »Topelius – krönikören» 2004.
- 238Pari kihlautui syyskuussa 1842. Topeliuksen ja Lindqvistin avioliitosta, ks. Kilpelä, »Johdanto», Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018.
- 239Päiväkirja 19/10 1840. Ammatinvalinnasta, ks. myös Kilpelä, »Johdanto», Brev. Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, ZTS XX:2 2018.
- 240Päiväkirja 6/11 1840.
- 241Emilie näyttää olleen vuoden 1840 alussa kihloissa varatuomari John Snellmanin kanssa. Hän piti surupukua Snellmanin sisaren kuoleman johdosta, mikä viittaa jo julkistettuun kihlaukseen (Päiväkirja 22/1 1840). Kihlaus purettiin ilmeisesti Snellmanin aloitteesta (Topelius, Fästmansbrev 1947, s. 130). Valikoima Zacharias Topeliuksen kirjeitä Emilie Lindqvistille julkaistiin teoksessa Fästmansbrev (toim. Paul Nyberg) 1947. Ks. myös viite 24.
- 242Nyberg, Zachris Topelius 1949, s. 134.
- 243Esitelmä painettiin muutamaa vuotta myöhemmin, ks. Topelius, »Om Österbotten», Joukahainen 1 1843, s. 32–50.
- 244Topelius, Självbiografiska anteckningar 1922, s. 74 f.
Tekstikriittinen selonteko
Tekstuaalinen tila
83 Tämä laitos sisältää Topeliuksen nuoruudessaan kirjoittamat päiväkirjat. Suurin osa niistä on säilynyt ja kuuluu Helsingin Kansalliskirjaston (NB) Topelius-kokoelmaan 244. Aineisto käsittää 20 vihkoa (tai vihkojen osaa), yhden yksittäisen lehden ja seitsemän muistikirjaa, jotka on arkistoitaessa sidottu neljäksi niteeksi (NB 244.131–134).1Vihkojen (ja nippujen) määrää on paikoin vaikea arvioida, koska aineisto on sidottu (ks. »Käsikirjoituksen kuvaus» ja käsikirjoitusten täydelliset kuvaukset digitaalisessa laitoksessa). Ensimmäinen vihko alkaa 1. lokakuuta 1832 neljätoistavuotiaan Topeliuksen ensimmäisestä matkasta opiskelukaupunkiinsa Helsinkiin, ja päiväkirjat seuraavat toisiaan joulukuun 31. päivään 1840 asti eli vuoteen, jona hän suoritti kandidaatintutkinnon ja hänet promovoitiin maisteriksi Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa.2Merkinnät puuttuvat ajanjaksoilta 18/11–2/12 1832, 26–31/12 1832 ja 23–30/4 1834. Päiväkirjoja ei ole löydetty lokakuuta 1832 edeltäneeltä ajalta, vaikka Topelius antaa ymmärtää kirjoittaneensa jonkinlaista päiväkirjaa jo vuonna 1828 (ks. esim. 19/12 1838). Sen sijaan Topelius-kokoelma sisältää muita päivittäisiä merkintöjä, esimerkiksi almanakoissa ja valtionkalentereissa, jotka ovat säilyneet 1820-luvulta ja seuraavilta kolmelta vuosikymmeneltä (NB 244.155–158). Päiväkirjasarjaan kuuluu myös vihko Den svartgröna sommaren 1842. Sen merkinnät – 18:nnesta kesäkuuta toiseen elokuuta – käsittelevät parhaan ystävän Henrik Backmanin kuolemaa ja sitä seuranneita viikkoja Uudessakaarlepyyssä mutta myös Topeliuksen suhdetta tulevaan vaimoonsa Emilie Lindqvistiin. Vihko on arkistoitu ja sidottu vuosien 1839–1840 päiväkirjojen yhteyteen (NB 244.134).
84 Muistikirjaan, joka käsittää päiväkirjamerkinnät ajalta 9. elokuuta–31. joulukuuta 1840, sisältyy erillinen vihko, jonka otsikko on Julidagar 1840. Vihkossa Topelius kuvaa Helsingissä 4:nnestä 22:nteen heinäkuuta järjestettyjä promootiojuhlallisuuksia. Sisältö vastaa varsinaisen päiväkirjan merkintöjä heinäkuun päivistä, mutta Julidagar 1840 lienee myöhemmin kirjoitettu.3Julidagar 1840 -vihkon loppuun Topelius on merkinnyt »NyCarleby 1841 Jan 25 – kl. 12 midnatt». Myös varsinaisen päiväkirjan heinäkuun päiviä käsittelevä osuus on kirjoitettu yhtenäiseksi kuvaukseksi, ja sanamuodot viittaavat siihen, että teksti on kirjoitettu jälkeenpäin mutta luultavasti jo syksyllä 1840, koska heinäkuun 21:ttä 1840 koskeva merkintä on päivätty 22/8 1840 ja elokuun 9:ttä 1840 koskeva merkintä on päivätty 27/10 1840. Ei tiedetä, mihin tarkoitukseen myöhempi versio on laadittu. Julidagar 1840 on mukana digitaalisessa versiossa yhtenä muunnelmana päiväkirjamerkinnöistä.
85 Päiväkirjat vuosilta 1832–1840 ovat ilmestyneet aiemmin Topeliuksen tyttärenpojan Paul Nybergin julkaisemina. Laitoksessa – jonka esipuheen on laatinut Yrjö Hirn – on jonkin verran asiakommentteja sekä henkilöhakemisto ja »Litterärt register» (Kirjallinen hakemisto), johon on kirjattu päiväkirjoissa mainitut kirjat ja näytelmät.4Holger Schildtin kustantamo julkaisi päiväkirjat vuosina 1918–1924 kahdeksana vihkosena, ja sittemmin ne koottiin kirjoiksi, joissa kussakin niteessä oli kaksi vihkosta. Sanojen kirjoitusasut ja tekstin pilkutus on yhtenäistetty. Nyberg on myös kirjoittanut lyhennetyt nimet kokonaisiksi ja korvannut piktografiset merkit ja kooditekstit vastaavilla sanoilla. Nybergin laitosta on käytetty lähdeaineistona monissa Topeliusta, opiskelijaelämää ja 1830-luvun Helsinkiä käsittelevissä tutkielmissa. Monet niistä – ja Nybergin laitos – sisältyvät tämän laitoksen kommenttien lähdeaineistoon, ja ne on mainittu kirjallisuusluettelossa. SAOB:n toimitus on myös käyttänyt Nybergin laitosta sanastustyössään.
Käsikirjoituksen kuvaus
86 Päiväkirjamerkinnät on sidottu aikajärjestyksessä Kansalliskirjaston niteisiin ja arkistoitu seuraavaan tapaan:
87 päiväkirjat 1832–1834 NB 244.131
88 päiväkirjat 1835–1836 NB 244.132
89 päiväkirjat 1837–1838 NB 244.133
90 päiväkirjat 1839–1840, 1842 NB 244.1345Paul Nyberg työskenteli vuodesta 1911 yliopiston kirjaston palveluksessa ja otti tehtäväkseen Topeliuksen käsikirjoituksen järjestämisen ja luetteloinnin. Työ valmistui kevätlukukaudella 1932. Ks. Nyberg, »Den Topeliuska manuskriptsamlingen i Universitetsbiblioteket. I.», Nya Argus, 21, 1932, s. 273–277; Nyberg, »Den Topeliuska manuskriptsamlingen i Universitetsbiblioteket. II.», Nya Argus1, 1933, s. 9 f. Ks. myös Henrik Grönroos, »Paul Nyberg (1889–1968). En kulturarbetares utveckling», HLS 58, s. 49. Topelius-kokoelmaa on sittemmin täydennetty, ja se on luetteloitu uudelleen.
91 Topelius kirjoitti päiväkirjojaan itse sitomiinsa vihkoihin, vuodesta 1837 myös muistikirjoihin. Vihkojen koko vaihtelee varhaisimmista kahdesta, neljästä ja kuudesta lehdestä enimmillään 31 lehteen. Koska käsikirjoitukset on sidottu – osaksi myös konservoitu – ei voida varmuudella selvittää, monestako nipusta vihkot on koottu, ei myöskään sitä, montako lehteä kukin nippu käsittää. Siltä osin kuin paperia on pystytty analysoimaan, havainnot viittaavat siihen, että Topelius on aluksi käyttänyt kahdeksan lehden nippuja ja siirtynyt sitten– vuoden 1834 lopusta alkaen – yhä suuremmassa määrin neljän lehden nippuihin. Toisinaan nipun lehtien määrä ei pysy aina samana, ja sisällöstä päätellen Topelius on tuolloin leikannut pois tarpeettomat lehdet vihkon lopusta. Paperi on käsintehtyä ja kellastunutta. Joissakin vihkoissa on paksummasta paperit tehdyt kannet. Oletettavasti vihkot lienee sidottu ennen kuin Topelius kirjoitti niihin.
92 Muistikirjat ovat vihkoja, joiden kannet ovat paksua kartonkia, ja ne on yleensä päällystetty marmoroidulla paperilla. Myös muistikirjojen koko vaihtelee; neljässä kirjoista on kussakin 46 lehteä, muissa 38, 41 ja 62 lehteä. Nippujen määrää ei voi selvittää eikä taittoa mitata varmasti. Ei tiedetä, ostiko Topelius muistikirjat valmiiksi sidottuina vai sidotuttiko hän vihkot itse. Muistikirjat on tehty koneellisesti valmistetusta paperista.
93 Useimpien päiväkirjavihkojen alussa on Topeliuksen kuvittama – jossain määrin väritetty – nimilehti, jolle on piirretty taidokkaasti koristeltuja sanoja, ornamentteja ja pienehköjä kuvia. Vuosina 1839–1840 laadituissa muistikirjoissa nimilehdillä toistuvana koristeaiheena käytetään kehää. Nimilehden kääntöpuoli on ensimmäisinä vuosina yleensä tyhjä, ja sittemmin siihen on kirjattu tunnettujen kirjailijoiden valikoituja sitaatteja. Varsinaiset päiväkirjamerkinnät alkavat uudelta lehdeltä (vuoden 1833 kolmannen vihkon päiväkirjamerkinnät alkavat poikkeuksellisesti nimilehden kääntöpuolelta).
