Johdanto

Suomen kustantamot ennen vuotta 1857

1 Zacharias Topeliuksen kirjallinen toiminta kesti 53 vuotta: esikoiskokoelma Ljungblommor ilmestyi 1845, ja viimeiset luvut postuumisti ilmestyneeseen teokseensa Blad ur min tänkebok (Lehtisiä mietekirjastani, 1898) hän kirjoitti 1898.

2 Näiden viiden vuosikymmenen aikana kehittyi ja organisoitui ekspansiivisen yhteiskuntakehityksen myötä myös kustannustoiminta. Topeliuksen julkaistessa 1840-luvulla ensimmäisiä teoksiaan Suomessa ei vielä ollut ainuttakaan kustannusliikettä nykyaikaisessa mielessä, hyvin toimivana tuotanto- ja jakelujärjestelmänä. Kirjapainot ja kirjakaupat julkaisivat kirjallisuutta varsinaisen toimintansa ohessa. Joskus oli käytettävissä sekä kirjapaino että kirjakauppa, ja ajan myötä toiminnan painopiste saattoi myös muuttua.1Kirja- ja kirjallisuushistorioitsija Holger Nohrström panee merkille kustantajina toimineiden kirjapainon ja kirjakaupan välisen eron: kirjapaino pyrki julkaisemaan kirjoja, joiden menekki oli varma, kun taas kirjakauppa, jolla oli suora yhteys lukijoihin, oli kiinnostuneempi luomaan menekkiä eri kirjallisuudenlajeille, valmiimpi ottamaan riskejä ja sisällyttämään toimintaansa kirjallisempia aspekteja, Nohrström, Suomen kustannustoiminta 1933, s. 104–105. Ks. myös Bo Peterson, Boktryckaren som förläggare 1993, s. 57–. Yhtenä vaihtoehtona kirjailijoilla oli julkaista teoksensa omakustanteena, kuten Topeliuskin teki.2Ljungblommor II ilmestyi omakustanteena 1850. Vuoden kuluttua S. G. Elmgren toteaa Litteraturbladetissa, että »kirjakauppojen ja kirjapainojen haluttomuus ryhtyä kustantamaan uusia teoksia« pakottaa kirjailijat julkaisemaan kirjansa itse (»Finska bokhandelns skick», Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning 1851, s. 15–20).

3 Suomen irtauduttua Ruotsista 1809 viralliset julkaisut oli painettava maan sisällä. Samaan aikaan kasvoi sanomalehtien, aikakauslehtien ja muun kirjallisuuden kysyntä. Uusia kirjapainoja perustettiin Viipuriin, Turkuun ja Helsinkiin, ja seuraavina vuosikymmeninä perustettiin useita kustantamoja ja kirjakauppoja muihin suurehkoihin kaupunkeihin.3A. Cedervaller perusti kirjapainon Viipuriin 1815, Suomen Pipliaseura Turkuun 1818 sekä Jacob Simelius ja G. O. Wasenius molemmat Helsinkiin samana vuonna, 1819.F. A. Meyer perusti kirjakaupan Turkuun 1813 ja Chr. L. Hjelt 1830. Helsingin ensimmäisen kirjakaupan perusti 1821 kirjansitoja Jakob Delphin ja toisen kahden vuoden kuluttua monipuolisesti puuhakas G. O. Wasenius. Vuoden 1827 Turun palon jälkeen, yliopiston siirryttyä Helsinkiin, perusti yliopistokirjapaino J. C. Frenckell & Son kirjakaupan ja painon myös Helsinkiin, ja 1831 perustettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Porvoossa avasi A. C. Öhman kirjakaupan 1839. Myös Viipuri, Vaasa, Kuopio ja Oulu saivat kirjakaupat 1800-luvun alkupuolella.4Tiedot on koottu seuraavista teoksista: Carl-Rudolf Gardberg, Kirjapainotaito Suomessa III 1973; Holger Nohrström, Suomen kustannustoiminta 1933, s. 94–129; Stig-Björn Nyberg, »Den Öhmanska bokhandeln 1839–49», HLS 57, 1982; Ragnar Öller, »Några ord om litteraturens yttre villkor i vårt land på 1840-talet», Historisk Tidskrift för Finland 1920, s. [61]–76.

4 Mutta Suomen kirja-ala oli vielä 1800-luvun puolivälissä kehittymätön. Keväällä 1856 Topelius kirjoittaa tilannetiedotuksen Helsingfors Tidningar -lehteen:

5 Kun on vuosittain nähnyt nuorten miesten omistautuvan hyväntahtoisesti ja toiveikkaasti kirjakaupalle, se on näyttänyt meistä ilahduttavalta merkiltä siitä, että ylevät henkiset pyrkimykset, joita kirjallisuus edustaa, voittavat yhä enemmän maaperää tässä sivistyksen syrjimmäisessä rajamaassa; mutta kun muutaman vuoden kuluttua olemme nähneet usean näistä nuorista miehistä siirtyvän masentuneena tai välinpitämättömänä kiitollisemmalle uralle, kun olemme nähneet hänen sulkevan kauppansa tai myyvän niukkaa valikoimaa virsikirjoja, almanakkoja ja vanhentuneita romaaneja, tuskin selviytyen kilpailusta paikkakunnan kirjansitojan kanssa – se on tehnyt surullisen vaikutelman: olemme nähneet todistaa toivon voimattomuutta; kirjallisuutta ei sanella käskyin.5Zacharias Topelius, »Om Bokhandeln i Finland», Helsingfors Tidningar 23/4 1856.

6 Syitä kirjakaupan synkkään tilanteeseen oli monia: Puutteellisten liikenneyhteyksien vuoksi jakelu oli hidasta ja kirjavarastot huonosti varustettuja. Ostajia oli vähän, ja painokset olivat kannattamattoman pieniä.6Esimerkiksi Kantelettaren, Kalevalan ja Topeliuksen Ljungblommor-teoksen ensimmäiset painokset olivat kukin 500 kappaletta (1840-luvun alussa). Runebergin teoksia julkaistiin yleensä 1 000 kappaleen painoksina, mutta silloin painos riitti vuosikymmeneksi. Yhtenä poikkeuksena oli 2 000 kappaleen Fänrik Ståls sägner, jonka runoilija julkaisi 1848 omakustanteena (Nohrström 1933, s. 127.). – Ruotsalainen kustantaja saattoi julkaista 2 000–3 000 kappaleen painoksia, mutta Suomessa jo 500 kappaleen painoksesta koitui kustantajalle suuri riski, kertoo P. Tikkanen (HT 8/4 1854). Ruotsalaiset kustantajat, joilla saattoi olla 200 000 lukijaa, voivat myydä tuotteensa kolmanneksen halvemmalla kuin suomalaiset, joilla oli noin 10 000 lukijaa (Öller 1920, s. 69). Katsauksen kirjakauppatilanteesta antaa Jyrki Hakapää teoksessa Kirjan tie lukijalle 2008, s. 70–100. Kirjakauppiaita puuttui menestyksekkääseen toimintaan tarvittava kokemus ja tieto. Kirjojen myynti riippui myös maan yleisestä taloussuhdanteesta; maatalouden satojen vaihtelu vaikutti suoraan kirjojen menekkiin. Huonosti toimiva komissiokauppa ja rajoittava tuontisensuuri lisäsivät nekin kustannustoiminnan epävarmuutta.

7 Jotta kustannustoiminta olisi menestyksekästä, tarvittaisiin ainakin »kaunokirjallisuutta» ja siitä kiinnostuneita lukijoita, korosti Topelius. Mainitussa artikkelissaan hän toteaa, että syynä kirjakaupan kriisiin olivat lukijoiden haluttomuus ryhtyä lukemaan kirjallisuutta, ennakkoluulot romaaneja ja yleensäkin kirjailijantyötä kohtaan ja »kansanluonteen jäykkyys»: »On selvää, että kansallinen, täysipainoinen, arvostettu ja arvostuksen ansaitseva kirjallisuus, samoin kuin toisaalta suuri yleisö, lukemisen halu ja mielenkiinto kirjallisuutta kohtaan ovat varmasti myös kirjakaupalle välttämättömiä menestymisen ehtoja.»7Jo aiemmin mainittu artikkeli, HT 23/4 1856. Topelius toteaa lisäksi, että »kunkin kansan kirjallisuus riippuu, ainakin määrällisesti, suureksi osaksi sen lukemishalusta.» Hän korostaa myös, että »eniten kirjoittavat kansat myös tuottavat eniten kirjallista roskaa, samalla kun ne tuottavat eniten suurenmoisia kirjailijoita».

8 Vähäinen mielenkiinto lukemiseen vaikutti siis osaltaan siihen, että maan oli vaikeaa nostaa esiin hyviä kirjailijoita. Kaupunkien kirjakaupoissa oli tarjolla lähinnä ulkomaista kaunokirjallisuutta. Suurin osa oli ruotsalaista, mutta saatavilla oli myös eurooppalaisia klassikoita alkuperäiskielellä, esimerkiksi Schillerin, Goethen ja Theodor Körnerin koottuja teoksia, Shakespearea, lordi Byronia, Walter Scottia, Petrarcaa ja Molièrea.

9 Korjatakseen kirja-alan tilannetta Topelius, F. W. Frenckell, B. A. Thunberg, S. G. Elmgren, Paavo Tikkanen ja K. F. Kinnunen perustivat 1857 Finska bokförläggareföreningenin (Suomen kustannusyhdistyksen).8Kauppaneuvos ja kirjakauppias Frenckell, kirjakauppias Thunberg sekä maisterit Elmgren ja Tikkanen. Tavoitteena oli solmia kiinteämpi suhde kustantajien, kirjailijoiden, kirjakauppiaitten ja kirjapainojen välille. Yhdistys halusi taata kustantamoille järjestelmällisen kirjanpidon, järjestää jakelun, parantaa kirjakauppojen ja kustantamojen välistä yhteistyötä ja kehittää komissiokauppaa.9Yhdistyksen tavoitteista, ks. Topelius, Helsingfors Tidningar 14/3 1857, ja Ola Zweygbergk, Om bokförlag och bokförläggare i Finland 1958, s. 94. –Snellman oli jo 1852 tuonut esiin kustannusyhdistyksen tarpeen (Saima 1845, nro 23), ja samana vuonna tämän termin mainitsee myös Topelius yhdessä Leopoldin-kirjeessään (HT 1852, nro 18). – Ruotsiin oli perustettu Svenska bokförläggareföreningen 1843, ja pohjoismaisten järjestöjen esikuvana toimi Saksan Börsenverein des deutschen Buchhandels, jonka kustantajat ja kirjakauppiaat olivat perustaneet yhdessä 1825. Kriitikko ja kirjallisuussosiologi Ragnar Öller katsoo, että tämä yhteistyö oli yhtenä edellytyksenä Suomen kirjallisuuden myöhemmälle menestykselle.10Öller 1920, s. 76.

Kirjallisuuden kenttä laajenee

10 1800-luvun jälkipuoliskolla kustannusala kehittyi kaikissa Pohjoismaissa nopeasti. Tähän vaikuttivat talouskasvun ja teknisten edistysaskelten ohessa lukutaidon kasvu ja yhteiskunnalliset muutokset. Kun Suomeen perustettiin 1866 kansakoulu, lukeminen ja kirjojen kysyntä lisääntyi. Lukijakunnat eriytyivät, samoin monipuolistui kirjallisuuden tarjonta. Saataville tuli uudenlaisia graafisia tuotteita: hakuteoksia, käsikirjoja, matkakuvauksia, tietokirjoja, yleistajuisia tieteellisiä teoksia sekä ajanvietekirjallisuutta. Uudet graafiset menetelmät, kuten pikapainot ja kuvalaatanvalmistus, mahdollistivat kirjojen ja lehtien massatuotannon. Rautatieverkon laajentuessa kirjallisuus alkoi levitä nopeasti suuren kaupunkien ulkopuolelle. Lukemisen ulkoisia edellytyksiä paransivat myös 1860-luvulla käyttöön otettu öljylamppu ja 1890-luvulla hehkulamppu.11Timo Myllyntaus, »Det tryckta ordet i 1800-talets Finland. En viktig insats i samhällets omdaning», ruotsinnos P. Schybergson, Finsk Tidskrift, häfte 4, 1985, s. 183. Ks. myös Gunilla Widengren Hammarskiöld ja Lars E. Persson, Förlagsboken 2001, s. 16–17. Sähköistämisen merkityksestä 1800-luvun lopun sivistyspyrkimyksille, ks. Lars Furuland, Ljus över landet 1991, s. 33–62.

11 1800-luvun puolivälissä kustantamot ryhtyivät panostamaan laajemmille lukijakunnille suunnattuun markkinointiin. Moni kustannusliike julkaisi ns. huokeita kansanpainossarjoja, kuten esimerkiksi vuosina 1859–1900 ilmestynyt Albert Bonnierin Öreskrifter för folket. Laajojen teosten julkaiseminen vihkoina levitti kirjallisuuden nopeasti kaikkiin yhteiskuntaluokkiin. Vihkojen julkaisemisen ja ennakkotilausperiaatteen myötä kustantajat alkoivat suuntautua lukevan yleisön mieltymysten mukaan eivätkä, kuten siihen saakka, antaneet kirjallisten makutuomareiden ja kriitikoiden ohjata valintojaan. Samalla kirjailijastakin tuli markkinasuuntautuneempi, toteaa Gunnel Furuland.12Furuland, »Skönlitterära häftesserier: Ett mediefönster på bokmarknaden», 1800-talets mediesystem 2010, s. 65, 70. – Vihkosarjat prismanaan Furuland tutkii, miten kustantajien ja kirjailijoiden välinen vuorovaikutus muokkasi kirjallisuusmarkkinoita, ibid., s. 73. Ks. johdanto Bonnierin ja Topeliuksen kirjeenvaihtoon. Sekä Fältskärns berättelser että novellikokoelmat Vinterqvällar Bonnier julkaisi vihkoina.

12 Kirjallisuuden tarjonnan kasvaessa levisivät uudet arvostukset, vaikuttaen ihmisten elämänkatsomukseen. Etenkin 1880-luvusta tuli dynaaminen vuosikymmen. Sitä värittivät Pohjoismaissa provokatiiviset, yhteiskuntakriittiset aatteet, jotka olivat lähtöisin ranskalaisilta naturalisteilta ja henkilöityivät muun muassa Ibsenin näytelmissä ja Strindbergin teoksissa. Suomeen nämä ajatukset levisivät hieman myöhemmin, ja 1880-luvulla ne tulivat etenkin ranskalaisesta ja norjalaisesta kirjallisuudesta: Helsingissä 1880 esitetty Ibsenin näytelmä Et dukkehjem oli valtava menestys.13Ibsenin vaikutus mainitaan Bonnierin kanssa käydyssä kirjeenvaihdossa, esim. ZT–AB 15/2 1880. Modernin läpimurron alkua käsitellään etenkin Topeliuksen ja Albert Bonnierin välisessä kirjeenvaihdossa, Bonnier oli myös August Strindbergin kustantaja. Ks. johdanto kirjeenvaihtoon.

13 Vielä 1800-luvun jälkipuoliskolla pohjoismaisissa kustantamoissa julkaistiin ensi sijassa kaunokirjallisuuden käännöksiä. Kirjallisuuden tarjonta oli suurelta osin samanlaista koko Euroopassa: luettiin samoja kirjailijoita ja samoja teoksia.14Gunnel Furuland toteaa, että Ruotsin kirjallisuushistoria on suurelta osin käännösten historiaa, mikä on jäänyt huomiotta siitä syystä, että historiankirjoittajat ovat keskittyneet kansalliseen kirjallisuuteen, ks. »Skönlitterära häftesserier», 2010, s. 74. Mutta 1880-luvulla eri maissa vahvistui kansallinen kirjallisuus vallaten suuremman osan kirjamarkkinoista.

Kustantajan rooli

14 Tämän kasvukauden aikana ajatusten välittäjänä toimi kustantaja. Kustantamot olivat yksi edellytys yhteiskuntaa muuttavien ajatusten, kansanliikkeiden, alakulttuurien ja kirjallisuudenlajien leviämiselle. Kehitettäessä kieli- ja kulttuuri-identiteettiä ja taisteltaessa poliittisesta vapautumisesta Suomessa, Norjassa ja Islannissa kustantamoista ja kirjakaupoista tuli tärkeitä työkaluja.15Ks. Bo Peterson, Brödrafolk och syskonfejder. Förlag och bokhandel i Norden 1750–2000 2002, s. 5, 40. On todistettu esimerkiksi nuoren kustantajan Werner Söderströmin merkitys suomalaiselle kirjallisuudelle: hän julkaisi ja markkinoi määrätietoisesti suomalaisia kirjailijoita saavuttaen laajan lukijakunnan. Suomalaisten kirjailijoiden tietäessä, että heille oli olemassa kustantaja, kirjoja kirjoitettiin enemmän.16Ks. Zweygbergk 1958, s. 64.

15 Valistus-, tiede- ja kirjallisuusseurojen rooli kustantajina on ollut kaikissa pohjoismaissa merkittävä. Seurojen tavoitteena on ollut valistaa kansaa, vaalia kulttuuriperintöä ja kielellistä ja kansallista identiteettiä sekä tukea sellaista julkaisutoimintaa, johon kaupalliset kustantamot eivät ole ryhtyneet.17Peterson, ibid. s. 40. Suomessa julkaisutoimintaa harjoittivat 1800-luvulla Suomalaisen Kirjallisuuden seura, Svenska litteratursällskapet, Suomen Talousseura, Svenska folkskolans vänner ja Kansanvalitusseura.18Ks. esim. Torsten Steinby, Svenska litteratursällskapet i Finland 1885–1895 1985, s. 14–28, 52–60. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura aloitti julkaisutyönsä jo 1834.

16 Liikemiehenä ja ajatusten välittäjänä kustantajalla oli kahtalainen rooli: liikemiehenä hän pyrki harjoittamaan voitollista yritystoimintaa, ajatusten välittäjänä taas hänellä oli aatteellisia ja kirjallisia tavoitteita.19Jürgen Habermas näkee kustantajan toisaalta liikemiehenä kirjamarkkinoilla, toisaalta viestien välittäjänä porvarillisessa julkisuudessa käydyssä keskustelussa, ks. Bo Peterson, »Förlag och förläggare – en historisk bakgrund», Böcker och bibliotek. Bokhistoriska texter 1998, s. 156–157. Kustantajat suuntautuvat sekä kulttuurin että kaupan kentälle; usein kuultu vertaus on että kustantamo on yhtä aikaa sekä pörssi että pyhäkkö.20Vrt. Bo Peterson, Boktryckaren som förläggare 1993 (s. 60–61) ja Eva Bonnier, Börs och katedral – sex generationer Bonniers 2003. Kirjailijaakin liikuttaa sama kahtalainen motiivi: kirjalliset kunnianhimot ja taloudellinen voitto.

17 Kirjailija voi tuoda kustantamolle sekä taloudellista voittoa että symbolista pääomaa, ja toisaalta kustantamon kautta kirjailija voi hankkia itselleen taloudellista ja symbolista pääomaa. Kustantajan strategiana on valita: investoida kulttuurisesti lupaavaan kirjailijantyöhön, joka ajan mittaan osoittautuu kannattavaksi. Kun Albert Bonnier näki Ruotsissa vielä tuntemattoman Topeliuksen näytelmää Efter femtio år esitettävän Tukholmassa, kustantajan mielenkiinto heräsi: hän havaitsi Topeliuksessa kirjailijan, jolla oli potentiaalia, ja otti häneen yhteyttä.

18 Topelius ja Bonnier rakensivat toisilleen vahvoja asemia kirjallisuuden kentällä. Topelius kirjoittaa Bonnierille tästä suhteesta: »Uskon myös, että on onnekasta ja suotuisaa, jos molemmat sopimuspuolet, kirjailija ja kustantaja, tarkastelevat keskinäistä sitoumustaan enemmän ystävyyden kannalta kuin pelkkänä sopimuksena. Uskon, että he voivat palvella toisiaan samalla tavoin kuin säveltäjä ja orkesterinjohtaja, kuin näytelmäkirjailija ja teatteriohjaaja.»21ZT–A. Bonnier 21/3 1876.

19 Topelius viittaa tässä näkemykseen, että kustantaja osallistuu aktiivisesti teoksen tuottamiseen. Kustantaja valmistaa kirjallisesta teoksesta myytävän tuotteen. Hän toimii lukijan sijaisena, ennakoi, mikä tulee myymään, ja muokkaa teoksen muodon ja mainonnan ajatellulle asiakaskunnalle sopivaksi. Kuten Johan Svedjedal toteaa, kustantaja on kokeiluporras – hän edustaa pikemminkin lukijakuntaa kuin omaa itseään. Työ muotoutuu kustantajan ja kirjailijan välisessä yhteistyössä, jossa kustantajan kirjallinen merkitys on siinä, että hän julkaisee, opettaa taidon ja luo aseman.22Ks. Johan Svedjedal, Författare och förläggare och andra litteraturhistoriska studier 1994, s. 31–34. Albert Bonnier panosti määrätietoisesti Topeliuksen markkinointiin. Julkaisemalla Fältskärns berättelser, jota alhaisen kirjoituspalkkion ansiosta voitiin myydä halvalla ja joka sen vuoksi saavutti suuren lukijankunnan, Topeliusta tehtiin tunnetuksi Ruotsissa 1850-luvulla.23Syynä siihen, että Topelius tyytyi alhaiseen tekijänpalkkioon, oli hänen toimittajanpalkassaan saamansa korvaus Fältskärns berättelser -teoksesta, jota julkaistiin Helsingfors Tidningar -lehdessä. Sen jälkeen Bonnier markkinoi hänen kirjojaan sanomalehdissä ja kirjojen kansissa, ja Topelius sai usein enemmän ja suurempia mainoksia kuin kustantamon muut kirjailijat. Kun kuvitettujen teosten julkaiseminen oli teknisen kehityksen ansiosta 1880-luvulla muuttunut vaivattomammaksi, Bonnier päätti julkaista Fältskärns berättelser Carl Larssonin kuvittamana laitoksena, josta tuli myyntimenestys.

Topeliuksen teosten julkaiseminen Suomessa

20 1840- ja 1850-luvulla Topeliuksen teoksia ilmestyi Porvoossa A. C. Öhmanin kustantamon julkaisemina ja Helsingissä G. O. Waseniuksen kustantamon julkaisemina. Öhman julkaisi teokset Ljungblommor I, Finland framställdt i teckningar, Sagor. Första samlingen sekä Fältskärns berättelser I ja Wasenius teokset Sagor 2–4, Hertiginnan af Finland, Efter femtio år, Barndomsbilder sekä Naturens bok (3–5 p.). Joitakin kirjoja ilmestyi myös omakustanteina, kuten Ljungblommor II–III.

21 Vuonna 1854 Albert Bonnier otti Topeliuksen omaan kustantamoonsa, minkä jälkeen hän julkaisi kaikki Topeliuksen teokset, muun muassa Fältskärns berättelser, Nya blad, Läsning för barn, Dramatiska dikter, Ljung, Vinterqvällar sekä Samlade skrifter (1899–1907). Vuodesta 1870 lähtien ne ilmestyivät osapainoksena G. W. Edlundin kustantamosta, joka julkaisi myös teokset Boken om Vårt Land ja Evangelium för barnen sekä useita Topeliuksen teosten suomennoksia.

22 Vuonna 1874 K. E. Holm julkaisi Hertiginnan af Finland -teoksen suomennoksen (Suomen herttuatar), ja neljän vuoden kuluttua hän otti kustannettavakseen teoksen Naturens bok (8–14 p.). Holm julkaisi myös kuvakirjan En barndomsdag, jonka tekstit olivat Topeliuksen. G. L. Söderström julkaisi Vinterqvällar-teoksen suomennoksen (Talvi-iltain Tarinoita) ja hänen poikansa Werner Söderström suomennokset teoksista Läsning för barn 1–8 (Lukemisia lapsille) ja Fältskärns berättelser (Välskärin kertomuksia) sekä Blad ur min tänkebok (Lehtisiä mietekirjastani) 1898. Weilin & Göös julkaisi teoksen Planeternas skyddslingar sekä jatkokertomuksena Finland-lehdessä 1886–1888 että kirjana. Petrus Nordmann julkaisi vuonna 1898 Minnesblad. Svenska fruntimmersskolan, joka sisälsi Topeliuksen puheita ja runoja. Teoksesta Läsning för barn ilmestyi tunnettujen suomalaisten ja ruotsalaisten taiteilijoiden kuvittama korupainos Wentzel Hagelstamin ja Bonnierin kustannusliikkeiden yhteispainoksena 1901–1903 (Topeliuksen kanssa oli tästä solmittu sopimus jo 1896).

23 Kirjeitä on säilynyt kaikilta muilta mainituilta kustantajilta, paitsi Weilin & Göösiltä. Useimmat kirjeenvaihdoista ovat tosin melko epätäydellisiä: Esimerkiksi Öhmanin kustantamolta on säilynyt vain kaksi kirjettä. Wentzel Hagelstamilta on kirjeitä, mutta ei ainuttakaan Topeliuksen Hagelstamille kirjoittamaa, K. E. Holmin osalta tilanne on päinvastainen. Laajimmissa kirjeenvaihdoissa, G. W. Edlundin ja Werner Söderströmin, kirjeet ja niihin saadut vastaukset ovat aikajärjestyksessä. B. A. Thunbergin kirjeenvaihdossa on sekä Topeliuksen kirjoittamia että hänen saamiaan kirjeitä, mutta kirjan julkaisemista käsittelee vain yksi kirje. G. O. Waseniuksen kirjeenvaihto ei käsittele kustannusasioita, vaan Topeliuksen työtä Helsingfors Tidningarin toimittajana.

24 Topeliuksen koko kirjeenvaihto kustantajien kanssa kertoo kentän dynaamisuudesta: kustantajat kilpailevat samoista kirjailijoista ja kääntäjistä. He kyselevät uusia teoksia ja niiden käännösoikeuksia, he lupaavat parempia ehtoja kuin kilpailija ja esittävät näkemyksiään liiketoiminnasta. Tammikuussa 1888 Werner Söderström tiedusteli, kuinka suuren kirjoituspalkkion Edlund maksoi Boken om Vårt Land -teoksesta, ja esitti sitten laskelman, miten paljon halvemmalla hän itse olisi kyennyt sen myymään.24W. Söderström–ZT 27/1 1888: »Eikö Valtioneuvoksen olisi syytä kysyä Edlundilta, voiko hän laskea hintaa, ja miten paljon, jos tekijänpalkkio laskee 3 000 mk:sta 2 500 mk:aan, toivoisin kuitenkin, ettei nimeäni ja laskelmiani ja hintojani lainkaan ilmoitettaisi hänelle. Sitten Valtioneuvos voisi harkita, olisiko uusien painosten kustantaminen syytä jättää sille, joka saattaa teoksen myyntiin halvemmalla. Olisi erittäin miellyttävää saada tällainen suurenmoinen kirja leviämään ympäri Suomea, mitä minun tuskin tarvitsee korostaa, ja usein satojen asiamiesteni kautta sitä voisi aivan varmasti myydä suuria määriä sovittuun hintaan. Jos Valtioneuvos näkee syytä vielä keskustella yllä mainitusta kustannushankkeesta, olen mielelläni valmis tulemaan Koivuniemeen.» Evangelium för barnen -teoksen ruotsinkielisen painoksen ilmestyttyä sekä Söderström että Edlund tarjoutuivat julkaisemaan sen suomeksi; julkaistuaan teoksen ruotsiksi Edlund sai oikeuden julkaista sen myös suomeksi.25ZT–WS 17/10 1893. Edlund varoitti Topeliusta P. Nordmannista ja K. E. Holmista, jotka »ryöstivät» hänen lukukirjansa ja lainasivat Boken om vårt land -teoksen aineistoa muihin koulukirjoihin.26G. W. Edlund 10/3 1893.

Topeliuksen teosten julkaiseminen ulkomailla

25 Bonnierin kustantamon lisäksi kirje-editio sisältää kahden muun ruotsalaisen kustantajan kirjeenvaihdon: Abraham Bohlinin ja C. W. K. Gleerupin – kumpikaan ei julkaissut mitään Topeliukselta.27Bohlinin kanssa keskusteltiin kootuista teoksista, Gleerupin kanssa ruotsalaisia lukijoita varten muokattavan Boken om Vårt Land -teoksen julkaisemisesta. Säilynyt on myös kirjeenvaihto kolmen tanskalaisen kustannusliikkeen kanssa – P. G. Philipsenin, G. E. C. Gadin ja F. H. Eiben – sekä kahden norjalaisen kustantajan, Alb. Cammermeyerin ja P. T. Mallingin, kanssa. Kirjeenvaihto saksalaisen F. A. Perthesin kustantamon kanssa on säilynyt, samoin chicagolaisen kustannusliikkeen Jansen, McClurg & Co:n kanssa. Muiden kustannusliikkeiden kanssa kirjeenvaihtoa ei liene käyty.

26 Ulkomaisten kustantajien kanssa käyty kirjeenvaihto koostuu satunnaisista kirjeistä, ja useimmiten Topeliuksen kirjoittamat kirjeet puuttuvat. Monessa tapauksessa kirjeenvaihdosta ovat huolehtineet kääntäjät (ks. alla).

