Johdanto

Uraauurtava työ lapsen ja lastenkirjallisuuden puolesta

1 Zacharias Topeliusta voidaan pitää H. C. Andersenin ohella Pohjoismaiden merkittävämpänä 1800-luvun lastenkirjailijana. Hän kirjoitti neljä satukokoelmaa nimeltä Sagor (1847–1852), kahdeksanosaisen kokoelman Läsning för barn (Lukemisia lapsille, 1865–1896) sekä huomiota herättäneitä kirjoituksia Eos- (1853–1866), Trollsländan- (1867–1873) ja Nya Trollsländan -aikakauslehtiin (1885–1892), ja kaiken kaikkiaan hänen merkitystään ruotsinkielisen lastenkirjallisuuden historiassa voi tuskin liiaksi korostaa. Topeliuksen asemaa lasten ja nuorten lukemistossa vahvistaa vielä sekin, että hänen suuri historiallinen romaaninsa Fältskärns berättelser (Välskärin kertomuksia, 1853–1867), jota ei tosin alun alkaen suunnattu lapsille, nousi varsin pian yhdeksi suurimmista klassikoista nuorten lukijoiden keskuudessa. Sen lisäksi hän kirjoitti kansakoulua varten kaksi lukukirjaa, Naturens Bok (1856) ja Boken om Vårt Land (Maamme kirja, 1875) sekä useita lauluja, joista on myöhempinä sävellyksinä tullut elävä osa pohjoismaista kulttuuriperintöä, kuten »Sov du lilla videung» (Uinu, paju pienoinen), »Lasse liten» (Pikku Lassi) ja »Nu står jul vid snöig port» (Joulupukki kolkuttaa). Topeliuksen uutta luova tuotanto edusti useita lastenkirjallisuuden lajityyppejä ja viitoitti samalla tietä monille 1900-luvun suurimmista pohjoismaisista lastenkirjailijoista, kuten Astrid Lindgrenille, Lennart Hellsingille ja Tove Janssonille.1Eva von Zweigbergk, Barnboken i Sverige 1750–1950 1965; Sonja Svensson, »Zacharias Topelius för Sveriges barn» 2019, s. 373–393.

2 Topelius uudisti merkittävästi lastenkirjallisuuden eri lajityyppejä, ja hänen vaikutustaan satujen, lastenrunojen, arkisten kertomusten ja lastenteatterin kehitykseen on vaikea hahmottaa koko laajuudessaan. Jotta Topeliuksen asemasta lastenkirjallisuuden historiassa saisi kattavan kokonaiskuvan, on tutustuttava seikkaperäisesti lajityypin historiaan mutta sen lisäksi pitää perehtyä Topeliuksen laajaan, lapsia ja lastenkirjallisuutta käsittelevään manifestinomaiseen ohjelmaan, jota hän toi esiin eri foorumeilla. Topelius oli syvästi kiinnostunut sadusta satuna, ja pohjoismaisiin aikalaisiinsa verrattuna hänellä oli hämmästyttävän kokonaisvaltainen näkemys lastenkirjallisuudesta taiteena ja sen pedagogisesta tehtävästä. Jo ensimmäisessä Sagor-kokoelmassa satujen erityistä tehtävää korostetaan esimerkiksi tarinassa »Sagan om Jättarne och Kung Autio» (Satu jättiläisistä ja Autio kuninkaasta). Siinä kertoja puhuttelee suoraan lukijaa, kertoo »sadun totuudesta» ja toteaa metsän jättiläisiä, vuoren kääpiöitä ja lähteen neitoja kuvaavista tarinoista, että maailmassa on paljon sellaista, »mitä järki ei pysty selittämään», mutta mihin silti »uskoo äärettömästi».2Zacharias Topelius, Sagor. Första samlingen 1847, s. 69. Luonnehdinnan tarkoitus ei ole pelkästään perustella satumaailman satumaisuutta. Se heijastelee myös Topeliuksen kiinnostusta lastenkirjallisuuteen taidemuotona, samalla kun se nostaa esiin satujen suuren tarpeen ja niiden erityisen merkityksen ihmisille.

3 Sadun maailma tarjoaa järjen tiedolle rinnakkaisen tavan ymmärtää todellisuutta, ja tämä romantiikkaan pohjautuva näkemys välittyy Topeliuksen koko tuotannosta. Käsitystä voisi melkeinpä luonnehtia peruskiveksi, jonka varaan Topelius laati koko kirjallisen ohjelmansa tuodakseen julki ajatuksiaan sisäisen todellisuuden merkityksestä lasten elämässä. Yhdessä lastenkirjailijalle harvinaisen monilukuisien metafiktiivisten kommenttien kanssa ohjelma muodostaa tärkeän viitekehyksen hankkeelle, jonka hän käynnisti julkaistessaan kahdeksanosaisen valikoiman Läsning för barn. Hän kohdisti harkiten kiteyttämänsä ajatukset lasten lukemisesta myös tuleville sukupolville, ja ne ovat vaikuttaneet merkittävästi 1900-luvulla vallinneeseen käsitykseen lastenkirjallisuuden tehtävästä, mikä näkyy esimerkiksi monien kriitikoiden, kuten Gurli Linderin ja Eva von Zweigbergkin kirjoituksista.3Gurli Linderistä ja Topeliuksesta, ks. Lena Kåreland, Gurli Linders barnbokskritik 1977. Ks. myös Sonja Svensson, Barnavänner och skolkamrater. Svenska barn- och ungdomstidningar 1766–1900 sedda mot en internationell bakgrund 2018, s. 74.

4 Lastenkirjallisuudelle laatimassaan ohjelmassa Topelius korostaa erityisesti lastenkirjojen merkitystä koulutiedon täydentäjinä. Hänen mielestään koulussa korostuva tietopainotteisuus ei nimittäin yksinään riitä lapsen kasvatuksessa. Neliosaisessa artikkelisarjassaan »Om läsning för barn», joka julkaistiin vuonna 1855 Helsingfors Tidningarissa, hän tähdentää, että lastenkirjallisuus on sekä välttämätön lisä että elinehto koulun tarjoamille edellytyksille:

5 Koulusta on moneksi: meissä herättää iloa ja toivoa nähdä, kuinka aikamme, myös omassa maassamme, alkaa kiinnittää yhä enemmän huomiota tähän verstaaseen, jossa rakennetaan valoisampaa tulevaisuutta tulevalle polvelle. Koulu ei kuitenkaan ole kaikki. Ensivaikutelman mahti, siveellisyyden ensimmäinen välitön juuri, suurin osa siitä tilasta, joka tunteelle ja mielikuvitukselle elämän alussa suodaan – kaikki tämä koulun on jätettävä kodeille tai rakennettava kodin perustalta. Jos nämä vaikutteet lyödään laimin, nuori mieli kärsii siitä liiankin helposti parantumatonta vahinkoa.4Topelius, »Om läsning för barn I.», Helsingfors Tidningar 7.11.1855. Topeliuksen lukemista käsittelevistä teksteistä Helsingfors Tidningarissa, ks. Kåreland, Gurli Linders barnbokskritik 1977, s. 18 ff.

6 Artikkelisarjassaan Topelius korostaa mielikuvituksen vaikutusta lapsuuteen ja sen erityistä merkitystä sille, että lapsesta kehittyy eheä ja toimintakykyinen yksilö. Tämä romantiikasta viriävä ajatus tiedosta ja ymmärryksestä on juurtunut syvälle Topeliuksen ajatteluun ja muodostaa hänen lastenkirjallisuutensa selkärangan. Tunnetta ja mielikuvitusta ei tule pitää ainoastaan koulutiedon vaatimattomana täytteenä. Kyse on jatkuvan kehityksen perusedellytyksestä – »siveellisyyden ensimmäisestä välittömästä juuresta».

7 Korostaessaan estetiikkaan perustuvaa persoonallisuuden kehitystä Topelius ennakoi Ruotsissa 1900-luvun vaihteessa läpi lyönyttä näkemystä lasten lukemisesta, joka sittemmin löi pitkäksi aikaa leimansa pohjoismaisen lastenkirjallisuuden kehitykseen. Samalla hänen pyrkimykseensä painottaa mielikuvitusta ja tunnetta yhdistyy vahvasti uskonnon ja moraalin merkitys ihmiselle ja yhteiskunnalle. Kansansivistäjänä Topelius on sillä kannalla, että aitoa uskoa tai moraalia on vaikea tavoittaa ymmärryksen ja pohdiskelevan vakaumuksen keinoin, ellei sillä ole perustaa lapsen sydämessä. Toisin sanoen mielikuvitus auttaa lasta ymmärtämään sellaisia asioita, joita hän ei kykene käsittämään omalla järjellään. Sama koskee moraalia ja toden ja oikeuden tajua – Topeliuksen mielestä oikeaa tunnetta täytyy vaalia, koska se on helppo menettää. Ristiriita sen välillä, että osaa sanoa, mikä on oikein, ja sen, että tuntee sen sisimmässään, on Lukemisia lapsille -sarjassa usein toistuva aihe. Esimerkkinä tästä mainittakoon »Naturens hemlighet» (Luonnon salaisuus), jossa pikkulapset eivät ymmärrä luonnon salaisuutta mutta tuntevat sen sydämessään, tai »En Saga om sju syskon» (Satu seitsemästä sisaruksesta), joka osoittaa, että on olemassa uskonnollisia totuuksia, joita ei voi »sanoa» vaan ne pitää »tuntea».5Topelius, Läsning för barn 2, s. 184 ja 206.

Romantiikka ja realismi

8 Topeliuksen näkemys lapsista ja lapsuudesta juontaa juurensa suoraan Jean-Jacques Rousseaun, Friedrich Fröbelin ja E. T. A. Hoffmanin edustamista romantiikan aatevirtauksista. Hänen lastenkirjallista tuotantoaan kokonaisuutena ja etenkin hänen keskittymistään romantiikan suosikkilajityyppiin eli satuun voidaan tarkastella pitkällisenä ja ajalle tyypillisenä vastalauseena 1700-luvulla vallinneelle tavalle suhtautua lasten lukemiseen. Saksalaiset romantikot vaativat valistusajan moraalitarinoiden korvaamista saduilla ja kansanlauluilla, ja Pohjoismaissa samaa näkemystä edusti muun muassa Adolf Ivar Arwidsson.6Göte Klingberg, Svensk barn- och ungdomslitteratur 1964, s. 318. Kuten Bettina Kümmerling-Meibauer on todennut, romantikkojen pyrkimys toteuttaa »mielikuvituksen pedagogiikkaa» vaikutti merkittävästi valistusajan jälkeiseen lastenkirjallisuuteen.7Kümmerling-Meibauer, »Images of childhood in Romantic children’s literature» 2008, s. 189. Siirtymä kohti aiempaa esteettisemmin painottunutta mutta silti pedagogista lastenkirjallisuutta näkyy erityisen silmiinpistävästi Grimmin veljesten satukokoelman Kinder- und Hausmärchen (1812–1858) lukuisissa laitoksissa, joita ei alun alkaen ollut suunnattu nimenomaisesti lapsille. Sitä mukaa kuin kokoelmasta julkaistiin uusia laitoksia, veljekset kuitenkin mukauttivat keräämiään satuja sekä tyyliltään että sisällöltään mahdollisille lapsilukijoille sopiviksi. Toisin sanoen veljekset auttoivat vakiinnuttamaan kansansadut pedagogisesti merkitykselliseksi lasten lukemistoksi: »The rewriting of the Kinder- und Hausmärchen as a ‘book of education’, as it was termed in the preface to the last edition, formed the basis for legitimatizing the functionalization of the fairy tale as a didactically important genre for children».8Ibid.

9 Käsitys lapsuudesta tärkeänä ajanjaksona ihmisen elämässä vakiintui Rousseaun teosten Émile (1762) ja Les Confessions (1782–1789) ilmestyttyä. Samalla lapsen oma psykologia näyttäytyi erillisenä aikuisen psykologiasta, toisenlaisena ja vieraana, vaikka sen analysoimista ja ymmärtämistä pidettiin tärkeänä.9Ibid., s. 183. Rousseausta alkunsa saanut romanttinen virtaus oli Topeliukselle tärkeä ainakin neljällä tavalla. Ensinnäkin hän omaksui elinikäisen ja johdonmukaisen näkemyksen olla koskaan kyseenalaistamatta lapsuuden itseisarvoa. Toiseksi hänen vastahakoinen suhtautumisensa valistusajan liiankin rationaaliseksi ja järkiperäiseksi kokemaansa kasvatukseen johdatti hänet satujen ja leikkien pariin. Topelius halusi niiden syrjäyttävän valitusajan moraalisesti ja järkiperäisesti suunnatut kertomukset tai ainakin täydentävän niitä. Kolmanneksi Topelius kehitti Grimmin veljesten ja Andersenin satutyyppiä edelleen suuntaamalla sadut erityisesti lapsille, jotka tarvitsivat aivan omanlaista pedagogiikkaa ja estetiikkaa. Neljänneksi suuntautuminen lapsilukijoihin liittyy läheisesti koko lastenkirjallisuuden muodonmuutokseen, jossa eloisasta lapsesta tulee tärkeä kirjallinen tyyppi ja lapsen arjelle ja sisäiselle elämälle annetaan huomattavasti enemmän tilaa.

10 Topelius saavutti menestystä sekä aikuisille että lapsille kirjoittamillaan kirjoilla, ja suuntautuminen kahtaalle on jättänyt jälkensä hänen lastenkirjoihinsa. Se näkyy muun muassa siinä, että kirjallisuushistoriallisesti hänen tuotantonsa pohjautuu C. J. L. Almqvistin, J. L. Runebergin ja F. M. Franzénin kaltaisiin kirjailijoihin sekä satuja kohtaan Pohjois-Euroopassa 1800-luvun alkupuoliskolla virinneeseen suureen kiinnostukseen. Siinä Grimmin veljekset, Hoffman, Andersen ja Kalevalan julkaiseminen ovat neljä erityisen tärkeää kiinnekohtaa, jotka kaikki ovat jättäneet jälkensä kokoelmaan Läsning för barn. Topelius ylevöittää lapsen mielikuvituksen ja leikkisyyden ja kuvailee samalla tarkkanäköisesti lasta ympäröivää todellisuutta, jolloin hänen romanttiseen perusasennoitumiseensa yhdistyy arkirealismin taju. Näin Topelius omaksui sekä romanttisen että realistisen perinteen ja yhdisti ne lastenkirjallisuudessaan uutta luovalla tavalla.

11 Topeliuksen ajattelulle oli tyypillistä kaksijakoisuus, ja hänen kirjoituksissaan on havaittavissa hedelmällisiä jännitteitä muun muassa romantiikan ja realismin, mielikuvituksen ja todellisuuden, tunteen ja järjen sekä pedagogiikan ja estetiikan kaltaisten vastakohtaparien välillä. Romantiikka oli nostanut tällaiset vastakohtaisuudet keskeiseen asemaan, ja ne vaikuttivat merkittävästi Topeliuksen näkemykseen lastenkirjallisuuden tehtävästä. Romantikkona Topelius oli hyvin kiinnostunut todellisuuden rajoista, ja hänen sadunkertomistaan voisi luonnehtia olemassaolon aineettoman, haaveellisen ja hengellisen puolen tutkiskeluksi. Saduissa »Fjäderholmarna» (Höyhensaaret) ja »Luftslotten» (Tuulentupa) tämä toinen todellisuus tulee käsin kosketeltavaksi iltaruskossa eli rajamaalla, jossa päivä sekoittuu yöhön ja todellisuudesta astuu esiin sekä syvempi että todempi ulottuvuus: »Katsele sitte ympärillesi lapsen silmillä, ja sinä näet merkillisiä asioita punertavissa iltapilvissä».10Topelius, Läsning för barn 4, s. 542.

bild
12 August Malmströmin kuvitusta kertomukseen »Fjäderholmarna» kokoelmassa Läsning för barn 5 (1880).

13 Yön rajamaana näyttäytyvän iltaruskon rinnastaminen toisaalta satujen ja mielikuvituksen kautta avautuvaan todellisuuteen osoittaa, kuinka luonto saa Topeliuksen tuotannossa runollisen merkityksen. Kristinuskon ohella luonto auttaa ihmistä ymmärtämään oman paikkansa elämässä. Luonnon kauneus antaa elämälle tarkoituksen, todistaa luojan ihanuudesta ja näyttäytyy Topeliuksen elämänasenteen ruumiillistumana, jossa keskeiselle sijalle nousee lapsen kruunaaminen luonnon jumalaisuuden edustajana – sen mikä ihmisessä on korkeinta, alkuperäisintä, turmeltumattominta ja hyveellisintä. Romanttisessa perinteessä lasta ei tarkastella synnin tahrimana olentona, vaan kasvaessaan lapsi on pikemminkin vaarassa joutua yhteiskunnan turmelemaksi. Valistushenkisen rationaalisuuden alainen aikuisjärki uhkaa orjuuttaa kaiken naiivin ja samalla vieraannuttaa yksilön niin ympäröivästä luonnosta ja omasta sisäisestä ja todellisesta luonnostaan kuin Jumalastakin. Tämän ajatusmallin mukaan ihminen kadottaa aikuistuessaan oman eheytensä ja yhteenkuuluvuutensa luonnon ja luomakunnan kanssa.11Romanttisen liikkeen lapsia ja lapsuutta koskevista näkemyksistä on kirjoitettu paljon. Käytän tässä lähteenä Karen M. Smithin teosta The Government of Childhood. Discourse, Power and Subjectivity 2014, s. 135. Samalla Topelius on huomattavan kiinnostunut lapsesta ja luonnosta sellaisenaan, ja lastenkirjallisuudessaan hän osoittaa sekä mutkatonta havaintokykyä että lapsen omaperäisyyden ja elinympäristön tajua.

14 Topeliuksen tavoitteena on kehittää ihmisen kykyjä tasapainoisesti, ja hän kannattaa kokonaisvaltaista näkökulmaa, jossa lapsuuden annetaan elää aikuisessakin ihmisessä inhimillisyyttä kasvattavana ulottuvuutena. Tämä näkyy hänen koko tuotannossaan mutta erityisesti »Radigundis’ pennan» (Valvaan kynän) ja »Rinaldo Rinaldinin» kaltaisissa tarinoissa. Turmeltumaton lapsi myös ymmärtää luontoa paremmin kuin aikuiset, ja luonto puhuu suoraan hänelle. Näkemys lapsen ja luonnon ja samalla jumaluuden erityisestä yhteydestä välittyy monista kertomuksista, kuten »Gossen, som hörde det tysta tala» (Poika, joka kuuli äänettömyyden puhuvan) ja »Syne i Sommarby» (Suvikylän Syyne). Ensiksi mainittu on satu kuuromykästä Paavosta, joka oppii kuulemaan luonnon äänen: »Luminen vuori, jäätynyt järvi, kaikki metsän puut, kuusessa istuva orava, aidalla hyppelevä pakkastiainen, yksinpä valkoinen jääkin, jossa reki vieri kuin lasikatolla, kaikki sanoivat toinen toiselleen: "kuulehan, miten tähdet ylistävät Jumalaa Vapahtajan tulemisesta maailmaan!» Uskonnollinen tematiikka on tietysti voimakkaasti esillä, mutta hiljaisten puheen kuulemiseen sisältyy myös yleiseettinen vetoomus. Paavo huomaa sen kuullessaan hiljaisen äänen puhuvan sisällään ja ohjaavan häntä oikeaan – tai kuten kertoja toteaa lyhyesti: »Suokoon Jumala, että kaikki ihmiset kuuntelisivat sitä äänetöntä ääntä, joka puhuu heidän sydämmissään, milloin he tekevät väärin. Se on omantunnon ääni».12Topelius, Läsning för barn 6, s. 841, kursivointi alkuperäistekstin (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on Aatto Suppasen suomennos teoksesta Lukemisia lapsille 4, WSOY 1893).

15 Kuunnellessaan luonnon ääntä Paavo kuuntelee samalla omantuntonsa ääntä, ja tämä osoittaa, kuinka luonto voi Topeliuksella edustaa samaan aikaan sekä ulkoista että sisäistä. Käsitys, jonka mukaan lapsilla on taiteilijoiden ja runoilijoiden tavoin erityinen kyky havaita olemisessa sellaisia puolia, joita muut eivät huomaa, edustaa kaiken kaikkiaan kirjailijan kriittistä suhtautumista valistukseen eli siihen mitä Topelius pitää liioitellun älyllisenä tai rationaalisena näkemyksenä ihmisestä ja luonnosta. Valistusajan näkemys luonnosta tiedemiesten luokitteluinnon kohteena ei ole Topeliuksen makuun, ja hän esittää siitä humoristisia mutta myös varoittavia esimerkkejä tarinoissa »En lärd gosse» (Oppinut poika) ja »Lilla Genius» (Pieni hengetär). Ensiksi mainittu kertoo oppineesta ja sivistyksestään ylpeästä Hegesippus-pojasta, joka on lukenut luonnosta kaiken muttei ole koskaan käynyt metsässä. Jo tarinan puolivälissä kertoja esittääkin lukijan opiksi ja ojennukseksi lauseen, jossa luonnon kokeminen asetetaan kirjanoppineisuutta vastaan:

16 Suurempaa ja parempaa huvitusta ei löydy kuin elävän luonnon tarkasteleminen ja sen salaisuuksien tutkiminen. Se on kuitenkin tehtävä luonnossa eikä lörpöteltävä kirjoista, joita ei yhtään ymmärrä. Kirjat ovat tosin hyviä tien ohjaajia, mutta ne eivät kelpaa mihinkään, joll'ei niitä voi oikein käyttää.13Ibid., s. 855 (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on Aatto Suppasen suomennos teoksesta Lukemisia lapsille 4, WSOY 1893).

17 Tässä esiteltävä näkemys tietämisen eri lajeista liittyy Topeliuksen tapaan arvostella johdonmukaisesti oppineiden koulukuntaa. Aiemmin nähtiin, kuinka hän muotoili ajatuksensa jo vuonna 1855, ja arvostelu nousee paljon myöhemmin esiin hänen koulua koskevissa ajatuksissaan teoksessa Blad ur min tänkebok (1898).14Topelius, Blad ur min tänkebok 1898, s. 109. Tarinassa »En lärd gosse» esiintyvissä ajatuksissa kaikuvat samalla Rousseaun kasvatusaiheisessa kirjoituksessaan Émile esittämät henkevät hyökkäykset kirjojen lukemista vastaan: »Kirjat! Nuo lapsuusiän kurjat huoneenkoristukset» ja »Vihaan kirjoja; ne opettavat meidät puhumaan vain siitä mitä emme ymmärrä».15Jean-Jacques Rousseau, Émile eller Om uppfostran I 1977–1978, s. 180 ja 216. Koska Topelius kirjoittaa lapsille, lasten lukemisen kritiikki saattaa vaikuttaa ristiriitaiselta, mutta hän nähtävästi toivoo, ettei lapsi saisi yksinomaan faktatietoa vaan tätä kannustettaisiin kehittämään koko inhimillistä persoonallisuutta, ei siis järkeä vaan myös sisäisen elämän mielikuvitusta ja tunnetta. Jo ensimmäisissä lasten lukemista käsittelevissä teksteissään Topelius antaa saduille ja lastenkirjoille juuri sellaisen tehtävän.16Topelius, »Om läsning för barn. I.», Helsingfors Tidningar 7.11.1855. Kun Topelius esittää näkemyksiään lasten leikkien ja satujen tarpeesta, sen taustalla tuleekin siksi nähdä romantikkojen käsitys täydellisemmästä elämästä, korkeammasta tietoisuudesta, jossa ajattelu ja tunne-elämä yhtyvät ja ihminen säilyttää luonnollisen eheytensä.17Suzanne Kirschner, The Religious and Romantic Origins of Psychoanalysis. Individuation and Integration in Post-Freudian Theory 1996, s. 136.

bild
18 Albert Edelfeltin kuvitusta kertomukseen »Lilla Genius» kokoelmassa Läsning för barn 5 (1880).

19 Topelius kuvaa näkemystään lapsesta usein romanttisen perinteen suosimin metaforein. Toisinaan hän vertaa lasta kukkaan, jota pitää hoitaa, toisinaan ihminen on kuin puu, jossa lapsuuden juuret ovat rikkaan aikuiselämän edellytys, ja lastenkirjaa sinänsä hän saattaa kuvailla fröbeliläisenä lasten puutarhana, jossa lapsi voi kasvaa ja kehittyä. Kuten Päivi Lappalainen on todennut, Topelius esitteli ensimmäisenä Suomessa Friedrich Fröbelin näkemyksiä.18Lappalainen, »Child Figures in Läsning för barn by Zacharias Topelius» 2018, s. 25. Hänen Helsingfors Tidningarissa maaliskuussa 1856 julkaisemansa esittely saksalaispedagogin lastenkasvatusta käsittelevistä ajatuksista on pääosin tiivistelmä Revue Britanniquessa vuonna 1855 julkaistusta ranskankielisestä artikkelista, mutta kuvaa kuitenkin hyvin sitä, kuinka Topelius mielsi hänen ajatuksensa.19Topelius, »Huru doktor Frobel uppfostrade små barn», Helsingfors Tidningar 5.3.1856. Ks. myös Håkan Anderssonin »Johdanto» editioon Naturens Bok och Boken om Vårt Land, ZTS XVII, s. 19, sekä Pia Forssellin kommentti editiossa Noveller, ZTS IV, s. 357. Topeliuksen myönteisestä suhtautumisesta lastentarhoihin, ks. Blad ur min tänkebok 1898, s. 109 f.

20 Fröbelin näkemysten pohjalta Topelius korostaa, että lapsen kasvatus pitää aloittaa varhain ja että pieni lapsi tarvitsee myös kaikkiin aisteihin – silmiin, korviin ja tuntoaistiin – vetoavaa pedagogiaa. Hän niin ikään nostaa esiin Fröbelin ajatuksen lastentarhoista ja korostaa etenkin ilmaisun metaforista merkitystä, kun lastentarhan »pikku asukkaita kohdellaan ’kuin taimia hellän ja ymmärtäväisen puutarhurin hoivissa’». Topelius sovelsi Fröbelin Rousseaun hengessä esittämää ajatusta lastentarhasta kirjallisessa muodossa jo teoksessaan Barnträdgården. Små berättelser och dikter för den första ungdomsåldern (1853), joka sisältää muun muassa tulkintoja Grimmin veljesten saduista.20Topelius, Barnträdgården. Små berättelser och dikter för den första ungdomsåldern 1853, ks. Övrig barnlitteratur, ZTS X:2.

21 Lastenkirjallisuuden historian näkökulmasta on syytä tutkia, millä tavoin Topelius välitti lastenkirjallisuutta koskevassa ohjelmassaan edeltäjänsä pedagogisia näkemyksiä ja sittemmin saksalaisen romantiikan näkemystä lastenkasvatuksesta. Kasvatushistoriassa Rousseaun Émilestä vedetään usein suora linja Pestalozzin ja Fröbelin kaltaisiin pedagogeihin.21Smith, The Government of Childhood. Discourse, Power and Subjectivity 2014, s. 135. Vaikka Pestalozzi tai Fröbel eivät tiettävästi kumpikaan katsoneet Rousseaun lastenkasvatusohjelman toimivan käytännössä sellaisenaan, heidän lapsikeskeisessä pedagogiikassaan näkyy selviä yhtäläisyyksiä siihen, ja hekin haluavat saada lapsen osallistumaan aktiivisesti oppimisprosessiin. Toinen Rousseaun radikaalin ajattelun piirre, jonka Pestalozzi ja Fröbel välittivät edelleen, on äidin merkitys lapsen kasvatuksessa ja näkemys isän kunnianhimon turmiollisesta vaikutuksesta lapseen. Fröbelin mielestä äidin ja lapsen välillä on vaistomainen yhdysside, ja hyvän äidin tavoin hyvä opettaja ravitsee lasta oppimisen tiellä. Tällä tavoin ilmaistuna romanttisen pedagogiikan lapsikeskeinen pedagogiikka on ennen kaikkea »luonnollista» pedagogiikkaa, jonka tarkoitus ei ole ensisijaisesti muokata eikä kurittaa vaan tukea lapsen sisäisiä kehitysprosesseja.22Kümmerling-Meibauer, »Images of childhood in Romantic children’s literature» 2008, s. 183 ff.

22 Topelius omaksui 1850-luvulla nämä romantiikan ajattelun piirteet, ja ne pysyivät keskeisellä sijalla koko hänen lastenkirjailijan ja kasvattajan uransa ajan. Topelius korostaa erityisesti »Fröbelin suureksi ajatukseksi» kutsumaansa näkemystä eli ajatusta siitä, ettei lapsen kasvatusta voi aloittaa koskaan liian varhain ja että sen täytyy vedota lapsen kaikkiin aisteihin. Topelius myös mainitsee, ettei lapsi voi Fröbelin mukaan koskaan saada äitiään parempaa opettajaa, koska äiti voi valvoa lapsen luonnollista kehitystä.23Topelius, »Huru doktor Frobel uppfostrade små barn», Helsingfors Tidningar 5.3.1856. Tämä kasvatusperiaate näyttäytyy koko hänen lastenkirjallisuudessaan, jonka tarkoitus on täydentää koulun tietopainotteisempaa opetusta. Kirjailijana Topelius halusi tavoittaa hyvin pienen lapsen ja kehittää hänen kaikkia puoliaan rakastavasti ja huolehtien, mikä näkyy esimerkiksi hänen vapaasti lastenrunoiksi tulkitsemissaan Oscar Pletschin kuvakirjoissa, jotka ilmestyivät ruotsiksi 1860-luvulla. Mutta myös Läsning för barn -sarjassa julkaistuja näytelmien kaltaisia leikkejä, runoja ja kertomuksia voidaan pitää yrityksinä tavoittaa pieni lapsi jo varhaisessa vaiheessa huolellisesti harkitun estetiikan keinoin.

23 Pyrkiessään muokkaamaan saksalaisen romantiikan pedagogisia ideoita Topeliuksesta tuli ruotsinkielisen lastenkirjallisuuden uudistaja ja yksi sen historian merkkihahmoista. Lienee kuitenkin paikallaan huomauttaa, että Topelius itse vierasti ajatusta, että yksinomaan äiti voi kasvattaa lasta. Fröbelistä laatimassaan esittelyssä hän asettuu vastustamaan saksalaisen pedagogin Bertha von Marenholtz-Bülowin pyrkimystä tulkita äidin ihannetta kirjaimellisesti – siinä missä Fröbelin ihanteena oli äidinrakkaus, Marenholtz-Bülow piti Topeliuksen mukaan äitiä ihanneopettajana. Kaikesta päätellen myös Topelius pitää naista ihanteellisena opettajana, mutta hänen mielestään lapset kiintyvät mielellään myös vanhempiin naisiin, kuten isoäiteihin.

24 Sarjassa Läsning för barn vanhemman naisen erityissuhde lapseen onkin toistuva aihe. Vanha nainen voi olla rakastava ja päättäväinen siinä missä äitejä voidaan kuvata liian pehmeinä lastensa lellittelijöinä. Vanhemman naisen merkitystä lapselle kuvataan tarinoissa »Gamla stugan» (Vanha tupa) ja »Tidernas spegel» (Aikojen kuvastin) ja sitä muunnellaan tarinoissa »Var god mot de fattiga» (Ole hyvä köyhille) ja »Huru skogens små barn lärde sig läsa» (Kuinka metsän pikku lapset oppivat lukemaan). Kahdessa viimeksi mainitussa lukija kohtaa köyhiä mutta päättäväisiä naisia, jotka kasvattavat pieniä hemmoteltuja lapsia – tarinassa »Huru skogens små barn lärde sig läsa», joka kertoo hemmotellusta Ahasverus-pojasta ja hyvin kasvatetusta Esteristä, viitataan myös neljä vuotta varhaisempaan tarinaan »Var god mot de fattiga».

25 Kumpikin tarina kertoo siitä, »kuinka vaikeaa köyhän eukon on kasvattaa kunnolla lapsia, jotka ovat entuudestaan rikkauden ja yltäkylläisyyden pilaamia».24Topelius, Läsning för barn 2, s. 280. Esterin isoäiti tarinassa »Huru skogens små barn lärde sig läsa» kasvattaa hemmoteltua Ahasverusta menestyksekkäästi kieltämällä kaiken mitä tämä nirsosti vaatii. Yhtä tärkeää on kuitenkin se, että poika kasvaa kun saa olla lapsena muiden lasten kanssa – vanhan naisen lisäksi häntä kasvattavat myös tyttö ja lapsi. Ahasveruksen muutoksessa »auttoi suuresti pikku Ester», kertoja selittää ja viittaa siihen, kuinka tyttö oli leikeillään ja luovuudellaan rohkaissut myös Ahasverusta muuttumaan.25Ibid.

26 Pohjimmiltaan Fröbelin näkemys lastentarhoista vaihtoehtona koulun kurinalaisemmalle ja tietokeskeisemmälle toiminnalle vertautuu Topeliuksen pyrkimykseen luoda lastenkirjallisuus, joka edustaa »mielikuvituksen pedagogiikkaa». Lasten lukemisen ei tulisi pääasiallisesti kurittaa heitä vaan kohdata heidän sisäiset tarpeensa ja todellisuutensa. Tässä Topelius on todennäköisesti ottanut vaikutteita romanttisesta liikkeestä kaiken kaikkiaan mutta erityisesti Fröbelin ihmiskuvasta ja hänen näkemyksistään lapsen erityistarpeiden tyydyttämisestä. Kirjassaan Människans fostran (Die Menschenerziehung 1826) Fröbel korostaa, että ihmistä tulee kehittää kokonaisuutena ja että lapsen jokaista kehitysvaihetta tulee pitää tärkeänä ihmisen myöhempien elämänvaiheiden kannalta. Aikuisen ihmisen persoonallisuuden kannalta on ratkaisevaa, että hän voi elää täyden lapsuuden, jossa voi tyydyttää sekä omaa henkisyyttään että ruumiillisuuttaan. Tämä aistien ja älyn välinen jännite seuraa Topeliusta koko hänen lastenkirjailijan uransa ajan; synnyttämällä lapsessa rakkauden kauneuteen voi, kuten Topelius näyttää Fröbeliä tulkitsevan, valmistaa lapsen rakastamaan hyvää.

Ajatuksia lapsen lukemisesta

27 Topeliuksen on sanottu nousseen barrikadeille kasvatusta ja koulua koskevissa kysymyksissä.26Håkan Andersson, »Aliquid in omnibus, nihil in toto – Z. Topelius på barrikaderna i 1860-talets skoldiskussion» 2008, passim. Kasvattajana ja kansanvalistajana hän esitti myös näkemyksiään lastenkasvatuksesta ja lasten lukemisesta laajalla rintamalla eri foorumeilla, Helsingfors Tidningarissa ja Pedagogiska föreningenin lehdessä, kahdeksanosaisen Läsning för barn -kokoelman esipuheissa – usein aloitusrunon muodossa, kirjeenvaihdossaan Carl Anton Wetterberghin kanssa sekä vuonna 1898 postuumisti julkaistun kirjansa Blad ur min tänkebok luvussa »Barnet».27Topelius, »Om läsning för barn», Helsingfors Tidningar 7.11., 28.11., 8.12., 19.12.1855 ja »Barnböcker till julen», Helsingfors Tidningar 20.12.1860. Håkan Andersson käyttää kirjoituksessaan »Aliquid in omnibus, nihil in toto» (2008) lähtökohtanaan pääasiassa Topeliuksen artikkeleita, jotka julkaistiin Tidskrift utgifven af Pedagogiska föreningen i Finland -aikakauslehdessä vuosina 1866 ja 1867. Ks. myös Läsning för barn -kokoelman ensimmäisen ja toisen osan esipuhe sekä kahdeksannen osan teos »Behåll din krona». Uno Stadius on koonnut Topeliuksen pedagogiset ajatukset teokseen Barnens skyddslingar. Ett pedagogiskt testamente av Z. Topelius 1925. Tämän lisäksi hän esitti, että perustettaisiin lastenkirjaraati opastamaan vanhempia onnistuneissa kirjahankinnoissa.28Topelius–C. A. Wetterbergh 10.11.1871: »Niin Ruotsi kuin Suomikin tarvitsisi kipeästi eräänlaista kirjallista tuomaristoa, joka vähän ennen jokaista joulua ryhtyisi arvioimaan uutta ja vanhaa nuorison lukemista, – tuomaristoa, joka antaisi kiertelemättä langettavan tai vapauttavan tuomion; – niin tärkeää olisi olla ’tekemättä vahinkoa yhdellekään pienimmistä’.», Wetterberghska brevsamlingen, Kungliga biblioteket. Monipuolisen toimintansa ansiosta Topelius onnistui erottautumaan kasvatuksellisesti suuntautuneena kirjailijana, jolla oli oma lastenkirjallinen ohjelmansa. Mutta kuten edellä on havaittu, Topeliuksen näkemys lasten lukemisesta välittyy myös hänen fiktiivisistä kertomuksistaan, joissa on usein metafiktiivinen ja allegorinen taso korostamassa lukemisen merkitystä ihmiselle. Siksi aluksi lieneekin paikallaan pyrkiä jäljittämään Topeliuksen näkemystä lastenkirjallisuudesta hänen omista kertomuksistaan ja saduistaan.

28 Yksi esimerkki selvästi metafiktiivisesta aineksesta näkyy hänen jo aiemmin mainitussa tarinassaan »Radigundis’ penna» joka aloittaa Läsning för barn -kokoelman kolmannen kirjan. Tämä 46-säkeinen loppusoinnullinen runo ei ole perinteinen esipuhe, jossa Topelius puhuttelee lukijoitaan suoraan kuten kahdessa ensimmäisessä kirjassa. Runo käsittelee runollisen ja proosallisen välistä ristiriitaa, ja jo mitallisen ja loppusoinnullisen runon valinta proosamuotoisen esipuheen sijaan korostaa entisestään runollisen elämänasenteen merkitystä. Runossa poika löytää ojasta joutsenen sulan ja kirjoittaa sillä satuja siitä kuinka »joutui noituuden uhriksi». »Radigundis’ penna» kuvaa luomisen suurta merkitystä ihmiselle, ja runoon sisältyy myös opetus, jossa todetaan, että aikuiseksi kasvaessa mielikuvitus joutuu helposti hukkaan:

29Siis ollos viisas! Vastuksissa aina

Sä kätke aartees sitä syvemmällen.

On hellin hoidettava taivaan laina.

Ken tuhlaa sen, hän ei saa koskaan jällen.29Topelius, Läsning för barn 3, s. 326 (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on Eino Tammisen ja Olof Bergin suomennos teoksesta Lukemisia lapsille 2, WSOY 1893).

30 Samanlaisia metapoeettisia kohtia löytyy vähän joka puolelta Läsning för barnia, ja ne ovat kaiken kaikkiaan Topeliuksen lastenkirjallisuuden tärkeä tuntomerkki. Topeliusta kiinnosti huomattavasti Ruotsissa vaikuttaneita aikalaiskollegoitaan enemmän tuoda lapsille julki kirjoittamisen esteettisiä ja pedagogisia puolia. Monissa lapsille kirjoittamissaan teksteissä hän palaa kysymykseen, mikä olisi lapsille sopivinta luettavaa ja mikä tehtävä hyvän lastenkirjan tulisi oikeastaan täyttää. Ilmeisesti hänelle oli tärkeää, että aikuisten lisäksi myös lapset ymmärtäisivät satumaisen maailman perustavanlaatuisen tärkeän merkityksen ihmiselle.

31 Clas Zilliacus väittää, että Topeliuksen aikuisille kirjoittama runous palveli usein enemmän tai vähemmän välineellisiä pyrkimyksiä. Toisin sanoen Topelius ei ollut ensisijaisesti kiinnostunut toteuttamaan itseään tai ilmaisemaan itseään subjektiivisesti, vaan hänen kirjallista tuotantoaan pitäisi siksi kuvata pikemminkin pyrkimykseksi vaikuttaa aktiivisesti aikakauden elämään ja mielipideilmastoon: »Topelius halusi saada jotain aikaan lujasti vakuuttuneena siitä, että jokaisella lausutulla sanalla oli vaikutuksensa, ja se toi mukanaan vastuun. Hän halusi valaa lukijoihinsa kolmenlaista rakkautta: jumalanpelkoa, isänmaanrakkautta ja vanhempien kunnioitusta. Hän palveli asiaa».30Clas Zilliacus, »Johdanto», Ljungblommor, ZTS I, s. XXII.

32 Kirjallisuuden kuvaaminen eri päämäärien välikappaleena on hyvä havainto, ja se pätee myös hänen lastenkirjalliseen tuotantoonsa. Jos lastenkirjallisuudesta etsitään tekstejä, joissa lukijaan pyritään valamaan näitä kolmea rakkautta, varhainen satu »Björken och Stjernan» (Koivu ja tähti) ja myöhempi runo »Hvad skall du älska?» (Mitä sinun tulee rakastaa?) ovat hyviä valintoja. Suosittu satu »Björken och Stjernan» kertoo kahdesta sisaruksesta, jotka viedään sodan aikana pois Suomesta vieraille maille. Lapset ikävöivät kotiin, ja kertoja kuvaa, kuinka he muistelevat yhdessä, että vanhempien tilalla kasvoi hyvin suuri koivu ja että iltaisin tähti loisti koivun lehvistön läpi. Sadussa lapset löytävät kotiin johdattajanaan loistava tähti, joka rinnastuu Beetlehemin tähteen, joka johti kolme itämaan tietäjää Jeesuslapsen luo. Kertomus on siis kuvaava esimerkki siitä, kuinka Topelius pyrkii esteettisten vaikutuskeinojen ja symboleiden avulla opettamaan lukijoilleen yhteiskunnallisesti rakentavia arvoja: rakkautta vanhempiin (koti), isänmaahan (koivu) ja Jumalaan (tähti). Satu on kuitenkin myös eksistentiaalisesti monitulkintainen kertomus, joka kertoo metaforisella kuvakielellä tahdon voimasta ja siitä, kuinka vaikeaa on kulkea päättäväisesti elämän halki kohti päämääräänsä poikkeamatta tieltään.

33 Eos -aikakauslehden perustamisen yhteydessä joulukuussa 1853 Topelius julkaisi pitkän artikkelin, jossa selitettiin, mihin lapsille suunnattua aikakauslehteä tarvittiin ja mikä tarkoitus sillä ajateltiin olevan. Kuten Topelius ilmaisee asian, Eos on aikakauslehti, joka »pyrkii muokkaamaan lapsen järkeä ja jalostamaan hänen sydäntään», ruokkimaan »tunnetta ja mielikuvitusta» ja toimimaan vastapainona »järjen alkavalle työlle».31Topelius, »Eos, Tidskrift för Barn», Helsingfors Tidningar 10.12.1853. Samalla Topelius pyrkii nähtävästi sanoutumaan irti mielikuvituksesta ajanvietteenä ja vastustaa kertomuksia, jotka vain »kiihottavat» tyhjänpäiväistä uteliaisuutta.

34 Topelius lausuu taas julki sivistysnäkemyksen, joka korostaa lapsuuden aivan erityistä merkitystä yksilön persoonallisuuden kehitykselle. »Vaalimalla tunteen ja mielikuvituksen ensimmäistä elintilaa» elämässä luo edellytykset ihmisen koko kehitykselle. Tämä oli perustavan tärkeää Topeliukselle, joka oli vakuuttunut siitä, että lapsen kaikkien sielullisten kykyjen oli saatava kehittyä oikein ja että »pelkän ymmärryksen» kasvattaminen, jos sellainen oli edes mahdollista, olisi »aivan väärin». Tässä on syytä panna merkille erityisesti se, että Topelius puhui jo 1850-luvulla lapsen kasvatuksesta ja lukemisesta »sivistyksenä».32Topelius, »Om läsning för barn. I», Helsingfors Tidningar 7.11.1855.

35 Kuten edellä mainittiin, Topeliuksen näkemyksiä lastenkirjallisuudesta voidaan tarkastella Fröbelin pedagogisten ajatusten tulkintana. Topelius on toistuvasti ja monessa yhteydessä viitannut Fröbelin pedagogiikkaan yhtenä keinona ratkaista tunteen ja järjen ristiriita, joka vaivasi hänen mukaansa koulun lisäksi tyypillisesti myös monia ajan lastenkirjoja.33Topelius, Blad ur min tänkebok 1898, s. 110. Ks. myös Håkan Anderssonin »Johdanto» editioon Naturens Bok och Boken om Vårt Land, ZTS XVII, s. 19. Tämä on niin ikään yksi johtoajatuksista artikkelisarjassa »Om läsning för barn» jossa korostetaan erityisesti, kuinka välttämätöntä on, että »[m]ielikuvitusta, tunnetta ja järkeä tulisi kouluttaa sopusuhtaisesti».34Topelius, Helsingfors Tidningar 7.11.1855. Topeliuksen tuotannossa näkyy siis lastenkirjallisuuden historiassa selvästi erottuvana piirteenä halu yhdistää kasvatus ja estetiikka keinona käsitellä järjen ja tunteen, tiedon ja mielikuvituksen, osaamisen ja fantasian, kirjanoppineisuuden ja leikkisyyden, lukemisen ja elämisen välistä ristiriitaa, jonka kanssa kirjailija joutui painiskelemaan jo ensimmäisissä saduissaan.

36 Topelius ja hänen lastenkirjallinen ohjelmansa ennakoivat Julius Humblen herättämiä ajatuksia estetiikan merkityksestä lapselle, jotka 1900-luvun taitteessa valtasivat alaa Ruotsissa. Topeliuksen ja pedagogi ja kirjailija Julius Humblen välistä yhteyttä ei ole tyydyttävästi tutkittu, eikä Göte Klingberg huomioi sitä lainkaan muutoin kaikin tavoin huolellisesti laaditussa historiallisessa selvityksessään, joka käsitteli vuosisadanvaihteessa vallinneita näkemyksiä lastenkirjallisuudesta.35Julius Humblesta ja vuosisadan vaihteen lastenkirjallisuuskäsityksestä, ks. Klingberg, Sekelskiftets barnbokssyn och Barnbiblioteket Saga 1966, s. 12–15. Humble oli omistanut »ihaillen ja kunnioittaen» teoksensa Vår tids ungdomsläsning, hennes inflytande och riktiga ledning (1870) Topeliukselle, mikä luonnollisesti viittaa siihen, että heidän välillään on suora yhteys. Humble lähetti myös kirjansa saatekirjeineen Topeliukselle, joka vastasi lähettämällä nuoremmalle kollegalleen oman arvionsa kirjasta, mihin Humble puolestaan vastasi pitemmällä kirjeellä.36Julius Humble, Vår tids ungdomsläsning, hennes inflytande och riktiga ledning 1871. Julius Humblen kirjeet Topeliukselle 30.10.1871 ja 14.6.1872. Yhtymäkohdat ulottuvat kuitenkin keskinäisten kunnianosoitusten vaihtoa syvemmälle. Topeliuksen tavoin Julius Humble korostaa mielikuvituksen merkitystä lapselle ja huomauttaa samalla »ensisijaisesti järjen kehittämiseen tähtäävän kasvatuksen» vaaroista.37Humble, Vår tids ungdomsläsning 1871, s. 84. Humble vaatii myös kirjallisuutta, joka »on sovitettu nuoren lukijan näkökulmaan» mutta korostaa samalla, ettei lukemiselle pidä antaa yliotetta vaan sen vastapainoksi lapsella on oltava muuta puuhaa.38Ibid., s. 47.

37 Topelius arvosti nuoremman kollegansa näkemyksiä lasten lukemisesta, mikä näkyy kirjeenvaihdosta Albert Bonnierin kanssa, mutta myös Pedagogiska föreningenin aikakauslehdessä julkaistusta pitemmästä arviosta, jossa käsitellään Humblen teosta Vår tids ungdomsläsning (1871).39Topelius–Albert Bonnier 24.3.1872, Brev, eZTS XX:1. »Vår tids ungdomsläsning. Hennes inflytande och riktiga ledning af Julius Humble», Tidskrift utgifven af Pedagogiska föreningen i Finland 1872:1, s. 36–44. Topelius lainaa ohutta kirjaa useampaan otteeseen ja pitää erityisen varteenotettavana sitä, että kirjassa sisäinen elämä yhdistetään lapsen luonteen kehitykseen: »Tunteen ja mielikuvituksen maannoksessa ihmisluonne kehittää sirkkalehtensä ja työntää esiin vartensa, joka heiveröisenäkin löytää ennen nuorukaisiän alkua oman suuntansa ja luonteensa.»40Ibid., s. 36. Olemme jo nähneet, kuinka sadut ja lastenkirjallisuus saivat erityisen merkityksen romanttisen liikkeen piirissä kehittyneessä »mielikuvituksen pedagogiikassa». Mutta kuten Topelius toteaa jo Eosia perustettaessa kahta vuosikymmentä aiemmin, lukemisessa on myös omat vaaransa, jos lukee kohtuuttomasti ja huonoa kirjallisuutta. Tähän viitaten Topelius nostaa esiin »laiminlyödyn» yhteyden koulussa luettavien kirjojen ja kotilukemisen välillä, »[l]äksykirjojen ja vapaahetkien kirjojen» välillä. Niitä yhdistää »sisäinen tarkastelu», eikä se ole Topeliuksen mielestä aina jakamattoman myönteinen asia. Hän käyttää Humblen kirjasta valikoimiaan esimerkkejä väittäessään, että lukemisen vaaroja tulee aina punnita sen mahdollisia myönteisiä vaikutuksia vasten. Pidäkkeettömästä lukuhimosta kumpuava epäterveellinen sisäänpäinkääntyneisyys voi Topeliuksen mielestä raunioittaa ihmisen henkisesti:

38 Sen seuraukset ovat varsin haitalliset ja voidaan kaikessa lyhykäisyydessään tiivistää seuraavasti: ruumiillinen ja henkinen varhaiskypsyys, tunteiden harhautuminen, mielikuvituksen luonnoton kiihtyminen, mielen veltostuminen, ajatusten sekaantuminen, tapa lukea huolimattomasti ja uutta tavoitellen, kyvyttömyys ymmärtää selkeästi, nopeasti ja perusteellisesti, kyvyttömyys selvitä ulkoisesta elämästä, ymmärtää sen tarpeita ja huomioida sen toimintaa – kyvyttömyys, joka sittemmin, väsymyksen seurauksena, voi kääntyä vastakohdakseen tai halveksunnaksi kaikkea sitä kohtaan, mikä elämässä on ihanteellista ja saa alkunsa tunteesta ja mielikuvituksesta.41Ibid., s. 37.

39 Topelius ilmaisee tässä kaksijakoisen suhtautumisensa lukemiseen, ja ilmeisesti hän oli sitä mieltä, että kohtuuttomuus voi johtaa siihen, että lapsi kasvaa liian nopeasti mutta myös kuvittelee liikaa ja hukkaa terveen kosketuksen todellisuuteen. Näin Topeliuksen kehittämän »mielikuvituksen pedagogiikan» suhtautuminen lukemiseen ei näyttäydy yksiselitteisen myönteisenä, mikä heijastuu myös monissa hänen kertomuksissaan.42Olle Widhe, Dö din hund! 2015, s. 119. Tarinan »Walters Äfventyr» (Pikku Valtterin merkilliset vaiheet) toisen osan alussa kertoja kääntyy kuvitteellisen lukijansa puoleen ja syyttää tätä hieman ironisesti siitä, että tämä istuu vain kotona lukemassa sen sijaan että olisi ulkona kavereidensa kanssa: »Kyllä mar sinun on hyvä ja lämmin istuskella tuolla huoneessa käsiäsi lämmitellen valkean ääressä. Pysy siellä vain, sinä arka ja hemmoteltu poika, ja naura toisille, jotka mielestäsi kyllä turhaan iloisina juoksentelevat ulkona talvipakkasessa».43Topelius, Läsning för barn 3, s. 332 (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on Aatto Suppasen suomennos teoksesta Lukemisia lapsille 2, WSOY 1893).

40 Tällainen suhde lukemiseen, joka näkyy muuallakin kuin tarinassa »Walters Äfventyr», liittyy poikien miehuusprojektiin ja tulee siksi tulkita osana suhdetta isänmaahan ja sen muodostamaan yhteisöön.44Widhe, Dö din hund! 2015, s. 119. Lasten lukemisessa ei siksi ole kyse yksinomaan yksilön huvista ja hyödystä vaan myös yhteiskunnan selviytymisestä. Liiallisen tai vääränlaisen lukemisen synnyttämä huoli kuuluu taustalla myös artikkelisarjassa »Om läsning för barn». Topelius ei toisin sanoen halua tuoda esiin pelkästään hyvän lastenkirjallisuuden ohjelmaansa vaan esittää samalla varoituksia – ja väärän kirjallisuuden lukemisella on selvästikin pitkälliset seuraukset: »Oikean lukemiston valitseminen lapsille koulun ulkopuolella on niin vaikeaa, ja sen laiminlyönti on aiheuttanut niin paljon tuhoa, että uskoaksemme viisaat vanhemmat kokisivat tervetulleeksi muutaman sanasen siitäkin ».45Topelius, »Om läsning för barn. I», Helsingfors Tidningar 7.11.1855.

41 Topelius esittää monet lastenkirjallisuutta koskevista ajatuksistaan myöhemmin uudelleen hiotummassa muodossa Läsning för barn -kokoelman ensimmäisen ja toisen osan usein siteeratuissa esipuheissa. Ensimmäisen osan esipuheessa »Förord till Onkel Adam» (suom. Vanhemmille), joka siis on osoitettu Carl Anton Wetterberghille, Topelius korostaa, kuinka tärkeää lastenkirjailijalle on asettua lasten »maailmaan» ja puhua heille heidän »ymmärryksensä» pohjalta tai »näkökulmastaan». Samalla lasta verrataan samentumattomaan lähteeseen ja lasten leikkejä kuvataan luonnon sisimmän olemuksen ja »alkuperäisen, luonnon ja hengen eroa edeltäneen olennon» ilmaisuna. Tärkeää on myös se, että uusi lastenkirjallisuus, jonka puolesta Topelius esipuheessaan puhuu, kuvaa tervettä lapsuuselämää, jota tulee »ohjata muttei padota». Lapsen luontaista eloisuutta ei toisin sanoen saa tukahduttaa, vaan vaaditaan »sopivaa suvaitsevuutta sen riehakkuudelle ja metelille, joka tuossa iässä on suorastaan luonnollinen välttämättömyys».46Topelius, Läsning för barn 1, s. 5.

42 Kirjatoukan rauhallisen elämän ja reippaan ulkoilmaelämän vastakkainasettelu nousee erityisen selvästi esiin kertomuksessa »Skridskolöparen» (Luistelija), jossa sisällä viihtyvän Fransin lukeminen näyttäytyy erityisen naurettavana rohkean ja tarmokkaan Mathiaksen ulkona raittiissa ilmassa tekemien todellisten urotekojen rinnalla. Samalla tavoin monissa Topeliuksen kertomuksissa leikkiviä lapsia kuvataan sellaiseen tapaan, jonka tarkoituksena näyttäisi olevan houkutella sisällä kyyhöttävä lukija lähtemään itse ulos luontoon. Näin voidaan sanoa mitä suurimmassa määrin juuri »Skridskolöparenista», jonka alussa lukijaa kehotetaan tekemään muutakin kuin kököttämään sisällä kirjojen ja läksyjen ääressä: »Mutta sillä välin, kuin läksy on luettu, niin älä istu sisällä, äläkä rupea heikoksi lellipojaksi, joka sitte ei kestä Jumalan vapaan ja raittiin tuulen puhallusta taivasalla. Mene silloin ulos vuorille ja mäille kesällä ja talvella, helteessä tahi pakkasessa, se on saman tekevä».47Topelius, Läsning för barn 3, s. 391. Ks. myös Widhe , Dö din hund! 2015, s. 115 f.

43 Tällainen näkemys lastenkirjallisuudesta heijastelee romantiikan lapsikuvaa eloisasta lapsesta, jota Rousseau jo aikoinaan painokkaasti puolusti. Teoksessaan Émile eli kasvatuksesta hän korostaa herkeämättä, kuinka tärkeää on antaa pojille mahdollisuus purkaa luontaista liikunnan tarvettaan kieltämättä heitä metelöimästä.48Rousseau, Émile I 1977–1978, s. 71. Kun Topelius paljon myöhemmin kuvailee omaa lapsuuttaan, hän päättää myös nostaa esiin poikien ronskin toveruuden ja »meluisat leikit» hiljaisen sisäelämän vastapainoksi. Kirjassaan Självbiografiska anteckningar hän kertoo, kuinka karkea muttei säädytön kaveruus, lumisodat ja sotaleikit koulu- ja katupoikien välillä muuttivat hänet vätyksestä ja mammanpojasta itsenäiseksi ja kunnioitetuksi pojaksi.49Topelius, Självbiografiska anteckningar 1922, s. 36 f.

44 Lastenkirjallisuuden historian näkökulmasta on olennaista, että Topeliuksen leikkikuvaukset liittyvät yhteen hänen tapaansa käyttää järjestelmällisesti lapselle läheistä näkökulmaa sen periaatteen mukaisesti, että lastenkirjailijan täytyy noudattaa lapsen »tarkastelutapaa/katsantoa», kuten tarinassa »Walters Äfventyr», jossa kertoja kuvaa usein Walterin omasta näkökulmasta, kuinka poika kokee tapahtumat. Sama pätee tarinaan »Sampo Lappelill» (Sampo Lappalainen), jossa saamelaislapsi nostetaan luultavasti ensimmäistä kertaa lastenkirjallisuuden historiassa tarinan sankariksi. Tätä kuvastaa konkreettisesti kohtaus, jossa Sampo on matkalla tunturin kuninkaan Hiiden luo, kun hän tipahtaa pulkasta ja kierii lumessa: »Hän kömpi ylös lumesta. Tosin hän ei ollut loukannut itseänsä ollenkaan, mutta mitä se häntä auttoi? Niin kauas, kuin silmä kantoi himmeässä kuun valossa, näki hän ympärillänsä vaan kinoksia ja äärettömiä lumivuoria.»50Topelius, Läsning för barn 2, s. 194 (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on Aatto Suppasen suomennos teoksesta Lukemisia lapsille 2, WSOY 1893). Kysymykset, joita kertoja esittää Sampon ryömiessä lumessa, vahvistavat vaikutelmaa lapsen näkökulmasta: »Mielellänsä olisi hän nyt tahtonut olla kotonansa isän ja äidin luona lämpöisessä kodassa. Mutta kuinka sinne päästä?»51Ibid. (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on Aatto Suppasen suomennos teoksesta Lukemisia lapsille 2, WSOY 1893). Tavallaan tässä kuvataan Sampon kysymyksiä ja tilannetta hänen kokemanaan, vaikka kertoja lausuikin sen vapaata epäsuoraa puhetta muistuttavalla äänellä. Näin Topelius ei pelkästään aseta lasta tapahtumien päähenkilöksi vaan toteuttaa myös muodon tasolla ajatuksen siitä, että kirjailijan on asetuttava lasten keskuuteen tavoittaakseen heidät. Topelius kehittää monia vakiintuneita lastenkirjallisuuden lajityyppejä edelleen oman lastenkirjallisen ohjelmansa pohjalta, ja kaiken kaikkiaan ne näyttäytyvät taiteellisina yrityksinä tavoittaa lapsen kokemukset ja elämäntapa käyttäen erityistä lapsuuden estetiikkaa.

Lasten lajityypit

45 Kaksi vuotta sen jälkeen, kun Topelius oli julkaissut esikoisteoksenaan runokokoelman Ljungblommor (1845), hän esiintyi ensimmäistä kertaa lastenkirjailijana julkaistuaan neliosaisen kokoelmansa Sagor. Hän oli tuolloin 29-vuotias, työskenteli Helsingfors Tidningarin toimittajana ja oli juuri tullut isäksi; Aina-tytär oli syntynyt vuonna 1846 ja Michael-poika vuonna 1848. Elämänsä jäljellä olevien viidenkymmenen vuoden aikana hän kirjoitti jatkuvasti lapsille eri lajityyppejä edustavia tarinoita ja toimi samalla aktiivisesti lehtimiehenä, yhteiskunnallisena keskustelijana, professorina, runoilijana, näytelmäkirjailijana ja proosakirjailijana. Kun kustantaja Albert Bonnier ryhtyi julkaisemaan kokoelmaa Läsning för barn 18 vuotta ensimmäisen satukokoelman jälkeen, Topelius ei ollut ainoastaan tunnustettu lastenkirjailija kotimaassaan vaan myös tunnettu kirjailija Ruotsissa, missä hänen tarinoitaan oli julkaistu ensimmäisen kerran jo vuonna 1848, Öbergin julkaisuissa Illustrerad månadsskrift för ungdom ja Gamla mormors sagor och berättelser för små snälla barn.52Göte Klingberg, Den tidiga barnboken i Sverige 1998, s. 125. Tuohon aikaan ruotsalaisten kuvaan Topeliuksesta vaikutti kuitenkin enemmän suurina painoksina ilmestynyt Fältskärns berättelser (Välskärin kertomukset), jota Bonniers alkoi julkaista kirjana 1850-luvun puolivälissä. Sittemmin Topeliuksesta tuli pitkäksi aikaa Bonnierin myydyin kirjailija, ja Välskärin kertomusten lisäksi sekä runokokoelmia että tarinakokoelmaa Läsning för barn julkaistiin useina suurina painoksina.53Carola Herbertsin johdanto Topeliuksen kirjeenvaihtoon Albert Bonnierin kanssa, Brev, eZTS XX:1, sekä Pia Forssellin johdanto editioon Fältskärns berättelser, ZTS VII, s. LVIII.

46 Läsning för barn käsittää kahdeksan osaa, jotka ilmestyivät vuosina 1865 –1896, ja siihen kuuluu 268 teosta: 30 näytelmää ja leikkiä, 129 runoa ja laulua sekä 107 proosakertomusta, joista noin puolet ovat satuja ja puolta voisi luonnehtia arkisemmiksi kertomuksiksi. Niiden lisäksi esipuheita on kaksi. Topelius kirjoitti lapsille enemmänkin, mutta kokoelma edustaa hyvin hänen lastenkirjallista tuotantoaan 1850-luvulta eteenpäin. Suurin osa kokoelmaan Läsning för barn valituista teksteistä oli julkaistu aiemmin Eos-, Trollsländan- ja Nya Trollsländan -lehdissä. Kokoelmaan Läsning för barn sisältyy myös kymmenkunta neljässä ensimmäisessä, Helsingissä ilmestyneessä satukokoelmassa julkaistua satua sekä joukko teoksia, jotka oli julkaistu hieman aiemmin tai samaan aikaan lasten- ja joululehdissä, kuten Sländanissa, Julhelsningissa tai Jultomtenissa. Muokattujen teosten ja uudelleenjulkaisujen lisäksi kahdeksanosaisessa kokoelmassa on seitsemisenkymmentä uutta teosta, jotka Topelius kirjoitti varta vasten kokoelmaan Läsning för barn.

Satu

47 Topelius kirjoitti lapsille verrattoman paljon enemmän tekstejä kuin kukaan muu ruotsinkielinen kirjailija 1800-luvulla, ja lisäksi hänen tekstinsä olivat hyvin monimuotoisia ja uutta luovia. Hänen soveltamistaan lajityypeistä satu näyttää vaikuttaneen häneen syvimmin. Se muokkasi häntä tulevana kirjailijana 1840-luvulla, mutta sen lisäksi hän kirjoitti satuja vielä 1890-luvulla. Lastenkirjailijan uransa alussa Topelius lainasi usein aineksia taidesadun mestarilta H. C. Andersenilta, vaikka ryhtyikin käyttämään saduissaan itsenäisempää puhuttelua, joka yhä useammin oli suunnattu kuvitellulle lapsilukijalle. Topeliuksen sadut toivat myös uusia lapsihahmoja ruotsinkieliseen lastenkirjallisuuteen ja loivat perustan uudenlaiselle luonnonkuvaukselle, jolle oli ominaista korostuneen romanttinen herkkyys yhdistettynä realistiseen kiinnostukseen todellisuutta kohtaan.

48 Topeliuksen lastenkirjallisen tuotannon ymmärtämiseksi on olennaista panna merkille, että hän oli järjestelmällisen kiinnostunut sadusta ja sen mahdollisuuksista, ja hänen koko lastenkirjailijan uransa oli saanut alkunsa neljästä satukokoelmasta. Romantikot suosivat lajityyppinä satua, ja sen suosio liittyi paljolti heidän näkemykseensä siitä, että ihminen tarvitsi mielikuvitusta ja tunnetta. Grimmin veljekset, Hoffmann ja Andersen lujittivat myös entisestään sadun merkitystä lapsille tärkeänä lajityyppinä ja loivat uusia eläviä lapsihahmoja.54Kümmerling-Meibauer, »Images of childhood in Romantic children’s literature» 2008, s. 184. Topeliuksen vaiheittaista etenemistä kohti uudenlaista lastenkirjallisuutta voidaan luonnehtia kansansadun ja taidesadun uudelleentulkinnaksi. Tämä ei tarkoita yksinomaan satujen sovittamista moraalipedagogisesti lapsille sopiviksi vaan myös lajityypin esteettistä muokkaamista Topeliuksen omasta sosiopoliittisesta tilanteesta käsin, missä systemaattisesti työstetyllä näkemyksellä lapsesta ja lapsen asemasta yhteiskunnan kehityksessä on ratkaiseva merkitys.

49 Topeliuksen ensimmäisessä kokoelmassa Sagor (1847) on loppusoinnullisella silosäkeellä kirjoitettu esipuhe, ja se on suunnattu kaikille, jotka »pitävät kauniista saduista».55Topelius, Sagor. Första samlingen 1847, sivunumeroimaton. Myös itse saduissa osoittautuu olevan useita taidokkaita metakommentteja, jotka jatkuvasti teroittavat lukijalle mielikuvituksen ja lukemisen merkitystä. Siksi onkin perusteltua väittää, että Topeliuksen lastenkirjallisen ohjelman perusta, hänen ars poetica liberinsä – ’sanataiteesta lapsille’ – luotiin jo 1840-luvulla. Satukokoelman esipuheessa seuraavat sadut yhdistetään kansan syviin riveihin, joista niiden väitettiin kumpuavan, ja välillisesti myös Suomen historiaan, kun kertoja sanoo välittävänsä niitä puolittain unohdetusta »satupiiristä», josta hän oli kuullut pienenä »oikein vanhalta eukolta,/ joka asui oikein pienessä mökissä». Näin Topelius laatii kehyskertomuksen, jonka tarkoituksena on lisätä kerronnan todenmukaisuutta. Vastaavanlaista kehyskertomusta käytetään Almqvistin teoksessa Törnrosens bok (1833–1851) mutta myös Esaias Tegnérin kirjassa Axel (1822) ja J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoissa (1848–1860). Muutamaa vuotta myöhemmin Topelius kehitti kehyskertomusta Välskärin kertomuksissa (1853–1867).56Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden kehyskertomusta on verrattu Esaias Tegnérin Axeliin, joissa molemmissa kerrotaan, mitä runoilija väittää kuulleensa vanhan soturin kertovan kauan sitten myöhään illalla. Vrt. kommentti teoksesta Fänrik Ståls sägner kirjassa Johan Ludvig Runeberg, Samlade skrifter 14 1987, s. 72 f. Topelius luki Tegnérin Axelin ja arvosti sitä, mikä selviää hänen päiväkirjoistaan, ks. esim. 31.7. ja 9.11.1834, ZTS XXI, s. 170 ja 210 f. Ks. myös Välskärin kertomusten kymmenes kertomus, jossa Tegnérin Axel mainitaan, ZTS VII, s. 717.

50 Kuten Pia Forssell on todennut, Topelius käyttää proosassaan usein kerrontaratkaisuna kehyskertomusta.57Forssell, »Ramberättelser och samband i Topelius prosa» 2019, s. 149 ff. Kehyksen ansiosta on mahdollista samaan aikaan puhutella lukijaa ja kommentoida omaa kertomustaan luomalla yhdellä kertaa sekä läheisyyttä että etäisyyttä. Keino muistuttaa romanttista ironiaa, joka leikittelee taiteellisella illuusiolla ja järjestää esteettisen itsetietoisuuden näytöksen. Tällaista romanttista ironiaa on havaittavissa Sagor-kokoelman toisessa osassa julkaistussa, allegorisessa sadussa »Fjäderholmarna». Fjäderholmarna (Höyhensaaret) ovat Pohjanlahden saaria, joille voi matkustaa yöllä unissaan, ja ne sekä kuuluvat että eivät kuulu todellisuuteemme. Höyhensaaria kuvaava kertomus toimii todentuntua luovana kehyksenä saduille »Mahognyskrinet» (kokoelmassa Läsning för barn nimellä »Skogsbjörn» [Metsäkarhu]) ja »Prinsessan Lindagull» (Prinsessa Kultakutri), mutta se on myös allegorinen paikka, johon voi matkustaa vain kuvitelmissaan. Kehyskertomuksen avulla kertoja voi näin luoda suullisen tilanteen samalla kun hän korostaa erilaisin metakommentein unien ja satujen keskeistä merkitystä ihmiselle. Maija Lehtonen on jatkanut samalta pohjalta ja todennut, että monet Topeliuksen varhaisten satukokoelmien sadut ja runot käsittelevät kertomisen ja taiteen merkitystä – ja kansansatua kaikkien satujen alkulähteenä; ne ovat satuja saduista.58Lehtonen, »Das Märchen im Märchen oder Das Bild des Märchenerzählers bei Topelius und einigen anderen Autoren» 2001, s. 153. Sadun tarkastelemisesta metafiktiivisenä ja itsereflektiivisenä lajityyppinä, ks. Stijn Praet & Anna Kérchy (ed.), The Fairy-Tale Vanguard. Literary Self-Consciousness in a Marvelous Genre 2019.