94 Topelius on merkinnyt päiväkirjoihin sivunumerot. Heinäkuuhun 1836 saakka numerointi juoksee vihkoittain, sen jälkeen vuosittain jatkuen vihkosta toiseen. Nimilehti sisältyy sivunumerointiin muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Sen lisäksi kaikkiin ensimmäisen niteen vihkoihin sekä muutamiin muihin niteisiin koottuihin vihkoihin on arkistoitaessa lisätty täydentäviä sivunumeroita. Arkistossa lisätty sivunumerointi kattaa myös kannet, nimilehdet ja tyhjät sivut sekä päiväkirjamerkintöjen mukaan sidotut lappuset. Sivunumero on merkitty lyijykynällä joka lehden recto- eli etupuolen oikeaan yläkulmaan.
95 Topelius on käyttänyt koko ajan mustaa mustetta, joka on ajan mittaan haalistunut vaihtelevassa määrin. Hän on käyttänyt paperin tehokkaasti ja kirjoittanut paperin molemmille puolin, sivut on yleensä kirjoitettu täyteen. Merkintöjen alussa on otsikkona kuukauden nimi. Varhaisimmissa päiväkirjavihkoissa ei käytetä marginaaleja; päiväys on keskitettynä erillisellä rivillä ennen päiväkirjamerkintää, joka kulkee laidasta laitaan sivun poikki. Tammikuusta 1833 alkaen päiväys on samalla rivillä merkinnän kanssa, ja saman vuoden maaliskuussa Topelius ottaa käyttöön vasemmanpuoleisen marginaalin ja sijoittaa päiväyksen sinne. Kolme kuukautta myöhemmin hän ryhtyy käyttämään ylätunnistetta. Samalla hän kokeilee lyhyen aikaa rivien kirjoittamista suorille viivoille.
96 Käsikirjoitukset ovat säilyneet hyvin. Aineisto on konservoitu pääasiassa reunoihin tulleiden vaurioiden ja pienten repeämien vuoksi. Tahroja, värjäymiä ja muuta likaa esiintyy jonkin verran, mutta ne vaikuttavat luettavuuteen vain poikkeustapauksissa. Kirjoitusasu on selkeä ja helppolukuinen. Topelius käytti latinalaisia kirjaimia, ja käsiala on hyvin siisti. Sisäistä vaihtelua on vähän; tekstissä esiintyy muutamia muutoksia, täydennyksiä sekä poistoja, ja käsialasta, musteen laadusta ja sisällöstä päätellen useimmat on tehty heti kirjoitettaessa.
97 Päiväkirjavihkoissa esiintyy lyijykynämerkintöjä, jotka on todennäköisesti tehnyt Paul Nyberg: enimmäkseen marginaaleihin lisättyjä pieniä rasteja, väkäsiä ja kysymysmerkkejä. Ne on jätetty tässä laitoksessa huomiotta.
Päiväkirjojen erityispiirteitä
98 Päiväkirjat kattavat runsaat kahdeksan vuotta Topeliuksen nuoruudesta. Koko aineisto on jäsennetty kronologisesti; merkinnät on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta laadittu siten, että jokaiselta yksittäiseltä päivältä on kirjoitettu merkintä. Topeliuksen käyttämistä ilmauksista voi – toisinaan suoraan, toisinaan välillisesti – päätellä, että päiväkirjamerkinnät on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kirjoitettu jälkeenpäin, pari viikkoa tai jopa kuukausia myöhemmin.6Esim. »Muutoin tämä päiwä on unohtanut mielestäni» (24/5 1834); »Samana Yönä Pietarsaari paloi. Muutama sana siitä semmoisten uutisten sittemmin saawuttua.» (2/9 1835); »Siitä kun tämä tapahtui on nyt kulunut lähes kuukausi.» (13/12 1836). Koko kevätlukukausi 1837 on mahdollisesti kirjoitettu jälkeenpäin: »Wikstedtin tädin luo lyhyelle wierailulle; ikävä kyllä se jäi ainoaksi koko lukukaudella.» (15/2 1837). Keväällä 1838 kirjoittaminen näyttää olleen melkeinpä sunnuntaihuvia, ja samana syksyllä merkinnät laahaavat jopa kolme ja puoli kuukautta jäljessä. Sama kaava toistuu seuraavana vuonna, ja Topelius kirjoitti päiväkirjan ajan tasalle myöhään syyskuussa 1839: »29 Syysk. klo 1 keskipäiwällä olen ehtinyt ajan tasalle ja kirjoitan nyt tästä päiwästä, mitä lienee tuskin tapahtunutkaan sitten wuoden 1834 tai sinne päin.» (29/9 1839). Viimeistään keväällä 1840 merkinnät laahasivat taas pari kuukautta jäljessä. Hänen jälkeen jääneiden käsikirjoitustensa joukossa on muutamia niin sanottuja muistioita päiväkirjaa varten, yksittäisiä sanoja, jotka on kirjattu muistin tueksi.7Esim. muistio ajasta 27. heinäkuuta–8. elokuuta 1835 (NB 244.131, aukeama 61) ja »Promemoria in Usum Ephemeridis» sekä »Promemoria för Dagboken 1837» (NB 244.135); vrt. »sellaisena kuin [...] tämä juhlapäivä vasta kovin monen päivän kuluttua pienen muistioni avulla mieleeni palautuu» (7/2 1837).
99 Varhaisimmissa päiväkirjavihkoissaan Topelius käyttää lyhyitä lauseita ja luettelee tekemisiä ja tapahtumia, lukemiaan kirjoja, kirjeitä ja tapaamisia toisten kanssa. Myöhemmissä vihkoissa virkkeet ovat yleensä täydellisiä ja kuvaukset yksityiskohtaisia. Pohdiskelun ja itsetutkiskelun osuus on kasvanut. Topelius kokeilee myös kokonaisvaltaisempaa kertojanotetta, jossa päivä päivältä etenevä kerronta jää sivuosaan, kuten kesältä 1835 laatimassaan matkakuvauksessa ja kesän 1840 promootiojuhlallisuuksia käsittelevissä merkinnöissä. Kun Topelius tekee myöhemmissä päiväkirjoissaan yhteenvedon kuluneesta vuodesta, hän liittää mukaan myös uutisia ja muita tapauksia Suomesta ja ulkomailta.
100 Topelius kirjoitti päiväkirjaa opiskeluvuosinaan, ajanjaksona jolloin hänen kielensä ja tyylinsä hakivat muotoaan, ja aikakaudella, jolloin ruotsin oikeinkirjoitus- ja taivutussäännöt eivät olleet vielä täysin vakiintuneet. Tekstille onkin tyypillistä, että kirjoitusasuissa ja taivutusmuodoissa esiintyy luonnollista huojuntaa. Topelius käyttää jossain määrin Suomen ruotsille ominaisia sanoja ja muotoja, esimerkiksi -era-loppuisten verbien preteriti taipuu toisen taivutuksen mukaan (mankerte, obligerte, projekterte).8Hugo Bergroth, Finlandssvenska 1917, § 85. Verbimuotoihin kiinnittää huomiota myös Charlotta af Hällström-Reijonen artikkelissaan »Språkbruket hos Zacharias Topelius – tre punktundersökningar», Topelius – med historien mot strömmen. Aspekter på författarskapet [2018]. Merkinnöissä esiintyy myös murteellisia sanoja ja ilmauksia, joissa näkyy puhekielen vaikutus. Varsinkin ensimmäisinä vuosina hän kirjoittaa esimerkiksi»hem» eikä »hemma», »ut» eikä »ute», »upp» eikä »uppe» ja »vor» eikä »voro».
101 Sitä mukaa kuin Topelius perehtyi eri kieliin, hän käytti niitä myös päiväkirjassa. Hän kirjoittaa kappaleita ranskaksi, saksaksi ja latinaksi, yksittäisiä lauseita suomeksi ja satunnaisempia sanoja venäjäksi, kreikaksi, hepreaksi ja italiaksi. Hän leikittelee muun muassa ranskalaisvaikutteisella oikeinkirjoituksella ja itse kehittämillään kieltosanoilla, jotka kuvaavat jonkin puuttumista tai toteutumatta jäänyttä pyrkimystä, esimerkiksi opost, OEssen ja oalbum. Topelius käyttää myös omia lyhenteitä tavanomaisten lisäksi. Hän lyhentää ja tiivistää erityisesti henkilöiden nimiä, esim. »E.» eli Emelie/Emilie ja »Rpff» eli Rosenkampff.