27 1860- ja 70-luvulla Pohjoismaissa keskusteltiin vilkkaasti tekijänoikeuskysymyksestä, ja sitä sivutaan usein myös kirje-editiossa. Luvattomia käännöksiä tehtiin Topeliuksen Välskärin kertomuksista englanniksi, saksaksi ja tanskaksi jo 1850-luvulla.28Topelius oli mukana käsittelemässä tätä kysymystä ja istui toimikunnassa, joka vuodesta 1873 alkaen valmisteli valtiopäiville ehdotusta lakiesitykseksi kirjallisesta ja taiteellisesta omistusoikeudesta. Keisarin antamana asetuksena 15. maaliskuuta 1880 vahvistetun lain mukaan teos oli viiden vuoden kuluttua vapaasti käännettävissä. Topelius ja A. W. Bolin jättivät tästä rajoituksesta eriävän mielipiteen, ks. Bo-Göran Eriksson, »Författarförordningens förarbeten», Tidskrift utgiven av Juridiska Föreningen i Finland 1967, s. [91]–115. Vuonna 1877 oli Ruotsissa vahvistettu laki kirjallisesta omistusoikeudesta, joka mm. antoi kirjailijalle oikeuden päättää itse teoksensa käännöksistä. Ks. Rinman, Studier i svensk bokhandel 1851, s. 310–315, ja Svedjedal, Bokens samhälle 1993, s. 46–. Tekijänoikeuslaki oli voimassa vain siinä tapauksessa, että molemmat maat olivat hyväksyneet sen keskenään. Bernin sopimus, joka antoi teokselle käännössuojan kymmeneksi vuodeksi sen julkaisemisesta, oli solmittu 1886, mutta Venäjä (Suomi), Ruotsi, Tanska ja Norja liittyivät siihen vasta paljon myöhemmin.29Sopimukseen liittyivät heti Belgia, Espanja, Haiti, Italia, Iso-Britannia ja Irlanti, Ranska, Saksa, Sveitsi ja Tunisia.

28 Maidenvälisten sitovien sopimusten puuttuminen aiheutti epävarmuutta sekä kirjailijoille että kustantamoille. Kööpenhaminalainen kustantaja G. E. C. Gad, joka julkaisi tanskannoksen Evangelium for Børn (1894), halusi varmistua, ettei teoksesta ilmestyisi toista tanskannosta: »Min frygt for en hensynsløs Konkurrence maa ikke undre Dem, og om slig ikke er forekommen med Hr Statsraadens i Danmark og Norge hidtil udgivne Oversættelser, saa foreligger der dog i vor Tid saa mange Exempler paa, at driftige Forlæggere aldeles ikke tage literære Hensyn og trodse Forfatterretten, naar Loven ikke beskytter denne.30G. E. C. Gad–ZT 9/2 1894.

29 F. A. Perthesin kustannusliike Gothasta julkaisi saksannoksen Läsning för barn -teoksesta 1885. Samana vuonna ilmestyi kokoelma Topeliuksen satuja, osittain samat kuin ensiksi mainitussa teoksessa, J. F. Bergmannin kustantamolta Wiesbadenista.31Edellisen kokoelman käänsi Laura Fehr ja jälkimmäisen Alma von Podewils (ks. heidän kirjeenvaihtonsa). Kolmen vuoden kuluttua, 1888, Perthes julkaisi valikoiman kirjasta Vinterqvällar Elisabeth Longén käännöksenä. Jokseenkin samoihin aikoihin ilmestyi kaksi muuta Topeliuksen novellien käännöstä saksalaisista kustantamoista, mikä sai Perthesin myöhemmin kieltäytymään pohjoismaisista kielistä tehdyistä käännöksistä.32Perthes–ZT 21/1 1889: »Da wir mit Rußland und Schweden keinen Vertrag haben, so kann man sich absolut gegen das gleichzeitige Erscheinen nicht schützen, und dem Publikum ist es auch ganz gleich, ob darauf steht: ’Mit Genehmigung des Verfassers’. [..] Aus dem Grunde hatte ich mir eigentlich vorgenommen, von veröffentlichungen aus den nordischen Sprachen abzuseh.» – Bertelsmannin kustantamolta (1885–1887) ja Hugo Kleinin kustantamolta oli ilmestynyt saksankielisenä laitoksena valikoima novelleja teoksesta Vinterqvällar.

Käännökset

30 Ensimmäiset Topeliuksen teosten käännökset olivat suomenkielisiä: Sagor I (1847) suomennettiin 1848, Välskärin kertomuksia vuonna 1857 ja Luonnon kirja vuonna 1860. 1850-luvulla Topeliusta ryhdyttiin kääntämään myös muille kielille: Finland framställdt i teckningar ilmestyi 1853 sekä saksaksi että ranskaksi, ensimmäinen osa Välskärin kertomuksista ilmestyi saksaksi 1855, tanskaksi vuodesta 1857 alkaen ja englanniksi 1872. Näytelmä Efter 50 år käännettiin ranskaksi 1861 ja Rinaldo Rinaldini (lasten komedia) norjaksi 1872. Matkustus Suomessa ilmestyi saksankielisenä 1874 ja venäjänkielisenä 1875. 1880- ja 1890-luvulla käännösten määrä kasvoi huomattavasti – etenkin teosten Lukemisia lapsille, Välskärin kertomuksia ja Talvi-irtain tarinoita. Useimmat käännökset tehtiin suomen, saksan, tanskan/norjan ja englannin kielille. Yksittäisiä runoja ja satuja käännettiin 1850-luvulta lähtien myös muille kielille.33Joitakin Ljungblommor-kokoelman runoja käännettiin 1880-luvulla italiaksi, 1882 valikoima satuja unkariksi ja 1891 viroksi. Fältskärns berättelser I käännettiin 1898 islanniksi.

31 Useimmiten juuri kääntäjät ottivat yhteyttä kirjailijoihin ja kustantamoihin, ehdottivat teoksen kääntämistä ja neuvottelivat julkaisuehdoista, kuten esimerkiksi Frederik Winkel Horn, joka tanskansi Välskärin kertomuksia, Talvi-iltain tarinoita ja Tähtien turvatit, Theodolinda Hansson, joka suomensi teoksen Evankeliumi lapsille, Albert Alberg, joka käänsi satuja englanniksi, sekä norjantaja Nordahl Rolfsen ja saksantaja Laura Fehr.

32 Joskus ilmestyi useita kiinnostuneita yhtä aikaa. Välskärin kertomuksia halusivat tanskantaa sekä Otto Borchsenius että Frederik Winkel Horn. Borchsenius otti yhteyttä Topeliukseen 1880 saaden hänen suostumuksensa, mutta kun kustannusliikkeellä, jonka kanssa asiasta vuoden kuluttua keskusteltiin, ei ollut varaa teoksen julkaisemiseen, työn sai Borchseniuksen suosituksesta tehdäkseen Winkel Horn. Marraskuussa 1881 Eugène Hanssen pyysi saada kääntää Talvi-iltain tarinoita norjaksi/tanskaksi, mutta Winkel Horn oli jo ehtinyt ryhtyä työhön – tässä tapauksessa Topelius kuitenkin käytti kilpailua hyväkseen korottaakseen kirjoituspalkkiotaan. Kun tuli uuden Välskärin kertomusten suomennoksen aika, tehtävää tavoittelivat Juhani Aho ja Theodolinda Hansson. Sekä Laura Fehr että Alma von Podewils julkaisivat 1885 saksaksi valikoiman satuja, ja osittain sadut olivat samoja. Elisabeth Longé, Otto Gleiss ja vielä eräs kolmas, Hugo Kleinin kustantamon kääntäjä, tekivät jokseenkin samanaikaisesti kolme Topeliuksen novellien saksannosta.34Muut tiedot viimeksi mainitusta käännöksestä puuttuvat.

33 Kirjeenvaihdosta voi havaita kahdenlaisia kääntäjiä: toisaalta kirjailijoita ja muita kirjoittajia, jotka myös käänsivät, kuten tanskalainen historioitsija Frederik Winkel Horn, norjalainen kirjailija Nordahl Rolfsen ja suomalainen kirjailija Juhani Aho, toisaalta muita kielitaitoisia henkilöitä, useimmiten naisia, jotka ihailivat Topeliuksen teoksia. Heihin kuuluivat Alma von Korff, Elisabeth Longé ja Lucie Hedde. Ainoa työkseen kääntävä oli Aatto Suppanen, jota myös pidetään Suomen ensimmäisenä ammattikääntäjänä.

34 Topelius yleensä katsoi, että teos oli paras lukea alkukielellä, mutta Otto Borchsenius julistaa, että »jos pitää valita, lojuuko kirja ostamattomana ja lukemattomana kirjakauppiaan hyllyssä vai leviääkö se runsaan lukijakunnan käsiin, valitsen jälkimmäisen. Oma kokemukseni on, että kun sain 40 vuotta sitten luettavakseni Andersenin, Oehlenschlägerin, Chr. Winterin, Holbergin ja muiden teoksia tanskaksi, en sietänyt nähdä niitä ruotsinnettuina. Mutta Ingemann oli päinvastainen kokemus […] ja havaitsin voivani nauttia niistä myös tässä asussa.»35ZT–Otto Borchsenius 26/10 1877. Bonnier oli levittänyt Fältskärns berättelser -teosta Tanskassa Borchseniuksen laatimalla tanskalaisella sanastolla varustettuna, mutta menestyksettä.

35 Topelius myös arvosti hyvän käännöksen aikaan saamaa virkistävää muutosta. Hän sanoo Nordahl Rolfsenille: »Minulle on ollut aivan yhtä suuri ilo kuin lapsille nähdä kertomukset luonnollisen raikkaina, aivan kuin ne olisivat ottaneet perusteellisen kylvyn, pesseet pois alkukielen jäykkyyden ja näyttäytyneet nuortuneina norjan kielelle ominaisessa pehmeämmässä ja soljuvammassa asussa.»36ZT–N. Rolfsen 23/5 1880.

36 Hänen mielestään kääntäjien tulisi mieluummin välittää alkuteoksen »tyyli ja merkitys» kuin pitäytyä sananmukaiseen käännökseen, etenkin jos oli kyse lastenkirjallisuudesta.37Esim. ZT–N. Rolfsen 25/2 1881: »Kääntäjällä on aina oltava niin suuri vapaus kuin alkutekstin tyyli ja merkitys edellyttävät.» Johan Bäckvall sai Luonnon kirjaa kääntäessään vapaat kädet korvata ruotsalaiset laulut ja sadut vastaavanlaisilla suomenkielisillä, jotka olisivat lapsille tuttuja. Topelius pyytää Bäckvallia »sovittamaan suomenkielisen tekstin kielen ja kansan luonteeseen [...] niin ettei sananmukaista merkitystä noudateta, jos siitä poikkeaminen tuntuu tarpeelliselta, kunhan perusajatus pysyy samana».38ZT–J. Bäckvall 17/3 1856 ja 8/2 1875. Albert Albergin käännöstä hän kaikesta päättäen pitää aivan liian vapaana: Alberg katsoo tarpeelliseksi selittää, että hän on »pukiessa armaat metsänlapset uuteen asuun pitänyt aina ensisijaisena ajatussisältöä, sillä he ovat hengen, eivät kirjaimen lapsia, & ja minunhan täytyy tehdä vaateparresta englantilainen, & eikä rasittaa kirjaa moninaisin alaviittein, joissa selittäisin paikallisia oloja, & jotka sen sijaan aina laitan tekstiin muokattuina, sillä lastenkirjasta ei voi tehdä alaviitteellistä. Joskus olen joutunut ottamaan huomioon englantilaisten ennakkoluulot, joihin ei voi olla törmäämättä. Tiedän kyllä, että stereotyyppinen käännös on kirjailijalle enemmän mieleen, mutta siinä hän on usein väärässä, sillä sen mitä voi sanoa yhdellä kielellä, on mahdotonta toisella, & sananmukaisissa käännöksissä katoaa kaikki väri, mehu & muodon miellyttävyys» (Alberg–ZT 25/3 1882). Topelius ilmaisee myös tyytyväisyytensä Aatto Suppasen Lukemisia lapsille -teoksen suomennokseen ja lisää: »sujuvuus, jolla sen ilmaisut on välitetty, selventää merkitystä entisestään.»39ZT–Suppanen 10/3 1891.

Kustantantaja- ja kääntäjäkirjeenvaihtoeditiosta

37 Kyseinen osaeditio käsittää kirjeenvaihdon Topeliuksen ja niiden kustantajien ja kääntäjien välillä, jotka julkaisivat ja käänsivät Topeliuksen teoksia, sekä neljä kirjeenvaihtoa, joissa keskustellaan teosten julkaisemisesta (Abraham Bohlin, Otto Borchsenius, C. W. K. Gleerup, sekä Elliot Stock).40Topelius ehdotti Bohlinille koottujen teosten julkaisemista. Gleerupin kustantamo halusi julkaista korjatun laitoksen Boken om Vårt Land -teoksesta, sitä olisi muokattu ruotsalaisia lukijoita varten. Borchsenius halusi kääntää Fältskärns berättelser -teoksen tanskaksi, ja sen julkaisemista suunniteltiin yhteistuumin N. C. Romin kustantamon kanssa (ks. johdanto kirjeenvaihtoon). Editio ei kuitenkaan sisällä niiden kääntäjien kirjoittamia kirjeitä, jotka käänsivät kokonaisia teoksia, mutta kirjeenvaihto alkoi teoksen julkaisemisen jälkeen eikä käsitellyt julkaisuasioita, kuten Julius Krohnin (suomensi Välskärin kertomuksia), Paavo Cajanderin (Luonnon kirja) ja Hermann Paulin (Matkustus Suomessa) kirjeet.

38 Topelius proosateokset ilmestyivät jatkokertomuksina useissa sanoma- ja aikakauslehdissä kaikissa Pohjoismaissa.41Kirjeenvaihtoa on käyty seuraavien lehtien kanssa: Svenska Familj-Journalen, Ny Illustrerad Tidning, Nya Dagligt Allehanda ja Illustrerad Familj-Journal. Hänen runojaan ja satujaan julkaistiin myös kalentereissa ja antologioissa. Tähän editioon ei sisälly kirjeenvaihto sellaisten toimittajien, julkaisijoiden, kustantajien ja kääntäjien kanssa, jotka julkaisivat tai käänsivät yksittäisiä runoja, satuja tai novelleja.42P. A. Norstedts & Söner julkaisi Björken och stjernan -novellin 1870. Tämän kustantajan lähettämiä kirjeitä on tallella kolme (1874, 1890, 1891). Kaikissa niissä pyydetään tekstejä kalentereihin, joten näitä kirjeitä ei käsitellä tässä editiossa. Eivät myöskään sellaisten kirjetovereitten kirjeet, jotka ilmaisevat yleisempää mielenkiintoa kääntää jotakin, eivätkä myöskään tapaukset, joissa julkaiseminen ei toteudu tai siitä ei ole tietoa.43Poikkeuksena Otto Borchsenius, jonka käännösoikeus siirtyi Frederik Winkel Hornille. – Editiota täydennetään myöhemmin yllä mainituilla kirjeenvaihdoilla, jolloin mukaan tulevat kaikki kääntäjäkirjeet sekä toimittajien ja muiden julkaisijoiden kirjeet.

39 Kaikki Topeliukselle lähetyt tunnetut kustantajien ja kääntäjien kirjeet ovat Kansalliskirjaston Topelius-kokoelmassa Helsingissä. Tähän kokoelmaan sisältyy myös suuri joukko Topeliuksen kirjoittamia kirjeitä, sekä alkuperäisiä että kopioita, itse kopioituja tai muiden kopioimia. Topeliuksen kirjeitä on myös muissa arkistoissa, kuten Kansallisarkistossa Helsingissä, Bonnierin kustantamon arkistossa Tukholmassa, Nasjonalbiblioteketissa Oslossa ja Det Kongelige Bibliotekissa Kööpenhaminassa (ks. lähdeluettelo jäljempänä).

40 Monet Topeliuksen teosten kuvittajatkin olivat kirjeitse yhteydessä Topeliukseen, tällaisia kirjeitä tunnetaan 120. Niistä 65 on Robert Wilhelm Ekmanin ja 13 August von Beckerin kirjoittamia – molemmat ovat Matkustus Suomessa -kirjan kuvittajia. Pienempi joukko kirjeitä on Alexandra Frosterukselta (Sagor I -teoksen toinen painos), Hanna Frosterus-Segerstrålelta (Annas sommar) ja Albert Edelfeltiltä (Matkustus Suomessa ja Läsning för barn).

Kirjediaarit ja puuttuvat kirjeet

41 Vuosina 1833–1898 Topelius merkitsi tiedot lähettämistään ja saamistaan kirjeistä diaareihin: nimen, päivämäärän ja vastaanotto- tai lähetyspaikan, ja viimeisinä vuosikymmeninä usein myös luonnehdinnan sisällöstä. Kirjediaari ei suinkaan ole täydellinen, siinä on muun muassa kuukausien pituisia aukkoja, eikä ihailijapostia ole merkitty. Muistiin on kirjattu arviolta 75 prosenttia kirjeistä.

42 Kirjediaari on tärkein lähde puuttuvien kirjeiden, ns. miinuskirjeiden, määrän laskemiseksi. Joidenkin kirjeiden puuttuminen ilmenee myös säilyneistä kirjeistä, sillä kirjoittajat usein kiittävät saamistaan kirjeistä ja mainitsevat päivämäärän. Joskus jonkin kirjeen sisällöstä mainitaan toiselle henkilölle kirjoitettaessa.

43 Editioon sisältyvästä kirjeenvaihdosta puuttuu ainakin 475 kirjettä, joista useimmat ovat Topeliuksen kirjoittamia.

Kaavio kirjeistä ja miinuskirjeistä vuosittain

G. W. Edlundin kustantamo

51 G. W. Edlund, 1890-luvulla? (kuva: Daniel Nyblin).

52 Kustantaja G. W. Edlundin ja Topeliuksen välinen kirjeenvaihto käsittää 68 kirjettä vuosilta 1870–1897. Edlund julkaisi joitakin Topeliuksen teoksia myös suomennoksina, ja postuumisti osapainoksena hänen kootut teoksensa Samlade skrifter (1899–1907).

53 Kauppaneuvos Gustaf Wilhelm Edlund (1829–1907) oli 1800-luvun lopulla Suomen ensimmäisiä kirjakauppiaita ja kustantajia. Hänen nimensä tunnettiin pitkään vielä 1900-luvullakin Helsingissä keskustassa Pohjoisen Esplanaadikadun ja Unioninkadun kulmassa, Edlundin kulmassa, sijainneesta kirjakaupasta.

54 Vuonna 1849 G. W. Edlund pääsi työhön Frenckell & Pojan kirjakauppaan Helsinkiin. Vuonna 1863 yritys siirtyi hänelle, ja vuodesta 1879 lähtien hän hoiti sitä omissa nimissään. Edlundin julkaisutoimintaa hallitsi tietokirjallisuus: historian ja maantieteen kirjat, matkakertomukset ja viralliset julkaisut. Vähitellen kasvoi koulu- ja käsikirjojen osuus, ja 1890-luvun lopulla niitä oli nimikkeistä yli puolet. Edlund panosti tunnettuihin kirjailijoihin eikä mielellään ottanut suuria riskejä. Kustantamo julkaisi muun muassa F. M. Franzénin Valda dikter (1881), Fredrik Cygnæuksen Samlade arbeten (1883–1892) sekä suomennoksina muun muassa Björnstjerne Björnsonin, H. C. Andersenin, Shakespearen, Heinen ja Tolstoin teoksia. Vuosina 1870–1897 Edlund julkaisi useimmat Topeliuksen teoksista, kuten myös hänen kootut teoksensa Samlade skrifter 1899–1907.44Kirjat painettiin Tukholmassa Albert Bonnierilla, ja Edlundin ja Bonnierin painokset saivat kumpikin oman nimiölehtensä. Teokset Planeternas skyddslingar (1886–1888) ja Blad ur min tänkebok (1898) julkaisivat toiset kustantajat. Erityisaseman sai Maamme kirja, josta otettiin suuria painoksia: yli 200 000 kappaletta suomeksi ja 90 000 kappaletta ruotsiksi 1875–1899.

55 Vuonna 1900 Edlund myi kirjakauppansa veljeksille Oskar ja Emil Hjortille, mutta jatkoi kustannustoimintaansa kuolemaansa, vuoteen 1907 saakka. Kymmenen vuoden kuluttua kirjavaraston ja kustannusoikeudet osti Holger Schildt.45Holger Schildt julkaisi sekä Runebergin että Topeliuksen teoksia uusina osapainoksina 1920-luvulla (Zweygbergk 1958, s. 158–159).

Topeliuksen kirjeenvaihto G. W. Edlundin kanssa

56 Edlundin ja Topeliuksen toisilleen kirjoittamista 68 säilyneestä kirjeestä on 49 Topeliuksen kirjoittamia (1870–1896) ja 19 Edlundin (1876–1897), ja lisäksi on kaksi sopimusta. Useat Edlundin kirjeet ovat käsialasta päätellen saneltuja. Ainakin 16 kirjettä puuttuu, niistä viisi Edlundilta ja 11 Topeliukselta, varhaisin vuodelta 1857.46Tässä käsitellyistä Topeliuksen kirjeistä 41 on jäljennöksiä, sillä alkuperäiset puuttuvat. Muut kirjeet ovat alkuperäisiä. Aineisto on Kansalliskirjaston Topelius-kokoelmassa Helsingissä, signum 244.16 ja 244.46 (jäljennökset), ja yksi Topeliuksen lähettämä kirje on Svenska litteratursällskapetin arkistossa (SLSA). Kirjeiden puuttuminen ilmenee Topeliuksen kirjediaarista ja säilyneestä kirjeenvaihdosta. – Kirjeet käsittelevät suurelta osin julkaisuasioita, mutta kun Edlund ja Topelius tapasivat toisiaan säännöllisesti, julkaisuehtoja koskevat tiedot ovat usein epätäydellisiä tai puuttuvat kokonaan.

57 Ensimmäinen, 8. heinäkuuta 1870, päivätty kirje käsittelee runokokoelman Nya blad oikaisuvedosta. Kuukautta aiemmin Topelius kirjoittaa Albert Bonnierille, että häntä itseään on »pitkään moitittu Suomessa» siitä, että hänen viimeisimmät teoksensa on julkaistu vain Ruotsissa (Fältskärns berättelser I–V ja Läsning för barn 1–3): »kun Frenckellin & Pojan kirjakauppa Helsingissä on tehnyt minulle hyväksyttävän tarjouksen, katson että minun täytyy, kuten Runebergin, julkaista samanaikaisesti kaksi painosta, toinen Suomessa, toinen Ruotsissa».47ZT–AB 11/6 1870. Kirjeessään Topelius selostaa Edlundin sopimusesitystä ja tarjoaa Bonnierille samat ehdot: »Herra Professori Z. Topeliuksen Uusien Runojen painoksen kustannusoikeudesta, mainittu.... sisältäen sellaisia, joita ei vielä ole julkaistu yhdessä, maksaa allekirjoittaneelle seitsemänkymmentäviisi (75) Suomen markkaa painoarkilta oktavokokoisena. Painos saa olla tuhat viisisataa (1,500) kappaletta samassa koossa kuin Stenbäckin runojen 3:s painos.»
»Ensimmäinen korjausvedos luetaan meidän kustannuksellamme, toisen lukee kirjailija meidän frankeeraamastamme ristisidelähetyksestä.»
»Tekijänpalkkio maksetaan kolmessa erässä, siis niin, että ensimmäinen kolmannes suoritetaan joko arkeittain tai kaikki kerralla, kun viimeinen arkki on painettu; – toinen kolmannes maksetaan kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun kirja on tullut kirjakauppaan, ja viimeinen kolmannes edelleen kolmen kuukauden kuluttua, joten koko tekijänpalkkio maksetaan 6 kuukaudessa.»
»Lisäksi kirjailija saa 25 kappaletta kirjasta omaan käyttöönsä.» Nya blad ilmestyikin kahtena erillisenä painoksena, Edlundin ja Bonnierin julkaisemina. Menettely oli epäkäytännöllinen, sillä Topelius joutui toimittamaan kustantajille kaksi käsikirjoitusta ja lukemaan kahdet korjausvedokset.48Tuloksena oli, että Edlundin ja Bonnierin painokset Nya blad -teoksesta eroavat huomattavasti toisistaan. Edlundin painos painettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran painossa. Seuraavana vuonna, 1871, Edlund hyväksyi Bonnierin ehdotuksen yhteispainoksista, ja sen jälkeen Bonnierin julkaisemat Topeliuksen teokset ilmestyivät Edlundilta osapainoksina.49Ks. johdanto Topeliuksen ja Albert Bonnierin kirjeenvaihtoon.

Wentzel Hagelstam

79 Wentzel Hagelstam, 1910–1920-lukujen tienoilla (kuva: Herm. Hamnqvist).

80 Monitoimimies Julius Wentzel Hagelstam toimi kustantajana 1891–1903. Hän teki aloitteen ns. taiteilijapainoksen julkaisemista teoksesta Läsning för barn, jonka julkaisi Bonnier 1901–1903 ja osapainoksena Hagelstam.

81 Yliopisto-opintojensa jälkeen Wentzel Hagelstam (1863–1932) työskenteli äidinkielen opettajana Haminan ruotsinkielisessä yksityisessä reaalilyseossa vuodesta 1890 lähtien ja samanaikaisesti Fredrikshamns tidningin toimittajana. Vuoden kuluttua hän vuokrasi lehden painon (–1895) ja aloitti uransa kustantajana.77Ks. Tage Jarolf, Wentzel Hagelstams förlag 1891–1893, s. 9–62. Hagelstamin ensimmäinen kustanne oli 1891 Juhani Ahon teoksen Yksin ruotsinnos (Ensam). Seuraavana vuonna hän julkaisi K. A. Tavaststjernan Unga år.

82 Vuonna 1894 Hagelstam osti P. H. Beijerin kirjakaupan Hotelli Kämpin talosta Esplanaadikadulta Helsingistä. Beijerin kirjakaupasta, joka oli kaupungin pienimpiä, tuli Osakeyhtiö W. Hagelstamin kirjakauppa.

83 Wentzel Hagelstamin kustantajaprofiili poikkesi vakiintuneista kustantamoista. Hän panosti enemmän uusiin kustannusideoihin ja otti riskejä. Ahon lisäksi hän julkaisi myös Minna Canthia ja August Strindbergiä, teoksia, jotka Werner Söderström oli torjunut. Ainutlaatuinen kulttuuripanos oli 1898–1903 Ateneum, »kansainvälinen kuvitettu kirjallis-, taiteellis- ja yleisluontoinen aikakauslehti», jossa olivat mukana muun muassa Albert Edelfelt, K. A. Tavaststjerna, Yrjö Hirn, Acke Andersson ja Adolf Paul. – Vuonna 1901 Hagelstam valittiin G. W. Edlundin jälkeen kustannusyhdistyksen puheenjohtajaksi.

Topeliuksen kirjeenvaihto Wentzel Hagelstamin kanssa

84 Wentzel Hagelstamin kirjeistä Topeliukselle on säilynyt seitsemän, vuosilta 1892–1898.78Wentzel Hagelstamin lähettämät kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa, 244.23, Kansalliskirjastossa Helsingissä. Yhtään Topeliuksen kirjettä ei ole löydetty, mutta lyhyt 26/11 1897 päivätty ote, jota Gunnar Mårtenson lainaa esseessään »Du – oskyldiga lamm» (1971), julkaistaan tässä editiossa painetussa muodossaan.

85 Kirjeistä neljä käsittelee uutta painosta teoksesta Läsning för barn. Hagelstam oli joulun aikaan 1895 ilmeisesti suullisesti ehdottanut lastenkirjojen korupainosta, jonka tunnetut ruotsalaiset ja suomalaiset taiteilijat kuvittaisivat. Albert Bonnier, jolla oli oikeus kolmeen ensimmäiseen osaan, oli hänkin esittänyt tällaisen ajatuksen aiemmin elokuussa.79A. Bonnier–ZT 30/8 1895. Topeliuksen kerrottua Bonnierille Hagelstamin suunnitelmasta Bonnier otti yhteyttä Hagelstamiin ja tarjoutui joko ottamaan vastuulleen koko kustannustyön tai julkaisemaan yhteispainoksen.80Ks. W. Hagelstam–ZT 26/2 1896, sekä otteet Bonnierin kirjeistä selityksissä. Hagelstam suostui ehdotukseen yhteispainoksesta, joka painettiin Bonnierilla Tukholmassa. Kuvittajina oli useita taiteilijoita Suomesta ja Ruotsista, muun muassa Albert Edelfelt, Carl Larsson, Venny Soldan-Brofeldt ja Albert Engström. Saadakseen mahdollisimman suuren hyödyn kuvalaatoista Hagelstam halusi julkaista myös suomenkielisen painoksen, joka ilmestyi 1906 Viljo Tarkiaisen ja Valter Juvan suomennoksena.81Ibid. Sopimus solmittiin kesällä 1896, mutta Edelfeltin moninaisten kiireiden vuoksi teos ilmestyi vasta 1901–1903.

86 Topelius kirjoitti runon »Marias frågor» Hagelstamin lastenlehteen Julbocken 1897.82W. Hagelstam–ZT 27/10 1897.

87 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

K. E. Holmin kustantamo

88 K. E. Holm, 1869.

89 1874 Holm julkaisi teoksen Hertiginnan af Finland suomennoksen Suomen herttuatar ja samana vuonna sen saksannoksen Eine Reise in Finnland. Neljän vuoden kuluttua hän kustansi teoksen Naturens bok (6–14 p.). Lisäksi hän julkaisi kuvakirjan En barndomsdag 1879, jonka tekstit olivat Topeliuksen.

90 Vuonna 1867 Waseniuksen kirjakauppa siirtyi Konrad Emil Holmille (1843–1928), joka oli työskennellyt siellä kauppa-apulaisena. Hänen johtamanaan kustantamosta kehittyi yksi Suomen suurimmista. Holm julkaisi J. J. Wecksellin ja Fredrik Cygnæuksen runoja, tieteellistä kirjallisuutta ja useita oppikirjoja. Vuonna 1890 hän myi kirjakaupan.

Topeliuksen kirjeenvaihto K. E. Holmin kanssa

91 Topeliuksen kirjeistä K. E. Holmille (1884–1894) on säilynyt seitsemän, mutta ei ainuttakaan Holmin Topeliukselle kirjoittamaa.83Kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa, 244.95. Kirjediaarista ilmenee, että Topelius lähetti kaksi muutakin kirjettä ja sai itse kaksi.

92 Säilyneissä kirjeissä ei juuri ole tietoa Holmin kustantamon julkaisemista Topeliuksen kirjoista Hertiginnan af Finland, Eine Reise in Finnland, Naturens bok tai En barndomsdag. Teoksen Hertiginnan af Finland oli Waseniuksen kustantamo julkaissut 1850 ja teoksen Naturens bok 1860–1867 (3–5 p.; ensimmäinen painos oli ilmestynyt kirjailijan omakustanteena 1856); Holm kustansi tätä lukukirjaa 1870–1903 (6–14 p.). Topelius kertoo myöhemmin ymmärtäneensä vasta kahdeksannen painoksen yhteydessä (1878) pyytää palkkion, joka »ei enää tuonut kustantajalle 4 kertaa suurempaa voittoa kuin kirjailijalle».84Topelius, Elämäkerrallisia muistiinpanoja, 1923, s. 210. Suomennoksen, Luonnon-kirjan, hän oli lahjoittanut Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle (ibid.).