51 Fredrik Berndtson arvioi Morgonbladetissa (1847 ja 1848) Sagor-kokoelman kaksi ensimmäistä osaa (1847 ja 1848). Ensimmäisessä arviossaan Berndtson toteaa, että »runollisena taiteilijana» Topeliuksella on hyvät edellytykset kirjoittaa satuja ja hän onnistuukin parissa teoksista, mutta satuja ei arvioida sovitetun lapsille kovinkaan hyvin.59Nimetön, »Litteratur.», Morgonbladet 10.2.1848. Toisessa Sagor-kokoelman osassa Topeliuksen mainitaan onnistuneen jo paremmin: niissä satumuodon sallima mielikuvituksen lento yhdistyy elävän luonnon ja ihmisluonnon tuntemukseen. Tässä mielessä Topeliusta voi verrata satukirjailijana Anderseniin. Sen sijaan allegorinen ja didaktinen aines saa aika ajoin yliotteen ja »reflektion käsite» hiipii esiin. Berndtson arvostaa kokoelmasta välittyvää isänmaallista tunnetta ja mainitsee erityisesti sadut »Wirststolpen» (Virstanpylväs) ja »Allhelgona-natten». Satua »Prinsessan Lindagull» kuvaillaan »suurenmoiseksi luomukseksi, joka on täynnä kukkaistuoksua, taikuutta ja rakkautta».60Nimetön, »Literatur.», Morgonbladet 1.3.1849. Arvostelija sivuaa luonnollisesti monia osia Topeliuksen Grimmin veljesten ja Andersenin hengessä uudelleen tulkitsemista saduista.

52 Saduillaan Topelius kehittää lastenkirjallisuutta, joka ponnistaa selvästi suomalaisten lasten todellisuudesta samalla kun se sisältää taianomaisia elementtejä, jotka palvelevat kasvatuksellisia päämääriä. Sadut sijoittuvat usein helposti tunnistettavaan Suomen luontoon samalla, kun tämä saduille ominaiseen tapaan elävöitetty luonto puhuu lapsille. Topeliukselle lasten kasvatuksessa oli kyse siitä, että luotiin kansallinen yhteisö, jolla oli sekä yhteiset arvot että yhteinen historia. Pyrkimyksessään perustaa Suomeen oma lastenkirjallisuus hän loi siksi lastenkirjallisuutta, joka hyödynsi Suomen luontoa ja kansanperinnettä vahvistaakseen suomalaisen kulttuurin asemaa lapsen tajunnassa. Omissa saduissaan Topelius saattoi sijoittaa tunnettuja satuaiheita suomalaiseen ympäristöön, kuten sadussa »Hafskonungens gåfva» (Ahdin lahja), joka kertoi vaatimattomasta kalastajasta ja hänen ahneesta vaimostaan. Sadussa Topelius viittaa leikkisästi Grimmin sadun »Von dem Fischer un syner Fru» lisäksi myös Suomen kansalliseepokseen Kalevalaan. Topeliuksen satutulkinnassa Laxmaja laulaa merenjumala Ahdille saadakseen luodolleen vielä yhden lehmän – ja vielä yhden ja toisenkin.

53 Topeliuksen kiinnostus kansanuskomuksiin heijastelee aikakauden romanttisia virtauksia. Kansallisromanttinen kiinnostus kansanrunouteen oli virinnyt Manner-Euroopassa 1700-luvun puolivälissä. Johann Gottfried Herder (1744–1803), Johann Wolfgang Goethe (1749–1832) ja muut innostivat kansanrunouden tieteellistä tutkimusta, koska runouden katsottiin ilmentävän luonnostaan kansakuntien ja kansakuntien erityispiirteitä. Innostus identiteettiä luovaan kansalliseen kirjallisuuteen voimistui entisestään, kun Ruotsi menetti valtakunnan itäisen osan Venäjälle ja Suomesta tuli Venäjään kuuluva suuriruhtinaskunta. Runonlaulajien löytämisellä oli suuri merkitys maan kansallisille pyrkimyksille, ja kansanrunojen yksinkertaisuuden katsottiin ilmentävän alkuperäisyyttä ja luonnollisuutta. Runojen keräämiseen osallistui monia kulttuurihenkilöitä, esimerkiksi H. G. Porthan ja Topeliuksen oma isä.61Ks. myös Carola Herbertsin kommentti runosta »Ljungblommor» editiossa Ljungblommor, ZTS I, s. 307. Toisin sanoen pyrittäessä luomaan suomalaisen kansanrunouden pohjalta Suomeen uusi nykyaikainen lastenkirjallisuus taustalla piili myös poliittisia vaikuttimia.

54 Yksi esimerkki Topeliuksen tavasta kierrättää tunnettuja satoja on sadun »Björken och Stjernan» aloitus. Siinä Topelius vertaa maailman tuuliin hajonneen Suomen kansan tilannetta ritari Siniparran nuoren vaimon hätään, kun tämä lähetti sisarensa torniin tähystämään tielle: – »Etkö näe ketään tulossa? – En ketään, en ketään». Topelius jatkaa: »Mutta vähitellen kävi niin, kuin Siniparran sadussa, että kaukana tiellä näkyi pieni pölypilvi [...].» Tällaisin viittauksin Topelius liittää tarinan eurooppalaiseen satuperinteeseen – tässä tapauksessa Perrault’n välittämänä – samalla kun viittaa Suomen historiaan ja rakentaa pitkän satuperinteen pohjalta suomalaisen lastenkirjallisuuden.

55 Samaa saduista tuttua ainesta voitiin käyttää kansallisiin tarkoituksiin useammissa maissa. »Tuhkimo» ja »Prinsessa Ruusunen» esimerkiksi ovat sekä Perrault’n että Grimmin kokoelmissa esiintyviä satuaiheita, joista kokoelmassa Läsning för barn oli omat tulkintansa. Saduissa »Prinsessan Lindagull», »Mirza och Mirjam» (Mirtsa ja Mirjam) ja »Sötare än sött» (Makeampi makeaa) Topelius on ottanut vaikutteita myös itämaisesta satuperinteestä, joka oli tullut tunnetuksi Euroopassa, kun Tuhat ja yksi yötä oli ilmestynyt Antoine Gallandin ranskantamana vuonna 1704. Sadussa »Prinsessan Lindagull», jossa liikutaan maantieteellisesti laajalla alueella, Topelius punoo yhteen näkemyksiä suomalaisesta, persialaisesta ja saamelaisesta kulttuurista, jotka poikkeavat huomattavasti toisistaan.

56 Siinä missä kansansatua pidetään yleisesti kollektiivisena tuotteena, taidesadulla on tunnistettava kirjoittaja. Taidesatua voidaan kuvailla porvarillisen romanttisen kirjailijan vastaukseksi kansansadulle.62Jack Zipes, Breaking the Magic Spell 1979, s. 20 ff. Kumpikin lajityyppi on tärkeä pyrittäessä ymmärtämään Topeliuksen lastenkirjallisuutta, joka on itsenäinen sekoitus sekä kansanrunoudesta että taidesatujen kirjoittajilta, kuten Motte Fouquélta, Tieckiltä, Oehlenschlägeriltä, Atterbomilta, Hoffmannilta ja ennen kaikkea H. C. Andersenilta omaksutuista vaikutteista.63Kaarina Laurent, Topelius saturunoilijana 1947, s. 11 ff., 158 ff., 168 ff. Andersenin vaikutus Topeliukseen näkyy sadussa »Kyrktuppen» (Kirkonkukko), joka sisältyy Sagor-kokoelman ensimmäiseen osaan. Kertomus korskeasta ja työtä vieroksuvasta kirkon kukosta käsittelee samaa teemaa kuin Andersenin »Kærestefolkene» (»Fästman och fästmö»), eli sitä kuinka ylpeys käy lankeemuksen edellä. Topelius oli julkaissut Andersenin sadun Helsingfors Tidningarissa vuonna 1844. Arvostellessaan joulukirjallisuutta joulukuussa 1846 Topelius toteaa, että vaatii »mitä suurinta taitoa» kirjoittaa yhtä pelkistetysti kuin Andersen kokoelmassaan Nye Eventyr (1844), joka oli ilmestynyt ruotsinnoksena vuotta aiemmin. Kaarina Laurent on huomioinut, että sama teema nousee esiin myös saduissa »Björkens stora planer i mössörontiden» (Koivun mahtavat toiveet hiirenkorva-ajalla) ja »Prins Florios kanal» (Prinssi Kanervon kanava), ja Andersenin vaikutus näkyy myös monissa muissa saduissa, kuten »De röda skorna» (Punaiset kengät), joka on versio Andersenin sadusta »De røde Skoe» (1845).

57 Topelius tulkitsee sekä kansansatuja Grimmin veljesten että taidesatuja Andersenin hengessä, mutta koska hän suuntaa satunsa heitä yksiselitteisemmin lapsille ja käyttää satujen aineksia esteettis-kasvatuksellisin keinoin, hänen satujaan on perusteltua kutsua lastensaduiksi, saksankielisen Kindermärchen-termin mukaisesti.64Otto Brunken (red.), Handbuch zur Kinder- und Jugendliteratur. Von 1850 bis 1900 2008, s. 356. Eva Nordlinder käyttää nimitystä kuvatakseen moraalisemmin virittynyttä satua, josta käytetään Göte Klingbergin luokittelussa nimitystä moraalipedagoginen ihmesatu.65Nordlinder, Sekelskiftets svenska konstsaga 1991, s. 23; ks. myös Klingberg, Svensk barn- och ungdomslitteratur 1591–1839 1964, s. 116 f. Topeliuksen saduissa on kuitenkin selvästi havaittavissa, että estetiikka ja pedagogiikka toimivat yhdessä palvellakseen aiemmin mainittua »mielikuvituksen pedagogiikkaa». Pedagoginen aines on kylläkin aina vahvasti esillä Topeliuksen saduissa, mutta hän on siirtänyt sen taiteellisesti lapsen näkökulmaan ja kokemusmaailmaan ilmeisenä tavoitteenaan kehittää lukijan koko persoonallisuutta. Pedagoginen aines kuuluu toisin sanoen kiinteänä osana johdonmukaisesti esitettyyn lapsuuden estetiikkaan.

58 Lastensadun ja taidesadun välinen ero tulee selvästi esiin Topeliuksen tulkinnassa Andersenin sadusta »De røde Skoe». Andersenin sadussa pieni Karen-tyttö on niin ihastunut punaisiin kenkiinsä että unohtaa ajatella Jumalaa, ja rangaistukseksi hänen jalkansa hakataan poikki. Topelius muuntelee teemaa siten, että turhamaisuus jää lapsellisuuden ja ymmärtämättömyyden varjoon. Topeliuksen sadussa tytön nimi ei ole Karen vaan Rika, ja jo rikkauteen viittaava nimi heijastelee lapselle annettua arvoa. Topeliuksen tulkinnassa tuomitsevaa väkivaltaa on lievennetty, samoin lapsen omaa syyllisyyttä ja katumusta. Satu on toisin sanoen sovitettu pedagogisesti lapsilukijalle sopivaksi, ja se perustuu näkemykseen lapsesta viattomana ja naiivina. Rikan tarkoitusperiä ei silti pelkästään kuvata hyviksi mutta hieman ajattelemattomiksi, vaan lisäksi uudessa versiossa lapsuutta kuvataan Topeliuksen lastenkirjallisuusohjelman mukaisesti. Kertojan näkökulma on nimittäin suurelta osin tytön oma – ja aivan toisenlainen kuin Andersenilla:

59 Kirkolle ei ollut pitkältä, mutta kylään oli pitkä matka, ja Riikalla ei ollut ketään, jonka kanssa olisi leikkinyt, kun vanhemmat olivat metsässä. Mutta Riikka ei ollut neuvotoin. Hän teki itselleen lehmiä männynkävyistä, pani niille tikuista neljä jalkaa, kaksi sarvea ja hännän. Ne asuivat hänen navetassaan tuvanportaan alla, mutta Riikalla itsellään oli oma tupa ja talo erään suuren kiven takana veräjän luona. Joka aamu vei hän lehmät laitumelle ja joka ilta kotiin lypsettäväksi. Särkyneen lautasen palaset olivat olevinaan viilipyttyjä. Yhtä hauska se oli. Lehmät olivat siivoja lehmiä, jotka eivät koskaan juosseet hänen luotaan metsään, eikä mitkään karhut niitä ahdistelleet. Männynkävythän osasivat puskea.66Topelius, Läsning för barn 8, s. 1103 (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on Alli Nissisen ja Kaarlo Forsmanin suomennos teoksesta Lukemisia lapsille 8, WSOY 1897).

60 Vaikka kertoja ei olekaan osa kertomusta, lukija pääsee seuraamaan tapahtumia Rikan näkökulmasta ja kokemaan maailman hänen mielikuvituksensa välityksellä – portaiden alla leikittäessä lehmät heräävät henkiin käpyinä, jotka osaavat puskea. Kun Topelius sijoittaa kertojan suoraan Rikan rinnalle ja tarkastelee maailmaa kirjaimellisesti hänen näkökulmastaan, hän luo toisin sanoen lastensadun, joka synnyttää erityisen siteen kasvatuksen ja estetiikan välille. Lapsen näkökulman esittäminen juontaa juurensa taidesadusta ja E. T. A. Hoffmannin sadun »Nußknacker und Mausekönig» (Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas, 1816) sekä Andersenin sadun »Den standhaftige Tinsoldat» (Vakaa tinasotamies, 1838) luomasta perinteestä ja vaikuttaa merkittävästi lastenkirjallisuuden kehitykseen 1900-luvulla.

bild
61 Olle Hjortzbergin kuvitusta kertomukseen »De röda skorna» kokoelmassa Läsning för barn 8 (1896).

62 Topelius kirjoitti monet saduistaan loppusoinnulliseen runomittaan. Kuvaava esimerkki tästä on »När man sofver på rosor» (Kun ruusuilla maataan), joka edustaa tyylilajina satua ja jossa satumuodon tarkoitus on puhutella suoraan lukijaa. Satu kertoo lyhyesti kuvattuna tytöstä ja pojasta, jotka saavat lähteä vesille isän veneellä, kunhan lupaavat palata seitsemäksi kotiin. Leikkisässä viattomuudessaan he matkaavat aina vain kauemmaksi, kunnes päätyvät lopulta ruusuja kasvavalle saarelle ja nukahtavat sinne. Kun he palaavat seuraavana aamuna kotiin, käy ilmi, että on kulunut kaksikymmentä vuotta ja äiti ja isä ovat muuttuneet akaksi ja ukoksi. Loppusoinnullinen satu on osoitus siitä, kuinka Topelius hyödyntää satuperinnettä ja opettaa allegorian keinoin ahkeruuden ja tottelevaisuuden hyveitä samalla kun sanoutuu irti leikistä ja harhailusta. Voi sanoa, että sadun taianomaiset ainekset ja »Prinsessa Ruususen» ainekset punoutuvat runomittaisena lastensaduksi, jolla on selvä kasvatuksellinen viesti. Allegorinen kuvaus ruusuja kasvavalle saarelle matkaavista lapsista onkin kuvaava esimerkki Topeliuksen pyrkimyksestä luoda konkreettinen kuva, josta moraalinen opetus versoo luontevasti esiin. »När man sofver på rosor» on samaan aikaan ristiriitainen, koska se houkuttelee satujen maailmaan samalla kun lapsen odotetaan tulkitsevan sen varoittavaksi esimerkiksi juuri kuvitelmista ja haaveista.

Näytelmät ja leikit

63 Sadun lisäksi suomalaiskirjailija mullisti muutakin. Topeliusta on pidettävä edelläkävijänä myös nimenomaisesti lapsille suunnatun draaman kirjoittajana. Hänen näytelmänsä kutsuvat lapset itse mukaan leikkimään kertomusta kodin seinien sisällä ennalta suunnitellusti mutta samalla vaatimattomasti ja spontaanisti. Hänen näytelmiään esitettiin kuitenkin myös kouluissa ja teattereissa eri puolilla Ruotsia ja Suomea – ne vaikuttivat merkittävästi Ruotsin lastenteatteriin, ja hänen lastennäytelmistään tuli hyvin suosittuja.67Karin Helander, »Barn i dramatiken, på scenen och i publiken» 2019, s. 47–73; ks. myös Helander, Från sagospel till barntragedi 1998, s. 23 f. Topelius kuitenkin korosti, ettei pitänyt lastenteattereista, sillä hänen mielestään pikku näyttelijälle oli vaaraksi saada liikaa huomiota.68Topelius, Läsning för barn 1, s. 5. Sen sijaan hän halusi tarjota »leikeillään» ja »seikkailuillaan» vaatimatonta puuhaa lapsen ehdoilla, toimintaa joka heräsi henkiin yksinkertaisen rekvisiitan avulla – kulisseina saattoi esimerkiksi käyttää tuoleja, taustana tapettia ja esirippuna peittoa.69Ibid.

64 Topeliuksen lapsille kirjoittamista teksteistä draamat ovat omaperäisimpiä, ja ne ilmentävät myös selvimmin hänen Läsning för barnin ensimmäisen osan esipuheessa esittämänsä lastenkirjallisen ohjelman henkeä. Tämä ensimmäinen osa sisältää yksinomaan draamoja, mikä kertoo omaa kieltään siitä kuinka Topelius arvosti niitä ja kuinka merkittävä asema niillä oli hänen lastenkirjallisessa projektissaan. Jo siteeratussa esipuheessa Topelius korostaa, että hänen leikkinsä on tarkoitettu lasten itsensä esittämiksi heidän omassa kodissaan. Mutta näytelmien muoto liittyy myös tiiviisti hänen näkemykseensä siitä, että lapsi tarvitsee leikkiä, aistikokemuksia ja liikettä.

65 Draama oli ollut keskeinen osa 1700-luvun lastenkirjallisuutta, ja varhaisimmissa ruotsinkielisissä lastenlehdissä julkaistiin ulkomaisten näytelmien käännöksiä. 1700-luvulla lastennäytelmille annettiin enimmäkseen kasvatuksellinen tarkoitus.70Klingberg, Den tidiga barnboken i Sverige 1998, s. 49 f. Topeliuksen lastennäytelmissä uutta oli näkökulma, leikkisä sävy ja kehotus toimintaan, ja lisäksi ne oli kirjoitettu ruotsiksi ilman ulkomaisia esikuvia. Monet näytelmistä ovat ajattomia satunäytelmiä – toisissa Topelius piti tarkkaan huolta siitä, että tapahtumat ja ympäristöt asettuisivat suomalaisten ja sittemmin myös ruotsalaisten lasten viitekehykseen.

66 Topeliuksella oli jo varhain kokemusta teatterista. Hän oli nähnyt Uudessakaarlepyyssä kiertelevien teatteriseurueiden esittävän »Skyddsengelnin» ja P. A. Wolffin romanttisen näytelmän »Preciosa». Hän esitti niitä lapsena yhdessä Sophie-sisarensa ja Lithénin serkkujen kanssa ulkomuistista käyttäen kulisseina lakanoita.71Matti Klinge, Idyll och hot 2000, s. 17; Paul Nyberg, Zachris Topelius 1949, s. 61; Maija Lehtonen, »Cirkusprinsessans förvandlingar» 2003, s. 46. Kouluaikanaan Oulussa hän luki paljon draamaa, muun muassa Madame de Genlin lastennäytelmiä. Muutettuaan Helsinkiin opiskelemaan hän kävi innokkaasti katsomassa kiertelevien ulkomaisten seurueiden esityksiä ja arvioi niitä ensin päiväkirjoissaan ja sittemmin työssään Helsingfors Tidningarin toimittajana.

67 Topeliuksen kiinnostus teatteriin kehitti hänessä dramaattisten konfliktien ja replikoinnin tajua, mutta hänen teostensa taustalla näkyvät myös kokemukset siitä, kuinka hän oli lapsena herättänyt näytelmiä eloon leikin keinoin. Näytelmässä »Rinaldo Rinaldini eller Röfvarbandet» kuvattu leikki on vain yksi esimerkki tästä – ja omakohtaiset kokemukset ilmeisesti näkyvät kohtauksessa, jossa yksi roolihahmoista, Sofi, leikkii olevansa Preciosa. Kirjeessään Wetterberghille pian Läsning för barnin ensimmäisen osan ilmestyttyä Topelius selittää kirjoittaneensa leikit alun perin omille lapsilleen »tarjotakseen heille joululomaksi muutakin kuin lastentanssiaisia».72Topelius–C. A. Wetterbergh 1.1.1866. Paul Nyberg kertoo yhdestä »Rinaldo Rinaldinin» esityksestä Topeliuksen perheen kotona, ks. Zachris Topelius 1949, s. 320. Leikeillään hän jäljitteli lasten omatoimisesti kuvittelemia roolileikkejä, ja näin niihin saattoi ujuttaa epäsuorasti monenlaisia hyveitä. Näyttelijöiden ja yleisön – »vanhempien, sisarusten, palvelusväen tai tovereiden» – tuli olla lähellä toisiaan.73Topelius, Läsning för barn 1, s. 5. Yleisöä rohkaistaan nimenomaisesti osallistumaan siten, että näyttämö ulottuu katsomon puolelle, kuten »Rinaldo Rinaldinissa»:

68 PRECIOSA. Meidän vaelluksemme on päättynyt, mustalaistytöt! Minä kiitän teitä, että autoitte minua hameittemme helmojen rikki poljeksimisessa täällä metsässä ja laulujen laulamisessa auringolle, kuulle ja tähdille. Vahinko, että saimme niin vähän harjoittaa kädenkatsontaa ja ennustusta. Mutta malttakaas (osoittaa katsojia), onhan tuolla vielä koko joukko rosvoja ja mustalaisia. Ja ne näyttävät niin anteliailta; ehkä tässä vielä voisi jotakin ansaita. Toivoakseni te, armollinen herrasväki, annatte meidän ennustaa tulevaisia kohtalojanne. Ei se paljoa maksa, (niiaten) pienen, iloisen nyykäytyksen vain merkiksi, että emme ole olleet ikäväksi teille.74Ibid., s. 98 (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on teoksesta Lukemisia lapsille 1, WSOY 1893).

69 Balettimestari ja koreografi Anders Selinder esitti Topeliuksen näytelmät »David och Goliath» (David ja Goljat) ja »Rinaldo Rinaldini» lapsille tarkoitetussa tanssiteatterissaan Tukholmassa vuonna 1859. Ei tiedetä, oliko Topelius selvillä juuri näistä esityksistä, eikä Selinder maininnut Topeliuksen nimeä ilmoittaessaan niistä.75Ks. Litteraturbankenin Dramawebben. Lisää näytelmästä »Rinaldo Rinaldini»: https://litteraturbanken.se/forfattare/TopeliusZ/titlar/RinaldoRinaldini/sida/173/faksimil?om-boken. Samana vuonna ja useaan otteeseen 1860-luvulla Selinderin lastenteatteri vieraili kuitenkin Helsingissä ja Turussa, ja Topelius kävi varmasti jossakin esityksistä. »Onkel Adamille» kirjoittamassaan esipuheessa hän arvosteli teatterinjohtajaa ankaraan sävyyn: »Olen harvoin poistunut teatterista niin tuskallisin mielin tuntien niin syvää myötätuntoa onnettomia olentoja kohtaan kuin herra Selinderin monien ylistämästä lastenteatterista.»76Topelius, Läsning för barn 1, s. 6.

70 Lehdissä arviot Selinderin esityksistä vaihtelivat. Usein niitä pidettiin viihdyttävinä ja lapsinäyttelijöitä lahjakkaina, varsinkin tanssijoina, mutta »niljakkaana» pidetty ohjelmisto sai osakseen moitteita.77Ks. esim. Åbo Underrättelser 7.6.1859 ja »Theater», Helsingfors Tidningar 16.7.1859. Kun Selinder palasi vuonna 1862 Helsinkiin Arkadian teatteriin, hänen tapaansa käyttää lapsinäyttelijöitä arvosteltiin.78Nimim. Karl, »Helsingforsbref», Helsingfors Dagblad 24.9.1862. Vrt. Helsingfors Dagbladin uutinen 23.9.1862. – Vastaukseksi Selinderin lastenteatterin vuonna 1862 saamaan toistuvaan arvosteluun Åbo Underrättelserissa julkaistiin 1.11.1862 yleisönosastokirjoitus »Hvilka äro utsigterna för en teaterskola i Helsingfors?». Kirjoituksessa puolustetaan Selinderin teatteria ja kannatetaan vastaavan teatterikoulun perustamista Helsinkiin. Topelius mainitaan kirjoituksen alussa, kun kirjoittaja tai kirjoittajat ihmettelevät pääkaupunkiin kaavailtua teatterikoulua vastustamaan noussutta kantaa: »Myös Å. U. [Åbo Underrättelser], jota hra Z. T. nyt syyttää pääkaupungin ’likavesien’ purkukanavaksi, tuki isänmaallista laitosta, ja siksi meilläkin kiiruhdettiin lahjoittamaan roposemme sen puolesta.» Jatkossakin monet arvostivat Selinderin lastenteatteria, mutta yleinen mielipide kääntyi sekä Suomessa että Ruotsissa yhä voimakkaammin vastustamaan lastenteattereita ja niihin mahdollisesti liittyvää lapsityövoiman käyttöä.79Ks. esim. nimetön arvio, »Theatern», Åbo Underrättelser -lehdessä 16.7.1868. Arvostelijan mielestä lasten tanssiesitykset ovat yleensä ottaen varsin miellyttävää katsottavaa, »Mutta kun sitten pikku Gandhild Rosén esittää tanssien ’La Cracoviennen’, ajatus sirkuseläimestä kasvaa sen verran voimakkaaksi, että se tuhoaa hetkessä kaikki illuusiot. Tähän kuten moneen muuhunkaan tanssiin lapsi ei voi tuoda uutta eloa eikä mitään ajatusta, koska hänellä ei ole sellaista, hän ei ymmärrä niitä tunteita, joita sillä pitäisi ilmaista, ja siksi katsoja kokee tämän sieluttoman jalkojen heiluttelun loputtoman piinallisena eikä tunne nautintoa vaan syvää sääliä, mikä puolestaan synnyttää sellaisia reaktioita joita hra Selinder ei todennäköisesti halunnut herättää.» – Dramawebben-sivulla julkaistussa »Rinaldo Rinaldini eller Röfvarbandet» -näytelmää koskevassa kommentissa huomioidaan, että lastenteatteria ryhdyttiin kritisoimaan yhä laajemmin sitä mukaa kun huviteollisuus laajeni 1800-luvun puolivälistä alkaen ja kierteleviä lastenteattereita syntyi yhä useampia. Ks. Litteraturbanken, https://litteraturbanken.se/författare/TopeliusZ/titlar/RinaldoRinaldini/sida/173/faksimil?om-boken. Vuonna 1897 Ruotsissa ryhdyttiin säätelemään lasten osallistumista teatteriesityksiin siten, ettei niissä saanut esiintyä alle 14-vuotiaita poikia eikä alle 15-vuotiaita tyttöjä, mikäli esityksiin myytiin lippuja yleisölle.80Ingrid Söderlind och Kristina Engwall (red.), Barndom och arbete 2008, s. 152 f.

71 Topeliuksen lastennäytelmissä näkyi selvästi ajan romanttisen virtausten vaikutus, ja romantiikan ajatusmaailmassa lasten leikkimisellä oli selvästi julki lausuttu tehtävänsä. Lapsuuden leikit ilmaisevat luonnon sisintä ja »alkuperäistä olemusta, ajalta ennen kuin luonto ja henki irtautuivat toisistaan», Topelius kirjoittaa itse »Onkel Adamille» omistetussa esipuheessaan.81Topelius, Läsning för barn 1, s. 3. Läsning för barn -kokoelman toisen osan esipuheessa hän palaa tähän ajatukseen ja väittää vastaavaan tapaan, että Jumalan ääni puhuu »lapsen viattoman leikkien» kautta. Topelius ei selvästikään puhu vain moraalisesta vaan myös lastenpsykologisesta näkökulmasta luonnehtiessaan lastenkirjallista ohjelmaansa ja lastenkirjallisuuttaan eräänlaiseksi leikiksi:

72 Sillä leikki on lapselle samaa todellisuutta kuin toiminta aikuiselle ihmiselle; toisin sanoen tarve ja elämänilmaus. Eritoten dramaattinen leikki on niin luonnollista, synnynnäistä suorastaan tässä elämänvaiheessa, että se syntyy aivan itsestään varhaisimmista vuosista alkaen: – milloin leikitään jotain vierasta, milloin esitetään sitä taikka tätä; ja mitä muuta se olisikaan kuin näyttelemistä viattomimmassa yksinkertaisuudessaan?82Ibid., s. 6.

Runot ja laulut

73 Runous on niin ikään yksi niistä tyylilajeista, joita Topelius uudisti itsenäisesti ja johdonmukaisesti nuorempia lukijoita varten. Hänen lapsille kirjoittamiensa lyhyiden runojen ja laulujen joukossa on yhtä lailla humoristisia kuin vakavampiakin teoksia. Ne ovat täynnä yllättäviä sanaluomuksia, kuten »tyttelind», »mandelregn» ja »Solskens öga» – joista viimeksi mainittu päätyi kuvaavaa kyllä muiden uutta luovien sanayhdistelmien joukkoon Gunnar Björlingin neljännessä runokokoelmassa Solgrönt (1933, suom. Auringonvihreää, 2015): »Min själ är blek förklaring, och gnistrande röster,/ ett solskensöga/ — med tandvärk» (suom. »Sieluni on kalpeaa selitystä, ja säkenöiviä ääniä,/ auringonvalosilmä/ — jonka hammasta särkee.»)83Björling, Skrifter 1 1995, s. 560. Runosuomennos Pauliina Haasjoki ja Peter Mickwitz (Poesia, 2015). Topeliuksen lapsille kirjoittamissa runoissa esiintyy usein onomatopoeettisia ilmaisuja, kuten »Bum biumbaum, sad’ klockorna».84Topelius, Läsning för barn 2, s. 188. Niissä on usein naiiveja tyylijäljitelmiä, joilla pyritään asettumaan lähelle lapsen kieltä ja kokemusmaailmaa käyttämällä innovatiivisia sanankäänteitä, kuten »bimbam, bimbumbelibungt» tai »Pottar alla bommor bott».85Topelius, Läsning för barn 7, s. 934 sekä Topeliuksen itsenäiset tulkinnat Oscar Pletschin kuvakirjasta Smått folk 1868, ks. Övrig barnlitteratur, eZTS X:2. Ne ovat täynnä konkreettisia havaintoja Suomen ja Pohjoismaiden luonnosta ja hyödyntävät samalla metaforisten kuvien moniselitteisyyttä. Ne voivat olla valoisia ja iloisia tai vakavia ja kertoa köyhistä tai varhain kuolleista lapsista.

74 Topelius käyttää vaivatta sekä runomittaa että loppusointuja, ja lajityyppiin katsomatta hänen säkeilleen on luonteenomaista sujuvuus. Kokoelmassa Läsning för barn mitallista runoa tavataan aina näytelmistä ja pitkistä kertovista teksteistä lyhyempiin runoihin ja lauluihin. Satunäytelmistä ja leikeistä »Fågel Blå» (Lintu Sininen) ja »Skogskonungen» (Metsänkuningas) on kirjoitettu kokonaan tai osittain runomittaan. Loppusoinnullisin säkein kirjoitetuista saduista mainittakoon erityisesti »Sagan om Lillis näsa» (Satu Lillin nenästä) ja »Peppeli». Loppusoinnullisia säkeitä esiintyy myös arkirealistisemmissa kertomuksissa, kuten »Musti» ja »Moster Lotta» (Lotta täti). Lastenkirjallisuuden historian kannalta kuitenkin lastenrunous ja siinä usein luonnonlyriikka, kuten »Sländans höstvisa» (Korennoisen syyslaulu) ja »Till de hvita körsbärsblommorna» (Valkeille kirsikan kukille) on erityisen kiinnostavaa, koska se viitoittaa tietä 1900-luvulle.

75 Topeliusta on luonnehdittu lasten ensimmäiseksi luontorunoilijaksi, ja monia hänen luontorunoistaan on sävelletty.86Finn Zetterholm, Barnvisan i Sverige 1969, s. 66. Läsning för barn -kokoelman toisen osan lopussa on myös musiikkiliitteitä, joihin F. Mühle, N. Herman ja G. W. Fink olivat säveltäneet lauluja eri vuodenajoille. Nämä musiikkiliitteet kannustivat soittamaan ja laulamaan lauluja yhdessä kotona tai erilaisissa kokoontumisissa. Vain osa sävellyksistä oli kuitenkin tilattu liitteeseen, ja loput oli kirjoitettu tuttuihin sävelmiin, joita olivat »Jag gick mig ut en aftonstund», »Spring min snälla ren», »Ach, du lieber Augustin», »Jag heter Papageno» ja niin edelleen.87Ks. esim. talvileikki »Måne klara» teoksessa Läsning för barn 5, s. 751–761. Näytelmiin sisältyi usein sävellettyjä lauluja. Laulujen lisääminen puhenäytelmiin oli 1800-luvulla varsin yleinen tehokeino aikuisille suunnatussa kirjallisuudessa, ja Topelius sovelsi samaa periaatetta lastennäytelmissään. Tuttujen melodioiden ansiosta lauluja oli helpompi esittää, ja viihdearvon lisäksi laulujen tarkoitus oli todennäköisesti aktivoida lasta, sillä pyrkimys sopi hyvin Topeliuksen ohjelmaan, jossa sivistävä lastenkirjallisuus innostaisi kehittämään koko persoonallisuutta.

76 Kokoelmassa Läsning för barn on uskonnollista runoutta, kuten »Barnens bön för alla» (Lapsen rukous kaikkien puolesta), sekä runsaasti lauluja, kuten »Skolgossens Vintervisa» (Koulupojan talvilaulu), »Höstvisa» (Syyslaulu) ja niin sanotut ammattilaulut. Viimeksi mainitut muodostavat kahdenkymmenenkuuden runon sarjan lastenkirjallisuudessa uudentyyppisiä roolirunoja, joissa kuvataan teollistuneen yhteiskunnan uusia ja perinteisiä ammattirooleja.88Maija Lehtonen, »Puoli vuosisataa lastenkirjailijana – Zacharias Topelius» 2003, s. 22. Selvästi suurin osa ammattirunoista on kirjoitettu 1880- ja 1890-luvuilla, ja yhdessä ne muodostavat eri yhteiskuntaluokista koostuvan monenkirjavan henkilögallerian, johon kuuluu mylläri, sähköttäjä, konduktööri, seppä, tukinuittaja ja palovahti. Näiden opettavaisten mutta humoristisesti ja rennosti kirjoitettujen laulujen taustalla piirtyy Topeliuksen perimmäinen yhteiskunnallinen näkemys, jossa jokaiselle kansalaiselle on annettu erityinen tehtävänsä ja jossa edistys saa osakseen sekä kiitosta että arvostelua. Jälkimmäistä edustaa runo »Fabriksarbeterskan» (Tehtaan tyttö) – jossa Topelius lausuu julki närkästyksensä epäkohdista, joita katsoi teollistumisen tuoneen tullessaan. Köyhät tehdastyöläiset kuvataan koneisiin kahlittuina orjina, samalla kun runo houkuttelee ihannoimaan esiteollista köyhyyttä, jossa tehtaita ei tunnettu. Ammattilaulut ennakoivat tulevaisuutta myös runomuodoltaan. Tämä näkyy muun muassa runossa »Trädgårdsmästaren» (Puutarhuri), jonka kasvimaa- ja vihanneskuvauksissa käytetyt nimet »Faster Gurka» (Täti Kurkkunen), »Fru Lilja» (Perheet Laukka, Lilja) ja »Fröknarna Persilja» (Neitiset Persilja), ennakoivat Lennart Hellsingin kokoelmassaan Krakel Spektakelboken (1959) esittelemää nonsenserunoutta.

bild
77 Georg Stoopendaalin kuvitusta runoon »Gatsoperskan» kokoelmassa Läsning för barn 7 (1891).

78 Lastenrunouden rajaaminen erilleen runouden yleisestä kehityksestä ei ole täysin ongelmatonta.89Morag Styles, »Poetry for Children» 1996, s. 187. Erityisen selvästi tämä näkyy Topeliuksen tapauksessa, sillä hän kirjoitti sekä aikuisille että lapsille, ja usein eri lajityypit ruokkivat toinen toisiaan. Romanttinen liike kaiken kaikkiaan arvosti lasta ja lapsuutta, ja siksi lapsille ja aikuisille kirjoitettujen runojen välille syntyi uusia yhtymäkohtia ja lapsesta tuli tärkeä aihe kummassakin perinteessä. Käsityksellä lapsesta oli tämän lisäksi aivan erityinen merkitys romanttisen runoilijan taiteilijakuvalle. Monet romantikot rinnastivat ajatuksen taiteellisesta näkemyksestä käsitykseen lapsen kyvystä nähdä todellisuus turmeltumattomasti ja välittömästi. Tällaisen taiteilijakuvan vuoksi lapsi nousi niin keskeiseen asemaan romantiikan johtavien runoilijoiden, kuten William Blaken ja William Wordsworthin – sekä mitä suurimmassa määrin Topeliuksen tuotannossa.90John Townsend, Written for Children 1965/1990, s. 103.

79 Aikuisten ja lasten runouden välisten yhtymäkohtien vuoksi on antoisaa tutkia, kuinka lapsille suunnattu runous suhtautui eri aikakausina vallinneisiin suuntauksiin. 1700-luvulla lapsille kirjoitettuja loppusoinnullisia säkeitä esiintyi ensisijaisesti uskonnollisessa runoudessa, faabeleissa ja moraalisissa lapsikuvauksissa mutta myös käyttörunoissa, lauluissa, lastenloruissa ja erilaisissa tanssileikeissä.91Klingberg, Den tidiga barnboken i Sverige 1998, s. 63 ja Lars Furuland ja Mary Ørvig, Ord och bilder för barn och ungdom. Barnlitteraturen 1 1990, s. 85. Ks. myös Lennart Hellsing, »Barnlyrikens rötter» 1987, s. 108. Tätä perinnettä Topelius kehittää edelleen, vaikka hänen lastenrunouteensa vaikuttivat myös kirjailijat, jotka kirjoittivat yksinomaan aikuisille. Ehkä juuri tämä kahtiajakoisuus, vuorovaikutus hänen aikuisille ja lapsille kirjoittamiensa runojen välillä, on syynä siihen, että Topeliusta pidetään nykyään ruotsinkielisen lastenrunouden tärkeimpänä uudistajana, jonka merkitystä voi verrata Lennart Hellsingiin. Vuosisadan vaihteeseen asti kaikenlaisesta lastenrunoudesta oli huutava pula, mutta kuten Furuland ja Ørvig kirjoittavat, Topelius vaikutti merkittävämmin kuin kukaan muu lastenlaulun 1900-luvun vaihteessa kokemaan kukoistuskauteen.92Furuland ja Ørvig, Ord och bilder för barn och ungdom 1990, s. 90.

80 Topelius kirjoitti runsaasti lastenrunoutta, ja samalla se oli tyyliltään, sävyltään ja puhuttelultaan uutta luovaa. Hänellä oli tietenkin alalla omat edelläkävijänsä, ja ruotsinkielisistä kirjailijoista voidaan nostaa esiin Jacob Tengström, Turun arkkipiispa, joka kirjoitti Suomen ensimmäisen lastenkirjan Tidsfördrif för mina barn (1799). Tengström oli merkittävä innoittaja, ja Topelius mainitsee itse hänen kirjansa »yhtenä hienoimmista lastenkirjoista, joita ruotsin kielellä on kirjoitettu», vaikka hän asettuukin vastustamaan kirjan nimeä, sillä kirjallisuus ei ole ensisijaisesti ajankulua (tidsfördriv), vaan sillä on täytettävänään tärkeä tehtävä.93Topelius, »Eos, Tidskrift för Barn», Helsingfors Tidningar 10.12.1853. On antoisaa verrata Topeliuksen lastenlyriikkaa Tengströmin runoihin luonnossa liikkuvista lapsista, sillä he molemmat kykenevät irtautumaan valistusajan lastenkirjoissa usein kaikenkattavana esiintyvästä tavoitteesta antaa moraaliopetuksia.94Tengströmin kirjasta Tidsfördrif för mina barn, ks. Klingberg, Den tidiga barnboken i Sverige 1998, s. 62 ff.

81 Verrataanpa esimerkiksi Tengströmin runoa »Vår-Visa», jossa kuvaillaan yksityiskohtaisesti luonnon uudistumista talven horroksen jälkeen ja eläinten liikkeellelähtöä, Topeliuksen omaan vuodenaikarunoon »Ainas Vårvisaan». Jälkimmäinen ylistää luonnon kauneutta ja kevään lämpöä runollisin sanankääntein, jotka muistuttavat suuresti Tengströmin runoa mutta ovat selvästi yksinkertaisempaa kieltä. Toinen merkittävä ero on »Ainas Vårvisan» puhuva runominä, tunteellinen lapsi, joka laulaa kevään kauneudesta ja eloisuudesta mutta puhuu myös aikuisten maailman järkiperäistä näkökulmaa vastaan. Kaiken kaikkiaan nämä ainekset korostavat lapsen näkökulmaa, tässä kaksi viimeistä säkeistöä:

82Och derföre, pappa, hvar endaste gång,

Se då mins jag ej längre än näsan är lång,

Och se derföre, mamma, så glömmer jag gladt

Både halsduk och hufva och hatt.

83Och nog blir jag väl klok, bara tiderna gå,

Och nog lär jag mig sen promenera på tå,

Men nu vet jag så visst att ej bannor jag får

För min fröjd i den älskade vår!95Topelius, »Ainas Vårvisa» 1854, Övrig barnlitteratur, eZTS X:2.

84 »Ainas Vårvisan» runominä huumaantuu luonnon kauneudesta siinä määrin että kadottaa tajun siitä mikä on oikein. Yhtä silmiinpistävästi esiin nousee myös vakaa usko siitä, ettei hän saa vanhemmiltaan »toruja» suuresta riemustaan. Kaiken kaikkiaan runo asettuu lapsen ja luonnon puolelle vastustamaan teennäistä kasvatusta, joka haluaisi opettaa tytön käyttämään »kaulaliinaa, huivia ja hattua», ja »sipsuttelemaan varpaillaan».

85 Topeliuksen lastenlyriikan juuret ulottuvat monelle taholle, mutta siinä näkyy erityisesti vaikutteita Frans Mikael Franzénin teoksesta »Selma och Fanny» (1824). Jo esikoiskokoelmassaan Ljungblommor (1845) Topelius viittaa Franzénin runokokoelmaan, ja Maamme kirjassa hän toteaa, että Franzénia on pidettävä Suomen ensimmäisenä suurena runoilijana.96Topelius, Naturens Bok och Boken om Vårt Land, ZTS XVII, s. 444. Ljungissa julkaistiin muistorunot »Frans Michael Franzén» ja »Selma och Fanny», ZTS II, s. 217 ff. Topeliuksen lastenkirjallisuudessa Franzén on jättänyt jälkensä satuun »Sampo Lappelill», jossa Topelius mainitsee Franzénin »kauniit laulut» ja siteeraa säkeistöä runosta Emili eller en afton i Lappland (1830).97Topelius, Läsning för barn 2, s. 193. Franzén voidaan mainita edelläkävijänä myös yleisemmällä tasolla, kun tarkastellaan Topeliuksen lastenrunouden sävyä ja näkökulmaa. Varsinkin Franzénin lapsista kertovissa runoissa kokoelmassa »Selma och Fanny» (1824) on havaittavissa runsaasti yhtäläisyyksiä Topeliuksen lastenrunoihin. Hyvä esimerkki tästä on Franzénin lyhyt runo »Spegeln» (Peili), joka lähestyy lapsen näkemistä ja yhdistää romantiikan hengessä toisiinsa lapsen ja jumaluuden: »Förunderligt! så tyst och stilla/ Hon ligger och är vaken än./ Hvad ser den lilla?/ Hvad följer hon med ögonen? [...] Små barn ha säkert något sinne,/ Som mer än våra ögon ser./ Månn’ ej ett minne/ Från himlen följer dem hit ner?» (suom. »Kas! Pieno makaa hiljallensa/ hereillä vielä kehdossaan./ Noin katseinensa/ hän mitä kummaa seuraakaan? [– –] Kai paremmin, kuin silmä, lasta/ saa joku aisti huomaamaan?/ Kai taivahasta/ on hällä muisto muassaan?»)98Franzén, Samlade dikter. Första bandet 1867, s. 16. Suomentanut Emanuel Tamminen.

86 Franzéniin verrattuna Topelius puhuttelee lastenrunoudessaan lapsia paljon avoimemmin ja opettavaisemmin. Monissa runoissaan hän kuitenkin antaa myös enemmän tilaa lapsen kokemuksille ja näkökulmalle. Usein, kuten »Ainas Vårvisassa», lapsi esiintyy itse vapaasti puhuvana subjektina, ja näin Franzénin kotipiiriin sijoittuvien lapsuusidyllien puhuttelu kohdistuukin uuteen suuntaan.99Ks. esim. Franzénin »Emma till sin mamma» ja »Gossen» valikoimasta Samlade dikter 1867, s. 80 ja 83. Ks. myös Topeliuksen »Hvad Emma tänker om hösten» mahdollisena vastauksena Franzénin Emma-runoon, Läsning för barn 2, s. 252 f. Topeliuksen runoissa lapsen näkökulman sallitaan myös leikillisesti muuttaa todellisuutta, jolloin se esiintyy vastapainona aikuisten maailmalle. Tässä esimerkki myöhäisestä runosta »Barnet mitt» (Lapseni) Läsning för barn -kokoelman viimeisestä osasta:

87Pikku Tuttu Koivu on

Kädetön ja jalaton! –

Lattiat hän puhtahaksi

Tekee meille, mieluisaksi.

Nyt sä, pieni lapsosein,

Istu hiljaa polvellein!

Ihmiset sun unhoittavat,

Tuskin ruokaa tarjoavat.

Mitäs tänään syödä sait?

Rikkoja? No, oles vait!

Nyt saat syödä kyllikses,

Puuroni on einehes;

Siitä tulet lihavaksi,

Somaksi ja pulskeaksi.

Mutta yksi ehto mulla,

Jonka täytyy muistoos tulla,

Onpi: että piilohon

Käyt, kun vitsaa tarvis on!100Topelius, Läsning för barn 8, s. 1107 (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on Alli Nissisen ja Kaarlo Forsmanin suomennos teoksesta Lukemisia lapsille 8, WSOY 1897).

88 Runon »Barnet mitt» kertojaminä puhuttelee Lilla Tuttu Björkegreniä, joka on runon maailmassa ilmeisesti koivunrisuista punottu luuta ja saa personifioituna väsymyksen ja nälän kaltaiset inhimilliset ominaisuudet. Runon kirjallisuushistoriallisen ymmärtämisen kannalta keskeistä on se, että hahmo syntyy lapsen näkökulmasta ja leikillisyys ja mielikuvitus ovat mukana luomassa sen merkitystä. »Ainas Vårvisan» tavoin »Barnet mitt» päättyy siihen, että puhuva runominä tuo esiin aikuisten tavan kasvattaa lapsia, tällä kertaa koivuvitsalla, ja samalla lapsen mielikuvitusleikki rinnastetaan epäsuorasti aikuisten tapaan kasvattaa lasta ruumiillisella kurituksella. Kun runominä puhuu itse koko runon ajan pienen lapsen hahmossa, runoa lukee luonnostaan niin, että se asettuu lapsen puolelle. Toinen runo, joka ottaa kantaa lapsen puolesta aikuisten ankaruutta vastaan, on »Moster Lotta», jossa arvostellaan avoimesti ankaraa kuritusta, ja sitä voidaankin pitää varhaisena puheenvuorona kasvatuksesta ja kurituksesta käytyyn keskusteluun, joka jatkui sittemmin koko 1900-luvun ajan. Topeliuksen monissa kertomuksissa ja runoissa ilmenevä kaksijakoinen suhde ankariin rangaistuksiin juontaa juurensa hänen uskollisuudestaan romantiikan tavalle arvostaa lasta ja lapsuutta.

89 Läsning för barn -kokoelman toisen osan esipuheessa Topelius julistaa, että »Jumala ei tahdo, että me itkustellen vaeltaisimme halki maailman», ja ehkä tällainen leikkisyyden ylistys näkyy juuri runoissa »Ainas Vårvisa», »Barnet mitt» och »Moster Lotta».101Topelius, Läsning för barn 2, s. 170. Topeliuksen lastenrunoudelle on kaiken kaikkiaan hänen edeltäjiinsä verrattuna ominaista uutta luova rentous ja leikkisyys. Tämä on pantu merkille jo aiemmin, ja Ann-Mari Häggman toteaa, että Topeliuksen laulut tuntuvat kieltämättä »raikkaalta tuulahdukselta».102Häggman, »Topelius och barnens visor», Källan 1998:2, s. 21, 23. Hän myös toteaa, että Topeliuksesta tuli laulujensa välityksellä lasten ensimmäinen luontorunoilija, ja hänen laulunsa, kuten »Sov du lilla videung» (Uinu paju pienoinen) ja »Ängsblommornas visa» (Kedon kukkien laulu) loivat perustan vuosisadanvaihteen lastenlauluille luonteenomaiselle kukkaiskultille.103Ibid.

Arkirealistiset kertomukset ja idyllirealismi

90 Topelius on vaikuttanut myöhempiin kirjailijoihin myös idyllisillä ja hieman levottomilla kertomuksillaan lasten seikkailuista ja leikeistä realistisesti kuvaillussa arkiympäristössä lähellä kotia. Varsinkin Läsning för barn -kokoelman kolmannessa osassa julkaistua tarinaa »Walters Äfventyr» on pidetty esimerkkinä uraa uurtavasta lapsikuvauksesta.104Zweigbergk, Barnboken i Sverige 1750–1950 1965, s. 120. Walter on ajattelematon poika, jolla on »hyvä sydän mutta huono muisti, kun pitää ajatella äidin ja isän kehotuksia», ja siksi hän ajautuu liian usein seikkailuihin.105Topelius, Läsning för barn 3, s. 328. Topeliuksen henkilögalleriaan kuuluu kylläkin monia muita samankaltaisia poikia, kuten Atte tarinassa »En Sjöbatalj», Mathias tarinassa »Skridskolöparen» ja Sampo tarinassa »Sampo Lappelill», mutta ennen kaikkea juuri Walter tuo mieleen lastenkirjallisuuden myöhemmät murheenkryynit, esimerkiksi Astrid Lindgrenin Vaahteramäen Eemelin.106Olle Widhe, Dö din hund! 2015, s. 115 ff. sekä Widhe, »Trollkarlar och små barn i Lappland» 2019, s. 29. Näissä kertomuksissa kovin omapäisistä pojista, jotka eivät hevillä tottele vanhempiaan, leikkiä kuvataan osana mieheksi kasvamisen projektia. Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin se, että ne on kuvattu lapsen näkökulmasta ja kokemusmaailmasta vastapainona aikuisten maailmalle, ja näin ne ennakoivat 1900-luvun lastenkirjallisuuden tapaa arvostaa lapsen tapaa olla ja kokea.107Zweigbergk, Barnboken i Sverige 1750–1950 1965, s. 120, sekä Widhe, »Inventing subjectivity and the rights of the child in nineteenth-century Nordic children’s literature» 2017, s. [265]–282. Tämä ei silti tietenkään merkitse sitä, että Topelius vähättelisi Jumalan, isänmaan ja vanhempien kaltaisten patriarkaalisten auktoriteettien merkitystä – ne pysyvät tunnetusti koko ajan taustalla kaikessa mitä Topelius kirjoitti.

91 Romantiikan aikana lasta arvostettiin samalla kun lapsuudelle annettiin oma itseisarvonsa, joka vaikutti myös aikuisten ihmisten elämään. Lapseen virinneen uuden kiinnostuksen yhteydessä lasta ja lasten leikkejä suositeltiin tutkimaan järjestelmällisesti, koska tällaisten havaintojen uskottiin tarjoavan tietoa tärkeästä mutta kadotetusta lapsuudesta.108Kümmerling-Meibauer, »Images of childhood in Romantic children’s literature» 2008, s. 183. Topeliuksen lastenkirjallisuus sivuuttaa usein realistisen todellisuuskuvauksen ja kuvailee taianomaista luontoa, joka on täynnä mitä erilaisimpia ihmeitä, mutta sen taustalla on myös aito psykologinen kiinnostus lapsen olemukseen. Monista Topeliuksen kertomuksista lukijalle tulee sellainen tunne, että Topelius kuvailee jotain mitä on itse havainnoinut tai oppinut lukemastaan tutkiessaan lapsia tai lapsuutta.

92 Myöhäisessä teoksessa Blad ur min tänkebok näkyy selvästi Topeliuksen suuri kiinnostus lasten psykologiaan, varsinkin niissä kohdissa, joissa hän tiivistää kehityspsykologisin sanankääntein lapsen kypsymisen eri vaiheet – aina sylilapsesta, joka »vegetoi, juo, nukkuu, parkuu ja hymyilee tiedottomasti», »ensiaskelten, ensimmäisen tahdon, matkimisenhaluna ilmenevän ensimmäisen kuvittelukyvyn» kautta nuoruuteen, joka pyrkii etääntymään lapsuudesta: »Ei halua enää tulla kutsutuksi lapseksi eikä kohdelluksi lapsena. Lapsi, mikä loukkaus! Eikä missään iässä halveksuta niin syvästi lapsuuden leikkejä, kuin kolmentoista, neljäntoista, viidentoista vuoden muka korkeammassa viisaudessa.»109Topelius, Blad ur min tänkebok 1898, s. 90.

93 Monet Topeliuksen tarinoista kertovat leikkivistä pojista, ja aihe on keskeinen osa hänen tavoittelemaansa realistista ja arjessa tunnistettavaa kerrontatapaa. Zweigbergk kiinnittää huomiota Topeliuksen arkirealistiseen kerrontamenetelmään, ja väittää, että hän on ensimmäinen, joka kuvaa ruotsin kielellä »sitä osaa arjen draamasta, jonka mielikuvituksekas ja aktiivinen lapsi taukoamatta kokee».110Zweigbergk, Barnboken i Sverige 1750–1950 1965, s. 120. Tällainen kuvaus sopii kieltämättä hyvin Topeliuksen tuotantoon 1850-luvulla, mutta sitä voidaan täsmentää huomattavasti perehtymällä leikkiaiheen tehtävään hänen tuohon aikaan kirjoittamissaan arkirealistisissa kertomuksissa.111Widhe, Dö din hund! 2015, s. 90 ff. On syytä panna merkille, ettei Topeliuksen leikkikuvauksissa kerrota ainoastaan oma-aloitteisesti leikkivistä pojista; niissä nostetaan myös esiin useita miespuolisia sankareita, joista fiktiiviset hahmot ovat lukeneet ja sitten toteuttaneet lukemaansa leikeissään. Poikien leikit saavat toisin sanoen innoituksensa muusta kirjallisuudesta ja toimivat näin »Onkel Adamin» esipuheessa kuvaillun draamallisen leikin toteutuksina. Näin Topelius voi nostaa esiin erilaisia miesihanteita edustavia esikuvia, kuten Daniel Defoen haaksirikkoisen Robinson Crusoen tai Runebergin rohkean kenraali Sandelsin, mutta samalla heidät voidaan sijoittaa lasten leikkien arkirealistiseen kuvaukseen.

bild
94 August Malmströmin kuvitusta kertomukseen »Fästningen Hjelteborg» kokoelmassa Läsning för barn 2 (1866).

95 Topeliuksen arkirealistiset kertomukset on suunnattu ennen kaikkea pojille, joiden puolestaan odotetaan leikkivän vastaavalla tavalla, ja näin leikin kuvauksesta tulee vuorostaan esimerkki, jota pojat voivat seurata. Se tarkoittaa, että teksti kutsuu myös lukijan kirjan ulkopuolelle muuttamaan yksin tai toveriensa kanssa oman lukemansa leikiksi. Topeliuksen tapaa pukea draamaleikki kirjalliseen muotoon voidaan kuvailla muunnelmana siitä mistä saksalaiset motiivien tutkijat ovat käyttäneet nimitystä Gelebte Literatur in der Literatur, eli kuvauksesta, jossa kuvitteellisen henkilön lukemalla kaunokirjallisella teoksella voi olla vaikutusta hänen tekoihinsa.112Vrt, Maija Lehtonen, joka on hyvin valaisevasti kiinnittänyt huomiota tähän aiheeseen Topeliuksen tuotannossa, vaikkei selvitäkään tarkemmin sen suhdetta leikkiaiheeseen; Lehtonen, »Intertextualitet i Topelius’ berättelser» 1990, s. 71. Vrt. myös Theodor Wolpers, »Zu Begriff und Geschichte des Motivs ’Gelebte Literatur in der Literatur’» 1986, s. 7–29. Toinen esimerkki lastenkirjan intertektuaalisuuden ja hahmojen lukukokemuksen kuvaamisesta, ks. Maria Nikolajeva, Barnbokens byggklossar 2004, s. 240 f. Ks. myös Widhe, Dö din hund! 2015, s. 19. Kirjallisuudenhistorian tunnetuin esimerkki tästä teemasta on Miguel de Cervantes Saavedran Don Quijote (1605–1615), romaani köyhästä aatelismiehestä, joka on ritariromaaneja lukemalla sekoittanut päänsä siinä määrin, ettei enää vain koe maailmaa vaan myös elää sen niiden kautta. Romaanihahmona Don Quijote on parodinen vastaus varhaismodernin ajan ritariromaanien edustamalle ritarilliselle miehekkyydelle, ja hän toimii osittain ihannemiehen naurettavana vastakohtana. Näkemykset miesihanteista ovat esillä myös useimmissa Topeliuksen lapsille ja nuorille kirjoittamissa teoksissa. Hän on lastenkirjailijana tärkeä edelläkävijä siinä pojanvintiöiden leikkiä ja toveruutta kuvailevassa arkirealistisessa perinteessä, joka nykyään yhdistetään ehkä lähinnä Mark Twainin vasta kaksikymmentä vuotta myöhemmin julkaistuun romaaniin The Adventures of Tom Sawyer (1876). 1800-luvun jälkipuoliskolla tällaisten toverusten leikkien kuvaukset nousivat tärkeään asemaan, ja riehakkaat leikit säilyttivät asemansa poikakirjojen lajityypissä pitkälle 1900-luvun puolelle.113Widhe, Dö din hund! 2015, s. 30–41. Tässä perinteessä leikkiä käytetään keinona hahmottaa normeja ja työstää moraalisten ja ideologisten arvojen välisiä vastakohtaisuuksia.114Olle Widhe, »Counter-indoctrinations: Radical childcare books, children’s literature and children’s rights in Sweden around ’68» 2018, s. 17 ff.

96 Topeliuksen kokoelmassa Läsning för barn seikkailuleikit ovat ensi sijassa poikien asia, mutta joukossa on myös useita vilpittömiä ja leikkisiä tyttöjä. He ovat usein kilttejä, tottelevaisia ja hyviä, ja heidän luonteenpiirteensä ovat tyypillisen sukupuolittuneita, mutta heitä voidaan myös kuvata persoonina, joilla on oma ominaisluonne ja tahto. Topelius sai itse neljä tytärtä, jotka syntyivät vuosina 1846–1859, ja heidän piirteitään erottuu myös hänen tuotannossaan. Tämä näkyy erityisen selvästi vuororiimein etenevässä runossa »Toinis julafton» (Toinin jouluaatto), jossa sisaruksia Ainaa, Evaa ja Rosaa kuvataan rakastavasti Toini-tyttären serkulleen Emmille kirjoittaman kirjeen muodossa. Muita kuvaavia esimerkkejä tyttöjen, heidän ominaisuuksiensa ja elämäntilanteensa kuvauksia on näytelmässä »Rinaldo Rinaldini eller Röfvarbandet», saduissa »Stjernöga» (Tähtisilmä), »Unda Marinas silfverskål» (Aallottaren hopeamalja) ja »De röda skorna», runoissa »Till en Flicka» (Tytölle) ja »Verna Rosa» (Verna Roosa), sekä Fredrika Bremeristä kertovassa esimerkillisessä elämäntarinassa »Flickan vid Kauttua» (Kauttuan tyttö). Niistä ilmenee, että Topelius kuvasi usein tyttöä toisaalta vapauden, luonnollisuuden, leikkisyyden ja ilon ja toisaalta vapaudettomuuden, teennäisyyden, turhamaisuuden ja varhaiskypsyyden ristipaineissa. Voidaan todeta, että arvostaessaan romantikkojen tapaan johdonmukaisesti lasta ja lapsuutta hän loi tasa-arvon ihanteen, joka ainakin osittain vapautti porvaristytön yhteiskunnan sosiaalisesta säännöstöstä, tiukasta korsetista, harsoista, hatuista ja hansikkaista. Hän salli tytön olla leikkivä lapsi muiden tavoin, sen sijaan että tämä »[– –] mieleltään,/ Pöyhkeenä, mutt’ ei iloisna,/ Sipsuttaa koristuksissa/ Sivulla jonkun pöllöpään».115Topelius, »Verna Rosa», Läsning för barn 2, s. 214 (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on Eino Tammisen ja Olof Bergin suomennos teoksesta Lukemisia lapsille 2, WSOY 1893). Kaiken kaikkiaan niin tyttöjen kuin poikienkin leikkikuvaukset heijastelevat sellaista moraalia, johon lastenkirjallisuuden tulisi Topeliuksen vision mukaan nuorta lukijaa kasvattaa: »terveeksi ja vahvaksi, rohkeaksi ja päättäväiseksi; lämminsydämiseksi ja omistautuneeksi, joka ei laskelmoi; jolla on luja tahto ja itsehillintä ja vilpitön halu elää ja toimia».116Topelius, »Förord till Onkel Adam», Läsning för barn 1, s. 5.

97 Topelius kuvaa tyttöjä ja poikia lapsina, mutta antaa heille myös pysyviä sisäisiä ominaisuuksia, jotka yhdistyvät biologiseen sukupuoleen – kaiken kaikkiaan hän on ajalleen tyypillinen sukupuolten erikoislaadun puolustaja puhuttaessa sukupuolten välisistä eroista.117Ks. Forssellin johdanto editioon Fältskärns berättelser, ZTS VII, s. XXIV. Samalla hän ottaa päättäväisesti kantaa tytön ja naisten oikeuksien puolesta esimerkiksi omistamalla yhden Läsning för barnissa julkaistuista esikuvallisista elämäkerroista, tarinan »Flickan vid Kauttua», sosiaalisissa kysymyksissä aktiivisesti toimineelle vaikutusvaltaiselle naisasianaiselle Fredrika Bremerille. Tarinan alussa korostetaan, että myös tytöstä »voi tulla suuri ja kuuluisa», ja lopussa kuvitteellista tyttölukijaa kehotetaan pitämään mielessä, kuinka Bremer puolusti »sinun oikeuksiasi ja ihmisarvoasi!»118Topelius, Läsning för barn 6, s. 816. Tyttöjen ja naisten tasa-arvoa ajava linja näkyy myös teksteissä, jotka on suunnattu selvemmin vanhemmille lukijoille, esimerkiksi novellissa nuoresta, eloisasta ja oppositiohenkisestä »Fröken Drifvasta» (Drifva-neiti) kokoelmassa Vinterqvällar (1882). »Fröken Drifvan» tyttökuvauksessa on selviä yhtäläisyyksiä Walterin omalaatuisuuksien kuvaukseen tarinassa »Walters Äfventyr», mutta myös Pepin ja Pikku Myyn kaltaisiin taipumattomiin tyttöhahmoihin.

98 Tyttöjen ja poikien yhtäläisyydet ja erot tulevat näkyviin Topeliuksen kuvauksissa lasten arkisista leikeistä. Leikkiteemaa hyödyntämällä Topelius pääsee lähestymään sitä minkä mieltää lasten arkitodellisuudeksi, samalla kun tätä todellisuutta voidaan kuvata jännitteisessä suhteessa aikuisten maailman normeihin. Leikkimotiivi tarjoaa ratkaisun hänen vaatimukseensa, että lastenkirjallisuuden on oltava elävää kuvausta ja sen moraalisen opetuksen pitää kasvaa vapaasti itse kertomuksesta, ettei sitä »ammenneta kauhalla eikä liimata päälle kuin mitäkin kylttiä».119Topelius, »Förord till Onkel Adam», Läsning för barn 1, s. 4. Leikillisten näytelmien tavoin arkikertomusten leikkiaihe yhdistää esteettisen sisällön pedagogiseen kuten hänen ohjelmassaan, jonka hän oli laatinut uudelle lastenkirjallisuudelle eli kirjallisuudelle, joka avaa ikkunan ja päästää »raittiin ilman virtaamaan lastenkamariin» samalla kun se välittää mutkattomasti moraalisia arvoja.120Ibid., s. 5. Leikkiaihetta käyttämällä Topelius voi toisin sanoen yhdistää lapsen arkeen jännittäviä seikkailuja mutta myös oman perusnäkemyksensä ihanteellisesta elämästä ja yhteisöstä.

99 Arkeen sijoittuva kertomus voi viritä myös aikuisen ja lapsen välisen keskustelun kuvaamisesta. Kertomus »Mellan smörgåsarna» (Voileipien välillä) saa alkunsa keskustelusta, joka syntyy Vicken ja hänen äitinsä syömien voileipien »välillä». Äiti kertoo satua, jota Vicke kommentoi. Tällä keinolla lapsen arjen realistinen kuvaus voidaan yhdistää satujen maailmaan samalla kun lapsen näkökulma nousee etualalle. Tapa jolla kertomus kasvaa aikuisen ja lapsen dialogista ennakoi A. A. Milnen Winnie-the-Poohin (1926) kerrontatilannetta. Se on siis toinen esimerkki siitä, kuinka Topeliuksen tapa kuvata järjestelmällisesti lasten maailmaa näyttää suuntaa kohti seuraavan vuosisadan modernia lastenkirjallisuutta.

Topeliuksen fiktiivinen maailmankaikkeus ja lukija

100 Muiden lastenkirjojen tavoin Läsning för barn oli suunnattu yleisölle, joka koostui nimenomaisesti itse lapsilukijoista ja välillisesti aikuisista, jotka ostivat, välittivät ja arvioivat kirjoja. Topeliuksen lastenkirjallisuuteen sisältyy kuitenkin monitulkintaisuutta, joka on toisinaan herättänyt kysymyksen, onko kirjat itse asiassa suunnattu lapsille ja ovatko ne sopivia kaikkein nuorimmille. Tällaisia kysymyksiä nousee usein esiin, kun joku kirjailija kehittää kirjoittamiselleen uusia muotoja. Sekä H. C. Andersen että Astrid Lindgren ovat julkaisseet uudenlaisia kertomuksia, jotka liittyvät satuperinteeseen mutta joita on eri syistä pidetty sopimattomina nuorille lukijoille.121Torben Weinreich, Historien om Børnelitteratur. Dansk børnelitteratur gennem 400 år 2006, s. 208; Vivi Edström, Sagans makt 1997, s. 161. Konkreettisena esimerkkinä tällaisesta kahtaalle suunnatuksi koetusta puhuttelusta voidaan pitää monimutkaisia psykologisia kuvauksia mutta myös yhteiskunnallista satiiria ja poliittisia allegorioita – jotka on kirjallisina keinoina suunnattu ensisijaisesti aikuisyleisölle.122Laurent, Topelius saturunoilijana 1947, s. 159 ja Widhe, Dö din hund! 2015, s. 103 f. ja 111 f.