102 Varhaisissa päiväkirjavihkoissa esiintyy symboli- ja kuvakieltä eri muodoissa: piktografisia merkkejä (joulukuu 1832–kesäkuu 1833), salakirjoitusta (tammikuu 1833–syyskuu 1836, helmikuu 1837), henkilökoodeja (maaliskuu–toukokuu 1833) ja koristeltuja päiväyksiä (kesäkuu 1833–lokakuu 1834, joulukuu 1834). Piktogrammit kuvaavat yleensä jotakuta henkilöä tai jotain paikkaa, ja niissä on kuvattuna kasvot, rakennus tai yhdistelmä kuvia; Topeliuksen toveria Stenrothia merkitsevässä piktogrammissa on kivi ja puu juurineen.9Ensimmäiset piktogrammit ovat joulukuulta 1832, ja seuraavan vuoden tammikuun ja helmikuun päiväkirjoissa ne ovat näkyvästi esillä, kun Topelius on lisäksi värittänyt ne. Sen jälkeen piktogrammit vähenevät ja katoavat maaliskuussa 1833 miltei kokonaan. Niiden tulkinta perustuu pääosin Nybergin toimittamaan laitokseen muutamin korjauksin. Paperinukkien piktografista merkkiä käsitellään teoksissa Vasenius I, s. 427 ja Paul Nyberg, Zachris Topelius. En biografisk skildring, 1949, s. 79. Kansalliskirjaston Topelius-kokoelmassa on säilynyt muutamia paperihahmoja, ja joissakin niistä on samoja piktografisia merkkejä kuin päiväkirjoissa (NB 244.182). Henkilökoodeja käytetään tietystä ryhmästä ihmisten nimiä, ja ne muodostuvat symbolista (tähti, rasti tai neliö) ja yhdestä tai kahdesta numerosta, esim. X10 tarkoitti Albert Dyhriä ja ⊡3 sisarta Sophie Topeliusta.10Luettelo numerokoodeista ja niitä vastaavista henkilönimistä on sidottu päiväkirjavihkon mukaan (NB 244.131). Topelius on liittänyt eräisiin päiväyksiin piirretyt määreet, joista jokainen edustaa jotain luonteenpiirrettä, kuten »iloinen», »surkea» tai »hieman merkittävä» [märkbar av tredje rang]. Yhteen ja samaan päivään on voitu liittää myös useita määreitä yhdessä.11Päiväyksiin piirrettyjä määreitä ei ole otettu mukaan. Kesä–elokuun 1833, tammi–huhtikuun 1834 ja touko–kesäkuun 1834 määreiden otsikkokuvitusten tulkinta-avaimet on päiväkirjassa, ks. digitaalisen laitoksen käsikirjoituksen täydellinen kuvaus ja faksimileversio. Heinä–lokakuun ja joulukuun 1834 määreet tulkitaan touko–kesäkuun 1834 tulkinta-avaimen avulla. Salakirjoitus eroaa muista symboleista aiheeltaan: salatut kohdat kertovat useimmiten Topeliuksen nuoruudenrakkaudesta Mathildasta. Salakirjoitus koostui 27 merkkiyhdistelmästä, joissa joka yhdistelmää vastasi tietty kirjain.12Salakirjoituksen on tulkinnut Vasenius, ks. esim. I s. 382 f. Kirjaimia »i» ja »j» vastaa sama merkki, samoin kirjaimia »v» ja »w». Salakirjoituksessa ei tehdä eroa isojen ja pienten kirjainten välillä. Myöhemmissä päiväkirjoissa sydäntä askarruttavia kysymyksiä ja rakkausseikkailuja kuvattiin enimmäkseen ranskaksi.
Etablointi
103 Etabloitu teksti (lukuteksti) toistaa alkutekstin mahdollisimman vähäisin muutoksin. Dittografiat ja haplografiat on korjattu lukutekstistä ja merkitty julkaisijan tekemiksi muutoksiksi, esim. »mitt mitt minne» > »mitt minne» ja »kommmo» > »kommo». Haplografioissa yksittäiset kirjaimet on täydennetty lukutekstiin: gudstjent > gudstjenst ja anklade > anklagade. Jos haplografia käsittää kokonaisia sanoja, oletettu sanamuoto on merkitty yksittäiskommentteihin. Muutkin ilmeiset kirjoitusvirheet on korjattu ja merkitty julkaisijan tekemiksi muutoksiksi.13Esim. tekstinkohtia joissa viereisten sanojen tai tavujen vaikutus saa aikaan virheellisen muodon: »tillberör» > »tillbehör» ja »Reskamratskat» > »Reskamratskap». Vähemmässä määrin esiintyy myös muun tyyppisiä kirjoitusvirheitä: tekstiin livahtaneita ylimääräisiä kirjaimia (brorl > bror), vahingossa n-kirjaimeksi muuttunut m (ledsant > ledsamt) ja kirjaimia väärässä paikassa (förskringa > förskingra). Jos tekstissä esiintyy aukkoja – käsikirjoituksesta puuttuu kirjaimia tai sanoja sen vahingoittumisen takia tai vastaavasta syystä – sanamuoto on täydennetty, mikäli se on yksiselitteisesti mahdollista. Kongruenssivirheet ja mahdolliset kielivirheet on säilytetty lukutekstissä, mutta niitä kommentoidaan yksittäiskommenteissa (den > pro dem, egnad > pro egnadt).
104 Etabloidussa tekstissä on säilytetty käsikirjoituksen välimerkit. Virkkeen lopusta puuttuvat pisteet on kuitenkin lisätty ja merkitty julkaisijan tekemiksi lisäyksiksi. Kaksinkertaiset välimerkit on poistettu ilman merkintöjä. Luettelon kaltaisissa tekstikohdissa (lähinnä varhaisimmissa päiväkirjavihkoissa) luettelon osien väliin on tarvittaessa lisätty ajatusviivoja: virkkeeseen »[...] åt middag – läste Renegaten (roman) – gick kl. 4 till Finska Casern – [...]» on lisätty ajatusviiva sanan »(roman)» jälkeen. Alkutekstin pilkutus on säilytetty muuttumattomana.
105 Isojen ja pienten kirjainten käyttö sanojen alussa on jätetty ennalleen niissäkin tapauksissa, kun uuden virkkeen tai erisnimen alussa on pieni kirjain. Vaikka Topeliuksen käsiala onkin kaiken kaikkiaan selkeää, joissakin tapauksissa tekstin transkribointi on vaatinut runsaasti tulkintaa, varsinkin kirjainparin k/K ja jossain määrin myös kirjainparien a/A, m/M ja j/J kohdalla. Näissä tapauksissa lähtökohtana on ollut merkitä kirjain isoksi, kun on ollut tarpeen, ja muissa tapauksissa pieneksi.
106 Lainausmerkkien paikka edelliseen tai seuraavaan välimerkkiin nähden vaihtelee. Niissä tapauksissa, kun lainausmerkki on sijoitettu suoraan välimerkin päälle, se on sijoitettu nykyisten käytänteiden mukaisesti. Parittomat lainausmerkit on täydennetty, mikä on merkitty julkaisijan tekemäksi muutokseksi. Tarpeettomalta vaikuttaneet parittomat lainausmerkit on poistettu ja merkitty julkaisijan tekemäksi muutokseksi. Samaa periaatetta on sovellettu sulkeisiin.
107 Virheellisesti merkityt akuutit tai gravis-aksentit on korjattu kommentoimatta, mutta puuttuvia tarkkeita ei ole täydennetty. Muut kirjoitusmerkit on vakioitu seuraavasti: väärässä paikassa käytetyt diakriittiset merkit (t-viivat, i:n, å:n, ä:n ja ö:n pisteet) on muutettu tai poistettu kommentoimatta ja puuttuvat merkit on täydennetty niin ikään kommentoimatta. Ranskan sanojen sediljit on otettu mukaan mutta puuttuvia ei ole täydennetty. Ruotsin sanoista sediljit on poistettu. Pidennysmerkit on kirjoitettu auki kommentoimatta (hem̅a > hemma).
108 Lyhenteisiin on lisätty piste (tai kaksoispiste) niistä kohdista mistä ne puuttuvat, ja korjaus on merkitty julkaisijan tekemäksi muutokseksi. Vakiintuneet lyhenteet on merkitty aikakauden käytännön mukaisesti sananvälillä (f. m., s. d.). Sananväli on lisätty yhdenmukaisesti valuuttamerkkien, mittayksiköiden ym. eteen sekä kellonaikoihin.
109 Päiväkirjoissa on vain vähän muutoksia ja poistoja. Keskeneräisiksi jääneet muutokset on täydennetty ja merkitty julkaisijan tekemiksi muutoksiksi.14Jos tekstiin on tehty lisäys, jonka vuoksi ison kirjaimen paikalla pitäisi olla pieni tai päinvastoin, se on korjattu (Rensade plockade spenat > Plockade spenat). Ylimääräisiä kirjaimia tai sanoja, jotka ovat jääneet puutteellisesta poistosta, ei ole otettu mukaan (två en korta måltider > en kort måltid). Jos tekstiä lisättäessä siihen on tullut kaksinkertaisia välimerkkejä, niistä toinen on poistettu kommentoimatta. Tekstinkohdissa, joissa rivin yläpuolelle on kirjoitettu toinen sanamuoto, on käytetty myöhempää vaihtoehtoa. Marginaaliin tehdyt merkinnät on lisätty lukutekstiin, kohdennetut lisäykset käsikirjoituksen merkintöjen mukaisesti ja kohdentamattomat siihen mihin niiden sisällön perusteella voisi olettaa kuuluvan. Marginaaleihin kirjatut avainsanat ja tiivistelmänä käytetyt lauseet on otettu mukaan vain digitaaliseen versioon. Alaviitteet on sijoitettu kyseisen päiväkirjamerkinnän jälkeen. Sellaiset alaviitteet, jotka käsialan, musteen laadun ja tekstin sisällön perusteella on lisätty tekstiin myöhemmin, on sijoitettu painetussa versiossa aivan sivun alareunaan ja digitaalisessa versiossa kuukauden loppuun.
Typografian yhtenäistäminen
110 Useimpien päiväkirjavihkojen alussa on nimilehti. Nimilehden teksti on julkaistu painetussa versiossa erillisellä lehdellä, ja etabloinnissa on otettu huomioon rivinvaihdot, tekstin keskitys ja vastaavat tekijät. Koristelua ja kuvaelementtejä ei sen sijaan ole otettu mukaan. Runolainat ja nimilehden kääntöpuolelle kirjoitetut alkulauseet on sijoitettu laitokseen vastaavien sivujen oikeaan laitaan.