93 Kirjeessään Albert Bonnierille syksyllä 1879 Topelius ilmoittaa Holmin halunneen julkaista uuden painoksen runokokoelmasta Nya blad, mutta kun »Edlund oli julkaissut ensimmäisen suomenkielisen painoksen, on uusikin hänen käytettävissään».85Ks. ZT–A. Bonnier 20/10 1879. Suomalaisella painoksella Topelius tarkoittaa Suomessa painettua. Asiaa lienee käsitelty kahdessa vuonna 1879 kirjoitetussa puuttuvassa kirjeessä.

94 Neljännessä ensimmäisessä Topeliuksen Holmille kirjoittamassa kirjeessä (1884, 1885) käsitellään lastenlehteä Nya Trollsländan, joka syntyi Topeliuksen aloitteesta; sen edeltäjä Trollsländan oli lakannut ilmestymästä 1873. Topelius halusi tarjota lapsille hyvää kirjallisuutta, tyttärelleen Toinille sopivaa työtä, ja itse hän tarvitsi foorumin omille saduilleen ja lastenrunoilleen.86Ks. Paul Nyberg, Zachris Topelius 1949, s. 515 ja Nyberg, »Toini Topelius» 1946, s. 216–217. Ensimmäiset kaksi vuotta lehteä kustansi Holm, ja vuodesta 1886 lähtien sitä julkaisi G. W. Edlundin kustannusliike.

95 Kolme viimeistä kirjettä (1893, 1894) käsittelevät teosta Naturens bok. Topelius oli tyytymätön kirjan levitykseen, sillä maaseudun kirjakaupoista sitä ei tuntunut löytyvän.87ZT–Holm 5/9 1893. Kahdessa viimeisessä kirjeessä mainitaan 12. painoksen oikaisuvedos.

96 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

Petrus Nordmann

98 Petrus Nordmann, todennäköisesti vuoden 1918 jälkeen (kuva: Thorvald Nyblin).

99 Petrus Nordmann julkaisi teoksen Minnesblad. Svenska fruntimmersskolan 1898, joka sisälsi Topeliuksen puheita ja runoja.

100 Historioitsija Petrus Nordmann (1858–1923) edisti Suomen ruotsinkielistä kulttuuria opettajana, kansanvalistajana ja kirjailijana. Työskennellessään historian opettajana Svenska fruntimmersskolan -koulussa Helsingissä (1885–1909) hän toimi sen ohessa lehtitoimittajana ja kirjoitti oppikirjoja, elämäkertoja ja kaunokirjallisia teoksia. Vuosina 1891–1894 hän johti vasta perustettua ruotsinkielistä Söderström & C:o -kustantamoa.

Topeliuksen ja Petrus Nordmannin kirjeenvaihto

101 Kirjeenvaihto käsittää 13 kirjettä: kahdeksan Nordmannilta ja viisi Topeliukselta 1889–1898. Kolme puuttuu: yksi Nordmannin (1895), kaksi Topeliuksen (1892, 1898).88Topeliukselle lähetetyt kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa 244.41, Kansalliskirjastossa Helsingissä ja Topeliuksen lähettämät kirjeet yksityiskokoelmassa. Kirjeitten puuttuminen ilmenee Topeliuksen kirjediaarista ja säilyneestä kirjeenvaihdosta.

102 Ensimmäisen, helmikuussa 1893 päivätyn kirjeensä, Nordmann kirjoitti kustantamon johtajana. Söderströmin kustantamo halusi julkaista kokoelman Topeliuksen runoja, mistä Topelius kieltäytyi sillä perusteella, että G. W. Edlundin 1891 julkaisemaa kouluille tarkoitettua runokokoelmaa oli vielä varastossa.89Ks. P. Nordmann–ZT 9/2 1893 selityksineen ja GWE–ZT 10/3 1893. Nordmannin toinen kirje sisälsi ehdotuksen Boken om Vårt Land -teoksen (1893) uudesta versiosta.90Ks. P. Nordmann–ZT 19/3 1893 selityksineen. Kolmannen kirjeen hän kirjoitti Svenska folkskolans vännerin musiikkitoimikunnan asioissa: tämä pyysi lupaa saada julkaista erään Topeliuksen runon Turun laulu- ja musiikkijuhlien ohjelmassa 1897.91Nordmann toimi Svenska folkskolans vännerin sihteerinä 1884–1907.

103 Joulukuussa 1897 Nordmann toi esiin ajatuksen Svenska fruntimmersskolanin muistolehden julkaisemisesta Topeliuksen 80-vuotispäivän kunniaksi. Topelius oli ollut koulun johtokunnan puheenjohtaja ja toiminut monta vuotta aktiivisesti kirjoittaen puheita, runoja ja satunäytelmiä koulun juhliin. Julkaisu sisältäisi runoja, puheita sekä otteita kirjeistä, ja sitä myytäisiin Topelius-rahaston hyväksi.92Ks. P. Nordmann–ZT 24/12 1897. Muistolehteä suunniteltiin yhteiskuumin Topeliuksen kanssa, ja se ilmestyi 14. tammikuuta 1898.

104 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

G. L. Söderström

105 G. L. Söderström, 1885 (kuva: Charles Riis & Co).

106 Kaksi ensimmäistä osaa novellikokoelmasta Vinterqvällar julkaisi suomeksi G. L. Söderströmin kustantamo 1881–1886 nimellä Talvi-iltain Tarinoita.

G. L. Söderströmin kustantamo

107 Kustantajanimen Söderström otti käyttöön kauppaneuvos ja liikemies Gustaf Leopold Söderström (1831–1912) ottaessaan haltuunsa 1854 Öhmanin kirjakaupan Porvoossa ja ryhtyessään samalla harjoittamaan kustannustoimintaa. Kuuden vuoden kuluttua hän perusti oman kirjapainon ja samana vuonna Borgåbladet-lehden. Söderströmin toiminnan painopiste oli kirjakaupassa ja painossa, joten kirjojen julkaiseminen jäi melko vähäiseksi, nimekkeitä oli yhteensä noin 40, muun muassa J. L. Runebergin teosten suomennokset.

108 G. L. Söderström lopetti toimintansa 1880-luvun jälkipuoliskolla hänen poikansa Werner Söderströmin laajentaessa kustantamoaan ja lunastaessa isänsä kirjapainon 1888.

Werner Söderström

115 Werner Söderström, 1878 (kuva: Daniel Nyblin).

116 Werner Söderström julkaisi ennen kaikkea Topeliuksen teosten suomennoksia, kuten Lukemisia lapsille ja Välskärin kertomuksia. Lukemisia lapsille 1–8 ilmestyi 1886–1897, Välskärin kertomuksia 1896–1898 ja Blad ur min tänkebok / Lehtisiä mietekirjastani postuumisti (1898).

117 Werner Söderström (1860–1914) perusti jo 18-vuotiaana Porvooseen oman kustantamon. Sitä ennen hän oli jo toiminut apulaisena isänsä G. L. Söderströmin kirjakaupassa ja harjoitellut Tukholmassa. Söderströmillä oli toiminnassaan alusta saakka selvä tavoite: suomenkielisen kirjallisuuden kustantaminen ja levittäminen. Söderströmille hakeutuivat monet 80-luvun suomenkielisistä realistista, kuten Minna Canth ja Juhani Aho, sekä 1890-luvulla Eino Leino, Ilmari Kianto ja Maila Talvio, mutta myös jotkut ruotsinkieliset debytantit, kuten Mikael Lybeck, K. A. Tavaststjerna ja Alexandra Gripenberg.96Söderströmin merkitys suomenkieliselle kirjallisuudelle oli suuri: kirjoja kirjoitettiin enemmän, kun kirjailijat tiesivät, että heille oli olemassa kustantaja. Ks. mm. Ola Zweygbergk, Om bokförlag och bokförläggare i Finland 1958, s. 64. Uuden kaunokirjallisuuden lisäksi Söderström panosti ulkomaisten klassikkojen, kuten Tegnérin ja Goethen suomennoksiin, mutta myös ulkomaiseen tietokirjallisuuteen. Kunnianhimoinen hanke oli Yleisen ihmiskunnan historia (Georg Weberin Lehrbuch der Weltgeschichte), joka ilmestyi 32 vihkona vuosina 1882–1887.

118 Kaunokirjallisia teoksia julkaistiin melko pieninä painoksina, ja niistä saatu tuotto jäi vähäiseksi. 1880-luvun lopusta lähtien Söderström tasapainotti tappioita vähemmän riskialtteilla kustanteilla. Oppikirjojen ja uskonnollisen kirjallisuuden osuus kasvoi, samoin ruotsinkieliset nimikkeet.9790-luvun notkahduksesta lähemmin, ks. Kai Häggman, Piispankadulta Bulevardille 2001, s. 93–97. Samanaikaisesti suomenkielisten nimikkeiden määrä väheni: joitakin kirjailijoita Söderström torjui, toiset taas hakeutuivat kilpailevaan yhtiöön Otavaan, ensimmäiseen täysin suomenkieliseen kustantamoon, joka perustettiin 1890.98Se, että Söderström lisäsi panostustaan uskonnolliseen ja ruotsinkieliseen kirjallisuuteen ja kieltäytyi yhä useammin julkaisemasta suomenkielisiä kirjailijoita (kuten Minna Canthia), herätti reaktioita fennomaanien keskuudessa. Arvosteltiin myös kustannusliikkeen henkilökunnan heikkoa suomen kielen taitoa, ibid. 98–99.

119 Terästääkseen jälleen alkuperäistä kieliprofiiliaan ruotsinkielinen julkaisutoiminta erosi vuonna 1891 emoyhtiöstä – perustettiin osakeyhtiö Söderström & C:o.99Ks. Kai Häggman, Piispankadulta Bulevardille 2001, s. 100–103. – Uuden ruotsinkielisen kustannusliikkeen johtaja Petrus Nordmann ja August Hjelt halusivat julkaista valikoiman Topeliuksen runoja 1893, ks. 9/2 1893. Suomenkielisestä kustannushaarasta muodostettiin 1904 Werner Söderström Osakeyhtiö (WSOY), jonka tehtäväksi määriteltiin laadukkaan ja siveellisen suomenkielisen kirjallisuuden julkaiseminen.100Ks. Juha Honkala, »Werner Söderström», BLF 2, ja Bo Peterson, Brödrafolk och syskonfejder 2001, s. 24–25.

F. C. Tilgmann

131 F. C. Tilgmann 1860-luvulla.

132 Kivipiirtäjä ja kustantaja F. C. Tilgmann julkaisi Topeliuksen teoksen En resa i Finland 1872–1874.

133 Saksalaissyntyinen Friedrich Christoph Tilgmann (1832–1911) muutti Suomeen 1862 Ruotsin kautta. Hänet palkattiin tekniseksi johtajaksi Finska Litteratursällskapetin kivipainoon, F. Polén & Co:lle, ja seuraavana vuonna hänestä tuli sen osakas. Kirjapainon tehtyä konkurssin hän perusti 1870 Pohjoisesplanadille oman kirjapainon, ja kahden vuoden kuluttua se muutti Antreankadun (Lönnrotinkadun) ja Annankadun kulmaan. Kirjapaino, jossa oli litografinen pikapainokone, oli Suomen nykyaikaisin ja kykeni valmistamaan laadukkaita kirjoja, etenkin kuvateoksia ja karttakirjoja.116Ks. Gardberg, Kirjapainotaito Suomessa Turun palosta vuoteen 1918, 1973, s. 490– ja Holger Ström, Tilgmann 100 vuotta: Kehitys perinteiden pohjalta nykyaikaiseksi painoyritykseksi 1869-1969, s. 8−20. Tilgmann sai nopeasti osakseen arvostusta taitavana litografina, ja hänen tehtäväkseen uskottiin muun muassa Suomen Pankin uusien setelien valmistus. Vuonna 1872 hän painoi palkitun Suomen yleiskartan. – 1900-luvun alussa Tilgmann saksansi J. L. Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat ja K. A. Tavaststjernan runoja.117Fähnrich Ståls Erzählungen, Leipzig 1902, ja Tavaststjernan Gedichte ins Deutsche, Helsinki 1906.

134 Luultavasti juuri Tilgmannin aloitteesta ryhdyttiin suunnittelemaan Suomea käsittelevää kuvateosta, jonka nimeksi tuli En resa i Finland ja joka ilmestyi vihkoina 1872–1874. Teoksen syntyhistoriaa ei juuri tunneta. Kuvateos sisältää 36 teräspiirrosta, jotka on tehty Suomen merkittävimpien maisemamaalarien kuvitusten pohjalta, ja Topeliuksen kirjoittaman tekstin. Tilgmann julkaisi teoksesta myös saksan- ja venäjänkieliset käännökset Eine Reise in Finnland 1874 ja Putešestvije po Finljandii 1875.118Samanaikaisesti ilmestyi Hermann Paulin kääntämänä saksankielinen painos T. O. Weigelin kustantamolta Leipzigissä (Lunelund-Grönroos). Ks. Katarina Pihlflycktin johdanto teokseen Matkustus Suomessa, ZTS XIII.

Topeliuksen ja F. C. Tilgmannin kirjeenvaihto

135 Tilgmannin Topeliukselle kirjoittamista kirjeistä on säilynyt kolme (1875, 1882, 1891).119Tilgmannilta tulleet kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa, 244.53, Kansalliskirjastossa Helsingissä. Topeliuksen kirjediaarista käy ilmi, että kahdeksan kirjettä puuttuu (1871–1897): kolme Tilgmannin ja neljä Topeliuksen kirjoittamaa.

136 Ensimmäisen säilyneessä kirjeessään Tilgmann kertoo, että joitakin En resa i Finland -teokseen tilattuja kuvituksia, joihin hän katsoi itsellään olevan omistusoikeuden, oli käytetty teoksessa Boken om Vårt Land ( G. W. Edlund 1875). Vuonna 1882 kirjoittamassaan kirjeessä Tilgmann käsittelee suunniteltua kuvateosta, johon tulisi kymmenen värikuvaa ja Topeliuksen »säkeitä». Tällaista teosta ei kuitenkaan ole ilmestynyt, eikä teoksesta ole löydetty muuta tietoa. Kolmas kirje käsittelee Tilgmannin omaa osuutta johonkin albumiin, josta ei myöskään ole löydetty tarkempaa tietoa.

137 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

G. O. Wasenius & Co

138 G. O. Wasenius (litografia: Specter & Co).

139 Waseniuksen kustantamon kanssa käyty kirjeenvaihto sisältää Topeliuksen kirjeenvaihdon toisaalta G. O. Waseniuksen kanssa, toisaalta B. A. Thunbergin kanssa, joka pääasiassa hoiti yritystä 1830-luvun lopulta lähtien. Kustantamo julkaisi Topeliuksen teokset Sagor 2–4 (1848–1852), Hertiginnan af Finland (1850), Efter femtio år (1851), Barndomsbilder (1862) sekä Naturens bok (3–5 p. 1860–1867). Wasenius, ja hänen jälkeensä Thunberg omistivat Helsingfors Tidningar -lehden 1829–1866.

140 Liikemies Gustaf Otto Wasenius (1789–1852) perusti 1823 Helsingin Senaatintorille Waseniuksen kirjakaupan ja kahden vuoden kuluttua kirjapainon. Hän menestyi hyvin kilpailijoittensa Simeliuksen ja Frenckellin rinnalla. Vuonna 1834 hänestä tuli yliopiston kirjakauppias, ja samoihin aikoihin hänen kirjakauppansa kasvoi Suomen suurimmaksi. Waseniuksella oli hyvät suhteet Lauantaiseuraan, ja hän painoi useiden sen jäsenten teoksia, muun muassa J. J. Tengströmin ja J. V. Snellmanin. Hän julkaisi suuren joukon taloudellisesti kannattavia uskonnollisia teoksia suomeksi, sekä valikoiman sekalaista ajanvietekirjallisuutta. Vuonna 1829 hän perusti Helsingfors Tidningarin, ja vuonna 1841 hän palkkasi sen toimittajaksi 24-vuotiaan Topeliuksen.120Kai Häggman, »Wasenius, Gustaf Otto», BLF 2, s. 946–.

141 Huhtikuussa 1838 Wasenius siirsi terveyssyistä kirjakaupan ja kustantamon sen osakkaiden B. A. Thunbergin ja J. F. Granbergin haltuun. Myöhemmin he ostivat kaupan ja kustantamon. Kirjapainon otti haltuunsa 1842 A. W. Gröndahl.121Carl-Rudolf Gardberg, Kirjapainotaito Suomessa 1973, s. 8-9, ja Nohrström, Suomen kustannustoiminta 1933, s. 93. Myytyään kustannustoimintansa Wasenius osti tupakkatehtaan ja paperitehtaan ja omistautui kokeelliselle maataloudelle, Häggman, ibid.

Kirjeenvaihto G. O. Waseniuksen kanssa

142 Kirjeenvaihto sisältää yhdeksän kirjettä: seitsemän Topeliukselta ja kaksi Waseniukselta 1842–1849.122Waseniuksen molemmat kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa, 244.57 ja 244. 107, KK, Helsinki, samoin yksi Topeliuksen kirje, 244.89. Muut Topeliuksen kirjeet ovat Svenska litteratursällskapetin arkistossa (SLSA). Ne kaikki käsittelevät Helsingfors Tidningaria. Kahdeksassa, vuosina 1843 ja 1850, keskustellaan sopimuksista, ja yksi kirje vuodelta 1847 sisältää luonnoksen sensuurikomitealle lähetettävästä kirjeestä. Tiedossa on yksi Waseniukselta peräisin oleva kirjelappunen ja kirje, molemmat heinäkuulta 1849.

143 Topelius työskenteli Helsingfors Tidningarin toimittajana tammikuusta 1842 joulukuulle 1860. Hän otti vastuulleen kriisiin joutuneen lehden, jonka pääasiallisena sisältönä olivat kilpailijoilta kopioidut uutiset ja jonka tilaajamäärä oli laskussa. Aluksi Wasenius määräsi tiukat menettelyohjeet: tärkeintä olivat uutiset, joista oli tehtävä mahdollisimman »pikantteja», ja lehden muun sisällön tuli olla kaikkein helposti sulatettavaa. Topelius sai myös »nipuittain» ulkomaisia lehtiä, joista hän sai saksia uutisia.123Zacharias Topelius, Elämäkerrallisia muistiinpanoja 1923, s. 86–98. Helsingfors Tidningar -lehdestä, ks. Pia Forssell, »Johdanto», Noveller, ZTS IV 2012.

144 Uutisvälitys oli tuolloin hidasta, ja sensuurin aiheuttama viivästyminen oli omiaan vähentämään sanomalehtien merkitystä uutisten välittäjinä. Topeliukselle oli jo varhain selvää, että hän panostaisi novelleihin, jotka käsittelisivät etenkin kotimaisia aiheita ja ympäristöjä. Hänen tavoitteenaan oli sitoa novellit ajankohtaisiin kysymyksiin ja aatteisiin. Vuodesta 1843 lähtien julkaistiin ns. Leopoldin-kirjeitä, joita oltiin lähettävinään suomalaiselle luutnantti Leopoldille Gruusiaan. Kirjeistä tuli toistuva viihdyke, joka lisäsi lehden suosiota. Jatkokertomukset saivat myös suuren lukijakunnan, etenkin vuosina 1851–1866 julkaistu Fältskärns berättelser.124Sanomalehdentoimittaja Topeliuksesta, ks. Sanomalehtikirjoitukset. Jatkokertomuksista, ks. Pia Forssellin johdanto Noveller-editioon, ZTS IV 2012. Leopoldin-kirjeistä, ks. Clas Zilliacus, »Till Löjtnant Leopold i Grusien. Tidningen som öppet brev» 1985, s. 119–180. Mutta Topelius virkisti lehteä myös muulla aineistolla – runoilla, arvoituksilla, reportaaseilla, paikallisilla uutisilla – jotka kaikki olivat varman tyylitajuisesti kirjoitettuja.125Tästä kertoo muun muassa August Schauman, Kuudelta vuosikymmeneltä Suomessa: muistoja elämän varrelta I–II 1892, s. 129–.

145 Solmittaessa sopimusta Waseniuksen kanssa vuodeksi 1850 Topelius vaati huomattavia parannuksia, jotta Helsingfors Tidningar pärjäisi kilpailussa etenkin Morgonbladetin ja virallisen Finlands Allmänna Tidningin kanssa. Hänen mielestään lehden tuli ehdottomasti ilmestyä kolme kertaa viikossa entisen kahden sijasta.126ZT–GOW 16/6 1849. HT ilmestyi keskiviikkoisin ja lauantaisin. Heinäkuussa 1849 hän pyysi lehden ilmestymiskertojen lisäämistä sillä perusteella, että lehdestä oli tullut yhä enemmän »viestintäväline», jossa julkaistiin henkilökohtaisia viestejä ja ilmoituksia: »samalla on koettu epäkohdaksi pitkä väliaika, joka kuluu yhden numeron tulosta seuraavan ilmestymiseen».127Luonnos Waseniukselle lähetetystä kirjeestä 30/7 1849. Siihen Wasenius ei suostunut, mutta sivukoko kasvoi ja nelisivuisen (puoliarkkisen) lehden sijasta tehtiin useammin kahdeksansivuista (kokoarkkista) lehteä. Lisäksi Topelius vaati, että lehti oli tuotannon nopeuttamiseksi painettava pikapainokoneella, mutta tämä parannus toteutettiin vasta Wasenius kuoltua 1852, kun lehteä ryhdyttiin painamaan Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran painossa.128Ibid., Gardberg 1973, s. 13.

146 Vaikka toivotut parannukset viipyivät, tilaajakunta laajeni edelleen, ja samalla kasvoi toimittajan kirjoituspalkkio; vuoden 1843 sopimuksessa Topelius määrittelee, että kirjoituspalkkio on suhteutettava tilaajamäärään. Hänen sopimusluonnoksensa on kaukonäköinen: painos kasvoi tasaisesti noin 700:sta hänen ensimmäisenä toimittajanvuotenaan 2 356:een hänen lopettaessaan työnsä 1860. Tuolloin lehti oli ylivoimaisesti Suomen suurin.129Finlands Allmänna Tidningin levikki 1858 oli 1 557, Tommila 1963, s. 330–. – Topelius kertoo, että siihen mennessä, kun hän lopetti työnsä 1860, »oli tilaajamäärä noussut 2.800:een, ja tuloni melkein yhtä moneen hopearuplaan», Elämäkerrallisia muistiinpanoja 1923, s. 98.

147 Topeliuksen teosten julkaisemista ei kirjeenvaihdossa käsitellä (ks. yleiskatsaus jäljempänä).

148 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

Kirjeenvaihto B. A. Thunbergin kanssa

149 B. A. Thunberg 1860-luvulla.

150 Bengt Adolf Thunbergista (1806–1873) tuli vuonna 1833 Waseniuksen kirjakaupan osakas, ja vuonna 1852 hän otti sen haltuunsa yhdessä J. F. Granbergin kanssa. Topeliuksen kanssa kustantamon liikeasioista huolehti käytännössä Thunberg. Hänen aikanaan teosten julkaiseminen oli hyvin vähäistä.

151 Kirjeenvaihto sisältää 22 kirjettä, jotka on lähetetty vuosina 1850–1867: 20 Topeliukselta, kaksi Thunbergilta.130Topeliuksen kirjeistä viisi on kopioitu jäljennöksistä. – Thunbergin kirjeet ja Topeliuksen 17 kirjettä ja jäljennöstä ovat Topelius-kokoelmassa, Kansalliskirjastossa (Helsingissä), sign. 244.53 ja 244.88, kolme Topeliuksen kirjettä ovat Svenska litteratursällskapetin arkistossa, ja Waseniuksen kirjakaupalle osoitettu kirje on Åbo Akademin kirjaston käsikirjoituskokoelmassa. Diaariin on viety 51 miinuskirjettä: 28 Topeliukselta (1848–1868), 23 Thunbergilta (1851–1867).

152 Ensimmäinen Thunbergille kirjoitettu kirje, toukokuulta 1850, käsittelee Hertiginnan af Finland -teosta. Sitä on julkaistu jatkokertomuksena Helsingfors Tidningarissa tammikuusta 1850 lähtien, ja siitä on muokattu uusi versio kirjalaitosta varten.131Jatkokertomusta julkaistiin 16/1–12/6 1850. »Loppuhuomautuksessaan» (HT 15/6 1850) Topelius kertoo, että muun muassa kertomuksen sotahistoria on epätyydyttävää ja että tekstiä on sen vuoksi muokattava. Kirjaversion kerrottiin ilmestyvän juhannukseksi. Topeliuksen kirjoittaessa kirjettään lukematta olivat enää kaksi viimeistä oikaisuvedosarkkia, ja koska hän oli lähdössä Uuteenkaarlepyyhyn kesäksi, hän luovutti vastuun lopusta korjausluvusta Thunbergille. Teoksen julkaisu kuitenkin viivästyi – Hertiginnan af Finland ilmestyy kirjakauppojen mainoksiin vasta 16. marraskuuta 1852.132Viivytys johtui luultavasti siitä, että Thunberg halusi julkaista kirjan sopivasti joulumyyntiin. Ks. myös Pia Forssell, Johdanto, Hertiginnan af Finland och andra historiska noveller, ZTS V, 2013.

153 Useimmat kirjeenvaihdon kirjeet on kirjoitettu kesäkuukausina, jolloin Topelius ei ollut Helsingissä, ja suurin osa niistä (13 kirjettä) on lähetetty Uudestakaarlepyystä. Thunberg saa usein tehtäväkseen hoitaa käytännön asioita – on esimerkiksi lähetettävä rahaa, etsittävä perheelle alivuokralaisia, vietävä Topeliuksen turkki turkkurille ja välitettävä eteenpäin kirjeitä ja uutisia Helsingfors Tidningarin kesätoimittajille.

154 Waseniuksen kustantamo julkaisi lukukirjan Naturens bok painokset 3–5 (1860, 1864 ja 1867), kaksi ensimmäistä painosta Topelius julkaisi omakustanteena. Kirjoituspalkkio oli 400 hopearuplaa painokselta – hyvin alhainen hinta, antaa Topelius ymmärtää muistiinpanoissaan.133ZT–BAT 21/8 1867, Topelius, Elämäkerrallisia muistiinpanoja 1923, s. 210.

155 Heinäkuussa 1864 Thunberg lähetti Topeliukselle Oskar Pletschin lastenkirjan Gute Freundschaft, jonka hän sai tehtäväkseen ruotsintaa, mutta kirjan julkaiseminen ei toteutunut.134BAT–ZT 1/7 1864 ja ZT–BAT 8/7 1864. Kaksi vuotta aiemmin Topelius oli kääntänyt Pletschin teoksen Die Kinderstube, Barndomsbilder (Wasenius ja Bonnier 1862).

156 Marraskuussa 1866 asetettiin Helsingfors Tidningar ja samalla sen omistaja Thunberg konkurssiin. K. E. Holm otti haltuunsa kustannustoiminnan 1867.

157 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

A. C. Öhmanin kustantamo

160 A. C. Öhman 1850-luvulla (valokuva litografian yksityiskohdasta).

161 A. C. Öhmanin kustantamo Porvoossa julkaisi Topeliuksen Ljungblommor I (1845), Finland framställdt i teckningar (1845–1852), Sagor. Första samlingen (1847) sekä Fältskärns berättelser I (1853).

162 Alexander Constantin Öhmanista (1816–1848) tuli jo 13-vuotiaana Helsingin Waseniuksen kirjakaupan apulainen. Kymmenen vuoden kuluttua, 1839, hän perusti Porvooseen oman kirjakaupan, veljensä Johan Edvard Öhmanin rohkaisemana. Veli oli Porvoon ruotsinkielisen kymnaasin lehtori ja kirjastonhoitaja.135Tiedot A. C. Öhmanin toiminnasta ovat peräisin pääasiassa Stig-Björn Nybergiltä, »Den Öhmanska bokhandeln 1839–49», Historiska och litteraturhistoriska studier 57, Helsingfors 1982, s. 81–136. Ks. myös Holger Nohrström, Suomen kustannustoiminta 1933, s. 108–115.

163 Ensimmäisenä kirjakauppiaana Suomessa Öhman kustansi kirjoja ilman omaa kirjapainoa. 1840-luvulla hänestä tuli Suomen tärkeimpiä kustantajia, etenkin sen ansiosta, että hän julkaisi Runebergin teoksia: Julqvällen ja Nadeschda (1841), Hanna (toinen painos 1842), Dikter (1843) ja Kung Fjalar (1844). Hänestä tuli myös Topeliuksen ensimmäinen kustantaja. Niinä kahdeksana vuotena, jotka kustantamo oli A. C. Öhmanin hallussa, se julkaisi 57 kirjaa. Nimekkeet kattavat laajan skaalan: suomalaisen kaunokirjallisuuden lisäksi Öhman julkaisi oppikirjoja, käsikirjoja, lastenkirjoja, uskonnollisia teoksia ja käännöksiä englannista suomeksi ja ruotsiksi.

164 A. C. Öhmanin kuoltua varhain 1848 kustannusliikkeen toiminnasta huolehti lyhyen aikaa hänen veljensä August Mauritz Öhman, kunnes hänkin kuoli 1849. Kustantamon oheen oli tuolloin syntynyt sivuliike, kirjakauppa Helsinkiin.136A. C. Öhman oli hakenut lupaa kustannusliikkeen perustamiseen Helsinkiin 1846. Kustannustoiminnan ja kirjakaupan ottivat hoitaakseen Paavo Tikkanen, joka oli huolehtinut kaupasta alusta saakka, ja Herman Kellgren. Muutaman omistajanvaihdoksen jälkeen kirjakauppa ajautui 1866 konkurssiin. G. W. Edlund osti tuolloin jäljellä olleet painokset ja myi ne oman kustantamonsa nimissä.137Olof Mustelin, »Theodor Sederholm. Publicist och författare, förläggare och boktryckare», Finländska Gestalter V 1966, s. 41–45.