101 Topeliuksen Läsning för barn -kokoelman ensisijaisena kohderyhmänä ovat kaikesta päätellen olleet Suomen ja Ruotsin varakkaan keskiluokan lapset. Tämä heijastuu siinä, että hänen teksteissään kuvataan usein porvarillisen perheen vakaata yhteenkuuluvuutta, jossa ruumiillistuu biedermeier-ajan sopusoinnun, kiintymyksen ja kotoisuuden ihanne. Tällainen idyllisoiva piirre näkyy silmiinpistävästi hänen lukuisissa kuvauksissaan lapsen jouluista turvallisissa ja rakastavissa perheissä, ja nämä kuvaukset ovat vaikuttaneet merkittävästi myös yleisiin käsityksiin suomalaisesta joulunvietosta.123Bo Lönnqvist, »Topelius och julen» 1991, s. 26. Lönnqvist tutkii jouluaihetta eräissä Läsning för barn -kokoelman teoksissa: »Toinis julafton», »Trollens jul», »Den barmhertige är rik», »Julvisa», »Ny julvisa», »Den heliga nattens barn», »Julgranen», »En Julsaga», »Den heliga natten», »Lucias siffror» ja »Nyårsnatten». Topelius puhutteli mielellään suoraan etuoikeutettua lukijapiiriä, mitä kuvastaa hyvin se, että 1860-luvulla, kun Ruotsin prinssit olivat pieniä, hän lähestyi Ruotsin hovia lähettämällä lahjaksi kauniisti sidotut niteet Läsning för barn -kokoelmasta saatekirjeineen.124Ks. esim. Topelius–Albert Bonnier 9.12.1867, Brev, eZTS XX:1. Ks. myös Svensson, »Zacharias Topelius för Sveriges barn» 2019, s. 377. Selvä suuntautuminen kohti hyvin toimeentulevaa porvarillista lukijakuntaa oli tyypillistä 1800-luvun lastenkirjallisuudelle, mikä ei kuitenkaan saa jättää varjoonsa sitä, että Topelius näki vaivaa tavoittaakseen kaikki lapset, myös ne joilla ei ollut varaa ostaa kirjoja, esimerkiksi julkaisemalla kouluille tarkoitetun valikoiman kokoelmasta Läsning för barn. Hän kirjoitti kustantaja Söderströmille: »Olen aina halunnut kaikkien Suomen lasten ymmärtävän minua samalla tavoin kuin minä rakastan heitä kaikkia ja puhun heille kaikille.»125Zacharias Topeliuksen kirje Werner Söderströmille 2.1.1885. Ks. Herberts, »Johdanto», Brev, eZTS XX:1, kappale 116. Läsning för barn -kokoelman suomennoksen yhteydessä Topelius vieläpä paljastaa C. A. Wetterberghille lähettämässään kirjeessä, että häntä ilahduttaa kielimuurin ylittäminen mutta myös uusien lukijoiden tavoittaminen vähävaraisemmasta yhteiskuntaluokasta: »suomalainen Pekka ja Pikku Lisa tavaavat satujani pikkuisissa torpissaan».126Topelius–C. A. Wetterbergh 24.12.1866, Wetterberghska brevsamlingen, Kungliga biblioteket.

102 Torpparien lapset saattoivat varmasti tunnistaa itsensä saduista, lastenrunoista, kertomuksista ja leikeistä, vaikka niistä paistaakin läpi kirjailijan sosiopoliittinen kuuluminen varakkaaseen porvaristoon. Köyhä lapsi esiintyy myös usein toistuvana aiheena Läsning för barn -kokoelmassa, ja kirjailija silminnähden pyrkii kuvaamaan myös köyhälistön oloja. Se näkyy erityisen selvästi runoissa, jotka Topelius kirjoitti 1860-luvun katovuosien aikaan, jolloin sekä Suomessa että Ruotsissa vallitsi ankara nälänhätä. Niissä lukija kohtaa rehellisesti koettua yhteiskunnallista osallistumista ja aitoa tahtoa tuoda esiin köyhien elinoloja: »Vuos’ sitte mylly seisoi vaan,/ Ei äiti nähnyt itkultaan, / Ja isän käsi puutui,/ Kalvaana veikko vuoteellaan.»127Topelius, »Fattiga barns lofsång för Finlands skörd, hösten 1868», Läsning för barn 4, s. 509. Niissä köyhät lapset puhuvat itse ja yrittävät herättää porvarislukijoiden myötätunnon. Topelius käyttää usein vanhojen kansansatujen, kuten »Hannun ja Kertun» hengessä päähenkilöinä köyhää sisarusparia. Köyhiä lapsia käytetään myös moraalipedagogisesti rikkaiden lasten vastapainona. Rikkaan ei ole opittava pelkästään olemaan hyvä köyhille vaan myös köyhien tavoin vaatimaton ja kiitollinen. Ihmisen suurimpiin hyveisiin kuuluu olla köyhänäkin tyytyväinen osaansa.

103 Topeliuksen köyhien lasten kuvauksilla on vastineensa sekä Grimmin kansansaduissa että H. C. Andersenin taidesaduissa, ja niissä moraalinen köyhyysihanne yhdistyy sosiaaliseen ja poliittiseen osallistumiseen. Köyhän esikuvallinen sitkeys ja vaatimattomuus asetetaan yleensä rikkaan kiittämättömyyden ja teennäisyyden rinnalle. Köyhän lapsen kuvaukseen liitetään myös Raamatun näkemys köyhyydestä uskonnollisena ihanteena vertauskuvallisessa mielessä. Taivaan valtakunnan sanotaan kuuluvan kristinuskossa »henkisesti köyhille» (Matt. 5:1–3), eli niille jotka eivät ylennä itseään, ovat nöyriä ja tajuavat olevansa riippuvaisia Jumalasta. Kokoelmassa Läsning för barn tämä köyhyyden ihannointi näkyy esimerkiksi tarinoissa »Lilla Skrållan eller Det skrynkliga förklädet» (Pieni Ressu eli ryppyinen esiliina), »Adalminas perla» (Adalminan helmi), »Huru skogens små barn lärde sig läsa» ja »Den barmhertige är rik» (Armelias on rikas).

104 Tekstin kohdistaminen lukijoille näkyy myös sen suorassa puhuttelussa. Mutkaton tapa kääntyä lukijan puolen ja puhutella tätä sijoittaa Topeliuksen osaksi H. C. Andersenin perinnettä. Andersenilla tai Topeliuksella puhuttelu ei merkitse yksinomaan yksisuuntaista, opettajamaista moraalisaarnaa alempana olevalle lukijalle. Sen sijaan suoran puhuttelun tarkoitus on jäljitellä suullista kerrontaa ja luoda yhteys kertojan ja lukijan tai kuuntelijan välille. Näin luodaan läsnäolon tuntua, ja kertojan ja lukijan välille voi muodostua yhteenkuuluvuuden tunne. »Du skall få höra» (Saatpa kuulla), kertoja sanoo »Walters Äfventyrin» lukijalle ja tarjoaa yhteisen tavan tarkastella maailmaa käyttämällä toistuvasti yhteyttä rakentavia ilmaisuja, kuten »när jag var liten» (kun olin pieni), »jag minns» (muistan) tai »far du den vägen en grön sommardag, då har du sett» (jos kuljet siitä vehreänä kesäpäivänä, olet nähnyt). Puhuttelu voidaan esittää myös haastavaan sävyyn. Yksi esimerkki tästä nähdään tarinassa »Walters andra äfventyr», jonka aluksi kertoja kääntyy kuvitteellisen lukijan puoleen ja kyseenalaistaa tämän päätöksen istua kotona lukemassa.128Topelius, Läsning för barn 3, s. 332 f.

105 Topelius hyödyntää usein vanhemman esimerkkikertomuksen puhuttelua tarkoituksenaan havainnollistaa jotakin esikuvallista ominaisuutta tai varoittavaa esimerkkiä. Mutta on tärkeää panna merkille, kuinka hän ilmaisee esimerkkikertomuksen kurinpidollisen ja varoittavan tehtävän monin eri tavoin. Esimerkkinä Topeliuksen tavasta käyttää vanhan moraalitarinan muotoa humoristisessa muodossa mainittakoon tarina »Den fallna julgranen» (Kaatunut joulupuu), joka kertoo, kuinka voi käydä jos on itsepäinen eikä kuuntele järkipuhetta. Kun luotsivanhin Matts Lång palaa kotiin mukanaan liian korkea joulukuusi, hän ei suostu tajuamaan eikä kuuntele järkevämpää vaimoaan. Lopulta kuusi kaatuu, ja Matts Lång saa opetuksen:

106 – Senhän lapsikin ymmärtää.

107 – Ei, sitä eivät kaikki ymmärrä. Ja jos joku itsepäinen ukko, esimerkiksi sellainen kuin sinä, sattuu pitämään itseään viisaampana kuin eukkoansa, ja jos ei ukolla satu olemaan tarpeeksi käytännöllisen älyn varalastia, tehdäkseen vakavan jalan korkean joulukuusen alle, miten hänen kuusensa silloin käy?

108 – Se kaatuu ensi tuulessa — sanoi Matti ukko ja nauroi sydämensä pohjasta.129Topelius, Läsning för barn 7, s. 943 (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on Alli Nissisen ja Kaarlo Forsmanin suomennos teoksesta Lukemisia lapsille 7, WSOY 1895).

109 Kaatuva joulukuusi toimii tässä opettavaisena esimerkkinä kertomuksen päähenkilölle, jonka odotetaan lukijan tavoin ottavan tapahtuneesta opikseen omassa elämässään. Kuusen allegorinen ja metaforinen merkitys moraalisena esimerkkinä tulkitaan samalla kertomuksen omassa viitekehyksessä, kun vaimo kommentoi kuusen kaatumista luotsin omalla kielellä (tackling, barlast, kantra; suomennoksessa taklaus, masto, varalasti). Esimerkin vaikutus synnytetään toisin sanoen epäsuorasti turvautumalla vastaanottajan käsitemaailmaan, niin että lukija voi yhdessä Matts Långin kanssa tarkastella itsepäisyyttään humoristisessa ja sovinnollisessa valossa. Metatasolla kaatuneesta joulukuusesta kertovaa tarinaa voidaan pitää havaintoesimerkkinä siitä, kuinka Topelius pyrkii tietoisesti ja järjestelmällisesti opettamaan lukijalle uutta pysyttelemällä tämän todellisuuskuvassa.

110 Topeliuksen teksti toimii vain harvoin suhteessa lukijaansa ylhäältä annettuna välineellisenä moraaliopetuksena vaan haarautuu myös eri suuntiin. Tällainen haarautuminen ilmenee muun muassa siinä, kun Topelius kutsuu lukevia lapsia tunnistamaan lukemansa viittaamalla omaan satumaailmaansa. Esimerkkinä mainittakoon humoristinen tarina »Huru man hittar sagor» (Miten satuja löytyy), jossa sanoudutaan irti lähes kaikesta mitä aikuisten maailma arvostaa, kuten koulumestarin kertotaulusta, kenraalin aseharjoittelusta, valtioneuvoksen kunniamerkeistä, salaneuvoksettaren hienosta tukkapalmikosta ja kirjailijattaren »opettavaisista kertomuksista ’sivistyneelle nuorisolle’».130Topelius, Läsning för barn 4, s. 598 f. Tässä luonnon satumaisesta arvosta kertovassa tarinassa pikku Marie (Maiju) kohtaa puhuvan sudenkorennon, joka on selvästikin perehtynyt Topeliuksen omaan kertomusvalikoimaan: »Muista, että olet velkaa minulle yhden sadun!» Maiju huudahtaa. »Mitä», korento vastaa, »Etkö ole vielä saanut kylliksi? Joko Ruusu-prinsessa, Adalminan helmi, Aallotar ja sadat muut ovat unohtuneet?»131Ibid., s. 598 (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on Aatto Suppasen suomennos teoksesta Lukemisia lapsille 6, WSOY 1893). Sen jälkeen korento alkaa kertoa luonnosta, joka hengittää, tuntee ja puhuu opettaakseen lasta, sekä tarinan Maijua että ulkopuolista lukijaa, kuuntelemaan itse luonnon kertomaa tarinaa. Kertomus laajenee entistä monitulkintaisemmaksi sen avulla, että Topeliuksen tarinoihin perehtynyt lukija kohtaa muista saduista tuttuja hahmoja. Tavallaan voi sanoa, että ratkaisu asettaa Marien/Maijun ja lukijan samanlaiseen suhteeseen Topeliuksen satumaailmaan nähden ja tarjoaa heille yhteisen kiinnekohdan. Se osoittaa, että kuvitellun lukijan kokemuksilla oli Topeliukselle suuri merkitys, ja ne myös vaikuttivat suurelta osin siihen, kuinka hän puhutteli lukijaa kertomuksissaan.

bild
111 August Malmströmin kuvitusta kertomukseen »Pikku Matti» kokoelmassa Läsning för barn 4 (1871).

112 Toinen esimerkki Topeliuksen tavasta rakentaa satumaailmaansa viittaamalla omiin kertomuksiinsa näkyy tarinoissa »Wipplustig» (Sipi Ilonen) ja »Pikku Matti». Kirjallisena hahmona Wipplustig edustaa itse kertomista, ja häntä voi monessakin mielessä pitää kirjailijan alter egona:

113 ja muiden muassa tuli myöskin Sipi Ilonen kuvakaappinensa. Kaikki tahtoivat katsella kaappiin, sillä sieltä näkyi Napoleon Punaparta kultakruunuineen ja pitkine sapelineen, Suuri Mogul pelottavan pitkine partoineen ja vanteet vatsan ympärillä, prinsessa Kultakutri, joka talutti kaulanauhasta tiikeri Ahrimania, jättiläinen Kamilas ja Turun linnan tonttu-ukko. Jotkut antoivat Iloselle vaskirahoja, toiset antoivat hänelle leipää, moni ei antanut mitään, ja muutamat puhuivat pahoja sanoja, mutta kaikilla oli hyvin hauska.132Ibid., s. 502 f. (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on Aatto Suppasen suomennos teoksesta Lukemisia lapsille 6, WSOY 1893).

114 Tässä luetellaan leikillisesti Topeliuksen omia teoksia osana Wipplustigin ohjelmistoa. Luettelon tarkoitus ei ole pelkästään viihdyttää, vaan se luo myös suggestiivista läheisyyttä kuvitteellisen maailman ja lukijan todellisuuden välille – tai toisin sanoen: fiktio laajenee, ja lukija kutsutaan itsekin osaksi sen sadunomaista maailmankaikkeutta. Myös tarinassa »Georgs konungariken» (Yrjön valtakunnat) Topelius luo alluusioita omiin teksteihinsä viittaamalla tarinoihin »Fjäderholmarna», »Vintersagan om Skyhög och Molnskägg» (Talvisatu Tuulitukasta ja Pilviparrasta) ja »Gossen från Brahestad» (Poika Raahesta). Yrjön kuningaskuntaa kuvaillaan tarinan lopussa kadonneeksi lapsuuden valtakunnaksi, ja viittaamalla toistuvasti Topeliuksen muihin kertomuksiin tämä valtakunta yhdistetään mielikuvituksen ja satujen maailmaan, johon lukeva lapsi itsekin kuuluu.

115 Muut Topeliuksen käyttämät intertekstuaaliset viittaukset liittyvät kulttuuriseen kaanoniin, johon hän turvautuu aktiivisesti pyrkiessään muovaamaan suomalaista ja kristillistä kulttuuri-identiteettiä. Tässä yhteydessä keskeisellä sijalla on tietenkin Raamattu, joka on hänen koko kirjallisen toimintansa perusteksti ja johon hän palaa lakkaamatta eri tasoilla alkaen kristillisten arvojen välittämisestä enemmän tai vähemmän ilmeisiin viittauksiin ja suoriin lainauksiin. Kansalliseepos Kalevala on myös yksi merkittävistä interteksteistä, joka tavataan jo ensimmäisissä satukokoelmissa ja sen jälkeen useamman kerran kokoelmassa Läsning för barn. Saduissa Kalevalan sankarit ja myytit toimivat sekä myyttisenä vastapainona kristilliselle maailmankuvalle että perustavana osana yhteistä suomalaista kulttuuriperintöä. Esimerkkejä Topeliuksen tavasta hyödyntää Kalevalaa saduissaan näkyy saduissa »Sagan om Jättarne och Kung Autio», »Sampo Lappelill» ja »Hafskonungens gåfva». Kalevalalla oli Topeliukselle aivan erityinen merkitys, koska hänen mielestään se oli kansan omaa runotaidetta. Lukukirjassaan Maamme kirja hän kirjoittaa: »Ensimmäinen ja paras runoilija oli Suomen kansa, joka loi ne kauniit sadut ja laulut, joista jo aikaisemmin olemme puhuneet. Kaikki parhaat sen jälkeen ilmestyneet laulajat ovat omistaneet jonkin verran kansan henkeä, sen yksinkertaisuutta ja harrasta sävyä».133Topelius, Naturens Bok och Boken om Vårt Land, ZTS XVII, s. 444.

116 Hänen lapsille kirjoittamiinsa teksteihin sisältyy muitakin aikakauden intertekstejä, esimerkiksi runo »Sven Dufva» J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista (1848) johon viitataan Eos -lehdessä vuonna 1854 ilmestyneessä tarinassa »Fästningen Finlands wärn». Sittemmin tarina julkaistiin nimellä »Fästningen Hjelteborg» (Urholan linna) Läsning för barn -kokoelman toisessa osassa. Tarina kertoo kahdesta poikajoukosta, jotka leikkivät sotaa. Mutta kun yhdelle pojista tulee nälkä, kysytään, sopiiko kenraalin syödä voileipää, kun vihollinen hyökkää päälle? – Kyllä, niinhän Sandelskin teki, kuuluu vastaus. Maija Lehtonen on huomauttanut, että Topelius pitää tässä itsestään selvänä, että lapset osasivat Vänrikki Stoolinsa.134Lehtonen, »Intertextualitet i Topelius’ berättelser» 1990, s. 64, 71. Esimerkki osoittaa myös, kuinka leikki ja lukeminen punotaan yhteen kanonisoitaessa kulttuurin perustekstejä kansallistunteen voimistamiseksi. Kansanperinteen ja isänmaallisten tekstien järjestelmällinen käyttö on toisin sanoen keino rakentaa yhteisöä laajemmassakin merkityksessä.

Eos ja lastenlehdet

117 1850-luvulla Topelius alkoi toimia Eos-lehdessä, ja kaiken kaikkiaan hän kirjoitti ylivoimaisesti eniten tekstejä tähän vaikutusvaltaiseen lastenlehteen.135Topelius, »Eos, Tidskrift för Barn», Helsingfors Tidningar 10.12.1853. Susanne Gullström-Portin kertoo Topeliuksen kirjoittaneen lehteen 107 teosta: 47 runoa, 49 satua, 6 näytelmää, 4 tietopohjaista artikkelia ja 1 ilveilyn; »Eos» 1984, s. 54. Ennen Eosin ensimmäistä numeroa hän julkaisi myös lehden ohjelmajulistuksen Helsingfors Tidningarissa.136Topelius, »Eos, Tidskrift för Barn», Helsingfors Tidningar 10.12.1853. Ks. myös nimetön, »Tidningarna.», Åbo Tidningar 23.6.1856. Siinä Topelius lausui julki lapsille perustetun aikakauslehden tarkoituksen mutta toi myös yleisemminkin esiin näkemyksiään lastenkirjallisuudesta. Hän korostaa puheenvuorossaan tunteen ja mielikuvituksen paikkaa lapsen kasvatuksessa ja tähdentää, että lukeminen tulee sovittaa lapsen omaan horisonttiin.

118 Lapsille tarkoitetun aikakauslehden kaltaiseen huomiota herättäneeseen hankkeeseen ryhtymisessä oli omat riskinsä. Åbo Tidningar arvosteli Eosia useaan otteeseen, Topeliuksen kirjallinen arvostelukyky asetettiin kyseenalaiseen valoon ja ihmeteltiin, mahtoivatko lapset ylimalkaan olla kiinnostuneita sentyyppisestä lastenkirjallisuudesta, jota hän lehdessä julkaisi. Vielä silloinkin, kun Eos oli ilmestynyt lähes kaksi vuotta, joulukuussa 1855, kirjoitettiin »että niin Z.T. kuin muutkin säkeitään Eosiin lähettäneet, tekivät psykologisen virheen kuvitellessaan, että lapsia huvittaisi pieniä koskettavien asioiden alituinen toisteleminen. Lapsia kiinnostavat enemmän aikuisia liikuttavat asiat».137Nimetön, »Barntidningen Eos», Åbo Tidningar 17.12.1855. Lausunto ei kuitenkaan anna oikeudenmukaista kuvaa lehden vastaanotosta. Eosista tuli pian suosittu lastenjulkaisu, ja nykyään se tunnetaan yhtenä Pohjoismaiden vaikutusvaltaisimmista lastenlehdistä 1800-luvun jälkipuolella.138Svensson, Barnavänner och skolkamrater 2018, s. 72. Suomessa Eosin jälkeen ilmestyivät Trollsländan ja Nya Trollsländan. Topelius kirjoitti suuren osan niidenkin sisällöstä, ja toimitustyöstä huolehtivat hänen tyttärensä Toini ja tämän ystävätär Alta Dahlgren.139Sonja Svensson, »’En barntidning utan ZT är som en kyrka utan prest!’» 2008, s. 131 ff. Sländanissa (vuodesta 1895), joka seurasi Nya Trollsländania, julkaistiin Topeliukselta vain muutama teos – mutta itse lehti oli omistettu kirjailijalle. Topeliuksen osallistuminen innosti nuoria lukijoita, ja hänelle lähetettiin tuhansittain kirjeitä, joita säilytetään nyt Kansalliskirjastossa Helsingissä. Ilmeisesti hän vastasi useimpiin kirjeistä.140Ks. Sonja Svensson, »Den rare Zach.», Hufvudstadsbladet 13.4.1979 ja »’En barntidning utan ZT är som en kyrka utan prest!’» 2008, s. 147 ff.

119 Lapsille tarkoitetut aikakauslehdet syntyivät valistuksen ajalla rinta rinnan lastenkirjallisuuden kanssa. Yksi varhaisista lastenlehdistä oli Johann Christoph Adelungin Leipziger Wochenblatt für Kinder. Se oli kahdeksansivuinen, kuvittamaton lehti, joka ilmestyi kahdesti viikossa lokakuusta 1772 joulukuuhun 1774.141Svensson, Barnavänner och skolkamrater 2018, s. 33. Pohjoismaiden ensimmäiset lastenlehdet ilmestyivät jo 1760-luvulla, esimerkkeinä Wecko-Blad Til Barns Nytta och Nöje ja Den danske Skoelemester, jotka kumpikin perustettiin vuonna 1766. Mutta kuten Sonja Svensson huomauttaa, sopii kysyä, oliko lehdet todella suunnattu lapsilukijoille.142Ibid., s. 93. Myöhemmin pohjoismaiset lastenlehdet hakivat vaikutteita Englannista, Ranskasta ja Saksasta, ja 1800-luvun jälkipuoliskolla niiden määrä kasvoi nopeasti. Eosilla oli kaksi edeltäjää Ruotsissa, Ludvig Theodor Öbergin Illustrerad månadsskrift för ungdom ja Rudolf Wallsin Veckoskrift för barn och ungdom, jotka kumpikin ilmestyivät Tukholmassa vuonna 1848.143Svensson, »’En barntidning utan ZT är som en kyrka utan prest!’» 2008, s. 131. Topelius oli itse kuitenkin sitä mieltä, ettei Eosilla ollut varsinaisia edeltäjiä Ruotsissa eikä Suomessakaan. Tämä näkyy selvästi, kun hän esittelee lehden tarkoitusta Helsingfors Tidningarissa ja perustelee mahdollisia puutteita sillä, ettei Eosilla »ole tässä maassa eikä Ruotsissakaan malleja eikä esikuvia joita seurata».144Topelius, »Eos, Tidskrift för Barn», Helsingfors Tidningar 10.12.1853.

120 Eosin seuraajia olivat ruotsalainen Linnea (1861–1871), tanskalainen Børnevennen (1867–1919) ja norjalainen Børnenes Blad (1861–1874). Svensson toteaa, että Pohjoismaiden varhaiselle lastenlehtiperinteelle oli pääpiirteittäin ominaista pidättyväisen valtiokirkollinen uskonnollisuus, vahva isänmaallisuus, luonnonrakkaus ja reippaiden leikkien ihanne. Hän myös mainitsee, että suhde lukijoihin oli useimmiten henkilökohtainen menemättä silti tunkkaiseksi, ja lehtien päämääränä oli tarjota lapsille hyvää ja samalla terveellistä hengenravintoa, johon sisältyi sekä mielikuvitusta että faktaa. 1800-luvun jälkipuoliskolla pohjoismaisista lastenlehdistä kehittyi myös laajemman yhteistyön foorumi lastenkirjallisuuden alalla – »vilkkaan kirjallisen pohjoismaisen yhteistyön, jota kaipaisi nykyäänkin», Svensson tiivistää.145Svensson, »’En barntidning utan ZT är som en kyrka utan prest!’» 2008, s. 138.

121 Lastenlehdillä oli suuri merkitys ruotsalaisen lastenkirjallisuuden kehitykselle 1800-luvun jälkipuoliskolla. Suuri osa ruotsiksi lapsille kirjoitetuista teksteistä julkaistiin ensin lastenlehdissä ja sen jälkeen kokoomateoksissa. Kokoelmaan Läsning för barn kootut tekstit ovat hyvä esimerkki tästä menettelytavasta. Vaikka onkin vaikea arvioida, missä määrin lastenkirjallisuutta oli tuohon aikaan köyhimpienkin lasten saatavilla, on syytä uskoa, että lastenlehdet edistivät lastenkirjallisuuden leviämistä myös köyhempiin yhteiskuntaluokkiin.146Svensson, Läsning för folkets barn 1983, s. [19], 21, 25, 27 f., ks. myös viite 47 sivulla 27. Vaikka sivua kohti laskettu hinta olikin korkeampi, ne olivat yleensä huokeampia kuin lastenkirjat, ja sittemmin niitä saattoi myös tilata numero kerrallaan. Halvempien hintojen turvin lastenkirjallisuus pystyi ainakin jossain määrin tavoittamaan laajempia lukijapiirejä, mutta pääasiassa lisääntynyt lastenkirjallisuuden tarjonta palveli todennäköisesti ylä- ja keskiluokan lapsia. Suhteellisesti huokeatkin kirjat olivat luultavasti liian kalliita useimmille perheille. Lastenkirjallisuuden vaatimaton levikki ei siis johtunut pelkästään puutteellisesta lukutaidosta vaan myös rahan puutteesta.

122 Kun tekstejä siirrettiin Eosista kokoelmaan Läsning för barn, alkuperäinen pyrkimys puhutella nimenomaan suomalaista lasta on toisinaan muuttunut. Eosissa vuonna 1854 julkaistun arkirealistisen kertomuksen »Fästningen Finlands wärn» nimen muuttaminen »Fästningen Hjelteborgiksi» Läsning för barn -kokoelman toiseen osaan kertoo pyrkimyksestä puhutella myös ruotsalaista yleisöä, jolle Bonniers oli kirjansa suunnannut. »Fästningen Hjelteborg» on yleisluontoisempi eikä yhtä poliittinen nimi, josta käy ilmi, että kyse on enemmänkin ruotsalaisille ja suomalaisille lapsille suunnatusta kertomuksesta kuin puheenvuoro Suomen ja Venäjän suhteesta keskellä Krimin sotaa käytyyn keskusteluun.147Johan Wrede, »Zachris Topelius – barnatro och fosterland» 1999, s. 326 f. Ks. myös Widhe, Dö din hund! 2015, s. 101. Myös »suomalaisille» pojille suunnatut kehotukset on poistettu ja korvattu sanalla »poika». Muutoksia ei pidä tulkita niin, että Topelius olisi halunnut poistaa yhteyden Suomeen – se oli säilytetty muun muassa paikannimissä, henkilöiden nimissä ja ympäristökuvauksissa. Luultavasti hän kuitenkin koki perusteettomaksi puhutella yksinomaan suomalaislapsia Bonniersin kustantamassa laitoksessa. Kertomukseen »Fästningen Finlands wärn» tehdyt muutokset eivät koske kokoelmaa Läsning för barn kokonaisuudessaan mutta heijastelevat pyrkimystä laajentaa tekstien kohderyhmää ja sovittaa niitä uusille lukijoille. Myös Bonniersin julkaistessa uudelleen laulun »Skolgossens Vintervisa», toistuva lause »finska små gossar» (suomalaiset pikkupojat) korvattiin toisaalta kokonaan uudelleen kirjoitetulla säkeistöllä, toisaalta loppusäkeistön rivillä »Då sjunga vi gossar» (sitten lauletaan, pojat), eli väljemmin rajatuilla sanamuodoilla, jotka sopivat paremmin laajalle lukijakunnalle.148Topelius, Läsning för barn 2, s. 228 f. Ks. myös Widhe, Dö din hund! 2015, s. 103.

123 Kirjoittaessaan Eosiin, Trollsländaniin ja muihin lasten aikakauslehtiin Topelius mukautti yleensä kevät-, kesä-, syys- ja talvikuvauksiaan siten, että ne sopivat lehden ilmestymisaikaan. Häntä on luonnehdittu jonkinasteiseksi »päivälehtirunoilijaksi», joka kirjoitti uudenvuodenrunon uutenavuotena, talvirunon lumen tullessa ja kevätrunon toukokuun ensimmäisenä.149Hellsing, »Barnlyrikens rötter» 1978, s. 119. Mutta jos Topeliusta pyritään näin kuvailemaan jonkinlaiseksi tilapäärunoilijaksi, on myös paikallaan tarkastella ratkaisua osana tarkoituksellista pyrkimystä lähestyä lapsen todellisuutta ja ottaa se huomioon kaikessa toiminnassa. »Den röda stugan» (Punainen tupa), »Skolgossens Vintervisa», »När det är midsommar» (Kun on Juhannus), »Skridskolöparen» ja »Skolgossens Sommarvisa» (Koulupojan kesälaulu) ovat kaikki esimerkkejä tällaisesta mukautumisesta vuodenaikoihin, joka osaksi menetettiin, kun tekstit julkaistiin uudelleen teoksessa Läsning för barn. Topeliuksen halu pysytellä lastenlehdissään ajan hermolla osoittaa, että hän hyödynsi sanomalehden erityismahdollisuuksia tiedotusvälineenä, mikä näkyy myös poliittisesti ja sosiaalisesti värittyneemmissä kirjoituksissa, kuten »Fattiga barns lofsång för Finlands skörd, hösten 1868» (Köyhäin lasten kiitoslaulu Suomen vuodentulosta syksyllä 1868); »Pekkas äfventyr (Under hungeråret, våren 1868.)» (Pekan seikkailut) ja »Fästningen Finlands wärn».

Läsning för barn – vastaanottohistoria

124 Teoksesta Läsning för barn kirjoitetuista lukuisista arvioista välittyy kuva lehdistön suopeasta asennoitumisesta, vaikka joukossa kuului myös pidättyväisempiäkin ääniä. Topeliusta pidettiin ajankohtaisena, koska hän puhui tuoreen ja käytännönläheisen lastenkirjallisuuden puolesta samalla kun kirjoitti juuri sellaista. Jotkut kuitenkin vastustivat hänen määrätietoista aikomustaan sovittaa lastenkirjallisuus nuorille lukijoille ja väittivät, että toisinaan hän meni liian pitkälle pyrkimyksissään kohdata lapset heidän omalla tasollaan. Huomautettiin, että korostunut puhekielisyys voisi pilata runollisen vaikutelman ja lukijat voisivat oppia kertomuksista vääriä asioita. Topeliuksen lastenkirjojen sanottiin myös syntyvän hänen merkityksellisempänä pidetyn toimintansa, kuten yliopiston opettajan työn ja yhteiskunnallisen keskustelun kustannuksella.150Marita Rajalin, »Finlandssvensk barnlitteratur före 1945» 1984, s. 42; Matti Klinge, »Topelius, Zacharias (1818–1898)», http://urn.fi/URN:NBN:fi:sls-4599-1416928957205; Wrede, »Zachris Topelius – barnatro och fosterland» 1999, s. 318.

125 Nimi Läsning för barn osoittaa, ettei kyse ole aikuisten kirjallisuudesta, ja se lienee kuulostanut tutulta suurimmasta osasta niistä jotka olivat kiinnostuneet lastenkirjallisuudesta 1800-luvun puolivälissä. Erilaisten lasten lukukirjojen lisäksi ruotsiksi oli nimittäin julkaistu useita kirjoja, joilla oli samankaltainen nimi, muun muassa Angenäm läsning för barn (1783); Samlingar af nyttig och nöjsam läsning för barn (1791); Nöjsam läsning för barn (1803); Läsning för ungt folk (1806); Läsning för barn (1828); Julgåfvan: läsning för barn (1844); Läsning för barn (1846); sekä Läsning för barn och ungdom (1850). Siinä mielessä nimi oli verraten mitäänsanomaton ja vaatimaton, mutta toisaalta juuri siksi yhden otsikon alle voitiin koota useita eri tekstityyppejä, ja näin Topelius saattoi ilman esteitä kehittää lastenkirjallisen tuotannon, joka käsitti käytännössä kaikki kirjallisuuden lajityypit.

126 Ruotsissa Topelius oli noussut suosioon Välskärin kertomuksilla (1853–1867), ja sen ansiosta myös Läsning för barn vakiinnutti hieman huomaamattomasta nimestään huolimatta pian asemansa ruotsinkielisessä lastenkirjatarjonnassa. Nykyään Topelius ei ole läheskään yhtä tunnettu kuin elinaikanaan, ja yksinkertaisin selitys sille on se, että hän toimi aivan toisenlaisessa yhteiskuntapoliittisessa ja historiallisessa tilanteessa. Selvästikin tuon ajan tarpeisiin kytkeytynyt uskonnollisten ja isänmaallisten aiheiden johdonmukainen korostaminen alkoi 1900-luvulla näyttää yhä vanhanaikaisemmalta – ja vähitellen Topelius latistui pelkäksi vanhan maailman edustajaksi. Hänen omaksumansa biedermeiertyyli sekä klassiset porvarilliset hyveet, kuten jumalanpelko, isänmaanrakkaus ja vanhempien kunnioittaminen, menettivät kokonaan arvonsa, kun lastenkirjallisuudelta alettiin 1960-luvun lopulla vaatia auktoriteettien vastustamista ja yhteiskuntakritiikkiä.

127 Läsning för barnin ensimmäinen osa ilmestyi joulumarkkinoille vuonna 1865 ja nimellä Onkel Adam tunnettu C. A. Wetterbergh ehätti pian arvioida kirjan Linnea -lastenlehdessään. Arvio näyttää ystävälliseltä vastaukselta hyvin kiittävälle esipuheelle, jonka Topelius oli laatinut kollegalleen kirjoittamansa henkilökohtaisen kirjeen muotoon.151Albert Bonnier lainasi Wetterberghin kiittävästä arviosta pitkää kappaletta ilmoituksessaan, joka julkaistiin joulumyynnin aikana useissa Ruotsin suurimmista sanomalehdistä, esim. Aftonbladetissa 18.12.1865. Arviossa todetaan, että Topelius »avaa luukun synkkään lastenkirjallisuuteemme ja päästää auringon paistamaan koko puhtaudessaan esineille ja raikkaan tuulen puhaltamaan aitioiden penkkiriveille». Wetterbergh toteaa myös tyytyväisenä, että »Topelius on keksinyt, että draamamuoto on yksinkertaisinta ja helppotajuisinta mitä lapselle voi tarjota – yhdellä kertaa leikkinä ja opetuksena.»152Onkel Adam, »Julböcker för Barn», Linnea nro 12 1865.

128 Myös Helsingfors Dagblad kiinnittää huomiota kokoelman »ajattelemisen arvoiseen» esipuheeseen ja suosittelee sitä kaikille, jotka tarvitsevat opastusta hankkiessaan lapsille lukemista.153Nimetön, Helsingfors Dagblad 20.12.1865. Myös Aftonbladet käsittelee esipuhetta arvostavaan sävyyn sekä nostaa esiin monologin »Bärplockerskan» (Tyttö marjassa), jota pidetään erityisen onnistuneena. Näytelmää »Var god mot de fattiga» luonnehditaan sen sijaan realistiseksi mutta inhottavaksi, lähinnä siksi että se kutsuu lapsia esittämään rooleissaan pahantapaisia tekoja. Topeliusta moititaan myös huolimattomasta kielenkäytöstä, mitä pidettiin erityisen pahana lapsille tarkoitetuissa kirjoissa. Luultavasti tällä tarkoitetaan puhekielistä ilmaisua, jota Topelius sovelsi järjestelmällisesti kirjoittaessaan lapsille.154Nimetön, »Skrifter för barn och ungdom», Aftonbladet 23.12.1865.

129 Vuonna 1866 ilmestyneessä toisessa osassa on satuja ja lauluja, ja Aftonbladet olettaa sen olevan enemmän lasten makuun kuin ensimmäisen osan näytelmät. Kokoelmaa hallitsee Topeliuksen »lempeä ja rakastettava ote», jota havainnollistamaan julkaistaan lainaus esipuheesta.155Nimetön, »Jul-litteratur», Aftonbladet 19.12.1866. Helsingfors Dagbladissa arvostelija toteaa, että Eosissa aiemmin katkelmina julkaistut sadut pääsevät tässä paremmin oikeuksiinsa: »kokonaisuudeksi liitettynä ne muodostavat hellyyden ja rakkauden loistavan helminauhan nousevalle polvelle, jonka sydämiin niistä jää vielä monta tulevien tekojen siementä».156Nimetön, »Litteratur. 1.», Helsingfors Dagblad 24.12.1866. Topeliuksen todetaan kuvaavan lapsen maailmaa todenmukaisesti ilman turhia kiemuroita, ja enimmäkseen hän onnistuu pyrkimyksessään antaa opetuksen käydä ilmi kertomuksesta. Kirjalliseen Kuukauslehteen kirjoittamassaan arviossa Kaarlo Bergbom vertaa Topeliusta Anderseniin ja muihin eurooppalaisiin lastenkirjailijoihin. Hän kiittää runollista puhuttelua ja rikasta kuvastoa, kekseliästä mielikuvitusta ja eloisaa esitystapaa, jotka yhdessä muodostavat sopusointuisen kokonaisuuden. Bergbom kuitenkin arvostelee Topeliusta siitä, että hän menee liian pitkälle pyrkimyksessään kohdata lapset heidän tasollaan. Puhekielisyyttä on suosittu kielen lyyrisyyden kustannuksella, ja lapset ovat vaarassa ylpistyä, jos heitä koko ajan muistutetaan siitä, että he ovat Jumalan puhtaita enkeleitä.157K. B., »Kotimaan kirjallisuus», Kirjallinen Kuukauslehti 1.1.1867.

130 Carl Rupert Nyblom arvioi kolmatta osaa Svensk literatur-tidskriftissä vuonna 1867.158C. R. Nyblom, »Diverse», Svensk literatur-tidskrift 1867, s. 507. Nyblom suhtautuu myönteisesti Topeliuksen lastenkirjalliseen ohjelmaan, ja hänen mielestään kirjailija on käytännössä löytänyt oikean sävelen varmalla sävelkorvalla, ja etenkin runoutta pidetään onnistuneena. Myös Aftonbladet antaa ymmärtää, että Topelius on nyt astunut esiin merkittävänä lastenrunoilijana ja mainitsee erityisesti »loistavan runon» »Radigundis’ penna».159Nimetön, »Jul-Litteratur. III», Aftonbladet 19.12.1867.

131 Vuonna 1871 ilmestyneellä Läsning för barnin neljännellä osalla Topelius näyttää vahvistavan asemaansa lastenkirjailijana. Kalmar -lehti toteaa, että kirja on paras joulun alla ilmestyneistä ja lukemisen arvoinen myös vanhemmallekin yleisölle.160Nimetön, »Ett och annat från Boklådan», Kalmar 13.12.1871. Myös Hufvudstadsbladet kiittelee Topeliusta erinomaiseksi sadunkertojaksi, jolla on miltei ehtymätön mielikuvitus. Tekstejä luonnehditaan »lapsekkaan tuoreiksi» ja rakastettaviksi, ja erityisesti leikit kertovat Topeliuksen kyvystä asettua lapsen asemaan. Kaksi teoksista, »Ninive» ja »Den okända svarta fågeln» (Tuntematon musta lintu) saavat kuitenkin lehden tuomion, koska ne eivät sovellu lapsille: »Lasten asia ei ole kuulla ankaria, profeetallisia tuomioita maailmanhistoriallisista tapahtumista, yhtä vähän kuin tarkastella yksinkertaisia luonnonilmiöitä uppoutuneena taikauskoisiin pohdiskeluihin, joita edellä mainittu balladi ilmaisee». Isänmaallisia tunteita sen sijaan arvostetaan: »Näiden kotimaan kamarasta kummunneiden satujen kautta rakkaus Suomen kansaan ja Suomen metsien tuoksuun on hiipinyt lapsensydämeen, niin että viimein uskoo näiden vaatimattomien runojen olevan osa itse Suomea.»161Nimetön, »Julbref», Hufvudstadsbladet 23.12.1871.

132 Neljännen osan suomalainen painos, joka ilmestyi vuonna 1871 samaan aikaan ruotsalaisen kanssa, arvioitiin seikkaperäisesti Morgonbladetissa, ja se lujittaa käsitystä, että Topelius oli saavuttanut myös Suomessa ainutkertaisen aseman lastenkirjailijana. Läsning för barn -kokoelmaa pidettiin vieläpä kestävimpänä Topeliuksen siihenastisista teoksista, ja arvostelijan mielestä kirja kuuluisi jokaiseen kotiin. Paras teksteistä on »Pikku Matti» – »arvokkaampaa pikkuveljeä ’Soldatgossenille’ ei voisi löytääkään». Samalla Topeliusta moititaan vanhempien satujen muokkaamisesta: toisinaan kerronta on menettänyt »tuoreuttaan ja lapsenomaisuuttaan», vaikka »tyyli on viimeistellympää ja muodoltaan puhtaampaa».162Nimetön, »Litteratur.», Morgonbladet 10.1.1872. Arvostelija vertaa Topeliuksen kertomusta tutuksi olettamaansa runoon »Sotilaspoika» J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista 1860.

133 Kun viides osa ilmestyi vuonna 1880, sitä ylistettiin Aftonbladetissa, jonka mielestä se oli vuoden »arvokkain nuortenkirja». Kaikkein korkeimmalle arvostettiin kirjan lauluja, ja laulu »Tidningssättaren vid sin stilkast» (Sanomalehdenlatoja kirjasinlaatikkonsa ääressä) julkaistiin lehdessä kokonaisuudessaan.163Nimetön, »Litteraturtidning», Aftonbladet 14.12.1880. Uutisen on luultavasti kirjoittanut P. A. Gödecke, joka tekee Vinterqvällar-kokoelmaa käsittelevässä arvostelussaan Aftonbladetissa vuonna 1881 samankaltaisia huomioita Topeliuksesta ja uudesta kirjallisuudesta. Stockholms Dagbladissa kirjailijaa kiitellään siitä, että hän välittää elämänviisauksia lapsille juron opetuksen sijaan helposti omaksuttavassa muodossa runoina ja kaskuina. Runoista välittyy kepeä ja iloinen äänensävy, huumori, läheisyys ja sydämen lämpö. Lisäksi lehti mainitsee August Malmströmin ja Albert Edelfeltin kuvitukset arvokkaana lisänä tarinoille.164Nimetön, »Böcker för barn och ungdom.», Stockholms Dagblad 23.12.1880.

134 Vuonna 1884 ilmestynyt kuudes osa valittiin Post- och Inrikes Tidningar -lehdessä parhaaksi vuoden joulukirjoista. Lisäksi Malmströmin kuvitusta kiiteltiin hyvin hienostuneeksi.165Nimetön, »Böcker för barn och ungdom.», Post- och Inrikes Tidningar 12.12.1884. Myös Nya Dagligt Allehanda lukee kokoelman yhdeksi joulupöydän parhaista koristuksista ja kuvailee runoa »Gossen från Sammatti» (Poika Sammatista) rakastettavaksi muistorunoksi Elias Lönnrotille.166Nimetön, »Litteratur för barn och ungdom. 1.», Nya Dagligt Allehanda 17.12.1884. Stockholms Dagblad toteaa, että kokoelma on syystäkin hyvin arvostettu ja nostaa esiin kertomukset »Mod i faran» (Rohkeus vaarassa) ja »Gossen, som hörde det tysta tala» erityisen vetoavina.167Nimetön, »Literatur. Böcker för barn och ungdom», Stockholms Dagblad 18.11.1884.

135 Läsning för barnin seitsemäs osa ilmestyi vuonna 1891 ja sai yhtä innostuneen vastaanoton.168Nimetön uutinen ilman otsikkoa, Upsala Nya Tidning 12.12.1891; nimetön, »Ungdoms- och barnböcker», Dagens Nyheter 14.12.1891. Aftonbladet kertoo, että »kun vanha runoilija Itämeren tuolta puolen lähettää uuden lastenkirjan, vanhempien, setien tai tätien ei tarvitse koskaan seistä neuvottomina, kun heidän pitäisi valita hyvä ja hauska joululahjakirja 6–10-vuotiailleen.» Menestyksen syynä pidetään Topeliuksen monipuolisuutta: »hän nimittäin liikkuu yhtä vakain ottein mitä erilaisimmilla alueilla ja käyttää juuri aiheeseen sopivaa kieltä».169N. B., »Böcker för barn.», Aftonbladet 12.12.1891. Post- och Inrikes Tidningar -lehdessä kirjoitetaan, että kokoelma tarjoaa »lauluja, satuja ja leikkejä, kaiken ikuisesti nuorekkaaseen, tuoreeseen ja rakastettavaan tyyliin ja henkeen, jota ei tapaa muilla kuin nerokkaalla vanhalla runoilijalla ja kertojalla Pohjanlahden tuolta puolen». Arvostelija huomioi tyytyväisenä, että Topelius on jatkanut ammattilaulujen sarjaa sekä Florion ja Unda Marinan (Aallottaren) kertomuksia.170Nimetön, »I bokhandeln.», Post- och Inrikes Tidningar 18.12.1891. Arvostelija kiittää lisäksi etenkin Georg Stoopendaalin kuvituksia satuihin »Gatsoperskan» ja »Florio berättar om björken». Myös Svenska Dagbladet arvostaa Unda Marinan satuja, mutta arvostelun kohteeksi joutuu nyt Topeliuksen kieli: lastenkirjassa on oltava siistiä ja huoliteltua kieltä, eikä se saa harhautua »katuslangin» teille. Lisäksi kirjan katsottiin vilisevän »vinoutuneita näkemyksiä» ja »muodossa ilmeneviä puutteita, joista ei alkuunkaan välity sellainen kuva, että kirjailija näkisi tunnollisesti vaivaa tarjotakseen lapsille kaikkein parasta».171H.A.R., »Litteratur. Böcker för barn och ungdom. II», Svenska Dagbladet 19.12.1891.

136 Joulukuussa 1896 lehdistö toivotti yksimielisenä tervetulleeksi Läsning för barn -kokoelman kahdeksannen ja viimeisen osan, ja monissa lehdissä julkaistiin yhteenveto Topeliuksen työstä lastenkirjailijana. Göteborgs Handels- och Sjöfarts-tidning mainitsee tarinat »Syne i Sommarby» ja »Tuttemuj» erityisen onnistuneina.172J–z, »Barn- och ungdomslitteratur. II.», Göteborgs Handels- och Sjöfarts-tidning 11.12.1896. Upsala Nya Tidningin mielestä millään muulla kirjalla ei ole »samanlaisia edellytyksiä nousta kunniapaikalle kuin tällä», mikään ei ole yhtä lailla omiaan »luettavaksi ja rakastettavaksi». Innostus ei kuitenkaan yllä kuvituksiin, joiden katsotaan sopivan huonosti kohderyhmälle.173Nimetön, »Böcker.», Upsala Nya Tidning 12.12.1896. Dagens Nyheter muistuttaa, että Topelius on kuulunut kahden sukupolven ajan lasten lempilukemistoon – ja kahdeksannessa kirjassa kirjailija on yhtä »tuore ja välitön» kuin ensimmäisessäkin.174Nimetön, »Böcker för barn och ungdom. I.», Dagens Nyheter 17.12.1896. Aftonbladetissa arvostelija kertoo omista kokemuksistaan vanhempana ja toteaa, että Topeliuksen makuun päässeille 8–10-vuotiaille nämä lastenkirjat ovat korvaamattomia: »Kun he sairastavat, mikä kirja pitää tuoda heidän vierelleen pöydälle? – kyllä vain, tietenkin Topelius. Ja kun tavaroita pakataan maalle lähtöä varten, muutama ’Topelius’ on joka tapauksessa otettava mukaan, vaikka kirjalaatikossa olisi kuinka ahdasta. Entä jos esitetään teatteria – mitä näytellään? Topeliusta, tietenkin!»175N. B., »Böcker för barn och u[n]gdom», Aftonbladet 18.12.1896.

137 Kahdeksanosaisella kokoelmallaan Läsning för barn Topelius vakiinnutti asemansa yhtenä lastenkulttuurin keskeisistä hahmoista Pohjoismaissa. Sitä kuvaa hyvin se, kun hän palasi kesällä 1896 Visbyhyn tekemältään kylpylämatkalta, Tukholmaan oli saapunut 800 lapsen joukko häntä juhlistamaan. Kun Svensk Läraretidning kertoi tapauksesta, Fridtjuv Berg totesi, ettei yksikään ruotsalaiskirjailija vedä monipuolisuudessa vertoja Topeliukselle. Suurmenestyksen syyksi mainitaan osaksi Topeliuksen lapsenmielisyys, se että hän romantikkona ylistää kaikkea lapsenomaista ja alkeellista, ja osaksi hänen pyrkimyksensä koululaitoksen uudistamiseen. Jo muutamaa vuotta myöhemmin Bergistä tuli merkittävä hahmo ruotsalaisen lastenkirjallisuuden kehitykselle varsinkin hänen aloitettuaan toimintansa vuonna 1899 lukemisen edistämiseksi käynnistetyssä Barnbiblioteket Saga -hankkeessa. Siksi onkin kiinnostavaa, kuinka hän Topeliuksen pedagogiikasta laatimassaan yhteenvedossa korostaa, kuinka tärkeää on kasvattaa ihmistä kokonaisuutena pelkän järki-ihmisen sijaan. Kuvaillessaan Topeliuksen pedagogisen ajattelun tätä puolta Berg viittaa myös N. F. S. Grundtvigiin, joka moitti vallinnutta konservatiivista koulujärjestelmää »drengevidenskabelighedista» (rikkiviisaudesta).176Fridtjuv Berg, »Våra barns skald» 1896, s. 526 f. Ks. myös Joakim Landahl, Politik & pedagogik. En biografi över Fridtjuv Berg 2016. Berg soveltaa valikoituja osia tällaisesta romanttisesti värjäytyneestä, Pohjoismaissa ennen kaikkea Grundtvigin, Topeliuksen ja Humblen perinnettä edustavasta ajattelusta vuosisadan vaihteessa käydyssä lastenkirjallisuuskeskustelussa ja työssään Barnbibliotek Sagan parissa, missä molemmissa puhuttiin mieluusti mielikuvituksen, sadun ja laulun merkityksestä.177Berg (red.), Svenska folksagor. Berättade för barn, Barnbiblioteket Saga, 1899. Vrt. Klingberg, Sekelskiftets barnbokssyn och Barnbiblioteket Saga 1966. Ks. myös johdanto ja kappale »Tankar om barns läsning», s. XXVIII.

Vaikutushistoria

138 Eosin ja Läsning för barn -kokoelman lisäksi Topelius julkaisi tekstejä monissa muissa lastenlehdissä, joululehdissä ja kalentereissa kaikkialla Pohjoismaissa. Yhdessä nämä julkaisut vaikuttivat siihen, että tekstit levisivät laajalle, ja Topelius tuli tunnetuksi yhtenä Pohjoismaiden johtavista lastenkirjailijoista. Sonja Svensson on todennut, että Topelius toimi vuosisadan jälkipuoliskolla yhdistävänä lenkkinä pohjoismaisten lastenlehtien välillä, kun hänen teoksiaan julkaistiin eri pohjoismaisilla kielillä ilmestyneissä lehdissä. Kuvaava esimerkki on tarina »Syne i Sommarby» joka julkaistiin Nya Trollsländanissa ja Julhelsningissä vuonna 1892, tanskalaisessa Børnenes Julehilsen -lehdessä vuonna 1895, Norsk Barnebladissa vuonna 1897 sekä Folkskolans Barntidningissä ja Läsning för barn -kokoelmassa vuonna 1896.178Svensson, »’En barntidning utan ZT är som en kyrka utan prest!’» 2008, s. 138, 154.

139 Myös Läsning för barn -kokoelmassa julkaistut runot ja laulut levisivät laajalle, ja niillä oli suuri vaikutus, koska niitä julkaistiin kotona ja kouluissa käytetyissä laulukirjoissa. Nimekkäät säveltäjät, kuten Alice Tegnér Ruotsissa ja Sofie Lithenius Suomessa, sävelsivät runoihin sittemmin klassikoiksi tulleita lastenlauluja. Topeliuksen suosio näkyy myös siinä, että joihinkin runoihin tarttui useampikin säveltäjä, esimerkiksi runoon »Hvad skall du älska?» johon Tegnér, Lithenius, Richard Henneberg ja Richard Norén sävelsivät kukin oman melodian.179Häggman, »Topelius och barnens visor» 1998, s. 18, 23, 25. Tre gånger sju Visor ur Läsning för barn ilmestyi Tukholmassa vuonna 1875, ja runot oli säveltänyt Norén. Kirjasta oli myynti-ilmoituksia mm. Aftonbladetissa 23.12.1875. Myös Suomessa lastenlaulut herättivät suurta kiinnostusta, ja opettajana toiminut Lithenius laati omasta aloitteestaan laulukirjoja lapsille ja nuorille. Ann-Mari Häggman on todennut, että Topeliuksen laulut levisivät Ruotsissa laajimmalle Tegnérin vuosina 1892–1934 yhdeksänä vihkona ilmestyneen kokoelman Sjung med oss, mamma! välityksellä.180Häggman, »Topelius och barnens visor» 1998, s. 21. Siihen kuuluvat muun muassa »Julvisa» (Joululaulu), »Raska gossar» (Virkeitä poikia) ja »Nyåret» (»Strö blommor!») – jotka kaikki ovat tuttuja kokoelmasta Läsning för barn.181Svenskt visarkiv on huomioinut Alice Tegnérin 150-vuotispäivän vuonna 2014: http://musikverket.se/svensktvisarkiv/alice-tegner-150-ar/. Laulukirjojen välityksellä Topelius säilytti erityisasemansa kirjailijana pitkälle uuden vuosisadan puolelle – joissakin laulukirjoissa on kolmisenkymmentä hänen teksteihinsä sävellettyä laulua. Eniten niitä on suomenruotsalaisessa Sjung!-kokoelmassa, jonka seitsemännessä, vuonna 1918 ilmestyneessä painoksessa on peräti 62 Topeliuksen teksteihin sävellettyä laulua.182Häggman, »Topelius och barnens visor» 1998, s. 18, 21.

140 Jotta ymmärtäisi Topeliuksen lastenkirjojen vaikutusta 1800- ja 1900-luvuilla on myös tarkasteltava hänen asemaansa koulun lukemistossa. Alussa mainittiin, että Läsning för barn -kokoelmaa voidaan pitää tietoisena yrityksenä tarjota romantiikan hengessä vastapaino koulun tietopohjaiselle opetukselle. Vielä elämänsä ehtoolla Topelius asettui vastustamaan sitä, että koulu keskittyy yksipuolisesti »kasvattamaan tietoa sen sijaan että kasvattaisi ihmistä», ja vaatii koulun uudistamista pohjiaan myöten. Koulutyön pitää olla innostavaa, ei innotonta, ja oppilaista on tehtävä tietoisia solidaarisuudestaan »luokkaansa, kouluaan ja isänmaataan kohtaan». Ennen kaikkea oppilaan on opittava »rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja hänen jälkeensä hänen luomakuntaansa, luontoa, ihmisiä, eläimiä ja kasveja».183Topelius, Blad ur min tänkebok 1898, s. 108, 111. Tämän kasvatuksellisen näkökannan voi tulkita kuvaavan myös tehtävää, jonka Topelius toivoi Läsning för barn -kokoelman täyttävän lukevien koululaisten elämässä. Ruotsin kouluissa hyötylukeminen asetettiin pitkään etusijalle kaikkeen sellaiseen nähden mitä saattoi kutsua huvilukemiseksi. Asenteet kuitenkin muuttuivat Läsebok för folkskolan -lukukirjan ilmestyttyä vuonna 1868. Kirja sisälsi myös kaunokirjallista ainesta, ja se aloitti kouluissa aivan uudenlaisen lukemisen. Siinä Topeliuksen tekstit olivat keskeisellä sijalla. Läsning för barn -kokoelman tekstejä alettiin pian valikoida useimpiin tuon ajan lukukirjoihin ja antologioihin sekä Ruotsissa että Suomessa.

141 Toinen osa vaikutushistoriaa käsittelee Topeliuksen näytelmien esityksiä. Vaikka monet hänen satunäytelmistään oli tarkoitettu esitettäväksi kotipiirissä, niitä esitettiin teattereissa sekä Suomessa että Ruotsissa pitkälle 1900-luvun puolelle.184Zweigbergk, Barnboken i Sverige 1750–1950 1965, s. 132; Helander, Från sagospel till barntragedi 1998, s. 24 ja Karin Helander, »Sagospelstraditionen och Anna Maria Roos Arabia land » 2011, s. 201 f., sekä Anita Lindvåg, Möte med barnteatern 1995, s. 123. 1800-luvun esityksiä ei ole dokumentoitu yhtä tarkoin, mutta näytelmiä esitettiin ahkerasti kouluissa vuosikymmenten ajan. Monet niistä oli kirjoitettu Helsingin Fruntimmersskolania varten. Topelius kertoo Albert Bonnierille vuonna 1867 kirjoittamassaan kirjeessä, että leikit sopivat myös pienten lasten kouluille.185Zacharias Topeliuksen kirje Albert Bonnierille 18.6.1867, eZTS XX:1. Ks. myös esim. Lönnqvist, »Topelius och julen» 1991, s. 26. Keväällä 1894 hän kirjoitti Finsk Qvinnoföreningin toimeksiannosta nelinäytöksisen näytelmän »Snurran» (Hyrrä). Harrastajaryhmä esitti sitä Aleksanterin teatterissa täysille katsomoille toukokuun alussa samana vuonna. Nya Pressen kiitteli esitystä vuolaasti ja totesi sen puhuttelevan nuorta yleisöä.186Nimetön uutinen ilman otsikkoa (»– Snurran är namnet ...»), Nya Pressen 2.5.1894; nimetön, »Nytt sagospel av Zachrias Topelius», Nya Pressen 3.5.1894. Esitys huomioitiin myös Ruotsin lehdissä.187Nimetön, »Nytt sagospel af Zachris Topelius.», Sydsvenska Dagbladet Snällposten 7.5.1894; nimetön, »Konst- och litteraturnyheter», Nya Dagligt Allehanda 7.5.1894; nimetön, »Teater och musik», Stockholms Dagblad 8.5.1894; nimetön, »Konst- och literaturnotiser.», Vårt Land 8.5.1894; nimetön, »Från Konstverlden. Nytt sagospel av Zacharias Topelius.», Göteborgs-Posten 9.5.1894.

142 Suomessa »Prinsessa Ruusunen» on saanut näytelmistä eniten esityksiä. Vuodesta 1892 alkaen se on esitetty ammattiteattereissa noin 70 kertaa, niistä yhdeksän kertaa Suomen Kansallisteatterissa. Ruotsiksi sitä on esitetty Helsingin Svenska Teaternissa vuosina 1919 ja 1980 sekä Åbo Svenska Teaterissa useaan eri otteeseen vuosina 1964–1965.188Ellei toisin mainita, tiedot Suomessa järjestetyistä esityksistä ovat peräisin ILONA-tietokannasta, johon on koottu tietoa Suomessa järjestetyistä teatteriesityksistä, http://ilona.tinfo.fi/. Ellei toisin mainita, tiedot Ruotsissa järjestetyistä esityksistä ovat peräisin Litteraturbankenista ja Musikverketin vuotta 1995 ennen ilmestyneen teatterikirjallisuuden ja draaman luettelosta, https://digilellky.musikverket.se/DigiBeijer/DigiBeijer.php sekä arkistoja, esineitä ja esityksiä esittelevästä tietokannasta, http://calmview.musikverk.se/CalmView/. Ruotsissa »Sanningens Perla» (Totuuden helmi) oli suosittu ja kuului Dramatenissa melkeinpä vakio-ohjelmistoon vuosina 1920–1940, vaikka toisinaan esitettiin myös »Prinsessa Ruususta».189Sonja Svensson, »1800-talets ’farbror Sven’. Zacharias Topelius för Sveriges barn» 2011, s. 195; Karin Helander, »Barnsyn och barndomsgestaltning – nedslag i den tidiga barndramatiken» 2012, s. 2. Ks. myös Wolfgang Schneider (red .), Kinder- und Jugendtheater in Schweden 2003. Göteborgissa Törnrosa esitettiin Stora Teaternissa 1913 ja Lorensbergsteaternissa 1933, ks. Teater i Göteborg 1910–1975: Theatre in Göteborg 1910–1975 [rapport från Forskningsprojektet Dramatik på svenska scener 1910–1975], 1978, s. 164, 214. Vrt, myös Farbror Paulus, »Jullovsnöje hos farbror Topelius.», Dagens Nyheter 29.12.1926. Göteborgissa näytelmää »Sanningens Perla» esitettiin Lorensbergsteaternissa vuonna 1912 ja Stora Teaternissa vuonna 1922, pian sen jälkeen kun se oli esitetty Tukholman Södermalmsteaternissa joulukuussa 1921. Dramatenissa se esitettiin vuonna 1934.190 Stockholms Dagblad luonnehtii näytelmää syvästi kauniiksi satunäytelmäksi ja mainitsee, että esitykseen osallistui hyvin pieniä lapsia: »Varsinkin kaikkein pienimmät, 3–6-vuotiaat pojankoltiaiset ja tyttölapset olivat jymymenestys», –k., »Topelius på Södermalms teater.», Stockholms Dagblad 28.12.1921. Dagens Nyheterissä, 22.12.1934 pidettyä ensi-iltaa seuranneena päivänä, nimimerkki Colomba kysyy, mitä »Freud ja hänen opetuslapsensa olisivat tuumineet ilkeistä ja läpeensä pahoista lapsista Mattesta ja Kattesta, jotka saivat oikeutetun rangaistuksensa ja joutuivat kauhistuttavan Bumburrifex-peikon syömiksi Dramatenissa lauantai-iltapäivänä.» Yleisön kerrottiin tempautuneen mukaan, mutta arvostelijan mielestä näytelmä oli ajan haalistama eikä enää vedonnut aikuisiin, DN 23.12.1934. Vrt. nimimerkki Berco, joka toteaa »Bercos krönika» -palstallaan Aftonbladetissa 22.2.1937, että Topeliusta pitäisi kääntää ruotsiksi, »hänelle tehdään karhunpalvelus säilyttämällä hänen kielensä jäykkänä ja vanhentuneena, mikä varmasti tuntuu nykynuorista luotaantyöntävältä ja naurettavalta ». Mainittakoon myös, että Ingmar Bergman esitti Mangipania omassa sovituksessaan Topeliuksen näytelmästä »Fågel Blå» Tukholman Sagoteaternissa vuonna 1941.191Ks. Stiftelsen Ingmar Bergman, https://ingmarbergman.se/verk/fagel-bla (jossa on kuvia esityksistä) ja Musikverketin tietokanta arkistoista, esineistä ja esityksistä http://calmview.musikverk.se/CalmView/Record.aspx?src=CalmView.Performance&id=PERF12460&pos=2.

143 Topeliuksen satuja on nauhoitettu radioon ja televisioon sekä Suomessa että Ruotsissa. Suomenruotsalaisilla kanavilla on lähetetty ainakin 37 satua tai kuunnelmaa, varhaisin vuonna 1957 (»Laxmatte och Laxmaja»). Useimmat on lähetetty vuonna 2019 television »Buu-sagan»-ohjelmassa. Ainakin seitsemän satua on luettu suomeksi, ensimmäinen vuonna 1955.192Ylen arkiston tiedot saatu sähköpostitse Ida Fellmanilta, 8.4.2020. 1940-luvulla »Ur läsning för barn av Zachris Topelius» oli Ruotsin radion vakio-ohjelmistoa, ja siinä kuultiin muun muassa tarinat »Adalminas perla», »Bullerbasius» (Rasavillius) ja »Pikku Matti». Kun lastenkirjan 400-vuotisjuhlaa vietettiin vuonna 1991, Lasse Pöysti luki lastenradiossa sadun »Hallonmasken» (Vattumato).193Sonja Svensson sai idean 400-vuotisjuhlan logoon Ottilia Adelborgin kuvituksesta satuun »Walters femte äfventyr», jonka Bonniers julkaisi vuonna 1898. Siinä Walter oppi lukemaan: »A B C D, / Katten låg på sned, / och Walter låg med.» Ulf Löfgrenin suunnittelemassa logossa kissa leikkii kirjalla. Ks. Svensson, »’En barntidning utan ZT är som en kyrka utan prest!’» 2008, s. 155 f. Kymmenen Topeliuksen satua esitettiin Ruotsin television »Halv fem» -lastenohjelmassa vuonna 1983 Allan Schulmanin työstäminä ja Veronica Leon kuvituksin.194Svensson, »1800-talets ’farbror Sven’. Zacharias Topelius för Sveriges barn» 2011, s. 194 f. 2000-luvulla paristakymmenestä teoksesta on tehty suomenkielisten äänitysten sarja.195Musiikkikoulu Elivuo julkaisi vuosina 2000–2011 25 cd-levyä, joilla oli tulkintoja Topeliuksen teoksista. Vrt. myös Lasten Keskuksen musiikkisatusovitus »Lintu Sinisestä» 2019; https://lastenkeskus.fi/lintu-sininen-on-sadun-ja-musiikkia-yhdistava-taide-elamys-lapsille/.

144 Topelius innoittaa edelleenkin monia kirjailijoita. Hänen subjektiivinen, lapsilähtöinen esitystapansa ennakoi modernia ruotsalaista lastenkirjallisuutta, joka vakiinnutti asemansa heti toisen maailmansodan jälkeen. Sitä pidetään lastenkirjallisuuden toisena kulta-aikana, jolloin Lennart Hellsing, Astrid Lindgren ja Tove Jansson astuivat näyttämölle.196Lena Kåreland, »Barnlitteraturens utveckling i Sverige» 2008, s. 6. Topelius oli myös varhainen nonsense-huumorin ja huolettoman riimittelyn edustaja ruotsinkielisessä lastenkirjallisuudessa – ja Hellsing on sittemmin jalostanut hänen perintöään. Yksi monista Hellsingiä enteilevistä sanankäänteistä tavataan kertosäkeessä »Och hej och hopp,/ Trafvalapp, i galopp! I kapp, i kapp, Trafvalapp!» (Lennä, Virkku, Niin kuin sirkku! Hopita, kopita, heh he lei!) runossa »Huru Frithiof red på första Maj» (Kuinka Frithiof ratsasti vapunpäivänä).197Topelius, Läsning för barn 3, s. 394. Ks. myös »Hvar få vi en julgran?» ja »Svarta hafvets matros», osa 5, s. 747 ff., 695 f. Zetterholm on myös maininnut Topeliuksen uraa uurtavan työn humoristina, Barnvisan i Sverige 1969, s. 60, 63. Hellsing on kertonut ryhtyneensä lukemaan ensimmäisinä kouluvuosinaan ja toteaa lukeneensa ensimmäiseksi Topeliusta, Gunnar Sörbring, »Lennart Hellsing fick trolldiplom i barnens bibliotek», DN 6.4.2009. Topeliuksen eloisimmat lapsihahmot ovat innoittaneet myös Astrid Lindgreniä, joka puolestaan loi Peppi Pitkätossun ja Vaahteramäen Eemelin.198Svensson, »’En barntidning utan ZT är som en kyrka utan prest!’» 2008, s. 128. Tove Jansson kertoo maanmiehensä vaikutuksesta muistelmateoksessaan Bildhuggarens dotter, jossa hän kuvaa kuinka hän tyttönä esitti Topeliuksen satunäytelmää katottomassa saunarakennuksessa, joka lauteineen toimi täydellisenä teatterina katsomoineen ja näyttämöineen, kun ovenkarmin yli oli laskettu punainen pöytäliina esiripuksi. Hän esitti vuoroin Florinnaa ja vuoroin Holofernestä sekä ilkeää kuningatarta.199Tove Jansson, Bildhuggarens dotter 1968, s. 86 ff. Tämän lisäksi Topelius on vaikuttanut moniin muihinkin kuuluisiin kirjailijoihin ja taiteilijoihin, kuten Anna Maria Roosiin, Selma Lagerlöfiin, Carl Larssoniin ja Anni Swaniin.200Ks. esim. Paul Nyberg, »Selma Lagerlöf och Zachris Topelius» 1947, s. 402; Zweigbergk, Barnboken i Sverige 1750–1950 1965, s. 140; Janina Orlov, »’Var glad som sparven kvittrar’» 1999, s. 346 ja »Tre gossar i snön och tiden» 2003, passim; Svensson, »’En barntidning utan ZT är som en kyrka utan prest!’» 2008, s. 128. Carl Larsson esittää akvarellissaan »Lisbeth spelar den stygga prinsessan i Fågel Blå» vuodelta 1906 kuuluisan tulkinnan samasta leikistä. Eva von Zweigbergk väittää teoksessa Barnboken i Sverige 1750–1950 (s. 129) ettei »[k]ukaan ole kuvannut Carl Larssonia paremmin, kuinka Topeliuksen satunäytelmiä ’leikitään’ ulkosalla».

bild
145 August Malmströmin kuvitusta kertomukseen »Hallonmasken» kokoelmassa Läsning för barn 2 (1866).