111 Kuukausien otsikot on julkaistu kapiteeleilla. Jos kuukautta ei ole otsikoitu, otsikko on lisätty hakasulkeissa ylätunnisteen sanamuodon mukaisesti, jos ylätunnistetta on käytetty. Muussa tapauksessa ylätunnistetta ei ole julkaistu. Alkulauseet, sitaatit ja runot on sijoitettu oikeaan laitaan. Juoksevan tekstin otsikot on kursivoitu ja julkaistu erillisellä rivillä, pääotsikot on keskitetty ja alaotsikot sijoitettu vasempaan laitaan. Uuden kappaleen alussa on sisennys paitsi päiväkirjamerkintöjen ensimmäisillä riveillä, joille tulee päiväys. Päiväykset on merkitty kapiteeleilla.
112 Henkilökoodit, salakirjoitus ja piktogrammit ilmaistaan vastaavilla sanoilla, kaksi viimeksi mainittua vaaleammin painettuna. Piktogrammit, joita ei ole onnistuttu tulkitsemaan, on merkitty symbolilla ⊙, epävarmojen tulkintojen perään on merkitty kysymysmerkki hakasulkeisiin. Kuvituksia ei ole otettu mukaan, mutta ne on merkitty symbolilla 
. Kaikenlaiset tekstiin merkityt graafiset tehosteet (yliviivaus, alleviivaus, ympyröinti mm.) on merkitty kursiivilla. Ylennetty teksti on merkitty nykykäytännön mukaan (2do > 2:do, Mlle > M:lle).
Lukuohjeita
113 Koko aineistoa koskevat kommentit ovat kolmannen niteen lopussa. Yksittäiskommentteihin on merkitty jotakin asiaa tai teosta koskevia kommentteja, sanojen selityksiä ja yksittäisten tekstinkohtien käännöksiä. Yleisluonteiset tiedot perustuvat seuraaviin hakuteoksiin ja matrikkeleihin, ellei muuta mainita: Nationalencyklopedin, Uppslagsverket Finland, Nordisk Familjebokin ensimmäinen ja toinen painos, Biografiskt lexikon för Finland 1–4 ja Helsingin yliopiston opiskelijamatrikkeli 1640–1852. Yliopistoa, opintoja, tutkintoja ja opiskelijaelämää koskeviin kommentteihin on käytetty seuraavia lähteitä: Helsingfors universitet 1640–1990 Kejserliga Alexanders universitetet 1808–1917, kirjoittanut Matti Klinge et al., Studenter och idéer 1, kirjoittanut Matti Klinge, Suuri murros, kirjoittanut Vilho Helanen, Statuter för kejserliga Alexanders Universitetet i Finland (1828) ja Författning angående examina som till vinnande af inträde i civil tjenst i Finland böra afläggas (1828). Helsinkiä käsittelevät paikallishistorialliset tiedot ovat teoksista Helsingfors stads historia 1–6 ja Huvudstaden. Helsingfors och finska staten 1808–1863, kirjoittanut Matti Klinge. Uuttakaarlepyytä käsittelevät tiedot perustuvat teoksiin Nykarleby stads historia 2–3, kirjoittanut Erik Birck, Nykarleby. Min barndoms och min ungdoms stad, kirjoittanut Einar Hedström, Nykarleby stad 1620–1920, kirjoittanut K. E. Wichmann ja Kuddnäs. Skalden Z. Topelius’ forna hemgårds historia, kirjoittanut Zachris Schalin. Sanojen selitykset perustuvat teoksiin Svenska Akademiens Ordbok (SAOB), Ordbok öfver svenska språket 1–2, kirjoittanut A. F. Dalin, 100.000 främmande ord och namn m.m. i svenska språket tillika med deras härledning och uttal, kirjoittanut C. M. Ekbohrn, Finlandssvenska, kirjoittanut Hugo Bergroth ja Ordbok över Finlands svenska folkmål 1–4. Henkilöitä ei käsitellä yksittäiskommenteissa vaan henkilöhakemistossa.
114 Digitaaliseen julkaisuun sisältyvät henkilö- ja paikkahakemisto, faksimilekopiot käsikirjoituksista ja käsikirjoitusten täydellinen kuvaus. Digitaalisessa julkaisussa voi aktivoida näkyviin myös julkaisijan muutokset ja tulkinnat sekä Topeliuksen omat käsikirjoitukseen tekemät muutokset ja poistot.
Päiväkirjoissa käytetyt lyhenteet
| a. | afton, aftonen [ilta, illalla] | |
| b. n. r. | bli ni rivaler [teistä tulee kilpailijoita] | |
| c:n | capten [kapteeni] | |
| d. | det [se] | |
| d. ä. | det är [se on] | |
| e. m. | eftermiddag, eftermiddagen [iltapäivä, iltapäivällä] | |
| et Ce. | et Companie [ja Kumppanit] | |
| ex. | examen [tutkinto] | |
| exercit. | exercitanterna [kokeensuorittajat] | |
| f. m. | förmiddag, förmiddagen [aamupäivä, aamupäivällä] | |
| g.g.gårdar | gästgivargårdar [kestikievart] | |
| gl. | glas [lasi] | |
| h. d. | hela dagen [koko päivän] | |
| h. e. | hoc est | |
| hka | hvilka [jotka] | |
| hkas | hvilkas [joidenka] | |
| hvkn | hvilken, myös hwkn, hwken, hken [joka] | |
| hvket | hvilket, myös hwkt, hket, ht., hkt [joka, mikä] | |
| k. | koppar [kuppia] | |
| k.h. | kyrkohistorien [kirkkohistoria] | |
| k. h. | kommo hit [tulivat tänne] | |
| Lant.–n | Lantinghusen, myös L:gen | |
| L:ven | Löfven | |
| m. m. s. | med mera sådant [ynnä muuta sellaista] | |
| n. b. | nota bene, myös nbne., nbene, ntbne | |
| o. m. d. | och mera dylikt [ja muuta sellaista] | |
| o. m. s. | och mera sådant [ja muuta sellaista] | |
| p. d. v. | point de vue, inget att se [ei mitään nähtävää] | |
| penn. | penningar [rahaa] | |
| p. p. c. | pour prendre congé, för att ta avsked [erotakseen] | |
| r. | röster [ääniä] | |
| R–e | Ryssarne [Venäläiset] | |
| Rd. B:co | riksdaler banco [riikintaaleria banco] | |
| Rdler | riksdaler, även Rd. R: R: [riikintaaleria] | |
| Rdler.Rgds | riksdaler riksgälds, även Rdr Rgds [riikintaaleria riksgälds] | |
| res. | resande [matkustaja] | |
| Rub. | rubel [rupla] | |
| s. d. | samma dag [samana päivänä] | |
| sk. | skilling, myös ʄ [killinki] | |
| sp. | spelte [soitti, pelasi] | |
| såk. | så kallade [niin sanottu] | |
| t. e. | till exempel [esimerkiksi] |
Lyhenteet toimituksen teksteissä
| BLF | Biografiskt lexikon för Finland | |
| f. | följande sida [seuraava sivu] | |
| ff. | de två följande sidorna [kaksi seuraavaa sivua] | |
| HLS | Historiska och litteraturhistoriska studier | |
| JST | Johanna Sofia Topelius | |
| ms | manuskript [käsikirjoitus] | |
| NB | Nationalbiblioteket (Helsingfors) [Kansalliskirjasto (Helsinki)] | |
| SAOB | Svenska Akademiens ordbok | |
| SLS | Svenska litteratursällskapet i Finland | |
| SSLS | Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland | |
| SA | Samlade arbeten | |
| SS | Samlade Skrifter | |
| ST | Sofia Topelius | |
| SV | Samlade Verk | |
| ZT | Zacharias Topelius | |
| ZTS | Zacharias Topelius Skrifter |
Viitteet
- 1Vihkojen (ja nippujen) määrää on paikoin vaikea arvioida, koska aineisto on sidottu (ks. »Käsikirjoituksen kuvaus» ja käsikirjoitusten täydelliset kuvaukset digitaalisessa laitoksessa).
- 2Merkinnät puuttuvat ajanjaksoilta 18/11–2/12 1832, 26–31/12 1832 ja 23–30/4 1834. Päiväkirjoja ei ole löydetty lokakuuta 1832 edeltäneeltä ajalta, vaikka Topelius antaa ymmärtää kirjoittaneensa jonkinlaista päiväkirjaa jo vuonna 1828 (ks. esim. 19/12 1838). Sen sijaan Topelius-kokoelma sisältää muita päivittäisiä merkintöjä, esimerkiksi almanakoissa ja valtionkalentereissa, jotka ovat säilyneet 1820-luvulta ja seuraavilta kolmelta vuosikymmeneltä (NB 244.155–158).
- 3Julidagar 1840 -vihkon loppuun Topelius on merkinnyt »NyCarleby 1841 Jan 25 – kl. 12 midnatt». Myös varsinaisen päiväkirjan heinäkuun päiviä käsittelevä osuus on kirjoitettu yhtenäiseksi kuvaukseksi, ja sanamuodot viittaavat siihen, että teksti on kirjoitettu jälkeenpäin mutta luultavasti jo syksyllä 1840, koska heinäkuun 21:ttä 1840 koskeva merkintä on päivätty 22/8 1840 ja elokuun 9:ttä 1840 koskeva merkintä on päivätty 27/10 1840.
- 4Holger Schildtin kustantamo julkaisi päiväkirjat vuosina 1918–1924 kahdeksana vihkosena, ja sittemmin ne koottiin kirjoiksi, joissa kussakin niteessä oli kaksi vihkosta. Sanojen kirjoitusasut ja tekstin pilkutus on yhtenäistetty. Nyberg on myös kirjoittanut lyhennetyt nimet kokonaisiksi ja korvannut piktografiset merkit ja kooditekstit vastaavilla sanoilla.
- 5Paul Nyberg työskenteli vuodesta 1911 yliopiston kirjaston palveluksessa ja otti tehtäväkseen Topeliuksen käsikirjoituksen järjestämisen ja luetteloinnin. Työ valmistui kevätlukukaudella 1932. Ks. Nyberg, »Den Topeliuska manuskriptsamlingen i Universitetsbiblioteket. I.», Nya Argus, 21, 1932, s. 273–277; Nyberg, »Den Topeliuska manuskriptsamlingen i Universitetsbiblioteket. II.», Nya Argus1, 1933, s. 9 f. Ks. myös Henrik Grönroos, »Paul Nyberg (1889–1968). En kulturarbetares utveckling», HLS 58, s. 49. Topelius-kokoelmaa on sittemmin täydennetty, ja se on luetteloitu uudelleen.