Juhani Aho

170 Juhani Aho, 1886 (kuva: Daniel Nyblin).

171 Teoksen Fältskärns berättelser suomensi Juhani Aho. Välskärin kertomukset julkaisi Werner Söderströmin kustantamo 1896–1898.

172 Juhani Aho (1861–1921) oli 1880-luvulla suomalaisen realismin keskeinen edustaja. Hän tuli tunnetuksi 1884 romaanillaan Rautatie, ja sitä seurasi suosittu sarja Lastuja (1891–1921) – kahdeksan kokoelmaa osittain omaelämäkerrallista impressionistista lyhytproosaa. Useimmat hänen teoksistaan ja suomennoksistaan julkaisi Werner Söderström, kuten myös K. A. Tavaststjernan Hårda tider (Kovina aikoina 1892), Viktor Rydbergin Singoalla (1895) sekä Selma Lagerlöfin teoksen Nils Holgerssons underbara resa genom Sverige (Peukaloisen retket villihanhien kanssa 1906–1907).141Kaksikielinen Aho teki työtä 1890-luvulla suomenkielisen kirjallisuuden ruotsinnosten tason kohottamiseksi ja ehdotti muun muassa, että Svenska litteratursällskapet i Finland kustantaisi ja palkitsisi hyvät suomenkielisten teosten käännökset. Hyvillä käännöksillä suomalaiset kirjailijat saatettaisiin maailmankartalle. Ks. Pirkko Lilius, Suomennoskirjallisuuden historia I 2007, s. 246–247, ja Juhani Aho, »Suomalaisten alkuteosten ruotsintamisesta. Ehdotus Ruotsalaisen Kirjallisuuden Seuralle», Valvoja 18, 1898, s. 73–77.

173 Ahon Topeliukselle kirjoittamista kirjeistä tunnetaan kolme.142Kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa, 244.1, Kansalliskirjastossa Helsingissä. Ensimmäiseen sisältyy Topeliuksen pyytämä runonsäkeistön käännös. Toisessa Aho pyytää Topeliusta kirjoittamaan Taiteilijaseuran joululehteen 1893.

174 Kolmannen kirjeen Aho kirjoitti syksyllä 1894 kustantajiensa Werner Söderströmin ja G. W. Edlundin kilpaillessa siitä, kumpi saisi julkaista Välskärin kertomusten uuden suomennoksen, ja kumpikin toivoi hänen suomentavan sen; siihen mennessä alkuperäisteoksesta oli tehty kaksi vähemmän onnistunutta suomennosta 1853–1867.143Ks. W. Söderströmin ja Topeliuksen kirjeenvaihto. Söderström teki ehdotuksensa maaliskuussa, ja Aho hyväksyi tarjouksen heti; Aho suomensi parhaillaan Topeliuksen laatimaa Aleksanteri II:n muistojulkaisua, jonka Söderström oli tilannut Senaatintorille Helsinkiin pystytetyn keisarin patsaan paljastustilaisuuden kunniaksi. Söderström kertoo, että Aho »kääntää erittäin mielellään Valtioneuvoksen tekstin».144Aho–Söderström 25/3 1894: »Suostun ottamaan Topeliuksen kirjan käännettäväkseni, vaikka minulla on valtiopäivillä runsaasti samallaista työtä.» – Minnesskriften Kejsaren, storfursten Alexander II:s minne den 29 april 1894 af Z. Topelius / Keisarin ja Suuriruhtinaan Aleksanteri II:sen muisto huhtikuun 29 p:nä 1894 (56 s.). – Lainaus kirjeenvaihdosta W. Söderström–ZT 6/4 1894. Kustantajalleen kesäkuussa kirjoittamassaan kirjeessä Aho vahvistaa sopimuksen Välskärin kertomusten suomentamisesta:

175 Olen nyt kuitenkin miettinyt asiata ja kyllähän minä voisin ottaa työn suorittaakseni. Suurihan se on ja sitoo miehensä siihen pitkäksi aikaa. Kyllähän siihen menee noin vuosi ennenkuin kaikki ehtii saada valmiiksi, vaikka levereeraisin 1½ arkkia viikossa. Mitä nyt palkkioon tulee, niin olen ajatellut että painoksen tiheyteen nähden pitäisi saada 40 m. arkilta kuvat tietysti poisluettuna. Jos työtä ei tarvitsisi tehdä aivan forseeratusti, vaan saisin kääntää esim. arkin viikossa, voisi tuota summaa hiukan alentaa. Kyllähän kääntäjiä voisi ehkä saada hiukan halvemmastakin, mutta luulen kuitenkin että nimeni tittelilehdellä jotain vaikuttaa.145J. Aho–W. Söderström 27/6 1894. Aho ilmoittaa ottavansa tehtävän vastaan. Kun työ on laaja ja aikaavievä, hän arvioi sen valmistuvan vuoden sisällä, 1½ arkin viikkovauhdilla. Hän pyytää 40 mk arkilta ja lisää, että halvempiakin kääntäjiä varmasti löytyy, mutta merkitystä lienee myös sillä, että nimiölehdellä on hänen nimensä. Aho tarkentaa seuraavassa Söderströmille kirjoittamassaan kirjeessä, että uskoo voivansa toimittaa 1½–2 arkkia viikossa, JA–WS 3/7 1894.

176 Söderström hyväksyi ehdot, mutta lisää, että kaunokirjallisuuden kääntämisestä on harvoin maksettu niin avokätisesti; koko teoksesta Aho sai 4 800 mk.146»Sinunhan pitäisi olla tyytyväinen, sillä on harvinaista, että kaunokirjallisuuden kääntämisestä maksetaan niin paljon», WS–JA 28/6 1894. Topelius puolestaan katsoi, ettei parempaa kääntäjää ollut mahdollista löytää, »verrattomasti parhain tekijä juuri Välskärin tyyliin», ja hän toistaa useassa kirjeessään, ettei hyväksy ketään muuta. Niinpä G. W. Edlund taivutteli sitkeästi Ahoa tekemään suomennoksen hänen omalle kustantamolleen, mutta kirjeessään Topeliukselle Aho tekee selväksi, että toivoo Söderströmin saavan teoksen julkaisuoikeuden.147Ks. esim. ZT– G. W. Edlund kesäkuu 1894. – Välskärin kertomuksia ilmestyi 1896–1898, Albert Edelfeltin ja Carl Larssonin kuvittamana. Esipuheessa Topelius kirjoittaa: »Monta kieltä on välskäri retkeillessään oppinut. Hän on puhunut suomea, ruotsia, tanskankieltä, saksaa, englantia, ranskaa ja venäjänkieltä. Nyt, kun hän tulee takaisin, tuntee hän itsensä onnelliseksi voidessaan puhua rakasta suomenkieltään niin kansanomaisesti, niin lämpimästi ja sointuvasti kuin ainoastaan Aho voi.»148ZT–W. Söderström 19/10 1895. Ahon suomennos: »Monta kieltä on Välskäri retkeillessään oppinut. Hän on puhunut suomea, ruotsia, tanskankieltä, saksaa, englantia, ranskaa ja venäjänkieltä. Nyt, kun hän tulee takaisin, tuntee hän itsensä onnelliseksi voidessaan puhua rakasta suomenkieltään niin kansanomaisesti, niin lämpimästi ja sointuvasti kuin ainoastaan Aho voi», »Suomalaisille lukijoille», Välskärin kertomuksia I 1896.

177 Topeliuksen kuoltua 1898 Aho suomensi Blad ur min tänkebok, Lehtisiä mietekirjastani, sekä yhden luvun kesken jääneestä novellista »Lejonet och dubbelörnen».149Teoksen Lehtisiä mietekirjastani julkaisi Söderström syksyllä 1898, puoli vuotta ruotsinkielisen painoksen jälkeen. Luku »1:n luku historiallisesta kuvauksesta vuodelta 1808. Kotka ja jalopeura» julkaistiin Werner Söderströmin juhlakirjassa Kirjailija-Albumi 20-vuotisen kustantajatoimen johdosta 1878–1898.

178 Tutustu kirjeevaihtoon täällä.

Johan Bäckvall

179 Johan Bäckvall, luultavasti 1870-luvulla (kuva: C. A. Hårdh).

180 Johan Bäckvall suomensi teokset Naturens bok ja Boken om Vårt Land.

181 Topeliuksen kirjoittamat kansakoulujen ala- ja yläluokkien lukukirjat, Naturens bok ja Boken om Vårt Land, suomensi pappina Rovaniemellä (vuodesta 1842) ja Oulussa (vuodesta 1874) toiminut Johan Bäckvall (1817–1883). Ensimmäinen lukukirja, Luonnon-kirja, ilmestyi 1860, neljä vuotta ruotsinkielisen painoksen jälkeen, ja toinen, Maamme Kirja 1876, vajaa vuosi alkuteoksen jälkeen. Luonnon-kirjan julkaisi Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Maamme Kirjan G. W. Edlund.

182 Bäckvall ja Topelius tutustuivat toisiinsa opiskellessaan Helsingissä; Bäckvall aloitti teologian opintonsa 1839, ja sekä hän että Topelius toimivat aktiivisesti Pohjalaisessa osakunnassa. Kirjeenvaihto alkoi 1844 Bäckvallin työskennellessä apupappina Rovaniemellä. Topelius oli tuolloin Helsingfors Tidningarin toimittaja, ja Bäckvall lähetti usein Pohjois-Suomesta uutisia, jotka Topelius julkaisi lehdessään jokseenkin sanasta sanaan. Bäckvall työskenteli itse Oulun Wiikko-Sanomien toimittajana 1854–1865, ja hänellä oli vahvoja kansallisia ja kansanvalituksellisia tavoitteita.

183 Kirjeitä on säilynyt yhdeksän: kuusi Bäckvallin kirjoittamaa, kolme Topeliuksen, vuosilta 1844–1875.150Kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa, 244.12 ja 244.95, Kansalliskirjastossa Helsingissä. Bäckvallin ja Topeliuksen välinen kirjeenvaihto keskittyy teosten suomentamisvuosiin; puuttuvista kirjeistä (yhteensä 19) lähetettiin 12 Luonnon kirjaa suomennettaessa (1856–1858) ja 11, kun Maamme kirja oli ajankohtainen (1874–1878). Topelius valitsi itse Bäckvallin lukukirjojensa suomentajaksi. Hän arvosti Bäckvallin kykyä kirjoittaa »juuri niin konstailemattomasti ja selkeästi kuin lapsille pitää, jota harva, jos kukaan, pystyy jäljittelemään».151ZT–JB 19/11 1874. Ennen käännöstyön aloittamista Topelius korostaa, että Bäckvall saa vapaat kädet muokata suomenkielistä laitosta, esimerkiksi korvata ruotsinkieliset laulut ja runot vastaavanlaisilla suomenkielisillä, jotka olisivat lapsille tuttuja. Hän pyytää Bäckvallia »sovittamaan suomenkielisen tekstin kielen ja kansan luonteeseen, ja siihenhän sinulla on tarkka korva, niin ettei seurata sananmukaista merkitystä, missä siitä poikkeaminen tuntuu tarpeelliselta, vain perusajatus pysyy samana».152ZT–JB 17/3 1856 ja 8/2 1875.

184 Suomennos, Maamme Kirja, jonka julkaisi, kuten ruotsinkielisen alkuteoksenkin, G. W. Edlundin kustantamo, sai kuitenkin osakseen ankaraa arvostelua, ja seuraavan painoksen korjasi Paavo Cajander.153Ks. selitys G. W. Edlund–ZT 1/3 1876.

185 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

Theodolinda Hahnsson

186 Theodolinda Hahnsson 1870-luvulla (kuva: Charles Riis).

187 Teoksen Evangelium för barnen suomensi Theodolinda Hahnsson. Evankeliumin lapsille julkaisi G. W. Edlundin kustantamo 1893.

188 Theodolinda Hahnsson (1838–1919) oli ensimmäinen naiskirjailija, joka kirjoitti suomeksi ja elätti itsensä kirjoittamisellaan. Hän debytoi 1869 romaanilla Haapakallio, mutta kirjoitti myös novelleja, runoja ja näytelmiä, kaikkia näitä yhteiskunnallisella ja moraalisella paatoksella. Hänen käännöksissään oli hyvin edustettuna lasten- ja nuortenkirjallisuus. Hänen ensimmäinen suomennoksensa Edlundin kustantamolle oli Fredrika Bremerin Familjen H***, Perhe 1882.154Hahnssonista, ks. Pirkko Lilius, »Naiset kääntäjinä 1800-luvun Suomessa», Suomennoskirjallisuuden historia I 2007, s. 178–178.

189 Theodolinda Hahnssonin Topeliukselle lähettämiä kirjeitä tunnetaan neljä, vuosilta 1889–1894.155Kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa 244.23, Kansalliskirjastossa Helsingissä. Elokuussa 1889 hän teki aloitteen teoksen Planeternas skyddslingar suomentamisesta, otti yhteyttä Topeliukseen ja sen jälkeen kustantaja G. W. Edlundiin. Suomennos ilmestyi 1890 otsikolla Tähtien turvatit. Kun Evangelium för barnen -teoksen suomentaminen tuli ajankohtaiseksi, Edlund tarjosi työtä Hahnssonille. Evankeliumi lapsille ilmestyi 1893, samana vuonna kuin sen ruotsinkielinen laitos. Edlund ajatteli antaa Hahnssonin suomennettavaksi myös Fältskärns berättelser, kun suomentaja keväällä 1894 pyysi »jatkuvan luonteista työtä», mutta Hahnssonin pettymykseksi tehtävän sai Juhani Aho (Werner Söderströmin kustantamo).156Ks. GWE–ZT 4/7 1891, T. Hahnsson–ZT 1894, ja johdanto Topeliuksen ja G. W. Edlundin kirjeenvaihtoon.

190 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

Robert Mellin

191 Robert Mellin suomensi Fältskärns berättelser. Välskärin kertomukset 1–5 julkaisi Edlundin kustantamo 1878–1882.

192 Robert Mellin (1826–1880) toimi vuoteen 1864 saakka pappina ja 1866–1874 Oulun Wiikko- Sanomien toimittajana. 50-luvulta lähtien Mellin suomensi suuren määrän kaunokirjallisuutta (muun muassa Jules Verneä ja Quintus Horatius Flaccusta) sekä uskonnollista kirjallisuutta (kuten Martin Lutheria ja John Bunyania).

193 Mellinin Topeliukselle kirjoittamista kirjeistä on säilynyt viisi (1877–1878) ja Topeliuksen Mellinille kirjoittamista yksi.157Mellinin kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa 244.39, Kansalliskirjastossa Helsingissä, Topeliuksen kirjeet ovat Åbo Akademin kirjastossa, Brevsam. Diverse. 21. Kolme Topeliuksen Mellinille kirjoittamaa kirjettä puuttuu (maaliskuu–elokuu 1878).

194 Joulukuussa 1877 Mellin teki aloitteen niiden kahden Välskärin kertomusten osan suomentamisesta, joita ei vielä ollut käännetty; kolme ensimmäistä osaa, Välskärin juttuja 1–3, oli suomennettu 1867 ja 1873.158Välskäärin juttuja 1–2 suomensi K. G. Levander (omakustanne 1867, Edlundin kustantamo 1875) ja kolmannen jakson N. Huovinen (Edlundin kustantamo 1873). Topelius hyväksyi suunnitelman, mutta lisäsi, että jos tuntuisi tarpeelliselta kääntää kaikki osat, kirjailijan kanssa olisi solmittava uusi sopimus.159ZT–Mellin 10/1 1878. Käytyään läpi jo suomennetut osat Mellin piti niitä aivan liian puutteellisina ja pyysi saada kääntää nekin.160Mellin–ZT 30/1 1878.

195 Välskärin kertomuksia 1–5 painettiin 1878–1882 Oulun kirjapaino–osakeyhtiössa, ja kustantajana toimi Edlund.161Tämä käy ilmi kirjeenvaihdosta Mellin–ZT 30/1 1878. Viidennen osan suomensi Mellinin kuoleman 1880 jälkeen Kaarlo Kramsu (1882).

196 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

Aatto Suppanen (1855–1899)

197 Aatto Suppanen 1890-luvulla (kuva: K. E. Ståhlberg).

198 Aatto Suppanen suomensi Talvi-iltain tarinoita ja Lukemisia lapsille.

199 Suppasta pidetään Suomen ensimmäisenä ammattikääntäjänä. Hänestä tuli Werner Söderströmin luottosuomentaja, ja hän käänsi yli 70 nimekettä, muun muassa kunnianhimoisen Yleisen ihmiskunnan historian (Georg Weberin Lehrbuch der Weltgeschichte), joka ilmestyi 32 vihkona 1882–1887. Suurin osa nimekkeistä oli tietokirjoja, mutta Suppanen suomensi myös lastenkirjallisuutta, oppikirjoja ja suuren määrän uskonnollista kirjallisuutta.162Irma Sorvali, »Suppanen, Aatto», ks. www.kansallisbiografia.fi/kb/artikkeli/2850

200 Ensimmäisen Topeliuksen teosten suomennoksensa Suppanen teki G. L. Söderströmille, joka julkaisi suomenkielisen laitoksen teoksesta Vinterqvällar. Talvi-iltain Tarinoitten ensimmäinen osa ilmestyi 1881–1882, toinen 1885–1886.163Vrt. G. L. Söderström–ZT 11/1 1881 ja GLS–ZT 20/2 1885. – Suppasen käännöstä kiitettiin, ks. Valvoja 1/11 1881, s. 20–21, ja Finsk Tidskrift 1886, Tom XXI, s. [128]. Sitten alkoi teoksen Lukemisia lapsille suomentaminen Werner Söderströmille. Suppanen käänsi sadut, mutta runot ja laulut suomensivat muut; osa aineistosta on jokseenkin identtistä K. A. Hougbergin aiemman suomennoksen kanssa.164»Käännöksen kanssa on askaroinut kolme henkeä. Suppanen proosaosan parissa, laulujen kanssa ovat ahertaneet Tamminen ja Vuorinen [Olof Berg]», W. Söderström–ZT 8/12 1886. Käännökset tarkasti Kaarlo Forsman. – Riitta Kuivasmäki panee merkille joitakin yhtäläisyyksiä Hougbergin suomennoksiin, »Vain paras on kyllin hyvää lapsille», Suomennoskirjallisuuden historia I 2007, s. 301. Lukemisia lapsille 1–6 ilmestyi 17 vihkona 1886–1893.165Osat 7–8 suomensi Alli Nissinen 1895–1897. – Suppanen otti tehtäväkseen suomentaa myös Talvi-iltain tarinoitten kolmannen osan, jonka Werner Söderström OY julkaisi 1909.166Ks. Suomennoskirjallisuuden historia I 2007, s. 214–.

201 Kirjeenvaihto sisältää viisi kirjettä: kaksi kirjettä Suppaselta, kaksi Topeliukselta.167Kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa, Kansalliskirjastossa, 244.51 ja 244.88. Kirjeet on päivätty helmi–maaliskuussa 1891, ja ne käsittelevät Lukemisia lapsille -teoksen esipuhetta. Topelius myös ilmaisee tyytyväisyytensä Suppasen satusuomennoksiin.

202 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

Abraham Bohlin

203 Abraham Bohlin ja Topelius keskustelivat 1871 koottujen teosten julkaisemisesta, mutta Bohlin ei julkaissut Topeliuksen teoksia.

204 Vuonna 1844 Lindhin kustannus- ja kirjapainoyhtiöön Örebrohun palkattiin isännöitsijäksi (toimitusjohtajaksi) Abraham Bohlin (1810–1890). Tämä Johan Lindhin (1723–1783) vuonna 1752 perustama kustannusliike julkaisi kaikenlaisia kirjoja virsikirjoista ja katekismuksista ajanvietekirjallisuuteen, ja 1800-luvun alkupuolella se oli Ruotsin suurin. Vuonna 1856 Bohlinista tuli yrityksen osakas, ja kuuden vuoden kuluttua hän laajensi toimintaansa kirjakaupan alalle.168Bohlin aloitti uransa kirja-alalla Karlstadissa 1827 ryhtymällä 17-vuotiaana kirjakaupan hoitajaksi. Kuuden vuoden kuluttua hän perusti oman kirjakaupan ja lainakirjaston Norrköpingiin, ja vuodesta 1837 lähtien hän työskenteli kustantamon apulaisena ja kirjailijana Uppsalassa ja Tukholmassa (Bertil Boethius, Svenskt biografiskt lexikon, nettiversio).

205 Bohlinin tavoitteena oli tehdä yrityksestään johtava kulttuurikustantamo. Hän ryhtyi panostamaan tunnustettuihin ruotsiksi kirjoittaviin kirjailijoihin. Koottuja teoksia ilmestyi muun muassa P. D. A. Atterbomilta, Fredrika Bremeriltä, J. L. Runebergiltä ja B. E. Malmströmiltä. Samanaikaisesti kustannusliike jatkoi V. F. Palmbladin aloittamaa Biographiskt lexicon öfver namnkunnige svenska män -teoksen julkaisemista.1691840-luvun alussa V. F. Palmblad myi Uppsalassa kustannusliikkeensä Lindhin kustantamolle sillä ehdolla, että biografisen hakuteoksen Biografiskt lexikon painamista jatkettaisiin Uppsalassa. Palmbladin kuoleman 1852 jälkeen painaminen siirrettiin Örebrohon (SBL).

206 Vuonna 1867 Abraham Bohlin otti vastuulleen koko yrityksen, minkä jälkeen se julkaisi teoksensa hänen nimissään. Jo seuraavana vuonna hän kuitenkin ryhtyi supistamaan sen toimintaa: hänen näkönsä heikkeni huomattavasti, ja hän kertoo Topeliukselle (1871) olevansa miltei sokea. Tammikuussa 1868 hän myi tukholmalaisille Frans ja Gottfried Beijerille kustannustoiminnan, ja kolmen vuoden kuluttua painon ja kirjakaupan.170Viimeinen kustanne Lindhin nimellä ilmestyi 1867. Topeliuksen teosten julkaisemisesta keskusteltaessa kustantamosta vastasivat siis Beijerin veljekset.

Kirjeenvaihto Abraham Bohlinin kanssa

207 Abraham Bohlinin ja Topeliuksen välinen säilynyt kirjeenvaihto sisältää kolme kirjettä: kaksi Bohlinilta (1871) ja yhden Topeliukselta (1872).171Bohlin luovutti osan Lindhin kustantamon kirjeenvaihdosta Kuninkaalliseen kirjastoon Tukholmaan, missä ovat myös tässä mainitut Topeliukselta tulleet kirjeet. Bohlinin kaksi kirjettä sekä Topeliuksen kirjeluonnos ja jäljennös ovat Topelius-kokoelmassa, Kansalliskirjastossa Helsingissä (Bohlinin kirjeet 244.8, Topeliuksen luonnos ja itse tehty jäljennös 244.72.). Topeliuksen ensimmäinen Bohlinille lähettämä kirje, tammikuulta 1871, puuttuu.

208 Topelius ja Bohlin tapasivat Marstrandissa kesällä 1862, ja Topeliuksen kirjakauppias B. A. Thunbergille lähettämästä kirjeestä ilmenee, että Bohlin oli tuolloin »ehdottanut kustannusliiketoimia».172Topelius lisää: »Ehkä annan novellini Bolinille», ZT– B. A. Thunberg 30/6 1862. Ks. myös Bohlin–ZT 15/5 1871. Miltei kymmenen vuoden kuluttua, maaliskuussa 1871, Bohlin kirjoitti Topeliukselle ja pyysi häneltä tekstiä sarjaan Böcker för hemmet.173Ks. Bohlin–ZT 29/3 1871. Topeliuksen vastauskirje puuttuu, mutta Bohlinin seuraavasta, 15. toukokuuta päivätystä kirjeestä ilmenee, että Topelius ehdotti hänelle koottujen teosten julkaisemista: »Koottujen teosten julkaiseminen olisi minulle mieleistä, hyvin mieleistä.» Bohlin uskoo niiden julkaisemisen olevan taloudellisesti kannattavaa, mutta toivoo tarkempia tietoja laajuudesta ja sisällöstä.

209 Topelius olisi näihin aikoihin ollut innokas julkaisemaan kootut teoksensa. Noin kuukautta ennen kuin hän kirjoitti asiasta Bohlinille, hän oli jo esittänyt ajatuksen tästä kustantajalleen Albert Bonnierille, jolla oli kustannusoikeudet teoksiin Fältskärns berättelser ja Läsning för barn 1–3: »En ole vielä tutkinut, miten tämä asia olisi hoidettava, jotta keskinäiset etumme yhdistyisivät, niin että toisaalta herra Bonnier saisi voittoa ja että toisaalta kirjoituspalkkiosta tulisi minun perheelleni kestävää pääomaa, samalla tavoin kuin Wetterberghin myydessä työnsä 10,000 riikintaalarilla.»174ZT–A. Bonnier 2/4 1871. Bohlin julkaisi C. A. Wetterberghin Samlade skrifter, kootut teokset, 1869–1874 (sarjassa Böcker för hemmet), ja runsas kirjoituspalkkio ilmeisesti houkutteli Topeliusta. Kun Bohlin otti häneen yhteyttä, hän otti tilaisuudesta vaarin ja esitteli Bohlinille julkaisusuunnitelman. Kolmen kuukauden kuluttua Topelius lähetti Bonnierille seikkaperäisen julkaisusuunnitelman ja mainitsi samalla saaneensa tarjouksen toiseltakin ruotsalaiskustantajalta.175»Sillä minun ei pidä salata sitä, että Suomesta tulleiden tarjousten lisäksi olen saanut tarjouksen koko kokoelmasta myös eräältä ruotsalaiselta kustannusliikkeeltä. Luonnollisesti vanhalla kustantajallani on etuoikeus, ennen muita, yhtäläisin ehdoin.», ZT–Albert Bonnier 12/6 1871. Ks. myös johdanto Topeliuksen ja Bonnierin kirjeenvaihtoon.

210 Topeliuksen säilynyt kirje on päivätty vuoden kuluttua kirjeenvaihdon alkamisesta. Hän kiittää siinä Bohlinia tämän hänelle lähettämästä F. M. Franzénin runoteoksesta Valda dikter ja ilmoittaa, että koottujen teosten julkaisuajatus on pantu toistaiseksi jäihin, sillä hänellä ei ole »aikaa tehdä tarvittavaa valikoimista ja siihen kuuluvaa siistimistä».176ZT–A. Bohlin 17/6 1872. Topeliuksen kootut teokset, Samlade skrifter, ilmestyivät postuumisti Albert Bonnierin julkaisemina ja osapainoksena G. W. Edlundilta Helsingistä.

211 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

Cammermeyers boghandel

282 Novellin Ljungars saga julkaisi 1897 kristianialainen Cammermeyerin kustantamo Hj. Gleditschin norjantamana.

283 Albert Cammermeyer (1838–1893) oli Norjan kirjakauppa- ja kustannustoimen edelläkävijöitä. Hänen 1867 perustettu lajittelukirjakauppansa Kristianiassa oli 1870-luvulla Pohjolan suurin, ja 1880-luvun lopulla hänen kustannusliikkeensä kykeni ainoana kilpailemaan tanskalaisten alan yritysten kanssa.

284 Vuonna 1888 Cammermeyer siirsi kirjakaupan kolmelle työtoverilleen ja keskittyi kustannustoimintaan. Kun hän kahden vuoden kuluttua luopui liikkeestään, sen ottivat haltuunsa tanskalaiset Wilhelm L. Wulff ja Hjalmar Bigler. Jonkin ajan kuluttua Wulff myi osuutensa ruotsalaiselle Lars Swanströmille, joka oli tuolloin tukholmalaisen Hasse Tullbergin kustantamon kiertävä asiamies. 1890-luvulla kustannusliike kukoisti Swanströmin johtaessa sitä. Swanström panosti tietoisesti markkinointiin, ryhtyi yhteistyöhön useiden norjalaisten kirjailijoiden kanssa, julkaisi erilaisia kirjasarjoja ja harjoitti kirjavälitystä koko maassa. Vuonna 1906 kustannusliike myytiin tanskalaiselle yritykselle nimeltä Gyldendalske Boghandel, Nordisk Forlag, mutta Swanström jatkoi edelleen työtään sen johtajana.296Ks. Norsk biografisk Leksikon http://nbl.snl.no/Alb._Cammermeyer/utdypning

Topeliuksen kirjeenvaihto Cammermeyers boghandelin kanssa

285 Kirjeenvaihto sisältää neljä kirjettä, joista kolme on Topeliukselle lähetettyjä (1894–1897).297Cammermeyerin kustantamolta tulleet kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa, 244.9–10, Kansalliskirjastossa Helsingissä ja Topeliuksen kirjoittamat kirjeet Norjan kansalliskirjastossa (Nasjonalbiblioteket) Oslossa. Kirjeet on allekirjoitettu yrityksen nimellä, mutta on epäselvää, kenen kädessä kynä on ollut. Lisäksi puuttuu neljä kirjettä, muun muassa kaksi ensimmäistä, vuodelta 1888. Topeliuksen kirjediaarista ilmenee, että Albert Cammermeyer pyysi tuolloin lupaa kahden sadun kääntämiseen »kansankirjaseen», mihin Topelius suostui.298Cammermeyerin kirje on saapunut 28/2 1888, ja vastauskirje on päivätty 1/3 1888. Topeliukseen otti todennäköisesti yhteyttä Albert Cammermeyer. »Kansankirjasta» ei ole täsmennetty.

286 Tammikuussa 1894 kustannusliike tiedusteli, saisiko se julkaista teoksen Evangelium för barnen. Loppujen lopuksi tanskannoksen Evangelium for Børn (1894) julkaisi kuitenkin kööpenhaminalainen kustantaja G. E. C. Gad, joka oli pyytänyt julkaisuoikeutta muutamaa viikkoa aiemmin.299Alb. Cammermeyers boghandel–ZT 5/1 1894. – Topelius oletti, että kirjan kääntäisi Rolfsen; diaarissa kirje on mainittu Rolfsenilta tulleeksi (»haluaa julkaista norjalais-tanskalaisen painoksen Evankeliumista»). Topelius mainitsi Cammermeyerin ja Rolfsenin (»Herrerne Cammermeyer og Nord Rolfsen») tarjouksesta Gadille, joka vastaa: »nævnte Herrer ville sikkert træde tilbage, naar de erfarer, at der udkommer en af Forfatteren autoriseret dansk norsk Oversættelse» ( G. E. C. Gad–ZT 9/2 1894).