146 Uudet tulkinnat ovat tehneet Topeliusta tutuksi myös myöhempien aikakausien lapsille. Kuvituksia voidaan pitää muiden tulkintojen ja muokkausten rinnalla eräänlaisina »transmediaatioina». Esimerkiksi sadusta »Sampo Lappalainen» muokattiin vuonna 2014 modernisoitu teatteriversio.201Osana Finska nu -projektia, joka pyrkii lisäämään Ruotsissa kiinnostusta suomen kieleen ja Suomen kulttuuriin, »Sampo Lappalaisesta» muokattiin vuonna 2014 draamaseikkailu »Jakten på den försvunna solen». Ks. http://www.finskanu.se/. Esimerkkeinä nykysovituksista ks. Kirsti Mäkisen sovitukset kuvittajinaan Risto Suomi ja Rudolf Koivu; Mäkinen, Topeliuksen lukemisia lapsille 2013 ja Topeliuksen joulu. Satuja ja runoja 2015. Marita Rajalin on nostanut esiin sadun »Vattumato» yhtenä kuvittajien suosikeista.202Rajalin, »Det vida rummet» 2002, s. 20. Mutta jo vuosina 1901 ja 1903 ilmestyneessä kaksiosaisessa laitoksessa monet Suomen ja Ruotsin johtavista taiteilijoista, muun muassa Albert Edelfelt, Venny Soldan-Brofeldt, Carl Larsson, Ottilia Adelborg, Albert Engström, Väinö Blomstedt, Eero Järnefelt, Tyra Kleen ja Albert Gebhard, toivat esiin oman näkemyksensä Topeliuksen maailmasta. Sittemmin monet nimekkäät taiteilijat ovat tulkinneet Topeliuksen teoksia kirjoissa ja aikakauslehdissä, muun muassa Elsa Beskow, Inga Borg, Helga Henschen, Kerstin Frykstrand, Maija Karma, Veronica Leo, Irmelin Sandman Lilius, Ilon Wikland ja Lena Frölander-Ulf.

Käännökset

147 Topeliuksen laajasta tuotannosta avautuu uusi näkökulma, kun sitä lähestyy eri aikoina tehtyjen lukuisien käännösten valossa. Siinä hänen lastenkirjojensa merkitys nousee esille vieläkin voimakkaammin, sillä kansainvälisesti tarkasteltuna näkyy selvästi, ettei Topelius ole kestänyt aikaa niinkään aikuisten- vaan nimenomaan lastenkirjailijana.203Yvonne Leffler, »Zacharias Topelius i världen – verken i översättning» 2019, s. 440 ff. Vaikka hänen lapsille kirjoittamansa tekstit eivät olekaan vaikuttaneet Pohjoismaiden ulkopuolella yhtä laajasti kuin esimerkiksi Andersenin, niitä on kuitenkin julkaistu noin kahdellakymmenellä kielellä eri puolilla maailmaa.204Boel Westin, »The Nordic Countries» 2004, s. 1159. Niistä merkittävimpiä lienevät ne lukuisat käännökset, joissa esitellään valikoituja tekstejä kokoelmasta Läsning för barn. Tällaisia valikoimia on julkaistu säännöllisesti pohjoismaisilla kielillä suomeksi, saameksi, tanskaksi, norjaksi, islanniksi ja fääriksi mutta myös saksaksi, hollanniksi, englanniksi, ranskaksi, italiaksi, viroksi, liettuaksi, puolaksi, unkariksi, ukrainaksi, venäjäksi, katalaaniksi, kreikaksi ja kiinaksi.205FILIn ja SKS:n tietokanta: Finlands litteratur i översättning; finlit.fi. »Sampo Lappalainen», »Adalminan helmi» ja »Koivu ja tähti» ovat todennäköisesti niistä käännetyimpiä ja laajimmalle levinneitä.206Ben Hellman, Fairy Tales and True Stories. The History of Russian Literature for Children and Young People (1574–2010) 2013, s. 133; Leffler, »Zacharias Topelius i världen – verken i översättning» 2019, s. 442. »Sampo Lappalaisen» maailmanlaajuista suosiota havainnollistaa hyvin Veronica Leon kuvittama laitos vuodelta 1984. Leon kuvakirja ilmestyi ruotsiksi Lennart Frickin muokkaamana, ja samalla se käännettiin ainakin kahdelletoista kielelle, muun muassa viroksi, islanniksi, luulajansaameksi, pohjoissaameksi, tanskaksi, norjaksi, suomeksi, latviaksi, kurdiksi, saksaksi, friisiksi ja englanniksi.207Topelius-käännösten vastaanottoa käsitellään teoksessa Hellman, Fairy Tales and True Stories 2013; Leffler, »Zacharias Topelius i världen – verken i översättning» 2019, s. [425]–452; Erja Laurila-Hellman ja Ben Hellman, »Receptionen av Zacharias Topelius verk i Ryssland före 1917» 2019, s. [395]–423.

148 Birgit Lunelund-Grönroos on kirjannut satakunta 1950-luvulle mennessä tehtyä yksittäisten satujen ja satuvalikoimien käännöstä, joista useimmat oli tehty suomeksi, englanniksi, viroksi, ranskaksi tai saksaksi.208Lunelund-Grönroos, Zachris Topelius’ tryckta skrifter 1854. Ensimmäiset suomennokset ovat vuodelta 1848,209»Fattig-gubben» ja »Sagan om Jättarne och Kung Autio», ks. kommentti s. 1322, sekä ZTS X:2. ja vuonna 1861 julkaistiin varhainen saksannos. Ennen vuotta 1898 Topeliuksen lastentarinoita käännettiin tanskaksi, norjaksi, englanniksi, saksaksi, ranskaksi, venäjäksi, viroksi ja italiaksi. Peter Siegfridsin tutkielma Topeliuksen englanniksi laadituista teksteistä viittaa siihen, että Pohjoismaiden ulkopuolella Topeliuksen suosio on ollut suurinta Englannissa ja Yhdysvalloissa. Siellä satuja julkaistiin 1800-luvun jälkipuoliskolla monissa lehdissä ja aikakauslehdissä, esimerkiksi tunnustetussa brittiläisessä lastenlehdessä Aunt Judy’s Magazinessa.210Siegfrids, »Zacharias Topelius in English Dress» 1988, s. 115, 117. Ks. myös Peter Siegfrids, »H. C. Andersen, Topelius och Aunt Judy» 1998, s. 38–42.

149 Monia Topeliuksen teksteistä julkaistiin myös Andrew Langin kahdessatoista satukokoelmassa, jotka ilmestyivät vuosina 1889–1913. Kirjoilla oli suuri vaikutus – niissä lukuisat sadut eri puolilta maailmaa esiteltiin ensimmäistä kertaa englanniksi, ja sarjan suuri suosio vaikutti paljolti siihen, että kiinnostus satuihin heräsi uudelleen englanninkielisissä maissa.211Jack Zipes, The Oxford Companion to Fairy Tales 2000, s. 288. Vuonna 1910 ilmestyneessä pienessä violetissa kirjassa julkaistiin tarinat »How Brave Walter Hunted Wolves», »Little Lasse», »The Sea King’s Gift» ja »The Raspberry Worm».212Andrew Lang, The Lilac Fairy Book 1910, s. 67, 132, 216, 229.

150 Tarinoita käänsivät sekä maallikot että ammattilaiset, ja käännöksiä julkaistiin niin erilaisissa valikoimissa kuin antologioissa ja lastenlehdissä, mutta Topelius ansaitsi niillä rahaa vain poikkeustapauksissa.213Birgit Lunelund-Grönroos, »Topelius sagor på utländska språk» 1956, s. 381 ff. Ks. myös alaluvut »Topeliuksen teosten julkaiseminen ulkomailla» ja »Käännökset» tekstissä Herberts, »Johdanto», Brev, eZTS XX:1. Monet kääntäjät sovittivat teokset uusille kohderyhmille. Runomuotoisia kertomuksia saatettiin työstää proosaksi, tapahtumapaikkoja ja ilmiöitä kotouttaa kääntäjän kotimaahan sopiviksi ja satuja saatettiin lyhentää ja niiden nimiä vaihtaa.214Lunelund-Grönroos, »Topelius sagor på utländska språk» 1956, s. 384. Siegfrids on tutkinut, kuinka Läsning för barn -kokoelman englanninnokset on sovitettu uudelle yleisölle, »Zacharias Topelius in English Dress» 1988, s. 115 f. Topeliuksen kirjeenvaihdosta selviää, että hän suhtautui käännöksiin yleensä myönteisesti silloinkin, kun ne suhtautuivat varsin vapaasti alkuperäistekstiin ja uuteen yleisöön, kunhan pohjimmainen merkitys säilyi.215Ks. esim. Topeliuksen kirje Johan Bäckwallille, joka käänsi kirjan Boken om Vårt Land (17.3.1856 och 8.2.1875), sekä alaluku »Översättningarna» tekstissä Herberts, »Johdanto», Brev, eZTS XX:1. Nordahl Rolfsen teki 1890-luvulla Pikku Matista norjalaisen pojan nimeltä Knut Pladsen ja muokkasi tarinaa »Axel och Stina» perin pohjin norjalaislapsia varten, mistä hän sai osakseen arvostelua Topeliuksen puolesta ja Topeliukselta itseltään (Nordahl Rolfsen–Topelius 24.9.1892 ja Topelius–Nordahl Rolfsen 10.11.1892; eZTS XX:1).

151 Läsning för barn -kokoelman ensimmäinen suomennos Lukemisia lapsille ilmestyi kuusiosaisena vuosina 1874–1883 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamana, suomentajana K. A. Hougberg. Siihen sisältyy 44 teosta Läsning för barn -kokoelman viidestä ensimmäisestä osasta.216Lunelund-Grönroos, Zachris Topelius’ tryckta skrifter 1954, s. 81 f., 85 ff. (kohdat 456, 460, 471, 480, 484), ks. myös digitaalisen laitoksen liite »Översättningar till finska». Mutta vielä vuonna 1884 Porvoossa toiminut kustantaja Werner Söderström piti Läsning för barnia suomenkielisiltä lapsilta »kätkettynä aarteena» ja ehdotti uuden painoksen julkaisemista.217Werner Söderström–Topelius 29.12.1884, Brev, eZTS XX:1. Jotta suomennoksesta tulisi mahdollisimman hyvä, työhön palkattiin useampi henkilö: Aatto Suppanen suomensi proosan, Eino Tamminen ja Olof Berg runot ja Alli Nissinen seitsemännen ja kahdeksannen osan Kaarlo Forsmanin avustuksella. Söderströmin kuvitettu laitos Lukemisia lapsille ilmestyi vuosina 1886–1897. Käännös muistuttaa läheisesti alkuteosta, mutta teokset on jaettu eri tavoin. Levittääkseen Topeliuksen kertomuksia yleisölle, jolla ei muuten ollut varaa ostaa Läsning för barnia, Söderström julkaisi siitä vuonna 1888 myös sekä ruotsiksi että suomeksi ilmestyneen valikoiman: Lilla sagoboken. Urval ur »Läsning för barn af Z. Topelius» eli Pikku satukirja. Valikoima »Lukemisia lapsille» teoksesta.

Lastenkirjallisuuden tutkimus

152 Topeliuksen lastenkirjoja on käsitelty perusteellisesti sekä kirjallisuushistoriallisissa yleiskatsauksissa ja elämäkerroissa että enemmän yksittäisiin kysymyksiin keskittyneissä kirjallisuustutkielmissa. Suomessa hänen työtään nuorison ja yleensäkin kansan kasvattajana pidetään hyvin merkittävänä, ja esimerkiksi Maija Lehtonen toteaa, että hänen lastenkirjojaan pidetään Suomessa osana kansankirjallisuutta.218Lehtonen, »Barnlitteraturforskningen» 1984, s. 193. Myös Ruotsissa lastenkirjallisuuden tutkijat ovat vahvistaneet Topeliuksen merkityksen oman kirjallisen ohjelman ja lastenkirjallisuuden kirjoittajana, mutta yleisissä kirjallisuushistoriallisissa katsauksissa esitetyt arviot vaihtelevat. Vuosituhannen vaihteen jälkeen kansainvälisesti näyttää kuitenkin vakiintuneen käsitys, joka vahvistaa Topeliuksen perustavan ja suuntaa-antavan merkityksen lastenkirjallisuuden synnylle ja kehitykselle Suomessa ja Ruotsissa.

153 Topeliuksen elämää ja työtä käsittelevissä kirjailijaelämäkerroissa hänen työlleen lastenkirjailijana varataan usein verraten niukasti tilaa. Eliel Vest kommentoi lastenkirjallisuutta pääpiirteittäin elämäkerrassaan Zachris Topelius. En biografisk studie (1905). Laajuudeltaan kaikkein vaikuttavimmassa kuvauksessa Topeliuksen elämästä ja kirjallisesta tuotannosta, Valfrid Vaseniuksen kuusiosaisessa teoksessa Zacharias Topelius. Hans lif och skaldegärning (1912–1930), lastenkirjallisuudelle on varattu kolme lukua, joissa käsitellään sekä Topeliuksen lastenkirjallisuusohjelmaa että hänen eri roolejaan lastenkirjallisuuden kentällä.219Vasenius, Zacharias Topelius. Hans lif och skaldegärning V 1927, s. 459–554. Teoksessaan Zacharias Topelius. Elämä ja toiminta (1917) A. J. Sarlin mainitsee Topeliuksen toiminnan lastenkirjallisuuden puolesta ja hänen merkityksensä lastenlehdille. Selma Lagerlöf sen sijaan käyttää satujen aineksia kuvatessaan Topeliuksen omaa elämää persoonallisessa ja kansantajuisesti kirjoitetussa elämäkerrassaan Zachris Topelius. Utveckling och mognad (1920). Hän toteaa, että Topelius nautti 1800-luvun jälkipuoliskolla Ruotsissa kirjallisesta suurvalta-asemasta, ja korostaa hänen työtään lastenkulttuurin puolesta.220Paul Nyberg toteaa, ettei Lagerlöf sentään »tehnyt hänestä satuhahmoa. Mutta Lagerlöf teki hänestä uneksijan, runoilijan, kullantekijän fantasian maailmoissa.» Nyberg, »Selma Lagerlöf och Zachris Topelius» 1947, s. 425. Paul Nybergin elämäkerta Zachris Topelius. En biografisk skildring (1949) sisältää vain yksittäisiä kommentteja lastenkirjallisuudesta. Toinen varhainen mutta rajattu tutkielma on Ernst Laguksen kirjallisuushistoriallinen essee »Sagan om björken och stjärnan» (1918), joka julkaistiin Topeliuksen satavuotisjuhlakirjassa.221Ks. kommentti tarinaan »Björken och Stjernan», s. 1285 f. Edellä mainittuja teoksia yhdistää kiinnostus elämän ja työn väliseen suhteeseen – näin Topeliuksen lapsille kirjoittamille kertomuksille haetaan taustaa hänen oman lapsuutensa tapahtumista.222Ks. myös Topelius, Självbiografiska anteckningar 1922, s. 261 f.

154 Suomenkielisessä Topelius-tutkimuksessa lapsille kirjoitettuja teoksia on käsitelty 1900-luvun alussa niukasti ja satunnaisesti ja sitten vuosisadan lopulle ja 2000-luvulle tultaessa koko ajan enemmän. Topeliusta luonnehditaan yksimielisesti uranuurtajaksi lastenkirjallisuuden historiassa, ja erityistä huomiota on kiinnitetty Topeliuksen luontokuvaan, hänen yhteiskunnallisiin näkemyksiinsä ja sosiaalisiin ohjelmiinsa sekä tyttöjen asemaan. Topeliuksen lastenkirjallisuutta käsittelevistä varhaisista artikkeleista mainittakoon Yrjö Wichmannin (1898) vertaileva tutkielma eri suomennoksista ja Paavo Snellmanin esitelmä Zacharias Topelius kasvatustieteilijänä 1905, jossa Topeliusta esitellään kasvattajana.223Wichmann, »Z. Topelius suomeksi», Valvoja 1 ja 2/1898, s. 24–28, 119–132; Snellman, Zacharias Topelius kasvatustieteilijänä 1905. Viljo Tarkiainen käsittelee vuonna 1918 Suomalaisessa Suomessa suomalaisen kansanrunouden vaikutusta Topeliuksen satuihin.224Tarkiainen, »Topeliuksen suhde suomalaiseen kansanrunouteen», Suomalainen Suomi 3 1918, s. 14. Esimerkkeinä kansanrunouteen pohjautuvista saduista mainitaan mm. »Koivu ja tähti», »Ahdin lahja» ja »Sampo Lappalainen», s. 27 f. Myös Kersti Bergroth ylistää Topeliusta kahdessa vuonna 1950 julkaisemassaan tekstissä, joista toisessa, »Lukekaa Topeliusta!» (s. 70–75), käytetään kahta esimerkkiä lastenkirjallisuudesta – Bergrothin mielestä Topeliusta tulisi lukea »lääkkeeksi» aikuiselle sielulle (s. 74).

155 Väitöskirjallaan Topelius saturunoilijana (1947) Kaarina Laurent oli ensimmäinen, joka kartoitti suomeksi Topeliuksen lastenkirjallista tuotantoa. Hän määrittelee Topeliuksen lastenkirjalliset teokset paljolti aihepiirin, tyylipiirteiden ja kirjallisten esikuvien pohjalta. Teokset asetetaan osaksi satuperinnettä, jossa H. C. Andersen on keskeisessä asemassa ja myös romantiikan ja kansanrunouden sekä kristillisen arvoperustan vaikutus nostetaan esiin.225Hän käsittelee myös Topeliuksen kasvatusihannetta. Laurent, Topelius saturunoilijana 1947, s. 328. Katsaus nojautuu suurelta osin Vaseniuksen kirjailijaelämäkertaan, ja elämäkertojen kirjoittajien tavoin Laurent mainitsee lapsuudenympäristön Kuddnäsissä Topeliuksen satumaailman konkreettisena innoittajana.226Elina Halttunen-Salosaari esittelee Laurentin Topelius-tutkijaksi ja ensimmäiseksi, joka väitteli Suomessa kirjallisuustieteen tohtoriksi lastenkirjallisuudesta (ks. »Kaarina Laurent Topelius-tutkijana», Onnimanni 1991:1, s. 40–43).

156 Eva von Zweigbergk pyrkii uraa uurtavassa teoksessaan Barnboken i Sverige 1750–1950 (1965) tarkastelemaan Topeliuksen kirjailijantyötä kokonaisuutena. Hänen vivahteikkaassa katsauksessaan kerrotaan Topeliuksen lapsuudesta Kuddnäsissä Uudessakaarlepyyssä, Andersenin jalanjäljissä kirjoitetusta esikoisteoksesta, lastenlehtien julkaisemisesta, Läsning för barnista ja Välskärin kertomuksista sekä etenkin lukuisista kuvittajista, jotka ovat alusta saakka elävöittäneet Topeliuksen kirjoja. Zweigbergk on kiinnittänyt erityisesti huomiota siihen, että Topeliuksen saduissa ja satunäytelmissä tytöt vaeltelevat pitkin metsiä ja mantuja yhtä reippaina ja valppaina kuin pojatkin.227Zweigbergk, Barnboken i Sverige 1750–1950 1965, s. 132; ks. myös Orlov, »’Var glad som sparven kvittrar’» 1999, s. 346. Myös Finn Zetterholm nostaa teoksessaan Barnvisan i Sverige (1969) Topeliuksen erityisasemaan, vaikka kirja keskittyykin tarkkaan vuosisadanvaihteesta vuoden 1910 aikoihin vallinneisiin lajityyppeihin ja aiheisiin. Zetterholm selittää syyksi, että Topelius oli paljon aikaansa edellä ja hänellä oli tavattoman suuri vaikutus vuosisadanvaihteen 1800–1900 lastenlauluihin.228Zetterholm, Barnvisan i Sverige 1969, s. 9 f.

157 Zweigbergk ja Zetterholm käsittelevät monia puolia Topeliuksen lastenkirjallisessa tuotannossa ja luovat perustan tutkimukselle, jota tehtiin 1970- ja 1980-luvuilla, jolloin lastenkirjallisuus tutkimusalana alkoi saada laajempaa hyväksyntää ja tukevamman jalansijan akateemisessa maailmassa. Lena Kårelandin vuonna 1977 julkaistussa Gurli Linderiä käsittelevässä väitöskirjassa, jossa pyritään ensimmäisen kerran tarkastelemaan järjestelmällisesti ruotsalaista lastenkirjallisuuskritiikkiä, nostetaan esiin Topeliuksen merkitys Ruotsin varhaisen lastenkirjakritiikin synnylle.229Kåreland, Gurli Linders barnbokskritik 1977, s. 17 ff. Kåreland vakiinnuttaa kuvaa Topeliuksesta 1900-luvulla lastenkirjasta käytyjen keskustelujen edelläkävijänä ja korostaa tärkeitä aspekteja hänen näkemyksissään lastenkirjallisuuden kirjoittamisesta. Seuraavana vuonna ilmestyneessä kirjassa Författarnas litteraturhistoria Lennart Hellsing korostaa Topeliuksen sekä määrällisesti että laadullisesti ainutlaatuista merkitystä ruotsalaiselle lastenkirjallisuudelle. Hänen mielestään myös elämäkertojen kirjoittajat, lähinnä Vasenius ja Nyberg, ovat käsitelleet Topeliuksen lapsille kirjoittamaa tuotantoa huomiota herättävän niukasti – »mikä on täysin kirjallisuushistoriallisen perinteen mukaista».230Lennart Hellsing, »När den svenska barnboken trampade ur barnskorna» 1978, s. 325 f.

158 Sonja Svensson on tutkimuksellaan auttanut merkittävästi ymmärtämään Topeliuksen keskeistä asemaa lastenkirjallisuudessa. Jo kirjallisuussosiologisesti suuntautuneessa väitöskirjassaan Läsning för folkets barn (1983) hän korostaa Topeliuksen laaja-alaista vaikutusta lasten lukemiseen. Laajassa lastenlehtiä ja ruotsalaista lastenlehdistöä käsittelevässä tutkimuksessaan hän on kiinnittänyt erityisesti huomiota Topeliuksen merkitykseen uusien asioiden esittelijänä ja edelläkävijänä ja näin lisännyt yleistä tietoa lastenkirjallisuushistoriallisesta viitekehyksestä, jossa Topelius aikoinaan toimi (2008; 2017). Laajassa tutkielmassa Barnavänner och skolkamrater (2018) kuvataan Topeliuksen »suunnatonta merkitystä kaikkien Pohjoismaiden lastenlehdille».231Svensson, Barnavänner och skolkamrater 2018, s. 71. Vrt. Svensson, »’En barntidning utan ZT är som en kyrka utan prest!’» 2008, s. 126–165. Artikkelissaan »Zacharias Topelius för Sveriges barn» (2019) hän kuvaa sitten yksityiskohtaisemmin Topeliuksen monipuolisen lastenkirjallisen tuotannon uraa uurtavia aspekteja.232Svensson, »Zacharias Topelius för Sveriges barn» 2019, s. [373]–393.

159 Toinen johtava Topelius-tutkija on Maija Lehtonen, joka on koonnut vuonna 2002 julkaistuun monografiaansa Aaveita ja enkeleitä, lapsia ja sankareita joitakin merkittävimmistä kirjailijan tuotantoa käsittelevistä artikkeleistaan.233Lehtonen on käsitellyt Topeliuksen kaunokirjallista proosaa vuodesta 1984 (ks. Köhler 2018, ZTS VII, s. LXXVIII) ja julkaissut artikkeleita muun muassa suomeksi, ruotsiksi, ranskaksi ja saksaksi. »Satu sadussa» esimerkiksi julkaistiin vuotta aiemmin (2001) saksaksi nimellä »Das Märchen im Märchen», s. 153–161. Luvussa »Satu sadussa» Lehtonen tarkastelee sadunkertojaa ja satua metanäkökulmasta. Hän kiinnittää erityisesti huomiota satujen alkuperään ja korostaa, että aiheet ovat Topeliuksen romanttis-idealistiselle maailmankatsomukselle sopivasti peräisin luonnosta ja unesta. Lehtosen Topeliuksen lastenkirjallisuutta käsittelevälle tutkimukselle on ominaista se, ettei hän katso sen eroavan olemukseltaan Topeliuksen muusta tuotannosta, vaan hän tarkastelee molempia rinta rinnan. Näin hänen tutkimuksensa korostaa muun muassa Marita Rajalinin, Nils Erik Forsgårdin ja Matti Klingen tutkimusten tavoin Topeliuksen tuotannon yhtenäisyyttä.234Rajalin, »Finlandssvensk barnlitteratur före 1945» 1984, s. 40; Forsgård, »Utopisten Topelius» 1999, s. 331; ks. myös Forsgård, I det femte inseglets tecken 1998, esim. s. 17; Klinge, »Varför skrev Universitets rektor sagor?» 1991, s. 12.

160 Lehtosen ja Rajalinin toimittamassa teoksessa Barnboken i Finland förr och nu (1984) Topeliusta luonnehditaan monipuoliseksi ja yhdeksi Suomen kulttuurielämän keskeisistä hahmoista 1800-luvun jälkipuoliskolla. Topeliuksen todetaan myös olleen maan ensimmäinen merkittävä lastenkirjailija ja laatineen oman kirjallisen ohjelman, joka julkaistiin sekä ruotsiksi että suomennettuna. Rajalin toteaa, että Topeliuksen ekologiset ihanteet nousivat uudelleen mielenkiinnon kohteeksi 1980-luvulla. Mary Ørvig tekee vastaavan havainnon Gidlundin kustantamon vuonna julkaiseman Läsning för barnin laitoksen esipuheessa, jossa hän kiinnittää huomiota kestävyysteemaan.235Ørvig, »Om Zachris Topelius» 1980, s. 60.

161 Väitöskirjassaan Topeliaaninen usko – Kirjailija Sakari Topelius uskontokasvattajana (2011) Pasi Jaakkola tutkii Topeliuksen uskon- ja uskontokasvatusta poikkitieteellisestä näkökulmasta, jossa yhdistetään teologiaa, kasvatustiedettä ja aatehistoriaa. Analyysissä käytetään lähtökohtana Topeliuksen luku- ja satukirjoja, ja muiden tutkijoiden tavoin Jaakkolan mukaan Jumala, isänmaa ja luonto muodostavat Topeliuksella synteesin, joka herättää lapsen tuntemaan pyhät arvot.236Jaakkola käyttää lähteenään ensisijaisesti teoksia Naturens Bok ja Boken om Vårt Land, Evangelium för barnen och Läsning för barn mutta myös myöhempiä suomenkielisiä painoksia kokoelmasta Lukemisia lapsille, joka levisi laajempiin piireihin. Pasi Jaakkola, Topeliaaninen usko – Kirjailija Sakari Topelius uskontokasvattajana 2011, s. 17, 53. Jaakkola toteaa myös, että Topeliuksen sivistysnäkemys vastaa paljolti 1800-luvun sivistysprojektia ja että Topelius näyttäytyy suvaitsevana konservatiivina, joka pyrki uudistuksiin oman kristillissosiaalisen ohjelmansa kautta. Hänen näkemyksensä mukaan Topeliuksen normatiivinen kasvatusfilosofia johtaa siihen, että lapsi näyttäytyy ihannelapsena, joka on olemassa vain kirjojen sivulla ja johon ajan kasvatusihanne yksinkertaistetussa muodossa henkilöityy.237Jaakkola 2011, passim. Välitettävät perinteiset sukupuoliroolit eivät välttämättä vastaa täysin Topeliuksen näkemystä asiasta mutta vastaavat hyvin kirjallista muotoa ja noudattavat yksinkertaistaen 1800-luvun yleistä tasa-arvokehitystä, ks. s. 139.

162 1980-luvulta alkaen monet tutkijat ovat joko käsitelleet yksittäisiä satuja tai tarkastelleet Topeliuksen lastenkirjallisuutta jostakin erityisestä näkökulmasta: Pekka Suhonen tuo Parnassossa vuonna 1983 esiin kellarin symbolisen merkityksen sadussa »Stjernöga»,238Suhonen, »Tähtisilmän kuoppa», Parnasso 1983, s. 149–152. ja kirjallisuustieteellisessä tutkielmassaan Halkeamia (1988) Leena Kirstinä analysoi Topeliuksen kertomusta »Den fallna julgranen» Viljo Tarkiaisen suomennoksena vuodelta 1901. Tarkiaisen suomennos mahdollistaa feministisen tulkinnan, joka ei kuitenkaan saa tukea ruotsinkielisestä alkutekstistä.239Leena Kirstinä, »Kertojan ja suomentajan vallassa. Sakari Topeliuksen Kaatunut joulukuusi » 1988, s. 11–20. Kerttu Manninen kritisoi kymmenen vuotta myöhemmin kyseistä vuosina 1901–1902 julkaistua käännöstä. Ks. Manninen, »Valtterin vauhdissa» 1998, s. 19–24.

163 Allan Tiitta kartoittaa Topeliuksen työtä maantieteilijänä väitöskirjassaan Harmaakiven maa (1994) ja mainitsee yksittäisiä lastenkirjallisia teoksia.240Pedagogisesti uudistusmielinen maantieteilijä Topelius näyttäytyy esimerkiksi tekstissä »Skolgossens Sommarvisa» ja Axelin ja Stinan keskustelussa; Tiitta, Harmaakiven maa 1994, s. 105 f., 200 f., 234 f. Jyrki Nummi analysoi satua »Björken och Stjernan» väitöskirjassaan Jalon kansan parhaat voimat (1993) Maamme kirjassa (1944) julkaistun version pohjalta.241Ks. sadun kommentti, s. 1285 f. Nummi, Jalon kansan parhaat voimat 1993, s. 173 f., 296. Myös Matti Klinge kommentoi muutamia Topeliuksen lapsille kirjoittamia teoksia kirjoissaan Suomen sinivalkoiset värit ( 1982) ja I dylli ja uhka (1998).242Klinge mainitsee lastenkirjallisuuden vain harvoin, mutta silloin hän luonnehtii satuja ja satunäytelmiä Topeliuksen kasvatuksellisen ja moraalisen jälkimaineen kulmakiviksi. Klinge sijoittaa Topeliuksen laajaan kulttuuriseen viitekehykseen ja tuo samalla esiin vaikutteita, jotka ovat jättäneet jälkensä myös lastenkirjallisuuteen.

164 Antologiaan Päivän Topelius (1998) on koottu lyhyehköjä ja henkilökohtaisia Topeliuksen lastenkirjallisuutta käsitteleviä tekstejä. Siinä käsitellään muun muassa uusia käännöksiä, modernisointeja ja muokkauksia, satujen kuvituksia ja Topeliuksen esikuvaa H. C. Andersenia sekä eräitä lastennäytelmiä. Topeliuksen kasvatusajattelua käsitellään Timo Jantusen teoksessa Satu kasvattaa (2000), jossa Topeliuksen satuja verrataan nykypäivän eettiseen kasvatukseen.243Jantunen toteaa, että Topeliuksen ajattelu edustaa empatian (»Moppe»), nykyihmisen haasteiden (»Nora, som ej ville vara barn») ja anteeksiannon (»Rinaldo Rinaldini») käsitteitä, Satu kasvattaa. Topeliuksen sadut ja kasvatusajattelu 2000. Jantunen käsittelee Topeliuksen kasvatusajatuksia tarkemmin kirjoituksessaan »Topeliuksen kasvatusajattelu ja sen soveltaminen tänään», Taru ja totuus – Saga och sanning 2008, s. 51–78, sekä teoksessa Myötätunto ja viisaus Topeliuksen ajattelussa 2019. Hannu Syväoja puolestaan vertailee Topeliuksen kasvatusihanteita nykyisiin kirjassaan Pieni kirja Topeliuksesta (2017).244Syväoja, Pieni kirja Topeliuksesta 2017, s. 179–231.

165 Topelius-seuran aloitteesta on julkaistu kaksi kaksikielistä antologiaa, joihin sisältyy myös lastenkirjoja käsitteleviä artikkeleita. Antologiassa Topelius elää – Topelius lever (2005) Satu Apo käsittelee Topeliuksen roolia eurooppalaisena »satusetänä» käyttäen lähtökohtanaan Prinsessa Ruususesta kertovaa näytelmää.245Apo, »Topeliuksen Ruususen eurooppalaiset juuret» 2005, s. 139–184. Apo näyttää, kuinka keskiaikainen aihe on muuttunut ajan mittaan ja kuinka Topeliuksen versio heijastaa omaa aikaansa viittaamalla katovuosiin ja nykymittapuun mukaan vanhentuneeseen naiskuvaan.246Ks. sadun »Prinsessan Törnrosa» kommentti, s. 1289 f. Myös Hanna Samola toteaa, että Topelius kuvaa saduissaan kasvien rooleja perinteisesti sukupuolittuneina ja selvästi erillisinä: kukat symboloivat yleensä naisellisuutta ja puut miehisyyttä.247Samola, »Kasvikuvausten etiikka ja sukupuolittuneet kasvit Zacharias Topeliuksen saduissa» 2019, s. 83–94. Paula Rossi vertailee kahta »Pikku Matti»-sadun suomennosta, joista toinen on vuosilta 1906–1907 ja toinen vuodelta 1990.248Rossi, »Miten Pikku Matin kävikään?» 2005, s. 127–138. Versioista näkyy toisaalta erilainen käännösmenetelmä ja toisaalta yhteiskunnan vaikutus: viimeksi mainitusta on poistettu suuri osa uskonnollisesta aineksesta, ja isänmaallisuutta ja sotaa käsitteleviä kohtia on muotoiltu uudelleen.249Artikkeli perustuu kahteen aiempaan artikkeliin: Paula Huhtala, »Topeliuksen ’Pikku Matin’ eri versiosta», Matkalla kielestä kieleen. Juhlakirja Rune Ingon 60-vuotispäiväksi 1998 ja »Jämförelser mellan olika översättningar av Topelius saga ’Pikku Matti’», Översättning och tolkning. Rapport från ASLA:s höstsymposium Stockholm 5–6 november 1998 2000.

166 Antologiassa Taru ja totuus – Saga och sanning (2008) Eeva Mustonen analysoi Topeliuksen lastenteatterinäkemystä kasvatuksellisesta näkökulmasta ajatuksena »säädyllisestä vapaudesta», hallittuna keinona johdattaa lasta kohti yhteisiä tavoitteita hyvän yhteiskunnan ja hengellisyyden puolesta. Tuotannossaan Topelius edustaa osaksi 1800-luvun kasvatusajattelua, mutta osaksi hän liittyy tukemaan uudenlaista, lapsen näkökulmaan keskittyvää kasvatusta.250Mustonen, »Topeliuksen lastenteatterikäsityksen kasvatukselliset vapauspyrkimykset» 2008, s. 79–115. Irja Bergman tunnistaa sadussa »Björken och Stjernan» kolme tasoa: historiallisen, romanttisen ja myyttisen.251Ks. sadun kommentti, s. 1285 f.; Bergman, »Koivu ja tähti – monikerroksinen satu» 2008, s. 166–171. Toinen antologia, jossa suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden luontokuvaa esitellään laajasti kirjallisuushistorian näkökulmasta, on Tapion tarhoista turkistarhoille (2011). Topeliuksen itseoikeutettu tienraivaajan asema käy ilmi Leena Kirstinän, Toni Lahtisen ja Vesa Haapalan artikkeleista.252Kirstinä, »Zacharias Topeliuksen Luonnonkirja » 2011, s. 42–54; Kirstinä, »Vattumato olemisen suuressa ketjussa. Zacharias Topelius eläinten suojelijana» 2011, s. 55–62; Lahtinen, »Sampon matka koukojen kotoon. Erämaan merkityksistä Zacharias Topeliuksen sadussa ’Sampo Lappalainen’» 2011, s. 63–75; Haapala, »Metsän turvaajat. Luonto ja sen suojelu Zacharias Topeliuksen satudraamassa ’Tapion ukko’» 2011, s. 76–89. Haapala sukeltaa syvälle Topeliuksen lastennäytelmään »Metsänkuningas» ja korostaa sen kasvatuksellis-filosofisia piirteitä osana eurooppalaista humanismia ja hegeliläistä luonnonfilosofiaa. Ekokriittinen näkökulma erottuu varsinkin kohtauksessa, jossa luonto palaa alkuperäistilaansa.253Aihe on tuttu saduista, myyteistä ja apokalyptisestä kirjallisuudesta ja korostaa rajanvetoa ihmisen ja luonnon, vanhan ja uuden ajan välille; Haapala, »Metsän turvaajat» 2011, s. 81. Haapala korostaa Topeliuksen politisoivan luontoa kuvaillessaan metsän, suomalaisten elinympäristön ja kansakunnan tulevaisuuden elinehtoja. Kirstinä toteaa, että Topelius puolusti eläinsuojelun lähtökohtana oikeudenmukaisuutta kaikkia lajeja kohtaan ja kuvasi kristillisen luonnonfilosofian pohjalta, että elävät olennot olivat lenkkejä ketjussa, jossa jokainen olento on osa kokonaisuutta. Toni Lahtinen osoittaa, kuinka sadussa »Sampo Lappalainen» Suomen luonto kuvastaa suomalaisten kansallista identiteettiä – ja luonnehtii tarinaa kansalliseksi kehityskertomukseksi. Lapin erämaa edustaa kristityn maailman rajoja, ja lapsen matkatessa pakanallinen Lappi saa oman paikkansa Jumalan siunaamassa isänmaassa. Antologiassa The Arctic in Literature for Children and Young Adults (2020) Lahtinen palaa arktisen aineksen merkitykseen sadussa »Sampo Lappalainen».254Toni Lahtinen, »Arctic Wilderness in Zachris Topelius’s Fairy Tale ‘Sampo Lappelil’» 2020, s. 178–188. Ks. myös JoAnn Conrad, »Encountering Otherness in the Geographical Imaginary Lapland Journeys in Early Swedish Children’s Books», s. 107–121 samassa niteessä.

167 Yleisteoksessa Lastenkirjallisuus Suomessa 1543–1850 (1981) Ulla Lehtonen käsittelee Topeliuksen esikoiskokoelmia Sagor I–IV.255Teos perustuu Lehtosen vuonna 1972 julkaistuun lisensiaattityöhön. Topeliusta tarkastellaan eräänlaisena vedenjakajana, koska uskonnollis-siveysopillinen lastenkirjallisuus sai suunnilleen niihin aikoihin tehdä Suomessa tilaa kansansadulle ja taidesadulle. Riitta Kuivasmäki tarkastelee kirjallisuushistoriallisesti ja sosiologisesti suuntautuneessa väitöskirjassaan Siiwollisuuden tuntoa ja ylewältä kauneuden mieltä. Suomenkielinen nuorisokirjallisuus 1851–1899 (1990) Topeliusta lastenkirjallisuuden itseoikeutettuna auktoriteettina, jonka merkitystä on vaikea liioitella. Akateemisen asemansa ansiosta Topeliusta arvostettiin, ja hänen ohjelmansa lasten hyväksi lukemistoksi vaikutti kustantajiin, lääkäreihin ja aloitteleviin kirjailijoihin.256Kuivasmäki, Siiwollisuuden tuntoa ja ylewältä kauneuden mieltä 1981, passim.

168 Yleiskatsauksista Topeliuksen lastenkirjallista tuotantoa esitellään suomeksi teoksissa Sata vuotta sadun ja seikkailun mailla. Suomalaisen lasten- ja nuorisonkirjallisuuden vaiheita (1958), Robinsonista Muumipeikkoon. Viisikymmentä nuortenkertojaa (1962), Suomen kirjallisuus VIII. Kirjallisuuden lajeja (1970), Moraalin kukkia ja pörröisiä veitikoita. Suomenruotsalaisia satukirjailijoita 1847–1939 (1996) ja Pieni suuri maailma. Suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historia (2003).257Mukana ei ole kirjallisuushistoriallisia yleisteoksia, joissa ei keskitytä erityisesti Topeliukseen tai lastenkirjallisuuteen.

169 Yleisteoksessa Pieni suuri maailma (2003) Topelius on ainoa kirjailija, jolle on varattu oma luku. Siinä Maija Lehtonen esittelee hänen puolen vuosisadan pituista lastenkirjailijan uraansa – yhtä lailla hänen näkemystään lastenkirjallisuuden romanttis-kasvatuksellisesta tehtävästä kuin tarinoista »Koivu ja tähti» ja »Lintu Sininen» tuttua satumaailmaa.258Lehtonen, »Puoli vuosisataa lasten kirjailijana – Zacharias Topelius» 2003, s. 20–31. Lisäksi Topeliuksen kirjailijantyötä käsitellään muutamissa muissa artikkeleissa, mm. Maria Laukka, »Suomalaisen lastenkirjankuvituksen kehitys» 2003, s. 89–136. Topeliuksen suhdetta romantiikan perinteeseen selvitetään myös Bettina Kümmerling-Meibauerin artikkelissa »Images of childhood in Romantic children’s literature» (2008) ja Päivi Lappalaisen artikkelissa »Child figures in Läsning för barn by Zacharias Topelius» (2017). Kümmerling-Meibauer tosin käsittelee Topeliusta lähinnä ohimennen mutta sijoittaa hänet osaksi perusteellisesti kuvattua romanttista perinnettä, joka muodostaa merkittävän aate-ja kirjallisuushistoriallisen taustan »mielikuvituksen pedagogiikalle» ja lastenkirjallisuuteen tuohon aikaan ilmestyneille uusille lapsihahmoille. Lappalainen kuvaa tarkemmin Topeliuksen suhdetta romantiikan perinteeseen ja keskittyy hänen tapaansa kuvata lasta kokoelmassa Läsning för barn. Lappalainen tuo esiin myös Topeliuksen lapsikuvan ja luonnon välisen yhteyden ja käsittelee sitä suhteessa Fröbelin pedagogiikkaan.259Päivi Lappalainen, »Child Figures in Läsning för barn by Zacharias Topelius» 2018, s. 23–34.

170 Myös Göte Klingbergin teoksessa Den tidiga barnboken i Sverige (1998) Topeliusta kuvataan selvästi romantiikan perinteeseen kiinnittyneeksi lastenkirjailijaksi. Erityinen huomio kiinnittyy tarinaan »Walters första äfventyr», jota luonnehditaan kuvaavaksi ruotsalaiseksi alkuperäisesimerkiksi ajalleen uudesta lajityypistä, idyllis-realistisesta lapsikuvauksesta, jossa on vähän jos lainkaan osoittelevaa moraaliopetusta.260Klingberg, Den tidiga barnboken i Sverige 1998, s. 91 ff. Myös Eva von Zweigbergk (Barnboken i Sverige 1750–1950 1965, s. 120), Finn Zetterholm (Barnvisan i Sverige 1969, s. 63) ja Olle Widhe (»Lekens alternativa geografi» 2014, passim.) ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että Topelius kuvasi jo varhain kurittomia lapsia uppoutuneina leikkeihin, jotka noudattivat aikuisten maailmasta poikkeavaa järjestystä. Klingberg huomauttaa myös, että Walter on varsinainen »vintiö» mutta romantiikan hengessä silti »moraalinen», koska hän ei tee kolttosiaan pahantahtoisuudesta vaan vain siksi että aina unohtaa vanhempiensa kiellot.261Klingberg, Den tidiga barnboken i Sverige 1998, s. 93. Klingbergin näkökulma korostaa Walterin luonteenpiirteitä ja täsmentää lastenkirjallisuuteen 1800-luvun puolivälissä ilmestyneen kuvittelevan lapsen kuvausta.

171 Samanlainen näkemys on lähtökohtana poikakirjatutkijoilla, jotka ovat Klingbergin jälkeen käsitelleet vaihtelevassa määrin Topeliuksen tuotantoa. Magnus Öhrn mainitsee tarinan »Walters Äfventyr» kuvauksena pojan kaipauksesta pois kotoa seikkailujen täyttämään poikien maahan artikkelikokoelmassa Pojklandet (2017).262Öhrn, Pojklandet. Pojken i svensk barn- och ungdomslitteratur 2017, s. 12. Olle Widhe käsittelee leikkivää poikaa ja lasten näkökulmaa samalla tavoin monografiassa Dö din hund! (2015) sekä monissa muissa artikkeleissa.263Widhe, »Inventing Subjectivity and the Rights of the Child» 2018, s. [265]–282; »Trollkarlar och små barn i Lappland» 2018, s. [21]–36. Maija Lehtonen pohtii sen sijaan tytön käsitettä Topeliuksen lastenkirjallisuudessa ja kiinnittää huomiota siihen, että Läsning för barn -kokoelmassa esiintyvien lukuisten historiallisten esikuvien joukossa kaksi on naisia.264Fredrika Bremer ja Jeanne d’Arc, ks. kommentti s. 1342. Lehtonen, »Tyttö kuin sokerikakku?» 2008, s. 172–186. Tytöstä välittyvässä kuvassa arvostetaan kotiaskareita, huolehtimista, empatiaa ja avioliittoa, ja fyysistä toimintaa suositellaan myös tytöille.

172 Topeliuksen perustavanlaatuista merkitystä Ruotsin teatteritaiteelle ovat käsitelleet monet teatterintutkijat, kuten Anita Lindvåg kirjassaan Möte med barnteatern (1995) ja Karin Helander kirjassa Från sagospel till barntragedi (1998). Helander toteaa, että Topeliuksella oli suuri merkitys ruotsalaiselle lastenteatterille ja hänen lastendraamansa saavutti ennenkuulumattoman suosion. Hän kiinnittää huomiota myös siihen, että Topelius arvosteli ammattimaisten lapsinäyttelijöiden käyttöä aikakauden lastenteatterissa, ja siihen kuinka tämä tasapainoili moraaliopetusten ja satumaisten mielikuvitusmaailmoiden välillä. Helander myös huomauttaa, että Topeliuksen tyttörooleissa näkyy monenlaisia puolia, kuten uteliaisuutta, urheutta ja rohkeutta.265Helander, Från sagospel till barntragedi 1998, s. 24. Myös Pentti Paavolaisen »Genre, samhälle, metateater – reflektioner över Topelius dramatik» (2019) käsittelee Topeliuksen lastennäytelmiä, joita hän kirjoitti huomattavasti enemmän kuin aikuisten draamaa. Paavolainen käsittelee lastendramatiikan erilaisia jaotteluja ja selvittää, kuinka niitä voidaan soveltaa kirjailijanuran eri vaiheisiin. Hän myös toteaa, että Topeliuksen idealistiset näkemykset lastenkasvatuksesta saattoivat säilyttää asemansa 1960-luvulle saakka suurelta osin juuri lastennäytelmien ansiosta.266Pentti Paavolainen, »Genre, samhälle, metateater – reflektioner över Topelius dramatik» 2019, s. 217 f.

173 Topeliuksen lastenkirjojen muille kielille tehtyjä käännöksiä ovat viime aikoina kartoittaneet Ben Hellman, Erja Laurila-Hellman ja Yvonne Leffler. Kirjassaan Fairy Tales and True Stories. The History of Russian Literature for Children (2013) Hellman toteaa, että Topeliuksen sadut elivät pitempään Venäjällä ja Neuvostoliitossa kuin kirjailijan omassa kotimaassa.267Hellman, Fairy Tales and True Stories. The History of Russian Literature for Children and Young People (1574–2010) 2013, s. 133. Antologiassa Författaren Topelius – med historien mot strömmen (2019) Hellman kehittelee näitä havaintoja edelleen Erja Laurila-Hellmanin kanssa. He toteavat, että suomalaiskirjailijoista Topeliusta on käännetty eniten venäjäksi, mutta hänen suosionsa on myös säilynyt parhaiten. Mainittakoon, että maan ensimmäinen lastenteatteri, Moskovan lastenteatteri, valitsi vuonna 1921 avajaisnäytelmäkseen näyttämösovituksen sadusta »Adalminan helmi». Satu sovitettiin neuvosto-olosuhteisiin siten, että sen sijaan, että Adalmina olisi pitänyt rikkautensa, hän jakoi lähimmäisenrakkauden puuskassa kaiken omaisuutensa köyhille ja luopui vallasta.268Laurila-Hellman ja Hellman, »Receptionen av Zacharias Topelius verk i Ryssland före 1917» 2019, s. 414. Samassa antologiassa Yvonne Leffler kartoittaa Topeliuksen kulttuurienvälistä levinneisyyttä 1800-luvulta eteenpäin. Leffler toteaa, että ensimmäiseksi käännettiin satuja, ensin suomeksi ja sitten saksaksi. Hellmanin ja Laurila-Hellmanin tavoin Leffler käyttää tutkimuskohteenaan Topeliuksen koko käännettyä tuotantoa, vaikka lastenkirjallisuudelle onkin annettu runsaasti tilaa. Lastensadut näyttävätkin kansankuvausten ohella kestäneen parhaiten aikaa, ja Leffler toteaa, että ulkomailla levinneimpiä teoksia ovat olleet sadut »Sampo Lappalainen» ja »Adalminan helmi».269Leffler, »Zacharias Topelius i världen» 2019, s. 442.

174 Läsning för barn -kokoelman monet käännökset muodostavat yhdessä viimeisten 150 vuoden aikana ilmestyneiden lukuisien ruotsinkielisten laitosten kanssa ainutkertaisen ja runsaan aineiston, joka auttaa ymmärtämään lastenkirjallisuuden historiallista kehitystä. Sen tukena ovat vielä kirjailijan tuotannon pitkä vastaanottohistoria, kirjailijan lähettämät ja vastaanottamat kirjeet sekä lukuisat kuvittajat ja taiteilijat, jotka ovat tulkinneet tekstejä eri aikoina ja eri yhteyksissä. Topelius työskenteli yli 30 vuotta järjestelmällisesti Läsning för barn -kokoelman parissa ja kirjoitti merkittäviä tekstejä lähes kaikkiin lastenkirjallisuuden lajityyppeihin. Hän kunnostautui myös ottamalla lapset ja heidän mielikuvituksensa vakavasti – ja loi kenties ainoana lastenkirjailijana yhtenäisen ja turvallisen lapsuuden maailman, joka viittasi itsepintaisesti omaan itseensä aivan kuin se olisi ollut oikeasti olemassa. Lukijan silmien eteen saattoi äkkiä ilmestyä monia vanhoja tuttuja, jotka leikkivät onnellisia leikkejä kesäisellä niityllä, ja samalla näki myös kirjailijan ilahtuvan omasta luomuksestaan: »Niityllä oli monta poikaa ja tyttöä jo ennestään. Siellä oli vallaton Valtteri, joka joutui pahaan pulaan kiekkonsa kanssa, ja Kalle, joka oli opettanut Kaisalle Euroopan karttaa ja Matti, joka oli puolustanut Urholan linnaa ja Emma, joka oli kuullut sinikellojen soittoa, ja Aina ja Terese, jotka olivat tavanneet haltijan metsässä. He heittivät palloa ja kiekkoja, olivat "leskisillä", leikkivät "haukkaa ja kyyhkystä." Ja se oli hyvin hauskaa.»270Topelius, Läsning för barn 2, s. 230.