- 6Esim. »Muutoin tämä päiwä on unohtanut mielestäni» (24/5 1834); »Samana Yönä Pietarsaari paloi. Muutama sana siitä semmoisten uutisten sittemmin saawuttua.» (2/9 1835); »Siitä kun tämä tapahtui on nyt kulunut lähes kuukausi.» (13/12 1836). Koko kevätlukukausi 1837 on mahdollisesti kirjoitettu jälkeenpäin: »Wikstedtin tädin luo lyhyelle wierailulle; ikävä kyllä se jäi ainoaksi koko lukukaudella.» (15/2 1837). Keväällä 1838 kirjoittaminen näyttää olleen melkeinpä sunnuntaihuvia, ja samana syksyllä merkinnät laahaavat jopa kolme ja puoli kuukautta jäljessä. Sama kaava toistuu seuraavana vuonna, ja Topelius kirjoitti päiväkirjan ajan tasalle myöhään syyskuussa 1839: »29 Syysk. klo 1 keskipäiwällä olen ehtinyt ajan tasalle ja kirjoitan nyt tästä päiwästä, mitä lienee tuskin tapahtunutkaan sitten wuoden 1834 tai sinne päin.» (29/9 1839). Viimeistään keväällä 1840 merkinnät laahasivat taas pari kuukautta jäljessä.
- 7Esim. muistio ajasta 27. heinäkuuta–8. elokuuta 1835 (NB 244.131, aukeama 61) ja »Promemoria in Usum Ephemeridis» sekä »Promemoria för Dagboken 1837» (NB 244.135); vrt. »sellaisena kuin [...] tämä juhlapäivä vasta kovin monen päivän kuluttua pienen muistioni avulla mieleeni palautuu» (7/2 1837).
- 8Hugo Bergroth, Finlandssvenska 1917, § 85. Verbimuotoihin kiinnittää huomiota myös Charlotta af Hällström-Reijonen artikkelissaan »Språkbruket hos Zacharias Topelius – tre punktundersökningar», Topelius – med historien mot strömmen. Aspekter på författarskapet [2018].
- 9Ensimmäiset piktogrammit ovat joulukuulta 1832, ja seuraavan vuoden tammikuun ja helmikuun päiväkirjoissa ne ovat näkyvästi esillä, kun Topelius on lisäksi värittänyt ne. Sen jälkeen piktogrammit vähenevät ja katoavat maaliskuussa 1833 miltei kokonaan. Niiden tulkinta perustuu pääosin Nybergin toimittamaan laitokseen muutamin korjauksin. Paperinukkien piktografista merkkiä käsitellään teoksissa Vasenius I, s. 427 ja Paul Nyberg, Zachris Topelius. En biografisk skildring, 1949, s. 79. Kansalliskirjaston Topelius-kokoelmassa on säilynyt muutamia paperihahmoja, ja joissakin niistä on samoja piktografisia merkkejä kuin päiväkirjoissa (NB 244.182).
- 10Luettelo numerokoodeista ja niitä vastaavista henkilönimistä on sidottu päiväkirjavihkon mukaan (NB 244.131).
- 11Päiväyksiin piirrettyjä määreitä ei ole otettu mukaan. Kesä–elokuun 1833, tammi–huhtikuun 1834 ja touko–kesäkuun 1834 määreiden otsikkokuvitusten tulkinta-avaimet on päiväkirjassa, ks. digitaalisen laitoksen käsikirjoituksen täydellinen kuvaus ja faksimileversio. Heinä–lokakuun ja joulukuun 1834 määreet tulkitaan touko–kesäkuun 1834 tulkinta-avaimen avulla.
- 12Salakirjoituksen on tulkinnut Vasenius, ks. esim. I s. 382 f. Kirjaimia »i» ja »j» vastaa sama merkki, samoin kirjaimia »v» ja »w». Salakirjoituksessa ei tehdä eroa isojen ja pienten kirjainten välillä.
- 13Esim. tekstinkohtia joissa viereisten sanojen tai tavujen vaikutus saa aikaan virheellisen muodon: »tillberör» > »tillbehör» ja »Reskamratskat» > »Reskamratskap». Vähemmässä määrin esiintyy myös muun tyyppisiä kirjoitusvirheitä: tekstiin livahtaneita ylimääräisiä kirjaimia (brorl > bror), vahingossa n-kirjaimeksi muuttunut m (ledsant > ledsamt) ja kirjaimia väärässä paikassa (förskringa > förskingra).
- 14Jos tekstiin on tehty lisäys, jonka vuoksi ison kirjaimen paikalla pitäisi olla pieni tai päinvastoin, se on korjattu (Rensade plockade spenat > Plockade spenat). Ylimääräisiä kirjaimia tai sanoja, jotka ovat jääneet puutteellisesta poistosta, ei ole otettu mukaan (två en korta måltider > en kort måltid). Jos tekstiä lisättäessä siihen on tullut kaksinkertaisia välimerkkejä, niistä toinen on poistettu kommentoimatta.
Lähteet ja kirjallisuus
Lähteet
Kansalliskirjasto, Helsinki (KK/NB)
Zacharias Topeliuksen arkisto (Topelius-kokoelma), Coll. 244
244.3 Brev Henrik Backman–Zacharias Topelius
244.6 Brev Jakob Fredrik Blank–Zacharias Topelius
244.15 Brev Albert Dyhr–Zacharias Topelius
244.35 Brev Johan Henrik Logren–Zacharias Topelius
244.54 Brev Gustaf Toppelius d.ä.–Zacharias Topelius
244.54 Brev Frans Michael Toppelius–Zacharias Topelius
244.76 Brev Zacharias Topelius–Albert Dyhr & Mathilda Lithén
244.88 Brev Zacharias Topelius–Gustaf Toppelius d.ä.
244.94 Brev Catharina Sofia Topelius–Zacharias Topelius
244.97 Brev Zacharias Topelius–Catharina Sofia Topelius
244.97 Brev Zacharias Topelius–Johanna Sofia Topelius
244.107 Lyrik och uppsatser
244.109 Avskrifter
244.131–134 Dagböcker 1832–1840, 1842
244.135 Anteckningar av Z.T. (Miscellanea)
244.141 Kontoböcker 1833–1870
244.147 Ephemerer 1834–1837
244.148 Promenader
244.149 Urval från Mina Nöjen
244.182 Barn- och ungdomsproduktion
244.188 Emilie Lindqvist: Reminiscenser, Winter- och Wårdagar
Pohjalaisen osakunnan arkisto, PohjO
PohjO: Ba 2 Protokoll 1832–1847
Sähköinen aineisto
Biografiskt lexikon för Finland, http://www.blf.fi/
Deutsches Wörterbuch von Jacob Grimm und Wilhelm Grimm, http://dwb.uni-trier.de/de/
Förvaltningshistorisk ordbok, Svenska litteratursällskapet i Finland 2016, http://fho.sls.fi/
Helsingfors universitets studentmatrikel 1640–1852, sammanställd av Yrjö Kotivuori 2005, https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi/svenska/
Historisch-kritisches Liederlexikon, http://www.liederlexikon.de/
Kansallisbiografia, https://kansallisbiografia.fi/finlands-nationalbiografi
Litteraturbanken, https://litteraturbanken.se
Münchener DigitalisierungsZentrum, Digitale Sammlungen, https://www.digitale-sammlungen.de/
Nationalbibliotekets digitala samlingar (Tidningar), http://digi.lib.helsinki.fi/sanomalehti/secure/main.html
Nationalencyklopedin, http://www.ne.se
Nordisk familjebok, första och andra uppl., http://runeberg.org/nf/
Nykarlebyvyer, http://www.nykarlebyvyer.nu/sidor/index2.htm
Ordbok över Finlands svenska folkmål, http://kaino.kotus.fi/fo/
Riksarkivets digitalarkiv, Helsingfors stads församlings arkiv, Huvud- och kommunionböcker, http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?sartun=213414.KA
Riksarkivets digitalarkiv, Helsinge sockens församlings arkiv, Huvud- och kommunionböcker, http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?sartun=226471.KA
Riksarkivets digitalarkiv, Nykarleby församlings arkiv, Huvud- och kommunionböcker, http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?sartun=311309.KA
Riksarkivets digitalarkiv, Nykarleby församlings arkiv, Längder över döda och begravda, http://digi.narc.fi/digi/dosearch.ka?sartun=311318.KA
Svenska Akademiens ordbok (SAOB), https://www.saob.se/
Svenskt visarkiv (Musikverket), Vis- och låtregistret, https://katalog.visarkiv.se
Svenskt översättarlexikon, https://litteraturbanken.se/%C3%B6vers%C3%A4ttarlexikon
Universitetets almanacksbyrå, almanackor 1608–1999, https://almanakka.helsinki.fi/sv/arkiv/yliopiston-almanakat-universitetets-almanackor-1608-1999.html
Uppslagsverket Finland, https://www.uppslagsverket.fi/sv/start/
Volksliederarchiv, www.volksliederarchiv.de
Œsterreichisches Musiklexikon online, http://www.musiklexikon.ac.at
Kirjallisuus
Almqvist, C. J. L., Törnrosens bok eller fria fantasier, berättade på jagtslottet hos herr Hugo Löwenstjerna I, Imperial Octav Upplaga, Stockholm: Laseron 1839
https://litteraturbanken.se/forfattare/AlmqvistCJL/titlar/TornrosensBok1839I
Almqvist, C. J. L., Törnrosens bok. Duodesupplagan. Band IV. Drottningens Juvelsmycke, red. Lars Burman, Samlade Verk 6, Stockholm: Svenska Vitterhetssamfundet 2002