287 Helmikuussa 1897 Cammermeyers boghandel otti yhteyttä Albert Bonnieriin pyytäen käännösoikeutta teoksen Vinterqvällar III (1896) novelliin »Ljungars saga».300Cammermeyerin tiedustelu ei ole säilynyt. Bonnier vastaa, että Topelius »on säilyttänyt itsellään päätösvallan vieraille kielille tehdyistä käännöksistä», ja esittää asian Topeliukselle, joka kertoo Bonnierille saaneensa lokakuussa samanlaisen kyselyn Fr. Winkel Hornilta Kööpenhaminasta: »Vastasin, että hänen pitäisi ensin lukea kirja ennen kuin hän päättäisi sen kääntämisestä, sillä se sijoittuu Kristian II:n aikaan ja sen vuoksi, kuten on tapana, esittää Suomessa olleet tanskalaiset vihollisina. Tämän vastauksen jälkeen ei sitten ole kuulunut tarjousta, joten oletan hänen luopuneen kirjan kustantamisesta pelätessään, ettei kirjasta tulisi Tanskassa suosittu.»301Bonnier–Cammermeyers boghandel 20/2 1897 (hektografikopio, Copiebok 13, Bonnierin kustantamon arkisto). Bonnier kirjoittaa Topeliukselle: »Olen saanut tänään tiedustelun Kristianiassa toimivalta kirjakauppayritykseltä – Cammermeyers Boghandel – millä ehdoilla saisi oikeuden kääntää romaanin »Ljungars Saga» norjalaista – ja mahdollisesti tanskalaista – laitosta varten. Luonnollisesti vastasin hänelle, että ilmoittaisin Sinulle hänen tiedustelustaan – mutta ettei olisi epätodennäköistä, että Sinä kunnioituksesta (af égard) useitten teostesi (Fältskärn, Planetarnes Skyddslingar) aiempaa kööpenhaminalaista kustantajaa kohtaan ensi sijassa haluaisit kuulla, eikö hän (nykyinen Nordiska Förlaget = Ernst Bojesen, joka on ottanut hoitoonsa kaikki Philipsenin kustantamot) haluaisi harkita sitä! Lisäksi olen lähettänyt siitä kyselyn Bojesenille.» (Bonnier–ZT 20/2 1897). ZT–A. Bonnier 24/2 1897.

288 Bonnier ilmoitti Cammermeyerin kustantamolle Topeliuksen hyväksyvän »Ljungars sagan» tanskantamisen ja esitti varauksen siitä, miten tanskalaisia on siinä kuvattu.302Bonnier–Cammermeyer 27/2 1897: »haluan kuitenkin saattaa tietoonne, että kertomus sijoittuu Kristian II:n aikaan ja seuraa perinnettä, jossa Suomessa olleet tanskalaiset esitetään vihollisina. Häntä askarruttaa nyt se, missä määrin tämä seikka voi häiritä kirjan levitystä, ellei Norjassa, niin ainakin Tanskassa. Ellette Te pelkää tätä, ei hänellä ole mitään sitä vastaan, että te saatte sen kustannettavaksenne – mistä on tosin aiemmin kysellyt myös Tri Winckel-Horn Kööpenhaminasta – mutta hänestä ei ole kuulunut mitään, sen jälkeen kun hän on tiedustellut siitä kyseisessä viestissä.» (hektorgrafikopio, Copiebok 12, s. 585). Lisäksi hän kertoi saaneensa Topeliukselta valtakirjan sopimuksen solmimiseen ja tarjosi myös »upean kansikuvan kohtuullisilla ehdoilla».303Ibid. Kustantamon 23/3 1897 päivätty käännösoikeutta käsittelevä kirje Topeliukselle lähetettiin Bonnierin kautta, ja 7/4 Topelius lähetti suostumuksensa suoraan kustantamolle. Kirjoituspalkkio välitettiin Bonnierin kautta: 10 kruunua/arkki, yhteensä 190 kruunua, mitä Bonnier pitää »epätavallisen alhaisena summana».304Cammermeyers boghandel–Bonnier 31/3 1897: »I besiddelse af Deres ærede af 27:de d. oversendes vedlagt i anvisning n:o 214.367 c/o Vaikealukuinen: käsiala ’Stockholms Enskilda Bank’ kr. 190,00 som oversættelseshonorar for hr. statsraad. prof. Z Topelius bog ’Ljungars saga.’ og imødeser kvittering før beløbet ledsaget af bevidnelse til autoriseret oversættelsesret.» Kirje on Topelius-kokoelmassa, KK, Helsinki. – Bonnierin lainaus hektografikopiosta AB–Cammermeyer 27/3 1897. Ljungars saga ilmestyi 1897 Hj. Gleditschin käännöksenä.305Topeliuksen ja Gleditschin välistä kirjeenvaihtoa ei ole saatavilla.

289 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

F. H. Eibes boghandel

290 F. H. Eibe

291 Teokset Vinterqvällar I–II julkaisi kööpenhaminalainen F. H. Eiben kustantamo nimellä Fra det høje Nord 1882–1885, Fr. Winkel Hornin tanskannoksena.

292 Frederik (Frits) Henrik Eibe (1816–1871) avasi 1845 Kööpenhaminaan kirjakaupan ja kustannusliikkeen, keskittyen yliopistojen ja koulujen oppikirjoihin – hänen liiketoimintansa kukoisti, sillä hänellä oli hyvät suhteet yliopistolle. Eibe julkaisi muun muassa Charles Dickensin koottujen teosten tanskannoksen ja Christian Hostrupin huvinäytelmiä.

293 Eiben kuoltua yhtiöstä vastasi muun muassa kirjakauppias Th. Reitzel ja vuodesta 1876 lähtien Rasmus Petersen. Syksyllä 1880 yritykset otti haltuunsa Eiben poika Carl Frederik Eibe (1855–1913), joka oli ollut kustantaja G. E. C. Gadin opissa.

294 Vuonna 1894 kustannusliikkeestä tuli osa vasta perustettua Boghandlerforeningens Kommissionsanstaltia, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Dansk Boghandleres Kommissionsanstalt, DBK.

Topeliuksen kirjeenvaihto F. H. Eiben kustantamon kanssa

295 Kirjeenvaihto sisältää viisi Eiben kustantamon kirjettä Topeliukselle (1882–1883) ja yhden kirjeen Topeliukselta Eibelle. Kuusi Topeliuksen kirjoittamaa kirjettä puuttuu. Kustannusliikkeeltä tulleet kirjeet on kirjoittanut Carl Frederik Eibe.306Kustantamon kolme ensimmäistä kirjettä on allekirjoitettu kustantamon nimellä F. H. Eibe, kaksi viimeistä on allekirjoittanut C. F. Eibe, käsiala on sama. Kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa Kansalliskirjastossa Helsingissä (244.16 ja 244.77). Topeliuksen kirje on hänen itsensä jäljentämä. Kirjeiden puuttuminen ilmenee Topeliuksen kirjediaarista.

296 Keväällä 1881 käännöksensä Feltlægens Historier valmistuttua (Philipsenin kustantamo 1881–1882) kirjailija ja kääntäjä Fr. Winkel Horn teki aloitteen Vinterqvällar-teoksen kääntämisestä. Ensin hän tarjosi käännöstyötä Philipsenille, mutta kun vastausta ei kuulunut, hän kääntyi kustantaja C. F. Eiben puoleen, ja tämä otti tehtäväkseen teoksen julkaisemisen ja ryhtyi tammikuussa 1882 neuvottelemaan asiasta Topeliuksen kanssa.307Eibe lähetti ensimmäisen kirjeensä Topeliukselle kesällä 1880, mutta se ei tullut perille (Eibe–ZT 3/1 1882). Ks. johdanto kirjeenvaihtoon kääntäjä Frederik Winkel Hornin kanssa.

297 Joulukuussa Topelius oli kuitenkin saanut tarjouksen Eugène Hanssenilta Norjasta. Hanssen tarjosi teoksesta 25 kruunua arkilta, kun Eibe tarjosi 10 kruunua.308Hanssen kirjoittaa tekijänpalkkiosta: »den Pris, tror jeg, der i almindelighed gives norske Digtere af svenske Forlægger» EH–ZT 29/11 1881. Hanssen ei tarjouksessaan ollut kuitenkaan ottanut huomioon kustantajaksi kaavailtua P. T. Mallingia, jonka mielestä palkkio oli liian suuri, mutta Hanssenin tarjous sai ilmeisesti Topeliuksen pyrkimään palkkion korottamiseen.309Hanssen–ZT 8/1 1882: »Jeg har skrevet til Malling. Han synes, at 25 Kr pr Originalark er noget meget, naar det skal være kun for 1:e Oplag.» – Topeliuksen Eibelle kirjoittama kirje puuttuu, mutta sen sisältö käy selville Eiben vastauskirjeestä 1/2 1882. P. T. Malling julkaisi käännöksen Læsning for Børn 1876–1885. Eibe suostui korottamaan palkkiota 15 kruunuun arkilta (1 500 kruunuun teoksen neljältä osalta), mutta huomauttaa, että tämä on huomattavasti enemmän kuin mitä sekä Philipsen että Bonnier olivat maksaneet, kun otetaan huomioon julkaistujen kappaleitten lukumäärä.310Vinterqvällar 1–2 -teoksista Topelius sai 1 500 kruunua eli 375 kruunua sen jokaisesta osasta. Mallings boghandel maksoi saman arkkipalkkion Læsning for Børn -teoksesta 1876–1885. Ennen kuin ensimmäisen osan toinen painos julkaistiin 1882, Eibe tarjosi kuitenkin samaa palkkiota, 375 kruunua.

298 Teoksen Vinterqvällar I–II tanskannos ilmestyi viisiosaisena 1882–1885 nimellä Fra det høje Nord.311Vrt. alkuperäispainosta Vinterqvällar – se koostuu kahdesta jaksosta, joissa kummassakin on kaksi osaa. Novellien järjestys on toinen kuin Vinterqvällar-teoksessa. Kolmas painos teoksesta Fra det høje Nord 1–5 ilmestyi Valdemar Andersenin kuvittamana 1908. – Teoksen Vinterqvällar III (1889) käännöksestä lisää luvussa, jossa käsitellään Topeliuksen kirjeenvaihtoa Winkel Hornin kanssa.

299 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

G. E. C. Gad

300 G. E. C. Gad

301 G. E. C. Gadin kustantamo Kööpenhaminassa julkaisi teoksen Evangelium for Børn 1894 Axel Güntelbergin tanskannoksena.

302 Työskenneltyään kymmenen vuotta Gyldendalske boghandelissa Gottlieb Ernst Clausen Gad (1830–1906) perusti 1855 Kööpenhaminaan oman kirjakaupan. Seuraavana vuonna hänestä tuli uuden Forlagsbureauet-julkaisuyhtiön johtaja, ja hänen aikanaan se julkaisi useita merkittäviä teoksia, kuten Nordisk Conversations-Lexicon, Traps Danmark sekä Illustreret Tidende -viikkolehteä. Gadilla oli läheiset suhteet akateemiseen maailmaan, ja 1882 hänestä tuli yliopistokirjakauppias. Vuonna 1893 Gad lunasti Forlagsbureauetin osakkaan Jacob Hegelin osuuden ja siirsi samalla tämän yrityksen julkaisutoiminnan omalle kustannusliikkeelleen.312http://www.denstoredanske.dk/Dansk_Biografisk_Leksikon/Medier/Boghandler/G. E.C._Gad?highlight=gad

Topeliuksen kirjeenvaihto G. E. C. Gadin kanssa

303 Tallella on viisi G. E. C. Gadin Topeliukselle kirjoittamaa kirjettä (1893–1894), mutta sen sijaan ei ainuttakaan Topeliuksen Gadille kirjoittamista neljästä kirjeestä.313Gadilta tulleet kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa 244.22, Kansalliskirjastossa Helsingissä. Gadille lähettämänsä kirjeet Topelius on merkinnyt kirjediaariinsa.

304 Gad otti yhteyttä Topeliukseen joulukuussa 1893 kysellen G. W. Edlundin kustantamon samana vuonna julkaisemasta Evangelium för barnen -teoksesta.314Gad–ZT 23/12 1893. 3 000 kappaleesta hän tarjoaa 150 + 150 kruunun käännöspalkkiota: jos kirjasta ilmestyisi vuoden aikana toinen tanskannos, palkkiosta maksettaisiin vain puolet.315»Naar Bekjendtgjørelse om at en dansk norsk autoriseret Oversættelse vil udkomme, er det sandsynligt, at der ikke vil udkomme nogen Konkurrence, men sikker derpaa kan man ikke være, og Hr Statsraaden vil formentligen finde det naturligt, at jeg i saa Tilfælde kun betaler det halve Honorar.» Gad–ZT 26/1 1894. Puuttuvassa vastauskirjeessään Topelius ilmoittaa, että hän »torjuu ehdollisen palkkion», mihin Gad suostuu: »efterat jeg erfarer, at det er Herrerne Cammermeyer og Nord Rolfsen, der samtidig med mig have tilskrevet Dem angaaende Oversættelsen af ’Evangelium for Barnen’, frygter jeg ikke for nogen Konkurrence; thi nævnte Herrer ville sikkert træde tilbage, naar de erfarer, at der udkommer en af Forfatteren autoriseret dansk norsk Oversættelse.»316Merkintä Topeliuksen kirjediaarissa 6/2 1894; Gad–ZT 9/2 1894. Cammermeyerin kustantamo Kristianiasta lähetti tiedustelun käännöksestä 5/1 1894. Näin ollen Gad maksoi 300 kruunua toukokuussa 1894, kun Evangelium for Børn ilmestyi. Sen tanskansi Gadin vävy, kapteeni Axel Güntelberg.317Tiedossa on kaksi Güntelbergin Topeliukselle lähettämää kirjettä.

305 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

C. W. K. Gleerup

306 Gleerupin kustantamolta Topelius sai 1876 kyselyn lukukirjan laatimisesta Ruotsia varten. Suunnitelma ei toteutunut.

307 Tanskalaissyntyinen Christian Wilhelm Kühl Gleerup (1800–1871) avasi 1820 Lundiin kirjakaupan ja laajensi sen jälkeen yritystään kirjojen julkaisemiseen. Hänen kuoltuaan 1871 toiminnasta ryhtyi vastaamaan hänen poikansa Jacob Gleerup (1834–1914). Painopiste oli oppikirjoissa ja tieteellisessä kirjallisuudessa: Gleerupista tuli pian yliopistonkirjakauppa ja vähitellen yksi Ruotsin suurimmista kirjakauppayrityksistä. Kielitieteellä oli vahva asema, ja kustannusliike julkaisi esimerkiksi »Arkiv för nordisk filologi» -aikakauslehteä ja vuodesta 1893 lähtien Ruotsin akatemian sanakirjaa Ordbok öfver svenska språket. Toinen tärkeä alue oli hartauskirjallisuus. Kaunokirjallisuus sen sijaan oli hyvin niukasti edustettuna, mutta kustannusliike julkaisi Shakespearea C. A. Hagbergin ruotsinnoksena.318Ks. Bengt Hildebrand »Christian Gleerup» ja Bror Olsson, »Jacob D. Gleerup», Svenskt biografiskt lexikon.

Topeliuksen kirjeenvaihto C. W. K. Gleerupin kustantamon kanssa

308 Lokakuussa 1876 Topelius sai C. W. K. Gleerupin yritykseltä tiedustelun, haluaisiko hän laatia Naturens bok (1856) ja Boken om Vårt Land (1875) -teosten pohjalta lukukirjan Ruotsia varten, »mutta muuttaen sisältöä jonkin verran niin, että se soveltuisi meidän oloihimme».319Kirje on Topelius-kokoelmassa 244.21, Kansalliskirjastossa Helsingissä. Toukokuussa 1856 Topelius on saanut kirjeen Gleerupilta, »kirja mukana» (Topeliuksen kirjediaari). Kirje on luultavasti Jacob Gleerupin kirjoittama. Vastauskirje ei ole säilynyt, mutta Topelius mainitsee asiasta kirjoittaessaan Albert Bonnierille: »Luottamuksellinen viesti: Gleerup Lundista kysyy, haluanko tehdä heidän yritykselleen Lukukirjan Ruotsia varten saman suunnitelman mukaan kuin kirjat Naturens bok ja Boken om Wårt Land. Minulla ei tietenkään ole sen paremmin aikaa kuin kykyäkään ryhtyä tällaiseen työhön yksin, mutta ehdotus kiinnostaa minua, ja jos löydän ruotsalaisen, joka hallitsee Ruotsin yhtä hyvin kuin minä Suomen, niin voin hyvinkin ryhtyä yhteistyöhön. Mitä sanoo tähän ystäväni Bonnier?»320ZT–Albert Bonnier 25/10 1876. Topeliuksen Gleerupille kirjoittama kirje on päivätty 28/11 1876 (kirjediaari).

309 Bonnier vastaa, ettei ehdotus ollut yllättävä: tyytymättömyys olemassa olleeseen, kouluissa vuodesta 1868 lähtien käytettyyn kirjaan Läsebok för folkskolan oli yleistä.321Albert Bonnier–Zacharias Topelius 1/11 1876. Lukukirjan Läsebok för folkskolan julkaisi P. A. Norstedtin kustantamo. Ajatuksesta mukauttaa Boken om Vårt Land Ruotsin oloihin Bonnier ja Topelius keskustelivat myöhemmin 1889–1890, mutta suunnitelma ei toteutunut – lähinnä tarvitun laajan ja aikaavievän muokkaustyön vuoksi.322Myös Bonnier oli jo aiemmin esittänyt Naturens bok -teoksen muokkaamista ruotsalaisia lukijoita varten (A. Bonnier– ZT 18/7 1870).

310 Avaa kirje tästä.

Jansen, Mcclurg & Company

311 Jansen, McClurg & Co julkaisi englanninnoksen teoksesta Fältskärns berättelser. The Surgeon’s Stories. A series of Swedish Historical Romances in 6 Cycles ilmestyi 1883–1884.

312 E. L. Jansen, A. C. McClurg ja F. B. Smith perustivat 1872 Chicagoon kustannusliikkeen Jansen, McClurg & Co. 1880-luvulla yritys panosti menestyksekkäästi kirjojen levitykseen ja julkaisi 1880–1929 kuukausittain kirjallista aikakauslehteä The Dial. Vuonna 1886 kustannusliike muutti nimensä, ja siitä tuli A. C. McClurg & Co.

Topeliuksen kirjeenvaihto Jansen, McClurg & Co:n kanssa

313 Kustannusliikkeen Topeliukselle kirjoittamia kirjeitä on säilynyt neljä (1882–1883) sekä yksi Topeliuksen kirjoittama kirjeluonnos (käännös on jonkun muun laatima).323Jansen, McClurg & Co:n kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa 244.28, samoin jonkun toisen kirjoittama luonnos (Kansalliskirjasto, Helsinki). Topelius lähetti kirjeen 12/9 1883, kirjediaarin mukaan. Kirjeet on allekirjoittanut kustannusliike, mutta on epäselvää, kuka on pidellyt kynää. Kateissa on yksi kustannusliikkeen kirjoittama kirje.

314 Ensimmäisen kirjeensä Jansen, McClurg & Co lähetti Topeliukselle joulukuussa 1882, kun teoksen Fältskärns berättelser ensimmäinen jakso oli tullut painosta: The Surgeon’s Stories. Times of Gustaf Adolf. Käännöksen kustannusliike oli ostanut Mary Brownilta ja Selma Borgilta, mutta kun se oli arvioitu käyttökelvottomaksi –»worthless – indeed, far worse than worthless» – oli käytetty toista kääntäjää.324Lainaus Jansen, McClurg & Co–ZT 8/10 1883. Kirjassa ei mainita kääntäjän nimeä.– Selma Borgin ja Mary Brownin käännöksen, The surgeon’s stories, [1.] »Gustave Adolf and the Thirty years’ war», oli julkaissut 1872 G. W. Carlton & Co (New York), Porter & Coates (Philadelphia) sekä A. Bonnier (Tukholma). Brown vaati silloin käsikirjoituksensa palauttamista, mihin kustannusliike ei suostunut, ellei Brown maksaisi takaisin käännöspalkkiota, 900 dollaria. Vuodesta 1882 lähtien Brown uhkasi Jansen & McClurgia oikeusjutulla, minkä johdosta kustannusliike kirjoitti Topeliukselle ja kertoi oman näkemyksensä kiistasta.325Jansen, McClurg & Co–ZT 13/12 1882 ja 8/10 1883. Ks. johdanto <Mary Brown> ja <Selma Borg>. Topelius puolestaan koki »istuneensa kahden tuolin väliin» Brownin odottaessa hänen hyväksyntäänsä.326ZT–A. Bonnier 27/12 1883. Ks. myös ZT–Jansen, McClurg & Co 12/9 1883.

315 Kun Albert Bonnierilla oli kustannusoikeus Fältskärns berättelser -teokseen, hänkin joutui mukaan »sotkuiseen vyyhteen», jota Topelius ja Bonnier usein sivusivat kirjeenvaihdossaan.327Lainaus AB–ZT 16/1 1883. Bonnierilla oli yhteyksiä kyseiseen kustantamoon ja Browniin.

316 Toisen jakson nimetön käännös Times of battle and rest lähetettiin Topeliukselle syksyllä 1883. Seuraavana vuonna ilmestyivät muut jaksot: Times of Charles XII, Times of Frederick I, Times of Linnæus ja Times of Alchemy (1884).328Teoksen Times of battle and rest toinen painos ilmestyi 1891. – Englanninnoksen tekivät 1901 myös Sophie Öhrwall ja Herbert Arnold, The king’s ring. Being a romance of the days of Gustavus Adolphus and the Thirty Years’ war, London: Jarrold & Sons.

317 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

P. T. Mallings boghandel

318 P. T. Malling

319 P. T. Mallings Boghandel Kristianiassa julkaisi neliosaisen Nordahl Rolfsenin tanskannoksen Læsning for Børn 1876–1885.

320 Peter Tidemand Malling (1807–1878) oli Norjassa kirja-alan edelläkävijöitä. Mallingin kustantamo Kristianiassa oli 1840-luvulla maan suurin ja julkaisi noin 40 nimekettä vuodessa. Valikoima oli laaja ja sisälsi koulukirjoja, norjan sanakirjan Norsk ordbog, norjalaisen almanakan, tieteellistä kirjallisuutta sekä useita Henrik Wergelandin ja Ivar Aasenin teoksia. Perustettaessa Den norske Bokhandlerforeningia vuonna 1851 Malling oli yksi aloitteentekijöistä.

321 Kirjapaino myytiin 1875, mutta se jatkoi toimintaansa nimellä Det Mallingske Bogtrykkeri. Mallingin kuoleman jälkeen 1878 kustantamon ja kirjakaupan ottivat hoitoonsa hänen työntekijänsä Georg Kristian Johannessen ja Carl Petersen.329Tiedot tästä kustannusliikkeestä ovat peräisin teoksista Norsk biografisk leksikon ja Norsk Forfatter-Lexikon 1814–1880. Vuonna 1881 Petersen luopui yrityksestä, ja Mallingin kirjakaupasta ryhtyi vastaamaan Johannessen, joka otti samalla sukunimen Parmann.

Topeliuksen ja P. T. Mallings Boghandelin kirjeenvaihto

322 Mallingin kustantamon lähettämistä kirjeistä on säilynyt kaksi, vuosilta 1879 ja 1886, Topeliuksen kirjeistä ei yhtään.330Mallingin kustantamolta tulleet kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa 244.37, Kansalliskirjastossa Helsingissä. Ainakin seitsemän kirjettä puuttuu: kolme kustantamon ja neljä Topeliuksen lähettämää. Kustantamon kirjeet on allekirjoitettu yrityksen nimellä, ja todennäköisesti ne ovat  G.Kr. Johannessen Parmannin kirjoittamia.

323 P. T. Malling oli 1870-luvun puolivälissä pyytänyt kirjailija ja kääntäjä Nordahl Rolfsenia laatimaan lastenkirjasarjan, johon olisi norjannettu parhain ulkomainen lastenkirjallisuus. Tammikuussa 1876 Rolfsen otti yhteyttä Topeliukseen, ja samana vuonna ilmestyi ensimmäinen kokoelma Læsning for Børn. Rolfsenin ja Topeliuksen kirjeenvaihdosta on säilynyt 26 kirjettä. Molemmat Mallingin kustantamon Topeliukselle lähettämät kirjeet käsittelivät yksinomaan kirjoituspalkkion lähettämistä. Kaikesta päättäen Topelius ei saanut kirjoituspalkkiota kahdesta ensimmäisestä kokoelmasta, mutta kolmannesta ja neljännestä hän sai 15 kruunua arkilta (130–140 kruunua osalta).

324 Marraskuussa 1881 pastori Eugène Hanssen teki aloitteen teoksen Vinterqvällar-teoksen norjantamisesta. Hän ottaa yhteyttä Topeliukseen luvaten hyvän kirjoituspalkkion, 25 kruunua arkilta, mutta lisää, ettei siitä ole keskusteltu ajatellun kustannusliikkeen, Mallingin, kanssa. Tammikuussa 1882 Hanssen ilmoittaa, että kustantaja pitää kirjoituspalkkiota liian suurena.331Eugène Hanssen–ZT 8/1 1882: »Jeg har skrevet til Malling. Han synes, at 25 Kr pr Originalark er for noget meget, naar det skal være kun for 1:e Oplag.» Topelius-kokoelma 244.23, KK, Helsinki. Loppujen lopuksi Vinterqvällar-teoksen käänsi Fältskärns berättelser -teoksen tanskantaja Fr. Winkel Horn 1882–1885 Eiben kustantamolle.332Käännöstä myytiin myös Norjassa. Albert Bonnier kirjoittaa Topeliukselle: »Mitä tulee (teoksen) V.q. tanskannoksen luovuttamiseen Eibelle, niin luulen kyllä, että Winkel Hornin käännöksestä tulee aivan yhtä hyvä kuin norjalaisesta olisi tullut – mutta minusta 15 kr arkilta oli hyvin vähän, enkä käsitä sitä, ettei Mallingin firma suostunut 25 kruunuun. – Länsi- ja etelänaapurimme suhtautuvat kitsaammin ruotsalaisiin kirjailijoihin kuin me heidän kirjailijoihinsa. Joudun esim. maksamaan Kiellandille 20 kr hänen pienistä arkeistaan, jotka eivät ole puoliksikaan niin sisällökkäitä kuin Vinterqvällarne – ja Kiellandin teoksilla on selvästi paljon vähemmän lukijoitakin – ja, muuten, kyse on vain enintään 2 000 kappaleen painoksesta: – Mutta tehty mikä tehty, mitäpä siitä sen enempää» (AB–ZT 24/1 1882).

325 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

326 Læsning for Børn 1876: viisi satua kokoelmasta Läsning för barn 4 (1871)
Læsning for Børn. Anden samling, 1879: 12 satua kokoelmasta Läsning för barn 2 ja 3 (1866 ja 1867)
Læsning for Børn. Tredie samling, 1880: 11 satua kokoelmasta Läsning för barn 5 (1880)
Læsning for Børn. Fjerde samling, 1885: 11 satua kokoelmasta Läsning för barn 6 (1885)

F. A. Perthesin kustantamo

327 F. A. Perthesin kustantamo Gothasta julkaisi saksannettuina valikoiman satuja ja Topeliuksen novellikokoelman: Märchen und Erzählungen für Kinder 1885 ja Aus Finnland. Novellen, Studien und Schilderungen von Z. Topelius 1888.

328 Friedrich Christoph Perthes (1772–1843) perusti 1796 Hampuriin Saksan ensimmäisen lajittelukirjakaupan. Myytyään kirjakaupan 1822 hän muutti Gothaan ja perusti sinne kirjankustantamon. Se yhdistettiin hänen poikansa Andreas Perthesin (1813–1890) perustamaan kustannusliikkeeseen, ja sen nimeksi tuli Friedrich Andreas Perthes AG. Kustantamon nimi koostui siis molempien omistajien nimistä. Isänsä kuoltua 1843 Andreas Perthes ryhtyi vastaamaan yrityksen toiminnasta, ja 1874 hän luovutti sen vuorostaan pojalleen Emil Perthesille (1841–1910).

329 Kustannusliike julkaisi lähinnä historiallisia ja teologisia teoksia, koulukirjoja ja hartauskirjallisuutta, mutta myös jonkin verran kaunokirjallisuutta.

Topeliuksen kirjeenvaihto F. A. Perthesin kustantamon kanssa

330 Topeliuksen ja Perthesin kustantamon välisestä kirjeenvaihdosta on säilynyt yhdeksän kirjettä (1884–1890): kahdeksan kustantamolta ja yksi Topeliukselta.333Kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa, Kansalliskirjastossa Helsingissä, 244.43 ja 244.86. Topeliuksen kirje on omakätinen jäljennös. Kustantamon lähettämät kirjeet on allekirjoitettu yrityksen Friedrich Andreas Perthesin nimellä, ja ne saattavat olla Emil Perthesin kirjoittamia.334Saneltuja kirjeitä on ainakin kome (eri käsialaa kuin muut). Kateissa on yhdeksän kirjettä: seitsemän Topeliuksen ja kaksi kustannusliikkeen lähettämää.