Viitteet

  1. 1Eva von Zweigbergk, Barnboken i Sverige 1750–1950 1965; Sonja Svensson, »Zacharias Topelius för Sveriges barn» 2019, s. 373–393.
  2. 2Zacharias Topelius, Sagor. Första samlingen 1847, s. 69.
  3. 3Gurli Linderistä ja Topeliuksesta, ks. Lena Kåreland, Gurli Linders barnbokskritik 1977. Ks. myös Sonja Svensson, Barnavänner och skolkamrater. Svenska barn- och ungdomstidningar 1766–1900 sedda mot en internationell bakgrund 2018, s. 74.
  4. 4Topelius, »Om läsning för barn I.», Helsingfors Tidningar 7.11.1855. Topeliuksen lukemista käsittelevistä teksteistä Helsingfors Tidningarissa, ks. Kåreland, Gurli Linders barnbokskritik 1977, s. 18 ff.
  5. 5Topelius, Läsning för barn 2, s. 184 ja 206.
  6. 6Göte Klingberg, Svensk barn- och ungdomslitteratur 1964, s. 318.
  7. 7Kümmerling-Meibauer, »Images of childhood in Romantic children’s literature» 2008, s. 189.
  8. 8Ibid.
  9. 9Ibid., s. 183.
  10. 10Topelius, Läsning för barn 4, s. 542.
  11. 11Romanttisen liikkeen lapsia ja lapsuutta koskevista näkemyksistä on kirjoitettu paljon. Käytän tässä lähteenä Karen M. Smithin teosta The Government of Childhood. Discourse, Power and Subjectivity 2014, s. 135.
  12. 12Topelius, Läsning för barn 6, s. 841, kursivointi alkuperäistekstin (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on Aatto Suppasen suomennos teoksesta Lukemisia lapsille 4, WSOY 1893).
  13. 13Ibid., s. 855 (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on Aatto Suppasen suomennos teoksesta Lukemisia lapsille 4, WSOY 1893).
  14. 14Topelius, Blad ur min tänkebok 1898, s. 109.
  15. 15Jean-Jacques Rousseau, Émile eller Om uppfostran I 1977–1978, s. 180 ja 216.
  16. 16Topelius, »Om läsning för barn. I.», Helsingfors Tidningar 7.11.1855.
  17. 17Suzanne Kirschner, The Religious and Romantic Origins of Psychoanalysis. Individuation and Integration in Post-Freudian Theory 1996, s. 136.
  18. 18Lappalainen, »Child Figures in Läsning för barn by Zacharias Topelius» 2018, s. 25.
  19. 19Topelius, »Huru doktor Frobel uppfostrade små barn», Helsingfors Tidningar 5.3.1856. Ks. myös Håkan Anderssonin »Johdanto» editioon Naturens Bok och Boken om Vårt Land, ZTS XVII, s. 19, sekä Pia Forssellin kommentti editiossa Noveller, ZTS IV, s. 357. Topeliuksen myönteisestä suhtautumisesta lastentarhoihin, ks. Blad ur min tänkebok 1898, s. 109 f.
  20. 20Topelius, Barnträdgården. Små berättelser och dikter för den första ungdomsåldern 1853, ks. Övrig barnlitteratur, ZTS X:2.
  21. 21Smith, The Government of Childhood. Discourse, Power and Subjectivity 2014, s. 135.
  22. 22Kümmerling-Meibauer, »Images of childhood in Romantic children’s literature» 2008, s. 183 ff.
  23. 23Topelius, »Huru doktor Frobel uppfostrade små barn», Helsingfors Tidningar 5.3.1856.
  24. 24Topelius, Läsning för barn 2, s. 280.
  25. 25Ibid.
  26. 26Håkan Andersson, »Aliquid in omnibus, nihil in toto – Z. Topelius på barrikaderna i 1860-talets skoldiskussion» 2008, passim.
  27. 27Topelius, »Om läsning för barn», Helsingfors Tidningar 7.11., 28.11., 8.12., 19.12.1855 ja »Barnböcker till julen», Helsingfors Tidningar 20.12.1860. Håkan Andersson käyttää kirjoituksessaan »Aliquid in omnibus, nihil in toto» (2008) lähtökohtanaan pääasiassa Topeliuksen artikkeleita, jotka julkaistiin Tidskrift utgifven af Pedagogiska föreningen i Finland -aikakauslehdessä vuosina 1866 ja 1867. Ks. myös Läsning för barn -kokoelman ensimmäisen ja toisen osan esipuhe sekä kahdeksannen osan teos »Behåll din krona». Uno Stadius on koonnut Topeliuksen pedagogiset ajatukset teokseen Barnens skyddslingar. Ett pedagogiskt testamente av Z. Topelius 1925.
  28. 28Topelius–C. A. Wetterbergh 10.11.1871: »Niin Ruotsi kuin Suomikin tarvitsisi kipeästi eräänlaista kirjallista tuomaristoa, joka vähän ennen jokaista joulua ryhtyisi arvioimaan uutta ja vanhaa nuorison lukemista, – tuomaristoa, joka antaisi kiertelemättä langettavan tai vapauttavan tuomion; – niin tärkeää olisi olla ’tekemättä vahinkoa yhdellekään pienimmistä’.», Wetterberghska brevsamlingen, Kungliga biblioteket.
  29. 29Topelius, Läsning för barn 3, s. 326 (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on Eino Tammisen ja Olof Bergin suomennos teoksesta Lukemisia lapsille 2, WSOY 1893).
  30. 30Clas Zilliacus, »Johdanto», Ljungblommor, ZTS I, s. XXII.
  31. 31Topelius, »Eos, Tidskrift för Barn», Helsingfors Tidningar 10.12.1853.
  32. 32Topelius, »Om läsning för barn. I», Helsingfors Tidningar 7.11.1855.
  33. 33Topelius, Blad ur min tänkebok 1898, s. 110. Ks. myös Håkan Anderssonin »Johdanto» editioon Naturens Bok och Boken om Vårt Land, ZTS XVII, s. 19.
  34. 34Topelius, Helsingfors Tidningar 7.11.1855.
  35. 35Julius Humblesta ja vuosisadan vaihteen lastenkirjallisuuskäsityksestä, ks. Klingberg, Sekelskiftets barnbokssyn och Barnbiblioteket Saga 1966, s. 12–15.
  36. 36Julius Humble, Vår tids ungdomsläsning, hennes inflytande och riktiga ledning 1871. Julius Humblen kirjeet Topeliukselle 30.10.1871 ja 14.6.1872.
  37. 37Humble, Vår tids ungdomsläsning 1871, s. 84.
  38. 38Ibid., s. 47.
  39. 39Topelius–Albert Bonnier 24.3.1872, Brev, eZTS XX:1. »Vår tids ungdomsläsning. Hennes inflytande och riktiga ledning af Julius Humble», Tidskrift utgifven af Pedagogiska föreningen i Finland 1872:1, s. 36–44.
  40. 40Ibid., s. 36.
  41. 41Ibid., s. 37.
  42. 42Olle Widhe, Dö din hund! 2015, s. 119.
  43. 43Topelius, Läsning för barn 3, s. 332 (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on Aatto Suppasen suomennos teoksesta Lukemisia lapsille 2, WSOY 1893).
  44. 44Widhe, Dö din hund! 2015, s. 119.
  45. 45Topelius, »Om läsning för barn. I», Helsingfors Tidningar 7.11.1855.
  46. 46Topelius, Läsning för barn 1, s. 5.
  47. 47Topelius, Läsning för barn 3, s. 391. Ks. myös Widhe , Dö din hund! 2015, s. 115 f.
  48. 48Rousseau, Émile I 1977–1978, s. 71.
  49. 49Topelius, Självbiografiska anteckningar 1922, s. 36 f.
  50. 50Topelius, Läsning för barn 2, s. 194 (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on Aatto Suppasen suomennos teoksesta Lukemisia lapsille 2, WSOY 1893).
  51. 51Ibid. (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on Aatto Suppasen suomennos teoksesta Lukemisia lapsille 2, WSOY 1893).
  52. 52Göte Klingberg, Den tidiga barnboken i Sverige 1998, s. 125.
  53. 53Carola Herbertsin johdanto Topeliuksen kirjeenvaihtoon Albert Bonnierin kanssa, Brev, eZTS XX:1, sekä Pia Forssellin johdanto editioon Fältskärns berättelser, ZTS VII, s. LVIII.
  54. 54Kümmerling-Meibauer, »Images of childhood in Romantic children’s literature» 2008, s. 184.
  55. 55Topelius, Sagor. Första samlingen 1847, sivunumeroimaton.
  56. 56Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden kehyskertomusta on verrattu Esaias Tegnérin Axeliin, joissa molemmissa kerrotaan, mitä runoilija väittää kuulleensa vanhan soturin kertovan kauan sitten myöhään illalla. Vrt. kommentti teoksesta Fänrik Ståls sägner kirjassa Johan Ludvig Runeberg, Samlade skrifter 14 1987, s. 72 f. Topelius luki Tegnérin Axelin ja arvosti sitä, mikä selviää hänen päiväkirjoistaan, ks. esim. 31.7. ja 9.11.1834, ZTS XXI, s. 170 ja 210 f. Ks. myös Välskärin kertomusten kymmenes kertomus, jossa Tegnérin Axel mainitaan, ZTS VII, s. 717.
  57. 57Forssell, »Ramberättelser och samband i Topelius prosa» 2019, s. 149 ff.
  58. 58Lehtonen, »Das Märchen im Märchen oder Das Bild des Märchenerzählers bei Topelius und einigen anderen Autoren» 2001, s. 153. Sadun tarkastelemisesta metafiktiivisenä ja itsereflektiivisenä lajityyppinä, ks. Stijn Praet & Anna Kérchy (ed.), The Fairy-Tale Vanguard. Literary Self-Consciousness in a Marvelous Genre 2019.
  59. 59Nimetön, »Litteratur.», Morgonbladet 10.2.1848.
  60. 60Nimetön, »Literatur.», Morgonbladet 1.3.1849.
  61. 61Ks. myös Carola Herbertsin kommentti runosta »Ljungblommor» editiossa Ljungblommor, ZTS I, s. 307.
  62. 62Jack Zipes, Breaking the Magic Spell 1979, s. 20 ff.
  63. 63Kaarina Laurent, Topelius saturunoilijana 1947, s. 11 ff., 158 ff., 168 ff.
  64. 64Otto Brunken (red.), Handbuch zur Kinder- und Jugendliteratur. Von 1850 bis 1900 2008, s. 356.
  65. 65Nordlinder, Sekelskiftets svenska konstsaga 1991, s. 23; ks. myös Klingberg, Svensk barn- och ungdomslitteratur 1591–1839 1964, s. 116 f.
  66. 66Topelius, Läsning för barn 8, s. 1103 (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on Alli Nissisen ja Kaarlo Forsmanin suomennos teoksesta Lukemisia lapsille 8, WSOY 1897).
  67. 67Karin Helander, »Barn i dramatiken, på scenen och i publiken» 2019, s. 47–73; ks. myös Helander, Från sagospel till barntragedi 1998, s. 23 f.
  68. 68Topelius, Läsning för barn 1, s. 5.
  69. 69Ibid.
  70. 70Klingberg, Den tidiga barnboken i Sverige 1998, s. 49 f.
  71. 71Matti Klinge, Idyll och hot 2000, s. 17; Paul Nyberg, Zachris Topelius 1949, s. 61; Maija Lehtonen, »Cirkusprinsessans förvandlingar» 2003, s. 46.
  72. 72Topelius–C. A. Wetterbergh 1.1.1866. Paul Nyberg kertoo yhdestä »Rinaldo Rinaldinin» esityksestä Topeliuksen perheen kotona, ks. Zachris Topelius 1949, s. 320.
  73. 73Topelius, Läsning för barn 1, s. 5.
  74. 74Ibid., s. 98 (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on teoksesta Lukemisia lapsille 1, WSOY 1893).
  75. 75Ks. Litteraturbankenin Dramawebben. Lisää näytelmästä »Rinaldo Rinaldini»: https://litteraturbanken.se/forfattare/TopeliusZ/titlar/RinaldoRinaldini/sida/173/faksimil?om-boken.
  76. 76Topelius, Läsning för barn 1, s. 6.
  77. 77Ks. esim. Åbo Underrättelser 7.6.1859 ja »Theater», Helsingfors Tidningar 16.7.1859.
  78. 78Nimim. Karl, »Helsingforsbref», Helsingfors Dagblad 24.9.1862. Vrt. Helsingfors Dagbladin uutinen 23.9.1862. – Vastaukseksi Selinderin lastenteatterin vuonna 1862 saamaan toistuvaan arvosteluun Åbo Underrättelserissa julkaistiin 1.11.1862 yleisönosastokirjoitus »Hvilka äro utsigterna för en teaterskola i Helsingfors?». Kirjoituksessa puolustetaan Selinderin teatteria ja kannatetaan vastaavan teatterikoulun perustamista Helsinkiin. Topelius mainitaan kirjoituksen alussa, kun kirjoittaja tai kirjoittajat ihmettelevät pääkaupunkiin kaavailtua teatterikoulua vastustamaan noussutta kantaa: »Myös Å. U. [Åbo Underrättelser], jota hra Z. T. nyt syyttää pääkaupungin ’likavesien’ purkukanavaksi, tuki isänmaallista laitosta, ja siksi meilläkin kiiruhdettiin lahjoittamaan roposemme sen puolesta.»
  79. 79Ks. esim. nimetön arvio, »Theatern», Åbo Underrättelser -lehdessä 16.7.1868. Arvostelijan mielestä lasten tanssiesitykset ovat yleensä ottaen varsin miellyttävää katsottavaa, »Mutta kun sitten pikku Gandhild Rosén esittää tanssien ’La Cracoviennen’, ajatus sirkuseläimestä kasvaa sen verran voimakkaaksi, että se tuhoaa hetkessä kaikki illuusiot. Tähän kuten moneen muuhunkaan tanssiin lapsi ei voi tuoda uutta eloa eikä mitään ajatusta, koska hänellä ei ole sellaista, hän ei ymmärrä niitä tunteita, joita sillä pitäisi ilmaista, ja siksi katsoja kokee tämän sieluttoman jalkojen heiluttelun loputtoman piinallisena eikä tunne nautintoa vaan syvää sääliä, mikä puolestaan synnyttää sellaisia reaktioita joita hra Selinder ei todennäköisesti halunnut herättää.» – Dramawebben-sivulla julkaistussa »Rinaldo Rinaldini eller Röfvarbandet» -näytelmää koskevassa kommentissa huomioidaan, että lastenteatteria ryhdyttiin kritisoimaan yhä laajemmin sitä mukaa kun huviteollisuus laajeni 1800-luvun puolivälistä alkaen ja kierteleviä lastenteattereita syntyi yhä useampia. Ks. Litteraturbanken, https://litteraturbanken.se/författare/TopeliusZ/titlar/RinaldoRinaldini/sida/173/faksimil?om-boken.
  80. 80Ingrid Söderlind och Kristina Engwall (red.), Barndom och arbete 2008, s. 152 f.
  81. 81Topelius, Läsning för barn 1, s. 3.
  82. 82Ibid., s. 6.
  83. 83Björling, Skrifter 1 1995, s. 560. Runosuomennos Pauliina Haasjoki ja Peter Mickwitz (Poesia, 2015).
  84. 84Topelius, Läsning för barn 2, s. 188.
  85. 85Topelius, Läsning för barn 7, s. 934 sekä Topeliuksen itsenäiset tulkinnat Oscar Pletschin kuvakirjasta Smått folk 1868, ks. Övrig barnlitteratur, eZTS X:2.
  86. 86Finn Zetterholm, Barnvisan i Sverige 1969, s. 66.
  87. 87Ks. esim. talvileikki »Måne klara» teoksessa Läsning för barn 5, s. 751–761.
  88. 88Maija Lehtonen, »Puoli vuosisataa lastenkirjailijana – Zacharias Topelius» 2003, s. 22.
  89. 89Morag Styles, »Poetry for Children» 1996, s. 187.
  90. 90John Townsend, Written for Children 1965/1990, s. 103.
  91. 91Klingberg, Den tidiga barnboken i Sverige 1998, s. 63 ja Lars Furuland ja Mary Ørvig, Ord och bilder för barn och ungdom. Barnlitteraturen 1 1990, s. 85. Ks. myös Lennart Hellsing, »Barnlyrikens rötter» 1987, s. 108.
  92. 92Furuland ja Ørvig, Ord och bilder för barn och ungdom 1990, s. 90.
  93. 93Topelius, »Eos, Tidskrift för Barn», Helsingfors Tidningar 10.12.1853.
  94. 94Tengströmin kirjasta Tidsfördrif för mina barn, ks. Klingberg, Den tidiga barnboken i Sverige 1998, s. 62 ff.
  95. 95Topelius, »Ainas Vårvisa» 1854, Övrig barnlitteratur, eZTS X:2.
  96. 96Topelius, Naturens Bok och Boken om Vårt Land, ZTS XVII, s. 444. Ljungissa julkaistiin muistorunot »Frans Michael Franzén» ja »Selma och Fanny», ZTS II, s. 217 ff.
  97. 97Topelius, Läsning för barn 2, s. 193.
  98. 98Franzén, Samlade dikter. Första bandet 1867, s. 16. Suomentanut Emanuel Tamminen.
  99. 99Ks. esim. Franzénin »Emma till sin mamma» ja »Gossen» valikoimasta Samlade dikter 1867, s. 80 ja 83. Ks. myös Topeliuksen »Hvad Emma tänker om hösten» mahdollisena vastauksena Franzénin Emma-runoon, Läsning för barn 2, s. 252 f.
  100. 100Topelius, Läsning för barn 8, s. 1107 (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on Alli Nissisen ja Kaarlo Forsmanin suomennos teoksesta Lukemisia lapsille 8, WSOY 1897).
  101. 101Topelius, Läsning för barn 2, s. 170.
  102. 102Häggman, »Topelius och barnens visor», Källan 1998:2, s. 21, 23.
  103. 103Ibid.
  104. 104Zweigbergk, Barnboken i Sverige 1750–1950 1965, s. 120.
  105. 105Topelius, Läsning för barn 3, s. 328.
  106. 106Olle Widhe, Dö din hund! 2015, s. 115 ff. sekä Widhe, »Trollkarlar och små barn i Lappland» 2019, s. 29.
  107. 107Zweigbergk, Barnboken i Sverige 1750–1950 1965, s. 120, sekä Widhe, »Inventing subjectivity and the rights of the child in nineteenth-century Nordic children’s literature» 2017, s. [265]–282.
  108. 108Kümmerling-Meibauer, »Images of childhood in Romantic children’s literature» 2008, s. 183.
  109. 109Topelius, Blad ur min tänkebok 1898, s. 90.
  110. 110Zweigbergk, Barnboken i Sverige 1750–1950 1965, s. 120.
  111. 111Widhe, Dö din hund! 2015, s. 90 ff.
  112. 112Vrt, Maija Lehtonen, joka on hyvin valaisevasti kiinnittänyt huomiota tähän aiheeseen Topeliuksen tuotannossa, vaikkei selvitäkään tarkemmin sen suhdetta leikkiaiheeseen; Lehtonen, »Intertextualitet i Topelius’ berättelser» 1990, s. 71. Vrt. myös Theodor Wolpers, »Zu Begriff und Geschichte des Motivs ’Gelebte Literatur in der Literatur’» 1986, s. 7–29. Toinen esimerkki lastenkirjan intertektuaalisuuden ja hahmojen lukukokemuksen kuvaamisesta, ks. Maria Nikolajeva, Barnbokens byggklossar 2004, s. 240 f. Ks. myös Widhe, Dö din hund! 2015, s. 19.
  113. 113Widhe, Dö din hund! 2015, s. 30–41.
  114. 114Olle Widhe, »Counter-indoctrinations: Radical childcare books, children’s literature and children’s rights in Sweden around ’68» 2018, s. 17 ff.
  115. 115Topelius, »Verna Rosa», Läsning för barn 2, s. 214 (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on Eino Tammisen ja Olof Bergin suomennos teoksesta Lukemisia lapsille 2, WSOY 1893).
  116. 116Topelius, »Förord till Onkel Adam», Läsning för barn 1, s. 5.
  117. 117Ks. Forssellin johdanto editioon Fältskärns berättelser, ZTS VII, s. XXIV.
  118. 118Topelius, Läsning för barn 6, s. 816.
  119. 119Topelius, »Förord till Onkel Adam», Läsning för barn 1, s. 4.
  120. 120Ibid., s. 5.
  121. 121Torben Weinreich, Historien om Børnelitteratur. Dansk børnelitteratur gennem 400 år 2006, s. 208; Vivi Edström, Sagans makt 1997, s. 161.
  122. 122Laurent, Topelius saturunoilijana 1947, s. 159 ja Widhe, Dö din hund! 2015, s. 103 f. ja 111 f.
  123. 123Bo Lönnqvist, »Topelius och julen» 1991, s. 26. Lönnqvist tutkii jouluaihetta eräissä Läsning för barn -kokoelman teoksissa: »Toinis julafton», »Trollens jul», »Den barmhertige är rik», »Julvisa», »Ny julvisa», »Den heliga nattens barn», »Julgranen», »En Julsaga», »Den heliga natten», »Lucias siffror» ja »Nyårsnatten».
  124. 124Ks. esim. Topelius–Albert Bonnier 9.12.1867, Brev, eZTS XX:1. Ks. myös Svensson, »Zacharias Topelius för Sveriges barn» 2019, s. 377.
  125. 125Zacharias Topeliuksen kirje Werner Söderströmille 2.1.1885. Ks. Herberts, »Johdanto», Brev, eZTS XX:1, kappale 116.
  126. 126Topelius–C. A. Wetterbergh 24.12.1866, Wetterberghska brevsamlingen, Kungliga biblioteket.
  127. 127Topelius, »Fattiga barns lofsång för Finlands skörd, hösten 1868», Läsning för barn 4, s. 509.
  128. 128Topelius, Läsning för barn 3, s. 332 f.
  129. 129Topelius, Läsning för barn 7, s. 943 (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on Alli Nissisen ja Kaarlo Forsmanin suomennos teoksesta Lukemisia lapsille 7, WSOY 1895).
  130. 130Topelius, Läsning för barn 4, s. 598 f.
  131. 131Ibid., s. 598 (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on Aatto Suppasen suomennos teoksesta Lukemisia lapsille 6, WSOY 1893).
  132. 132Ibid., s. 502 f. (kääntäjän huomautus: suomenkielinen sitaatti on Aatto Suppasen suomennos teoksesta Lukemisia lapsille 6, WSOY 1893).
  133. 133Topelius, Naturens Bok och Boken om Vårt Land, ZTS XVII, s. 444.
  134. 134Lehtonen, »Intertextualitet i Topelius’ berättelser» 1990, s. 64, 71.
  135. 135Topelius, »Eos, Tidskrift för Barn», Helsingfors Tidningar 10.12.1853. Susanne Gullström-Portin kertoo Topeliuksen kirjoittaneen lehteen 107 teosta: 47 runoa, 49 satua, 6 näytelmää, 4 tietopohjaista artikkelia ja 1 ilveilyn; »Eos» 1984, s. 54.
  136. 136Topelius, »Eos, Tidskrift för Barn», Helsingfors Tidningar 10.12.1853. Ks. myös nimetön, »Tidningarna.», Åbo Tidningar 23.6.1856.
  137. 137Nimetön, »Barntidningen Eos», Åbo Tidningar 17.12.1855.
  138. 138Svensson, Barnavänner och skolkamrater 2018, s. 72.
  139. 139Sonja Svensson, »’En barntidning utan ZT är som en kyrka utan prest!’» 2008, s. 131 ff. Sländanissa (vuodesta 1895), joka seurasi Nya Trollsländania, julkaistiin Topeliukselta vain muutama teos – mutta itse lehti oli omistettu kirjailijalle.
  140. 140Ks. Sonja Svensson, »Den rare Zach.», Hufvudstadsbladet 13.4.1979 ja »’En barntidning utan ZT är som en kyrka utan prest!’» 2008, s. 147 ff.
  141. 141Svensson, Barnavänner och skolkamrater 2018, s. 33.
  142. 142Ibid., s. 93.
  143. 143Svensson, »’En barntidning utan ZT är som en kyrka utan prest!’» 2008, s. 131.
  144. 144Topelius, »Eos, Tidskrift för Barn», Helsingfors Tidningar 10.12.1853.
  145. 145Svensson, »’En barntidning utan ZT är som en kyrka utan prest!’» 2008, s. 138.
  146. 146Svensson, Läsning för folkets barn 1983, s. [19], 21, 25, 27 f., ks. myös viite 47 sivulla 27.
  147. 147Johan Wrede, »Zachris Topelius – barnatro och fosterland» 1999, s. 326 f. Ks. myös Widhe, Dö din hund! 2015, s. 101.
  148. 148Topelius, Läsning för barn 2, s. 228 f. Ks. myös Widhe, Dö din hund! 2015, s. 103.
  149. 149Hellsing, »Barnlyrikens rötter» 1978, s. 119.
  150. 150Marita Rajalin, »Finlandssvensk barnlitteratur före 1945» 1984, s. 42; Matti Klinge, »Topelius, Zacharias (1818–1898)», http://urn.fi/URN:NBN:fi:sls-4599-1416928957205; Wrede, »Zachris Topelius – barnatro och fosterland» 1999, s. 318.
  151. 151Albert Bonnier lainasi Wetterberghin kiittävästä arviosta pitkää kappaletta ilmoituksessaan, joka julkaistiin joulumyynnin aikana useissa Ruotsin suurimmista sanomalehdistä, esim. Aftonbladetissa 18.12.1865.
  152. 152Onkel Adam, »Julböcker för Barn», Linnea nro 12 1865.
  153. 153Nimetön, Helsingfors Dagblad 20.12.1865.
  154. 154Nimetön, »Skrifter för barn och ungdom», Aftonbladet 23.12.1865.
  155. 155Nimetön, »Jul-litteratur», Aftonbladet 19.12.1866.
  156. 156Nimetön, »Litteratur. 1.», Helsingfors Dagblad 24.12.1866.
  157. 157K. B., »Kotimaan kirjallisuus», Kirjallinen Kuukauslehti 1.1.1867.
  158. 158C. R. Nyblom, »Diverse», Svensk literatur-tidskrift 1867, s. 507.
  159. 159Nimetön, »Jul-Litteratur. III», Aftonbladet 19.12.1867.
  160. 160Nimetön, »Ett och annat från Boklådan», Kalmar 13.12.1871.
  161. 161Nimetön, »Julbref», Hufvudstadsbladet 23.12.1871.
  162. 162Nimetön, »Litteratur.», Morgonbladet 10.1.1872. Arvostelija vertaa Topeliuksen kertomusta tutuksi olettamaansa runoon »Sotilaspoika» J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista 1860.
  163. 163Nimetön, »Litteraturtidning», Aftonbladet 14.12.1880. Uutisen on luultavasti kirjoittanut P. A. Gödecke, joka tekee Vinterqvällar-kokoelmaa käsittelevässä arvostelussaan Aftonbladetissa vuonna 1881 samankaltaisia huomioita Topeliuksesta ja uudesta kirjallisuudesta.
  164. 164Nimetön, »Böcker för barn och ungdom.», Stockholms Dagblad 23.12.1880.
  165. 165Nimetön, »Böcker för barn och ungdom.», Post- och Inrikes Tidningar 12.12.1884.
  166. 166Nimetön, »Litteratur för barn och ungdom. 1.», Nya Dagligt Allehanda 17.12.1884.
  167. 167Nimetön, »Literatur. Böcker för barn och ungdom», Stockholms Dagblad 18.11.1884.
  168. 168Nimetön uutinen ilman otsikkoa, Upsala Nya Tidning 12.12.1891; nimetön, »Ungdoms- och barnböcker», Dagens Nyheter 14.12.1891.
  169. 169N. B., »Böcker för barn.», Aftonbladet 12.12.1891.
  170. 170Nimetön, »I bokhandeln.», Post- och Inrikes Tidningar 18.12.1891. Arvostelija kiittää lisäksi etenkin Georg Stoopendaalin kuvituksia satuihin »Gatsoperskan» ja »Florio berättar om björken».
  171. 171H.A.R., »Litteratur. Böcker för barn och ungdom. II», Svenska Dagbladet 19.12.1891.
  172. 172J–z, »Barn- och ungdomslitteratur. II.», Göteborgs Handels- och Sjöfarts-tidning 11.12.1896.
  173. 173Nimetön, »Böcker.», Upsala Nya Tidning 12.12.1896.
  174. 174Nimetön, »Böcker för barn och ungdom. I.», Dagens Nyheter 17.12.1896.
  175. 175N. B., »Böcker för barn och u[n]gdom», Aftonbladet 18.12.1896.
  176. 176Fridtjuv Berg, »Våra barns skald» 1896, s. 526 f. Ks. myös Joakim Landahl, Politik & pedagogik. En biografi över Fridtjuv Berg 2016.
  177. 177Berg (red.), Svenska folksagor. Berättade för barn, Barnbiblioteket Saga, 1899. Vrt. Klingberg, Sekelskiftets barnbokssyn och Barnbiblioteket Saga 1966. Ks. myös johdanto ja kappale »Tankar om barns läsning», s. XXVIII.
  178. 178Svensson, »’En barntidning utan ZT är som en kyrka utan prest!’» 2008, s. 138, 154.
  179. 179Häggman, »Topelius och barnens visor» 1998, s. 18, 23, 25. Tre gånger sju Visor ur Läsning för barn ilmestyi Tukholmassa vuonna 1875, ja runot oli säveltänyt Norén. Kirjasta oli myynti-ilmoituksia mm. Aftonbladetissa 23.12.1875.
  180. 180Häggman, »Topelius och barnens visor» 1998, s. 21.
  181. 181Svenskt visarkiv on huomioinut Alice Tegnérin 150-vuotispäivän vuonna 2014: http://musikverket.se/svensktvisarkiv/alice-tegner-150-ar/.
  182. 182Häggman, »Topelius och barnens visor» 1998, s. 18, 21.
  183. 183Topelius, Blad ur min tänkebok 1898, s. 108, 111.
  184. 184Zweigbergk, Barnboken i Sverige 1750–1950 1965, s. 132; Helander, Från sagospel till barntragedi 1998, s. 24 ja Karin Helander, »Sagospelstraditionen och Anna Maria Roos Arabia land » 2011, s. 201 f., sekä Anita Lindvåg, Möte med barnteatern 1995, s. 123.
  185. 185Zacharias Topeliuksen kirje Albert Bonnierille 18.6.1867, eZTS XX:1. Ks. myös esim. Lönnqvist, »Topelius och julen» 1991, s. 26.
  186. 186Nimetön uutinen ilman otsikkoa (»– Snurran är namnet ...»), Nya Pressen 2.5.1894; nimetön, »Nytt sagospel av Zachrias Topelius», Nya Pressen 3.5.1894.
  187. 187Nimetön, »Nytt sagospel af Zachris Topelius.», Sydsvenska Dagbladet Snällposten 7.5.1894; nimetön, »Konst- och litteraturnyheter», Nya Dagligt Allehanda 7.5.1894; nimetön, »Teater och musik», Stockholms Dagblad 8.5.1894; nimetön, »Konst- och literaturnotiser.», Vårt Land 8.5.1894; nimetön, »Från Konstverlden. Nytt sagospel av Zacharias Topelius.», Göteborgs-Posten 9.5.1894.
  188. 188Ellei toisin mainita, tiedot Suomessa järjestetyistä esityksistä ovat peräisin ILONA-tietokannasta, johon on koottu tietoa Suomessa järjestetyistä teatteriesityksistä, http://ilona.tinfo.fi/. Ellei toisin mainita, tiedot Ruotsissa järjestetyistä esityksistä ovat peräisin Litteraturbankenista ja Musikverketin vuotta 1995 ennen ilmestyneen teatterikirjallisuuden ja draaman luettelosta, https://digilellky.musikverket.se/DigiBeijer/DigiBeijer.php sekä arkistoja, esineitä ja esityksiä esittelevästä tietokannasta, http://calmview.musikverk.se/CalmView/.
  189. 189Sonja Svensson, »1800-talets ’farbror Sven’. Zacharias Topelius för Sveriges barn» 2011, s. 195; Karin Helander, »Barnsyn och barndomsgestaltning – nedslag i den tidiga barndramatiken» 2012, s. 2. Ks. myös Wolfgang Schneider (red .), Kinder- und Jugendtheater in Schweden 2003. Göteborgissa Törnrosa esitettiin Stora Teaternissa 1913 ja Lorensbergsteaternissa 1933, ks. Teater i Göteborg 1910–1975: Theatre in Göteborg 1910–1975 [rapport från Forskningsprojektet Dramatik på svenska scener 1910–1975], 1978, s. 164, 214. Vrt, myös Farbror Paulus, »Jullovsnöje hos farbror Topelius.», Dagens Nyheter 29.12.1926.
  190. 190 Stockholms Dagblad luonnehtii näytelmää syvästi kauniiksi satunäytelmäksi ja mainitsee, että esitykseen osallistui hyvin pieniä lapsia: »Varsinkin kaikkein pienimmät, 3–6-vuotiaat pojankoltiaiset ja tyttölapset olivat jymymenestys», –k., »Topelius på Södermalms teater.», Stockholms Dagblad 28.12.1921. Dagens Nyheterissä, 22.12.1934 pidettyä ensi-iltaa seuranneena päivänä, nimimerkki Colomba kysyy, mitä »Freud ja hänen opetuslapsensa olisivat tuumineet ilkeistä ja läpeensä pahoista lapsista Mattesta ja Kattesta, jotka saivat oikeutetun rangaistuksensa ja joutuivat kauhistuttavan Bumburrifex-peikon syömiksi Dramatenissa lauantai-iltapäivänä.» Yleisön kerrottiin tempautuneen mukaan, mutta arvostelijan mielestä näytelmä oli ajan haalistama eikä enää vedonnut aikuisiin, DN 23.12.1934. Vrt. nimimerkki Berco, joka toteaa »Bercos krönika» -palstallaan Aftonbladetissa 22.2.1937, että Topeliusta pitäisi kääntää ruotsiksi, »hänelle tehdään karhunpalvelus säilyttämällä hänen kielensä jäykkänä ja vanhentuneena, mikä varmasti tuntuu nykynuorista luotaantyöntävältä ja naurettavalta ».
  191. 191Ks. Stiftelsen Ingmar Bergman, https://ingmarbergman.se/verk/fagel-bla (jossa on kuvia esityksistä) ja Musikverketin tietokanta arkistoista, esineistä ja esityksistä http://calmview.musikverk.se/CalmView/Record.aspx?src=CalmView.Performance&id=PERF12460&pos=2.
  192. 192Ylen arkiston tiedot saatu sähköpostitse Ida Fellmanilta, 8.4.2020.
  193. 193Sonja Svensson sai idean 400-vuotisjuhlan logoon Ottilia Adelborgin kuvituksesta satuun »Walters femte äfventyr», jonka Bonniers julkaisi vuonna 1898. Siinä Walter oppi lukemaan: »A B C D, / Katten låg på sned, / och Walter låg med.» Ulf Löfgrenin suunnittelemassa logossa kissa leikkii kirjalla. Ks. Svensson, »’En barntidning utan ZT är som en kyrka utan prest!’» 2008, s. 155 f.
  194. 194Svensson, »1800-talets ’farbror Sven’. Zacharias Topelius för Sveriges barn» 2011, s. 194 f.
  195. 195Musiikkikoulu Elivuo julkaisi vuosina 2000–2011 25 cd-levyä, joilla oli tulkintoja Topeliuksen teoksista. Vrt. myös Lasten Keskuksen musiikkisatusovitus »Lintu Sinisestä» 2019; https://lastenkeskus.fi/lintu-sininen-on-sadun-ja-musiikkia-yhdistava-taide-elamys-lapsille/.
  196. 196Lena Kåreland, »Barnlitteraturens utveckling i Sverige» 2008, s. 6.
  197. 197Topelius, Läsning för barn 3, s. 394. Ks. myös »Hvar få vi en julgran?» ja »Svarta hafvets matros», osa 5, s. 747 ff., 695 f. Zetterholm on myös maininnut Topeliuksen uraa uurtavan työn humoristina, Barnvisan i Sverige 1969, s. 60, 63. Hellsing on kertonut ryhtyneensä lukemaan ensimmäisinä kouluvuosinaan ja toteaa lukeneensa ensimmäiseksi Topeliusta, Gunnar Sörbring, »Lennart Hellsing fick trolldiplom i barnens bibliotek», DN 6.4.2009.
  198. 198Svensson, »’En barntidning utan ZT är som en kyrka utan prest!’» 2008, s. 128.
  199. 199Tove Jansson, Bildhuggarens dotter 1968, s. 86 ff.
  200. 200Ks. esim. Paul Nyberg, »Selma Lagerlöf och Zachris Topelius» 1947, s. 402; Zweigbergk, Barnboken i Sverige 1750–1950 1965, s. 140; Janina Orlov, »’Var glad som sparven kvittrar’» 1999, s. 346 ja »Tre gossar i snön och tiden» 2003, passim; Svensson, »’En barntidning utan ZT är som en kyrka utan prest!’» 2008, s. 128. Carl Larsson esittää akvarellissaan »Lisbeth spelar den stygga prinsessan i Fågel Blå» vuodelta 1906 kuuluisan tulkinnan samasta leikistä. Eva von Zweigbergk väittää teoksessa Barnboken i Sverige 1750–1950 (s. 129) ettei »[k]ukaan ole kuvannut Carl Larssonia paremmin, kuinka Topeliuksen satunäytelmiä ’leikitään’ ulkosalla».
  201. 201Osana Finska nu -projektia, joka pyrkii lisäämään Ruotsissa kiinnostusta suomen kieleen ja Suomen kulttuuriin, »Sampo Lappalaisesta» muokattiin vuonna 2014 draamaseikkailu »Jakten på den försvunna solen». Ks. http://www.finskanu.se/. Esimerkkeinä nykysovituksista ks. Kirsti Mäkisen sovitukset kuvittajinaan Risto Suomi ja Rudolf Koivu; Mäkinen, Topeliuksen lukemisia lapsille 2013 ja Topeliuksen joulu. Satuja ja runoja 2015.
  202. 202Rajalin, »Det vida rummet» 2002, s. 20.
  203. 203Yvonne Leffler, »Zacharias Topelius i världen – verken i översättning» 2019, s. 440 ff.
  204. 204Boel Westin, »The Nordic Countries» 2004, s. 1159.
  205. 205FILIn ja SKS:n tietokanta: Finlands litteratur i översättning; finlit.fi.
  206. 206Ben Hellman, Fairy Tales and True Stories. The History of Russian Literature for Children and Young People (1574–2010) 2013, s. 133; Leffler, »Zacharias Topelius i världen – verken i översättning» 2019, s. 442.
  207. 207Topelius-käännösten vastaanottoa käsitellään teoksessa Hellman, Fairy Tales and True Stories 2013; Leffler, »Zacharias Topelius i världen – verken i översättning» 2019, s. [425]–452; Erja Laurila-Hellman ja Ben Hellman, »Receptionen av Zacharias Topelius verk i Ryssland före 1917» 2019, s. [395]–423.
  208. 208Lunelund-Grönroos, Zachris Topelius’ tryckta skrifter 1854.
  209. 209»Fattig-gubben» ja »Sagan om Jättarne och Kung Autio», ks. kommentti s. 1322, sekä ZTS X:2.
  210. 210Siegfrids, »Zacharias Topelius in English Dress» 1988, s. 115, 117. Ks. myös Peter Siegfrids, »H. C. Andersen, Topelius och Aunt Judy» 1998, s. 38–42.
  211. 211Jack Zipes, The Oxford Companion to Fairy Tales 2000, s. 288.
  212. 212Andrew Lang, The Lilac Fairy Book 1910, s. 67, 132, 216, 229.
  213. 213Birgit Lunelund-Grönroos, »Topelius sagor på utländska språk» 1956, s. 381 ff. Ks. myös alaluvut »Topeliuksen teosten julkaiseminen ulkomailla» ja »Käännökset» tekstissä Herberts, »Johdanto», Brev, eZTS XX:1.
  214. 214Lunelund-Grönroos, »Topelius sagor på utländska språk» 1956, s. 384. Siegfrids on tutkinut, kuinka Läsning för barn -kokoelman englanninnokset on sovitettu uudelle yleisölle, »Zacharias Topelius in English Dress» 1988, s. 115 f.
  215. 215Ks. esim. Topeliuksen kirje Johan Bäckwallille, joka käänsi kirjan Boken om Vårt Land (17.3.1856 och 8.2.1875), sekä alaluku »Översättningarna» tekstissä Herberts, »Johdanto», Brev, eZTS XX:1. Nordahl Rolfsen teki 1890-luvulla Pikku Matista norjalaisen pojan nimeltä Knut Pladsen ja muokkasi tarinaa »Axel och Stina» perin pohjin norjalaislapsia varten, mistä hän sai osakseen arvostelua Topeliuksen puolesta ja Topeliukselta itseltään (Nordahl Rolfsen–Topelius 24.9.1892 ja Topelius–Nordahl Rolfsen 10.11.1892; eZTS XX:1).
  216. 216Lunelund-Grönroos, Zachris Topelius’ tryckta skrifter 1954, s. 81 f., 85 ff. (kohdat 456, 460, 471, 480, 484), ks. myös digitaalisen laitoksen liite »Översättningar till finska».
  217. 217Werner Söderström–Topelius 29.12.1884, Brev, eZTS XX:1.
  218. 218Lehtonen, »Barnlitteraturforskningen» 1984, s. 193.
  219. 219Vasenius, Zacharias Topelius. Hans lif och skaldegärning V 1927, s. 459–554.
  220. 220Paul Nyberg toteaa, ettei Lagerlöf sentään »tehnyt hänestä satuhahmoa. Mutta Lagerlöf teki hänestä uneksijan, runoilijan, kullantekijän fantasian maailmoissa.» Nyberg, »Selma Lagerlöf och Zachris Topelius» 1947, s. 425.
  221. 221Ks. kommentti tarinaan »Björken och Stjernan», s. 1285 f.
  222. 222Ks. myös Topelius, Självbiografiska anteckningar 1922, s. 261 f.
  223. 223Wichmann, »Z. Topelius suomeksi», Valvoja 1 ja 2/1898, s. 24–28, 119–132; Snellman, Zacharias Topelius kasvatustieteilijänä 1905.
  224. 224Tarkiainen, »Topeliuksen suhde suomalaiseen kansanrunouteen», Suomalainen Suomi 3 1918, s. 14. Esimerkkeinä kansanrunouteen pohjautuvista saduista mainitaan mm. »Koivu ja tähti», »Ahdin lahja» ja »Sampo Lappalainen», s. 27 f. Myös Kersti Bergroth ylistää Topeliusta kahdessa vuonna 1950 julkaisemassaan tekstissä, joista toisessa, »Lukekaa Topeliusta!» (s. 70–75), käytetään kahta esimerkkiä lastenkirjallisuudesta – Bergrothin mielestä Topeliusta tulisi lukea »lääkkeeksi» aikuiselle sielulle (s. 74).
  225. 225Hän käsittelee myös Topeliuksen kasvatusihannetta. Laurent, Topelius saturunoilijana 1947, s. 328.
  226. 226Elina Halttunen-Salosaari esittelee Laurentin Topelius-tutkijaksi ja ensimmäiseksi, joka väitteli Suomessa kirjallisuustieteen tohtoriksi lastenkirjallisuudesta (ks. »Kaarina Laurent Topelius-tutkijana», Onnimanni 1991:1, s. 40–43).
  227. 227Zweigbergk, Barnboken i Sverige 1750–1950 1965, s. 132; ks. myös Orlov, »’Var glad som sparven kvittrar’» 1999, s. 346.
  228. 228Zetterholm, Barnvisan i Sverige 1969, s. 9 f.
  229. 229Kåreland, Gurli Linders barnbokskritik 1977, s. 17 ff.
  230. 230Lennart Hellsing, »När den svenska barnboken trampade ur barnskorna» 1978, s. 325 f.
  231. 231Svensson, Barnavänner och skolkamrater 2018, s. 71. Vrt. Svensson, »’En barntidning utan ZT är som en kyrka utan prest!’» 2008, s. 126–165.
  232. 232Svensson, »Zacharias Topelius för Sveriges barn» 2019, s. [373]–393.
  233. 233Lehtonen on käsitellyt Topeliuksen kaunokirjallista proosaa vuodesta 1984 (ks. Köhler 2018, ZTS VII, s. LXXVIII) ja julkaissut artikkeleita muun muassa suomeksi, ruotsiksi, ranskaksi ja saksaksi. »Satu sadussa» esimerkiksi julkaistiin vuotta aiemmin (2001) saksaksi nimellä »Das Märchen im Märchen», s. 153–161.
  234. 234Rajalin, »Finlandssvensk barnlitteratur före 1945» 1984, s. 40; Forsgård, »Utopisten Topelius» 1999, s. 331; ks. myös Forsgård, I det femte inseglets tecken 1998, esim. s. 17; Klinge, »Varför skrev Universitets rektor sagor?» 1991, s. 12.
  235. 235Ørvig, »Om Zachris Topelius» 1980, s. 60.
  236. 236Jaakkola käyttää lähteenään ensisijaisesti teoksia Naturens Bok ja Boken om Vårt Land, Evangelium för barnen och Läsning för barn mutta myös myöhempiä suomenkielisiä painoksia kokoelmasta Lukemisia lapsille, joka levisi laajempiin piireihin. Pasi Jaakkola, Topeliaaninen usko – Kirjailija Sakari Topelius uskontokasvattajana 2011, s. 17, 53.
  237. 237Jaakkola 2011, passim. Välitettävät perinteiset sukupuoliroolit eivät välttämättä vastaa täysin Topeliuksen näkemystä asiasta mutta vastaavat hyvin kirjallista muotoa ja noudattavat yksinkertaistaen 1800-luvun yleistä tasa-arvokehitystä, ks. s. 139.
  238. 238Suhonen, »Tähtisilmän kuoppa», Parnasso 1983, s. 149–152.
  239. 239Leena Kirstinä, »Kertojan ja suomentajan vallassa. Sakari Topeliuksen Kaatunut joulukuusi » 1988, s. 11–20. Kerttu Manninen kritisoi kymmenen vuotta myöhemmin kyseistä vuosina 1901–1902 julkaistua käännöstä. Ks. Manninen, »Valtterin vauhdissa» 1998, s. 19–24.
  240. 240Pedagogisesti uudistusmielinen maantieteilijä Topelius näyttäytyy esimerkiksi tekstissä »Skolgossens Sommarvisa» ja Axelin ja Stinan keskustelussa; Tiitta, Harmaakiven maa 1994, s. 105 f., 200 f., 234 f.
  241. 241Ks. sadun kommentti, s. 1285 f. Nummi, Jalon kansan parhaat voimat 1993, s. 173 f., 296.
  242. 242Klinge mainitsee lastenkirjallisuuden vain harvoin, mutta silloin hän luonnehtii satuja ja satunäytelmiä Topeliuksen kasvatuksellisen ja moraalisen jälkimaineen kulmakiviksi. Klinge sijoittaa Topeliuksen laajaan kulttuuriseen viitekehykseen ja tuo samalla esiin vaikutteita, jotka ovat jättäneet jälkensä myös lastenkirjallisuuteen.
  243. 243Jantunen toteaa, että Topeliuksen ajattelu edustaa empatian (»Moppe»), nykyihmisen haasteiden (»Nora, som ej ville vara barn») ja anteeksiannon (»Rinaldo Rinaldini») käsitteitä, Satu kasvattaa. Topeliuksen sadut ja kasvatusajattelu 2000. Jantunen käsittelee Topeliuksen kasvatusajatuksia tarkemmin kirjoituksessaan »Topeliuksen kasvatusajattelu ja sen soveltaminen tänään», Taru ja totuus – Saga och sanning 2008, s. 51–78, sekä teoksessa Myötätunto ja viisaus Topeliuksen ajattelussa 2019.
  244. 244Syväoja, Pieni kirja Topeliuksesta 2017, s. 179–231.
  245. 245Apo, »Topeliuksen Ruususen eurooppalaiset juuret» 2005, s. 139–184.
  246. 246Ks. sadun »Prinsessan Törnrosa» kommentti, s. 1289 f.
  247. 247Samola, »Kasvikuvausten etiikka ja sukupuolittuneet kasvit Zacharias Topeliuksen saduissa» 2019, s. 83–94.
  248. 248Rossi, »Miten Pikku Matin kävikään?» 2005, s. 127–138.
  249. 249Artikkeli perustuu kahteen aiempaan artikkeliin: Paula Huhtala, »Topeliuksen ’Pikku Matin’ eri versiosta», Matkalla kielestä kieleen. Juhlakirja Rune Ingon 60-vuotispäiväksi 1998 ja »Jämförelser mellan olika översättningar av Topelius saga ’Pikku Matti’», Översättning och tolkning. Rapport från ASLA:s höstsymposium Stockholm 5–6 november 1998 2000.
  250. 250Mustonen, »Topeliuksen lastenteatterikäsityksen kasvatukselliset vapauspyrkimykset» 2008, s. 79–115.
  251. 251Ks. sadun kommentti, s. 1285 f.; Bergman, »Koivu ja tähti – monikerroksinen satu» 2008, s. 166–171.
  252. 252Kirstinä, »Zacharias Topeliuksen Luonnonkirja » 2011, s. 42–54; Kirstinä, »Vattumato olemisen suuressa ketjussa. Zacharias Topelius eläinten suojelijana» 2011, s. 55–62; Lahtinen, »Sampon matka koukojen kotoon. Erämaan merkityksistä Zacharias Topeliuksen sadussa ’Sampo Lappalainen’» 2011, s. 63–75; Haapala, »Metsän turvaajat. Luonto ja sen suojelu Zacharias Topeliuksen satudraamassa ’Tapion ukko’» 2011, s. 76–89.
  253. 253Aihe on tuttu saduista, myyteistä ja apokalyptisestä kirjallisuudesta ja korostaa rajanvetoa ihmisen ja luonnon, vanhan ja uuden ajan välille; Haapala, »Metsän turvaajat» 2011, s. 81.
  254. 254Toni Lahtinen, »Arctic Wilderness in Zachris Topelius’s Fairy Tale ‘Sampo Lappelil’» 2020, s. 178–188. Ks. myös JoAnn Conrad, »Encountering Otherness in the Geographical Imaginary Lapland Journeys in Early Swedish Children’s Books», s. 107–121 samassa niteessä.
  255. 255Teos perustuu Lehtosen vuonna 1972 julkaistuun lisensiaattityöhön.
  256. 256Kuivasmäki, Siiwollisuuden tuntoa ja ylewältä kauneuden mieltä 1981, passim.
  257. 257Mukana ei ole kirjallisuushistoriallisia yleisteoksia, joissa ei keskitytä erityisesti Topeliukseen tai lastenkirjallisuuteen.
  258. 258Lehtonen, »Puoli vuosisataa lasten kirjailijana – Zacharias Topelius» 2003, s. 20–31. Lisäksi Topeliuksen kirjailijantyötä käsitellään muutamissa muissa artikkeleissa, mm. Maria Laukka, »Suomalaisen lastenkirjankuvituksen kehitys» 2003, s. 89–136.
  259. 259Päivi Lappalainen, »Child Figures in Läsning för barn by Zacharias Topelius» 2018, s. 23–34.
  260. 260Klingberg, Den tidiga barnboken i Sverige 1998, s. 91 ff. Myös Eva von Zweigbergk (Barnboken i Sverige 1750–1950 1965, s. 120), Finn Zetterholm (Barnvisan i Sverige 1969, s. 63) ja Olle Widhe (»Lekens alternativa geografi» 2014, passim.) ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että Topelius kuvasi jo varhain kurittomia lapsia uppoutuneina leikkeihin, jotka noudattivat aikuisten maailmasta poikkeavaa järjestystä.
  261. 261Klingberg, Den tidiga barnboken i Sverige 1998, s. 93.
  262. 262Öhrn, Pojklandet. Pojken i svensk barn- och ungdomslitteratur 2017, s. 12.
  263. 263Widhe, »Inventing Subjectivity and the Rights of the Child» 2018, s. [265]–282; »Trollkarlar och små barn i Lappland» 2018, s. [21]–36.
  264. 264Fredrika Bremer ja Jeanne d’Arc, ks. kommentti s. 1342. Lehtonen, »Tyttö kuin sokerikakku?» 2008, s. 172–186.
  265. 265Helander, Från sagospel till barntragedi 1998, s. 24.
  266. 266Pentti Paavolainen, »Genre, samhälle, metateater – reflektioner över Topelius dramatik» 2019, s. 217 f.
  267. 267Hellman, Fairy Tales and True Stories. The History of Russian Literature for Children and Young People (1574–2010) 2013, s. 133.
  268. 268Laurila-Hellman ja Hellman, »Receptionen av Zacharias Topelius verk i Ryssland före 1917» 2019, s. 414.
  269. 269Leffler, »Zacharias Topelius i världen» 2019, s. 442.
  270. 270Topelius, Läsning för barn 2, s. 230.


Julkaisuhistoria

175 Editio perustuu Läsning för barn -kokoelman ensipainoksiin, jotka Albert Bonniers förlag julkaisi kahdeksassa osassa vuosina 1865–1896. Monet teoksista oli julkaistu aiemmin kokoelmassa Sagor I–IV (Helsinki 1847–1852), lastenlehdissä Eos (1854–1866), Trollsländan (1868–1873), Nya Trollsländan (1885–1892) tai Sländan (1895–1899), usein jatkokertomuksina.

176 Topelius ehdotti toukokuussa 1865 Albert Bonnierille kirjoittamassaan kirjeessä, että lapsille tarkoitettu kokoelma julkaistaisiin myös Ruotsissa.1Topeliuksen 26.5.1865 päivätty kirje puuttuu, mutta Bonnierin vastauskirjeestä ilmenee, että Topelius on maininnut »en samling Sagor och barnvisor» (Satu- ja lastenlaulukokoelman). Bonnier kertoo myös, ettei voi hyväksyä Topeliuksen ehtoja vaan ehdottaa uusia, Albert Bonnier–Zacharias Topelius 10.6.1865, jatkossa käytetään lyhenteitä AB ja ZT. Bonnier oli kustantanut Topeliuksen teoksia vuodesta 1851. Kustantaja vastasi, että sellainen »kiinnostaisi yleisesti myös Ruotsin lapsia ja nuorisoa». 7. joulukuuta samana vuonna Topelius allekirjoitti sopimuksen Läsning för barn -kokoelman kolmesta osasta, ja siinä Bonnier sai »kustannusoikeuden ikuisiksi ajoiksi».2Ks. luettelo s. 1180. Topelius piti itsellään käännösten jakeluoikeuden. Arkkipalkkio oli sama kuin teoksesta Fältskärns berättelser IV (1854, myös duodeesiformaatti). »Kontrakt till Läsning för barn 1–3 1865», Brev. Zacharias Topelius korrespondens med förlag och översättare, ZTS XX:1. Bonnier palkkasi kuvittajaksi August Malmströmin, mihin Topelius oli oikein tyytyväinen.3Käy ilmi Bonnierin 19.12.1865 lähettämästä kirjeestä Topeliukselle: »Minua ilahdutti sanoinkuvaamattomasti kuulla että piditte Hra Malmströmin kuvituksista, ja myös häntä varmasti ilahduttaa kuulla että olitte niihin tyytyväinen –.» Topeliuksen edeltävä kirje puuttuu. Suurin osa Läsning för barnin osien 1–3 teoksista oli julkaistu Eosissa (1854–1862) ja Sagor-kokoelman osassa III.4Seitsemän teosta kirjoitettiin kokoelmaan Läsning för barn: »Förord till Onkel Adam», »Förord till alla goda barn», »Vårt Land», »Den stora frågan», »Gossen från Brahestad», »På blank is» ja »De små fåglarnas klagan». Näin Topeliuksella oli lähtökohtanaan runsaasti aineistoa, ja kokoelman osia voitiin julkaista tasaiseen tahtiin, vaikka monia saduista muokattiinkin. Kolme ensimmäistä osaa ilmestyivät vuosina 1865, 1866 ja 1867 sopivasti joulumyyntiin 1 000–2 000 kappaleen painoksin.5Ensimmäisen osan käsikirjoitus lähetettiin luultavasti elokuussa 1865 (kaksi Topeliuksen kirjettä puuttuu). Toisen osan käsikirjoitus lähetettiin 6.6.1866 ja kolmannen 18.6.1867. Kirjoista ilmoitettiin Ruotsin päivälehdissä kyseisen vuoden marras–joulukuussa (esim. Norrköpings Tidningar 28.11.1865, Stockholms Dagblad 13.12.1866, Dagens Nyheter 16.12.1867). Kahden ensimmäisen osan (232 ja 208 sivua) hinta oli 2,50 ja kolmannen (164 sivua) 2,25 riikintaaleria.

177 Albert Bonnier kaipasi jatkoa seuraavana vuonna viitaten siihen, että Topelius oli alun perin kaavaillut kokoelmaan neljää osaa. Topelius vastasi, että materiaalia kyllä oli »mutta sellaisessa kunnossa, että se kaipasi perinpohjaista hiomista, eli puhtaaksikirjoitusta ja muutoksia, mitä ei ehditä tehdä kunnolla, ja mieluummin kuin lähettäisimme hätäisesti kasatun kyhäelmän, jätämme 4:nnen lastenkirjan ensi vuoteen».6AB–ZT 27.3.1868, ZT–AB 16.6.1868. Bonnier halusi uuden satukokoelman jouluksi 1868 ja pyysi, että Topelius toimittaisi kesälomallaan Marstrandissa sellaisen »saksilla ja lyijykynällä». Itsepintaisuus johtui siitä, että muuten hän ottaisi toteutettavaksi muita lastenkirjahankkeita (29.6.1868). Akateemisten töiden lisäksi Topeliusta työllistivät tuolloin Förslag till svensk psalmbok (1869), runokokoelma Nya blad (1870) ja Boken om Vårt Land (1875). Sellainen kirja mainitaan säilyneessä kirjeenvaihdossa seuraavan kerran vasta tammikuussa 1871, jolloin Topelius ilmoittaa neljännestä osasta. Bonnier halusi saada käsikirjoituksen juhannukseen mennessä, jotta Malmström ehtisi kuvittaa kirjan. Valmis käsikirjoitus oli käsillä 12. kesäkuuta, ja ladonta voitiin aloittaa elokuun puolivälissä, kun myös piirrokset olivat valmistuneet.7Bonnier kiittää käsikirjoituksesta 17.7.1871, ks. ZT–AB 20.1.1871, AB–ZT 14.4.1871 ja AB–ZT 19.8.1871. »Vielä 14 tai 15 sadun ja laulun» käsikirjoitukset lähetettiin 19.8. »Rida rankaa» (Blankan ratsastajaa) lukuun ottamatta kaikki teokset oli julkaistu Sagor-kokoelmassa tai Trollsländanissa. Neljäs kirja ilmestyi poikkeuksellisesti myös Helsingissä G. W. Edlundin kustantamana, ja näin Topelius lähetti kustantajille kaksi kappaletta käsikirjoituksia.8Vuodesta 1870 Topelius ei pitänyt enää hyväksyttävänä vaihtoehtona julkaista siihenastiseen tapaan alkuperäispainoksiaan ainoastaan ruotsalaiskustantamoissa sivuuttaen kotimaiset kustantamot, jotka sinnittelivät epäsuotuisassa tilanteessa. Runokokoelma Nya blad (1870) ja kokoelma Läsning för barn 4 (1871) ilmestyivät siksi kaksoispainoksina, sekä Edlundin että Bonnierin julkaisemina. Ks. »Johdanto» editioon Brev. Topelius korrespondens med förlag och översättare, ZTS XX:1, kappale 202. Siksi nämä kaksi painosta eroavat huomattavasti toisistaan: teoksista neljä sisältyy ainoastaan Bonnierin ja seitsemän ainoastaan Edlundin painokseen, ja sen lisäksi välimerkkien käytössä, sananvalinnoissa, sanamuodoissa ja kokoelman jäsentelyssä on eroja.9Neljä ainoastaan Bonnierin painokseen kuuluvaa teosta ovat »Den första Lärkan», »Ängsblommornas visa», »Den bättre vägen» ja »Prestgårdsflickorna», ja seitsemän ainoastaan Edlundin painokseen kuuluvaa »Leopolds visa», »Huru Wilhelm läser sin lexa», »Blomstertinget», »Sjömannens hemlängtan», »För hårdt och för mjukt», »Naturens Döttrar» ja »Verldshafvet». Bonnierin painoksessa on neljä Malmströmin ja Edlundin painoksessa viisi Albert Edelfeltin kuvitusta, ja ne esittävät eri aiheita.10I Edlundin painoksessa on kuvitukset Prins Florestan väcker Törnrosa, Olle på skidor, Mirza och Mirjam i öknen, Pekkas äfventyr sekä Fimbul fångar solens barn. Topeliuksen mielestä Edelfeltin kuvitukset eivät vetäneet vertoja »Malmströmin mestarillisille piirroksille », ZT–AB 19.8.1871. Bonniers painatti teoksesta Läsning för barn. Fjerde boken 3 000 kappaletta, ja se ilmestyi kauppoihin jouluksi 1871.11Ei tiedetä, kuinka monta kappaletta Edlund painatti. Bonnierin palkkio oli 80 riikintaaleria ja Edlundin 100 markkaa arkilta. Nidottu kappale maksoi 2,50, kartonkisidos (pahvikannet) 3,00 ja kluuttikantinen sidottu kirja 3,50 riikintaaleria (280 s.).

bild
178 August Malmströmin kuvittama nimiölehti Bonnierin painoksessa kokoelmasta Läsning för barn 1 (1865).
bild
179 Albert Edelfeltin kuvittama nimiölehti Edlundin painoksessa kokoelmasta Läsning för barn 4 (1871).

180 Läsning för barn meni hyvin kaupaksi, ja seuraavina vuosina, 1872–1878, neljästä ensimmäisestä osasta julkaistiin uusia, tarkistettuja painoksia (ks. luettelo, s. 1180). Marraskuussa 1878 Topelius suunnitteli saavansa viidennen osan valmiiksi seuraavan vuoden jouluksi, mistä Bonnier ilmaisi tyytyväisyytensä.12AB–ZT 21.11.1878: »yksi tai pari uutta sellaista vihkoa on kaivattuja ja aina tervetulleita». Topelius ilmoittaa, että hänellä on »sekä vanhempia julkaistuja että uusia julkaisemattomia tekstejä lähes valmiina», ZT–AB 8.11.1878. Topelius muuten mainitsee viidennen osan ensimmäisen kerran keväällä 1875: kirjeen jälkikirjoituksessa hän mainitsee, että sellaisen mahdollisesti »voisi tehdä» jos hänelle jää kesällä aikaa, ZT–AB 10.5.1875. Huhtikuussa 1879 Topelius ilmoitti lähettävänsä käsikirjoituksen juhannukseen mennessä, jotta Malmström ehtisi tehdä kuvitukset.13ZT–AB 23.4.1879. Se lähetettiin 29.6., mikä osoittautui olevan muutaman päivän liian myöhään: Malmström oli juuri matkustanut Suomeen tekemään luonnoksia Vänrikki Stooliin ja oli siksi varattu jonkin aikaa eteenpäin.14J. L. Runebergin Fänrik Stålin kuvitettu laitos ilmestyi Beijerin kustantamana vuonna 1883. Suomen-matkansa jälkeen Malmström ryhtyi kuvittamaan P. A. Gödecken teosta Sagan om Ragnar Lodbrok och hans söner (1880). Tästä syystä julkaisua lykättiin jouluun 1880. Sekä Bonnier että Topelius halusivat tällä kertaa julkaista yhteisen painoksen sekä Suomessa että Ruotsissa.15ZT–AB 3.12.1879. Topelius odotti, että Bonnier ottaisi yhteyttä Edlundiin heinäkuussa, mutta kun näin ei ollut tapahtunut elokuuhun mennessä, hän antoi käsikirjoituksen myös Edlundille, joka palkkasi heti Albert Edelfeltin kuvittajaksi siinä toivossa, että kirja valmistuisi jouluksi 1879. Bonnier, joka oli oleskellut kesän Sveitsissä, kirjoitti Edlundille syyskuussa ja pyysi tätä lykkäämään julkaisua, mihin tämä suostuikin (AB–G. W. Edlund 16.9.1979 ja GWE–AB 13.9.1879), mutta sen sijaan hän oli päättänyt julkaista oman painoksen, ks. AB–ZT 28.10.1879. Topelius ehdotti, että mukaan otettaisiin »neljä hyvää» piirrosta, jotka Edelfelt oli jo ehtinyt tehdä (ZT–AB 20.10.1879). – Koska julkaisu lykkääntyi, Topelius pyysi Bonnieria palauttamaan käsikirjoituksen tarkistettavaksi (ZT–AB 15.12.1879, ks. myös AB–ZT 31.12.1879 ja AB–ZT 15.1.1880). Bonnier kiittää 29.1.1880 palautetusta käsikirjoituksesta ja ilmoittaa Malmströmin tekevän sekä kokosivun kuvat että vinjetit. Bonnier ehdotti, että se painettaisiin Tukholmassa ja että kustantajat jakaisivat keskenään kuvituskustannukset, mihin Edlund ilmaisi suostumuksensa.16Topelius ilmaisee tyytyväisyytensä yhteispainoksesta ZT–AB 7.2.1880 (ks. myös Topeliuksen ja Edlundin sopimus 30.12.1879, Brev, ZTS XX:1). – Bonnier mainitsee Edlundille, että painokustannukset nousevat kuvitusten vuoksi hieman tavallista korkeammiksi, »kohdistukset, hienompi väri ja paperi vaativat hieman enemmän huolenpitoa ja aikaa – mutta voit luottaa siihen, ettei sinua huiputeta ja saat hienon kirjan.» (AB–G. W. Edlund 19.2.1880, kirjekopio, Bonnierin kustantamon arkisto). Topelius lähetti »lähes täydellisen» käsikirjoituksen Bonnierille 7. maaliskuuta 1880.17AB–ZT 7.3.1880. Myöhemmin tehtiin muutamia muutoksia ja lisäyksiä. Hän ilmoitti myös hylänneensä melkoisesti tekstejä: »Olen tullut tarkemmaksi sisällön suhteen. Nytkin tästä puuttuu käytännöllinen tendenssi, jonka lisään, jos Luoja suo, kuudenteen osaan.»18Topelius lisää: »’Lekarna’ (Leikit) ladotaan viimeiseksi. Jotta kuvitukset jakautuvat tasaisemmin, voimme myös muuten muuttaa järjestystä tarpeen mukaan, kuitenkin siten, että proosa ja runomitta vaihtelevat.» ZT–AB 17.5.1880. Ladonta aloitettiin heinäkuun ensimmäisellä viikolla, ja korjausvedos lähetettiin elokuussa.19AB–ZT 1.7.1880: »Minulla on nyt Läsn f Barnin kuvitukset jokseenkin valmiina, ja aiomme aloittaa ladonnan ensi viikolla. Malmström on piirtänyt 3 kokosivua ja 13 pienempää vinjettiä – viimeksi mainitut ovat erityisen viehättäviä. Edelfeltin kuvat ja nimiövinjetti mukaan lukien saamme näin ollen kaiken kaikkiaan 21 kuvitusta. Toivon että sekä Sinä että yleisö olette vihkoon tyytyväisiä.» Korjausvedos lähetettiin 5.8. ja 28.8.1880. Jotta kokonaiset 15 arkkia saataisiin täyteen, Bonnier pyytää lisää aineistoa ladottavaksi ennen osastoa »Lekarna», AB–ZT 28.8.1880. ZT–AB 3.9.1880: »Etsin mielihyvin 5 tai 6 sivun kappaleen ladottavaksi ennen Leikkejä.» Suurin osa oli julkaistu aiemmin Trollsländanissa, kahdeksan teosta oli kuulunut Sagor-kokoelmaan ja yhtä moni oli aiemmin julkaisemattomia. Viidettä osaa Läsning för barn. Femte boken painettiin 6 000 kappaletta, ja se ilmestyi kauppoihin jouluksi 1880. Topeliuksen mielestä Malmströmin kuvitukset olivat »viehättäviä».20ZT–AB 12.11.1880. Nidotun kartonkikantisen kirjan hinta oli 2 kruunua 75 äyriä ja kluuttikantisen 3,50 (244 s.).21Ilmoitus esim. Smålandspostenissa 7.12.1880.

181 Jo syksyllä 1879 Topelius suunnitteli jatkoa »parin vuoden» kuluttua: »Sen puutteen, josta syystäkin tulee huomauttaa, ettei tähän mennessä ilmestyneissä vihkoissa ole mitään opettavaista, aion korjata tässä 6. osassa mutta sopivan iloisella ja raikkaalla tavalla, joka vetoaa senikäisiin.»22ZT–AB 10.9.1879; vrt. osan 6 viite 16. Syksyllä 1882 Bonnier tiedusteli uutta osaa,23AB–ZT 21.11.1882: »Viimeksi ilmestynyt (5. vihko) on niin eristyneessä tilassa, että ostajat osaksi unohtavat sen – osaksi jättävät sen lojumaan. Olisikin parempi, jos saataisiin aikaan kuudeskin vihko, ja niistä tulisi yhdessä III Nide». Topelius vastaa, ettei hän osaa määrittää, milloin on kuudennen osan aika, mutta se on hänellä mielessä: »Juhannuksena selviää, saanko sen käsistäni ensi vuonna. Olisi ihastuttavaa saada M-min uuden piirrokset mahdollista uutta painosta varten.», ZT–AB 1.12.1882. mutta vasta seuraavan vuoden lokakuussa Topelius ilmoitti ryhtyvänsä kirjoittamaan kuudetta kirjaa. Tieto ilahdutti Bonnieria – »ei pelkästään kaikkien lasten ja myös heidän vanhempiensa puolesta, jotka kaipaavat lisää – vaan myös omasta puolestani, koska nyt niin yksinäinen viides osa saa siitä soveliaan seuraajan.»24Hän lisää: »Teoksen voi sitten sitoa kolmeksi niteeksi, jotka ovat kaikki laajuudeltaan suunnilleen yhtä suuria.», AB–ZT 30.10.1883, ks. myös AB–ZT 20.10.1883. Hän uskoi että hänellä »on hyvät näkymät» saada Malmström kuvittajaksi.25AB–ZT 30.10.1883. Keväällä 1884 Topelius keskittyi kirjoittamaan uusia satuja ja muokkaamaan vanhoja; kuudennen osan teoksista kolmetoista oli julkaistu aiemmin.26Yksi syy siihen, ettei Topeliuksella ollut tällä kertaa varastossaan suurempaa satuvarastoa, oli se, ettei maassa ilmestynyt yhtään lastenlehteä sen jälkeen, kun Trollsländan oli lakannut ilmestymästä vuonna 1873. Viisi teosta oli julkaistu kokoelmassa Sagor I–IV, kaksi Trollsländanissa 1869, neljä ammattilaulua lehdessä Sveriges Ungdom. Tidskrift för skola och hem (1883), yksi (suomeksi) Lasten Kuvalehdessä 1882 sekä yksi kertomus kirjassa Bilder ur djurens lif för skolan och hemmet, jonka oli koonnut ja julkaissut prinsessa Eugénie (1883; ks. ZT–AB 9.9.1884). Ensimmäinen käsikirjoituserä lähetettiin 25. kesäkuuta, ja ladontaa jatkettiin syyskuun lopussa, kun Malmström oli toimittanut piirrokset.27ZT–AB 2.7.1884, ZT–AB 9.9.1884 ja AB–ZT 13.9.1884. »Edlund firmoineen on vaatinut 2 000 kpl – kuten teoksesta Vinterqvällar – ja L. f B:n V kirjaa» Ks. myös AB–ZT 25.11.1884. Läsning för barn. Sjette boken ilmestyi joulukuussa 1884, ja sitä painettiin 6 000 kappaletta, osa Edlundin kustantamon osapainoksena. Kartonkikantinen nidottu kappale maksoi 2,75 kruunua ja sidottu 3,50 (216 s.).

182 Bonnierin tammikuussa 1888 esittämään tiedusteluun seitsemännestä osasta Topelius vastasi, että aineisto »oli yhä tekeillä» ja raportoi samoin lokakuussa 1890.28AB–ZT 31.1.1888 ja ZT–AB 26.2.1888. Topelius otti seitsemännen osan vuoden 1889 julkaisusuunnitelmaansa (ZT–AB 17.1.1889) ja 30.10.1890 hän mainitsee, että aineisto kootaan jälkeenpäin. Huhtikuussa 1891 hän ilmoitti uudesta kokoelmasta, joka oli edellisen tavoin määrä julkaista »Edlundin kanssa yhteisessä painoyhtiössä». Malmströmin rinnalle kuvittajaksi hän ehdotti Helsingborgissa asuvaa taidemaalari Anna Vengbergiä mutta jätti päätöksen kustantajan tehtäväksi.29ZT–AB 16.4.1891, vastauskirje AB–ZT 22.4.1891. Anna Vengberg oli perhetuttu ja oli opiskellut neljä vuotta Düsseldorfissa, hän oli piirtänyt Trollsländanin nimivinjetin (ks. ZT–AB 7.5.1891). Topelius arvioi hänen lähettämiään luonnoksia »varsin kekseliäiksi ja tilannetta havainnollistaviksi, mutta jotkin menivät sivuun aiheesta», ZT–AB 23.7.1891. Bonnier ja Malmström olivat yksimielisesti sitä mieltä, että Vengbergin piirrokset olivat käyttökelvottomia, ja sen sijaan tehtävään valittiin Georg Stoopendaal, joka käytti osittain lähtökohtanaan Vengbergin aiheita.30Vengberg sai näin 50 kruunun korvauksen, ks. AB–ZT 29.7. och 12.8.1891. Malmström hylkäsi Stoopendaalin kuvia ja hyväksyi 15 (AB–ZT 25.8.1891). Topelius lähetti käsikirjoituksen 22. kesäkuuta, 23. heinäkuuta ja 27. lokakuuta, ja kirja ladottiin marraskuussa.31Karl-Otto Bonnier, joka huolehti tilapäisesti kustantamon kirjeenvaihdosta, kun isä oli sairaana, ilmoitti 1.12.1891 lähettäneensä juuri tekijänkappaleet. Useimmat sadut ja laulut oli julkaistu aiemmin Nya Trollsländanissa vuosina 1885–1891. Läsning för barn. Sjunde boken ilmestyi joulukuussa 1891, ja painos oli 6 000 kappaletta. Topelius ilmaisi tyytyväisyytensä kuvituksiin: »Kirjani näyttäytyy kuvineen paremmin kuin ehkä koskaan aiemmin. Esitän Aug. Malmströmille ja Stoopendaalille sydämellisen tunnustukseni onnistuneesti löydetyistä tilanteista ja hienosti toteutetuista kuvista!»32ZT–AB 3.12.1891. Hinta oli sama kuin kuudennelta osalta: 2,75 kruunua kartonkikantisesta ja 3,50 sidotusta kirjasta (216 s.).33Ilmoitus mm. Stockholms Dagbladissa 16.12.1891.

183 Joulukuussa 1894 Topelius kirjoitti keräävänsä aineistoa kahdeksanteen kirjaan, ja seuraavan vuoden elokuussa hän ilmoitti, että »6 satua, 4 leikkiä ja muutama laulu» oli »valmiina ja hyväksyttynä, loput luonnosvaiheessa».34ZT–AB 7.12.1894 ja 22.8.1895. Tammikuussa 1896 hän lupasi kokoelman jouluksi.35ZT–AB 8.1.1896. Hän ehdotti, että hänen vävynsä Acke Andersson voisi tehdä muutaman piirroksen Bonnierin valitsemien ruotsalaiskuvittajien ohella.36ZT–AB 8.4.1896 ja AB–ZT 17.4.1896. Puolet käsikirjoituksesta oli valmiina toukokuun puolivälissä, mutta Topelius odotti, että Andersson valitsisi muutaman kuva-aiheen, ennen kuin hän lähetti sen Bonnierille, joka halusi saada ensimmäisen erän käsikirjoituksesta viimeistään juhannukseksi.37ZT–AB 19.5.1896 ja AB–ZT 18.1.1896. Muista kuvituksista vastasivat August Malmström sekä Gustaf Olof Hjortzberg ja Nils Larsson, »kaksi nuorempaa lahjakasta taiteilijaa – jotka tosin edustivat modernimpaa tyyliä».38AB–ZT 28.11.1896. Topelius lähetti viimeisen käsikirjoituksen syyskuussa ja muutti tekstien järjestystä 4. lokakuuta.39ZT–AB 24.9.1896: »kaksi laulua ja kolme proosakappaletta. Ohessa uusi järjestys, ja aikanaan saan toisen oikovedoksen. Nuottiliitteet voit lisätä mielesi mukaan tekstin keskelle tai loppuun. Leikit tulevat joka tapaukseksi viimeiseksi tekstin jälkeen.» Ks. myös ZT–AB 4.10.1896. Teoksista neljätoista oli julkaistu aiemmin ja muut olivat uusia.40Teokset oli julkaistu Nya Trollsländanissa, Sländanissa, Sylviassa, joululehdissä ja erillisjulkaisuina. Oikoluvun yhteydessä Topelius totesi löytäneensä vain »harvoja harhaanjohtavia virheitä (sopar sanan sofver sijaan jne.).» Hän jatkoi: »Monet korjaukset liittyvät kirjoitustapaani. Hyväksyn ä:n, kun ä-äänne on pitkä, mutta en voi määkiä lyhyttä vokaalia.»41ZT–AB 15.10.1896. Marraskuun alussa 1896 Bonnier ilmoitti osan tulleen painosta.42AB–ZT 4.11.1896. Läsning för barn. Åttonde boken julkaistiin 6 000 kappaleen painoksena. Kartonkikantinen nide maksoi 2 kruunua ja 75 äyriä (184 s.).

Myöhemmät painokset

184 Läsning för barnin osista 1–3 julkaistiin vuonna 1872 toinen painos ilmoittamatta Topeliukselle ennalta. Koska hän löysi useita ladontavirheitä, hän ilmoitti Bonnierille haluavansa vastedes saada mahdollisuuden oikolukea uudet painokset ilman lisäpalkkiota.43ZT–AB 16.12.1872: »Jos Herra Bonnier voisi lähettää minulle niistä töideni uusista painoksista, joihin Herra Bonnierilla on täysi omistusoikeus, joko korjausvedoksen tai yhden kappaleen ennen julkaisua mahdollisesti tarvittavia korjauksia varten, se auttaisi asiaa suuresti enkä vaatisi oikoluvusta korvausta.» Toisessa painoksessa on jonkin verran oikeinkirjoitukseen ja välimerkkeihin liittyviä ladontavirheitä. Koska Bonnierilla oli yhä kolmen ensimmäisen osan kustannusoikeus, hänellä ei ollut velvollisuutta maksaa palkkioita uusista painoksista. Vuoden 1872 painosta lukuun ottamatta Topelius sai kuitenkin korvauksen Läsning för barnin uusista painoksista.44Ks. luettelo s. 1180. – Kun kootusta painoksesta keskusteltiin vuonna 1889, Topelius sai pyynnöstä itselleen kolmen ensimmäisen osan kustannusoikeuden.45Koska Topelius halusi varmistaa perillistensä saavan koottujen teostensa käyttöoikeuden, hän pyysi Bonnieria palauttamaan Fältskärns berättelserin ja Läsning för barn 1–3:n omistusoikeuden. AB–ZT 14.3.1889, ZT–AB 23.3.1889 ja AB–ZT 2.4.1889.

185 Huhtikuussa 1877 Bonnier tiedusteli Topeliukselta, halusiko tämä muokata joitakin teoksiaan ennen kahden ensimmäisen osan kolmatta painosta, mutta kustantajan kirjeenvaihdosta ilmenee, että kustantamo huolehti oikoluvusta. Topelius oli tyytyväinen uuteen painokseen. Hän ei ollut huomannut painovirheitä mutta pyysi saavansa seuraavalla kerralla »retusoida muutamia epätasaisuuksia».46AB–ZT 11.4.1877 sekä ZT–AB 8.11.1877: »Painos on oikein kaunis, paperi hyvä, tyyli ja painatus mainiot; – painovirheitä, näitä armottomia vainolaisiamme, en ole vielä ensimmäisellä pikaisella silmäilyllä huomannut.» Laitosta täydennettiin August Malmströmin, Signe Sohlmanin ja Anna Cramérin kuvauksilla sekä kirjailijamuotokuvalla, joka oli Topeliuksen mielestä liian »nahjusmainen», ja siksi hän halusi poistaa sen seuraavista vihkoista, kunnes saisi paremman.47Hän lisää: »jätetään kuitenkin lapsille edes hitunen kunnioitusta kansikuvan setää kohtaan!», ZT–AB 8.11.1877. Muotokuva painettiin puupiirroksena Signe Sohlmanin piirustuksen pohjalta. Ks. myös AB–ZT 2.4.1878 ja 11.4.1877. Kirjailija ei muokannut myöskään osien 3–4 uutta painosta (1878).

186 Keväällä 1883 Topelius ehdotti, että Läsning för barn 1–4:n uudelle painokselle tehtäisiin »puhdistusprosessi»: »mieltäni rauhoittaisi, jos jälkeeni jäisi aikanaan puhtaaksi pestyjä lapsia».48ZT–AB 1.4.1883; osien 1–3 neljäs painos ja osan 4 kolmas painos. Kuukauden lopulla hän ilmoitti, ettei halunnut viivästyttää julkaisua tarkastuksella mutta pyysi noudattamaan oikeinkirjoituksessa Svenska Akademiens ordlistaa hänen Välskärin kertomuksia varten tekeminsä poikkeuksin. Koska hän oli löytänyt aiemmista laitoksista jonkin verran kiusallisia painovirheitä, hän toivoi kuitenkin saavansa oikovedoksen »ja aion pitää itsekritiikkini kurissa, jotta en kuormittaisi vedosta tarpeettomilla muutoksilla ».49ZT–AB 27.4.1883. Jouluksi 1883 ilmestyneiden uusien painosten nimiölehdestä selviää, että ne ovat Topeliuksen tarkistamia. Muutoksista, ks. s. 1192. Neljännen osan saduista kahdeksan siirrettiin kolmanteen – näin osissa oli yhtä monta sivua, ja niistä tuli samanhintaisia.50AB–ZT 20.9.1883 ja ZT–AB 25.9.1883. »Kyrktuppen», »Nyåret 1868», »Strö blommor!», »Hafskonungens gåfva», »Sista April», »Svalan från Egypti land», »Eko» ja »Luftslotten» siirrettiin osaan 3. Topelius ja Bonnier harkitsivat ottavansa mukaan joitakin Edlundin neljännessä osassa julkaistuja satuja, joita ei julkaistu Bonniersin painoksessa, mutta asia jäi sikseen, AB–ZT 4.10.1883 ja ZT–AB 9.10.1883. – Myöhempiä painoksia Topelius ei tarkistanut.