https://litteraturbanken.se/forfattare/AlmqvistCJL/titlar/SamladeVerk6
Almqvist, C. J. L., »Ramido Marinesco», Törnrosens bok. Duodesupplagan. Band V–VII, red. Bertil Romberg, Samlade Verk 7, Stockholm: Svenska Vitterhetssamfundet 1998, s. [3]–71
https://litteraturbanken.se/forfattare/AlmqvistCJL/titlar/SamladeVerk7
Andersson, Otto, Den unge Pacius och musiklivet i Helsingfors på 1830-talet, Helsingfors: Schildts 1938
Atterbom, P. D. A., Lycksalighetens ö. Sagospel i fem äfventyr I–II, Uppsala: Palmblad 1824–1827
https://litteraturbanken.se/forfattare/AtterbomPDA/titlar/LycksalighetensO1
https://litteraturbanken.se/forfattare/AtterbomPDA/titlar/LycksalighetensO2
Autio, Veli-Matti, »Nervander, Johan Jakob», Biografiskt lexikon för Finland 2. Ryska tiden, red. Henrik Knif et al., SSLS 710:2, Helsingfors: Svenska litteratursällskapet och Stockholm: Atlantis 2009, s. 628–631
Barbagli, Marzio & David I. Ketzer (ed.), The History of the European Family. Volume 2. Family Life in the Long Nineteenth Century, 1789–1913, New Haven & London: Yale University Press 2002
Bellman, C. M., Fredmans epistlar, Stockholm 1790
https://litteraturbanken.se/forfattare/BellmanCM/titlar/FredmansEpistlar
Bellman, C. M., Valda skrifter. Femte delen. Fredmans testamente, [utg. P.A. Sondén], Stockholm: Nordström 1836
https://books.google.fi/books?id=6amCQYxN_roC&printsec
de Béranger, Pierre Jean, Oeuvres complètes, Paris: H. Fournier 1837
Bergroth, Hugo, Finlandssvenska. Handledning till undvikande av provinsialismer i tal och skrift, Helsingfors: Schildts 1917
Berndtson, Fredrik, Mathilda. En dikt, Falun: P. A. Huldberg 1840
Birck, Erik, Nykarleby stads historia. Del II. Tiden 1810–1875, Nykarleby: Nykarleby stads förlag 1980
Birck, Erik, Nykarleby stads historia 1620–1975. Del III. Tiden 1876–1975, Nykarleby: Nykarleby stads förlag 1988
Biskop, Gunnel, Zachris Topelius i dansens virvlar. En studie i den unge Topelius upplevelser i dansnöjena på 1830-talet, Publikationer utgivna av Finlands svenska folkmusikinstitut 26, Vasa och Helsingfors 1998
Bruhn, Karl, »Zachris Topelius och Mathilda Christina Lithén», Österbottnisk årsbok 1951–52, Arkiv för Svenska Österbotten. Band X, Vasa: Svensk-Österbottniska Samfundet 1952
Bygdén, Leonard, Svenskt anonym- och pseudonymlexikon. Bibliografisk förteckning öfver uppdagade anonymer och pseudonymer i den svenska litteraturen I, A–L, Skrifter utgifna af Svenska litteratursällskapet 17:1–18, Uppsala: 1898–1905
https://litteraturbanken.se/forfattare/BygdenL/titlar/AnonymOchPseudonymlexikon
Böttiger, C. W., Samlade skrifter, Andra bandet, Stockholm: Norstedt 1857
http://runeberg.org/bcwsaml/2/
Böttiger, C. W., Ungdomsminnen från sångens stunder, Uppsala: Palmblad 1830
https://books.google.fi/books?id=EzlVAAAAcAAJ
Castrén, Gunnar, »Helsingfors som kulturcentrum», Helsingfors stads historia III. Perioden 1809–1875, Andra bandet, Helsingfors 1950, s. [469]–602
Cervin, Gert, Försokratiker, inledning av Albert Wifstrand, Stockholm: Natur och Kultur 1954
Cygnæus, Fredrik, Jääkynttilät. Ströskrift i fria häften I, Helsingfors: Wasenius 1837
Cygnæus, Fredrik, Samlade arbeten. 9. Poetiska arbeten. Bd 3, Helsingfors: Edlund 1885
Dahlgren, F. A., Förteckning öfver svenska skådespel uppförda på Stockholms theatrar 1737–1863 och Kongl. theatrarnes personal 1773–1863 med flera anteckningar, Stockholm: Norstedt 1866
http://runeberg.org/dfastothea/
Dalin, A. F., Ordbok öfver svenska språket I–II, Stockholm 1850, 1853
Ekbohrn, C. M., Förklaringar öfver 60,000 främmande ord och namn m.m. i svenska språket: tillika med deras härledning och uttal, Fjärde fullständigt omarbetade och väsentligt tillökade upplagan, Stockholm: Bonniers 1904
Ekbohrn, C. M., Förklaringar över 100,000 främmande ord och namn m.m. i svenska språket tillika med deras härledning och uttal, Ny, omarbetad och tillökad upplaga, Stockholm: Bonniers 1936
http://runeberg.org/ekbohrn/
Franzén, Frans Michael, Skaldestycken I–IV, Örebro: Lindh 1824–1832
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2010-00000027
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2010-00000035
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2010-00000036
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2010-00000037
von Frenckell, Ester-Margaret, Offentliga nöjen och privata i Helsingfors 1812–1827: med en historisk översikt, diss., Helsingfors: Söderströms 1943
von Frenckell, Ester-Margaret, Offentliga nöjen och privata i Helsingfors 1827–1832, Helsingfors: Söderströms 1947
von Frenckell, Ester-Margaret, Sju magra år med Thalia. Offentliga nöjen och privata i Helsingfors 1827–1833, Helsingfors: Söderströms 1952
Fryxell, Anders, Berättelser ur svenska historien. Tjugondesjette delen. Karl den tolftes historia. Sjätte häftet. Vistelsen i Stralsund samt in- och utrikes ärenderna, Stockholm: L. J. Hjerta 1858
http://runeberg.org/svhistfry/26/
Gamla Stockholm. Anteckningar ur trycka och otryckta källor, utg. Claes Lundin & August Strindberg, Stockholm: Seligmann 1882
https://stockholmskallan.stockholm.se/post/15286
Geijer, Erik Gustaf, Dikter, red. Carina & Lars Burman, inledning av Torgny Segerstedt, Svenska klassiker utgivna av Svenska Akademien i samverkan med bokförlaget Atlantis, Stockholm: Atlantis 1999
http://litteraturbanken.se/#!forfattare/GeijerEG/titlar/Dikter
von Goethe, Johann Wolfgang, Faust. Sorgespel, 2. genomsedda uppl., övers. Viktor Rydberg, Stockholm: Bonniers 1878
von Goethe, Johann Wolfgang, Goethe-dikter, övers. Karl-Erik Forsslund, Stockholm: Wahlström & Widstrand 1906
von Goethe, Johann Wolfgang, Visor och dikter, övers. Carl Snoilsky, Stockholm: Hugo Geber 1901
von Goethe, Johann Wolfgang & Friedrich von Schiller, Dikter av Goethe och Schiller, övers. Ernst Liljedahl, Linköping: H. Carlsons bokhandel 1921
Grotenfelt, Ossian, »Förteckning öfver Runebergs privata bibliotek», Förhandlingar och uppsatser 18, SSLS 68, Helsingfors 1905, s. 182–204
Grönroos, Henrik, »Paul Nyberg (1889–1968). En kulturarbetares utveckling», HLS 58, utg. Torsten Steinby, SSLS 508, Helsingfors 1983, s. 5–98
Hakala, Petra, »Savolax-karelska avdelningen år 1845. En studentkorporation och dess plats i stadsgeografin», HLS 73, utg. John Strömberg, SSLS 614, Helsingfors 1998, s. 91–142
Harms, Claus, De christnas tro. Försök till en ny lärobok i christendomen, övers. Jakob Ekelund, Stockholm: Zacharias Haeggström 1819
Hasselberg, Ylva, Den sociala ekonomin. Familjen Clason och Furudals bruk 1804–1856, diss., Studia Historica Upsaliensia 189, Uppsala 1998
Hedström, Einar, Nykarleby. Min barndoms och min ungdoms stad, Jakobstad: Jakobstads Tryckeri och Tidnings Aktiebolags förlag 1958
Heidelberger Taschenbuch auf das Jahr 1811, Aloys Schreiber (Hrsg.), Mannheim: Löffler 1811
http://www.mdz-nbn-resolving.de/urn/resolver.pl?urn=urn:nbn:de:bvb:12-bsb10121096-4
Helanen, Vilho, Suuri murros. Pohjalainen osakunta 1828–1837, Porvoo ja Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö 1937
Hirn, Sven, »Deutsche Theatergastspiele in Finnland 1735 bis 1918», Das deutschsprachige Theater im baltischen Raum, 1630–1918, Laurence P. A. Kitching (Hrsg.), Thalia Germanca 1, Frankfurt am Main 1997, S. [143]–154
Hirn, Sven, Från värdshus till Grand Hôtel. Hotell och restauranger i Helsingfors före självständighetstiden, SSLS 693, Helsingfors 2007