331 Aloitteen Topeliuksen satujen saksannoksesta teki joulukuussa 1883 kääntäjä Laura Fehr. Hän otti yhteyttä Topeliukseen Albert Bonnierin kautta, ja tämä kertoi Topeliukselle, että F. A. Perthes, joka oli aiemmin julkaissut Fehrin tekemiä käännöksiä, on »hyvin arvostettu ja erityisesti tunnettu useista hyvistä nuortenkirjoistaan (Speckters fabeln Halvhundrede Fabler for Børn, Johanna Spyrin kertomuksia)».335A. Bonnier–ZT 18/12 1883. Ks. johdanto kirjeenvaihtoon Laura Fehrin kanssa. Myös Perthesin kustantamo kääntyi aluksi Bonnierin puoleen pyytäen »lausuntoa työn kulusta j.n. e.». Bonnier välitti kustannusliikkeen ehdot Topeliukselle: Kustantaja halusi oikeuden jättää pois »kappaleita, jotka eivät ehkä olisi soveliaita Saksan nuorisolle (yleisesti katsoen ihan tarpeeton pelko, joka kyllä katoaa itsestään, kunhan hän tutustuu kirjoihin)» ja tarjosi maltilliset 50 markkaa kultakin teoksen osalta ja 5 tekijänkappaletta, viitaten siihen, ettei mitään kirjallisuutta koskevaa konventiota ollut olemassa. Bonnier kommentoi: »Tämä kaikki on sen luontoista, että jos tämä olisi vain tavallinen keinottelija, kieltäisin enemmät keskustelut, mutta kun yritys, F. A. Perthes Gothasta, on todella kaikkein arvossa pidetyimpiä Saksassa ja kieltämättä pystyy voimakkaasti myötävaikuttamaan huomion hankkimiseen sinun teoksillesi, niin katson, ettei neuvotteluja pidä keskeyttää, vaan kernaammin yrittää saattaa ne toivottuun lopputulokseen.»336AB–ZT 8/2 1884. Bonnier lisää: »Herra P. kertoo pyytäneensä aluksi neiti Fehriltä muutaman näytepätkän, enkä epäile, etteivätkö ne saisi häntä pitämään kiinni hankkeesta.»

332 Muutaman päivän kuluttua Bonnier toimitti eteenpäin kirjeen, jossa kustannusliike ilmoittaa ryhtyvänsä mielellään julkaisemaan Topeliuksen satuja Laura Fehrin kääntäminä, ks. Bonnier–ZT 11/2 1884.337Perthesin kirje on osoitettu Bonnierille. Kustantaja suunnittelee julkaisevansa viisiosaisen teoksen, joka sisältää valikoiman Läsning för barn 6 -teoksen parhainta antia ja tarjoaa 100 Saksan markkaa kultakin teoksen osalta. Fehr ei kuitenkaan halunnut kääntää runoja, ja sen vuoksi Topelius suosittelee, kirjeenvaihdon ensimmäisessä kirjeessä, saksan lehtori Hermann Paulia.338ZT–FAP 21/2 1884. Paul oli aiemmin kääntänyt mm. Topeliusta ja Runebergia antologiaan Aus dem Norden (Edlund 1877). Mutta kun Paul sairastui, eikä Perthes löytänyt ketään hänen tilalleen, saksankieliseen painokseen ei käännetty runoja.339FAP–ZT 2/4 1884.

333 Märchen und Erzählungen für Kinder ilmestyi elokuun lopussa 1885, ja se sisältää kymmenen satua teoksista Läsning för barn 2, 3 ja 4. Kirjassa ei ole kuvitusta – Perthesiä eivät puhutelleet ruotsinkielisen painoksen kuvat – mutta Topelius oli ilmeisesti tyytyväinen sekä käännökseen että kirjan ulkoasuun.340FAP–ZT 6/11 1885: »Ich freue mich, daß Sie mit der Uebersetzung Ihrer Märchen zufrieden sind, und daß Ihnen auch die Ausstattung gefällt. Allerdings gehören zu einem Kinderbuche eigentlich Illustrationen, die Bilder der schwedischen Ausgabe gefielen mir aber nicht.» Elokuun alussa oli ilmestynyt J. F. Bergmannin kustantamolta Wiesbadenista Schwedisches Märchenbuch von Z. Topelius Alma von Podewilsin (von Korff) kääntämänä, mutta valikoima oli osittain sama kuin kirjassa Märchen und Erzählungen, mikä vaikutti haitallisesti sen myyntiin.341FAP–ZT 6/11 1885. Albert Bonnier ilmoittaa toisesta käännöksestä 23/11 1885: »P. S. Saksassa on äskettäin – lupaa kysymättä – ryhdytty kääntämään useita teoksiasi. Wiesbadenissa on eräs paronitar (?) julkaissut niteen ’Mährchen’– ja eräs hra Gleiss on toisessa westfalenilaiskaupungissa Gütersloh’ssa ryhtynyt julkaisemaan käännöstä Vinterqvällarne-teoksesta.» – Ks. Topeliuksen ja Alma von Korffin kirjeenvaihto.

334 Kolmen vuoden kuluttua, 1888, Perthes julkaisi Elisabeth Longén kääntämänä kaksiosaisen valikoiman Vinterqvällar-teoksen novelleja: Aus Finnland. Novellen, Studien und Schilderungen von Z. Topelius.342Ensimmäinen nide sisältää novellit »Des Königs Handschuh», »Das grüne Zimmer auf Linnais» ja »Vincent Wellenbrecher», toinen nide »Der goldene Spuk», »Die Predigerwahl in Aulango» ja »Tante Mirabeau». Tämän julkaisun tiimoilta kustantajan kanssa käytyä kirjeenvaihtoa ei ole säilynyt (ks. kirjeenvaihto Longén kanssa), mutta yhdessä Topeliukselle 1889 kirjoittamassaan kirjeessä kustantaja valittaa, että tämäkin kirja on joutunut kilpailemaan kahden muun samanaikaisen Topeliuksen novellien saksannoksen kanssa.343Edellisen julkaisi Bertelmannin kustantamo Gütersloh’sta, toisen Hugo Kleinin kustantamo Barmenista. Ks. kirjeenvaihto kääntäjä Otto Gleissin kanssa. Kun mitään kirjallisuutta koskevaa konventiota ei ole olemassa, Perthes ilmoittaa päättäneensä toistaiseksi luopua pohjoismaisen kirjallisuuden käännösten julkaisemisesta.344FAP–ZT 24/1 1889. Tämä oli vastaus Topeliuksen tiedusteluun, haluaisiko kustannusliike julkaista teoksen Planeternas skyddslingar (Bonniers 1889).345Topeliuksen kirje puuttuu. Merkintä kirjediaarissa: »Haluatteko Planeettoja?»

335 Helmikuussa 1890 Laura Fehr ilmoitti haluavansa mielellään julkaista useampia satuja, ja Topelius otti silloin yhteyttä Perthesiin kysyen, harkitsiko kustannusliike jatkoa, kuten oli suunniteltu.346Fehr–ZT 28/12 1889. Topeliuksen kirje puuttuu, merkintä kirjediaarissa: »Jatkuvatko Kindermärchen?» Ensimmäisen osan menekin jäätyä kovin pieneksi kustantamo kuitenkin kieltäytyi julkaisemasta lisää.347FAP–ZT 9/1 1890.

336 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

P. G. Philipsenin kustantamo

337 P. G. Philipsen

338 Kustannusliike P. G. Philipsen Kööpenhaminasta julkaisi kaksi Topeliuksen proosateosta, Frederik Winkel Hornin tanskannoksina: Feltlægens Historier ilmestyi 1880–1882 ja Planeternas skyddslingar nimellä Fra Dronning Kristinas Ungdomstid 1889.

339 Philip Gerson Philipsen (1812–1877) perusti 1832 Kööpenhaminaan lajittelukirjakaupan ja lainakirjaston, ja kolmen vuoden kuluttua toimintaa laajennettiin kirjojen julkaisemiseen. Aluksi Philipsen panosti kansantajuiseen tietokirjallisuuteen ja sen jälkeen aikakauslehtiin, koulukirjoihin, käsikirjoihin, mutta myös kaunokirjallisuuteen.

340 P. G. Philipsenin kuoltua 1877 toiminnasta vastasivat hänen poikansa Gustav Philipsen (1853–1925) ja Ludvig Philipsen (1855–1895).348Vuoteen 1880 saakka kustannusliikkeen omistaja oli P. G. Philipsenin leski. Kustannusliikkeestä tuli pian yksi Tanskan merkittävimpiä, ja se julkaisi laajan valikoiman kaunokirjallisuutta – myös modernin läpimurron kauden kirjailijoita, kuten Edvard Brandesia, Henrik Pontoppidania ja August Strindbergiä. Kustannusliike julkaisi myös useita historiateoksia, joista on tullut klassikkoja, kuten teokset Illustreret dansk Litteraturhistorie (1886) ja Danmark i Skildringer og Billeder (1887–1893).

341 Ludvig Philipsen kuoli syksyllä 1895, ja muutaman kuukauden kuluttua kustannusliike yhdistettiin Ernst Bojesenin kustantamoon ja yritykseen nimeltä Det nordiske Musikforlag, jolloin syntyi osakeyhtiö Det Nordiske Forlag. Gustav Philipsenistä tuli yhtiön toimitusjohtaja ja Bojesenista kustantamon johtaja.349Det nordiske Forlag fuusioitiin 1905 Gyldendalin kanssa, jolloin syntyi Akademisk Boghandel. Gyldendalske Boghandel Nordisk Forlag Sortiment.

Kirjeenvaihto P. G. Philipsenin kustantamon kanssa

342 Philipsenin kustantamon ja Topeliuksen välisestä kirjeenvaihdosta on säilynyt 14 kirjettä: neljä Topeliuksen kirjoittamaa ja kymmenen hänelle lähetettyä.350Philipsenille lähetetyt kirjeet ovat Kööpenhaminan kuninkaallisessa kirjastossa (Det Kongelige Bibliotek), Philipseniltä tulleet kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa (signum 244.86), Kansalliskirjastossa Helsingissä. Kirjeet (1880–1896) on kirjoittanut Gustav Philipsen, mutta ne ovat yrityksen P. G. Philipsen nimellä allekirjoitettuja. Vaikuttaa siltä, että kirjeet on saneltu ja että kustantaja on vain allekirjoittanut ne.351Kirjeenvaihtokumppanin henkilöllisyys selviää kirjeestä, jossa Ludvig Philipseniä kutsutaan »veljeksi» (4/2 1896). Ainakin 17 kirjettä puuttuu (1879–1896).

343 Kirjeenvaihto alkoi heinäkuussa 1879, mutta kolme ensimmäistä kirjettä eivät ole säilyneet.352Kaksi kirjettä kustantamolta, yksi Topeliukselta. Ensimmäisen lähetti Philipsen toukokuussa 1879, ja mukana oli 500 kr:n tekijänpalkkio (Topeliuksen kirjediaari). Kirjailija Fr. Winkel Horn oli puoli vuotta aiemmin tehnyt aloitteen teoksen Fältskärns berättelser kääntämisestä, ottanut yhteyttä kustantamoon ja kirjailijaan, ja toukokuussa hän ilmoittaa Topeliukselle kirjan menneen painoon.353Winkel Horn–ZT 29/5 1879. Osia Fältskärns berättelser -teoksesta oli aiemmin tanskannettu (1857) ja julkaistu myös jatkokertomuksina sanomalehdissä (1862, 1875). Kääntäjän tehokkaan panoksen ansiosta teoksen Feltlægens Historier ensimmäinen osa ilmestyi syksyllä 1879 ja toinen keväällä 1880; ensimmäisessä säilyneessä, toukokuussa 1880 päivätyssä, kirjeessään Philipsenille Topelius kiittää tästä toisesta osasta.354Philipsen–ZT 12/12 1889. Ruotsinkielisessä laitoksessa on viisi jaksoa, kun taas tanskannos koostuu kuudesta niteestä: neljännessä jaksossa, jossa on ruotsalaisessa laitoksessa kaksi osaa, on Feltlægens Historier -teoksessa kaksi erillistä nidettä, 4 ja 5 (ks. niteiden nimet jäljempänä).

344 Ensimmäisestä painoksesta Topelius sai 1 000 Tanskan kruunua, ja toisesta painoksesta 1882 hän sai saman palkkion.355Winkel Horn–ZT 15/2 1879. Kolmesta ensimmäisestä osasta otettiin 1885 kolmas painos, ja joka osasta Topelius sai 200 kruunua. Kolmen seuraavan osan menekki sitä vastoin oli heikompi kuin kolmen ensimmäisen, eikä niistä otettu uusintapainoksia. Philipsen pohdiskelee, mistä epätasainen menekki voisi johtua ja lainaa Topeliuksen omaa selitystä: » 4. ja 5. jakson taustalla ei ole suuria historiallisia tapahtumia, eivätkä ne sen vuoksi kiinnosta kaikkia lukijoita yhtä paljon».356Philipsen–ZT 17/4 1885; Topeliuksen kirje ei ole tallella.

345 Kesällä 1894 Philipsen ilmoittaa sopineensa Albert Bonnierin kanssa, että uusitusta Fältskärns berättelser -teoksesta julkaistaisiin tanskankielinen Carl Larssonin kuvittama painos (1882–1884). Tästäkin painoksesta Topelius sai 1 000 Tanskan kruunua.357Philipsen–ZT 24/7 1894; kirjoituspalkkio maksettiin Suomen markkoina, noin 1 360 mk. Vertailun vuoksi: vuonna 1896 Topelius sai Välskärin kertomuksia -suomennoksesta Werner Söderströmiltä 5 000 mk. Pyydettyään Topelius sai vielä 200 kruunun lisäpalkkion jokaiselta 3 000 kappaleen painoksen ylittävältä 1 000 kappaleelta.358Tämä käy ilmi Philipsenin kirjeestä 13/8 1894. Topelius mainitsee tämän myös kustantaja Werner Söderströmille 3/6 1895.

346 Philipseniin Larssonin kuvitus ei tehnyt erityistä vaikutusta, ja hän aikoi ensin odottaa, kunnes näkisi Albert Edelfeltin suomenkielisen painoksen kuvitukset, mutta suomenkielinen laitos oli tulossa vasta kahden vuoden kuluttua. Hän ei kuitenkaan epäile, etteikö kuvitettu painos Feltlægens Historier menisi hyvin kaupaksi »paa Grund af Tekstens Skønhed, der har skaffet Værket saa mange Venner i Danmark og Norge.» Tarkoituksena oli toimittaa myöhemmin markkinoille myös ensimmäinen painos kuvittamattomana.359Philipsen–ZT 13/8 1894, lainaus: Philipsen–ZT 24/7 1894.

347 Philipsen julkaisi tanskannoksen myös teoksesta Planeternas skyddslingar. Ehdoista neuvotteli tälläkin kertaa kääntäjä Winkel Horn. Kirjoituspalkkio oli sama kuin teoksesta Feltlægens Historier: 10 kruunua arkilta, tai 500 kruunua koko teoksesta.360Winkel Horn–ZT 15/6 1889. Teoksen täydelliseksi nimeksi tuli Fra Dronning Kristinas Ungdomstid. En tids- og karaktersbillede, ja se ilmestyi jouluksi 1889, samana vuonna kuin Bonnierin painos Ruotsissa.361»En tids- og karaktersbillede» oli yksi Topeliuksen ehdotus alaotsikoksi, ZT–FWH 6/8 1889. Philipsen lähetti tanskannoksen Topeliukselle sidottuna kappaleena.

348 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

349 Feltlægens Historier
1. osa. Gustav Adolf og Trediveaarskrigen. Tre historier (1880)
2. osa. Fra Karl den tiende Gustavs og Karl den ellevtes Tid. Tre historier (1880)
3. osa. Fra Karl den tolvtes Tid. Tre historier (1880)
4. osa. Fra Ulrika Eleonoras og Fredrik af Hessens Tid. To historier (1881)
5. osa. Fra Adolf Fredriks Tid. En historie (1881)
6. osa. Fra Gustav den tredies förste regeringsaar (1882)

Elliot Stock

350 Kustantaja Elliot Stock otti yhteyttä Topeliukseen 1890 tarkoituksenaan julkaista englanninnos teoksesta Fältskärns berättelser.

351 Topeliuksen kirjediaarista ilmenee, että Elliot Stock ja Topelius lähettivät molemmat kaksi kirjettä, mutta tallella on vain Stockin ensimmäinen, 15/11 1890 päivätty, kirje Topeliukselle.362Elliot Stockin kirje on Topelius-kokoelmassa 244.50, Kansalliskirjastossa Helsingissä. Topelius sai Stockin kirjeen 28/11 1890 ja lähetti seuraavana päivänä vastauskirjeen (»Tarjoa kirjoituspalkkiota!»). Stock lähetti vielä yhden kirjeen ja Topelius yhden tammikuussa 1891 (Topeliuksen kirjediaari).

352 Elliot Stock ilmoittaa aikovansa julkaista Marie Shipleyn (Brown) englanninkielisen käännöksen teoksesta Fältskärns berättelser ja pyytää lainaksi kuvitusten kuvalaattoja.363Mary Brown yritti useita kertoja saada Topeliukselta luvan käännökselleen. Joulukuussa 1890 Topelius ilmoittaa Bonnierille, että Brown »on pyytänyt todistusta, että hyväksyn hänen oikeutensa The Surgeons Stories -käännökseen. Olen vastannut: ’Copyright is no monopoly’ – ei koske minua» (ZT–AB 17/12 1890). Ks. johdanto Marie A. Brownin ja Topeliuksen kirjeenvaihtoon. Albert Bonnier kertoo Topeliukselle, että hänkin on saanut »kyselyn minulle ennen tuntemattomalta kustannusyritykseltä (Elliot–Stockilta Lontoosta) kuvalaattojen lainaamisesta – mitä en tietenkään vastusta.»364AB–ZT 30/12 1890. Tähän Topelius vastaa: »Mr Elliot Stock, London, on pyytänyt lupaa painaa Marie Brownin (Ms Shipleyn) käännöksen Välskäristä, johon olen vastannut: menköön, mutta ei ilman kunnon kirjoituspalkkiota. Olen väsynyt olemaan kaikenlaisten hyväksikäytettävänä. Samalla tavoin vastasin saksalaiselle kustantajalle, ja kun sen paremmin heistä kuin ei E. S.:stäkään sen koommin ole kuulunut mitään, oletan, että he haluavat kunnioittaa minua painomusteellaan ainoastaan ilmaiseksi, jollainen kunnia on minulle yhdentekevää.»365ZT–A. Bonnier 16/4 1891. Stockin selvä tiedustelu, saisiko hän julkaista käännöksen, vastaanotettiin 10/1 1891.

353 Julkaiseminen ei tiettävästi toteutunut.

354 Avaa kirje tästä.

Albert Alberg

355 Albert Alberg

356 Albert Alberg käänsi englanniksi valikoiman satuja teoksesta Läsning för barn. Snowdrops ja Whispering in the wood ilmestyivät Lontoossa 1881.

357 Albert Alberg (1838–1924) toimi 1860-luvun lopulla näyttelijänä ja teatterinjohtajana Tukholmassa. Vuodesta 1874 lähtien hän asui Lontoossa. 1880-luvulla hän käänsi englanniksi ruotsinkielisiä lastenkirjoja, muun muassa Richard Gustafssonia, Topeliusta, Josefina Wettergrundia (pseud. Lea) sekä kokoelman G. O. Hyltén-Cavalliuksen julkaisemia kansansatuja.

358 Kirjeenvaihto sisältää kahdeksan tallella olevaa Albergin Topeliukselle kirjoittamaa kirjettä (1880–1883), mutta ei ainuttakaan Topeliuksen kirjoittamaa. Kahdeksan kirjettä puuttuu (1880–1887). Niistä kuusi on Topeliuksen kirjoittamia.366Albergin kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa 244.1, Kansalliskirjastossa Helsingissä. Joidenkin kirjeiden puuttuminen ilmenee Topeliuksen kirjediaarista ja vastatuista kirjeistä.

359 Toukokuussa 1880 Alberg otti yhteyttä Topeliukseen saadakseen hänen suostumuksensa, jotta voisi kääntää valikoiman satuja teoksesta Läsning för barn; joitakin satuja oli jo julkaistu 1875 Aunt Judy’s Magazine -aikakauslehdessä. Alberg kertoo aikovansa kääntää vain proosaa, »sillä runo yleensä menettää käännettäessä tuoksunsa, & pienille lastennäytelmille ei ole epädramaattisissa englantilaisissa kodeissa paljon kysyntää.»367Alberg–ZT 6/5 1880.

360 Albergin kirjeen saatuaan Topelius otti yhteyttä Albert Bonnieriin, joka suhtautui Albergiin ja hänen hankkeeseensa hieman epäillen.368ZT–A. Bonnier 6/5 1880: »Ennen kuin voin suostua minun on tiedettävä jotakin siitä, millainen henkilö hän on.» A. Bonnier–ZT 25/5 1880: »Albert Alberg on tosiaankin haaksirikon kärsinyt teatterinjohtaja (Djurgårdenin teatteri) ja entinen näyttelijä – asuu nykyisin Lontoossa, on kuulemma onnistunut löytämään kustantajan Rich. Gustafsonin satujen englanninnokselle – millainen menestys niillä on ollut, sitä en tiedä – mutta kyllä niistä on aika lailla kerskailtu ruotsalaisissa lehdissä. Nyt hän haluaa kääntää muitakin ruotsalaisia kirjoja, mutta mieluiten kuvitettuja – jotta tietenkin hänen kustantajansa siellä voivat arvioida edes kuvituksia, elleivät ymmärrä mitään tekstistä. – En usko että kannattaa kiirehtiä myöntämään lupaa Albergille – Läsning för barn -teoksesta hän halusi mieluiten julkaista vain valikoiman proosatekstejä (ei runoja eikä leikkejä), ja hänen kustantajansa halusivat kuvalaatat mieluiten lahjaksi. Otan Rich Gustafsonilta selvää A:n kääntäjänkyvyistä ja ilmoitan Sinulle myöhemmin. Alberg on saanut Lealtakin luvan kääntää hänen tekstejään – mehän voimme odottaa ja katsoa, millaisia niistä tulee – sinun teoksesi L f B. kuten myös Fältskärn ovat liian hyviä pilattavaksi. Edellisestä pitäisi julkaista englanniksi nimenomaan runot – mutta siihen kääntäjältä vaaditaan runollista lahjakkuutta – mieluiten hänen pitäisi olla nainen.» Helmikuussa Bonnier ilmoitti konsultoineensa Richard Gustafssonia, joka oli kertonut olevansa tyytyväinen Albergin käännökseen, mutta ei ollut saanut tekijänpalkkiota eikä korvausta englantilaiskustantajalle lähettämistään kuvalaatoista. Bonnier neuvookin Topeliusta odottamaan.369A. Bonnier–ZT 1/7 1880: »Eipä tämä houkuttele! Jatkan kuitenkin Albergin kanssa neuvotteluja kuvituksista, ja ehkä siitä syystä kannattaisi viivyttää käännösoikeuksien antamista hänelle. Ennemmin tai myöhemmin joku yritteliäs englantilainen kumminkin ilmoittautuu tekemään sitä.»

361 Puolen vuoden kuluttua ensimmäisestä kirjeestään Alberg ilmoittaa, että otettuaan yhteyttä 33 kustannusliikkeeseen hän on saanut lontoolaisen Allen & Co:n julkaisemaan Topeliuksen sadut. Topeliuksen vastauskirje puuttuu, mutta kirje saattoi Albergin »jossain määrin hämilleen» – Ilmeisesti Topelius oli kyseenalaistanut sekä Albergin kääntäjäntaidot että julkaisuehdot.370Alberg–ZT 21/11 1880. Kun Topeliuksen vastaus viipyi, Alberg ehti solmia sopimuksen kustantajan kanssa.

362 Snowdrops ja Whispering in the wood, joiden molempien alaotsikkona oli Finland idyls for children, ilmestyivät kesällä 1881. Kokoelmat sisältävät toinen 13, toinen 15 satua teoksista Lukemisia lapsille 2, 3 ja 4. Alberg aikoi julkaista vielä kaksi osaa, mutta kahden ensimmäisen menekki jäi liian pieneksi. Alberg toteaa, että kilpailu lastenkirjamarkkinoilla on »tavatonta – pelkästään viime jouluna Lontoossa 400 uutuutta» – ja etteivät kirjakauppiaat halua ottaa käännöksiä myyntiin.371Alberg–ZT 4/10 1881. Haittaa oli myös siitä, että kuvalaattojen vuoksi käännökset myöhästyivät ja ilmestyivät vasta keskellä kesää.372Alberg–ZT 25/3 1882.

363 Alberg oli jo 1861 kääntänyt Topeliuksen näytelmän Efter 50 år (Fifty years hence) ja yritti useita kertoja saada sen esitettäväksi Lontoon teattereihin. Hän käänsi sen uudestaan Dramatiska dikter -teoksen 1881 ilmestyneen korjatun laitoksen pohjalta. Näytelmä mainitaan useissa kirjeissä, mutta mihinkään teatteriin sitä ei otettu. Viimeisissä kirjeissään Alberg ilmoittaa, että on etsinyt kustantajaa Vinterqvällar-teokselle ja että eräässä sanomalehdessä on julkaistu muutama novelli.

364 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

Otto Borchsenius

365 Otto Borchsenius

366 Otto Borchsenius suunnitteli 1870-luvun lopulla Fältskärns berättelser -teoksen tanskantamista, mutta suunnitelman toteutti hänen sijastaan Frederik Winkel Horn.

367 Otto Borchsenius (1844–1925) oli lähinnä toimittaja. Hän työskenteli Fædrelandet (1867–1870) ja Nær og Fjern (1875–1878) -lehtien kirjallisuustoimittajana sekä Ude og Hjemme -viikkolehden (ja sen seuraajan Hjemme og Ude -lehden) toimittajana 1884–85.373Fædrelandet-lehden kirjallisuustoimittajana ollessaan Borchsenius julkaisi otteen Fältskärns berättelser -teoksesta, Faedrelandet 4. heinäkuuta 1868, nro 152. 29de Aarg. Vuonna 1885 hänestä tuli Morgenbladet-lehden toimittaja, ja hän jatkoi sen päätoimittajana, kunnes lehti 1892 lakkasi ilmestymästä. Sen jälkeen hän toimitti Dannebrog-lehteä (1892–1910).

368 Hän kirjoitti esseekokoelmat Fra Fyrrerne I–II (1878–1880) ja kirjallisuushistorialliset katsaukset Literære Feuilletoner (1880) ja Hjemlige Interiører (1894) sekä kirjailijoita C. Bredahlia ja H. V. Kaalundia käsittelevän kirjan (To Digtere 1886). Hän myös tanskansi suuren määrän ruotsalaista kirjallisuutta: Viktor Rydbergiä, Ernst Ahlgrenia, August Strindbergiä ja Carl Snoilskya.374Tanskan kansallisbiografia, http://www.denstoredanske.dk/Dansk_Biografisk_Leksikon/Historie/Litteraturhistoriker/Otto_Borchsenius, noudettu 12/12 2013.

Topeliuksen ja Otto Borchseniuksen kirjeenvaihto

369 Borchseniuksen Topeliukselle lähettämiä kirjeitä on säilynyt viisi (1877–1879) ja Topeliuksen Borchseniukselle lähettämiä kaksi (1877).375Topeliuksen kirje on Kööpenhaminassa Kuninkaallisessa kirjastossa, ja Borchseniuksen kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa 244.11, Kansalliskirjastossa Helsingissä. Topelius-kokoelmassa ovat myös jäljennökset Topeliuksen Borchseniukselle kirjoittamasta kahdesta kirjeestä (NB 244.95). Yhtään ei tiettävästi ole hukassa.

370 Heinäkuussa 1877 Otto Borchsenius otti yhteyttä Topeliukseen pyytäen lupaa Fältskärns berättelser -teoksen tanskantamiseen; Borchsenius oli jo 1869 laatinut sanaston Albert Bonnierin julkaisemaan ruotsalaiseen laitokseen, jota myytiin myös Tanskassa. Topelius suhtautuu ajatukseen epäillen ja kysyy neuvoa Bonnierilta:

371 Ymmärrän kyllä, että Välskäri saisi sen myötä suuremman levikin Tanskassa ja Norjassa ja että B. voi mahdollisesti julkaista sen ilman minun suostumustani, mutta siitä huolimatta en pidä tästä ehdotuksesta, 1) koska minusta kääntäminen ruotsista tanskaan ja päinvastoin on nykyisin periaatteessa väärin; 2) koska en halua muuttaa kirjan nimeä enkä sallia jonkun toisen lyhentää tekstiä, sekä, 3) koska samalla luovun kaikesta kontrollista uuden painoksen suhteen – lukuun ottamatta sitä, mitä ystävälläni Bonnierilla voi omasta puolestaan olla asiaan || sitä vastaan sanomista. B. ei myöskään tarjoa kirjailijalle minkäänlaista palkkiota. Näin ollen odotan, mitä sanot, ennen kuin vastaan hänelle. Mikä hän muuten on miehiään, ja nauttiiko hän kirjallisuuspiireissä sellaista arvostusta, että hänelle voi uskoa jonkin työn tehtäväksi? Tunnen hänet vain brosyyreistä ja lehtikirjoituksista.376ZT–Bonnier 23/8 1877.

372 Bonnier kuvaa Borchseniusta Tanskan »parhaaksi – olin sanomassa ainoaksi – ruotsin kielen ja ruotsalaisen kirjallisuuden tuntijaksi» ja lisää, että Borchsenius on Nær og fjern -viikkolehdessä »agitoinut tarmokkaasti melkoisen surkeaa ja vajaamittaista» kolportöörikirjallisuutta vastaan.377Ks. A. Bonnier–ZT 26/9 1877. Borchsenius huomauttaa itsekin olevansa »ainoa, joka (»Nær og Fjern»-viikkolehdessä) kirjoittaa ruotsalaisesta kirjallisuudesta» Tanskassa (OB–ZT 12/10 1877). Bonnier on samaa mieltä Topeliuksen kanssa »periaatteessa virheellisestä kääntämisestä yhdestä pohjoismaisesta kielestä toiseen», mutta korostaa, että toistaiseksi vain »tietty osa sivistyneestä väestöstä lukee vaivatta ja mielellään naapurikansan kirjallisuutta alkuperäiskielellä.» Hän muistuttaa myös, ettei tanskankielisellä sanastolla varustettu teos menestynyt, ja lisää, että tanskankielinen painos »pikemminkin hyödyttää kuin haittaa ruotsalaisen laitoksen menekkiä».378Ibid. Laitoksesta, jossa on selitetty tanskankielisiä sanoja, Bonnier kirjoittaa (AB–ZT 11/10 1869): »Kauppana hanke on ollut huono – tilaajia ei näköjään ole ilmaantunut kuin noin 100–130 – ja sananselitykset, erilliset päällykset, sekä korkeampi kirjakaupan prosentti, joka minun on siitä hyvästä annettava välittäjälle, nielevät suurimman osan voitosta – mutta olen silti iloinen, että edes sellainen nidemäärä on käynyt kaupaksi, ja on epävarmaa, olisiko niin käynyt ilman pikku sananselitysoperaatiota, tilausten keruuta ja ahkeraa ilmoittelua.»