187 Vuoden 1895 lopulla helsinkiläinen kustantaja Wentzel Hagelstam teki aloitteen Läsning för barnin julkaisemisesta kuvitettuna korupainoksena – Albert Bonnier oli esittänyt Topeliukselle samanlaisen ehdotuksen saman vuoden elokuussa. Bonnier ja Hagelstam sopivat yhteisen, Tukholmassa painettavan painoksen julkaisemisesta. Teoksen kuvittajiksi palkattiin Suomesta ja Ruotsista nimekkäitä taiteilijoita, muun muassa Acke Andersson, Albert Engström, Venny Soldan-Brofeldt, Ottilia Adelborg, Albert Edelfelt ja Carl Larsson.51Muita taiteilijoita, joilta julkaistiin muutamia kuvia, olivat Eero Järnefelt, Väinö Blomstedt, Tyra Kleen ja Albert Gebhard. Jotta kuvalaatat hyödynnettäisiin mahdollisimman tehokkaasti, Hagelstam julkaisi myös suomenkielisen painoksen, joka ilmestyi vuonna 1906 Viljo Tarkiaisen ja Valter Juvan suomentamana. Keväällä 1896 teoksesta laadittiin sopimus Topeliuksen kanssa, mutta Edelfeltin lukuisien hankkeiden vuoksi teos ilmestyi vasta vuosina 1901–1903.52Läsning för barn af Z. Topelius illustrerad af finska och svenska konstnärer. Kahdeksaan osaan kootut teokset eivät ole samassa järjestyksessä kuin alkuperäisessä laitoksessa. Ks. kokoelman Brev »Johdanto», ZTS XX:1, kappaleet 82 (Hagelstam) ja 228 (Bonnier) sekä Hagelstam »1896 Kontrakt». – Bonnierin kustantamo julkaisi vuonna 1935 kaksiosaisen valikoiman korupainoksesta. Sen kuusi osaa on kuvitettu runsaasti kokosivun kuvituksin, joista osa oli väreissä, sekä vinjetein että koristeellisin anfangein. Teksti on tarkistettu, mutta todennäköisesti tarkastaja ei ollut Topelius itse.

bild
188 Albert Edelfeltin kuvitusta kertomukseen »Rida ranka» Läsning för barnin korupainoksessa (1903). Satu innoitti Edelfeltin historiamaalauksen »Drottning Blanka» (1877). Maalaus on jäljennettynä Läsning för barnin neljännen osan toisessa painoksessa (1878).
189 Taulukko. 1. Albert Bonnierin kustantamon julkaisemat Läsning för barnin 1–8 (Lfb) painokset vuoteen 1896 saakka53Taulukon laatinut Ulrika Gustafsson.
Kirjoja oli saatavana eri sidoksin eri hintaan: kartonkikantisina, puolikluuttikantisina ja kokokluuttikantisina.54Ks. esim. AB–ZT 21.11.1882 ja AB–ZT 22.4.1891. Hintatiedot ovat peräisin kirjojen kansista, Bonnierin ja Topeliuksen kirjeenvaihdosta ja luettelosta Svensk bok-katalog vuosilta 1866–1875 ja 1876–1885.
Julk. vuosi Osa (painos.) Kappalemäärä ja kirjakauppahinta (nidottu kpl, jos muuta ei ilmoiteta) Formaatti Kirjailijan palkkio (lisäksi 25 tekijänkappaletta) Erityistä
1865 1 (1) vähintään 1 000; nidottu kpl 2,50 riikintaaleria rmt (riksmynt) duodeesi 50 riikintaaleria riksmynt (rdr rmt)/arkki: n. 500 rdr rmt Bonnier sai Lfb Lfb55Sopimuksessa ei mainita painosten suuruutta. Kustantamon vanhimmat säilyneet painoskirjat ovat vuodelta 1866, ja vanhimmat tiedot Lfb:stä koskevat kolmatta osaa. Kesäkuussa 1865 Bonnier mainitsee, että suunniteltua kokoelmaa pitäisi painaa vähintään 1 000 kappaletta (10.6.1865). 1–3:n täyden kustannusoikeuden
1866 2 (1) vähintään 1 000; sama hinta kuin Lfb 1 duodeesi 500 rdr rmt mukana nuottiliite
1867 3 (1) 2 000; sama hinta kuin Lfb 1 duodeesi 400 rdr rmt mukana nuottiliite
1871 4 (1) 3 000; nidottu kpl 2,50 rdr rmt, sidottu kartonkikansin 3 rdr rmt, kluuttikansin 3,50 rdr rmt duodeesi 1 240 rdr rmt Edlundin kustantamon erillispainos
1872 1 (2) 1 500; 2,50 kr, kart. 3 kr, kluuttis. 3,50 kr duodeesi ei palkkiota uusi lados, ei tarkistettu;
2 (2) 2 000; hinta ks. edellä ei nuottiliitteitä osissa 2–3
3 (2) 1 500; 2,25 kr, kart. 2,75 kr, kluuttis. 3,56Edlundin kappale maksoi 3 markkaa 75 penniä (Svensk bok-katalog).50 kr
1877 1 (3) 5 000; 1,25 kr, kart. 1,75 kr oktaavo 2 000 kr osista Lfb 1–4 1877–1878 Lfb 1–4 (1877–1878); uusi sivukoko; nuottiliitteet palautettu; ei tarkistettu
2 (3) 5 500; hinta kuin edellä
molemmat kluuttisidoksisina 4 kr
1878 3 (3) 5 000; kart. 1,50 kr oktaavo ks. 1877 nuottiliite; ei tarkistettu
4 (2) 5 000; kart. 2,00 kr
molemmat osat kluuttis. 4 kr
1880 5 (1) 6 000; kart. 2,75 kr, kluuttis. 3,50 kr oktaavo 80 kr/arkki: yht. 1 220 kr Edlundin osapainos (2 000 kpl)
1883 1 (4) 6 500; kart. 1,75 kr oktaavo 4 000 kr osista Lfb 1–4 1883 ja Välskärin kertomusten tarkistuksesta kirjailijan tarkistama
1883 2 (4) 6 500; kart. 1,75 kr oktaavo ks. Lfb 1 1883 ei nuottiliitettä; kirjailijan tarkistama
1883 3 (4) 6 500; kart. 1,75 kr oktaavo ks. Lfb 1 1883 kahdeksan teosta lisätty osasta Lfb 4; nuottiliite; kirjailijan tarkistama
1883 4 (3) 6 200; kart. 1,75 kr oktaavo ks. Lfb 1 1883 kahdeksan teosta siirretty osaan 3; kirjailijan tarkistama
1884 6 (1) 6 000; kart. 2,75 kr, kluuttis. 3,50 kr; osat 5–6 kluuttis. 6 kr; osat 1–6 kolmena kluuttis. niteenä 14 kr oktaavo 100 kr/arkki: yht. 1 400 kr Edlundin kustantamon osapainos (2 000 kpl)
1888 5 (2) 5 500; kart. 2,75 kr oktaavo yht. 2 500 kr osasta Lfb 5,2 ja Sånger I:n uudesta painoksesta Edlundin osapainos; ei tarkistettu
1891 7 (1) 6 000; kart. 2,75 kr, kluuttis. 3,50 kr oktaavo 100 kr/arkki: 1 400 kr Edlundin osapainos
1893 2 (5) 6 000; kart. 2,75; osat 1–7 neljänä kluuttis. niteenä 17,50 kr oktaavo ei palkkiota nuottiliite mukana; ei tarkistettu
1896 3 (5) 6 000; kart. 2,75 kr oktaavo ei palkkiota nuottiliite mukana; ei tarkistettu
1896 8 (1) 6 000; kart. 2,75 kr oktaavo 1 150 kr Edlundin osapainos

Muut valikoimat

190 Tuodakseen Topeliuksen satuja yleisölle, jolla ei muuten ollut varaa ostaa Läsning för barn -kokoelmaa, suomennettuja lastenkirjoja kustantanut Werner Söderström julkaisi sekä ruotsiksi että suomeksi satuvalikoiman Lilla sagoboken. Urval ur »Läsning för barn af Z. Topelius» (Pikku satukirja) 1888. Topelius luopui palkkiosta, jotta kirjaa voitaisiin myydä edullisesti kouluihin ja jakaa oppilaille.57Topelius halusi rajoittaa jakelun Suomeen. Ks. Werner Söderström–ZT 15.1. ja 23.3.1888, Brev, ZTS XX:1. Pari vuotta myöhemmin kansakoulunopettaja Sofi Almquist kokosi Bonnierin julkaiseman kaksiosaisen valikoiman Läsning för barn. Urval för skolan. Sen tavoitteena oli esitellä tarinoita »pedagogisesti järjestettynä edeten helpommasta vaikeampaan ja jaettuna kahteen osaan, jotta ne olisivat saatavilla hyvin huokeaan hintaan».58Bonnier välittää Sofi Almquistin pyynnön 15.4.1890; Topelius pidi ehdotusta kiinnostavana (ZT–AB 22.4.1890). Almquist oli myös kirjeenvaihdossa suoraan Topeliuksen kanssa, joka rohkaisi hanketta (Sofie Almquist–ZT 12.4. ja 30.12.1890, NB 244.2 ja ZT–SA 22.4. ja 13.8.1890, 244.70). Kaksi nidettä ilmestyivät vuosina 1890–1891, ja toisessa on 27 ja toisessa 29 teosta. Kouluille tarkoitettujen valikoimien julkaiseminen ei ollut taloudellisesti kannattavaa Topeliukselle eikä Bonnierillekaan, mutta vaihtoehtona olisi ollut »antaa herrojen koulukirjatehtailijoiden» julkaista jatkossakin lukukirjojen parhaat palat ilman lupaa.59Lainaus K.O. Bonnier–ZT 1.12.1891, ks. myös AB–ZT 25.9.1890. – Koulukirjaa myytiin 50 äyrillä, ja palkkioksi tuli 2 äyriä kappaleelta. Bonnier korostaa, että laitos tekee Topeliuksen laajalti tunnetuksi »alemmissa kansankerroksissa» (AB–ZT 30.12.1890). Ks. myös kustantajien kanssa käydyn kirjeenvaihdon johdanto, Brev, ZTS XX:1. Aftonbladetissa 26.3.1891 ilmoitetaan, että »ylihallitus» on hyväksynyt Topeliuksen Läsning för barnin »sisälukukirjaksi».

191 Suomen ja Ruotsin kouluille koottujen valikoimien välityksellä Topeliuksen sadut levisivät kaikkiin kansankerroksiin ja yhteiskuntaluokkiin, ja hänen asemansa lasten runoilijana vakiintui.60Almquistin valikoiman ensimmäistä osaa painettiin 18 000 kappaletta, ja 15. painos ilmestyi vuonna 1928. Siihen vaikutti sekin, että kokoelmasta Läsning för barn otettiin useita tekstejä aikakauden lukukirjoihin, joita olivat Poetisk läsebok för Finlands ungdom (1864), Fosterländsk Läsning för Barn och Ungdom (Stockholm 1868), Läsebok för folkskolan (»Statens läsebok», Stockholm 1868), Poetisk läsebok för folkskolan (Örebro 1869), Poetisk läsebok för skolans högre klasser (Hfrs 1892), Poetisk läsebok för skolans lägre klasser (Hfrs 1892) sekä Sofi Almquistin julkaisemat Barnens första läsebok, Barnens andra läsebok (Stockholm 1884 ja 1877) ja Läsebok för småskolan (1888).61Runebergin ja Topeliuksen osallistumisesta kirjaan Läsebok för folkskolan, ks. Torkel Jansson, »Runeberg och svenskheten i Sverige – svenskheten i Sverige och Runeberg» 2004, s. 348 f., ja Topeliuksesta norjalaisissa lukukirjoissa, ks. Gard Espeland, »Topelius ja Norsk Barneblad» (1998). Useimmista edellä mainituista lukukirjoista otettiin uusia, osin muokattuja painoksia.

192 Topeliuksen kootuista teoksista Samlade Skrifter, jotka ilmestyivät Bonnierin ja Edlundin kustantamina (1899–1907), neljä osaa on varattu kokoelmalle Läsning för barn 1–8.62Samlade Skrifter käsittää 34 osaa jaettuna viiteen sarjaan, Läsning för barn on osissa 26–33. Kahdeksan osaa eivät kuitenkaan vastaa alkuperäisiä: teokset ovat osin kronologisessa järjestyksessä – lukuun ottamatta toista osaa, jossa on ainoastaan näytelmiä – ja sen lisäksi, että Läsning för barn -kokoelmasta on julkaistu 257 teosta (268:sta) mukana ovat myös Sagor I -kokoelman »Företal» (Esipuhe, 1847) ja valikoima teoksesta Tankar i Djurskydd (1898). Laitoksen kirjoitusasua on nykyaikaistettu ja etabloitu muutoin epäjohdonmukaisin periaattein: toimittaja Valfrid Vasenius käytti lähteenä viimeisimpiä tarkistettuja painoksia mutta teki myös muutoksia, joiden tukena ei ole yhtään tekstilähdettä.63Esimerkki ensimmäisestä sadusta, »Kyrktuppen», Lfb 4 1883 ja SS: Nu börja vi en märkvärdig saga → Nu börjar vi med en märkvärdig saga; Kyrktuppen var mycket stor → Kyrktuppen var hiskeligt stor; ståtelig → ståtlig; synes → syns; menniskorna fira → människorna skulle fira; såg mycket menande ut → såg menande ut; icke blef kyrktuppen deraf just mycket visare → däraf blef kyrktuppen just icke mycket visare; På stranden var → Vid stranden stod.

193 1900-luvun alussa Folkupplysningssällskapet i Finland (Suomen Kansanvalistusseura) julkaisi valikoiman Topelii sagor. Ett litet urval för de tusen hem (1902, uusi painos 1903), Edlundin kustantamo valikoiman Sagor och berättelser i urval 1–2 (1907; 2. painos 1912, 3. painos 1936) ja Bonnierin kustantamo valikoiman Sagor, visor och lekar (De bästa böckerna, 1909). Schildts, joka osti Edlundin kustantamon vuonna 1927, julkaisi Läsning för barnin kahdeksan osaa vuosina 1931–1932 ja Bonnierin kustantamo vuonna 1932. Uusia painoksia ja valikoimia on julkaistu sen jälkeen koko 1900-luvun ajan, usein muokatussa muodossa.



Tekstikriittinen selonteko

Perustekstit

194 Läsning för barnin perusteksteinä käytetään seuraavia kappaleita kokoelman kahdeksasta osasta:

195 Första boken on Svenska litteratursällskapetin omistuksessa tunnuksella Top1/F15230. Kappale on nidottu, ja leikkaamattoman sivun koko on 18,3 x 11,4 cm. Kansi on vahingoittunut, ja sidos on löystynyt. Painoksessa on sellainen erikoisuus, että sivun 66 numero on virheellisesti 67, ja seuraava sivu on tyhjä ja numeroimaton. Sivunumerointi jatkuu normaalisti sivulta 68 eteenpäin. Niteen kollaatiokaava on 12:o: π2 π4 1–412 (44+χ1) 5–912 108 (106+χ1), eli kirjan formaatti on duodeesi. Sen alussa on nimeämätön arkki, jonka toisen lehden rectopuolella (oikealla puolella) on August Malmströmin tekemä, koko kokoelman yhteinen kansikuva.64Ks. s. 1174. Piirros on painettu ruotsalaisen puupiirtäjän Mauritz Meijerin puukaiverruksena. Viidennestä osasta alkaen kuvitukset painettiin fototypioina. (Ks. kustantajien kanssa käydyn kirjeenvaihdon johdanto, alaluku »Kirjojen ulkoasu», Brev, ZTS XX:1). Yksityiskohdissa näkyy eroja, jos esimerkiksi ensimmäisen kirjan kansikuvaa vertaa viidenteen kirjaan. Kirjaan on liimattu kaksi erikseen painettua kokosivun kuvataulua ennen sivuja 111 ja 229.

196 Andra bokenin perusteksti on peräisin Turun yliopiston kirjastosta, ja sen tunnus on 1937:804. Kirja on sidottu (yksityisesti) ruskeisiin kluuttikansiin, joihin on painatettu kullattu teksti ja koristus. Kansiin painettu kullattu koristekuvio esittää kolmea lukevaa lasta. Sidos on kulunut, ja sivut ovat irronneet selkämyksestä, nimilehteä edeltävä kuvitus puuttuu. Sivukoko on 16,2 × 10,2 cm. Kollaatiokaava on 12:o: π4 1–412 (41+χ1) 5–612 (612+ χ1) 7–812 98 104, formaatti duodeesi. Kaksi erikseen painettua kokosivun kuvataulua on liimattu kirjaan ennen sivuja 75 ja 145. Kymmenelle erikseen numeroidulle sivulle on painettu neljä sävellystä; »Musikbilagor till Läsning för barn».

197 Tredje bokenin perusteksti kuuluu Tampereella toimivalle Suomen lastenkirjainsituutille, ja sen tunnus on 0020945. Kirjassa on puolisidos, ja se on kulunut reunoista ja kulmista. Sivukoko on 16,2 × 10,2 cm. Kollaatiokaava on 12:o: χ1 χ1 π6 1–212 (21+χ1) 3–412 (410+ χ1) 5–712 82. Formaatti on duodeesi. Niteen alussa on arkki, jossa ensimmäisen lehden versopuolella (vasemmalla puolella) on Axelille ja Stinalle omistettu piirros ja toisen sivun rectopuolella kokoelman yhteinen kansikuva. Kirjaan on liimattu kaksi erikseen painettua kokosivun kuvataulua ennen sivuja 27 ja 93. Kymmenelle erikseen numeroidulle sivulle on painettu kolme sävellystä; »Musikbilagor till Läsning för barn».

198 Fjerde boken editiossa perustuu litteratursällskapetin omistamaan kappaleeseen, jonka tunnus on top1/F6970. Nide on hyvässä kunnossa ja sidottu violetteihin kluuttikansiin, joissa on kullatut tekstit ja koristelut. Kannen etupuolella lukee 1872. Julkaisuvuosi on kuitenkin 1871. Leikattu sivukoko on 16,9 × 10,6 cm. Kappaleen kollaatiokaava on 12:o: π1 π2 1–212 (28+χ1) 3–412 (46+χ1) 5–812 (810+χ1) 9–1012 114. Formaatti on duodeesi. Ensimmäisen itsenäisen lehden rectopuolelle on painettu kokosivun kuva, ja ennen sivuja 41, 85 ja 189 (numeroimaton) on lisätty myös kolme erikseen painettua koko sivun kuvataulua.

199 Femte bokenin perusteksti on Svenska litteratursällskapetin kokoelmiin kuuluva kappale, jonka tunnus on Top1/F6971. Se on hyvin säilynyt ja sidottu kustantamon punaisiin kluuttikansiin, joiden etupuolelle on painettu kullattuna Malmströmin kansikuva. Kuvaa ympäröi musta painettu kehys, ja takakantta koristaa painettu kehyskoriste. Leikattujen sivujen koko on 17,6 × 12,1 cm. Kirjan kollaatiokaava on 8:o: π2 18 2–38 (36+χ1) χ1 4–58 χ1 6–78 χ1 8–108 (102,6+χ1) 11–158 162, formaatti on oktaavo. Ensimmäisen lehden versopuolelle on painettu kokosivun kuvataulu. Seuraavalla sivulla (toisen lehden rectopuolella) on kokoelman kansikuva. Ennen sivuja 45, 49, 81, 113, 149 ja 157 on vielä kuusi kuvataulua.

200 Edition Sjette bokenin perustekstinä on Åbo Akademin kirjastolle kuuluva kappale, tunnus: 1420402803. Esilehdellä lukee omistajan nimikirjoitus Ingrid Ståhle. Nide on sidottu kustantajan kluuttikansiin (kuvailtu edellä viidennen osan kohdalla). Kannet ovat kuluneet etenkin kulmista, mutta sivut ovat hyvin säilyneet; leikattu, koko, 17,6 × 12,1 cm. Nimiösivun alaosaan, julkaisupaikasta ja kustantajasta kertovien tietojen väliin on leimattu haalistuneella sinisellä musteella teksti G.W. Edlunds Förlag. Kirja on kuulunut osapainokseen, jonka kirjakauppias ja kustantaja Gustaf Wilhelm Edlund oli ostanut Bonnierin kustantamolta Suomen-levitystä varten. Kollaatiokaava on 8:o: π3 π2 18 (13+χ1) 2–48 (41+χ1) 58 (53+χ1) 6–98 (95+χ1) 10–128 (126+χ1) 138 (137+χ1) 144. Formaatti on oktaavo. Kirjan alussa on arkki, jonka ensimmäisen lehden versopuolella on kuvitus ja toisen lehden rectopuolella kokoelman yhteinen kansikuva. Kuusi erillisesti painettua kokosivun kuvataulua on liimattu ennen sivuja 7, 51, 71, 139, 189 ja 207.

201 Sjunde bokenin perusteksti on Svenska litteratursällskapetin omistama kappale, jonka tunnus on Top 1/F26162. Kappaleessa on puolikluuttikannet, joiden selkämys ja kulmat ovat punaiset. Sidos on irronnut selkämyksestä. Sivut on leikattu, ja niiden koko on 17,6 × 12,1 cm. Niteen kollaatiokaava on 8:o: π1 π2 18 χ1 2–38 (31+χ1) 4–58 χ1 68 (63+χ1) 7–88 (84+χ1) 9–118 (117+χ1) 12–138 144 (142+χ1) ja formaatti on oktaavo. Kirjan alussa on erillinen lehti, jonka versopuolella on kokosivun kuvataulu. Sivujen 17, 35, 81, 87, 121, 175 ja 213 eteen on lisätty vielä seitsemän erikseen painettua kokosivun kuvataulua.

202 Åttonde bokenin perusteksti on kappale Top1/F6974, jonka omistaa Svenska litteratursällskapet. Kappale, joka on sidottu kustantamon kluuttikansiin (ks. osa viisi), on kuulunut kirjailijalle; esilehden versopuolelle on kirjattu nimikirjaimet Z. T. Kannet ovat kuluneet reunoista ja selkämyksestä. Leikattujen sivujen koko on 17,6 × 12,1 cm. Niteen kollaatiokaava on 8:o: 18 (16+χ1) χ1 2–38 (37+χ1) 48 (42,6+χ1) χ1 58 (56+χ1) 6–78 (74+χ1) 88 (86+χ1) 98 (95+χ1) 108 (106+χ1) 118 (114+χ1) 124, formaatti on oktaavo. Yksitoista erikseen painettua kokosivun kuvataulua on lisätty sivujen 13, 17, 47, 53, 61 (ei num.), 65, 77, 125, 139, 157 ja 169 eteen. Neljään teokseen, jotka on otsikoitu »För småskolorna», on lisätty nuotit (s. 113–116).

203 Verrattaessa kokoelman seitsemännen ja kahdeksannen osan ensipainosten eri kappaleita, käy ilmi, että painetut kokosivun kuvataulut on lisätty eri paikkoihin. Toisen osan kollaatiokappaleesta erikseen painetut kokosivun kuvataulut puuttuvat kokonaan. Perustekstikappaleiden kaikkia kuvituksia voi tarkastella edition faksimilenäytössä (ks. luettelo, s. 1405).

204 Perustekstikappaleet on skannattu ja OCR-käsitelty, minkä jälkeen tekstitiedostoille on suoritettu kollaatio kahteen kertaan. Ensimmäisessä kollaatiossa on käytetty seuraavia kappaleita: Första boken on Svenska litteratursällskapetin omistuksessa, tunnus Top1/F49473 (tekijän omistuskirjoituksella Thekla Knösille); Andra boken on Svenska litteratursällskapetin omistuksessa, tunnus Top1/F49472 (niin ikään tekijän omistuskirjoituksella Thekla Knösille); Tredje boken on HelMetin yhteisistä kokoelmista (Helsinki Metropolitan Region) tarkistusnumerolla kr30466180 (sidottu yhteen toisen osan kanssa); Fjerde boken on Svenska litteratursällskapetin omistuksessa, tunnus Top1/F26160; Femte boken, niin ikään Svenska litteratursällskapetin omistuksessa, kuuluu Arne Jörgensenin kokoelmaan, ja sen tunnus on Jörg./M19354; Sjette boken on Turun yliopiston kirjastosta, tunnus 1451148659; Sjunde boken on Åbo Akademin kirjastosta, tunnus 1420402809; Åttonde boken on myös Åbo Akademin kirjastosta, tunnus 1420460327.

205 Toisessa kollaatiossa on käytetty seuraavia kappaleita: Första boken on Åbo Akademin kirjastosta, tunnus 1420402817; Andra boken on myös Åbo Akademin kirjastosta. tunnus 1420402823; Tredje boken on Turun yliopiston kirjastosta, tunnus 1008189344; Fjerde boken on Svenska litteratursällskapetin omistuksessa, tunnus Top1/F42253; Femte boken on Åbo Akademin kirjastosta, tunnus 1420402785; Sjette boken on Svenska litteratursällskapetin omistuksessa, tunnus Jörg./M19350/S; Sjunde boken on niin ikään Svenska litteratursällskapetin omistuksessa, tunnus Top1/F6973, ja Åttonde boken samoin Svenska litteratursällskapetin omistuksessa, tunnus Jörg./M19352/S. Kokoelman kolmannen osan toisesta kollaatiokappaleesta puuttuvat sivut 145–146. Perustekstikappaleen vastaavia sivuja on siksi verrattu vielä yhteen, Svenska barnboksinstitutetin omistamaan kappaleeseen (Tredje boken yhteissidoksena ensimmäisen ja toisen osan kanssa, ensimmäisen lehden rectopuolella lukee käsin kirjoitettuna Anna Arnold och Axel Munther 24/12 67).

Tekstin etablointi

206 Tekstiä etabloitaessa on korjattu perustekstin ilmeiset ladonta- tai painovirheet. Oikeinkirjoitukseen on sen sijaan puututtu vain vähän. Koska kirjat ilmestyivät pitkällä aikajaksolla eikä oikeinkirjoitusta ollut vielä siihen aikaan tarkoin normitettu, sanojen kirjoitusasu ja välimerkkien käyttö vaihtelevat myös yhden teoksen sisällä.65Carl Ivar Ståhle, »Det nordiska rättstavningsmötet 1869 och hundra års svensk rättstavning» 1969, s. 2–12. Viidennestä osasta lähtien kirjoitusasu noudattaa vuoden 1874 SAOL:n normeja.66AB–ZT 21.1.1880. Topelius piti kuitenkin kiinni kaksoiskonsonantista sanassa finns, ja pitkän å-äänteen sisältävät sanat hän kirjoitti kivenkovaan å:lla, esim. fågel SAOL:n suosittaman fogelin sijaan, »siitä hyvästä syystä, että å-äänne on pitkä». On mahdotonta tietää, johtuvatko poikkeamat kirjailijasta, latojasta vai oikolukijasta.

207 Osissa 1–5 (1880) käytetään pääasiassa muotoja vexa ja vext (johdoksineen), kuusi tästä kaavasta poikkeavaa tapausta (växa, växt) on korjattu editioon. Kuudennesta osasta (1884) alkaen nämä sanat on kirjoitettu ä:llä SAOL:n mukaisesti (ks. s. 781).

208 Seitsemässätoista kohdassa sanoja on lisätty tai poistettu. Yhdessätoista niistä kyse on dittografioista eli tahattomista toistoista. Esimerkiksi ilmaus »midti i» on korjattu muotoon »midti». Muut tapaukset ovat haplografioita. Esimerkiksi fraasi sjöng för sjelf on täydennetty lisäämällä sana »sig» sanan »sjelf» eteen. Sanamuotoja on muutettu kuudessa kohtaa, joihinkin on esimerkiksi lisätty puuttuva genetiivin s-pääte.

209 Noin 30 kohdassa pilkku on korvattu pisteellä tai päinvastoin. Virkkeiden loppuun on lisätty piste pariinkymmeneen kohtaan, joissa on välilyönti, ja kuuteen sellaiseen, joista välilyönti puuttuu. Kuusi perustekstin kysymysmerkkiä on korvattu huutomerkeillä, kahdessa niistä ladontakäsikirjoituksen mukaan, esim. »Understå er bara att lura på mina äpplen?» on muutettu muotoon »[…] äpplen!».

210 Tarpeettomat välit merkkien välillä sekä perustekstien virheelliset sivunumeroinnit on korjattu ilman erillistä mainintaa.

Painoasun normalisointi

211 Perustekstien painoasussa ilmenevät epäjohdonmukaisuudet on kauttaaltaan yhdenmukaistettu tähän editioon. Tyhjää riviä seuraavat kappaleet alkavat ilman sisennystä, ellei kyse ole jonkin roolihahmon vuorosanasta. Otsikkojen tyylit määräytyvät kyseisen otsikkotason mukaan, joita ovat kokoelman osan tai teoksen (sadun, runon tai näytelmän) nimet ja alaotsikot. Rivin ylittäviä anfangeja tai tekstiä sisältäviä vinjettejä ei ole otettu mukaan editioon (ks. esim. »Ängens Söndagsmorgon» osassa 5 ja »Fiskaren» osassa 8).

bild
212 Olle Hjortzbergin kuvitusta runoon »Fiskaren» kokoelmassa Läsning för barn 8 (1896).

213 Typografiset lainausmerkit (”) on korvattu kulmalainausmerkeillä (»), ja lainausten sisäiset lainaukset on merkitty yksinkertaisin lainausmerkein (’). Lainausmerkkien ja välimerkkien keskinäisessä suhteessa sovelletaan nykyistä käytäntöä. Esimerkiksi perustekstin “Nu piper snurran,“ sade han on muutettu muotoon »Nu piper snurran», sade han. Vuorosanoista on poistettu lainausmerkit.67Topelius reagoi toisen osan ladonnan aikana siihen, että lainausmerkit ladottiin replikkien ympärille: »Tuo hämmentää lapsia, niin että meidän pitäisi seuraavaksi kai jättää pois kaikki heittomerkit […].» ZT–AB 30.7.1866. Kysymys ei tullut ajankohtaiseksi ensimmäisessä osassa, joka sisältää ainoastaan draamaa. Lainaukseen luonnollisesti kuuluvat kolme pistettä on sijoitettu jälkimmäisten lainausmerkkien sisälle (esim. – “Vällärde Herr“ … on muutettu muotoon: – »Vällärde Herr …» ). Kun yksittäisiä sanoja on korostettu kursivoimalla, ainoastaan kyseinen sana on kursivoitu, ei seuraavia merkkejä (esim. här bor Gud! on muutettu muotoon: här bor Gud!). Lisäksi 999:ää suuremmat luvut esitetään muodossa 300 000 (ei 300,000), ja alaviitteet on merkitty asteriskein *.

214 Yksittäiset kirjaimet ja pilkut on esitetty johdonmukaisesti samalla tavoin kuin ympäröivä teksti (esim. hans on korjattu editiossa ilman eri mainintaa muotoon hans). Varsinkin Läsning för barnin seitsemässä osassa esiintyy runsaasti muista poikkeavia pilkkumerkkejä – kyse saattaa olla virheellisesti kursiivilla ladotuista merkeistä. Perusteettomat välilyönnit kirjainten sekä kirjainten ja välimerkkien välistä on poistettu, ja virheellisesti sijoitetut välimerkit on korjattu (esim. gryt aneller slefven muotoon grytan eller slefven).

215 Draamassa roolihahmojen nimet ilmoitetaan isoilla kirjaimilla ennen vuorosanoja tai ylemmällä rivillä (ensimmäinen proosassa ja jälkimmäinen runomitassa, poikkeuksena ainoa monologi). Näyttämöohjeet on esitetty kursiivilla ja – mikäli kyse ei ole alkuohjeista – ne on merkitty sulkeisiin, jotka on painetussa editiossa kursivoitu. Myös sävelohjeiden sijainti ja muoto on yhtenäistetty, esim. lyhenteet kuten Mel. on korvattu johdonmukaisesti koko sanalla kuten Melodi. Perusteksteissä rooliluetteloiden asettelu vaihtelee. Editiossa ne esitetään kutakuinkin johdonmukaisesti yhdellä tavalla, esim. hakasulkeet on korvattu pilkuilla, samoin sana »och» roolien esittäjien välillä. Poikkeuksena pienaakkoset, jotka on kursivoitu painetussa mutta ei digitaalisessa editiossa.

216 Proosassa kaikki repliikit on merkitty repliikkiviivalla: – Jaså, sade han, – du skrattar, du? Muut ajatusviivat on poistettu, ellei niillä ole ilmeistä tarkoitusta, esim. – Tror mamma det? – frågade Björn on muutettu muotoon – Tror mamma det? frågade Björn. Jos perustekstin repliikeistä puuttuu repliikkiviiva, se on lisätty editioon.

217 Runoissa latojilta ovat muutamassa kohdassa jäänyt lisäämättä sisennys säkeisiin, jotka jakautuvat kahden tai useamman puhujan kesken. Ne on lisätty ilman erillistä mainintaa. Myös musiikkirunot on normalisoitu leipätekstiksi ilman eri mainintaa (vrt. Kuc----ku! muotoon kucku! runossa »Göken galar»).

218 Kertomuksessa »Bullerbasius» (neljäs osa) päiväykset on kursivoitu vain alussa. Editiossa kertomuksen kaikki päiväykset on kursivoitu. Tarinassa »Prinsessan Lindagull» (viides osa) henkilöt, taikuri Hirmu ja prinssi Abderraman ym. kursivoidaan ensimmäisellä kerralla kun heidät mainitaan, mutta Nukku Matille näin ei ole tehty. Se on korjattu editioon. Sadussa »Rida ranka» (neljäs osa) kansanlorun »Rida, rida ranka» säkeet on kirjoitettu milloin kursiivilla, milloin normaalisti, mikä on säilytetty. Kun kuningatar Blanka laulaa uuden säkeen, se on kursivoitu, mutta kun säe toistetaan, se on ladottu normaalisti.

219 Painoasun normalisointia ei ole merkitty julkaisijan tekemien muutosten luetteloon. Ne näkyvät digitaalisen edition lukutekstissä, kun näkymävaihtoehto Säännölliset muutokset/normalisoinnit on käytössä.68topelius.sls.fi.

Kielellisiä erityispiirteitä

220 Topeliuksen lastenkirjallisuuden kielelliset erityispiirteet näkyvät toisaalta puhekielisyytenä ja toisaalta sanojen kirjoitusasussa. Aikalaisten keskuudessa puhekielisyys synnytti myös arvostelua.69Ks. johdannon luku »Läsning för barn – vastaanottohistoria». Puhekielisyys nousee esiin varsinkin dialogeissa, joissa Topelius käyttää lyhennettyjä muotoja kuten »hvaba» kysymyksestä hvad behagas/ vad för slag? tai suomenruotsissa esiintyviä ilmauksia, kuten »daskis» sanalle stryk. Vastaavia lyhennettyjä muotoja esiintyy Topeliuksen proosassa sekä päiväkirjoissa ja kirjeissä (dörrn, kammarn jne.), mutta silmiinpistävän usein myös lastenkirjallisuudessa.

221 Koska Topelius kirjoitti lastenkirjallisuutta hyvin pitkän ajanjakson – viisikymmentä vuotta – sanojen kirjoitusasu vaihtelee. Vaihtelu näkyy siinä, että sanoja kirjoitetaan sekä yhdellä että kahdella konsonantilla, esim. pölystä käytetään sekä muotoa dam että damm, samoin karitsasta lam ja lamm.70Kirjoitusasu dam esiintyy vain kahdesti mutta damm viitisentoista kertaa (myös yhdyssanat mukaan lukien). Lam esiintyy kolmesti ja lamm neljätoista kertaa. Vrt. Pia Forssell, »Kielen erityispiirteitä» editiossa Noveller, ZTS IV, s. 273. Novelleissa sanat kirjoitetaan dam ja lam. Forssell jäljittää kirjoitusasun A. F. Dalinin kirjaan Ordbok öfver svenska språket vuodelta 1850. Yleensä vastaavanlaiset sanat on kirjoitettu kaksoiskonsonantilla, mutta viidennessä (1880) ja etenkin kuudennessa osassa (1884) esiintyy yhdellä konsonantilla kirjoitettuja sanoja (vrt. esim. uppfyld). Toinen esimerkki ovat kuukaudet, jotka on seitsemännessä ja kahdeksannessa osassa kirjoitettu muutaman kerran pienellä, vaikka yleensä niissä käytetään isoa alkukirjainta.

222 SAOL:n kuudetta painosta (1889) käytettiin vuodesta 1890 alkaen oikeinkirjoitusnormina sekä Suomen että Ruotsin kouluissa, ja se nousi aiempia painoksia arvovaltaisempaan asemaan.71Carl Ivar Ståhle, »Det nordiska rättstavningsmötet 1869 och hundra års svensk rättstavning» 1969, s. 7. Topelius kommentoi 17.9.1890 kirjoittamassaan kirjeessä Albert Bonnierille, että »kouluhallituksemme suosittelee, että kaikissa oppikirjoissa tulee noudattaa Sv. Akademiens 6:te ordlistaa». Topeliuksen mielestä SAOL oli kypsymätön, eikä hän pitänyt sen etymologisista periaatteista.72ZT–AB 31.1.1880; vrt. 7.2.1880. Ks. Bonnierin kanssa käydyn kirjeenvaihdon johdanto, »Kirjallisuuden kenttä laajenee», Brev, ZTS XX:1. Kesällä 1891 hän kuitenkin hyväksyi uudelleen, ennen seitsemännen osan julkaisua, SAOL:n oikeinkirjoitusnormiksi »vain sillä varauksella, että aina kun kaksi kirjoitusasua on valinnaisia, saan pitää vanhemman, siis q:n, z:n, x:n ja c:n, siellä missä Akatemia suopeuttaan antaa niille asuinoikeuden».7323.7.1891; vrt. ZT–AB 17.9.1890. Albert Bonnier oli ilmoittanut edellisessä kirjeessä, että kustantamo oli ottanut yleisesti käyttöön SAOL:n mukaisen oikeinkirjoituksen (AB–ZT 4.7.1891). Seitsemäs kirja on ainoa, jossa Topelius käyttää k:lla kirjoitettuja muotoja esim. sanoissa ansikte, försiktig ja släkt, tosin rinnakkain g:llä kirjoitettujen kanssa, kuten sanoissa jagt (jagten) ja jakt (jakthund, jakthorn).74Vrt. ZT–AB 17.9.1890. Topelius hyväksyi vähitellen SAOL:n oikeinkirjoitusnormina, mutta käytyään läpi kahdeksannen osan korjausvedoksen, hän ilmoitti, ettei voi hyväksyä ä:tä kuvaamaan lyhyttä ä-äännettä.75ZT–AB 15.10.1896; vrt. ZT–AB 7.2.1880. Kahdeksannessa osassa käytetäänkin kokoelman kuuden ensimmäisen osan tavoin esim. muotoja engel ja sjelf.

223 Topeliuksen lastenkirjallisuudelle on myös luonteenomaista, että sanoja denna/dessa seuraava substantiivi on muita lajityyppejä useammin määräisessä muodossa (denna gången, dessa barnen). Poikkeuksena mainittakoon uskonnolliselta kuulostavat tekstinkohdat lajityypistä riippumatta, ja tämä piirre vastaa ajan vakiintunutta kielenkäyttöä ruotsin kielessä. Käytäntö osoittaa, että määräistä muotoa käytetään epämääräistä muotoa (denna gång, dessa barn) enemmän nimenomaan uskonnollisessa kirjallisuudessa yleisemmin kuin muussa tekstissä.76Charlotta af Hällström-Reijonen, »Språkbruket hos Zacharias Topelius – tre punktundersökningar» 2019, s. 358 ff. Toinen esimerkki muodon vaihtelusta on sana finger, josta Topelius käyttää muutaman kerran vanhahtavaa monikkomuotoa finger. Dalinin sanakirjassa mainitaan monikkomuoto fingrar, mutta myös ilmaukset »se genom finger (eller fingren)» ja »ej lägga finger emellan».

224 Topeliuksen kielellinen vaikutus lastenkirjallisuuteen käy ilmi myös näytteistä, jotka SAOB (Svenska Akademiens ordbok) on kirjailijalta kerännyt. Vapaatekstihaulla sanoilla »Topelius läsn.» saadaan 459 osumaa, ja listalla on sekä Läsning för barnista pomittuja arkisia hakusanoja että hieman omintakeisempia ilmauksia, kuten hundsfott, kataknuff ja pickalurv.77http://www.saob.se/fritextsok/ (ladattu 29.6.2020). Viimeksi mainittuja kommentoidaan editiossa.

Käsikirjoitukset ja varianttilähteet

225 Läsning för barn 1–8 -kokoelman teoksista 75:stä on säilynyt käsikirjoitus, ja joistakin niitä on säilynyt useampia kuin yksi (ks. liite »Manuskript och första tryck», s. 1394). Ensimmäisestä osasta on säilynyt vain kaksi käsikirjoitusta, toisesta huomattavasti useampia, kun taas kolmannesta ja neljännestä on säilynyt vain neljä ja kuusi. Viidennestä kahdeksanteen osaan käsikirjoituksia on säilynyt useita, ja useimmat ladontakäsikirjoitukset viidennestä osasta eteenpäin on talletettu Bonniersin arkistoon.78Käsikirjoituksissa näkyy selvästi ladonnan ja painatuksen jälkiä, mm. sormenjälkiä ja merkintöjä. Arkistossa on myös kirjailijan suunnitelmia Läsning för barnin mainittujen osien sisällöksi.

bild
226 Runon »Fabriksarbeterskan» käsikirjoitus kokoelmassa Läsning för barn 6 (1884).

227 Säilyneet käsikirjoitukset on laadittu vihkoihin, muistikirjoihin ja erikokoisille irtolehdille (konseptipaperille). Helsingin Kansalliskirjastossa on yhdeksän kapselia, joihin on talletettu seitsemisenkymmentä irrallista käsikirjoitusta. Niitä on muistikirjoissa ja vihkoissa sekä irtolehdillä, joista osa on sidottu arkistoitaessa yhteen ja osa on irrallaan.79Käsikirjoitukseen sisältyy sekä kokoelmaan Läsning för barn kuuluvia teoksia sekä muita lapsille kirjoitettuja teoksia. Käsikirjoituskokoelmaan kuuluu myös kirjailijan suunnitelmia osia viisi, seitsemän ja kahdeksan varten.

228 Käsikirjoitusten joukossa on luonnoksia, täydellisiä työkäsikirjoituksia ja Topeliuksen puhtaaksi kirjoittamia käsikirjoituksia. Toisten tekemiä puhtaaksikirjoituksia ei huomioida edition käsikirjoitusnäkymässä, vaikka joissakin onkin Topeliuksen käsin kirjoittamia osia tai korjauksia. Albert Bonnierille lähetettyjen neljän ensimmäisen osan käsikirjoitukset eivät ole säilyneet.80Topelius kehotti toistuvasti kustantajaa polttamaan ne, esim. ZT–AB 22.10.1866 ja ZT 18.9.1867.

229 Käsikirjoituksissa esiintyy yleisesti muutoksia ja poistoja. Yksittäisten teoksen käsikirjoitusten yleiskatsaus on liitteessä (s. 1394).

230 Läsning för barn -kokoelmaan sisältyvistä 268 teoksesta 200 oli julkaistu aiemmin, joko lastenlehdissä, kokoelmassa Sagor I–IV tai muissa julkaisuissa, kun taas 68 oli aiemmin julkaisemattomia, tai ne ilmestyivät Läsning för barnissa samana vuonna kuin muissa julkaisuissa.81Lisäksi kirjoitettiin kolme uutta teosta Edlundin neljännen kirjan painokseen, joka ilmestyi ainoastaan Suomessa.

231 Varianttien kuvaamisessa on käytetty lähteenä seuraavia kappaleita: Sagor I (1847): Åbo Akademi (ÅA) 1420402889, Sagor II (1848): ÅA 1420402927, Sagor III (1849): Svenska litteratursällskapet i Finland (SLS) Top1, Sne 59461, Sagor IV (1852): ÅA 1420402937 ja Sagor I, (2 uppl., reviderad, 1860): SLS Top1/F12311 sekä G. W. Edlundin painos neljännestä osasta (Läsning för barn, SLS Top1/F6969). Lastenlehdissä Eos (1854–1866), Trollsländan (1868–1873), Nya Trollsländan (1885–1892) tai Sländan (1895) ilmestyneet julkaisut on tarkastettu Helsingin Kansalliskirjaston digitaalisista kokoelmista.82http://digi.lib.helsinki.fi. Lisäksi on huomioitu julkaisut Bilder ur djurens lif för skolan och hemmet, jonka kokosi ja julkaisi prinsessa Eugénie (1883) sekä aikakauslehdet Sveriges Ungdom (1884), Finland (1892), Julhelsning (1888, 1890, 1892), Jultomten (1891, 1893–1895), Barnens Jul (1894–1895), Sylvia (1895) ja Snöflingan (1896).

232 Bonnierin ja Topeliuksen kirjeenvaihdosta selviää, että kirjailija tarkisti Läsning för barnin myöhempiä painoksia, ja siksi ne on otettu mukaan muutosnäkymään.83Seuraava kirje viittaa kirjailijan tarkistukseen ennen uutta painosta: ZT–AB 27.4.1883, ZT–AB 12.7.1883 ja ZT–AB 20.10.1883. Siinä on käytetty seuraavia kappaleita: Första boken, 4. painos (1883): SLS Jörg./M19345, Andra boken, 4. painos (1883): SLS Top1/F6980, Tredje boken, 4. painos (1883): SLS Jörg./M19347/S sekä Fjerde boken, 3. painos (1883): SLS Top1/F6979.

233 Eroja ilmenee sanavalinnoissa ja asiasisällössä, välimerkkien käytössä, oikeinkirjoituksessa, painovirheissä sekä typografiassa. Eri luokkien erot on näytetty erivärisellä taustalla digitaalisen edition muutosnäytössä. Kun tekstilähteet on skannattu ja OCR-käsitelty, proosalle ja draamalle on suoritettu digitaalinen tekstivertailu osaksi Juxta-ohjelmalla, osaksi varianttityökalulla, joka on Svenska litteratursällskapetille tarkoitusta varten muokattu versio Text Collation for eXist-db -työkalusta.84http://www.juxtasoftware.org/ ja exist-db.org/. Sen jälkeen sekä näissä lajityypeissä että runoudessa esiintyneitä muutoksia on verrattu alkuperäisjulkaisuihin.

Muutosten laajuus ja luonne

234 Kirjoitusprosessin aikana tehdyt korjaukset (Sofortkorrekturen) ovat yleisiä, ja niitä on tehty sekä yksittäisiin sanoihin että kokonaisiin kappaleisiin. Monet käsikirjoituksista ovat epätäydellisiä, ne ovat keskeneräisiä tai puolinaisia, ja vaikuttavat usein luonnoksilta. Myöhemmät korjaukset (Spätkorrekturen) näkyvät marginaaleihin tehtyinä lisäyksinä tai yleensä tekstin yläpuolella. Käsikirjoitusten ja alkuperäisen julkaisun väliset erot ovat yleensä ottaen suuria, ja joskus käsikirjoituksesta ainoastaan alkusanat tai virkkeet vastaavat perustekstiä.85Ks. »Förord till alla goda barn» ja »Till en Flicka», Läsning för barn 2. Topeliuksen käsin laatimista käsikirjoituksista yli viidenkymmenen nimi on sama kuin perustekstissä, kun taas parinkymmenen nimi on muutettu, ja niistä muutamalla on sama nimi kuin ensimmäisessä tai myöhemmissä painoksissa.

235 Noin viidessäkymmenessä kaikista tekstilähteistä julkaisujen välillä on huomattavia eroja, jotka osoittavat, että Topeliukselle oli kirjailijana ominaista työstää tekstejään ja kirjoittaa niitä uudelleen. Hän muokkasi suurta osaa aiemmin julkaistuista teoksistaan ennen Läsning för barnia86ZT–AB 10.9.1879; ZT–AB 4.4.1884. niin että yhdestä teoksesta voi olla enimmillään viisi versiota. Perusteelliset muutokset johtuivat osaksi siitä, että teoksia sovitettiin ruotsalaisyleisölle, osaksi siitä, että niitä paranneltiin selvemmin lajityyppiin tai aiheeseen sopivilla aineksilla. Draamassa muodon muutokset näkyvät selvästi, kun kertovat osuudet kirjoitetaan uudelleen napakaksi ja humoristiseksi dialogiksi ja näyttämöohjeita ja dialogimerkintöjä selkiytetään (esim. ottamalla käyttöön ajatusviivat) tai muokataan.87Ks. »Den barmhertige är rik», Lfb 2, »Bärplockerskan» ja »Var god mot de fattiga», Lfb 1. Viimeksi mainitussa myös luonnehdinnasta »Barntheater» (Eos 1856) on tullut Topeliukselle luonteenomainen »Lek» (1865, 1883) ja »Theaterista» »Leksalen». Aiheeseen tehtyjä merkittäviä muutoksia ovat sellaiset, joissa joitakin väkivaltaisuuksia siivotaan pois, luontoa inhimillistetään, ja kirjailija tuo esiin eläinsuojelullisia ja uskonnollisia näkemyksiään tai korostaa niitä entistä voimakkaammin. Monologissa »Bärplockerskan» päähenkilö Marie keskustelee inhimillistetyn luonnon kanssa ja sen sijaan, että ampuisi metson kuten Eosissa vuonna 1857, tyttö kehottaa »häntä» elämään ja lentämään vapaana.88Toinen esimerkki lisääntyneestä empatiasta eläimiä kohtaan on tarinassa »Var god mot de fattiga» (Lfb 1), jossa repliikki »Otäcka hund!» muutettiin muotoon »Stackars Prisse!». Myös tarinassa »Walters första äfventyr» poikien luontoa lujittava risu on poistettu kirjaversiosta. Runoilijan tehtävää kuvaavassa ohjelmarunossa »Radigundis’ penna» säkeitä on muokattu siten, että uskonnollinen sanoma erottuu selvemmin.89Vrt. Maija Lehtonen, »Das Märchen im Märchen oder Das Bild des Märchenerzählers bei Topelius und einigen anderen Autoren» 2001, s. 155.

236 Suora puhuttelu on kerrontatekninen muutos, jota Topelius kylläkin käyttää jo varhaisissa saduissa mutta jota hiotaan myöhemmissä versioissa aivan kuten juhlavampaa muotoakin. Muotoa »veten I» (vrt. viljen I, ären I, skolen I, voren I etc.) käytetään runsaasti uskonnollisia teemoja käsittelevissä teoksissa.

237 Teosten mukauttaminen ruotsalaisyleisölle näkyy selvimmin sanatason muokkauksissa, kun alueellisesti värjäytyneet ilmaukset (»tutten» korvataan sanalla »dihornet») tai suomen ja venäjän ainekset käännettiin tai kirjoitettiin uuteen muotoon (»vankades karbas» kirjoitettiin »fick man sig en liten lugg»).90»Skyddsengeln», Lfb 1, »När man sofver på rosor», Lfb 2. Tämä koskee sekä kevyesti muokattuja että laajalti uusittuja teoksia.

238 Lisäksi rahayksiköiden nimet muutettiin. Valuuttoja vaihdettiin esimerkiksi ruplista markoiksi, penneistä äyreiksi ja näkyvimpänä esimerkkinä viiteen eri muotoon: »en half million rubel» muuttuu välimuotojen »många hundrade guldpenningar», »hundratusen mark», »hundra tusen riksdaler» kautta lopulliseen muotoon »hundra tusen kronor».91Suomen rahauudistus merkitsi siirtymistä ruplasta markkaan keisarin 4. huhtikuuta 1860 antamalla manifestilla. Markan arvo sidottiin hopeaan (paperiruplan sijaan) vuonna 1865, mutta käytännössä rupla säilyi kielenkäytössä vielä noin vuosikymmenen. (»Svalan från Egypti land»; Sagor I, Hfrs 1847; Sagor I, Hfrs 1860; Lfb 4, Hfrs 1871; Lfb 4, Stockholm 1871 ja Stockholm 1883).

239 Muita esimerkkejä sopeuttamisesta Ruotsin oloihin on joidenkin suomalaiselta kuulostavien nimien vaihtaminen (»Pukki» muuttuu nimeksi »Bässen»), keisarista tulee kuningas, paikallisesti värittyneitä ilmauksia korvataan (sanonnasta »smula daskis» tulee »liten bastu») ja maantieteelliset kuvaukset muuttuvat; »Reval» korvataan ensin määreellä »andra sidan om Östersjön» ja sittemmin määreellä »Estland».92»Huru man hittar sagor», Lfb 4, »Trollens jul», Lfb 3. Joskus myös selventäviä tietoja ja sanojen selityksiä on lisätty alaviitteinä, kuten »Ragassa och guleja, torgtermer från ryskan».93Topelius käyttää näitä kuitenkin niukasti ja keskustelee asiasta eri näkökulmista kustantaja Bonnierin (AB–ZT 6.8.1889) ja kääntäjä Albert Albergin kanssa (AA–ZT 25.3.1882).

240 Silmiinpistävä ero varhaisten ja myöhempien julkaisujen välillä on siinä, että kieliopillinen sukupoli muuttuu utrum-sukuisista (den) feminiiniseksi tai maskuliiniseksi. Lastenlehdissä Topeliuksella on taipumus suosia utrumia, kun taas maskuliinia (han) esiintyy perustekstipainoksissa ja vuoden 1883 jälkeisissä painoksissa.94Esim. voileipä, puuro ja vaunu tarinassa »Silfverpenningens Berättelser», Lfb 2. Ei ole myöskään harvinaista, että genus vaihtelee feminiinistä maskuliiniin. Sadussa »Fågel Blå» neulasta käytetään ensimmäisessä versiossa muotoa »den», seuravassa »han» ja lopuksi »hon».95Ks. Eos 1.11.1859, Lfb 1 1865 ja Lfb 1 1883. Ks. myös: qvarnen han – qvarnen hon teoksessa »Skyddsengeln» (Eos 15.11.1861 ja Lfb 1 1865 ja 1883). Huomattakoon että (naispuoliset) hahmot poistetaan tai heidän sukupuolensa vaihdetaan kuten Walterin viidennessä seikkailussa (Lfb 3), jossa Eosin kuorsaava lapsenpiika vuodelta 1855 on poistettu myöhemmistä versioista ja pikkusisko on muuttunut Fredrikiksi (1867, 1883). Nämä ovat kuitenkin poikkeuksia.

241 Muokatuissa versioissa joitakin ironisia huomautuksia on selitetty tai kirjoitettu uudelleen, ja (etenkin Eos-lastenlehdessä esiintynyttä) adverbin »helt» toistoa on karsittu.96Ks. esim. »Unda Marinas fotspår» ja »Det vackraste i skogen», Lfb 2.

Oikeinkirjoituksen, sanamuotojen ja välimerkkien käytön erot

242 Oikeinkirjoituksen, sanamuotojen ja välimerkkien käytön eroavaisuudet saattavat johtua siitä, että kielenkäytön ohjeet muuttuivat ajan mittaan, tai latojan lukuvirheistä tai Topeliuksen käsikirjoituksiin tehdyistä korjauksista. Läsning för barnin osassa 4 (1871) Edlundin ja Bonnierin painosten välillä esiintyy erityisen selviä eroja, jotka koskevat kirjoitusasua (esim. ä/e sekä kaksoiskonsonantteja) ja päätteitä (–a/–e), esim. tarinoissa »Olle, som gick på skidor», »Pikku Matti» ja »Solstrålen i November».97Myös muissa julkaisuissa on runsaasti esimerkkejä, ks. esim. »Walters tredje äfventyr» (Lfb 3) lehdessä Eos 1855 ja Stockholm 1867 sekä 1883, joissa on epäjohdonmukaisia monikon päätteitä (pojkarnes – pojkarnas, hästarna – hästarne). Eroavaisuuksia näkyy myös sanamuotojen ja sekä jo välillä. Topelius suosi itse muotoa »jo», jota käytetään myös Suomessa julkaistuissa painoksissa, kun taas teoksessa Läsning för barn esiintyy muoto »ja». Osassa 3 koko interjektio on jätetty tyystin pois: »jo der», »jo så» ja »jo det» on muutettu muotoon »der», »så» ja »det» (Stina och Axels samtal, »Eli Rhem»).

243 Vanhempia verbimuotoja, kuten hafva, taga, blifva on muutettu myöhemmissä painoksissa muotoon ha, ta ja bli, ja prepositiot kuten uti ja uppå on korvattu muodoilla i ja på.

244 Kieliasun modernisointiakin erottuu selvästi, esimerkiksi »J» on muutettu »I:ksi» viidennestä osasta eteenpäin, ja myös raamatunsitaatti »dem fattigom» (1858) on modernisoitu muotoon »för de fattiga» (1866) ja »för de fattige» (1883, »Silfverpenningens Berättelser»). Topeliuksen suosima murteellinen muoto »lyftar» muutettiin vuoden 1883 painoksessa (Stockholm) muotoon lyfter, jonka yhteydessä tehtiin joissakin paikoin myös muutos deras – sina.98Esim. tarinassa »Solkriget» (Lfb 4, Stockholm 1871) kohta »på deras snabba» on muutettu muotoon »på sina snabba» (Stockholm 1883).

245 Yhteen ja erilleen kirjoittaminen vaihtelee niin ikään suuresti painosten välillä. Erikseen kirjoittamisella on taipumus yleistyä myöhemmissä painoksissa. Tässä esiintyy kuitenkin epäjohdonmukaisuksia, ja ensimmäisestä painoksesta seuraaviin tehtyjä muutoksia on myöhemmin voitu palauttaa ennalleen, ja samassa painoksessa muotoja voi esiintyä myös rinnakkain.

Kommenteissa sovellettuja periaatteita

246 Jokaiseen teokseen on liitetty yleinen teoskommentti, joka sisältää mm. tietoja ensijulkaisusta sekä yhteenvedon teosta käsittelevästä tutkimuksesta.

247 Kommentit käsittelevät sanojen selityksiä, henkilö- ja asiatietoja sekä viittauksia, kirjallisia viittauksia ja viitteitä muualle. Sanojen selityksissä on käytetty pääasiassa Svenska Akademiens ordbok ja A. F. Dalinin teosta Ordbok öfver svenska språket 1–2, asiatietoihin teoksia Nationalencyklopedin, Uppslagsverket Finland ja Nordisk familjebok 1–2 painos. Sanoja, jotka esiintyvät samassa merkityksessä kuin kirjassa Svensk ordbok utgiven av Svenska Akademien (2009), ei yleensä kommentoida. Kommenteissa kiinnitetään huomiota sanamuotoihin vain silloin kun ne ovat luonteenomaisia Topeliuksen kielenkäytölle (esim. finger monikkomuodon fingrar sijaan, ks. s. 1189) tai missä se on tarpeen väärinkäsitysten välttämiseksi.

248 Lopuksi luetellaan kirjat, jossa teos mainitaan, sekä kommentissa käytetty sekundaarikirjallisuus.

Kirjaversion ja digitaalisen version erot

249 Digitaalisen edition tekstikriittinen kommentointi on seikkaperäisempää. Siihen sisältyvät käsikirjoituksen ja perustekstin faksimileversiot (sarake Faksimil) sekä transkriboidut käsikirjoitukset (sarake Manuskript) ja varianttipainokset. Lukutekstin ja varianttipainosten erot on merkitty värillisellä taustalla tekstilähteen mukaan (sarake Varianter). Digitaalisessa editiossa on lisäksi luettelo suomennoksista vuoteen 1898 saakka.

250 Digitaalisen edition varianttimerkinnöissä on noudatettu Zacharias Topelius Skrifter -sarjan tekstikoodausohjeiston käytänteitä.99Luettavissa digitaalisessa editiossa osoitteessa topelius.sls.fi.