Hirn, Sven, »Johann Arnold Schultz: Theaterdirektor 1795 bis 1836», Das deutschsprachige Theater im baltischen Raum, 1630–1918, Laurence P. A. Kitching (Hrsg.), Thalia Germanca 1, Frankfurt am Main 1997, S. [155]–166
Hirn, Yrjö, Teatrar och teaterstrider i 1800-talets Finland. Spridda studier, Helsingfors: Schildts 1949
[Homeros], Lagerlöfs Homeros. Iliaden, övers. Erland Lagerlöf, utg. Jan Stolpe, inledning av Jesper Svenbro, Stockholm: Svenska Akademien i samverkan med Atlantis, [1912] 2012
https://litteraturbanken.se/forfattare/Homeros/titlar/LagerlofsHomerosIliaden
[Homeros], Lagerlöfs Homeros. Odysséen, övers. Erland Lagerlöf, utg. Jan Stolpe, inledning av Jesper Svenbro, Stockholm: Svenska Akademien i samverkan med Atlantis, [1912] 2012
https://litteraturbanken.se/forfattare/Homeros/titlar/LagerlofsHomerosOdysseen
[Horatius], Horatii Bref till Pisonerna om skaldekonsten, övers. Gudmund Jöran Adlerbeth, Stockholm: Johan A. Carlbohm, 1807
[Horatius], Horatii Oder och epoder, övers. Gudmund Jöran Adlerbeth, Stockholm: A. Gadelius 1817
[Horatius], Horatii Satyrer och skalde-bref, övers. Gudmund Jöran Adlerbeth, Stockholm: A. Gadelius 1814
Hornborg, Eirik, »Militär och krigshändelser», Helsingfors stads historia III. Perioden 1809–1875, Första bandet, Helsingfors 1950, s. [201]–256
Häggman, Kai, Perheen vuosisata. Perheen ihanne ja sivistyneistön elämäntapa 1800-luvun Suomessa, Historiallisia Tutkimuksia 179, Helsinki 1994
af Hällström-Reijonen, Charlotta, »Språkbruket hos Zacharias Topelius – tre punktundersökningar», Topelius – med historien mot strömmen. Aspekter på författarskapet, red. Pia Forssell och Carola Herberts [under utgivning, Svenska litteratursällskapet i Finland 2018]
af Hällström-Reijonen, Charlotta & Mikael Reuter, Finlandssvensk ordbok, Esbo: Schildts 2000
Ingemann, Bernhard Severin, Smaadigte og Reiseminder, København: Andreas Seidelin 1832
Keskinen, Jarkko, »Luotto, luottamus ja maine – 1800-luvun liiketoiminnan kulmakivet», Luottamus, pääoma, historia, Jarkko Keskinen & Kari Teräs (toim.), Historia mirabilis 5, Turku 2008, s. 147–173
Kiellman-Göranson, Julius Axel, Smärre dikter, Stockholm 1839
Kilpelä, Eliel, »Inledning», Topelius, Brev. Zacharias, Zacharias Topelius korrespondens med föräldrarna, utg. Eliel Kilpelä, ZTS XX:2, Helsingfors: Svenska litteratursällskapet i Finland 2018
http//urn.fi/URN:NBN:fi:sls-7034-1525329993
Klinge, Matti, »Från universitet till tjänstemannahögskola», red. Matti Klinge & Rainer Knapas, Helsingfors universitet 1640–1990, Kejserliga Alexanders universitetet 1808–1917, övers. Nina Edgren, Helsingfors: Otava 1989, s. [333]–417
Klinge, Matti, Helsingfors studentkårs historia V. Studenter och idéer. Studentkåren vid Helsingfors universitet 1828–1960. 1: 1828–1852, övers. Bertel Kihlman, Helsingfors: Studentkåren vid Helsingfors universitet 1969
Klinge, Matti, Huvudstaden. Helsingfors och Finska Staten 1808–1863, övers. Torsten Edgren, Helsingfors: Otava 2012
Klinge, Matti, »Runeberg, Johan Ludvig», Biografiskt lexikon för Finland 2. Ryska tiden, red. Henrik Knif et al., SSLS 710:2, Helsingfors: Svenska litteratursällskapet och Stockholm: Atlantis 2009, s. 735–741
[Klopstock, Freidrich Gottlieb], Klopstocks sämmtliche Werke, in einem Bande, Leipzig: Göschen 1840
https://books.google.fi/books?id=7W68vEI9-iQC
Knapas, Rainer, Kunskapens rike. Helsingfors universitetsbibliotek – Nationalbiblioteket 1640–2010, SSLS 764, Helsingfors 2012
Knapas, Rainer, »Topelius – krönikören», Topelius, Zacharias, Finlands krönika 1860−1878, utg. Rainer Knapas, SSLS 660, Helsingfors 2004, s. 9–21
Knapas, Rainer, »Universitetets byggnader», red. Matti Klinge & Rainer Knapas, Helsingfors universitet 1640–1990. Kejserliga Alexanders universitetet 1808–1917, Helsingfors: Otava 1989, s. [216]–[276]
[von Knorring, Sophie], Stånds-paralleler. Tecknade af författaren till Cousinerna III, Stockholm: Hæggström 1838
Laine, Tuija, »Pipping, Fredrik Wilhelm», Biografiskt lexikon för Finland 2. Ryska tiden, red. Henrik Knif et al., SSLS 710:2, Helsingfors: Svenska litteratursällskapet och Stockholm: Atlantis 2009, s. 682–685
Landgrén, Lars-Folke, Pirkko Leino-Kaukiainen & Päiviö Tommila, Suomen lehdistön historia: 1. Sanomalehdistön vaiheet vuoteen 1905, Kuopio: Kustannuskiila 1988
Latinska sentenser och citat från två årtusenden, med övers. av Gerhard Bendz , urval av Gerhard Bendz & Norbert Guterman, teckningar av Acke Jansson, 2. uppl., Stockholm: Beckman 1968
Lechleitner, Gerda, »Hausmusik», Oesterreichisches Musiklexikon online 2002
http://www.musiklexikon.ac.at/ml/musik_H/Hausmusik.xml
Lenngren, Anna Maria, Samlade skrifter, Andra delen, utg. Theodor Hjelmqvist & Karl Warburg, Omtryck av 1:a uppl. 1918, Stockholm: Svenska vitterhetssamfundet 2000
https://litteraturbanken.se/forfattare/LenngrenAM/titlar/SamladeSkrifter2
Lindberg, Carolus & Gabriel Rein, »Stadsplanering och byggnadsverksamhet», Helsingfors stads historia III. Perioden 1809–1875, Första bandet, Helsingfors 1950, s. [7]–156
Lindeman, Berndt Adolf, Post och wäg-karta öfver stor furstendömet Finland, Helsingfors: Frenckell & Sons 1846, 1848
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe201209188096
Lindeström, Gustaf Magnus, Ny vägvisare genom Storfurstendömet Finland. Enligt den af Staben för de i Finland förlagde Trupper år 1832 utgifne Vägvisare genom landet, med tillägg utarbetad, Helsingfors: G. O. Wasenius 1835
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2010-00002283
Ling, Per Henrik, Samlade arbeten, Första bandet, Sednare delen, utg. B. V. Beskow, Stockholm: Bonniers 1866
http://runeberg.org/lphsamlarb/1s/0005.html
Linnström Hjalmar, Svenskt boklexikon. Åren 1830–1865 I–II, Uppsala: Bokgillet [1867–1884] 1961
http://runeberg.org/linnstrom/
Luoto, Kalle, Pirkanmaan historiallisesti merkittävät tiet, Tampere: Pirkanmaan maakuntamuseo 2011
https://issuu.com/vapriikki/docs/tieselvitys_raportti
Masonen, Jaakko, »Kirkon, kruunun ja kansan tiet keskiajalla», Maata, jäätä, kulkijoita. Tiet, liikenne ja yhteiskunta ennen vuotta 1860, Tapio Mauranen (toim.), Helsinki: Tielaitos ja Oy Edita Ab 1999, s. 57–141
Mauranen, Tapio, »Puuta, heinää, hevosia – talous ja tie 1800-luvun alkupuoliskolla», Maata, jäätä, kulkijoita. Tiet, liikenne ja yhteiskunta ennen vuotta 1860, Tapio Mauranen (toim.), Helsinki: Tielaitos ja Oy Edita Ab 1999, s. 370–436
Mäkela, Anneli, Vasa stads historia III. 1809–1852, övers. Kurt Jern, Vasa: Vasa stad 1987
Mäkelä, Tomi, Fredrik Pacius, kompositör i Finland, övers. Gösta Grassman & Jonas Lillqvist, SSLS 732, Helsingfors 2009
Nenonen, Marko, »Vesiltä pyörille: suuret maantiet 1550–1800», Maata, jäätä, kulkijoita. Tiet, liikenne ja yhteiskunta ennen vuotta 1860, Tapio Mauranen (toim.), Helsinki: Tielaitos ja Oy Edita Ab 1999, s. 167–273
Nicander, Karl August, Runeswärdet och den förste riddaren. Sorgspel, Uppsala: Palmblad 1820
http://hdl.handle.net/2077/51785
Nicander, Karl August Samlade dikter I, Stockholm: Bonniers 1839
Nurmio, Yrjö, »Suomen postilaitos vuosina 1808–1870», Suomen postilaitoksen historia II–III, Helsinki: posti- ja lennätinhallitus 1938, s. [V]–317
Nyberg, Paul, »Den Topeliuska manuskriptsamlingen i Universitetsbiblioteket. I.», Nya Argus 21, 1932, s. 273–277
Nyberg, Paul, »Den Topeliuska manuskriptsamlingen i Universitetsbiblioteket. II.», Nya Argus 1, 1933, s. 9 f.