373 Vastauskirjeessään Borchseniukselle (3/10 1877) Topelius vakuuttaa olevansa »kiitollinen saadessani lukijoikseni älykkäät tanskalaiset» ja ilmaisee myös tyytyväisyytensä siihen, että Borchsenius jakaa hänen näkemyksensä kirjallisuudesta: »Minulle on ilo saada osakseni yhteistyöhalua ja sympatiaa mieheltä, jolla on vakaat periaatteet kirjallisuuskysymyksissä, ja erityisesti minua liikuttaa Teidän taistelunne huonoa kirjallisuutta vastaan, missä toivon Teille kaikesta sydämestä menestystä.» Hän kertoo myös periaatteellisista epäilyksistään ruotsista tanskaan kääntämistä kohtaan, mutta toteaa, että »hyvää käännöstä ei kuitenkaan tule pitää yhdenvertaisena huonon kanssa.» Borchsenius vastaa: »Lad der tabes i en Oversættelse, hvad der nu engang maa tabes – det gjælder dog her Prosa! – men Deres Tanker, Deres Syn paa Livet, Deres Gudstro, Deres faktiske Fortælling om Finlands og Sveriges hele Historie – alt dette bevares dog. Og overfor dette Maal, overfor denne Indövelse i praktisk Skandinavisme, overfor al det Lys, al den Kundskab, Deres Bog kunde sprede».379Borchsenius–ZT 12/10 1877.

374 Borchsenius ja Topelius pääsivät sopimukseen julkaisuehdoista, ja käännöksen suunniteltiin ilmestyvän syksyllä 1878.380Borchsenius–ZT 9/11 1877. N. C. Romin kustantamon taloudellisen tilanteen vuoksi julkaiseminen kuitenkin siirtyi, ja marraskuussa 1879 Borchsenius ilmoitti, että julkaisusuunnitelmista oli luovuttava. Hän suosittelee käännösoikeuden siirtämistä Frederik Winkel Hornille, joka oli tarjoutunut kääntämään Fältskärns berättelser -teoksen P. G. Philipsenin kustantamolle. Ks. Winkel Horn -kirjeenvaihtoa koskeva luku.

375 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

Selma Borg

376 Selma Borg käänsi Marie Brownin kanssa englanniksi Fältskärns berättelser -teoksen ensimmäisen osan 1872 sekä joitakin satuja antologiaan 1873.

377 Selma Borgin (1838–1920) Topeliukselle kirjoittamia kirjeitä on tallella yhdeksän (1871–1877), mutta Topeliuksen hänelle lähettämistä kuudesta ei ole säilynyt yhtään.381Kahdeksan Borgilta tullutta kirjettä on Topelius-kokoelmassa 244.12, Kansalliskirjastossa, yksi Svenska litteratursällskapetin arkistossa SLSA 801. Joidenkin kirjeiden puuttuminen ilmenee Topeliuksen kirjediaarista ja Borgin kirjeistä.

378 Selma Borg oli varttunut Suomessa, mutta asui Connecticutissa. Hän pyrki tekemään tunnetuksi pohjoismaista kirjallisuutta Amerikassa, kuten myös hänen ystävättärensä Marie Brown.382Borg–ZT 10/5 1872. Ks. Mary Brownin Topeliukselle lähettämä kirje. He olivat kääntäneet yhdessä suositun Marie Sophie Schwartzin romaaneja, mutta Selma Borg halusi nimenomaan tuoda kotimaansa Amerikan kirjalliselle kartalle ja piti Topeliusta suomalaisen kirjallisuuden parhaana edustajana.383Ibid.: »Kaikki nämä vuodet olen toiminut järjestelmällisesti yhden ainoan määrätyn tavoitteen hyväksi, mistä syystä kotimaanrakkauteni sai minut ottamaan mukaan Teidän teoksenne Suomen kirjallisuuden arvokkaimpina edustajina.»

379 Selma Borg ja Marie Brown käänsivät 1872 Fältskärns berättelser -teoksen ensimmäisen jakson.384Sekä Selma Borg että Marie Brown antavat ymmärtää, että Brown on kääntänyt suurimman osan. Käännöksen The surgeon’s stories. Gustave Adolf and the Thirty years’ war julkaisi New Yorkissa G. W. Carltonin kustantamo ja samana vuonna Philadelphiassa Porter & Coates. Toukokuussa Borg lähetti Topeliukselle käännöksen sekä lehti-ilmoituksen ja arvostelun kirjasta.385Borg–ZT 10/5 1872.

380 Borgilla ja Brownilla oli vaikeuksia löytää kustantajaa skandinaavisille kirjailijoille, ja Borgin mielestä tekijänpalkkiot olivat alhaisia ja kirjallisuuden levitys alitti kaiken arvostelun. Yrittäessään saada julkaistuksi Fältskärns berättelser -teoksen toisen jakson Brown ja Borg ottivat yhteyttä useisiin kustantajiin – tuloksetta. Vuonna 1874 Borg pyysi Topeliusta lähettämään En resa i Finland -teoksen, mutta senkään käännökselle ei löytynyt kustantajaa. Topeliukselle lähettämissään kirjeissä hän selostaa vuolaasti ja harmistuneena amerikkalaisten kustantajien toimintaa, jota piti yleensäkin ala-arvoisena.

381 Selma Borg kävi Suomessa 1875. Hän oli toivonut voivansa tavata Topeliuksen.386Ks. Borg–ZT 3/5 1875. Tiettävästi tapaaminen ei toteutunut.

382 Selma Borg ja Marie Brown käänsivät myös kuusi Topeliuksen satua antologiaan Northern lights. Stories from Swedish and Finnish authors 1873 (Porter & Coates).387Topelius kirjoittaa Mary Brownin käännösoikeudesta A. Bonnierille 15/12 1882: »En muista enää, olenko 10 vuotta sitten antanut hänelle [Brown] kirjallisen luvan kääntää Välskäriä, mutta oletan, että se on silloin annettu hänelle ja Selma Borgille yhteisesti. Jos suostumukseni on merkinnyt pelkästään oikeutta tähän käännökseen, kyse on ollut Amerikasta.»

383 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

Marie A. Brown

384 Marie Brown käänsi yhdessä Selma Borgin kanssa englanniksi Fältskärns berättelser -teoksen ensimmäisen jakson 1872 sekä joitakin satuja antologiaan 1873.

385 Marie A. Brownin Topeliukselle kirjoittamia kirjeitä on tallella 21 (1873–1890). Yhtään Topeliuksen Brownille kirjoittamista 11 kirjeestä ei ole säilynyt, mutta tallella on yksi kirjeluonnos, joka julkaistaan tässä yhteydessä.388Kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa 244.73, Kansalliskirjastossa Helsingissä. Joidenkin kirjeiden puuttuminen ilmenee Topeliuksen kirjediaarista ja Brownin kirjeenvaihdosta.

386 Marie Brown ja Selma Borg käänsivät 1872 Fältskärns berättelser -teoksen ensimmäisen jakson. Käännöksen The surgeon’s stories. Gustave Adolf and the Thirty years’ war julkaisi New Yorkissa G. W. Carltonin kustantamo ja samana vuonna Philadelphiassa Porter & Coates. Lisäksi he käänsivät kuusi Topeliuksen satua antologiaan Northern lights. Stories from Swedish and Finnish authors (Porter & Coates 1873).

387 Brownilla oli korkealentoisia suunnitelmia tehdä tunnetuksi pohjoismaista kulttuuria Amerikassa. Siksi hän halusi esitellä Topeliuksen englanninkielisille lukijoille ja kääntää koko Fältskärns berättelser -teoksen, jota hän piti parhaimpana kaikista tässä kirjallisuudenlajissa kirjoitetuista teoksista.389Brown on ylitsepursuava: »We have had no good historic romances since Sir Walter Scott’s, and these are now rather old-fashioned and out of date, […] Topelius has more originality than Scott ever possessed, and is a poet of the rarest order, a poet in essence, not through erudition or self-directed effort.» Brown–ZT 5/9 1873. Yhdessä Selma Borgin kanssa hän oli kääntänyt myös useita Marie Sophie Schwartzin romaaneja ja J. L. Runebergin Nadeschdan (1879, uudet painokset 1890 ja 1891).

388 Surgeons’ stories -käännöksen ensimmäisen jakson ilmestyttyä 1872 Marie Brown yritti moneen otteeseen löytää kustantajaa jatkolle. Hänen mielestään ensimmäinen kustantaja (Carlton) oli ollut taitamaton – »he killed the book» – ja toinen (Porter & Coates) taas ei halunnut jatkaa teoksen julkaisemista. Syksyllä 1881 Brown ilmoittaa, että chicagolainen kustannusliike Jansen, McClurg & Co on päättänyt julkaista Fältskärns berättelser -romaanin.390Suullinen sopimus solmittiin maaliskuussa 1882. Brown–ZT 11/12 1882. Vuoden kuluttua Brown sai kuitenkin tiedon, että käännös oli arvioitu niin heikoksi, että kustannusliike oli hankkinut uuden kääntäjän.391Brown liittää Topeliukselle lähettämäänsä kirjeeseen mukaan jäljennöksen F. F. Brownilta saamastaan kirjeestä (9/11 1882); tämä oli »professional mss.reader for the firm»: »The translation proved to be very unsatisfactory – so much so that the firm were unwilling to use the one of ’Gustaf Adolf’ made by you and Miss Borg, and have caused another to be made, which is being put in type as rapidly as possible. […] a translation de novo of the whole series will undoubtedly be made.» Jansen, McClurg & Co korostaa yhdessä Topeliukselle lähettämässään kirjeessä katsovansa, että käännös on »worthless – indeed, far worse than worthless» (8/10 1883). Syyskuussa 1890 Brown ilmoittaa, että uusi nimeltä mainitsematon kääntäjä oli tanskalainen Thorkild A. Schovelin (Brown–ZT 17/9 1890). Brown vaati silloin käsikirjoitustaan takaisin, mihin kustannusliike suostuikin, jos hän palauttaisi saamansa palkkion; Brown kertoo saaneensa 500 dollaria, mutta kustannusliike ilmoittaa maksaneensa 900 dollaria.392Brown–ZT 23/1 1883: »That wretched firm have the audacity to charge me $ 900 for my manuscripts of ’Fältskärn’, whereas they only paid me $ 500 for them.» Jansen, McClurg & Co kirjoittaa Brownille, (mukana jäljennös: Brown–ZT 13/12 1882): »We would say in reply that we are quite willing to return the mss. for the same sum which we paid you for them, and on receipt of the amount (nine hundred dollars) or some satisfactory guarantee of its payment, we will promptly forward the mss. to you.» Brown kieltäytyi ja uhkasi julkisella »paljastuksella», ja kertoo myöhemmin lähettäneensä selostuksen kustantajan toiminnasta 50 amerikkalaislehdelle.393Brown lähetti myös selostuksen (»Sworn statement») Topeliukselle 11/12 1882.

389 Marie Brownin menettelyn johdosta Jansen & McClurg kirjoitti Topeliukselle ja kertoi oman näkemyksensä kiistasta. Kustannusliike katsoo, että maksettuaan käännöksestä, joka on osoittautunut käyttökelvottomaksi, sillä ei ole mitään velvoitteita Brownia kohtaan.394Jansen, McClurg & Co–ZT 13/12 1882 ja 8/10 1883.

390 Albert Bonnierilla oli kustannusoikeus Fältskärns berättelser -teokseen, joten hänkin joutui mukaan »sotkuiseen vyyhteen», jota Topelius ja Bonnier sivusivat usein kirjeenvaihdossaan, esim. AB–ZT 9/1 1883.395Lainaus AB–ZT 16/1 1883. Brown jatkoi yrityksiään löytää kustantaja – tuloksetta.396Topelius antaa lyhyen yhteenvedon yhteyksistään »haavemieliseen amerikkalaisnaiseen» Mary Browniin Elämäkerrallisissaa muistiinpanoissa 1923, s. 307–308.

391 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

Ella R. Christie

392 Ella R. Christie käänsi englanniksi valikoiman satuja teoksesta Läsning för barn. Fairy Tales from Finland ilmestyi 1896.

393 Ella R. Christien Topeliukselle lähettämiä kirjeitä on säilynyt kolme (1895–1896) ja kaksi Topeliuksen kirjoittamaa luonnosta. Yksi Topeliuksen lähettämä kirje puuttuu.397Christien kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa 244.13, Kansalliskirjastossa Helsingissä, Topeliuksen luonnoksista ensimmäinen on mainitussa kokoelmassa 244.76 ja toinen Svenska litteratursällskapetin arkistossa, SLSA 801. Joidenkin kirjeiden puuttuminen ilmenee Topeliuksen kirjediaareista ja Christien kirjeistä.

394 Skotlannissa asuva Ella R. Christie otti helmikuussa 1894 yhteyttä Topeliukseen ja pyysi lupaa saada julkaista valikoiman proosaa teoksesta Läsning för barn. Opiskeltuaan vuoden ruotsin kieltä hän oli kääntänyt muutaman sadun ja toivoi saavansa ne englanninkielisten lukijoiden ulottuville.398Christie sai suosituksia Ida Norrbyltä Kasselista (Norrby–ZT 14/7 1896, KK 244.41). Topelius arvosti hänen yritteliäisyyttään ja kertoi, että Albert Alberg oli jo 1881 kääntänyt valikoiman satuja teoksesta Läsning för barn. Niiden kustantajalla ei kuitenkaan ollut mitään oikeuksia, joten Christie sai vapaasti kääntää mitä satuja itse tahtoi. Korvaukseksi Topelius pyysi 10 £, viisi tekijänkappaletta ja käyttöoikeuden mahdolliseen toiseen painokseen.399ZT–Christie 18/3 1894 ja 22/4 1894.

395 Käännöksen Fairy Tales from Finland julkaisi lontoolainen Thomas Fisher Unwinin kustantamo marraskuussa 1896. Kokoelma sisältää 12 satua teoksista Läsning för barn 1–6 (1865–1884).400Niistä oli sadun »The Wood Anemone» (»Hvitsippan» Lfb 2) aiemmin kääntänyt Alberg (Aunt Judy’s Magazine 1875).

396 Tutustu kirjennvaihtoon täällä.

Laura Fehr

397 Laura Fehr saksansi valikoiman Läsning för barn -teoksen satuja. Märchen und Erzählungen für Kinder von Zacharias Topelius ilmestyi F. A. Perthesin kustantamolta Gothasta 1885.

398 Pohjois-Slesvigissä asuneen kääntäjä Laura Fehrin (s. 1840) Topeliukselle lähettämiä kirjeitä on tallella kuusi (1883–1892). Neljä Topeliuksen ja kaksi Fehrin lähettämää kirjettä puuttuu.401Laura Fehrin kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa 244.19, Kansalliskirjastossa Helsingissä. Joidenkin kirjeiden puuttuminen ilmenee Topeliuksen kirjediaarista ja tallella olevasta kirjeenvaihdosta.

399 Joulukuussa 1883 Laura Fehr otti yhteyttä Albert Bonnieriin ja pyysi lupaa teoksen Läsning för barn saksantamiseen. Bonnier toimitti kirjeen edelleen Topeliukselle ja neuvoi häntä »vahvistamaan autorisoinnin», sillä F. A. Perthesin kustannusliike on »hyvin arvossa pidetty ja tunnettu erityisesti useista hyvistä nuorison kirjoistaan.»402AB–ZT 18/12 1883. Topelius hyväksyy ehdotuksen Fehrille lähettämässään vastauskirjeessä, jonka toimittaa Bonnierin kautta.403Fehrille lähetetty kirje ei ole tallella. ZT–AB 27/12 1883: »Ehdotukseen kääntää Läsning för barn saksaksi vastataan myöntävästi oheisessa kirjeessä, jonka pyydän sinua ystävällisesti toimittamaan osoitteeseensa, kuten myös sen, että sinä osaltasi hyväksyt ehdot, kun tähän saakka olen ainoastaan Tanskassa ja Norjassa pyytänyt kohtuullista tekijänpalkkiota.» Laura Fehr ei halunnut kääntää runoja, joten saksankielinen laitos sisältää pelkästään proosaa.404Fehr–ZT 29/1 1884, selityksineen.

400 Märchen und Erzählungen für Kinder von Zacharias Topelius ilmestyi elokuun lopussa 1885.40510. elokuuta Perthes pyytää lähettämään oikaisuvedoksen. Topelius sai satukokoelman (Märchensamlung) 2. syyskuuta 1885 (kirjediaari). Siihen on käännetty kymmenen satua: »Sampo Lappelill», »Adalminas Perle», »Von dem Sommer, der nie kam», »Die Himbeermade», »Der Barmherzige ist reich», »Walthers Abenteuer», »Der Schlittschuhläufer», »Eli Rhem», »Pikku Matti» ja »Hänschen».406Sadut ovat teoksista Läsning för barn 2, 3 ja 4 (1868–1871). Ks. kirjeenvaihto F. A. Perthesin kanssa.

401 Fehr käänsi useita muitakin satuja, jotka toivoi voivansa julkaista uutena kokoelmana. Joitakin satuja julkaistiin 1890-luvun alussa saksalaisessa lastenlehdessä (nimeä ei ole mainittu), mutta uutta satukokoelmaa ei ilmestynyt.407Fehr–ZT 10/2 ja 9/11 1890. Viimeisessä kirjeessä esitetään toive saada kääntää Läsning för barn 7 (2/1 1892).

402 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

Stefan Frich

403 Stefan Frich käänsi valikoiman Läsning för barn -teoksen satuja uusnorjaksi. Klas Omnstav og mange morosame stykkje fyr born av Zak. Topelius ilmestyi Kristianiassa 1884.

404 Opettaja Stefan Frich (1844–1927) uurasti norjan murteisiin perustuvan uusnorjan levittämiseksi ja sen aseman kohottamiseksi.408Vuonna 1885 uusnorjasta tuli virallinen kieli ns. kirjakielen rinnalle (vuodesta 1929 lähtien uusnorja ja kirjanorja). Syksyllä 1874 hän käynnisti Fåbergissä, nykyisessä Lillehammerissa, koulun, jota hän piti miltei 30 vuotta. Koulussa opetettiin Itä-Norjan murteella ja Grundtvigin hengessä aluksi täysin ilman oppikirjoja ja läksyjen lukemista. 1880-luvulla Frich ryhtyi muokkaamaan ja kääntämään uusnorjaksi muun muassa Topeliuksen, Charles Kingsleyn ja Horace Smithin satuja, ja 1908 hän julkaisi uusnorjaksi lukukirjan Smaafolk.409Arnfinn Engen, »Stefan Frich», http://nbl.snl.no/Stefan_Frich

Kirjeenvaihto Topeliuksen kanssa

405 Kirjeenvaihto sisältää yhden Stefan Frichin kirjoittaman kirjeen ja yhden Topeliuksen vastauskirjeen (1883), useampia he eivät liene kirjoittaneet toisilleen.410Kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa, Kansalliskirjastossa Helsingissä, signum 244.20 ja 244.78. Topeliukselle kirjoittamassaan kirjeessä Frich esittelee haavettaan antaa koululaisille mahdollisuus lukea kirjoja omalla kielellään: »det fra Danmark indförte skriftsprog ligger vore Bönder for fjernt til ret at kunne anslaa de finere hjertestrenge.» Hän kertoo haluavansa julkaista joitakin Topeliuksen satuja uusnorjaksi käännettyinä, valittaa, ettei hänellä ole mahdollisuutta tarjota Topeliukselle tekijänpalkkiota, ja liittää mukaan otteita muutamista kääntämistään saduista.411Stefan Frich–ZT 30/8 1883. Topelius sanoo olevansa imarreltu siitä, että häntä käännetään uusnorjaksi, ja panee merkille »merkilliset yhtäläisyydet Pohjanmaalla, synnyinseudullani, puhuttavan ruotsin murteen kanssa – ne kertovat yhteisistä, ikivanhoista ja yllättävän hyvin säilyneistä juurista.»412ZT–Frich 11/9 1883.

406 Satukirjan Klas Omnstav og mange morosame stykkje fyr born av Zak. Topelius julkaisi Kristianiassa Olaf Huseby & Olaf Olsen 1884. Kirja sisältää myös muutaman »Klas Omnstavista» kertovan sadun, jotka on kirjoittanut Ernst Moritz Arndt. Uusi laajempi painos, joka sisälsi pelkästään Topeliuksen satuja, ilmestyi 1922, Topeliussogur (Olaf Norlinin kustantamo, Kristiania).413Mukaan on otettu neljä satua, jotka julkaistiin Klas Omnstav -kokoelmassa 1884, sekä seitsemän muuta: »Bringebærmarken», »Naturgaata», »Svanhild som ikkje vilde vera barn», »Guten som høyrde stilla tala», »Kyrkjetuppen», »Sampo Veslelapp» ja »Jul med trolldom» (141 s.).

407 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

Otto Gleiss

408 Otto Gleiss saksansi valikoiman Vinterqvällar I–II -teosten novelleja. Käännöksen Aus hohem Norden julkaisi 1885–1887 Gütersloh’ssa Bertelmannin kustantamo.

409 Kirjeenvaihto sisältää kuusi Otto Gleissin Topeliukselle kirjoittamaa kirjettä (1884–1885). Topeliuksen kirjeistä ei ole säilynyt yhtään – hän on lähettänyt neljä.414Gleissin kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa 244.41, Kansalliskirjastossa Helsingissä. Joidenkin kirjeiden puuttuminen ilmenee Topeliuksen kirjediaarista ja säilyneestä kirjeenvaihdosta.

410 Syyskuussa 1884 Otto Gleiss otti yhteyttä Topeliukseen ja pyysi lupaa saada kääntää valikoiman Vinterqvällar-teoksen novelleja. Gleissin kirjeistä voi päätellä, että Topelius suhtautui näihin julkaisusuunnitelmiin varautuneesti; yksi kompastuskivi lienee ollut se, ettei hänelle luvattu minkäänlaista tekijänpalkkiota.415Topelius kirjoittaa Albert Bonnierille: »Joka kuukausi joku saksalainen ilmoittautuu kääntämään teoksiani, mutta ei siinä vielä kaikki, ettei tekijänpalkkio tule kysymykseen ensimmäisestä painoksesta; kustantajat (A. Perthesiä lukuun ottamaatta) eivät suostu edes antamaan mahdollista seuraavaa painosta minun käyttööni» (ZT–AB 18/3 1887). Kääntämisluvan myöntämisen ehdoksi Topelius asetti sen, että oli julkaistava kaikki Vinterqvällar-teoksen novellit, mihin C. Bertelsmannin kustantamo ei halunnut sitoutua. Kun Gleiss ei löytänyt ketään muutakaan kustantajaa, joka olisi hyväksynyt Topeliuksen ehdot, hän myi käännöksen Bertelsmannille, ja novellit julkaistiin ilman Topeliuksen lupaa.

411 Gleiss oletti, että Topelius oli kirjoittanut novellinsa suomeksi, ja käänsi siitä syystä aluksi tanskankielisestä laitoksesta Fra det høje Nord (1882–1885) – siitä otsikko Aus hohem Norden.416Albert Bonnier oli saanut tietää käännöksestä ja kirjoittaa Topeliukselle (23/11 1885): »P. S. Saksassa on äskettäin – lupaa kysymättä – ryhdytty kääntämään useita teoksiasi. Wiesbadenissa on eräs paronitar (?)julkaissut niteen ’Mährchen’– ja eräs hra Gleiss on toisessa westfalenilaiskaupungissa Gütersloh’ssa ryhtynyt julkaisemaan käännöstä Vinterqvällarne -teoksesta.» Kun hän on ottanut otsikon ’Aus dem hohen Norden’ tanskankielisestä painoksesta, pelkään jopa ettei hän ole lainkaan tehnyt käännöstä alkuteoksesta – vaan on pelkästään seurannut tanskankielistä. Onko joku heistä pyytänyt Teiltä lupaa? Minulta ei ole kysytty.» Huhtikuussa 1885 Gleiss kertoo saaneensa tietää, että alkuteos oli kirjoitettu ruotsiksi ja että hän sen jälkeen lähtee siitä.

412 Aus hohem Norden ilmestyi kolmiosaisena, ja kukin osa sisälsi kaksi novellia: »Die Herzogin von Finnland» ja »Jugendträume» (1885), »Der Handschuch des Königs» ja »Das goldene Gespenst» (1886) sekä »Vernas Rosen» ja »Die grüne Kammer auf Linnais» (1887).417Uskonnollisena kustantamona tunnettu C. Bertelsmann julkaisi myös käännöksen Evangelium für Kinder. Kurze Erklärungen zu den Evangelien des Kirchenjahr 1900, L. &. H. Krügerin saksannoksena.

413 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

Alexandra Gurjeff

414 Alexandra Gurjeff käänsi 1882 Läsning för barn -teoksen satuja venäjäksi. (Kirjeenvaihdossa nimi esiintyy tässä muodossa, mutta venäläisissä lähteissä Topeliuksen venäjäntäjä tunnetaan nimellä Aleksandra Gurjeva. Suom. huom.)

415 Pietarilaisen Alexandra Gurjeffin Topeliukselle kirjoittamia kirjeitä on tallella kolme (1882–1884). Kaksi muutakin on tullut perille, ja Topelius on lähettänyt Gurjeffille ainakin kaksi kirjettä.418Gurjeffin kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa 244.22, Kansalliskirjastossa Helsingissä. Joidenkin kirjeiden puuttuminen ilmenee Topeliuksen kirjediaarista ja säilyneestä kirjeenvaihdosta. – Kirjekokoelmassa (244.21) on myös Gurjeffin ranskaksi kirjoittama kirjelappu, joka on osoitettu »Monsieurille»: »Olisin äärettömän kiitollinen, jos voisitte ystävällisesti kertoa Herra Topeliukselle mielipiteenne käännöksestäni, jonka hyvin ystävällisesti olette tarkastanut» (19. huhtikuuta, vuosiluku puuttuu). Kenelle se on osoitettu, ei toistaiseksi ole tiedossa.

416 Lokakuussa 1882 Gurjeff pyysi lupaa saada kääntää Topeliusta venäjäksi – mitä, sitä ei tarkennettu.419Gurjeffin ensimmäinen kirje Topeliukselle (vastaanotettu 6/3 1881) ei ole säilynyt, mahdollisesti Gurjeff kertoi siinä haluavansa kääntää nimenomaan satuja. Kuukauden kuluttua hän lähetti arvioita satukokoelmasta, jonka oli kääntänyt yhdessä M. Granströmin kanssa, Skazki Z. Topeliusa. Teos sisältää yhdeksän satua teoksista Läsning för barn 2–4.420Sadut »Skyhög och Molnskägg», »Lasse liten», »Trollens jul», »När det är midsommar», »Solstrålen i november», »Solkonungens barn», »Solkriget», »Skridskoåkaren» ja »Björken och Stjernan». Eräät muut kääntäjät olivat aiemmin venäjäntäneet yksittäisiä Topeliuksen satuja.

417 Kolme muuta samannimistä satukokoelmaa ilmestyivät 1886, 1893 ja 1897. Näistä kaksi ensimmäistä käänsi M. Granström ja viimeisen I. Askarchanova. (Jälkimmäinen sukunimi, joka esiintyy Topeliuksen kirjeenvaihdossa muodossa Askarchanov, translitteroidaan suomeksi Askarhanov. Mitä ilmeisimmin kyse ei ole I. Arkarhanova -nimisestä kääntäjästä, vaan pietarilaisesta N. S. Askarhanovin kustantamosta, venäjäksi »Izdatelstvo Askarhanova». Suom. huom.)

418 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

Axel Güntelberg

419 Axel Güntelberg tanskansi 1894 teoksen Evangelium för barnen.

420 Joulukuussa 1893 kööpenhaminalainen kustantaja G. E. C. Gad kirjoitti Topeliukselle ja pyysi lupaa saada julkaista tanskankielisen käännöksen teoksesta Evangelium för barnen, joka oli samana vuonna ilmestynyt G. W. Edlundin kustantamolta. Hän ilmoittaa kääntäjän olevan eräs »kirkon mies», mutta maaliskuussa 1894 hän kertoo, että käännöksen laatiikin hänen vävynsä, kapteeni Axel Güntelberg (1855–1899), »en intelligent Mand, der skriver et flydende korrekt Sprog, og som er godt bekjendt med det svenske Sprog».421»Jeg agter at lade Bogen oversætte af en af vore første Gejstlige», Gad–ZT 23/12 1894; lainaus: Gad–ZT 8/3 1894. Güntelberg oli sairauden vuoksi eronnut merivoimista ja ryhtynyt omistautumaan »kirjallisille töille».422Gad ilmoittaa, että Güntelberg »desværre formedelst Sygdom er udtraadt af Marinen og nu sysler med literaire Arbejder», Gad–ZT 4/5 1894.

421 Tallella on kaksi Güntelbergin Topeliukselle kirjoittamaa kirjettä. Ensimmäinen lähetettiin Topeliukselle G. E. C. Gadin 8/3 1894 päivätyn kirjeen mukana, ja toisen lähetti Güntelberg itse seuraavana päivänä (9/3). Kirjeissään Güntelberg ehdottaa joitakin muutoksia siitä syystä, etteivät Suomen ja Tanskan kirkkopyhät vastanneet toisiaan – hän halusi siirtää Raamatun tekstit Tanskan pyhäpäiville. Topeliuksen vastauskirje puuttuu, mutta kirjediaarin merkinnöistä ilmenee, että hän hyväksyi ehdotukset.423Kirje on lähetetty Güntelbergille ennen 20/3 1894, Topelius on merkinnyt siihen »Vaihda toisinpäin!».