Viitteet

  1. 1Topeliuksen 26.5.1865 päivätty kirje puuttuu, mutta Bonnierin vastauskirjeestä ilmenee, että Topelius on maininnut »en samling Sagor och barnvisor» (Satu- ja lastenlaulukokoelman). Bonnier kertoo myös, ettei voi hyväksyä Topeliuksen ehtoja vaan ehdottaa uusia, Albert Bonnier–Zacharias Topelius 10.6.1865, jatkossa käytetään lyhenteitä AB ja ZT. Bonnier oli kustantanut Topeliuksen teoksia vuodesta 1851.
  2. 2Ks. luettelo s. 1180. Topelius piti itsellään käännösten jakeluoikeuden. Arkkipalkkio oli sama kuin teoksesta Fältskärns berättelser IV (1854, myös duodeesiformaatti). »Kontrakt till Läsning för barn 1–3 1865», Brev. Zacharias Topelius korrespondens med förlag och översättare, ZTS XX:1.
  3. 3Käy ilmi Bonnierin 19.12.1865 lähettämästä kirjeestä Topeliukselle: »Minua ilahdutti sanoinkuvaamattomasti kuulla että piditte Hra Malmströmin kuvituksista, ja myös häntä varmasti ilahduttaa kuulla että olitte niihin tyytyväinen –.» Topeliuksen edeltävä kirje puuttuu.
  4. 4Seitsemän teosta kirjoitettiin kokoelmaan Läsning för barn: »Förord till Onkel Adam», »Förord till alla goda barn», »Vårt Land», »Den stora frågan», »Gossen från Brahestad», »På blank is» ja »De små fåglarnas klagan».
  5. 5Ensimmäisen osan käsikirjoitus lähetettiin luultavasti elokuussa 1865 (kaksi Topeliuksen kirjettä puuttuu). Toisen osan käsikirjoitus lähetettiin 6.6.1866 ja kolmannen 18.6.1867. Kirjoista ilmoitettiin Ruotsin päivälehdissä kyseisen vuoden marras–joulukuussa (esim. Norrköpings Tidningar 28.11.1865, Stockholms Dagblad 13.12.1866, Dagens Nyheter 16.12.1867).
  6. 6AB–ZT 27.3.1868, ZT–AB 16.6.1868. Bonnier halusi uuden satukokoelman jouluksi 1868 ja pyysi, että Topelius toimittaisi kesälomallaan Marstrandissa sellaisen »saksilla ja lyijykynällä». Itsepintaisuus johtui siitä, että muuten hän ottaisi toteutettavaksi muita lastenkirjahankkeita (29.6.1868). Akateemisten töiden lisäksi Topeliusta työllistivät tuolloin Förslag till svensk psalmbok (1869), runokokoelma Nya blad (1870) ja Boken om Vårt Land (1875).
  7. 7Bonnier kiittää käsikirjoituksesta 17.7.1871, ks. ZT–AB 20.1.1871, AB–ZT 14.4.1871 ja AB–ZT 19.8.1871. »Vielä 14 tai 15 sadun ja laulun» käsikirjoitukset lähetettiin 19.8.
  8. 8Vuodesta 1870 Topelius ei pitänyt enää hyväksyttävänä vaihtoehtona julkaista siihenastiseen tapaan alkuperäispainoksiaan ainoastaan ruotsalaiskustantamoissa sivuuttaen kotimaiset kustantamot, jotka sinnittelivät epäsuotuisassa tilanteessa. Runokokoelma Nya blad (1870) ja kokoelma Läsning för barn 4 (1871) ilmestyivät siksi kaksoispainoksina, sekä Edlundin että Bonnierin julkaisemina. Ks. »Johdanto» editioon Brev. Topelius korrespondens med förlag och översättare, ZTS XX:1, kappale 202.
  9. 9Neljä ainoastaan Bonnierin painokseen kuuluvaa teosta ovat »Den första Lärkan», »Ängsblommornas visa», »Den bättre vägen» ja »Prestgårdsflickorna», ja seitsemän ainoastaan Edlundin painokseen kuuluvaa »Leopolds visa», »Huru Wilhelm läser sin lexa», »Blomstertinget», »Sjömannens hemlängtan», »För hårdt och för mjukt», »Naturens Döttrar» ja »Verldshafvet».
  10. 10I Edlundin painoksessa on kuvitukset Prins Florestan väcker Törnrosa, Olle på skidor, Mirza och Mirjam i öknen, Pekkas äfventyr sekä Fimbul fångar solens barn. Topeliuksen mielestä Edelfeltin kuvitukset eivät vetäneet vertoja »Malmströmin mestarillisille piirroksille », ZT–AB 19.8.1871.
  11. 11Ei tiedetä, kuinka monta kappaletta Edlund painatti. Bonnierin palkkio oli 80 riikintaaleria ja Edlundin 100 markkaa arkilta.
  12. 12AB–ZT 21.11.1878: »yksi tai pari uutta sellaista vihkoa on kaivattuja ja aina tervetulleita». Topelius ilmoittaa, että hänellä on »sekä vanhempia julkaistuja että uusia julkaisemattomia tekstejä lähes valmiina», ZT–AB 8.11.1878. Topelius muuten mainitsee viidennen osan ensimmäisen kerran keväällä 1875: kirjeen jälkikirjoituksessa hän mainitsee, että sellaisen mahdollisesti »voisi tehdä» jos hänelle jää kesällä aikaa, ZT–AB 10.5.1875.
  13. 13ZT–AB 23.4.1879.
  14. 14J. L. Runebergin Fänrik Stålin kuvitettu laitos ilmestyi Beijerin kustantamana vuonna 1883. Suomen-matkansa jälkeen Malmström ryhtyi kuvittamaan P. A. Gödecken teosta Sagan om Ragnar Lodbrok och hans söner (1880).
  15. 15ZT–AB 3.12.1879. Topelius odotti, että Bonnier ottaisi yhteyttä Edlundiin heinäkuussa, mutta kun näin ei ollut tapahtunut elokuuhun mennessä, hän antoi käsikirjoituksen myös Edlundille, joka palkkasi heti Albert Edelfeltin kuvittajaksi siinä toivossa, että kirja valmistuisi jouluksi 1879. Bonnier, joka oli oleskellut kesän Sveitsissä, kirjoitti Edlundille syyskuussa ja pyysi tätä lykkäämään julkaisua, mihin tämä suostuikin (AB–G. W. Edlund 16.9.1979 ja GWE–AB 13.9.1879), mutta sen sijaan hän oli päättänyt julkaista oman painoksen, ks. AB–ZT 28.10.1879. Topelius ehdotti, että mukaan otettaisiin »neljä hyvää» piirrosta, jotka Edelfelt oli jo ehtinyt tehdä (ZT–AB 20.10.1879). – Koska julkaisu lykkääntyi, Topelius pyysi Bonnieria palauttamaan käsikirjoituksen tarkistettavaksi (ZT–AB 15.12.1879, ks. myös AB–ZT 31.12.1879 ja AB–ZT 15.1.1880). Bonnier kiittää 29.1.1880 palautetusta käsikirjoituksesta ja ilmoittaa Malmströmin tekevän sekä kokosivun kuvat että vinjetit.
  16. 16Topelius ilmaisee tyytyväisyytensä yhteispainoksesta ZT–AB 7.2.1880 (ks. myös Topeliuksen ja Edlundin sopimus 30.12.1879, Brev, ZTS XX:1). – Bonnier mainitsee Edlundille, että painokustannukset nousevat kuvitusten vuoksi hieman tavallista korkeammiksi, »kohdistukset, hienompi väri ja paperi vaativat hieman enemmän huolenpitoa ja aikaa – mutta voit luottaa siihen, ettei sinua huiputeta ja saat hienon kirjan.» (AB–G. W. Edlund 19.2.1880, kirjekopio, Bonnierin kustantamon arkisto).
  17. 17AB–ZT 7.3.1880. Myöhemmin tehtiin muutamia muutoksia ja lisäyksiä.
  18. 18Topelius lisää: »’Lekarna’ (Leikit) ladotaan viimeiseksi. Jotta kuvitukset jakautuvat tasaisemmin, voimme myös muuten muuttaa järjestystä tarpeen mukaan, kuitenkin siten, että proosa ja runomitta vaihtelevat.» ZT–AB 17.5.1880.
  19. 19AB–ZT 1.7.1880: »Minulla on nyt Läsn f Barnin kuvitukset jokseenkin valmiina, ja aiomme aloittaa ladonnan ensi viikolla. Malmström on piirtänyt 3 kokosivua ja 13 pienempää vinjettiä – viimeksi mainitut ovat erityisen viehättäviä. Edelfeltin kuvat ja nimiövinjetti mukaan lukien saamme näin ollen kaiken kaikkiaan 21 kuvitusta. Toivon että sekä Sinä että yleisö olette vihkoon tyytyväisiä.» Korjausvedos lähetettiin 5.8. ja 28.8.1880. Jotta kokonaiset 15 arkkia saataisiin täyteen, Bonnier pyytää lisää aineistoa ladottavaksi ennen osastoa »Lekarna», AB–ZT 28.8.1880. ZT–AB 3.9.1880: »Etsin mielihyvin 5 tai 6 sivun kappaleen ladottavaksi ennen Leikkejä.»
  20. 20ZT–AB 12.11.1880.
  21. 21Ilmoitus esim. Smålandspostenissa 7.12.1880.
  22. 22ZT–AB 10.9.1879; vrt. osan 6 viite 16.
  23. 23AB–ZT 21.11.1882: »Viimeksi ilmestynyt (5. vihko) on niin eristyneessä tilassa, että ostajat osaksi unohtavat sen – osaksi jättävät sen lojumaan. Olisikin parempi, jos saataisiin aikaan kuudeskin vihko, ja niistä tulisi yhdessä III Nide». Topelius vastaa, ettei hän osaa määrittää, milloin on kuudennen osan aika, mutta se on hänellä mielessä: »Juhannuksena selviää, saanko sen käsistäni ensi vuonna. Olisi ihastuttavaa saada M-min uuden piirrokset mahdollista uutta painosta varten.», ZT–AB 1.12.1882.
  24. 24Hän lisää: »Teoksen voi sitten sitoa kolmeksi niteeksi, jotka ovat kaikki laajuudeltaan suunnilleen yhtä suuria.», AB–ZT 30.10.1883, ks. myös AB–ZT 20.10.1883.
  25. 25AB–ZT 30.10.1883.
  26. 26Yksi syy siihen, ettei Topeliuksella ollut tällä kertaa varastossaan suurempaa satuvarastoa, oli se, ettei maassa ilmestynyt yhtään lastenlehteä sen jälkeen, kun Trollsländan oli lakannut ilmestymästä vuonna 1873. Viisi teosta oli julkaistu kokoelmassa Sagor I–IV, kaksi Trollsländanissa 1869, neljä ammattilaulua lehdessä Sveriges Ungdom. Tidskrift för skola och hem (1883), yksi (suomeksi) Lasten Kuvalehdessä 1882 sekä yksi kertomus kirjassa Bilder ur djurens lif för skolan och hemmet, jonka oli koonnut ja julkaissut prinsessa Eugénie (1883; ks. ZT–AB 9.9.1884).
  27. 27ZT–AB 2.7.1884, ZT–AB 9.9.1884 ja AB–ZT 13.9.1884. »Edlund firmoineen on vaatinut 2 000 kpl – kuten teoksesta Vinterqvällar – ja L. f B:n V kirjaa» Ks. myös AB–ZT 25.11.1884.
  28. 28AB–ZT 31.1.1888 ja ZT–AB 26.2.1888. Topelius otti seitsemännen osan vuoden 1889 julkaisusuunnitelmaansa (ZT–AB 17.1.1889) ja 30.10.1890 hän mainitsee, että aineisto kootaan jälkeenpäin.
  29. 29ZT–AB 16.4.1891, vastauskirje AB–ZT 22.4.1891. Anna Vengberg oli perhetuttu ja oli opiskellut neljä vuotta Düsseldorfissa, hän oli piirtänyt Trollsländanin nimivinjetin (ks. ZT–AB 7.5.1891). Topelius arvioi hänen lähettämiään luonnoksia »varsin kekseliäiksi ja tilannetta havainnollistaviksi, mutta jotkin menivät sivuun aiheesta», ZT–AB 23.7.1891.
  30. 30Vengberg sai näin 50 kruunun korvauksen, ks. AB–ZT 29.7. och 12.8.1891. Malmström hylkäsi Stoopendaalin kuvia ja hyväksyi 15 (AB–ZT 25.8.1891).
  31. 31Karl-Otto Bonnier, joka huolehti tilapäisesti kustantamon kirjeenvaihdosta, kun isä oli sairaana, ilmoitti 1.12.1891 lähettäneensä juuri tekijänkappaleet.
  32. 32ZT–AB 3.12.1891.
  33. 33Ilmoitus mm. Stockholms Dagbladissa 16.12.1891.
  34. 34ZT–AB 7.12.1894 ja 22.8.1895.
  35. 35ZT–AB 8.1.1896.
  36. 36ZT–AB 8.4.1896 ja AB–ZT 17.4.1896.
  37. 37ZT–AB 19.5.1896 ja AB–ZT 18.1.1896.
  38. 38AB–ZT 28.11.1896.
  39. 39ZT–AB 24.9.1896: »kaksi laulua ja kolme proosakappaletta. Ohessa uusi järjestys, ja aikanaan saan toisen oikovedoksen. Nuottiliitteet voit lisätä mielesi mukaan tekstin keskelle tai loppuun. Leikit tulevat joka tapaukseksi viimeiseksi tekstin jälkeen.» Ks. myös ZT–AB 4.10.1896.
  40. 40Teokset oli julkaistu Nya Trollsländanissa, Sländanissa, Sylviassa, joululehdissä ja erillisjulkaisuina.
  41. 41ZT–AB 15.10.1896.
  42. 42AB–ZT 4.11.1896.
  43. 43ZT–AB 16.12.1872: »Jos Herra Bonnier voisi lähettää minulle niistä töideni uusista painoksista, joihin Herra Bonnierilla on täysi omistusoikeus, joko korjausvedoksen tai yhden kappaleen ennen julkaisua mahdollisesti tarvittavia korjauksia varten, se auttaisi asiaa suuresti enkä vaatisi oikoluvusta korvausta.» Toisessa painoksessa on jonkin verran oikeinkirjoitukseen ja välimerkkeihin liittyviä ladontavirheitä.
  44. 44Ks. luettelo s. 1180.
  45. 45Koska Topelius halusi varmistaa perillistensä saavan koottujen teostensa käyttöoikeuden, hän pyysi Bonnieria palauttamaan Fältskärns berättelserin ja Läsning för barn 1–3:n omistusoikeuden. AB–ZT 14.3.1889, ZT–AB 23.3.1889 ja AB–ZT 2.4.1889.
  46. 46AB–ZT 11.4.1877 sekä ZT–AB 8.11.1877: »Painos on oikein kaunis, paperi hyvä, tyyli ja painatus mainiot; – painovirheitä, näitä armottomia vainolaisiamme, en ole vielä ensimmäisellä pikaisella silmäilyllä huomannut.»
  47. 47Hän lisää: »jätetään kuitenkin lapsille edes hitunen kunnioitusta kansikuvan setää kohtaan!», ZT–AB 8.11.1877. Muotokuva painettiin puupiirroksena Signe Sohlmanin piirustuksen pohjalta. Ks. myös AB–ZT 2.4.1878 ja 11.4.1877.
  48. 48ZT–AB 1.4.1883; osien 1–3 neljäs painos ja osan 4 kolmas painos.
  49. 49ZT–AB 27.4.1883. Jouluksi 1883 ilmestyneiden uusien painosten nimiölehdestä selviää, että ne ovat Topeliuksen tarkistamia. Muutoksista, ks. s. 1192.
  50. 50AB–ZT 20.9.1883 ja ZT–AB 25.9.1883. »Kyrktuppen», »Nyåret 1868», »Strö blommor!», »Hafskonungens gåfva», »Sista April», »Svalan från Egypti land», »Eko» ja »Luftslotten» siirrettiin osaan 3. Topelius ja Bonnier harkitsivat ottavansa mukaan joitakin Edlundin neljännessä osassa julkaistuja satuja, joita ei julkaistu Bonniersin painoksessa, mutta asia jäi sikseen, AB–ZT 4.10.1883 ja ZT–AB 9.10.1883.
  51. 51Muita taiteilijoita, joilta julkaistiin muutamia kuvia, olivat Eero Järnefelt, Väinö Blomstedt, Tyra Kleen ja Albert Gebhard. Jotta kuvalaatat hyödynnettäisiin mahdollisimman tehokkaasti, Hagelstam julkaisi myös suomenkielisen painoksen, joka ilmestyi vuonna 1906 Viljo Tarkiaisen ja Valter Juvan suomentamana.
  52. 52Läsning för barn af Z. Topelius illustrerad af finska och svenska konstnärer. Kahdeksaan osaan kootut teokset eivät ole samassa järjestyksessä kuin alkuperäisessä laitoksessa. Ks. kokoelman Brev »Johdanto», ZTS XX:1, kappaleet 82 (Hagelstam) ja 228 (Bonnier) sekä Hagelstam »1896 Kontrakt». – Bonnierin kustantamo julkaisi vuonna 1935 kaksiosaisen valikoiman korupainoksesta.
  53. 53Taulukon laatinut Ulrika Gustafsson.
  54. 54Ks. esim. AB–ZT 21.11.1882 ja AB–ZT 22.4.1891. Hintatiedot ovat peräisin kirjojen kansista, Bonnierin ja Topeliuksen kirjeenvaihdosta ja luettelosta Svensk bok-katalog vuosilta 1866–1875 ja 1876–1885.
  55. 55Sopimuksessa ei mainita painosten suuruutta. Kustantamon vanhimmat säilyneet painoskirjat ovat vuodelta 1866, ja vanhimmat tiedot Lfb:stä koskevat kolmatta osaa. Kesäkuussa 1865 Bonnier mainitsee, että suunniteltua kokoelmaa pitäisi painaa vähintään 1 000 kappaletta (10.6.1865).
  56. 56Edlundin kappale maksoi 3 markkaa 75 penniä (Svensk bok-katalog).
  57. 57Topelius halusi rajoittaa jakelun Suomeen. Ks. Werner Söderström–ZT 15.1. ja 23.3.1888, Brev, ZTS XX:1.
  58. 58Bonnier välittää Sofi Almquistin pyynnön 15.4.1890; Topelius pidi ehdotusta kiinnostavana (ZT–AB 22.4.1890). Almquist oli myös kirjeenvaihdossa suoraan Topeliuksen kanssa, joka rohkaisi hanketta (Sofie Almquist–ZT 12.4. ja 30.12.1890, NB 244.2 ja ZT–SA 22.4. ja 13.8.1890, 244.70). Kaksi nidettä ilmestyivät vuosina 1890–1891, ja toisessa on 27 ja toisessa 29 teosta.
  59. 59Lainaus K.O. Bonnier–ZT 1.12.1891, ks. myös AB–ZT 25.9.1890. – Koulukirjaa myytiin 50 äyrillä, ja palkkioksi tuli 2 äyriä kappaleelta. Bonnier korostaa, että laitos tekee Topeliuksen laajalti tunnetuksi »alemmissa kansankerroksissa» (AB–ZT 30.12.1890). Ks. myös kustantajien kanssa käydyn kirjeenvaihdon johdanto, Brev, ZTS XX:1. Aftonbladetissa 26.3.1891 ilmoitetaan, että »ylihallitus» on hyväksynyt Topeliuksen Läsning för barnin »sisälukukirjaksi».
  60. 60Almquistin valikoiman ensimmäistä osaa painettiin 18 000 kappaletta, ja 15. painos ilmestyi vuonna 1928.
  61. 61Runebergin ja Topeliuksen osallistumisesta kirjaan Läsebok för folkskolan, ks. Torkel Jansson, »Runeberg och svenskheten i Sverige – svenskheten i Sverige och Runeberg» 2004, s. 348 f., ja Topeliuksesta norjalaisissa lukukirjoissa, ks. Gard Espeland, »Topelius ja Norsk Barneblad» (1998).
  62. 62Samlade Skrifter käsittää 34 osaa jaettuna viiteen sarjaan, Läsning för barn on osissa 26–33.
  63. 63Esimerkki ensimmäisestä sadusta, »Kyrktuppen», Lfb 4 1883 ja SS: Nu börja vi en märkvärdig saga → Nu börjar vi med en märkvärdig saga; Kyrktuppen var mycket stor → Kyrktuppen var hiskeligt stor; ståtelig → ståtlig; synes → syns; menniskorna fira → människorna skulle fira; såg mycket menande ut → såg menande ut; icke blef kyrktuppen deraf just mycket visare → däraf blef kyrktuppen just icke mycket visare; På stranden var → Vid stranden stod.
  64. 64Ks. s. 1174. Piirros on painettu ruotsalaisen puupiirtäjän Mauritz Meijerin puukaiverruksena. Viidennestä osasta alkaen kuvitukset painettiin fototypioina. (Ks. kustantajien kanssa käydyn kirjeenvaihdon johdanto, alaluku »Kirjojen ulkoasu», Brev, ZTS XX:1). Yksityiskohdissa näkyy eroja, jos esimerkiksi ensimmäisen kirjan kansikuvaa vertaa viidenteen kirjaan.
  65. 65Carl Ivar Ståhle, »Det nordiska rättstavningsmötet 1869 och hundra års svensk rättstavning» 1969, s. 2–12.
  66. 66AB–ZT 21.1.1880. Topelius piti kuitenkin kiinni kaksoiskonsonantista sanassa finns, ja pitkän å-äänteen sisältävät sanat hän kirjoitti kivenkovaan å:lla, esim. fågel SAOL:n suosittaman fogelin sijaan, »siitä hyvästä syystä, että å-äänne on pitkä».
  67. 67Topelius reagoi toisen osan ladonnan aikana siihen, että lainausmerkit ladottiin replikkien ympärille: »Tuo hämmentää lapsia, niin että meidän pitäisi seuraavaksi kai jättää pois kaikki heittomerkit […].» ZT–AB 30.7.1866. Kysymys ei tullut ajankohtaiseksi ensimmäisessä osassa, joka sisältää ainoastaan draamaa.
  68. 68topelius.sls.fi.
  69. 69Ks. johdannon luku »Läsning för barn – vastaanottohistoria».
  70. 70Kirjoitusasu dam esiintyy vain kahdesti mutta damm viitisentoista kertaa (myös yhdyssanat mukaan lukien). Lam esiintyy kolmesti ja lamm neljätoista kertaa. Vrt. Pia Forssell, »Kielen erityispiirteitä» editiossa Noveller, ZTS IV, s. 273. Novelleissa sanat kirjoitetaan dam ja lam. Forssell jäljittää kirjoitusasun A. F. Dalinin kirjaan Ordbok öfver svenska språket vuodelta 1850.
  71. 71Carl Ivar Ståhle, »Det nordiska rättstavningsmötet 1869 och hundra års svensk rättstavning» 1969, s. 7. Topelius kommentoi 17.9.1890 kirjoittamassaan kirjeessä Albert Bonnierille, että »kouluhallituksemme suosittelee, että kaikissa oppikirjoissa tulee noudattaa Sv. Akademiens 6:te ordlistaa».
  72. 72ZT–AB 31.1.1880; vrt. 7.2.1880. Ks. Bonnierin kanssa käydyn kirjeenvaihdon johdanto, »Kirjallisuuden kenttä laajenee», Brev, ZTS XX:1.
  73. 7323.7.1891; vrt. ZT–AB 17.9.1890. Albert Bonnier oli ilmoittanut edellisessä kirjeessä, että kustantamo oli ottanut yleisesti käyttöön SAOL:n mukaisen oikeinkirjoituksen (AB–ZT 4.7.1891).
  74. 74Vrt. ZT–AB 17.9.1890.
  75. 75ZT–AB 15.10.1896; vrt. ZT–AB 7.2.1880.
  76. 76Charlotta af Hällström-Reijonen, »Språkbruket hos Zacharias Topelius – tre punktundersökningar» 2019, s. 358 ff.
  77. 77http://www.saob.se/fritextsok/ (ladattu 29.6.2020).
  78. 78Käsikirjoituksissa näkyy selvästi ladonnan ja painatuksen jälkiä, mm. sormenjälkiä ja merkintöjä. Arkistossa on myös kirjailijan suunnitelmia Läsning för barnin mainittujen osien sisällöksi.
  79. 79Käsikirjoitukseen sisältyy sekä kokoelmaan Läsning för barn kuuluvia teoksia sekä muita lapsille kirjoitettuja teoksia. Käsikirjoituskokoelmaan kuuluu myös kirjailijan suunnitelmia osia viisi, seitsemän ja kahdeksan varten.
  80. 80Topelius kehotti toistuvasti kustantajaa polttamaan ne, esim. ZT–AB 22.10.1866 ja ZT 18.9.1867.
  81. 81Lisäksi kirjoitettiin kolme uutta teosta Edlundin neljännen kirjan painokseen, joka ilmestyi ainoastaan Suomessa.
  82. 82http://digi.lib.helsinki.fi.
  83. 83Seuraava kirje viittaa kirjailijan tarkistukseen ennen uutta painosta: ZT–AB 27.4.1883, ZT–AB 12.7.1883 ja ZT–AB 20.10.1883.
  84. 84http://www.juxtasoftware.org/ ja exist-db.org/.
  85. 85Ks. »Förord till alla goda barn» ja »Till en Flicka», Läsning för barn 2.
  86. 86ZT–AB 10.9.1879; ZT–AB 4.4.1884.
  87. 87Ks. »Den barmhertige är rik», Lfb 2, »Bärplockerskan» ja »Var god mot de fattiga», Lfb 1. Viimeksi mainitussa myös luonnehdinnasta »Barntheater» (Eos 1856) on tullut Topeliukselle luonteenomainen »Lek» (1865, 1883) ja »Theaterista» »Leksalen».
  88. 88Toinen esimerkki lisääntyneestä empatiasta eläimiä kohtaan on tarinassa »Var god mot de fattiga» (Lfb 1), jossa repliikki »Otäcka hund!» muutettiin muotoon »Stackars Prisse!».
  89. 89Vrt. Maija Lehtonen, »Das Märchen im Märchen oder Das Bild des Märchenerzählers bei Topelius und einigen anderen Autoren» 2001, s. 155.
  90. 90»Skyddsengeln», Lfb 1, »När man sofver på rosor», Lfb 2.
  91. 91Suomen rahauudistus merkitsi siirtymistä ruplasta markkaan keisarin 4. huhtikuuta 1860 antamalla manifestilla. Markan arvo sidottiin hopeaan (paperiruplan sijaan) vuonna 1865, mutta käytännössä rupla säilyi kielenkäytössä vielä noin vuosikymmenen. (»Svalan från Egypti land»; Sagor I, Hfrs 1847; Sagor I, Hfrs 1860; Lfb 4, Hfrs 1871; Lfb 4, Stockholm 1871 ja Stockholm 1883).
  92. 92»Huru man hittar sagor», Lfb 4, »Trollens jul», Lfb 3.
  93. 93Topelius käyttää näitä kuitenkin niukasti ja keskustelee asiasta eri näkökulmista kustantaja Bonnierin (AB–ZT 6.8.1889) ja kääntäjä Albert Albergin kanssa (AA–ZT 25.3.1882).
  94. 94Esim. voileipä, puuro ja vaunu tarinassa »Silfverpenningens Berättelser», Lfb 2.
  95. 95Ks. Eos 1.11.1859, Lfb 1 1865 ja Lfb 1 1883. Ks. myös: qvarnen han – qvarnen hon teoksessa »Skyddsengeln» (Eos 15.11.1861 ja Lfb 1 1865 ja 1883). Huomattakoon että (naispuoliset) hahmot poistetaan tai heidän sukupuolensa vaihdetaan kuten Walterin viidennessä seikkailussa (Lfb 3), jossa Eosin kuorsaava lapsenpiika vuodelta 1855 on poistettu myöhemmistä versioista ja pikkusisko on muuttunut Fredrikiksi (1867, 1883). Nämä ovat kuitenkin poikkeuksia.
  96. 96Ks. esim. »Unda Marinas fotspår» ja »Det vackraste i skogen», Lfb 2.
  97. 97Myös muissa julkaisuissa on runsaasti esimerkkejä, ks. esim. »Walters tredje äfventyr» (Lfb 3) lehdessä Eos 1855 ja Stockholm 1867 sekä 1883, joissa on epäjohdonmukaisia monikon päätteitä (pojkarnes – pojkarnas, hästarna – hästarne).
  98. 98Esim. tarinassa »Solkriget» (Lfb 4, Stockholm 1871) kohta »på deras snabba» on muutettu muotoon »på sina snabba» (Stockholm 1883).
  99. 99Luettavissa digitaalisessa editiossa osoitteessa topelius.sls.fi.

Alkuperäispainosten painovirheluetteloiden mukaisesti tehdyt korjaukset

251 [sijainti editiossa: sivu, rivi | ZTS:n teksti: Nej, så | ← | perusteksti: Nej så]

Läsning för barn 1

Skyddsengeln
252
164, 296vakt. ← makt.

Läsning för barn 2

Hallonmasken
253
271, 15bita ← bitit
272, 23raskt ← rakt
275, 33hjelpa ← hjelper
Toinis Julafton
254
284, 40strax begynna ← straxt begynner
286, 93bar ← har

Toimittajan tekemät muutokset

255 [sijainti editiossa: sivu, rivi | ZTS:n teksti: Nej, så | ← | perusteksti: Nej så]

Läsning för barn 1 (1865)

Förord till Onkel Adam
256
5, 5I pineni pinen
5, 26förträfflighet.förträfflighet
Bärplockerskan
257
9, 95och ← och och
9, 101och ← oeh
9, 102gick, ← gick
10, 113mamma.) ← mamma.
Den röda stugan
258
12, 87åkerbärssylt ← åberbärsssylt
David och Goliath
259
13, 7FilistéernesFilisteernes
16, 106kung. ← kung
Var god mot de fattiga
260
20, 30näfverrifva. ← näfverifva.
24, 161russin! ← russin?
25, 213oss! ← oss?
26, 2spinner.spinnner.
28, 52(trotsigt). ← (trotsigl).
36, 75tur ← tnr
Den tappade kängan
261
44, 72MADAM. ← MADUM.
44, [not]judinnor, ← jndinnor,
45, 101–102»Och [...] pradajerska!» ← Och [...] pradajerska!
47, 159henne. ← henne
Sanningens Perla
262
52, 17Natthugg! ← Natthngg!
53, 65måste ← måse
53, 76Funtus ← Fnntus
55, 150inkomma.)inkomɯa.)
55, 168–169bränn-nässlor? ← bränn-näslor?
56, 200förstöra ← försöra
57, 4BUMBURRA ← BAMBURRA
59, 64dem.aem.
59, 86Och ← Oeh
60, 116BUMBURRA. ← BUWBURRA.
62, 154BUMBURRIFEX. ← BUMBURRIFEY.
62, 165(Rote ← (Rotr
62, 185Goliath! ← Goliath?
68, 125klifva ← kl fva
73, 292hur ← hnr
Rinaldo Rinaldini eller Röfvarbandet
263
74, 16Rollförteckning: CANONADA. ← Kanonada.
79, 147Alonso ← Allonso
85, 128magisterns ← magistern
90, 289apenniniska ← appenniniska
92, 63jag ← jɐg
93, 87RINALDO. ← CANONADA.
98, 280tyst ← tyst,
98, 281ut; ← nt;
Fågel Blå
264
99, 7Rollförteckning: CYPRINUS, ← Cyprinus.
99, 11Rollförteckning: DEOLETUS, ← Deoletus.
107, 243roligt. ← roligt
120, 274bunden, ← bundcn,
126, 435knix! ← knix l
135, 271vexer ← växer
137, 321Amundus,Amundus.
137, 325(Lila ← (Lilla
Skyddsengeln
265
144, 43det ← det;
148, 191tillåtit ← tillåtet
148, 199barnet. ← barnet
151, 37korpfjäderkarpfjäder
153, 125mitt socker, ← mitt oss grå socker,
153, 129skaffa oss grå hår? ← skaffa hår?
153, 132bli af med ← af med
153, 145Kajsa. ← Kajsa:
154, 158vidare? ← Vidare?
156, 235DAGOBERT. ← DAGOBERL.
156, 3håhå, ← hånå
159, 103in. ← in
160, 161Mylly ← Mylli
164, 2981. Blomstra, blomstra, ← Blomstra, blomstra,
164, 304svara: ← svara.

Läsning för barn 2 (1866)

Förord till alla goda barn
266
169, 23ochock
Vintersagan om Skyhög och Molnskägg
267
177, 3godt! ← gedt!“
182, 33midti ← midti i
Naturens hemlighet
268
185, 28vexters ← växters
Sampo Lappelill
269
191, 6icke ← icka
192, 4Ritsch, ← Ritseh,
192, 4sett ← ett
192, 15pojke! ← pojke?“
193, 32för sig sjelf ← för sjelf
194, 13renar!) ← renar)!
195, 19och ← ooh
195, 32lagt ← laggt
198, 30Lappelill ← Lampelill
Nora, som ej ville vara barn
270
211, 11»vi ← vi
Verna Rosa
271
214, 52flicka ← fiicka
Adalminas perla
272
219, 27märkvärdigt, ← märkvärdigt“
Skolgossens Sommarvisa
273
234, 26der, die, das ← der, die, dass
Hedra din fader och din moder
274
235, 2och ← oɔh
235, 3missaktning ← missaktniug
Hjertat af gummi elasticum
275
244, 13flickorna ← fiickorna
244, 28och ← ocb
Om den sommar, som aldrig kom
276
247, 9engel ← eugel
248, 13och ← ech
Brusebäck och Susebäck
277
254, 16Richard. ← Riehard.
256, 2inga ← inga inga
Solkonungens krona
278
259, 59ryktets ← ryktes
Silfverpenningens Berättelser
279
261, 17Oliver Cromwell ← Oliwer Cromvell
261, 24Cromwell ← Cromvell
263, 30icke ← ieke
267, 34fångna. ← fångna
Hallonmasken
280
275, 16väg, ← väg.
275, 25»åtåt
275, 25Aina» ← Aina
Huru skogens små barn lärde sig läsa
281
282, 26få ← få få
Det vackraste i skogen
282
287, 5refva!» ← refva“
287, 26»upp ← upp
287, 27refva!» ← refva!
288, 35tyckte ← tycktes
Den barmhertige är rik
283
301, 29högre, ← nögre,
303, 22hvarje ← hvarjǝ
Elisa
284
306, 15ödmjukarödmiukar
307, 35sanning. ← sanning,
308, 14frälsare ← frälsarc
308, 16presten ← preste
Sagan om de fyra, som prisade Gud
285
310Titeln: fyra, ← fyra.
313, 85»Ja», sade alla, ← “Ja, sade alla,
313, 85»visst må ← visst må

Läsning för barn 3 (1867)

Radigundis’ penna
286
326, 151himlens ← himleus
326, 160stredo. ← stredo
Walters första äfventyr. Om Walters hem samt om Lunkentus och den randiga kjolen
287
329, 17vakat ← vaknat
332, 1Walter, ← Walter
332, 25Lunkentus ← Lnnkentus
Walters femte äfventyr. Huru Walter ville göra som Robinson
288
341, 4abc-boken. ← abcboken.
341, 14abc-boken ← abcboken
342, 15hjerta. ← hjerta
342, 19sockertoppsstruten. ← sockertoppstruten.
343, 13vexte ← växte
Walters sjunde äfventyr. Huru den tappre Walter jagade vargar
289
350, 9Walter. ← Walter
Walters åttonde äfventyr. Huru Walter sökte en skatt och ville bli rik
290
355, 29och ← oeh
Axel och Stina. Andra samtalet. Europas karta
291
360Titeln: samtalet ← Samtalet
361, 56holländska ← holländsha
363, 113större än ← större är
Axel och Stina. Tredje samtalet. Stinas examen i vetenskaperne
292
364Titeln: samtalet. ← samtale .
364, 22deklination. ← deklination
368, 179femton till ← femton till femton till
371, 273sådan en. ← sådan’en.
Höbergningen
293
387, 21dig. ← dig,
Skridskolöparen
294
392, 7emellan ← emellän
392, 29isen, och ← isen. och
Huru Frithiof red på första Maj
295
394, 8Trafvalapp, ← Travalapp,
394, 9i ← I
395, 35Trafvalappen, ← Travalappen,
Eli Rhem
296
397, 23han ← kan
Saul och David
297
404, 21förnummit långtifrån ← förnummit långtifrån.
Kyrkklockorna
298
406, 27och ← ech
408, 6säga, ← säga
410, 16med ← mcd
411, 18gerna, ← gcrna,
Sagan om Lillis näsa
299
412, 12historie ← historic
413, 35löjligt! ← löjligt! –
414, 59lärde, ← lärde, –
414, 69är det intet ← – är det intet
416, 122nasus! ← nasus! –
Björken och Stjernan
300
423, 22hände, ← hände.
424, 13öfverflöd, ← öfvcrflöd,
425, 3nej, ← nej

Läsning för barn 4 (1871)

Hvad skall du älska?
301
439, 3dem, ← dem
Prinsessan Törnrosa
302
467, 39främmande. ← främmande
470, 155FLORESTAN. ← FEORESTAN.
479, 405glädje).glädjc).
Stormen och Solskenet
303
487, 18månen, ← månen.
490, 127SOLSKENET. ← SOLSKENT.
490, 143blifvit! ← blifvit,
Kyrktuppen
304
491, 18pannkakan. ← pankakan.
492, 16sig ← sig sig
493, 13deruti, ← deruti.
Pikku Matti
305
504, 30småleende. ← småleende,
Hafskonungens gåfva
306
511, 13det ← dct
516, 30hufvud ← hufvnd
517, 9när ← uär
518, 5Ahtola ← Athola
518, 31sten ← sten sten
Sista April
307
520, 19Om ← Em
Svalan från Egypti land
308
524, 6skolen ← skoleu
525, 10halft ← half
525, 19Märken ← Märkon
525, 37Ilia, ← Ilila,
Unda Marinas silfverskål
309
532, 11farfar! ← farfar!“
En Jättesaga
310
538, 37– Må ← Må
538, 41– Hvad? ← Hvad?
Luftslotten
311
543, 31fjärilns ← färilns
545, 23begynte ← bepynte
Gamla stugan
312
553, 8mitt ← mit
553, 25vackra ← vaekra
553, 34ännu ← äunu
554, 13– Du ← Du
554, 14härifrån. ← härifrån,
561, 34försvunno ← försvunno.
Pekkas äfventyr
313
574, 7– Åhå, ← Åhå,
575, 16sad’ ← sad
Bullerbasius
314
583, 12Bullerbasius ← Bullerbasins
585, 27Bullerbasius ← Bullelbasius
Solkonungens barn
315
600, 1prinsessa, ← prinssesa,
602, 54fiendtlighet. ← fiendt ghet.
602, 55– O, ← O,
603, 92bannor. ← bannor. –
603, 94fält! ← fält! –
604, 95– Får ← Får
Den bättre vägen
316
610, 13vägen ← sägen
611, 1långsamma ← långsamna
Rida ranka
317
619, 15begriplig. ← begriplig
621, 20gråsten, ← gråston,
621, 24Men, ← Men
621, 24han, ← han
622, 12sjung ← sjnng

Läsning för barn 5 (1880)

Fjäderholmarna
318
633, 29kunna ← knnna
Refanut
319
655, 4midnattssolen, ← midnattsolen,
Tidningssättaren vid sin stilkast
320
670, 52i ← I
Fattig-gubben
321
670, 3fattiggubbe, ← fattig-gubbe,
Georgs konungariken
322
683, 11jag ← Jag
Lasse liten
323
694, 16stranden. ← stranden
Tändstickan
324
697, 21ingenting ← ingenting,
699, 3till ← tilll
Pehr Matts’ sten
325
702, 23armar ← arɯar
Lilla Genius
326
715, 6då, ← då
Stjernöga
327
724, 28andra ← andras
727, 12särskild ← säskild
729, 5hon ← han
Vid postluckan för ankommande bref
328
729, 16– Finns ← Finns
730, 21Hvem ← – Hvem
Sikku
329
740, 34kosackernes ← kosackarnes
Det vissnade löfvet
330
744, 20godhet». ← godhet.“
745, 3godhet». ← godhet.“
Måne klara
331
753, 91äpplen! ← äpplen?
755, 157barnen. ← barnen,
758, 270oss! ← oss?
Ängens Söndagsmorgon
332
773, 333här. ← här

Läsning för barn 6 (1884)

Sötare än sött
333
788, 3finns ← fins
Gossen från Sammatti
334
791, 1till ← tᴉll
794, 24berömmelse. ← berömmelse
Skogsbjörn
335
798, 11förnuft. ← förnuft,
807, 20innehåller? ← innhåller?
Gossen från Pernå
336
810, 23satt ← sett
Flickan vid Kauttua
337
815, 12fågel ← fogel
Knut Spelevink
338
824, 35hans ← han
Mod i faran
339
829, 15under ← nnder
Gossen, som hörde det tysta tala
340
841, 25växer ← vexer
841, 28stora, ← stora.
842, 24växte ← vexte
Tomtegubben i Åbo slott
341
870, 23och ← oeh
870, 30Åter ← Ater
871, 7samma ← samma,
873, 6just ← jnst
Tom
342
884, 38orättvis ← orättviss
Jägarens första byte
343
888, 14landet? ← landet? –
890, 62steken? ← steken? –
890, 72gilla. ← gilal.
Linet
344
895, 1växten, ←växten
Den heliga natten
345
907, 2in i salen ← in salen
Florios och Unda Marinas sagor
346
911Titeln: sagor ← Sagor
I hafvets djup
347
914, 34samm. ← samm,

Läsning för barn 7 (1891)

Huru Gud skapade Finland
348
920, 16»lyft upp ← lyft upp
920, 19sin skapare.» ← sin skapare.
922, 25det. ← det,
922, 31skicklighet, ← skicklighet.
Vidrack
349
924, 18gratis. ← gratis. –
924, 41sad’ mor. ← – sad’ mor.
924, 41Nu ← – Nu
Den heliga nattens barn
350
936, 9vester. ← vester,
937, 31kan ← kan kan
938, 13trötta. ← trötta
Bokhandlaren
351
950, 23– En ← En
950, 23– Ett ← Ett
950, 24– Pennaler ← Pennaler
950, 25– Presentkort ← Presentkort
951, 31säger ← – säger
Lille prinsen
352
956, 15– Tag ← Tag
957, 44I ← J
Skräddaren, som tråcklade hop Finland med Sverige
353
960, 5men ← med
961, 4en ← en en
962, 13sade: ← sade;
Spelemans visa
354
967, 22tildissen! ← tildissen.
En hög herres jakthund
355
968, 14Sunnan. ← Sunnan,
971, 5Lisa ← Lina
Peppeli
356
973, 41sad’ ← – sad’
974, 79– Nej, ← Nej,
Flickskolan i farmors tid
357
977, 6fållen våt. ← fållen våt
Skolan i morfars tid
358
979, 5fem. ← fem,
979, 3412? ← 12.
980, 3Evert. ← Evert,
Huru järnvägen fick sjumilsstöfvlar
359
981, 14bergtoppar, ← bergtoppar.
984, 30– Ja, sade ← – Ja sade
986, 12o, ve! ← o. ve!
Unda Marina berättar om slafhandlaren
360
989, 19sade ← – sade
Unda Marina berättar om perlan
361
990, 25skrattade ← – skrattade
Prins Florios kanal
362
992, 30oss, ← oss
993, 6spröten. ← spröten
993, 9kanal, ← kanal
995, 6fågelbo. ← fågelbo
997, 20vågorna. ← vågorna,
997, 36landbacken, ← landbacken
998, 4ligga, ← ligga
Jennys förmaningar
363
1102, 63Vov-vov. ← Vov-vov,
Lucias siffror
364
1008, 3Rollförteckning: MELICERTA, ← Melicerta
1010, 78bässen. ← bässen,
1012, 159tok. ← tok
Station Sylvester
365
1018, 90minuter. ← minuter,
1021, 201fru. ← fru
Askungen
366
1032, 172Barbra ← Barba
1036, 33förtrollade ← förtrolllade
1053, 145(brådt). ← (brådt),
1053, 155kungens ← kungen
1055, 222har ← har har
1059, 355qvällssol ← qvällsol

Läsning för barn 8 (1896)

Tuttemuj
367
1076, 31blir stor, ← blir, stor
Mellan smörgåsarna
368
1084, 9kamma ← komma
Florio berättar om Lapplands troll
369
1096, 31sade ← – sade
1096, 32Skjuter ← – Skjuter
De röda skorna
370
1103, 26halsen. ← halsen
1104, 6i ← i i
1104, 25herrskapsbarn. ← herskapsbarn.
1105, 1barnen. ← barnen
1106, 29gjort. ← gjort
Moppe
371
1113, 5hvarandra. ← hvarandra
Folkskolebarnens vandringssång på vägen till skolan
372
1119, 18fädernetro ← fäderne tro
Englarnas julklapp
373
1120, 4himmelen. ← himmelen
1123, 3ord: ← rod:
Göken galar
374
1124, 10Att ← att
Myggdansen
375
1124, 4Och ← och
1124, 5Med ← med
1124, 7Summ ← summ
Katten och råttan
376
1126, 4Och ← och
Mjölnarevisan
377
1126, 7Klipp, ← klipp
1126, 9Klipp, ← klipp
1126, 11De ← de
Pukkis visa
378
1127, 2Vauvau, ← vauvau,
1127, 3Och ← och
1127, 4Vauvau, ← vauvau,
Skogskonungen
379
1130, 66Wäinämöinen. ← Wämämöinen.
1134, 183dufvor, ← dufvor
Snurran
380
1152, 102ILLFLAXA ← ILLLFAXA
1152, 102det? ← det!
1156, 124nog, ← rog,
1158, 52börja? ← börja.
1160, 98i stocken! ← i i stocken!
1163, 21stocken. ← stocken?
1165, 88niga,niga:
1168, 193hårda, ← hårda

Toimituksen laatimissa teksteissä käytetyt lyhenteet

381
d.död [kuollut]
eg.egentligen [oikeastaan]
eZTSZacharias Topelius Skrifterin digitaalinen editio
f.1) följande sida [seuraava sivu], 2) född [syntynyt]
ff.de två följande sidorna [kaksi seuraavaa sivua]
HfrsHelsingfors
HLSHistoriska och litteraturhistoriska studier
HTHelsingfors Tidningar
kap.kapitel, kapitlet [luku]
KBKungliga biblioteket (Stockholm)
LfbLäsning för barn
msmanuskript [käsikirjoitus]
NBNationalbiblioteket, Kansalliskirjasto (Helsingfors)
orig.original, -et [alkuteos]
r.rivi
SAOBSvenska Akademiens ordbok
SAOLSvenska Akademiens ordlista
SKSSuomalaisen Kirjallisuuden Seura
SLSSvenska litteratursällskapet i Finland
sp.spalt, -erna [palsta, palstat]
SSSamlade Skrifter
SSLSSkrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland
SthlmStockholm
v.vers, -erna [säe, säkeet]
ZTSZacharias Topelius Skrifter
övers.översatt av, översättning [kääntänyt]


Käsikirjoitukset ja ensijulkaisut

382 Hakemistoon on kirjattu Läsning för barnin teokset aakkosjärjestyksessä (jos ensijulkaisu on julkaistu eri nimellä, se mainitaan sulkeissa). Topeliuksen käsin kirjoittamat käsikirjoitukset on merkitty käsikirjoitussarakkeeseen kursivoituna.

383
Teos Käsikirjoitus Ensijulkaisu Kokoelman osa
Adalminas perla Eos 1/2 1856 2
Aftonvandring Trollsländan 1/2 1873 5
Alauda cantat NB 244.166, Vild Skog. II., s. 35 Läsning för barn 1880 5
Askungen Nya Trollsländan 21/6 1890 7
Auktionsmäklaren Läsning för barn 1884 6
Axel och Stina
Första samtalet Eos 1/3 1857 (Stinas examen i mathematiska geografin) 3
Andra samtalet Eos 15/11 1854 (Europas karta) 3
Tredje samtalet Eos 1/8 1859 (Stinas examen i vetenskaperna) 3
Bagaregossen Nya Trollsländan 4/10 1890 7
Barnens bön för alla Eos 1/1 1859 3
Barnens bön för fäderneslandet Eos 1/5 1854 2
Barnet mitt Sländan 15/12 1895 [Lilla Tuttu Björkegren] 8
Behåll din krona NB 244.169, Blåbär, s. 30–39 Läsning för barn 1896 8
Berndt Michaels dröm Trollsländan 1/11 1873 5
Björken och Stjernan Sagor IV 1852 3
Björkens stora planer i mössörontiden Eos 15/5 1857 (En historia om björkens stora planer i mössörontiden) 3
Blomstersäljerskan Nya Trollsländan 4/9 1886 7
Bofinkens vaggvisa Trollsländan 28/5 1870 4
Bokbindaren Nya Trollsländan 5/4 1890 7
Bokhandlaren Nya Trollsländan 1/2 1890 7
Brandvakten NB 244.166, Vild Skog. II., s. 179 Läsning för barn 1884 6
Brusebäck och Susebäck Eos 1/6 1854 2
Bullerbasius Trollsländan 17/12–24/12 1870 4
Byggmästar Vinter NB 244.166, Vild Skog. II., s. 31 Trollsländan 15/2 1873 5
Bärplockerskan Eos 15/9 1857 1
»Bättre folk och sämre folk» Eos 1/2 1855 3
Charles Gordon Nya Trollsländan 7/3 1855 7
David och Goliath Eos 15/11 1857 1
De röda skorna Julhelsning 1895 och Julklappen 1895 8
De små fåglarnas klagan Läsning för barn 1867 3
Den barmhertige är rik Eos 15/12 1857 2
Den bättre vägen Trollsländan 4/2 1871 4
Den fallna julgranen Nya Trollsländan 17/12 1887 (Den fallna granen) 7
Den första lärkan Trollsländan 14/3 1868 4
Den heliga natten Sagor III 1849 6
Den heliga nattens barn Nya Trollsländan 20/12 1890 7
Den okända svarta fågeln Trollsländan 25/2 1871 4
Den röda flaggan Läsning för barn 1884 6
Den röda stugan Eos 1/5 1856 (Aina och Rosa) 1
Den stora frågan Läsning för barn 1867 3
Den tappade kängan NB 244.106, Litterära handskrifter. VI., s. 1–4/ s. 299–[302] Eos 1/2 1861 1
Det vackraste i skogen Eos 1/7 1854 2
Det vissnade löfvet Trollsländan 18/10 1873 5
Eko NB 244.107, Litterära handskrifter. VII., Div. diktkoncept., s. 1/ s. 101 Trollsländan 11/9 1869 4
Eli Rhem Eos 15/4 1855 3
Elisa Eos 1/7 1862 (Om de små barnen i frälsarens famn) 2
En hög herres jakthund Julhelsning 1/12 1890 7
En Julsaga Trollsländan 8/1 1870 4
En Jättesaga Trollsländan 29/8 1868 4
En lärd gosse Trollsländan 15/5 1869 6
En Saga om sju syskon Eos 15/4 1860 2
En vårdag på Finska Viken NB 244.166, Vild Skog. II., s. 3 Trollsländan 27/4 1872 (Finska Viken) 5
Englarnas julklapp Sylvia nr 12, dec. 1895 8
Fabriksarbeterskan NB 244.166, Vild Skog. II., s. 189; NB 244.176, Dikter och visor, [erillinen lehti] s. 1–2 Läsning för barn 1884 ja Sveriges Ungdom nr 7, juli 1884 6
Fattiga barns lofsång för Finlands skörd, hösten 1868 NB 244.151, Ohyflade Koncepter, s. 253 Trollsländan 3/10 1868 (Fattiga barns lofsång för Finlands skörd) 4
Fattiga barns lofsång i en vårdanstalt Trollsländan 18/4 1868 4
Fattig-gubben Sagor I 1847 5
Fiskaren NB 244.176, Dikter och visor, [erillinen lehti] s. 1–2 Sländan 15/9 1895 8
Fiskarnes lif i hafvet Trollsländan 16/10 1869 6
Fjäderholmarna Sagor II 1848 5
Flickan vid Kauttua Läsning för barn 1884 6
Flickskolan i farmors tid Nya Trollsländan 20/4 1889 7
Florio berättar om björken NB 244.166, Vild Skog. II., s. 209 Nya Trollsländan 6/6 1885 7
Florio berättar om Lapplands troll Läsning för barn 1896 8
Folkskolebarnens vandringssång på vägen till skolan NB 244.169, Blåbär, s. 33–36 Läsning för barn 1896 8
Fågel Blå Eos 1/11–1/12 1859 1
Fästningen Hjelteborg Eos 15/2 1854 (Fästningen Finlands värn) 2
Förord till alla goda barn NB 244.176, Dikter och visor, Tillfällighets Stycken, s. 3–4 Läsning för barn 1866 2
Förord till Onkel Adam Läsning för barn 1865 1
Förspel till »Prinsessan Törnrosa» NB 244.106, Litterära handskrifter. VI., s. 303–[306]/ s. 1–4 Läsning för barn 1891 7
Gamla herrn Läsning för barn 1884 6
Gamla stugan Sagor III 1849 4
Gatsoperskan Nya Trollsländan 4/4 1891 7
Georgs konungariken Läsning för barn 1880 5
Gossen från Brahestad Läsning för barn 1867 3
Gossen från Pernå Läsning för barn 1884 6
Gossen från Sammatti Läsning för barn 1884 6
Gossen, som hörde det tysta tala (fi.) Lasten Kuvalehti 15/2–15/3 1882, Läsning för barn 1884 6
Guldflugan Läsning för barn 1884 6
Göken galar NB 244.107, Litterära handskrifter. VII., Barnvisor, s. 2–3/ s. [400]–401 Läsning för barn 1896 8
Hafskonungens gåfva Trollsländan 12/6–19/6 1869 4
Hallonmasken Eos 1/10 1854 2
Hedra din fader och din moder Eos 1/4 1854 2
Himmelens Barn Eos 1/8 1859 2
Hjertat af gummi elasticum Eos 1/5 1854 2
Hjältevisa vid fem år NB 244.166, Vild Skog. II., s. 216–217 Nya Trollsländan 3/4 1886 7
Huru Frithiof red på första Maj Eos 15/5 1856 (Huru Frithiof red om första Maj) 3
Huru Gud skapade Finland (fi.) Lasten Kuvalehti 15/3 1883, Läsning för barn 1891 7
Huru järnvägen fick sjumilsstöflar Läsning för barn 1891 7
Huru man hittar sagor Trollsländan 17/10 1868 4
Huru Skandinavien och Finland blefvo en halfö Läsning för barn 1891 7
Huru skogens små barn lärde sig läsa Eos 15/7 1860 2
Huru Wilhelm läser sin lexa Trollsländan 31/10 1868 (Huru Wilhelm läser öfver sin lexa i geografin) 4
Hvad Emma tänker om hösten Eos 1/11 1855 2
Hvad skall du älska? Trollsländan 18/3 1871 4
Hvad Wilhelm tänkte på första Maj Eos 1/5 1857 2
Hvar få vi en julgran? Trollsländan 30/12 1871 (Julgranen) 5
Hvitsippan Eos 15/7 1862 2
Höbergningen Eos 1/9 1854 3
Hökens vrede öfver Majföreningen Trollsländan 28/5 1870 (Hökens vrede [Maj 1870]) 4
Höstvisa Eos 1/11 1858 2
Höytiäinen Eos 1/10 1859 2
I gröna skogen NB 244.107, Litterära handskrifter. VII., Barnvisor, s. 1–2/ s. 399–[400] Läsning för barn 1896 8
I hafvets djup Läsning för barn 1884 6
Jennys förmaningar Nya Trollsländan 7/5 1887 7
Jernvägskonduktören NB 244.166, Vild Skog. II., s. 18 Trollsländan 7/9 1872 5
Johanna d’Arc NB 244.166, Vild Skog. II., s. 37 Trollsländan 4/10 1873 5
Jordgloben Läsning för barn 1884 6
Jägarens första byte NB 244.166, Vild Skog. II., s. 169–171; NB 244.176, Dikter och visor, [yksi lehti] s. 1–[2] Bilder ur djurens lif för skolan och hemmet 1883 6
Jätten och skolgossen Läsning för barn 1884 6
Julgranen NB 244.152, Ungskogen, s. 149 eripainos 2/2 1869 ja Trollsländanissa 6/2 1869 4
Julvisa Trollsländan 24/12 1870 (Julvisa 1870) 4
Julvisan NB 244.107, Litterära handskrifter. VII., Div. diktkoncept., s. 49 Eos 15/12 1857 2
Jungfru Marias nyckelpiga Läsning för barn 1896 8
Katten och råttan NB 244.151, Ohyflade Koncepter, s. 130; NB 244.107, Litterära handskrifter. VII., Barnvisor, s. 5–6/ s. 403–[404] Läsning för barn 1896 8
Knut Spelevink Sagor III 1849 6
Krypskyttarne Nya Trollsländan 5/6 1886 7
Kusken Nya Trollsländan 5/11 1892 8
Kyrkklockorna Sagor IV 1852 3
Kyrktuppen Sagor I 1847 4
Källan Läsning för barn 1884 6
Köksan NB 244.166, Vild Skog. II., s. 218, 229 Nya Trollsländan 1/10 1887 7
Lasse liten Sagor I, 2. painos 1860 5
Lejonet Läsning för barn 1884 6
Lilla Genius Trollsländan 7/10–21/10 1871 5
Lilla Skrållan eller Det skrynkliga förklädet NB 244.151, Ohyflade Koncepter, s. 155–156 Eos 1/5 1863 2
Lille prinsen Nya Trollsländan 16/5 1891 (Lilla prinsen) 7
Linet Läsning för barn 1884 6
Liten Verna Eos 1/11 1860 2
Lucias siffror Nya Trollsländan 5/11–19/11 1887 7
Luftslotten Sagor IV 1852 4
Löflösa träd NB 244.107, Litterära handskrifter. VII., Div. diktkoncept., s. 1–[2]/ s. 93–[94] Trollsländan 10/4 1869 4
Mars 1888 NB 244.166, Vild Skog. II., s. 240–241; NB 244.176, Dikter och visor [numeroimattomia lehtiä, 3 s.]; Bonniers arkiv, [puhtaaksi kirjoitettu konseptipaperille] s. 9–10 Mars 1888. En liten ny visa, julkaistiin eripainoksena 1888 7
Matts Lustigs barn Trollsländan 12/7 1873 5
Mellan smörgåsarna NB 244.178, Diverse [erillinen konseptipaperi], s. 1–4/ s. 14–17; NB 244.177, Diverse [erillinen lehti], s. 1–2 Barnens Jul 1894 8
Mirza och Mirjam Trollsländan 9/5–16/5 1868 4
Mjölnaren NB 244.166, Vild Skog. II., s. 178; Bonniers arkiv, [puhtaaksi kirjoitettu] s. 213–214 Läsning för barn 1884 ja Sveriges Ungdom nr 8, augusti 1884 6
Mjölnarevisan NB 244.151, Ohyflade Koncepter, s. 130–131; NB 244.107, Litterära handskrifter. VII., Barnvisor, s. 6–7/ s. [404]–405 Läsning för barn 1896 8
Mod i faran Läsning för barn 1884 6
Molnjätten Barnens Jul-rosor 1893 8
Moppe Läsning för barn 1896 8
Moster Lotta Läsning för barn 1884 6
Musti Eos 1/3 1854 2
Myggdansen NB 244.107, Litterära handskrifter. VII., Barnvisor, s. 3–4/ s. 401–[402] Läsning för barn 1896 8
Myran, som for till doktorn Trollsländan 5/4 1873 5
Myreborg och Gråmossa Trollsländan 27/8 1871 5
Måne klara Trollsländan 25/11–2/12 1871 5
Naturens hemlighet Eos 1/6 1861 2
Neckrosen Eos 1/10 1859 2
Ninive Trollsländan 1/10 1870 4
Nora, som ej ville vara barn Eos 16/1 1854 2
Ny julvisa Nya Trollsländan 15/12 1888 7
Nyåret 1868 Trollsländan 4/1 1868 4
Nyårsnatten NB 244.107, Litterära handskrifter. VII., Div. diktkoncept., s. 49–[50] Eos 1/1 1858 2
När det är midsommar Eos 1/7 1855 2
När man sofver på rosor Eos 15/9 1855 2
När solen dansar Nya Trollsländan 16/4 1892 (Solen om påskmorgonen) 8
Olle, som gick på skidor Trollsländan 23/1 1869 4
Om den sommar, som aldrig kom Eos 15/6 1858 2
Pehr Matts’ sten Bonniers arkiv, [puhtaaksi kirjoitettu konseptipaperille] s. 121–124 Trollsländan 27/8 1870 (Pehr Maths sten) 5
Pekkas äfventyr Trollsländan 11/1 1868 4
Peppeli Nya Trollsländan 19/1 1889 7
Perdita eller Den förlorade våren Jultomten 1895 8
Pikku Matti Sagor IV 1852 4
Prestgårdsflickorna Trollsländan 7/4 1871 4
Prins Florios kanal Bonniers arkiv, [vihko] s. 93–102 Läsning för barn 1891 7
Prinsessan Lindagull Sagor II 1848 5
Prinsessan Törnrosa NB 244.106, Litterära handskrifter. VI., s. 5–6, 1–4, 1–2/ s. 307–[314] Trollsländan 12/2–16/4 1870 4
Pukkis visa Läsning för barn 1896 8
På blank is NB 244.151, Ohyflade Koncepter, s. 177 Läsning för barn 1867 3
På skridskor Trollsländan 28/11 1868 4
Radigundis’ penna Sagor III 1849 3
Raska gossar Eos 1/2 1857 3
Refanut Sagor I 1847 (Skeppet Rephanut) 5
Rida ranka Läsning för barn 1871 4
Rimtussen Barnens Jul-rosor 1892 ja Finland 13/12 1892 8
Rinaldo Rinaldini eller röfvarbandet Eos 15/11–15/12 1858 1
Rosenperlorna Eos 15/9 1856 2
Sagan om de fyra, som prisade Gud Eos 1/4 1862 2
Sagan om Lillis näsa NB 244.178, Diverse, Z.T. Planer och utkast: [...] Sagor på vers, [kaksi s., numeroimattomia] Sagor IV 1852 3
Sampo Lappelill Eos 15/2–1/3 1860 2
Sanningens Perla Eos 1/11–11/12 1862 1
Saul och David NB 244.107, Litterära handskrifter. VII., Div. diktkoncept., s. 77 Eos 1/11 1857 3
Sikku Bonniers arkiv, [puhtaaksi kirjoitettu konseptipaperille] s. 1–13 Läsning för barn 1880 5
Silfverpenningens Berättelser Eos 1/1 1858–15/4 1858 2
Sista April Trollsländan 1/5 1869 4
Skogsbjörn Sagor II 1848 (Mahognyskrinet) 6
Skogskonungen NB 244.176, Dikter och visor, [yksi numeroimaton lehti, 4 s.]; NB 244.178, Diverse, [lehti] s. 1–[11]/ s. 3–13 Läsning för barn 1896 8
Skolan i morfars tid Nya Trollsländan 21/12 1889 7
Skolgossarnes segersång NB 244.152, Ungskogen, s. 202 Läsning för barn 1880 5
Skolgossens Sommarvisa Eos 15/6 1862 2
Skolgossens Vintervisa Eos 15/12 1854 (Skolgossarnes Vintervisa) 2
Skridskolöparen Eos 2/1 1854 3
Skräddaren, som tråcklade hop Finland med Sverige Nya Trollsländan 15/8 1885 7
Skyddsengeln NB 244.106, Litterära handskrifter. VI., s. 1–4/ s. 315–[318] Eos 1/11–1/12 1861 1
Skyddsengelns röst NB 244.166, Vild Skog. II., s. 42–43 Trollsländan 27/12 1873 (Trollsländans minnesord) 5
Skära hafran NB 244.169, Blåbär, s. 15–16 Läsning för barn 1896 8
Slug skall man vara Folkets blad nr 5 1893 ja Jultomten 1893 8
Sländans höstvisa NB 244.166, Vild Skog. II., s. 219 Nya Trollsländan 16/10 1886 7
Smeden NB 244.166, Vild Skog. II., s. 184 Läsning för barn 1884 ja Sveriges Ungdom nr 9, september 1884 6
Snurran NB 244.106, Litterära handskrifter. VI., s. 1–[39]/ s. 329–367; s. 1–26/ s. 369–[394] Läsning för barn 1896, viimeinen kuvaelma julkaistiin lehdessä Barnens Jul 1/12 1894 8
Sockerbagaren NB 244.176, Dikter och visor, [yksi lehti] s. 1, 156 Läsning för barn 1884 6
Solkonungens barn Trollsländan 8/2 1868 4
Solkonungens krona Eos 15/8 1858 2
Solkriget Trollsländan 8/2 1868 4
Solstrålen i November Trollsländan 14/11 1868 4
Sparfven om Julmorgonen NB 244.151, Ohyflade Koncepter, s. 58; NB 244.151, Ohyflade Koncepter, s. 59 Eos 15/12 1859 2
Spelemans visa Nya Trollsländan 3/8 1889 7
Spågumman NB 244.176, Dikter och visor, [erillinen lehti] s. 3–4 Läsning för barn 1896 8
Station Sylvester NB 244.106, Litterära handskrifter. VI., s. 13/ s. 395 Nya Trollsländan 2/11–16/11 1889 7
Stenografen NB 244.166, Vild Skog. II., s. 204–205 Nya Trollsländan 21/3 1885 7
Stjernöga Trollsländan 13/12– 20/12 1873 5
Stockflötaren NB 244.166, Vild Skog. II., s. 173 Läsning för barn 1884 ja Sveriges Ungdom nr 6, juni 1884 6
Stormen och Solskenet Trollsländan 27/2 1869 4
Strö blommor! NB 244.151, Ohyflade Koncepter, s. 258–259 Trollsländan 5/1 1869 4
Svalan från Egypti land Sagor I 1847 4
Svarta hafvets matros NB 244.166, Vild Skog. II., s. 127–129; NB 244.176, Dikter och visor [kolme numeroimatonta sivua]; Bonniers arkiv, [puhtaaksi kirjoitettu konseptipaperille] s. 119–120 Läsning för barn 1880 5
Syne i Sommarby Nya Trollsländan 16/4–21/5 1892 8
Sötare än sött Läsning för barn 1884 6
Telegrafisten NB 244.166, Vild Skog. II., s. 8, 11 Trollsländan 22/6 1872 5
Tidernas spegel Läsning för barn 1896 8
Tidningssättaren vid sin stilkast Läsning för barn 1880 5
Till de hvita körsbärsblommorna Läsning för barn 1884 6
Till en Flicka NB 244.151, Ohyflade Koncepter, s. 67; NB 244.151, Ohyflade Koncepter, s. 72–73 Eos 1/5 1860 (Till en liten flicka. [Första Maj 1860.]) 2
Till en Gosse NB 244.151, Ohyflade Koncepter, s. 65 Eos 1/3 1860 (Till en liten gosse) 2
Till min roddargosse NB 244.152, Ungskogen, s. 188; NB 244.166, Vild Skog. II., s. 13 Läsning för barn 1884 6
Toinis Julafton Eos 15/1 1861 2
Tom Läsning för barn 1884 6
Tomtegubben i Åbo slott Sagor III 1849 6
Trollens jul Eos 15/1 1857 (Trollens Jul. En spritterny saga) 3
Trädgårdsmästaren Bonniers arkiv, [puhtaaksi kirjoitettu] s. 224–226 Läsning för barn 1884 6
Tuttemuj Läsning för barn 1896 8
Två gånger två är fyra Julhelsning 1/12 1888 7
Tändstickan Läsning för barn 1880 ja vuoden 1880 Svea 5
Töckenöarna Läsning för barn 1884 6
Unda Marina berättar om Imatra NB 244.166, Vild Skog. II., s. 265–266; NB 244.176, Dikter och visor [konseptipaperi], s. 1–3 Nya Trollsländan 17/9 1892 8
Unda Marina berättar om perlan NB 244.166, Vild Skog. II., s. 228–229 Nya Trollsländan 16/7 1887 (8:de Sagan: Perlan.) 7
Unda Marina berättar om slafhandlaren NB 244.166, Vild Skog. II., s. 211 Nya Trollsländan 5/9 1885 (8. Slafhandlaren.) 7
Unda Marinas fotspår Eos 15/9 1858 2
Unda Marinas silfverskål Trollsländan 30/10–13/11 1869 4
Under Björkarna Eos 1/8 1857 2
Urmakaren NB 244.166, Vild Skog. II., s. 214–215; NB 244.176, Dikter och visor [erillinen lehti], s. 1 Nya Trollsländan 2/1 1886 7
Urmakarvisan NB 244.151, Ohyflade Koncepter, s. 130; NB 244.107, Litterära handskrifter. VII., Barnvisor, s. 4–5/ s. [402]–403 Läsning för barn 1896 8
Vaggvisa för en nordanstorm Trollsländan 19/8 1872 5
Vaggvisa för ett sjukt barn NB 244.107, Litterära handskrifter. VII., Från medelhafvet. I., s. 9–10/ s. 371–[372] Läsning för barn 1896 8
Vallflickan NB 244.166, Vild Skog. II., s. 19; Bonniers arkiv, [puhtaaksi kirjoitettu] s. 275–276 Läsning för barn 1884 6
Vallgossens visa NB 244.178, Diverse [erillinen lehti], s. [0]–1/ s. [40]–41 eripainos 1893 sarjassa Minnen från Skansens vårfest 8
Var god mot de fattiga Eos 1/11–1/12 1856 1
Verna Rosa NB 244.151, Ohyflade Koncepter, s. 38 Eos 15/5 1859 2
Vid postluckan för ankommande bref NB 244.166, Vild Skog. II., s. 20–21 Trollsländan 9/11 1872 5
Vidrack NB 244.166, Vild Skog. II., s. 230 Nya Trollsländan 18/2 1888 7
Vintersagan om Skyhög och Molnskägg Eos 15/2 1859 2
Visan om lilla Maja NB 244.107, Litterära handskrifter. VII., Div. diktkoncept., s. 5; s. 7; s. [8]; NB 244.106, Litterära handskrifter. VI., s. 109; NB 244.151, Ohyflade Koncepter, s. 93–94 Eos 1/5 1861 2
Vårens saga NB 244.152, Ungskogen, s. 20–21 Eos 15/6 1858 (Sagan om Våren) 2
Vårt Land Läsning för barn 1866 2
Vänta litet! NB 244.107, Litterära handskrifter. VII., Div. diktkoncept., s. 47 Eos 1/6 1855 (Vänta litet) 3
Walters Äfventyr
Walters första äfventyr. Om Walters hem samt om Lunkentus och den randiga kjolen Eos 15/1 1855 (Walters äfventyr. Första kapitlet, hvari beskrifves huru Walter var en odygdig passagerare och fick ris av sin mamma) 3
Walters andra äfventyr, som hände sig en dag i Sockerlandet vid Himmelsbacken Eos 15/2 1855 (Walters andra äfventyr, som hände sig en dag med Bässen i Sockerlandet) 3
Walters tredje äfventyr, som hände, när Walter slog trissa Eos 1/6 1855 (Walters tredje äfventyr. Hvad som hände när Walter slog trissa) 3
Walters fjerde äfventyr. När man är lat, får man akta sin lugg Eos 15/8 1855 3
Walters femte äfventyr. Huru Walter ville göra som Robinson Eos 1/11 1855 3
Walters sjette äfventyr. Huru Walter gick på jagt och skjöt förunderligt miste Eos 15/4 1856 (Walters sjette äfventyr. Huru den, som varit lat, får sitta och se på, när andra leka) 3
Walters sjunde äfventyr. Huru den tappre Walter jagade vargar Eos 1/7 1856 3
Walters åttonde äfventyr. Huru Walter sökte en skatt och ville bli rik Eos 15/9 1856 3
Wipplustig Sagor IV 1852 6
Ångbåtseldaren Trollsländan 28/9 1872 5
Årstiderna NB 244.106, Litterära handskrifter. VI., s. 1–4/ 37–[40] Läsning för barn 1884 6
Ängens Söndagsmorgon Läsning för barn 1880 5
Ängsblommornas visa Trollsländan 21/8 1869 4

Kuvitukset ja nuottiliitteet

384 Topelius piti kuvituksia ja nuottiliitteitä arvokkaana lisänä Läsning för barniin, mikä käy ilmi muun muassa hänen kustantaja Albert Bonnierille lähettämistään kirjeistä.

385 Kokoelman kaikki osat julkaistiin kuvitettuina, ja useimmat kuvitti August Malmström, joka teki myös kansikuvan (ks. s. 1174). Kokosivun kuvataulujen lisäksi teoksessa on pienempiä kuvituksia, joskus alkukirjainten ja otsikoiden yhteydessä. Nuotteja on vain toisessa ja kolmannessa sekä kahdeksannessa osassa. Toisen osan neljä sävelmää on lainattu Fröbel-liikkeen Kindergarten-aikakauslehdestä. Nuotein merkittyjen teosten lisäksi kokoelmassa on useita lauluja, jotka on kirjoitettu tuttujen kappaleiden, kuten »Ukko Nooa» ja »Juokse porosein» säveleen.

386 Kuuden ensimmäisen osan kuvitukset painettiin puupiirroksina. Taiteilija piirsi kuvan suoraan puulevylle, minkä jälkeen kaivertaja (ksylografi) kaiversi piirroksen puuhun – valmis teos oli näin taiteilijan ja kaivertajan yhteistyön tulosta.

387 Läsning för barnin kuvituksia ovat tehneet kirjoissa julkaistujen signeerausten perusteella ruotsalaiset ja tanskalaiset kaivertajat Mauritz Meijer, Hans Peter Hansen, Johanna Carolina Weidenhayn, C. Lindberg, Isidor Törnblom, A. Lindgren, Wilhelm F. Meyer, Frederik Hendriksen ja Jonas Engberg. Kahden viimeisen osan kuvitukset painettiin fototypioina, joka oli puhtaasti mekaaninen ja kemiallinen menetelmä.

388 Painatustekniikan kehittyessä kuvitusten määrä kasvoi osa osalta, ja uusissa painoksissa julkaistiin lisää kuvia ja koristeita. Malmström vastasi myös uusien painosten kuvituksista yhdessä oppilaidensa Signe Sohlmanin ja Anna Cramérin kanssa.

389 Ks. eZTS:n faksimilet.

Nimettyjen taiteilijoiden kokosivun kuvatauluin kuvittamat teokset

390
Teos Kuvittaja (kokosivu) Paikka (alkuteoksessa)
Läsning för barn 1 (1865)
David och Goliath August Malmström ennen nimilehteä
Sanningens Perla A. Malmström s. 110
Skyddsengeln A. Malmström s. 228
Läsning för barn 2 (1866)
Adalminas perla A. Malmström ennen nimilehteä
Fästningen Hjelteborg A. Malmström s. 75
Hallonmasken A. Malmström s. 145
Läsning för barn 3 (1867)
Axel och Stina A. Malmström ennen nimilehteä
Walters Äfventyr A. Malmström s. 27
Trollens jul A. Malmström s. 92
Läsning för barn 4 (1872)
Unda Marinas silfverskål A. Malmström ennen nimilehteä
Prinsessan Törnrosa A. Malmström s. 40 (numeroimaton) jälkeen
Pikku Matti A. Malmström s. 84 jälkeen
Bullerbasius A. Malmström s. 188 jälkeen
Läsning för barn 5 (1880)
Lilla Genius Albert Edelfelt ennen nimilehteä
Prinsessan Lindagull A. Edelfelt s. 44 jälkeen
Refanut A. Edelfelt s. [48] jälkeen
Fattig-gubben A. Edelfelt s. 80 jälkeen
Lasse liten A. Edelfelt s. 112 jälkeen
Lilla Genius A. Malmström s. 148 jälkeen
Stjernöga A. Malmström s. [156] jälkeen
Läsning för barn 6 (1884)
Gamla herrn A. Malmström ennen nimilehteä
Sötare än sött A. Malmström s. 6
Flickan vid Kauttua A. Malmström s. 50
Knut Spelevink A. Malmström s. 70
Tomtegubben i Åbo slott A. Malmström s. 138
Linet A. Malmström s. 188
Den heliga natten A. Malmström s. 206
Läsning för barn 7 (1891)
Huru järnvägen fick sjumilsstöflar A. Malmström ennen nimilehteä
Huru Skandinavien och Finland blefvo en halfö Georg Stoopendaal s. 16 (numeroimaton) jälkeen
Den heliga nattens barn A. Malmström s. 34 jälkeen
Skräddaren, som tråcklade hop Finland med Sverige A. Malmström s. 80 jälkeen
En hög herres jakthund G. Stoopendaal s. 86 jälkeen
Florio berättar om björken G. Stoopendaal s. [120] jälkeen
Station Sylvester A. Malmström s. 174 jälkeen
Askungen A. Malmström s. 212 jälkeen
Läsning för barn 8 (1896)
Syne i Sommarby (2 st.) Olle Hjortzberg s. 12, 16 jälkeen
Mellan smörgåsarna (nimetön) s. 46 jälkeen
Molnjätten O. Hjortzberg s. 52 jälkeen
Florio berättar om Lapplands troll O. Hjortzberg s. 60 jälkeen
Rimtussen A. Malmström s. 65
De röda skorna O. Hjortzberg s. 76 jälkeen
Skogskonungen Nils Larsson efter s. 124
Tidernas spegel A. Malmström s. 138 jälkeen
Snurran (2 st.) (nimetön), Acke Andersson s. 156, 168 jälkeen

Teokset, joiden kuvitukset on upotettu tekstiin

391
Läsning för barn 5 (1880) alkuteos
Skyddsengelns röst s. [3]
Fjäderholmarna s. [9]
Prinsessan Lindagull s. [21]
Matts Lustigs barn s. 66
Georgs konungariken s. [87]
Lasse liten s. [105]
En vårdag på Finska Viken s. [123]
Jernvägskonduktören s. [130]
Vaggvisa för en nordanstorm s. [153]
Johanna d’Arc s. [178]
Hvar få vi en julgran? s. [201]
Måne klara s. 221
Ängens Söndagsmorgon s. [224]
Läsning för barn 6 (1884) alkuteos
Till de hvita körsbärsblommorna numeroimaton
Gossen från Sammatti s. [10]
Skogsbjörn s. [21]
Gossen från Pernå s. [42]
Mod i faran s. [75]
Gossen, som hörde det tysta tala s. 98
Wipplustig s. [103]
En lärd gosse s. 122
Tomtegubben i Åbo slott s. [131]
Tom (2 st.) s. 166, 169
Läsning för barn 7 (1891) alkuteos
Sländans höstvisa s. 1
Huru Gud skapade Finland s. [3]
Vidrack s. [9]
Charles Gordon s. [22]
Hjältevisa vid fem år s. [28]
Stenografen s. [44]
Blomstersäljerskan s. [50]
Gatsoperskan s. [63]
Spelemans visa s. [83]
Peppeli s. 93
Två gånger två är fyra s. 100
Flickskolan i farmors tid s. [102]
Skolan i morfars tid s. [104]
Unda Marina berättar om perlan s. [123]
Prins Florios kanal s. 133
Krypskyttarne s. 138
Jennys förmaningar s. 143
Läsning för barn 8 (1896) alkuteos
Behåll din krona s. [3]
Vallgossens visa s. [23]
Tuttemuj s. 27
Kusken s. [33]
Fiskaren s. 36
Spågumman s. 38
Molnjätten s. [48]
Skära hafran s. [70]
Barnet mitt s. [80]
Slug skall man vara s. 85
Jungfru Marias nyckelpiga s. 101
Folkskolebarnens vandringssång på vägen till skolan s. [103]
Englarnas julklapp s. [105]
Snurran s. [152]
bild
392 Koristekuvio kokoelmasta Läsning för barn 5 (1880).

Teokset, joihin liittyy nuotteja

393
Teos Säveltäjä Paikka (alkuteoksessa)
Läsning för barn 2 (1866)
Skolgossens Sommarvisa F. Mühle liite, s. 1
Visan om lilla Maja G. W. Fink s. 3
Höstvisa F. Mühle s. 5
Julvisan N. Herman s. 6
Läsning för barn 3 (1867)
Vänta litet! K. Collan liite, s. 1
Raska gossar J. A. Josephson s. 4
På blank is J. A. Josephson s. 6
Läsning för barn 8 (1896)
För småskolorna (otaksuttavasti) Topelius
2. Göken galar s. 113
3. Myggdansen s. 114
5. Katten och råttan s. 115
6. Mjölnarevisan s. 116
Pukkis visa s. [118]

Suomennokset

394 Luetteloon on koottu Läsning för barnin suomenkieliset käännökset sekä valikoimat ja aikakauslehdissä julkaistut yksittäiset teokset vuoteen 1898 saakka. Ensimmäinen suomennos, Lukemisia lapsille, ilmestyi Suomalaisen kirjallisuuden seuran julkaisemana jo vuosina 1874–1883, mutta kuusiosaiseen kokoelmaan sisältyi vain 44 teosta Läsning för barnin viidestä ensimmäisestä osasta. Lähimmin alkuperäisteosta vastaava suomennos ilmestyi vuosina 1886–1897 Söderströmin kustantamon julkaisemana (ks. johdanto). 1893 kokoelmasta otettiin uusi painos. Seuraavaan luetteloon on merkitty Söderströmin laitos kokoelman kunkin osan ja Suomalaisen kirjallisuuden seuran laitos jokaisen yksittäisen teoksen kohdalla.