Nyberg, Paul, Zachris Topelius. En biografisk skildring, Helsingfors: Söderströms 1949
Nygård, Henry, Bara ett ringa obehag? Avfall och renhållning i de finländska städernas profylaktiska strategier 1830–1930, diss., Åbo: Åbo Akademis förlag 2004
http://urn.fi/URN:ISBN:951-765-197-X
Nykänen, Panu & Per Schybergson, »Finlayson, James», Biografiskt lexikon för Finland 2. Ryska tiden, red. Henrik Knif et al., SSLS 710:2, Helsingfors: Svenska litteratursällskapet och Stockholm: Atlantis 2009, s. 263–265
Oehlenschläger, Adam, Axel och Walborg. Sorgespel af Adam Oehlenschläger, övers. Johan Dillner, Stockholm 1811
Ojala, Jari, »Borgström, Henrik», Biografiskt lexikon för Finland 2. Ryska tiden, red. Henrik Knif et al., SSLS 710:2, Helsingfors: Svenska litteratursällskapet och Stockholm: Atlantis 2009, s. 119 f
Ollila, Anne, »Tapoja, tunteita, uskomuksia», Suomen kulttuurihistoria. Tunne ja tieto 2, Nils Erik Forsgård & Rainer Knapas (toim.), Helsinki: Tammi 2002, s. 168–178
Palmblad, Vilhelm Fredrik, Palæstina. Geographisk, archæologisk och historisk beskrifning, Uppsala: Palmblad 1823
da Ponte, Lorenzo, Don Juan. Opera i fyra akter, övers. Wilhelm Bauck, Stockholm: Bonniers 1856
Quiding, Nils Herman, Svenskt allmänt författningsregister för tiden från år 1522 till och med år 1862, under titlar, som antyda författningarnes föremål, med iakttagande af alfabetisk och kronologisk ordning, samt med återgifvande af de officiela författningsrubrikerna, Stockholm: Norstedt 1865, http://hdl.handle.net/2077/27895
Rein, Gabriel, Föreläsningar öfver Finlands historia II, Helsingfors: G. W. Edlund 1871
[Richter], Jean Paul, Hesperus, oder 45 Hundsposttage, Eine Biographie erstes Heftlein, Berlin: Matzdorff 1795
[Richter], Jean Paul, Titan, Första delen, övers. Gustaf Eriksson, Norrköping: Collin & C. 1829
https://litteraturbanken.se/forfattare/PaulJ/titlar/TitanI
[Runeberg, Johan Ludvig], Samlade skrifter av Johan Ludvig Runeberg I–XX, Stockholm: Svenska Vitterhetssamfundet och Helsingfors: Svenska litteratursällskapet
I Dikter I–III, utg. Sven Rinman, SFSV XVI, SSLS 234, 1933
III Episka dikter, utg. Gunnar Tideström, red. Gunnar Castrén & Martin Lamm, SFSV XVI, SSLS 329:1–2, 1949–1950
VIII: 2 Uppsatser och avhandlingar på svenska, utg. Pia Forssell, SFSV XVI, SSLS 433:2, 2003
Rühs, Friedrich, Finland och dess invånare, Första delen, Andra uppl., övers. och omarbetad av Adolf Iwar Arwidsson, Stockholm: Zach. Hæggström 1827
Samling af Placater, Förordningar, Manifester och Påbud, samt andre Allmänna handlingar, hwilka i Stor-furstendömet Finland sedan 1808 års början ifrån trycket utkommit. Femte Delen. 1825–1829, Helsingfors 1831
https://books.google.fi/books?id=ZVAtAQAAMAAJ
Schalin, Zachris, Kuddnäs. Skalden Z. Topelius’ forna hemgårds historia, SSLS 251, Helsingfors 1935
Schauman, August, Från sex årtionden i Finland. Upptecknade levnadsminnen I, Helsingfors: Edlund 1892
Schauman, August, Nu och förr 1–6, Helsingfors: Edlund 1886
von Schiller Friedrich, Dikter av Goethe och Schiller, övers. Ernst Liljedahl, Linköping: H. Carlson 1921
von Schiller, Friedrich, Smärre dikter, övers. Herman Bjursten, Stockholm: Norstedt 1863
von Schiller, Friedrich, Valda verk. Lyrik, prosa och dramatik, övers. Johannes Edfelt, Stockholm: Forum 1970
Snellman, J. V., Samlade arbeten I. 1826–1840, Helsingfors: Statsrådets kansli 1992
Stagnelius, Erik Johan, Samlade skrifter. Första delen. Lyriska dikter intill tiden omkring 1818, utg. Fredrik Böök, Omtryck av uppl. 1911, SFSV III, Stockholm 1965
Stridsberg, Carl, Lärobok för begynnare i tyska språket, 9. uppl., Stockholm 1824
Strömberg, John, »Studenterna», red. Matti Klinge & Rainer Knapas, Helsingfors universitet 1640–1990. Kejserliga Alexanders universitetet 1808–1917, Helsingfors: Otava 1989, s. [277]–[332]
Strömborg, Johan Elias, Biografiska anteckningar om Johan Ludvig Runeberg I–III, utg. Karin Allardt, SSLS 202, Helsingfors 1928
Svenska fornsånger.En samling af kämpavisor, folk-visor, lekar och danser samt barn- och vallsånger II–III, utg. Adolf Iwar Arwidsson, Stockholm: Norstedt 1837, 1842
Suomalainen ja Ruozalainen sana-kirja. Finsk och svensk samt svensk och finsk Ord-Bok, utarbetad af Carl Helenius, Åbo: C. L. Hjelt (1838)
https://books.google.fi/books?id=qEpKAAAAcAAJ
Sweriges Rikes Lag Gillad och antagen på Riksdagen Åhr 1734 [1734 års lag]
https://litteraturbanken.se/forfattare/Anonym/titlar/SwerigesRikesLag1734
Tegnér, Esaias, Axel, en romans, Lund 1822
https://litteraturbanken.se/forfattare/TegnerE/titlar/Axel
Tegnér, Esaias, Frithiofs saga, Stockholm 1825
https://litteraturbanken.se/forfattare/TegnerE/titlar/FrithiofsSaga
Tegnér, Esaias, Smärre samlade dikter, Första bandet, Stockholm 1828
https://books.google.fi/books?id=QG5YAAAAcAAJ
Topelius, Zacharias, Anteckningar från det Helsingfors som gått, utg. Torsten Steinby, Helsingfors: Hufvudstadsbladets förlag 1968
Topelius, Zacharias, Dagböcker I–IV, red. Paul Nyberg, Helsingfors: Schildts 1918–1924
Topelius, Zacharias, Ephemerer: Zacharias Topelius första tidning 1834–1835, utg. Carola Herberts & Laura Mattsson, SSLS 689, Helsingfors 2006
Topelius, Zacharias, Ljungblommor, utg. Carola Herberts under medverkan av Clas Zilliacus, ZTS I, SSLS 742, Helsingfors: Svenska litteratursällskapet och Stockholm: Atlantis 2010
Topelius, Zacharias, »Om Österbotten. Tal, hållet vid Österbottniska afdelningarnas årsfest den 9 november 1841», Joukkahainen. Läsning i vexlande ämnen. Utgifven af Österbottningar, Första Häftet, Helsingfors 1843, s. 32–50
Topelius, Zacharias, Självbiografiska anteckningar, utg. Paul Nyberg, Helsingfors: Schildts och Stockholm: Bonniers 1922
Törnudd, Arne, Flickan från Kahra i Topelius’ liv och diktning, Åbo: Bro 1948
Ur Finlands historia. Publikationer ur de Alopæiska pappren II, red. Ad. Neovius, Helsingfors: Söderström & C:o 1891–1892
http://runeberg.org/finlhist/2/
Vasenius, Valfrid, Zacharias Topelius. Hans lif och skaldegärning I–III, Helsingfors: Edlunds 1912–1918, IV–VI, Schildts 1924–1930, I–V, Stockholm: Bonniers 1913–1927
Vergilius, Virgilii Bucolica och Georgica, övers. Gudmund Jöran Adlerbeth, Stockholm: Johan A. Carlbohm, 1807
Villstrand, Nils Erik, »Finnland und der Große Krieg: Erfahrung und Erinnerung», Maik Reichel & Inger Schuberth (Hrsg.), Gustav Adolf König von Schweden. Die Kraft der Erinnerung 1632–2007, Dössel: Stekovics 2007, S. 27–36
Visor och sångstycken af J. D. Valerius, Första häftet, andra uplagan, Stockholm: 1811
https://books.google.fi/books?id=yM4UAAAAQAAJ
»Vägar, trafik och samhälle före år 1860», Maata, jäätä, kulkijoita. Tiet, liikenne ja yhteiskunta ennen vuotta 1860, Tapio Mauranen (toim.), Helsinki: Tielaitos ja Oy Edita Ab 1999, s. 437–448
Wald Samling af svenska sång-stycken, Andra tillökade uppl., Stockholm 1850
https://digital.nls.uk/82450068
Waris, Heikki, »Huvudstadssamhället», Helsingfors stads historia III. Perioden 1809–1875, Andra bandet, Helsingfors 1950, s. [7]–208
Wallin, Johan Olof Vitterhets-försök, Förra bandet, Stockholm: A. Wiborg 1821
https://litteraturbanken.se/forfattare/WallinJO/titlar/Vitterhetsforsok
von Weber, C. M. & Friedrich Kind, Friskytten. Skådespel med sång, övers. Anders Lindeberg, Stockholm: 1823
Wichmann, K. E., Nykarleby stad 1620–1920. En minnesskrift, utarbetad med anledning av stadens 300-åriga tillvaro, Helsingfors 1920
Wickberg, Nils Erik, Privathus i Kronohagen i Helsingfors under empiretiden, Helsingfors i forna tider IV, Helsingfors 1978
Wiherheimo, Onni & Gabriel Rein, »Det kommunala livet», Helsingfors stads historia III. Perioden 1809–1875, Andra bandet, Helsingfors 1950, s. [249]–349
Wirilander, Kaarlo Verner, Herrskapsfolk. Ståndspersoner i Finland 1721–1870, övers. Eva Stenius, Handlingar 98, Stockholm 1982
Åström, Anna-Maria, »Borgerlig kultur som forskningsobjekt», Pohjanmaan porvariston vuosisata 1750–1850. Asuminen ja elämänmuoto. Borgarliv i Österbotten 1750–1850. Boende och leverne, red. Seija Johnson & Sanna-Maija Kauppi, K. H. Renlunds museum, Mellersta Österbottens landskapsmuseums publikationer 5, Karleby: Renlunds museum och Mellersta Österbottens landskapsmuseum 2013, s. 16–25