395
Teos Suomennokset ja suomentajat
Läsning för barn 1 (1865) Lukemisia lapsille 1–8, suom. Aatto Suppanen, runot Eino Tamminen ja Olof Berg, 7–8 Alli Nissinen ja Kaarlo Forsman, Porvoo 1886–1897; Lukemisia lapsille osa 1–6, kuvilla varustettu painos, suom. Aatto Suppanen, Porvoo 1893 [7–8 Alli Nissinen ja Kaarlo Forsman, Porv. 1895–1897]
Den röda stugan Punainen tupa, [kääntäjää ei mainittu] Pääskynen 1878, s. 193–196
Var god mot de fattiga Ole armelias köyhille, suom. Fredrik Ahlqvist, Kuopio 1857, 62 s.
Rinaldo Rinaldini eller Röfvarbandet Rinaldo Rinaldini eli Ryövärijoukko, suom. Vilho, Tilhi 1885, s. 97–101, 105–107, 113–116, 126–127, 131–132, 139–140, 145–148, 152–155
Läsning för barn 2 (1866) Lukemisia lapsille 1–8, suom. Aatto Suppanen, runot Eino Tamminen ja Olof Berg, 7–8 Alli Nissinen ja Kaarlo Forsman, Porvoo 1886–1897; Lukemisia lapsille osa 1–6, kuvilla varustettu painos, suom. Aatto Suppanen, Porvoo 1893 [7–8 Alli Nissinen ja Kaarlo Forsman, Porv. 1895–1897]
Förord till alla goda barn Esipuhe kaikille hyville lapsille, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 1, Hki 1874
Till en Gosse Pojalle, [kääntäjää ei mainittu] Tilhi 1886, s. 169–170
Vintersagan om Skyhög och Molnskägg Satu Rutimosta ja Pilviparrasta, suom. O. B. 1871, Pääskynen, s. 197–200, 206–208; Satu Rutimosta ja Pilviparrasta, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 1, Hki 1874
Naturens hemlighet Luonnon salaisuus, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 2, Hki 1874
Sampo Lappelill Sampo Lappelill, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 2, Hki 1874; Sampo Lappelill, [kääntäjää ei mainittu] Pikku Satukirja. Valikoima »Lukemisia lapsille» teoksesta, Porv. 1888
Neckrosen Ulpukka, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 6, Hki 1883
En saga om sju syskon Satu seitsemästä sisaruksesta, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 2, Hki 1874
Sparfven om Julmorgonen Varpuinen joulu-aamuna, suom. K. A. Hougberg Lukemisia lapsille 1, Hki 1874; Varpuinen joulu-aamuna, [kääntäjää ei mainittu] Pääskynen 1874, s. 17
Nora, som ej ville vara barn Noora, joka ei tahtonut lapsena olla, [kääntäjää ei mainittu] Pääskynen 1873, s. 8, 14–15, 29–30
Adalminas perla Adalminan helmi, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 1, Hki 1874
Fästningen Hjelteborg Sankari-linna, [kääntäjää ei mainittu] Pääskynen 1871, s. 33–36; Urholan linna, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 5, Hki 1882
När det är midsommar Kun on Juhannus, [kääntäjää ei mainittu] Tilhi 1886, s. 97–100; Sydänkesällä, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 6, Hki 1883
Hedra din fader och din moder Kunnioita isääsi ja äitiäsi, [kääntäjää ei mainittu] Pikku Satukirja. Valikoima »Lukemisia lapsille» teoksesta, Porv. 1888
Hjertat af gummi elasticum Sydän kimmoavata gummia, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 5, Hki 1882
Om den sommar, som aldrig kom Kesästa, joka ei koskaan tullut, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 5, Hki 1882
Liten Verna Pikku Verna, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 2, Hki 1874
Brusebäck och Susebäck Kaksi puroa, toinen kovaan kohisee, toinen sievään sohisee, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 4, Hki 1879
Silfverpenningens berättelser Hopearahan kertomukset, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 1, Hki 1874
Julvisan Joululaulu, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 3, Hki 1875
Hallonmasken Vadelma-mato, [kääntäjää ei mainittu] Pääskynen 1871, s. 130–134; Vadelmamato, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 6, Hki 1883
Huru skogens små barn lärde sig läsa Kuinka metsän pienet lapset oppivat lukemaan, [kääntäjää ei mainittu] Pääskynen 1872, s. 65–69, 76–78; Kuinka metsän pienet lapset oppivat lukemaan, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 6, Hki 1883
Det vackraste i skogen Mikä metsässä on kaikista kauniinta, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 6, Hki 1883; Kauniinta metsässä, [kääntäjää ei mainittu] Tilhi 1886, s. 89–91
Hvitsippan Valkovuokko, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 6, Hki 1883
Musti Musti, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 3, Hki 1875
Den barmhertige är rik Armelias on rikas, suom. L. W., Pääskynen 1871, s. 92–95, 102–104; Armelias on rikas, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 4, Hki 1879; Armelias on rikas, [kääntäjää ei mainittu] Pikku Satukirja. Valikoima »Lukemisia lapsille» teoksesta, Porv. 1888
Elisa Elisa, [kääntäjää ei mainittu] Pääskynen 1877, s. 156–158, 165–166; Elisa, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 6, Hki 1883
Vårt Land Meidän maamme, suom. L. W. 1871, Pääskynen, s. 165–168; Meidän maamme, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 3, Hki 1875
Barnens bön för fäderneslandet Lasten rukous isänmaan edestä, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 4, Hki 1879
Läsning för barn 3 (1867) Lukemisia lapsille 1–8, suom. Aatto Suppanen, runot Eino Tamminen ja Olof Berg, 7–8 Alli Nissinen ja Kaarlo Forsman, Porvoo 1886–1897; Lukemisia lapsille osa 1–6, kuvilla varustettu painos, suom. Aatto Suppanen, Porvoo 1893 [7–8 Alli Nissinen ja Kaarlo Forsman, Porv. 1895–1897]
Walters Äfventyr Pikku Walterin merkilliset vaiheet, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 4, Hki 1879
Axel och Stina Kalle ja Kaisa, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 3, Hki 1875
Vänta litet! Varro vähän, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 1, Hki 1874
Björkens stora planer i mössörontiden Koivun mahtavat toiveet hiirenkorva-ajalla, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 5, Hki 1882
Trollens jul Peikkojen joulu, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 2, Hki 1874
Skridskolöparen Luistelija, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 5, Hki 1882
Eli Rhem Eli Rhem, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 5, Hki 1882; Eli Rem, [kääntäjää ei mainittu] Pikku Satukirja. Valikoima »Lukemisia lapsille» teoksesta, Porv. 1888
Den stora frågan Kallis kysymys, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 1, Hki 1874; Suuri kysymys, käänt. T. E., Tilhi 1885, s. 40–43; Kallis kysymys, [kääntäjää ei mainittu] Pikku Satukirja. Valikoima »Lukemisia lapsille» teoksesta, Porv. 1888
Kyrkklockorna Kirkon-kellot. Suloinen kertoelma lapsille, suom. C. A. Gröneberg, Topeliuksen satuja, Pori 1870, 1876; Kirkonkellot, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 5, Hki 1882
Gossen från Brahestad Poika Raahesta, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 3, Hki 1875
De små fåglarnas klagan Pienten lintujen valitus, [kääntäjää ei mainittu] Pikku Satukirja. Valikoima »Lukemisia lapsille» teoksesta, Porv. 1888
Björken och Stjernan Tähti ja koivu, [kääntäjää ei mainittu] Kaksi kertoelmaa lapsille ja nuorisolle, Hki 1868; Koivu ja tähti, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 2, Hki 1874; Enkelit linnun-hahmossa. Suloinen satu Suomen vähäisille lapsille, suom. C.  A. Gröneberg, Topeliuksen satuja I, Pori 1870; Koivu ja tähti, [kääntäjää ei mainittu] Pikku Satukirja. Valikoima »Lukemisia lapsille» teoksesta, Porv. 1888
Läsning för barn 4 (1871) Lukemisia lapsille 1–8, suom. Aatto Suppanen, runot Eino Tamminen ja Olof Berg, 7–8 Alli Nissinen ja Kaarlo Forsman, Porvoo 1886–1897; Lukemisia lapsille osa 1–6, kuvilla varustettu painos, suom. Aatto Suppanen, Porvoo 1893 [7–8 Alli Nissinen ja Kaarlo Forsman, Porv. 1895–1897]
Hvad skall du älska? Ketä sinun pitää rakastamasi?, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 2, Hki 1874
Olle, som gick på skidor Olli, hiihtämässä, [ej. uppg. om översättare] Pääskynen 1872, s. 89–92; Olli Hiihtonen, [kääntäjää ei mainittu] Pikku Satukirja. Valikoima »Lukemisia lapsille» teoksesta, Porv. 1888
Stormen och Solskenet Myrsky ja Päivänpaiste, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 2, Hki 1874; Myrsky ja Päivänpaiste, [kääntäjää ei mainittu] Pääskynen, s. 41–44
Kyrktuppen Kirkonkukko, suom. A. J. Weänänen, Topeliuksen tarinoita, Hki 1861; Kirkko-kukko, suom. C. A. Gröneberg, Topeliuksen satuja, Pori 1870, 1876; Kirkonkukko, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 1, Hki 1874
Pikku Matti Pikku Matti, suom. C. A. Gröneberg, Topeliuksen satuja, Pori 1871, 1876; Pikku-Matti, [kääntäjää ei mainittu] Pääskynen 1871, s. 49–51, 61–63, 65–68, [nr 7, nr 8, nr 9]; Pikku Matti, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 4, Hki 1879; Pikku Matti, [kääntäjää ei mainittu] Pikku Satukirja. Valikoima »Lukemisia lapsille» teoksesta, Porv. 1888
Hafskonungens gåfva Joululahja lapsille. Merenhaltijan lahja, [kääntäjää ei mainittu] Pääskynen 1872, s. 165–168, 172–176
Svalan från Egypti land Pääskynen Egyptin maalta, suom. A. J. Weänänen, Topeliuksen tarinoita, Hki 1861; Egyptin pääsky,[kääntäjää ei mainittu] Lasten suloisia muinais-satuja, Pori 1868; Pääskynen Egyptin maalta, [kääntäjää ei mainittu] Pääskynen 1877, s. 193–197, 201–204
Unda Marinas silfverskål Unda Marinan hopeainen malja, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 6, Hki 1883
Mirza och Mirjam Mirtsa ja Mirjam. Satu Itämailta, [kääntäjää ei mainittu] Pääskynen 1874, s. 77–79, 84–88, 89–91; Mirtsa ja Mirjam, [kääntäjää ei mainittu] Pikku Satukirja. Valikoima »Lukemisia lapsille» teoksesta, Porv. 1888
Den första Lärkan Ensi Leivo, [kääntäjää ei mainittu] Pikku Satukirja. Valikoima »Lukemisia lapsille» teoksesta, Porv. 1888
Solstrålen i November Auringonsäde marraskuussa, [ej uppgifter om översättare] Pääskynen 1877, s. 25–28
Löflösa träd Lehdettömät puut (huhtikuussa), käänt. Kkkk=[H. Käkikoski], Tilhi 1885, s. 73–74
Huru man hittar sagor Kuinka satuja löydetään. sudenkorennon ja pikku Marin keskustelu syksyllä, [kääntäjää ei mainittu] Tilhi 1886, s. 153–155
Ängsblommornas visa Kedon kukkien laulu, [kääntäjää ei mainittu] Pikku Satukirja. Valikoima »Lukemisia lapsille» teoksesta, Porv. 1888
Den bättre vägen Parempi tie [kääntäjää ei mainittu] Pikku Satukirja. Valikoima »Lukemisia lapsille» teoksesta, Porv. 1888
Julvisa Joululaulu, [kääntäjää ei mainittu] Pikku Satukirja. Valikoima »Lukemisia lapsille» teoksesta, Porv. 1888
Läsning för barn 5 (1880) Lukemisia lapsille 1–8, suom. Aatto Suppanen, runot Eino Tamminen ja Olof Berg, 7–8 Alli Nissinen ja Kaarlo Forsman, Porvoo 1886–1897; Lukemisia lapsille osa 1–6, kuvilla varustettu painos, suom. Aatto Suppanen, Porvoo 1893 [7–8 Alli Nissinen ja Kaarlo Forsman, Porv. 1895–1897]
Skyddsengelns röst Suojelusenkelin ääni, [kääntäjää ei mainittu] Pikku Satukirja. Valikoima »Lukemisia lapsille» teoksesta, Porv. 1888
Fjäderholmarna Höyhensaaret, suom. A. J. Weänänen, Topeliuksen tarinoita, Hki 1861; Höyhenluodot, suom. C. A. Gröneberg, Topeliuksen satuja, Pori 1870, 1876
Refanut Jättiläis-laiva, suom. C. A. Gröneberg, Topeliuksen satuja, Pori 1871; Laiva Avio, suom. A. J. Weänänen, Topeliuksen tarinoita, Hki 1861
Fattig-gubben Puu-Pietari, suom. C. G. Borg, Satu Puu-Pietarista, sekä Rikkaasta-Miehestä ja Köyhästä-Miehestä, Hki 1848; Köyhä-Ukko, suom. A. J. Weänänen, Topeliuksen tarinoita, Hki 1861
Lasse liten Pikku Lassu, suom. A. J. Weänänen, Topeliuksen tarinoita, Hki 1861; Vähä-Lassi, suom. C. A. Gröneberg, Topeliuksen satuja, Pori 1871, 1876
Tändstickan Tulitikku, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 5, Hki 1882
Stjernöga Tähtisilmä, [kääntäjää ei mainittu] Tilhi 1886, s. 25–28, 33–36
Myreborg och Gråmossa Kekola ja Sammalparta, [kääntäjää ei mainittu] Pikku Satukirja. Valikoima »Lukemisia lapsille» teoksesta, Porv. 1888
Sikku Sikku, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 5, Hki 1882
Det vissnade löfvet Kuihtunut lehti, suom. K. A. Hougberg, Lukemisia lapsille 5, Hki 1882; Kuihtunut lehti, [kääntäjää ei mainittu] Pikku Satukirja. Valikoima »Lukemisia lapsille» teoksesta, Porv. 1888
Hvar få vi en julgran? Mistä saamme joulukuusen?, [kääntäjää ei mainittu] Pikku Satukirja. Valikoima »Lukemisia lapsille» teoksesta, Porv. 1888
Läsning för barn 6 (1884) Lukemisia lapsille 1–8, suom. Aatto Suppanen, runot Eino Tamminen ja Olof Berg, 7–8 Alli Nissinen ja Kaarlo Forsman, Porvoo 1886–1897; Lukemisia lapsille osa 1–6, kuvilla varustettu painos, suom. Aatto Suppanen, Porvoo 1893 [7–8 Alli Nissinen ja Kaarlo Forsman, Porv. 1895–1897]
Sötare än sött Makeata makeampi, [kääntäjää ei mainittu] Tilhi 1884,m s. 57–60
Skogsbjörn Mahonki-arkkuinen, suom. A. J. Weänänen, Topeliuksen tarinoita, Hki 1861; Mahonki-lipas, suom. C. A. Gröneberg, Topeliuksen satuja, Pori 1870
Gossen från Pernå Poika Pernajalta, [kääntäjää ei mainittu] Tilhi 1886, 57–60
Mod i faran Urhoutta vaarassa, [kääntäjää ei mainittu] Lasten kuvalehti 5 1884, s. 67–71
Gossen, som hörde det tysta tala Poika, joka kuuli hiljaisuuden puhuvan, [kääntäjää ei mainittu] Lasten Kuvalehti 1882, s. 22–27, 38–43
En lärd gosse Oppinut poika, [kääntäjää ei mainittu] Tilhi 1886, 65–67, 73–76
Vallflickan Paimentyttö, [kääntäjää ei mainittu] Pikku Satukirja. Valikoima »Lukemisia lapsille» teoksesta, Porv. 1888
Den heliga natten Pyhäinmiesten-yö, suom. A. J. Weänänen, Topeliuksen tarinoita, Hki 1861; Pyhäinmiesten-yö, suom. C. A. Gröneberg, Topeliuksen satuja, Pori 1870
Läsning för barn 7 (1891) Lukemisia lapsille 1–8, suom. Aatto Suppanen, runot Eino Tamminen ja Olof Berg, 7–8 Alli Nissinen ja Kaarlo Forsman, Porvoo 1886–1897; Lukemisia lapsille osa 1–6, kuvilla varustettu painos, suom. Aatto Suppanen, Porvoo 1893 [7–8 Alli Nissinen ja Kaarlo Forsman, Porv. 1895–1897]
Sländans höstvisa Sirkan syyslaulu, [kääntäjää ei mainittu], Sirkka 1895, s. 115
Huru Gud skapade Finland Miten Jumala loi Suomen, [kääntäjää ei mainittu] Lasten Kuvalehti 1883, s. 36–39
Charles Gordon Charles Gordon, [kääntäjää ei mainittu] Tilhi, 1885, s. 40–43
Skräddaren, som tråcklade hop Finland med Sverige Räätäli, joka ompeli yhteen Suomen ja Ruotsin, [kääntäjää ei mainittu] Tilhi 1885, s. 57–60, 65–67
Läsning för barn 8 (1896) Lukemisia lapsille 1–8, suom. Aatto Suppanen, runot Eino Tamminen ja Olof Berg, 7–8 Alli Nissinen ja Kaarlo Forsman, Porvoo 1886–1897; Lukemisia lapsille osa 1–6, kuvilla varustettu painos, suom. Aatto Suppanen, Porvoo 1893 [7–8 Alli Nissinen ja Kaarlo Forsman, Porv. 1895–1897]
Mellan smörgåsarna Voileipien välillä, [kääntäjää ei mainittu] Lasten Joulu 1894 [numeroimaton]
Molnjätten Pilvijättiläinen (Satu kanuniista ilmasta), [kääntäjää ei mainittu] Sirkka 1895, s. 29–30, 37–39; Pilvijättiläinen. Satu kauniista ilmasta.), [kääntäjää ei mainittu] Lasten Joulu 1895 [numeroimaton]
Rimtussen Jääpeikko, [kääntäjää ei mainittu] Koitto. Oprttajayhd. Terveys ja raittius julk 1893, näyteno, s. 4 ja no. 1, s. 2–3, no. 2, s. 1–2
Slug skall man vara Viekas sitä olla pitää, Kansan lehti 5 1893, s. 13 och Joulunumero, s. 18
Englarnas julklapp Enkelein joululahja, Sylvia 1895, s. 93–95; Enkelien joululahja, Mietelmiä eläinsuojeluksessa. Sylvia-yhdistyksen kehoituksesta keräillyt ja ulosantanut Uno stadius, suom. Tyko Hagman, Porv. 1898
Snurran [epilogi] Loppusanat satuleikissä ’Hyrrä’, suom. Matti Helenius, Lasten Joulu 1894 [numeroimaton]


Lähteet ja kirjallisuus

Lähteet

Helsinki

Kansalliskirjasto

Schalinin kokoelma, NB Coll. 309

     309.7 Zacharias Topelius–Sofia ja Lars Wilhelm Schalin 23.7.1869

Zacharias Topeliuksen arkisto (Topelius-kokoelma), NB Coll. 244

     244.2 Sofi Almquist–Zacharias Topelius 12.4.1890
         Sofi Almquist–Zacharias Topelius 30.12.1890
     244.27 Julius Humble–Zacharias Topelius 30.10.1871
         Julius Humble–Zacharias Topelius 14.6.1872
     244.70 Zacharias Topelius–Sofi Almquist 22.4.1890
         Zacharias Topelius–Sofi Almquist 13.8.1890
     244.106 Litterära handskrifter. VI.
     244.107 Litterära handskrifter. VII.
     244.108 Tal vid Sedmigradskys småbarnsskolas 25-årsjubileum d. 15 Dec. 1884, s. 131–136
     244.151 Ohyflade Koncepter
     244.152 Ungskogen
     244.166 Vild skog. II.
     244.169 Blåbär
     244.176 Dikter och visor
     244.178 Diverse
     244.198 Zacharias Topelius–Emilie Topelius 13.2.1868


Tukholma

Bonnierarkivet

Renskrifter av annan hand

     Albert Bonnier–G. W. Edlund 19.2.1880, kopiebrev

Kungliga biblioteket

Wetterberghska brevsamlingen, EP. W. 16: 1–4, vol. 3, 1860–1884

     Zacharias Topelius–C. A. Wetterbergh 1.1.1866
     Zacharias Topelius–C. A. Wetterberg 24.12.1866
     Zacharias Topelius–C. A. Wetterbergh 10.11.1871

Sähköinen aineisto

Bibeln, http://www.bibeln.se

Dramatens arkiv, Rollboken, https://www.dramaten.se/medverkande/rollboken/

Dramawebben, http://www.dramawebben.se/

FILI/ SKS, Finlands litteratur i översättning, https://fili.fi/

Finlands svenska folkdiktning, https://folkdiktning.sls.fi/#/home

Google Books, https://books.google.fi

Göteborgs universitetsbibliotek, https://gupea.ub.gu.se/handle/2077/30573

H. C. Andersen Centret, https://andersen.sdu.dk/

Ingmar Bergmans arkiv, http://www.ingmarbergmanarchives.se

ILONA, den finländska teaterns informationsbank, http://ilona.tinfo.fi/

Julkaisuarkistopalvelu Doria, https://www.doria.fi/

Kungliga Operans digitala arkiv, https://arkivet.operan.se/repertoar/

LIBRIS, http://libris.kb.se

Litteraturbanken, https://litteraturbanken.se

Ludvig Holbergs Skrifter, http://holbergsskrifter.dk

Musikverket, databas över arkiv, föremål och föreställningar, http://calmview.musikverk.se/CalmView/, Katalog för teaterlitteratur och dramatik till 1995, https://digilellky.musikverket.se/DigiBeijer/DigiBeijer.php, Svenskt visarkiv, http://musikverket.se/svensktvisarkiv/

Märchenlexikon, edition amalia, http://www.maerchenlexikon.de

Nationalbibliotekets digitala samlingar, https://digi.kansalliskirjasto.fi

Nationalencyklopedin, https://www.ne.se

Ordbok över Finlands svenska folkmål, http://urn.fi/URN:NBN:fi:kotus-201330, http://kaino.kotus.fi/fo/

Project Runeberg, http://runeberg.org

Stora finsk-svenska ordboken, http://finsk-svenska.svenska.gu.se

Svenska Akademiens ordbok, https://www.saob.se

Svenska Akademiens ordböcker, https://svenska.se

Topelius, Zacharias, Maamme kirja. Digitaalinen editio, maammekirja.fi

Uppslagsverket Finland, http://www.uppslagsverket.fi

Zacharias Topelius Skrifter, http://topelius.sls.fi

Kirjallisuus

Aejmelaeus, Salme, Moraalin kukkia ja pörröisiä veitikoita. Suomenruotsalaisia satukirjailijoita 1847–1939, Tampere: Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutti 1996

Aftonbladet, »Skrifter för barn och ungdom» 23.12.1865

Aftonbladet, »Jul-litteratur» 19.12.1866

Aftonbladet, »Jul-Litteratur. III» 19.12.1867

Aftonbladet, »Bercos krönika» 22.2.1937

Afzelius, Arvid August, Swenska Folkets Sago-Häfder eller Fäderneslandets Historia, sådan hon lefwat och till en del ännu lefwer i Sägner, Folksånger och andra Minnesmärken. Fjerde delen, Katholska Tiden, från 1200–1363, Andra förbättrade Upplagan, Stockholm: Zacharias Haeggström 1854

Almquist, Sofi (utg.), Barnens andra läsebok, Stockholm: P. A. Norstedt & Söner 1877

Almquist, Sofi (utg.), Barnens första läsebok, Stockholm: P. A. Norstedt & Söner 1884

Almquist, Sofi (utg.), Läsebok för småskolan, Stockholm: P. A. Norstedt & Söner 1888

Almqvist, C. J. L., Samlade verk 18. Amorina eller Historien om de Fyra, red. Bertil Romberg, Stockholm: Svenska Vitterhetssamfundet 2000

Andersen, Hans Christian, Eventyr, fortalte for Børn. Første Samling. Første Hefte, København: C. A. Reitzel 1835

Andersen, Hans Christian, »Sommerfuglen», Folkekalender for Danmark 1861 1860, s. 95–97

Andersson, Håkan, »Aliquid in omnibus, nihil in toto – Z. Topelius på barrikaderna i 1860-talets skoldiskussion», Taru ja totuus – Saga och sanning, red. Elina Pöykkö och Märtha Norrback, Helsingfors: Topeliussällskapet 2008, s. 38–50

Andersson, Håkan, »Inledning», Naturens Bok och Boken om Vårt Land, ZTS XVII, utg. Magnus Nylund under medverkan av Håkan Andersson, Pia Forssell och Henrik Knif, SSLS 816, 2017, s. XI–LXXVI

Apo, Satu, »Topeliuksen Ruususen eurooppalaiset juuret», Topelius elää – Topelius lever, red. Satu Apo och Märtha Norrback, Jyväskylä: Atena 2005, s. 139–184

Arndt, E. M., »Klas Avenstaken», Märchen und Jugenderinnerungen, Erster Theil, In der Realschulbuchhandlung, Berlin 1818, s. 61–123

Atterbom, P. D. A., Lycksalighetens ö. Sagospel i fem äfventyr. Förra Afdelningen, Upsala: Palmblad och c. 1824

Atterbom, P. D. A., »Fågel Blå», Samlade dikter. Tredje bandet, Örebro: N. M. Lindh 1858


Barbul, Minodora, Demarcsek, Ramona and Ligia Tomoiaga, From Francis Bacon to William Golding. Utopias and Dystopias of Today and of Yore, Newcastle upon Tyne: Cambridge Scholars Publishing 2012

Barnens Jul 1894–1895

Bellman, Carl Michael, Fredmans sånger, Stockholm: Anders Zetterberg 1791

Bellman, Carl Michael, Fredmans epistlar. Text- och melodihistorisk utgåva med musiken i reproduktion efter originaltrycket. 1. Texten, textred. Gunnar Hillbom, melodired. James Massengale, Stockholm: Norstedts 1990

Berg, Fridtjuv, »Våra barns skald», Svensk Läraretidning. Veckoblad för Folkundervisningen, årg. 15, 1896, s. 525 ff.

Berg, Fridtjuv (red.), Svenska folksagor. Berättade för barn, Läsning för barn- och ungdom i hem och skola, Barnbiblioteket Saga 1., Stockholm: Svensk läraretidnings förlag 1899

[Bergbom, Kaarlo] K. B., »Kotimaan kirjallisuus», Kirjallinen Kuukauslehti 1867:1, s. 21 f.

Bergman, Irja, »Koivu ja tähti – monikerroksinen satu», Taru ja totuus – Saga och sanning, red. Elina Pöykkö och Märtha Norrback, Helsingfors: Topeliussällskapet 2008, s. 166–171

Bergroth, Hugo, Finlandssvenska. Handledning till undvikande av provinsialismer i tal och skrift, Helsingfors: Schildts 1917

Bergroth, Kersti, »Lukekaa Topeliusta!», Katseita maailmaan. Pieniä esseitä, Helsinki: Otava 1950, s. 70–75

[Berndtson, Fredrik], »Litteratur.», Morgonbladet 10.2.1848

[Berndtson, Fredrik], »Literatur.», Morgonbladet 1.3.1849

Bibeln eller den Heliga Skrift, innehållande Gamla och Nya Testamentets canoniska böcker, London: Brittiska och utländska Bibel-sällskapet 1883

Björling, Gunnar, Skrifter 1, red. Anders Olsson, Norrköping: Erikssons förlag 1995

Blanche, August, »1846 och 1946. Feeriskt lustspel i två akter och fyra tablåer med Kupletter, Chörer och Melodramer af Aug. Blanche», Theaterstycken af Aug. Blanche VIII, Stockholm: Bonniers 1847

Born, Elsa von, Fruntimmersföreningen i Helsingfors r.f. 100 år, Helsingfors 1948

Boyce, Charles, Shakespeare A to Z. The Essential Reference to His Plays, His Poems, His Life and Times, and More, ed. David White, foreword: Terry Hands, New York: Facts on File 1990

Bremer, Fredrika, Hertha, eller En själs historia. Teckning ur det verkliga lifvet, Stockholm: Bonniers 1856

Bremer, Fredrika, En dagbok, utg. med inledning och kommentarer av Maria Wahlström, Svenska författare. Ny serie 1100–729X, Stockholm: Svenska Vitterhetssamfundet 2009

Brunken, Otto (red. et. al.), Handbuch zur Kinder- und Jugendliteratur. Von 1850 bis 1900, Stuttgart: J. B. Metzler 2008

Bäckman, Wilhelm, Gråsparfvens berättelser för tuppen på tornspiran, Stockholm: J. L. Brundin 1849

Böök, Fredrik, Nasreddin Hodscha. Turkiska sagor och skämthistorier, återgivna och inledda av Fredrik Böök med teckningar av Gunnar Lindvall, Stockholm: Norstedts 1928


Collan, K. (utg.), Poetisk läsebok för Finlands ungdom, Helsingfors: Edlunds 1864

Colomba, Dagens Nyheter 22.12.1934

Conrad, JoAnn, »Encountering Otherness in the Geographical Imaginary Lapland Journeys in Early Swedish Children’s Books», The Arctic in Literature for Children and Young Adults, ed. Heidi Hansson, Maria Lindgren Leavenworth and Anka Ryall, New York: Routledge, s. 107–121


Dagens Nyheter, »Ungdoms- och barnböcker» 14.12.1891

Dagens Nyheter, »Böcker för barn och ungdom. I.» 17.12.1896

Dahlberg, Ragnar, »Topelius’ sommarliv på Hermansö», Finsk tidskrift 1932:1, s. 279–299

Dahlgren, C. F., Samlade arbeten af Carl Fredrik Dahlgren. Utgifne efter författarens död II, Stockholm: S. Magnus 1847

Dalin, A. F., Ordbok öfver svenska språket I–II, Stockholm 1850, 1853; myös sähköisesti: https://spraakbanken.gu.se/swe/resurs/dalin

Danielsson, Tage, Sagor för barn över 18 år, med teckningar av Per Åhlin, Stockholm: Wahlström & Widstrand 1964

[Defoe, Daniel], The Life and Strange Surprizing Adventures of Robinson Crusoe, Of York, Mariner: Who lived Eight and Twenty Years, all alone in an un-inhabited Island on the Coast of America, near the Mouth of the Great River of Oroonoque [...] Written by Himself, London 1719, https://www.bl.uk/collection-items/first-edition-of-daniel-defoes-robinson-crusoe-1719

Druker, Elina, »Miniatyren i barnlitteraturen», I litteraturens underland. Festskrift till Boel Westin, red. Maria Andersson, Elina Druker och Kristin Hallberg, Skrifter utgivna av Svenska barnboksinstitutet 113, Stockholm, och Göteborg: Makadam förlag 2011, s. 17–27


Edström, Vivi, Astrid Lindgren och sagans makt, Skrifter utgivna av Svenska barnboksinstitutet 62, Stockholm: Rabén & Sjögren 1997

Ekelund, Erik, »Topelius och hans samtid», Finlands litteraturhistoria 2. Från Åbo brand till sekelskiftet, Helsingfors: Söderströms 1969, s. 174–211

Ekrem, Carola, Lev lycklig, glöm ej mig! Minnesböckernas historia, SSLS 644, Helsingfors: SLS, och Stockholm: Atlantis 2002

Eos 1854–1862

Espeland, Gard, »Topelius ja Norsk Barneblad», Onnimanni 1998:2, s. 25 ff.

Estlander, Bernhard, »Topelius som historiker. Studier och reflexioner», Zacharias Topelius Hundraårsminne, SSLS 137, Helsingfors 1918, s. 115–147

Eugénie, Bilder ur djurens lif för skolan och hemmet. Samlade och utgifna af E. Med 26 planscher, Stockholm 1883


Fagerholm, Monika, »Gäddan i katsan. Elgskyttarne och mannens domesticering», HLS 67, Helsingfors 1992, s. [101]–117

Farbror Paulus, »Jullovsnöje hos farbror Topelius.», Dagens Nyheter 29.12.1926

Finland 1892

Forsgård, Nils Erik, I det femte inseglets tecken. En studie i den åldrande Zacharias Topelius livs- och historiefilosofi, diss., SSLS 616, Helsingfors 1998

Forsgård, Nils Erik, »Topelius, Orienten och islam», HLS 73, utg. John Strömberg, SSLS 614, Helsingfors 1998, s. 143–156

Forsgård, Nils Erik, »Utopisten Topelius», Finlands svenska litteraturhistoria. Första delen: Åren 1400–1900, utg. Johan Wrede, Helsingfors: SLS, och Stockholm: Atlantis 1999, s. 331–336

Forssell, Pia, »Inledning», Zacharias Topelius, Noveller, utg. Pia Forssell, ZTS IV, SSLS 770, Helsingfors: SLS, och Stockholm: Atlantis 2012, s. IX-LIII, http://urn.fi/URN:NBN:fi:sls-3981-1403530137110

Forssell, Pia, »Inledning», Zacharias Topelius, Fältskärns berättelser, utg. Sebastian Köhler och Anna Movall under medverkan av Pia Forssell, ZTS VII, SSLS 826, Helsingfors: SLS 2018, s. LII–LXIII, http://urn.fi/URN:NBN:fi:sls-6616-1525325813

Forssell, Pia, »Ramberättelser och samband i Topelius prosa», Författaren Topelius med historien mot strömmen, SSLS 828, Helsingfors: SLS, och Stockholm: Appell 2019, s. [149]–180

Franzén, Frans Michael, Skaldestycken. Första bandet, Örebro: Lindh 1824, http://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2014-00006064

Franzén, Frans Michael, Skaldestycken. Fjerde bandet, Örebro: Lindh 1832, http://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2010-00000037

Franzén, Frans Michaël, Samlade dikter. Första bandet, Örebro: Lindh 1867, http://urn.fi/URN:NBN:fi-fd2010-00003190

Fröbel, Friedrich, Die Menschenerziehung, die Erziehungs-, Unterrichts- und Lehrkunst, Erster Band, Keilhau und Leipzig: Verlag der allgemeinen deutschen Erziehungsanstalt 1826

Furuland, Lars och Mary Ørvig, Ord och bilder för barn och ungdom I. Barnlitteraturen: historik, kommentarer, texturval, Stockholm: Rabén & Sjögren 1990

Förslag till Svensk psalmbok för de evangelisk-lutherska församlingarne i Storfurstendömet Finland revideradt 1868, Helsingfors 1869


Gamle herrn och hans skola, Helsingfors: Stiftelsen Sedmigradsky 1968

Grandell, Jens, »Inledning», Zacharias Topelius, Föreläsningar i geografi och historia, utg. Jens Grandell, ZTS XV, Helsingfors 2017, http://urn.fi/URN:NBN:fi:sls-6549-1508154916

Grandell, Jens, »Den Andre på egen mark. Zacharias Topelius, Finlands folk och samerna», Författaren Topelius – med historien mot strömmen, SSLS 828, Helsingfors: SLS, och Stockholm: Appell 2019, s. [265]–287

Grimm, Jacob und Wilhelm Grimm, Kinder- und Hausmärchen, Berlin: Realschulbuchhandlung und Göttingen: Verlag der Dieterichschen Buchhandlung 1812–1858

Gullström-Portin, Susanne, »Eos. Finlands första barntidning 1854–1866», Pro gradu-avhandling, litteraturvetenskap, Åbo: Åbo Akademi 1984

Gustafsson, Ulrika, Min ljusa stad. Sally Salminen, livet och litteraturen, Stockholm: Appell, och Helsingfors: Svenska litteratursällskapet 2019

Gödecke, P. A., Sagan om Ragnar Lodbrok och hans söner, med teckningar af A. Malmström, Stockholm: P. A. Norstedt & Söner 1880

[Gödecke, P. A.], »Litteraturtidning», Aftonbladet 14.12.1880

Göteborgs-Posten, »Från Konstverlden. Nytt sagospel av Zacharias Topelius.» 9.5.1894


H. A. R., »Litteratur. Böcker för barn och ungdom. II», Svenska Dagbladet 19.12.1891

Haapala, Vesa, »Metsän turvaajat. Luonto ja sen suojelu Zacharias Topeliuksen satudraamassa ’Tapion ukko’», Tapion tarhoista turkistarhoille. Luonto suomalaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa, toim. Maria Laakso, Toni Lahtinen ja Päivi Heikkilä-Halttunen, Helsinki: SKS 2011, s. 76–89

Halttunen-Salosaari, Elina, »Kaarina Laurent Topelius-tutkijana», Onnimanni 1991:1, s. 40–43

Hazelius, Artur (utg.), Fosterländsk Läsning för Barn och ungdom, Stockholm: Norstedts 1868

Helander, Karin, »Sagospelstraditionen och Anna Maria Roos Arabia land», I litteraturens underland. Festskrift till Boel Westin, red. Maria Andersson, Elina Druker och Kristin Hallberg, Skrifter utgivna av Svenska barnboksinstitutet 113, Stockholm, och Göteborg: Makadam förlag 2011, s. 200–211

Helander, Karin, Från sagospel till barntragedi. Pedagogik, förströelse och konst i 1900-talets svenska barnteater, Skrifter utgivna av Svenska barnboksinstitutet 65, Stockholm: Carlssons 1998

Helander, Karin, »Barnsyn och barndomsgestaltning – nedslag i den tidiga barndramatiken» 2012, www.dramawebben.se (viitattu 14.4.2020)

Helander, Karin, »Barn i dramatiken, på scenen och i publiken», I avantgardets skugga. Brytpunkter och kontinuitet i svensk teater kring 1900, red. Rikard Hoogland, LIR.skrifter 8 2019, s. 47–73

Hellman, Ben, Fairy Tales and True Stories. The History of Russian Literature for Children and Young People (1574–2010), Leiden: Brill 2013

Hellsing, Lennart, Krakel Spektakelboken, Stockholm: Rabén & Sjögren 1959

Hellsing, Lennart, »När den svenska barnboken trampade ur barnskorna», Författarnas litteraturhistoria 2, red. Lars Ardelius och Gunnar Rydström, Stockholm: Författarförlaget 1978, s. [321]–327

Hellsing, Lennart, »Barnlyrikens rötter», Vällingsäck och sommarvind, red. Vivi Edström och Märta Netterstad, Malmö: Liber 1987, s. 108–123

Helsingfors Dagblad, »Litteratur. 1.» 24.12.1866

Helsingfors Tidningar, »Theater» 16.7.1859

Herberts, Carola och Clas Zilliacus, »Inledning», Ljungblommor, utg. Carola Herberts under medverkan av Clas Zilliacus, ZTS I, SSLS 742, Helsingfors: SLS, och Stockholm: Atlantis 2010, s. XVII –LXVII, http://urn.fi/URN:NBN:fi:sls-3795-1403178433010

Herberts, Carola, »Inledning», Brev. Zacharias Topelius korrespondens med förlag och översättare, utg. Carola Herberts, ZTS XX:1, SSLS 835:1, Helsingfors: SLS 2015, http://urn.fi/URN:NBN:fi:sls-5817-1432660576280

Hoffman, E. T. A., Det främmande barnet, i översättning av Barbara Knochenhauer, Skrifter utgivna av Svenska barnboksinstitutet 104, Stockholm 2008, http://docplayer.se/65708-E-t-a-hoffmann-i-oversattning-av-skrifter-utgivna-av-svenska-barnboksinstitutet-nr-104.html (viitattu 24.11.2020)

Hoffman, Heinrich, Julbocken eller (Den svenska Drummelpetter). Lustiga historier och roliga bilder, Åbo: J. W. Lilljas förlag, inbunden i Stockholm: A. Bonniers Förlag 1849

Holberg, Ludvig, Jeppe paa Bierget, LHS 2.10, http://holbergsskrifter.dk, s. M9r

Holm, Pelle, Bevingade ord och andra stående uttryck och benämningar, 5 uppl., Stockholm: Bonniers 1955

Holmström, Edith och Margit von Willebrand-Hollmérus, Franz Fredric Sedmigradsky (1783–1855) och hans skola, Helsingfors 1933

Holopainen, Reeta (et al.), »Johdanto», Zacharias Topelius, Maamme kirja. Digitaalinen editio, toim. Reeta Holopainen, Sakari Katajamäki ja Ossi Kokko, 2018, www.maammekirja.fi

Hufvudstadsbladet, »Julbref» 23.12.1871

Huhtala, Paula, »Topeliuksen ’Pikku Matin’ eri versiosta», Matkalla kielestä kieleen. Juhlakirja Rune Ingon 60-vuotispäiväksi, toim. Antero Niemikorpi, Vaasa: Universitas Wasaensis 1998

Huhtala, Paula, »Jämförelser mellan olika översättningar av Topelius saga ’Pikku Matti’», Översättning och tolkning. Rapport från ASLA:s höstsymposium Stockholm 5–6 november 1998, Association suédoise de linguistique appliquée (ASLA) 12 2000

Huldén, Lena, »Zachris Topelius och entomologin», Källan 1998:2, s. 36–44

Humble, Julius, Vår tids ungdomsläsning, hennes inflytande och riktiga ledning, Stockholm: Jos. Seligmanns Förlag 1871

Häggman, Ann-Mari, »Topelius och barnens visor», Källan 1998:2, s. 18–27


Ilmarinen, »Ulkomailta» [– Charles Georg Gordon ...] 14.2.1885


J–z, »Barn- och ungdomslitteratur. II.», Göteborgs Handels- och Sjöfarts-tidning 11.12.1896

Jaakkola, Pasi, Topeliaaninen usko – Kirjailija Sakari Topelius uskontokasvattajana, diss., Topelius-seura 2011

»Jakten på den försvunna solen» [dramabearbetning av Z. Topelius »Sampo Lappelill»], https://finskanu.se/jakten-pa-den-forsvunna-solen/ (viitattu 9.11.2020)

Jansson, Torkel, »Runeberg och svenskheten i Sverige – svenskheten i Sverige och Runeberg», HLS 79, Helsingfors 2004, s. 345–363

Jansson, Tove, Bildhuggarens dotter, Helsingfors: Schildts 1968

Jantunen, Timo, Satu kasvattaa. Topeliuksen sadut ja kasvatusajattelu, Jyväskylä: PS-kustannus 2000

Jantunen, Timo, »Topeliuksen kasvatusajattelu ja sen soveltaminen tänään», Taru ja totuus – Saga och sanning, red. Elina Pöykkö och Märtha Norrback, Helsingfors: Topeliussällskapet 2008, s. 51–78

Jantunen, Timo, Myötätunto ja viisaus Topeliuksen ajattelussa, Helsinki: Basam Books 2019

Jonasson, Maren, »Inte vilken ’karamatti’ som helst: om hur en kringresande släkt slog rot i vårt språk», Kommunicerande konsumtion. Kringvandrande försäljare och kulturmöten i Finland 1800–1940, 2019, https://blogs2.abo.fi/kommunicerandekonsumtion/2019/03/03/inte-vilken-karamatti-som-helst-om-hur-en-kringresande-slakt-slog-rot-i-vart-sprak/ (viitattu 16.4.2019)

Julhelsning 1888, 1890, 1892

Jultomten 1891, 1893–1895


–k., »Topelius på Södermalms teater.», Stockholms Dagblad 28.12.1921

Kalewala taikka Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinosista ajoista, julk. Elias Lönnrot, SKST 2, Helsinki 1835

Kalevala. Sednare Delen, övers. M. A. Castrén, Helsingfors: J. Simelii enka 1841

Kalevala, 2 painos, Uuden Kalevalan 1. laitos, julk. Elias Lönnrot, SKST 14, Helsinki 1849

Kalmar, »Ett och annat från Boklådan» 13.12.1871

Kanteletar taikka Suomen Kansan Wanhoja Lauluja ja Wirsiä, julk. Elias Lönnrot, SKST 3, Helsinki 1840

Karilas, Tauno, »Z. Topelius. Suomen suuri satusetä», Robinsonista Muumipeikkoon. Viisikymmentä nuortenkertojaa, Porvoo: WSOY 1962, s. 56–62

Karl, »Helsingforsbref», Helsingfors Dagblad 24.9.1862

Kirschner, Suzanne R., The Religious and Romantic Origins of Psychoanalysis. Individuation and Integration in Post-Freudian Theory, Cambridge: Cambridge University Press 1996

Kirstinä, Leena, »Kertojan ja suomentajan vallassa. Sakari Topeliuksen Kaatunut joulukuusi», Halkeamia. Tutkielmia lukijasta tekstin rakenteissa, Tietolipas 111, Helsinki: SKS 1988, s. 11–20

Kirstinä, Leena, »Vattumato olemisen suuressa ketjussa. Zacharias Topelius eläinten suojelijana», Tapion tarhoista turkistarhoille. Luonto suomalaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa, toim. Maria Laakso, Toni Lahtinen ja Päivi Heikkilä-Halttunen, Helsinki: SKS 2011, s. 55–62

Kirstinä, Leena, »Zacharias Topeliuksen Luonnonkirja. Miksi ja miten maailma on», Tapion tarhoista turkistarhoille. Luonto suomalaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa, toim. Maria Laakso, Toni Lahtinen ja Päivi Heikkilä-Halttunen, Helsinki: SKS 2011, s. 42–54

Klingberg, Göte, Svensk barn- och ungdomslitteratur 1591–1839. En pedagogikhistorisk och bibliografisk översikt, diss., Stockholm: Natur & Kultur 1964

Klingberg, Göte, Sekelskiftets barnbokssyn och Barnbiblioteket Saga, Stockholm: Svensk läraretidnings förlag 1966

Klingberg, Göte, Den tidiga barnboken i Sverige. Litterära strömningar, marknad, bildproduktion, Skrifter utgivna av Svenska barnboksinstitutet 64, Stockholm: Natur & Kultur 1998

Klinge, Matti, »Varför skrev Universitets rektor sagor?», SFV-kalendern 1991, årg. 105, Helsingfors: Svenska folkskolans vänner 1991, s. 7–12

Klinge, Matti, Finlands blåvita färger, Helsingfors: Schildts 1988

Klinge, Matti, Idyll och hot. Zacharias Topelius – hans politik och idéer, övers. Nils Erik Forsgård, Stockholm: Atlantis, och Helsingfors: Söderströms 2000

Klinge, Matti, »Topelius, Zacharias (1818–1898)», BLF 2, 2007, http://urn.fi/URN:NBN:fi:sls-4599-1416928957205

Knapas, Rainer, »Inledning», Zacharias Topelius, Finland i 19de seklet, utg. Katarina Pihlflyckt, ZTS XIV, SSLS 837, 2019, http://urn.fi/URN:NBN:fi:sls-9000-1550473610

Koponen, Jari, Topelius ja tulevaisuus. Simeon Levis resa i Finland, Helsinki: Yliopistopaino 1998

Kuivasmäki, Riitta, Siiwollisuuden tuntoa ja ylewätä kauneuden mieltä. Suomenkielinen nuorisokirjallisuus 1851–1899, diss., Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto 1990/1993

Kurki-Suonio, Sirkka, »Topeliuksen aika», Suomen kirjallisuus VIII. Kirjallisuuden lajeja, Helsinki: SKS ja Otava 1970, s. 328–332

Kümmerling-Meibauer, Bettina, »Images of childhood in Romantic children’s literature», Romantic Prose Fiction, ed. Gerald Gillespie, Manfred Engel and Bernard Dieterle, Amsterdam: Benjamins 2008, pp. 183–203

Kåreland, Lena, Gurli Linders barnbokskritik. Med en inledning om den svenska barnbokskritikens framväxt, Stockholm: Bonniers 1977

Kåreland, Lena, Möte med barnboken. Linjer och utveckling i svensk barn- och ungdomslitteratur, Skrifter utgivna av svenska barnboksinstitutet 50, Stockholm: Natur & Kultur 1994

Kåreland, Lena, »Barnlitteraturens utveckling i Sverige», https://litteraturbanken.se 2008, s. 1–10 (viitattu 3.9.2020)


Lagerlöf, Selma, Zachris Topelius. Utveckling och mognad, Helsingfors: Schildts 1920

Lagus, Ernst (utg.), Nyländska folkvisor 3, Nyland. Samlingar utgifna av nyländska afdelningen, Helsingfors 1900

Lagus, Ernst, »Sagan om björken och stjärnan», Zacharias Topelius hundraårsminne. Festskrift den 14 januari 1918, SSLS CXXXVII, Helsingfors 1918, s. [270]–287

Lahtinen, Toni, »Sampon matka koukojen kotoon. Erämaan merkityksistä Zacharias Topeliuksen sadussa ’Sampo Lappalainen’», Tapion tarhoista turkistarhoille. Luonto suomalaisessa lasten- ja nuortenkirjallisuudessa, toim. Maria Laakso, Toni Lahtinen ja Päivi Heikkilä-Halttunen, Helsinki: SKS 2011, s. 63–75

Lahtinen, Toni, »Arctic Wilderness in Zachris Topelius’s Fairy Tale ‘Sampo Lappelill», The Arctic in Literature for Children and Young Adults, ed. Heidi Hansson, Maria Lindgren Leavenworth and Anka Ryall, New York: Routledge 2020, pp. 178–188

Laitinen, Kai, Finlands litteratur, övers. Kerstin Lindqvist och Thomas Warburton, [Helsingfors:] Söderströms 1988

Landahl, Joakim, Politik & pedagogik. En biografi över Fridtjuv Berg, Stockholm: Lärarstiftelsen 2016

Lang, Andrew, The Lilac Fairy Book, New York, London, Bombay and Calcutta: Longmans, Green and Co. 1910

Lappalainen, Päivi, »Child figures in Läsning för barn by Zacharias Topelius», Childhood, Literature and Science. Fragile Subjects, ed. Jutta Ahlbeck et. al., London: Routledge 2018, pp. 23–34

Laukka, Maria, »Suomalaisen lastenkirjankuvituksen kehitys», Pieni suuri maailma. Suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historia, toim. Liisi Huhtala et. al., Helsinki: Tammi 2003, s. 89–136

Laurent, Kaarina, Topelius saturunoilijana, Helsinki: [Werner Söderström] 1947

Laurila-Hellman, Erja och Ben Hellman, »Receptionen av Zacharias Topelius verk i Ryssland före 1917», Författaren Topelius – med historien mot strömmen, SSLS 828, Helsingfors: SLS, och Stockholm: Appell 2019, s. [395]–423

Leffler, Yvonne, »Zacharias Topelius i världen – verken i översättning», Författaren Topelius – med historien mot strömmen, SSLS 828, Helsingfors: SLS, och Stockholm: Appell 2019, s. [425]–452

Lehtonen, Maija, »Barnlitteraturforskningen», Barnboken i Finland förr och nu, red. Maija Lehtonen och Marita Rajalin, Stockholm: Rabén & Sjögren 1984, s. 191–195

Lehtonen, Maija och Marita Rajalin (utg.), Barnboken i Finland förr och nu, Stockholm: Rabén & Sjögren 1984

Lehtonen, Maija, »Mammonan valta: eräs Topeliuksen teema», Kirjallisuudentutkijain Seuran vuosikirja 38, toim. Anna Makkonen, Helsinki: SKS 1985, s. 89–107

Lehtonen, Maija, »’Tidens rätta väsende är evig ungdom.’ Om tiden i Topelius’ berättelser», Humanismen som salt & styrka. Bilder & betraktelser tillägnade Harry Järv, red. Louise Asklöf et al., Stockholm: Atlantis 1987, s. 365–375

Lehtonen, Maija, »Intertextualitet i Topelius’ berättelser», HLS 65, SSLS 560, Helsingfors 1990, s. [49]–79

Lehtonen, Maija, »Vem skall barnet bedja för? Zachris Topelius dikt ’barnens bön för alla’», Festskrift till Johan Wrede, red. Magnus Petterson, SSLS 594, Helsingfors 1995, s. 91–97

Lehtonen, Maija, »’När man sover på rosor’», Ord och några visor. Tillägnade Kurt Zilliacus 21.7.1997, red. Marianne Blomqvist under medverkan av Maria Fremer, Meddelanden från Institutionen för nordiska språk och nordisk litteratur vid Helsingfors universitet, Helsingfors 1997, s. 159–162

Lehtonen, Maija, »Topeli änglar», Horisont 45, 1998:2, s. 4–15

Lehtonen, Maija, »Das Märchen im Märchen oder Das Bild des Märchenerzählers bei Topelius und einigen anderen Autoren», Jahrbuch für finnisch-deutsche Literaturbeziehungen, Mittelungen aus der Deutschen Bibliothek nr 22, hrsg. Hans Fromm, Maria-Liisa Nevala und Ingrid Schellbach-Kopra, Helsinki: Deutsche Bibliothek 2001, s. 153–161

Lehtonen, Maija, Aaveita ja enkeleitä, lapsia ja sankareita. Näkökulmia Topeliukseen, Tampere: Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutti 2002

Lehtonen, Maija, »Cirkusprinsessans förvandlingar. Topelius novell ’Lindanserskan’» HLS 78, red. Pia Forssell och John Strömberg, SSLS 650, Helsingfors 2003, s. 41–71

Lehtonen, Maija, »Puoli vuosisataa lasten kirjailijana – Zacharias Topelius», Pieni suuri maailma. Suomalaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historia, toim. Liisi Huhtala et. al., Helsinki: Tammi 2003, s. 20–31

Lehtonen, Maija, »Tyttö kuin sokerikakku?», Taru ja totuus – Saga och sanning, red. Elina Pöykkö och Märtha Norrback, Helsingfors: Topeliussällskapet 2008, s. 172–186

Lehtonen, Maija, »Deux images de la Laponie chez Z. Topelius», L’Image du Sápmi. Études comparées. Textes réunis par Kajsa Andersson, Humanistica Oerebroensia. Artes et linguae, Örebro: Örebro University 2009, pp. 500–521

Lehtonen, Ulla, Lastenkirjallisuus Suomessa 1543–1850, Tampere: Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin julkaisuja 1, 1981

Lenngren, Anna Maria, »Grefvinnans besök», Samlade skrifter af Anna Maria Lenngren II, Svenska Vitterhetssamfundet, omtryck (faksimil) av 1 uppl. 1918, Stockholm 2000, s. 241–245

Lindroth, Sten, Svensk lärdomshistoria. Frihetstiden, Stockholm: Norstedts 1978

Lindskog, Gerda Helena, Vid svenskhetens nordliga utposter. Om bilden av samerna i svensk barn- och ungdomslitteratur under 1900-talet, Lund: BTJ Förlag 2005

Lindvåg, Anita, Möte med barnteatern, Skrifter utgivna av svenska barnboksinstitutet 56, Stockholm: Liber Utbildning 1995

Linnström, Hjalmar, Svenskt boklexikon. Åren 1830–1865, 2 uppl., Uppsala: Bokgillet 1961

Loivamaa, Ismo, »Esipuhe», Päivän Topelius, toim. Ismo Loivamaa, Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu 1998, s. 7–12

Lundström, Ernst, »Historik», Svenska Fruntimmersskolan. Svenska Flicklyceet i Helsingfors. Festskrift utgiven till hundraårsjubileet november 1945, s. 13–334

Lunelund-Grönroos, Birgit, Zachris Topelius’ tryckta skrifter. Bibliografisk förteckning, SSLS 342, Helsingfors 1954

Lunelund-Grönroos, Birgit, »Topelius sagor på utländska språk», HLS 31–32, SSLS 357, Helsingfors 1956, s. [375]–400

Lütken, C. F., Begynnelsegrunderna af zoologien eller djurrikets naturhistoria, övers. J. E. Bergroth, 2 uppl., Helsingfors: Edlunds 1868

Läsebok för folkskolan, Stockholm: P. A. Norstedt & Söner 1868

Lönnbeck, A. (utg.), Poetisk läsebok för skolans lägre klasser, Helsingfors: K. E. Holm 1892

Lönnbeck, A. (utg.), Poetisk läsebok för skolans högre klasser, Helsingfors: K. E. Holm 1892

Lönnqvist, Bo, »Topelius och julen. En litteraturantropologisk studie», SFV-kalendern 1991, årg. 105, Helsingfors: Svenska folkskolans vänner 1991, s. 13–28

Lönnqvist, Bo, »Topelius och julen. En litteraturantropologisk studie», De andra och Det annorlunda, Skrifter utgivna av Svenska folkskolans vänner, serie III, vol. 12, Helsingfors 1996, s. 59–68

Lönnqvist, Bo, »Det endast förnimbara», De andra och Det annorlunda, Skrifter utgivna av Svenska folkskolans vänner, serie III, vol. 12, Helsingfors 1996, s. 105–115


Maliniemi, Irja, »En motivkrets i Topelius’ vaggvisor», HLS 37, SSLS 391, Helsingfors 1962, s. 115–129

Manninen, Kerttu, »Valtterin vauhdissa», Päivän Topelius, toim. Ismo Loivamaa, Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu 1998, s. 19–24

Meinander, Henrik, »Historikern som futurolog – Topelius och järnvägen», Författaren Topelius – med historien mot strömmen, SSLS 828, Helsingfors: SLS, och Stockholm: Appell 2019, s. [289]–305

Morgonbladet, »Litteratur.» 10.1.1872

Mustonen, Eeva, »Topeliuksen lastenteatterikäsityksen kasvatukselliset vapauspyrkimykset», Taru ja totuus – Saga och sanning, red. Elina Pöykkö och Märtha Norrback, Helsingfors: Topeliussällskapet 2008, s. 79–115

Mäenpää, Jorma, Sata vuotta sadun ja seikkailun mailla. Suomalaisen lasten- ja nuorisonkirjallisuuden vaiheita, Helsinki: Osakeyhtiö Valistus 1958

Mäkinen, Kirsti, Topeliuksen lukemisia lapsille, kuv. Risto Suomi, Helsinki: WSOY 2013

Mäkinen, Kirsti, Topeliuksen joulu. Satuja ja runoja, kuv. Rudolf Koivu, Helsinki: WSOY 2015


N. B., »Böcker för barn.», Aftonbladet 12.12.1891

N. B., »Böcker för barn och u[n]gdom», Aftonbladet 18.12.1896

Nikolajeva, Maria, Barnbokens byggklossar, Lund: Studentlitteratur 2004

Nolin, Bertil, »Atterbom as Poet and Playwrigth», A History of Swedish Literature (Vol. 3 of A History of Scandinavian Literatures), ed. Lars G. Warme, trans. Yvonne Sandstrom, Lincoln and London: the University of Nebraska Press in cooperation with The American-Scandinavian Foundation 1996, pp. 171–175

Nordisk familjebok. Konversationslexikon och realencyklopedi 1–20, Stockholm: Expeditionen af Nordisk familjebok 1876–1899

Nordisk familjebok. Konversationslexikon och realencyklopedi 1–38, Ny, reviderad och rikt illustrerad upplaga, Stockholm: Nordisk familjeboks förlagsaktiebolag 1904–1926

Nordlander, Johan, Svenska barnvisor ock barnrim samlade ock ordnade af Johan Nordlander, Nyare bidrag till kännedom om de svenska landsmålen ock svenskt folklif V., Stockholm: Samson & Wallin 1886

Nordlinder, Eva, Sekelskiftets svenska konstsaga och sagodiktaren Helena Nyblom, diss., Skrifter utgivna av Svenska barnboksinstitutet 41, Stockholm: Bonniers juniorförlag 1991

Nummi, Jyrki, Jalon kansan parhaat voimat. Kansalliset kuvat ja Väinö Linnan romaanit Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla, Porvoo: WSOY 1993

Nya Dagligt Allehanda, »Litteratur för barn och ungdom. 1.» 17.12.1884

Nya Dagligt Allehanda, »Konst- och litteraturnyheter» 7.5.1894

Nya Pressen, »Nytt sagospel av Zachrias Topelius» 3.5.1894

Nya Trollsländan 1885–1892

Nyberg, Paul, »Selma Lagerlöf och Zachris Topelius. Föredrag vid Svenska Litteratursällskapets årshögtid den 5 februari 1946», HLS 23, SSLS 312, Helsingfors 1947, s. [399]–425

Nyberg, Paul, Zachris Topelius. En biografisk skildring, Helsingfors: Söderströms 1949

Nyblom, C. R., »Diverse», Svensk literatur-tidskrift 1867, s. 506 ff.


Orlov, Janina, »’Var glad som sparven kvittrar’ – barnlitteraturen», Finlands svenska litteraturhistoria. Första delen: Åren 1400–1900, utg. Johan Wrede, Helsingfors: SLS, och Stockholm: Atlantis 1999, s. 339–350

Orlov, Janina, »Tre gossar i snön och tiden. En betraktelse kring Walter, Lille Karl och Mumintrollet», Kunskapens hugsvalelse. Litteraturvetenskapliga studier tillägnade Clas Zilliacus, red. Michel Ekman och Roger Holmström, Åbo: Åbo Akademis förlag 2003, s. 67–79


Paavolainen, Pentti, »Genre, samhälle, metateater – reflektioner över Topelius dramatik», Författaren Topelius – med historien mot strömmen, SSLS 828, Helsingfors: SLS, och Stockholm: Appell 2019, s. [181]–226

Parente-Čapková, Viola, »A Domestic Other. The role of the Roma Literary Characters in the Process of Constructing Finnishness», Multiethnica nr 33 2011, pp. 8–21

Paulin, Lotta, »’Thet vnger lärer han gammal håller’: strövtåg i den äldre barnlitteraturens historia», Nordic Journal of ChildLit Aesthetics, Vol. 2, 2011, s. 35–46, https://doi.org/10.3402/blft.v2i0.5841 (viitattu 9.5.2020)

Perrault, Charles, »Le petit Pouçet», Histoires ou contes du temps passé. Avec des moralités, Paris: Chez Claude Barbin 1697, pp. 183–229

Pihlflyckt, Katarina, »Inledning», Zacharias Topelius, En resa i Finland, utg. Katarina Pihlflyckt, ZTS XIII, SSLS 775, Helsingfors: SLS, och Stockholm: Atlantis 2013, s. VIII–XXVII, http://urn.fi/URN:NBN:fi:sls-7229-1552035312

Pletsch, Oscar, Smått folk. Elfva Teckningar af Oskar Pletsch. Skurne i träd af O. Sederholm, [text av Z. Topelius], Helsingfors: Theodor Sederholm 1868

Post- och Inrikes Tidningar, »Böcker för barn och ungdom.» 12.12.1884

Post- och Inrikes Tidningar, »I bokhandeln.» 18.12.1891

Praet, Stijn and Anna Kérchy (ed.), The Fairy-Tale Vanguard. Literary Self-Consciousness in a Marvelous Genre, Newcastle upon Tyne: Cambridge Scholars Publishing 2019


Rajalin, Marita, »Finlandssvensk barnlitteratur före 1945», Barnboken i Finland förr och nu, Stockholm: Rabén & Sjögren 1984, s. 38–53

Rajalin, Marita, »Det vida rummet. Om miljöerna i Zachris Topelius’ böcker för barn», Onnimanni 2000:2, s. 18–25

Rantala, Leif, »Spring min snälla ren på ryska», Per Urales ad Orientem. Iter polyphonicum multilingue. Festskrift tillägnad Juha Janhunen på hans sextioårsdag den 12 februari 2012, Suomalais-Ugrilaisen Seuran Toimituksia 264, Helsinki 2012, s. 309–318

Rosenqvist, V. T., »De sedliga och religiösa idéerna i Z. Topelius’ diktning för barn. Föredrag vid Svenska litteratursällskapets årsmöte den 5 februari 1899», Förhandlingar och uppsatser 13 1899, SSLS XLV, Helsingfors 1900, s. [1]–21

Rossi, Paula, »Miten Pikku Matin kävikään?», Topelius elää – Topelius lever, red. Satu Apo och Märtha Norrback, Jyväskylä: Atena 2005, s. 127–138

Rousseau, Jean-Jacques, Émile eller Om uppfostran I, inl. av Ronny Ambjörnsson, övers. av C. A. Fahlstedt, bearbetn. av Inga-Britt Hansson, Göteborg: Stegeland 1977(–1978)

Rousseau, Jean-Jacques, Les Confessions, Genève 1782, https://archive.org/stream/lesconfessionsd01rousgoog?ref=ol#page/n4/mode/2up (viitattu 6.11.2020)

[Runeberg, J. L.], Samlade skrifter av Johan Ludvig Runeberg I–XX, Svenska författare utgivna av Svenska Vitterhetssamfundet XVI, Helsingfors: Svenska litteratursällskapet, och Stockholm: Svenska Vitterhetssamfundet 1933–2005

     I   Dikter I–III, utg. Sven Rinman, SSLS 234, 1933

     III   Episka dikter, utg. Gunnar Tideström, SSLS 329, 1950

     V   Fänrik Ståls sägner, utg. Kerstin Nyqvist et. al., SSLS 459, 1974


S. E., »Misswext-krönika.», Helsingfors Tidningar 22.1.1859

Samola, Hanna, »Kasvikuvausten etiikka ja sukupuolittuneet kasvit Zacharias Topeliuksen saduissa», Myötätunto ja viisaus Topeliuksen ajattelussa, toim. Timo Jantunen, Helsinki: Basam Books 2019, s. 83–94

Sandman Lilius, Irmelin, »Riket Topelien», Författare om författare. 24 finlandssvenska författarporträtt, red. Merete Mazzarella et. al., Helsingfors: Söderströms 1980, s. 28–37

Sarlin, A. J., Zacharias Topelius. Elämä ja toiminta, Kansanvalistusseuran elämäkertoja 27, Helsinki: Kansanvalistusseura 1917

Schalin, Zachris, »Om sagoberättaren Zachris Topelius», Trollstaven 1931, s. 6–9

Schalin, Zachris, Kuddnäs. Skalden Z. Topelius’ forna hemgårds historia, SSLS 251, Helsingfors 1935

Schoolfield, Georg C., »Reflections on Z. Topelius’ The Birch and the Star», Negotiating Finnish Studies. Reflections of a Conference, ed. Börje Vähämäki, Journal of Finnish Studies, Special Issue Vol. 1, nr 2, August 1997, pp. 11–26

Schneider, Wolfgang (red.), Kinder- und Jugendtheater in Schweden, Kinder- und Jugendtheater der Welt 8, Tübigen: Gunter Narr Verlag 2003

Selin, Bengt, »Tonttu-ukko, joka pelasti linnansa», 2017, https://www.turku.fi/blogit/kulttuuriblogi/tonttu-ukko-joka-pelasti-linnansa (viitattu 24.6.2020)

Siegfrids, Peter, »Zacharias Topelius in English Dress. An Introduction and Bibliography», Pro gradu-avhandling, engelska språket och litteraturen, Åbo: Åbo Akademi 1988

Siegfrids, Peter, »H. C. Andersen, Topelius och Aunt Judy», Onnimanni 1998:2, s. 38–42

Sländan 1895

Smith, Karen M., The Government of Childhood. Discourse, Power and Subjectivity, New York: Palgrave Macmillan 2014

Snellman, Paavo, Zacharias Topelius kasvatustieteilijänä, Esitelmä Suomalaisen Normaalilyceen uuden talon vihkijäisjuhlassa lokakuun 28 p:nä 1905, Helsinki: Yrjö Weilin 1905

Snöflingan 1896

Stadius, Uno, Barnens skyddslingar, Vasa: A-B Frams förlag 1925, http://bibbild.abo.fi/smatryck/topelius5.pdf

Stockholms Dagblad, »Böcker för barn och ungdom.» 23.12.1880

Stockholms Dagblad, »Literatur. Böcker för barn och ungdom» 18.11.1884

Stockholms Dagblad, »Teater och musik» 8.5.1894

Styles, Morag, »Poetry for Children», ed. Sheila Ray and Peter Hunt, International Companion Encyclopedia of Children’s Literature, London: Routledge 1996, pp. 187–202

Ståhle, Carl Ivar, »Det nordiska rättstavningsmötet 1869 och hundra års svensk rättstavning», Språkvård 1969:4, s. 2–12

Suhonen, Pekka, »Tähtisilmän kuoppa», Parnasso 1983, s. 149–152

Svensk bok-katalog för åren 1866–1875, Stockholm 1878

Svensk bok-katalog för åren 1876–1885, Stockholm 1890

Svenska fornsånger. Tredje Delen, utg. Adolf Iwar Arwidsson, Stockholm: P. A. Norstedt & Söner 1842; faksimilutgåva SSLS 795, Uppsala: Kungl. Gustav Adolfs Akademien för svensk folkkultur, och Helsingfors: SLS 2015

Svensson, Sonja, »Den rare Zach. Topeliu’s brevväxling med några rikssvenska barn», Hufvudstadsbladet 13.4.1980

Svensson, Sonja, Läsning för folkets barn. Folkskolans Barntidning och dess förlag 1892–1914, diss., Skrifter utgivna av Svenska barnboksinstitutet 16, Stockholm 1983

Svensson, Sonja, »’En barntidning utan ZT är som en kyrka utan prest!’ Zacharias Topelius och nordiska barntidningar», Taru ja totuus – Saga och sanning, red. Elina Pöykkö och Märtha Norrback, Helsingfors: Topeliussällskapet 2008, s. 126–165

Svensson, Sonja, »1800-talets ’farbror Sven’. Zacharias Topelius för Sveriges barn», I litteraturens underland. Festskrift till Boel Westin, red. Maria Andersson, Elina Druker och Kristin Hallberg, Göteborg: Makadam förlag 2011, s. 185–199

Svensson, Sonja, »Onkel Adams Linnea», Onkel Adam. Författaren och gården, red. Gunnel Mörtfors och Anita Löfgren Ek, Linköping: Östergötlands museum 2016, s. 72–83, http://uu.diva-portal.org/smash/get/diva2:1052989/FULLTEXT01.pdf

Svensson, Sonja, Barnavänner och skolkamrater. Svenska barn- och ungdomstidningar 1766–1900 sedda mot en internationell bakgrund, Stockholm: Carlsson 2018

Svensson, Sonja, »Zacharias Topelius för Sveriges barn», Författaren Topelius med historien mot strömmen, SSLS 828, Helsingfors: SLS, och Stockholm: Appell 2019, s. [373]–393

Sveriges Ungdom. Tidskrift för skola och hem 1884

Sydsvenska Dagbladet Snällposten, »Nytt sagospel af Zachris Topelius.» 7.5.1894

Sylvia. Djurskyddstidning för barn och ungdom, red. Uno Stadius och Constance Ullner 1895

Syväoja, Hannu, Pieni kirja Topeliuksesta, Tampere: Mediapinta 2017

Söderlind, Ingrid och Kristina Engwall (red.), Barndom och arbete, Umeå: Boréa 2008

Sörbring, Gunnar, »Lennart Hellsing fick trolldiplom i barnens bibliotek», Dagens Nyheter 6.4.2009


Tarkiainen, Kari, »Myhrberg, August Maximilian», BLF 2, 2007, http://urn.fi/URN:NBN:fi:sls-5170-1416928957776

Tarkiainen, Viljo, »Topeliuksen suhde suomalaiseen kansanrunouteen», Suomalainen Suomi 3, Porvoo: WSOY 1918, s. 5–31

Tavaststjerna, Karl A., Lille Karl. En gosses roman berättad för stora och små, ill. Albert Engström, Stockholm: C. & E. Gernandts Förlags-Aktiebolag 18