422 Evangelium for Børn ilmestyi toukokuussa 1894 tekijän luvalla käännettynä. Esipuheessaan Güntelberg toteaa, että kirjailijan luvalla on tehty joitakin muutoksia. Hän myös huomauttaa, että Suomen olosuhteita kuvaavat tekstinkohdat (»omtalt lokale Forhold») on säilytetty ennallaan »for ikke at berøve Arbejdet dets Originalitet».

423 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

Lucie Hedde

424 Lucie Hedde saksansi ensimmäisen osan teoksesta Fältskärns berättelser. Käännöksen Des Feldschers Erzählungen 1. Gustav Adolph und der Dreissigjährige Krieg julkaisi Ed. Wartigin kustantamo 1880 Leipzigissä.

425 Tallella on kymmenen kirjettä Lucie Heddeltä (Leipzigistä) (1880–1883), mutta ei sen sijaan ainuttakaan Topeliuksen neljästä hänelle kirjoittamasta.424Heddeltä tulleet kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa 244.24, Kansalliskirjastossa Helsingissä. Joidenkin kirjeiden puuttuminen ilmenee Topeliuksen kirjediaarista ja säilyneestä kirjeenvaihdosta.

426 Maaliskuussa 1880 Hedde otti yhteyttä Topeliukseen ja pyysi lupaa saada kääntää saksaksi Fältskärns berättelser -teoksen. Neljän kuukauden kuluttua hän kertoo löytäneensä kustantajan, mutta tekijänpalkkiota ei ole luvassa, sen paremmin kääntäjälle kuin kirjailijallekaan; kustantaja oli Ernst Hoppe Ed. Wartigin kustantamossa Leipzigissä.425Kustannusliikkeen ja Topeliuksen välistä kirjeenvaihtoa ei ole käytettävissä. Hedde ehdottaa, että Topelius suostuisi tähän teoksen ensimmäistä osaa julkaistaessa; hän on vakuuttunut, että teos löytää lukijansa, jolloin seuraavia osia julkaistaessa voitaisiin vaatia parempia ehtoja. Topelius neuvoo Heddeä neuvottelemaan itselleen korvauksen, mikä myös onnistui: 1 000 kappaleen painoksesta Hedde sai 150 Saksan markkaa.426Ks. jäljennös kustannusliikkeen ja Hedden välisestä sopimuksesta, päivätty 26/7 1880 ja Hedde–ZT 8/8 1880.

427 Des Feldschers Erzählungen 1. Gustav Adolph und der Dreissigjährige Krieg ilmestyi syksyllä 1880. Hedde lähetti Topeliukselle yhden kappaleen, ja Hedden kirjeestä päätellen kirjailija oli tyytyväinen käännökseen. – Jatkoa ei seurannut.

428 Topeliuksen Suomen kuvauksista innostuneena, Edvard von Ammondtin, Hämeen läänin kuvernöörin (maaherran), ja hänen vaimonsa Olgan kutsumana Hedde päätti vierailla Suomessa toukokuussa 1881. Hän viipyi kaksi vuotta ja opetti von Ammondtin perheen tyttärille saksaa, englantia ja ranskaa. Syyskuussa 1881 hän vieraili myös Topeliuksen luona Koivuniemessä.427Hedde–ZT 23/10 1881.

429 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

Frederik Winkel Horn

430 Frederik Winkel Horn

431 Fr. Winkel Horn tanskansi teokset Fältskärns berättelser, Läsning för barn 1–2 ja Planeternas skyddslingar. Feltlægens Historier ilmestyi 1879–1882, Fra det høje Nord 1882–1885 ja Fra Dronning Kristinas Ungdomstid 1889.

432 Tanskalainen kirjallisuushistorioitsija Frederik Winkel Horn (1845–1898) toimi myös kirjailijana ja kääntäjänä. Hän oli opiskellut Pohjoismaiden arkeologiaa ja kirjoitti säännöllisesti arkeologiasta Illustreret Tidende -lehteen ja julkaisi 1874 teoksen Mennesket i den forhistoriske Tid. Hän teki useita käännöksiä muinaisislannista ja julkaisi kaksi kirjallisuushistoriallista tutkimusta, Den danske Literaturs Historie (1881) ja N. F. S. Grundtvigs Liv og Gjerning (1883). Yhdessä kirjallisuushistorioitsija Otto Borchseniuksen kanssa hän julkaisi kaksi teosta, Hovedværker i den danske Literatur (1883) ja Græske Læsestykker i Dansk Oversættelse (1886).428Tanskan kansallisbiografia, noudettu 20/11 2013.

Topeliuksen ja Winkel Hornin kirjeenvaihto

433 Fr. Winkel Hornin Topeliukselle kirjoittamia kirjeitä on säilynyt 15 (1879–1896), mutta ainoastaan yksi Topeliuksen kirjoittama. Ainakin yhdeksän Topeliuksen Winkel Hornille kirjoittamaa kirjettä puuttuu, ja yksi Topeliukselle kirjoitettu.429Winkel Hornin kirjeet ovat Kansalliskirjastossa Helsingissä, ja Topeliuksen kirje Kööpenhaminan kuninkaallisessa kirjastossa (Det Kongelige Bibliotek). N.s. miinuskirjeet on merkitty Topeliuksen kirjediaariin.

434 Kahdeksan ensimmäistä Winkel Hornin kirjoittamaa kirjettä käsittelevät Fältskärns berättelser -teoksen tanskannosta. Ensimmäisessä kirjeessään tammikuussa 1879 Winkel Horn kertoo, että »kustantaja Philipsen» on kauan suunnitellut Fältskärns berättelser -teoksen tanskannoksen julkaisemista. Todennäköisesti on kyse Gustav Philipsenistä, joka yhdessä veljensä Ludvig Philipsenin kanssa vastasi vuodesta 1877 lähtien P. G. Philipsenin kustantamosta.430Gustav Philipsen huolehti kirjeenvaihdosta Topeliuksen kanssa. Asiasta lisää tässä yhteydessä.

435 Fältskärns berättelser -teoksen tanskankielisestä laitoksesta oli keskusteltu jo kaksi vuotta aiemmin. Kirjailija Otto Borchsenius oli tällöin ottanut yhteyttä Topeliukseen ja pyytänyt lupaa romaanin kääntämiseen. Niels Christian Romin kustantamon oli tarkoitus julkaista se.431Ks. johdanto Topeliuksen ja Borchseniuksen väliseen kirjeenvaihtoon. Winkel Horn tiesi Borchseniuksen ja Topeliuksen solmimasta sopimuksesta, ja hän tiesi myös, ettei Romin kustantamo taloudellisen tilanteensa vuoksi enää 1879 kyennyt julkaisemaan sitä. Neuvoteltuaan Borchseniuksen kanssa Winkel Horn tarjoutui kääntämään teoksen, ja ensimmäiseen Topeliukselle kirjoittamaansa kirjeeseen hän liittää mukaan kirjeen Borchseniukselta suosituksineen.432FWH–ZT 26/1 1879. Borchseniuksen kirje (25/1 1879) esitellään yhdessä hänen muiden ZT:lle kirjoittamiensa kirjeiden kanssa.

436 Winkel Horn toimi välittäjänä kustantajan ja kirjailijan kesken ja neuvotteli kirjoituspalkkiosta. Ensimmäisen jakson ilmestyessä Topeliuksen oli määrä saada 500 Tanskan kruunua, ja saman suuruinen tekijänpalkkio, kun teos olisi valmis, edellyttäen että kulut saatiin katetuiksi.433Winkel Horn–ZT 15/2 1879. Kustannusliike P. G. Philipsen aloitti kirjeenvaihdon Topeliuksen kanssa heinäkuussa 1879, puoli vuotta Winkel Hornin jälkeen, kun sopimus oli jo solmittu.434Kolme ensimmäistä kirjettä Philipsenin kustantamon kanssa käydystä kirjeenvaihdosta puuttuvat. – Käännöksen Feltlægens Historier ensimmäinen osa ilmestyi syksyllä 1879 (painovuodeksi on ilmoitettu 1880) ja kuudes ja viimeinen osa keväällä 1882. Ks. kirjeenvaihto Philipsenin kustantamon kanssa. P. G. Philipsen–ZT 20/1 1881.

437 Kun Fältskärns berättelser -teoksen käännös oli valmis keväällä 1881, Winkel Horn teki aloitteen Vinterqvällar I–II -teoksen tanskannoksesta. Hän esitti ehdotuksen Philipsenille, mutta ei näytä saaneen vastausta. Sen jälkeen hän esitti ajatuksen kustantaja Carl Eibelle, joka ryhtyi neuvottelemaan Topeliuksen kanssa tammikuussa 1882.435Ks. johdanto kirjeenvaihtoon F. H. Eiben kustantamon kanssa. Topelius ei saanut Eiben ensimmäistä, keväällä 1881 lähetettyä kirjettä. Vinterqvällar I–II ilmestyi viisiosaisena nimellä Fra det høje Nord 1882–1885.

438 Neljän vuoden kuluttua Bonnierin kustantamo julkaisi teoksen Planeternas skyddslingar, ja Winkel Horn tarjoutui kääntämään romaanin, Philipsenin kustantamolle. Hän keskusteli Topeliuksen kanssa teoksen nimestä; ainoa tallella oleva Topeliuksen Winkel Hornille kirjoittama kirje käsittelee romaanin alaotsikkoa. Käännöksen koko nimeksi tuli Fra Dronning Kristinas Ungdomstid. En tids- og karaktersbillede.436»En tids- og karaktersbillede» oli yksi Topeliuksen ehdotus alaotsakkeeksi, ZT–FWH 6/8 1889. Tekijänpalkkio oli sama kuin teoksesta Feltlægens Historier: »10 Kr. pr. Ark eller for at sætte en rund Sum 500 Kr. for hele Værket.»437FWH–ZT 15/6 1889.

439 Kun Vinterqvällar-teoksen kolmas osa ilmestyi 1896, Winkel Horn otti uudelleen yhteyttä Topeliukseen ja pyysi lupaa saada kääntää senkin tanskaksi. Topeliuksen vastauskirje puuttuu, mutta kirjediaarin mukaan Winkel Hornille on 10. heinäkuuta 1896 lähetetty kirje, jonka sisältönä oli »Saa kääntää VqV III:n 10 kruunulla arkilta.» Matkassa oli kuitenkin yksi mutka, katsoi Topelius, mitä hän selittää myös Bonnierille kirjoittamassaan kirjeessä: »Sain lokakuussa yhtäläisen kyselyn Dr. Fr. Vinkel Hornilta Kööpenhaminasta, joka tarjosi 10 kruunua arkilta Ljungarsin tanskankielisestä painoksesta. Vastasin, että hänen pitäisi ensin lukea kirja ennen kuin hän päättäisi sen kääntämisestä, sillä se sijoittuu Kristian II:n aikaan ja sen vuoksi, kuten on tapana, esittää Suomessa olleet tanskalaiset vihollisina. Tämän vastauksen jälkeen ei sitten ole kuulunut tarjousta, joten oletan hänen luopuneen kirjan kustantamisesta pelätessään, ettei kirjasta tulisi Tanskassa suosittu.»438ZT–Bonnier 24/2 1897. – Ljungars sagan (teoksessa Vinterqvällar III, 1896) julkaisi 1897 Alb. Cammermeyerin kustantamo Kristianiasta Hjalmar Gleditschin kääntämänä.

440 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

Alma von Korff (s. von Podewils)

441 Alma von Korff saksansi valikoiman satuja teoksesta Läsning för barn 2. Schwedisches Märchenbuch von Z. Topelius ilmestyi 1885.

442 Wiesbadenissa asuneen Alma von Korffin Topeliukselle kirjoittamia kirjeitä on säilynyt kolme (1845–1907), heinä-lokakuulta 1885. Molemmat Topeliuksen von Korffille lähettämät kirjeet puuttuvat.439Kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa 244.31, Kansalliskirjastossa Helsingissä. Joidenkin kirjeiden puuttuminen ilmenee Topeliuksen kirjediaarista ja säilyneestä kirjeenvaihdosta.

443 Alma von Korff käänsi ruotsalaisen ystävättärensä (nimeä ei ole mainittu) kanssa valikoiman teoksesta Läsning för barn. Von Korff otti yhteyttä Topeliukseen 8. heinäkuuta 1885, kertoi kustantaja Fritz Bergmannin päättäneen julkaista kokoelman ja pyysi kirjailijalta lupaa. Topelius kertoi hänelle silloin, että hänen satujaan julkaistiin jo parhaillaan saksaksi käännettyinä – kyseessä oli Laura Fehrin Märchen und Erzählungen für Kinder (Perthesin kustantamo, Gotha).440Heinäkuussa 1885 Topelius tiedusteli, aikoiko Perthes julkaista satukokoelman, jota oli keväällä 1884 suunniteltu, todennäköisesti saatuaan kyselyn Alma von Korffilta. Von Korff vastaa, että käännös on jo painossa, kertoo, mitkä 20 satua kokoelma sisältää, ja ehdottaa, että ne voitaisiin jättää pois Perthesin julkaisemasta käännöksestä.441Ks. AvK–ZT 27/7 1885 sekä selitykset.

444 Schwedisches Märchenbuch von Z. Topelius ilmestyi elokuun alussa 1885.442Kääntäjäksi mainitaan Alma von Podewils (syntyään von Korff 1882). Kolmannessa kirjeessään Alma von Korff kertoo sen vastaanotosta – hän liittää mukaan myös Wiesbadener Tagblatt -lehden arvion teoksesta – ja kiinnostuksestaan kääntää lisää Topeliuksen satuja.443AvK–ZT 27/10 1885.

445 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

Martin Lipp

446 Martin Lipp käänsi Läsning för barn -teoksen satuja viroksi, Laste lôbu. Refanut ja mônda muud, 1891.

447 Tarttolaisen pastorin Martin Lippin (1854–1923) kirjeitä on säilynyt kaksi, samoin kaksi Topeliuksen Lippille lähettämien kirjeiden koneella kirjoitettua kopiota (vuosilta 1890–1898).444Lippin kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa 244.35–36, Kansalliskirjastossa Helsingissä, ja koneella kirjoitetut jäljennökset Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistossa, Helsingissä (SKS Kirjallisuusarkisto, Suomalaisten Viroon kirjoittamien kirjeiden kopioita).

448 Martin Lippin ensimmäinen Topeliukselle kirjoittama kirje ei ole tallella, mutta Topeliuksen vastauskirjeestä 15/10 1890 käy ilmi, että Lipp oli pyytänyt lupaa kääntää satuja viroksi, mihin Topelius suostui. Lipp käänsi suomenkielisestä laitoksesta, Lukemisia lapsille, joka ilmestyi vihkoina vuodesta 1886 lähtien (Werner Söderström Osakeyhtiö).

449 Laste lôbu. Refanut ja mônda muud ilmestyi joulukuussa 1891. Teos sisältää seitsemän satua ja kaksi runoa teoksista Läsning för barn 4–6 sekä yhden Julius Krohnin ja yhden Martin Lippin runon.445Kokoelman kuvittiEduard Bornhöne (1862–1923). Esipuheessaan Lipp esittelee Topeliuksen lastenkirjallisuuden kulmakivet: jumalanpelon ja isänmaanrakkauden. Lipp jakaa Topeliuksen näkemyksen lastenkirjallisuudesta, mitä Topelius arvostaa, kuten myös sitä, että Lipp on ymmärtänyt, että oli tärkeää tarjota virolaislapsille kohottavaa lukemista heidän omalla äidinkielellään ja lapsen omalla kielellä.446»Uebrigens freut es mich, dass Sie die Tendenz meiner Erzählungen billigen, weil ja die Ansichten sehr verschiedene sind über das erbauliche, das geistig geeignete für die Kinder. Ihre Begriffe sind andere, als die der Erwachsenen, ihr Gedankenwelt geht so ganz in der Anschauung auf, dass, meiner Ansicht nach, es immer eine verlorene Mühe ist sie an uns älteren erhöhen zu wollen; wir müssen vielmehr uns an ihren Standpunkt herablassen […].», ZT–Lipp 14/2 1892.

450 Kirjeenvaihdon neljännen ja viimeisen kirjeen Lipp lähetti Topeliuksen 80-vuotispäiväksi helmikuussa 1898.

451 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

Elisabeth Longé

452 Elisabeth Longé käänsi valikoiman novelleja saksaksi. Kaksiosaisen teoksen Aus Finnland. Novellen, Studien und Schilderungen von Z. Topelius julkaisi 1888 F. A. Perthesin kustantamo Gothasta.

453 Kirjeenvaihto sisältää kymmenen säilynyttä kirjettä, kaikki Elisabeth Longén Topeliukselle kirjoittamia, vuosilta 1878–1888. Yhtä monta Topeliuksen lähettämää kirjettä puuttuu.447Kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa 244.35, Kansalliskirjastossa Helsingissä.

454 Joulukuussa 1878 Longé otti yhteyttä Topeliukseen, sillä hän halusi kääntää Fältskärns berättelser -teoksen saksaksi; kolme ensimmäistä osaa oli ilmestynyt luvattomana saksannoksena 1855.448Erzählungen und Abenteuer eines alten finnländischen Feldscherers, Europ. Bibliothek der neueren belletristischen Literatur Deutschlands, Frankreichs, Englands, Italiens, Hollands u. Skandinaviens. Vajaan kolmen kuukauden kuluttua Longé ilmoittaa ryhtyneensä epäröimään teoksen laajuuden vuoksi ja kysyy, voisiko Topelius lähettää hänelle aluksi jonkin lyhyemmän teoksen.449Longé–ZT 18/2 1879. Topelius suositteli, että Longé kääntäisi novelleja; Topeliuksen ensimmäisen novellikokoelman julkaisu oli tullut ajankohtaiseksi keväällä 1879, kustantajana Albert Bonnier (Vinterqvällar I syksyllä 1880).

455 Puolentoista vuoden kuluttua Longé ei ollut vielä saanut kokoelmaa Topeliukselta, ja tammikuussa 1881 hän muistuttaa Topeliusta, että kirjailija oli luvannut lähettää novellit.450Longé–ZT 4/1 1881. Longén seuraavasta kirjeestä päätellen Topelius oli sekoittanut hänet Lucie Heddeen, joka käänsi Fältskärns berättelser -teoksen saksaksi ja jonka kanssa hän oli samaan aikaan kirjeenvaihdossa.451Tallella on yhdeksän Lucie Hedden vuosina 1880–1883 Topeliukselle kirjoittamaa kirjettä. Väärinkäsitys selvisi, ja tammikuussa 1881 Topelius lähetti ensimmäisen Vinterqvällar-teoksen jakson. Kuitenkin vasta 1888 Longé löysi kustantamon, joka oli halukas julkaisemaan novellit: F. A. Perthesin, joka oli julkaissut myös valikoiman teoksesta Läsning för barn saksannettuna 1885.452Ks. Topeliuksen kirjeenvaihto F. A. Perthesin kustantamon kanssa.

456 Longén isä Didrik Johan Longé oli varttunut Suomessa. Hän oli upseerina Ruotsin ja myöhemmin Preussin laivastossa. Syksyllä 1879 Longé lähetti Topeliukselle kertomuksen isän »kohtaloista ja seikkailuista».453Longe–ZT 3/9 1879. Toini Topelius käänsi tämän elämäkerran, ja se julkaistiin Helsingfors Dagbladissa.454Helsingfors Dagblad 4–5/12 1879: »En landsmans lefnad. (Ett hundraårigt minne för dagen.)». Ks. Longé–ZT 3/9 1879 ja 6/11 1879.

457 Longé asui Stralsundissa, missä myös Eva Merthen, Topeliuksen novellin »Hertiginnan af Finland» päähenkilön esikuva asui kuolemaansa saakka. Ryhtyessään muokkaamaan tätä novellia Vinterqvällar II -teosta varten keväällä 1881 Topelius pyysi Longéa selvittämään, olivatko Eva Merthen ja James Keith olleet laillisesti vihittyjä ja oliko heillä ollut yhteisiä lapsia. Longé otti yhteyttä Stralsundin kaupunginarkistoon ja hankki pyydettyjä tietoja kirkonkirjasta.455Longé–ZT 6/3 1881. Tulos jäi laihaksi, mutta Longé toteaa, ettei Eva Merthenillä ollut lapsia.

458 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

Nordahl Rolfsen

459 Nordahl Rolfsen käänsi norjaksi valikoiman teoksesta Läsning för barn. Neliosaisen Læsning for Børn julkaisi P. T. Mallingin kustantamo 1876–1885.

460 Norjalainen kirjailija ja kansanvalistaja Nordahl Rolfsen (1848–1928) kunnostautui 1870- ja 1880-luvuilla useassa kirjallisuudenlajissa. Hän kirjoitti runoutta, romaaneja ja novelleja, mutta tunnetuksi hän tuli oppikirjojen kirjoittajana ja pedagogina. Viisiosainen Læsebog for folkeskolen (1892–1895) ja Læsebog for middelskolen (1894) tulivat tutuiksi useille norjalaisille koululaissukupolville, ja Rolfsenia pidetäänkin jonkinlaisena kansakunnan rakentajana. Hän uudisti lajityypin sekoittamalla epäsovinnaisesti fiktiota ja faktaa tyyliin, joka puhutteli sekä lapsia että aikuisia. Rolfsen julkaisi myös Illustreret Tidende for Børn -lastenlehteä (1885–1893) ja lastenkirjan Sjømænd (1896).456Egil Børre Johnsen, »Nordahl Rolfsen», http://nbl.snl.no/Nordahl_Rolfsen

Topeliuksen ja Nordahl Rolfsenin kirjeenvaihto

461 Kirjeenvaihto käsittää 26 Nordahl Rolfsenin kirjoittamaa ja 9 Topeliuksen kirjoittamaa kirjettä (1876–1897).457Topeliuksen kirjeet ovat kirjekokoelmassa 764, Nasjonalbiblioteket, Oslo, ja Rolfsenin kirjeet Topelius-kokoelmassa, 244.45, Kansalliskirjastossa Helsingissä. Ainakin 15 kirjettä puuttuu, 4 Rolfsenin ja 11 Topeliuksen kirjoittamaa.

462 Nordahl Rolfsen oli saanut tehtäväkseen kustantaja P. T. Mallingilta Kristianiasta 1876 julkaista lastenkirjasarjan, joka sisältäisi muun muassa valikoiman parasta ulkomaista lastenkirjallisuutta norjaksi käännettynä.458NR–ZT 25/1 1876. Siksi hän otti yhteyttä Topeliukseen ja pyysi saada luvan kääntää teoksen Läsning för barn 4, siis viimeksi ilmestyneen osan.459Ks. Rolfsenin ensimmäinen Topeliukselle lähettämä kirje 25/1 1876. Rolfsen oli pyytänyt suositusta Hartvig Lassenilta, Wergelandin koottujen teosten kustantajalta.

463 Käännöksen Læsning for Børn ensimmäinen osa ilmestyi 1876, ja se sisältää viisi satua teoksesta Läsning för barn 4. Käännös sai hyvän vastaanoton, ja siitä kerrotaan, että se »gjort megen Lykke» kouluissa, ja Rolfsen halusi mielellään kääntää lisää.460NR–ZT 1/12 1876. Kun luvattu Läsning för barn 5 viipyi, hän käänsi 1879 12 satua osista 2 ja 3, ja seuraavana vuonna ilmestyi käännös, jossa oli 11 satua viidennestä osasta, samana vuonna kuin alkuteos.461Læsning for Børn 3 sisältää näin ollen satuja teoksesta Läsning för barn 5. Kaksi nidettä, joissa oli valikoima satuja teoksista Läsning för barn 2–3 (31 satua) oli ilmestynyt aiemmin luvattomina tanskannoksina, Børnefortællinger efter Topelius (Michaelsen & Tillge Forl. 1869, 1871), mutta Rolfsen kertoi, että ne oli myyty loppuun (NR–ZT 24/6 1879). Læsning for Børn 4 sisältää 11 satua sarjan Läsning för barn kuudennesta osasta ja ilmestyi samana vuonna kuin se, 1885.

464 Rolfsenin tavoitteena oli »at gjengive Originalene og deres Aand saa tro og i et saa rent og barnligt sprog som det er mig muligt».462NR–ZT 24/6 1879. Topelius oli tyytyväinen käännökseen:

465 Ihailen kekseliäisyyttä, jolla olette onnistunut kääntämään alkuteoksen hyvin uskollisesti, samalla kun olette muokannut sitä niin vapaasti kuin on tarpeen toiselle kielelle siirrettäessä. […] minusta tuntuu kuin näistä kertomuksista olisi tullut norjankielisiä ilman että ne olisivat menettäneet suomalaista perustunnelmaansa. Minulle on ollut aivan yhtä suuri ilo kuin lapsille saada nähdä kertomukset luonnollisen raikkaina, aivan kuin ne olisivat ottaneet perusteellisen kylvyn, pesseet pois alkukielen jäykkyyden ja näyttäytyneet nuortuneina norjan kielelle ominaisessa pehmeämmässä ja soljuvammassa asussa.»463ZT–NR 23/5 1880.

466 Topeliuksesta käännös tuntui niin sujuvalta kuin »että kuvittelee lukevansa alkuteosta», ja hän lisää, että tämäkin oli yhtenä »syynä menestykseen nuorten lukijoiden keskuudessa».464ZT–NR 25/2 1881. Kahdesta ensimmäisestä kokoelmasta ei näytä maksetun tekijänpalkkiota, Topelius sai vain tekijänkappaleita. Kolmannesta ja neljännestä kokoelmasta Topelius sai 15 kruunua arkilta (NR–ZT 10/7 1879). Ensimmäisen osan toinen painos ilmestyi 1886. Vuonna 1898 julkaistiin uusintapainoksia käännöksen Læsning for Børn kaikista osista; osista 1 ja 3 kolmas painos, osista 2 ja 4 toinen painos.

467 Joitakin Topeliuksen satuja julkaistiin myös Illustreret Tidende for Børn -lehdessä, jota Rolfsen ryhtyi julkaisemaan 1885. Ensimmäisenä vuonna julkaistiin joulunumerossa muun muassa käännös sadusta »Skräddaren, som tråcklade hop Finland med Sverige» ja seuraavana vuonna sadusta »Fåglarnas språk».465Esim. NR–ZT 3/1 1885. Joitakin satuja julkaistiin myös kansakoulujen lukukirjassa Læsebog for folkeskolen 1892, jonka Rolfsen lähetti innoittajalleen ja edeltäjälleen: »uden Dem og Deres navnkundige ’Bog om vort Land’ var min Læsebog aldrig fremkommen».466NR–ZT 24/9 1892. Topelius arvostaa kirjaa ja sitä, että Rolfsen on ymmärtänyt, »että ei alennuta lapsen tasolle; kohottaudutaan sille, – luonnon ja elämän objektiiviseen käsittämiseen».467Sen sijaan hän katsoo, että sanajärjestys olisi voinut olla toisenlainen tässä kirjassa ja että satua Pikku Matista – Rolfsenin käännöksenä »Knut Pladsen» – ei ollut kovin onnistuneesti mukautettu Norjan oloihin (ZT–NR 10/11 1892). Nordahl perustelee tekstin muokkaustaan vastauskirjeessä 24/9 1892.

468 Tammikuussa 1894 Rolfsenin kustantamo pyysi Alb. Cammermeyeriltä lupaa julkaista teoksen Evangelium för barn.468Cammermeyer–ZT 5/1 1894. Topeliuksen kirjediaarissa kirje on merkitty Rolfsenin kirjoittamaksi, mutta ilmeisesti on kyse samasta kirjeestä ja tarjouksesta (»haluaa julkaista norjalais-tanskalaisen painoksen Evankeliumista.»). Evangelium för barnen -teosta ei mainita säilyneessä Rolfsenin kanssa käydyssä kirjeenvaihdossa. Muutamaa viikkoa aikaisemmin Topelius oli saanut saman tarjouksen kustantaja G. E.C. Gadilta Kööpenhaminasta, ja samana vuonna Gad sai julkaistavakseen teoksen norjalais-tanskalaisena käännöksenä.469Topelius oli maininnut Rolfsenin ja Cammermeyerin tarjouksesta Gadille, joka vastaa: »nævnte Herrer ville sikkert træde tilbage, naar de erfarer, at der udkommer en af Forfatteren autoriseret dansk norsk Oversættelse» ( G. E. C. Gad–ZT 9/2 1894).

469 Kirjeenvaihdon kaksi viimeistä kirjettä käsittelevät Ljungars sagan käännöstä. Siitä oli tehnyt aloitteen Centralstyret for de norske Folkeskolers Barnebibliotheker, jonka puheenjohtajana Rolfsen toimi. Tämän käännöksen julkaisusta, ks. Albert Cammermeyers boghandel.

470 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.

Charles Simond

471 Charles Simond julkaisi kolme kokoelmaa Topeliuksen satuja ranskaksi käännettyinä.

472 Tallella on kaksi Charles Simondin Topeliukselle lähettämää kirjettä, maalis- ja heinäkuulta 1886, mutta ei yhtään Topeliuksen kirjoittamaa. Simondille on lähetetty ainakin kaksi kirjettä, syys- ja marraskuussa samana vuonna.470Simondin kirjeet ovat Topelius-kokoelmassa 244.48, Kansalliskirjastossa Helsingissä. Joidenkin kirjeiden puuttuminen ilmenee Topeliuksen kirjediaarista.

473 Paul Van Cleemputte (Gent 1837 – Paris 1916) tunnettiin kirjailijanimellä Charles Simond.471Paul Van Cleemputte käytti myös pseudonyymejä Pierre Durandal ja Paul Largillière. Simond toimi kirjailijana, kääntäjänä ja tiedetoimittajana. Hän käänsi muun muassa Edgar Allan Poen, Shakespearen ja Goethen teoksia ja kirjoitti joukon matkakertomuksia ja historiallisia teoksia, joista suurin osa ilmestyi 1890-luvulla ja 1900-luvun alussa.

474 Ensimmäisessä kirjeessään Simond ilmoittaa haluavansa saattaa teokset Fältskärns berättelser, Läsning för barn ja Sagor ranskalaisten lukijoiden ulottuville. Hän aikoo aloittaa kääntämällä satuja ja pohtii, mitkä sopisivat ranskalaiselle lukijakunnalle.472Simond–ZT 31/4 1886; vastauskirjettä ei näytä lähetetyn. Simond kuvaa Topeliuksen teoksia »opettavaiseksi» ja »viehättäväksi» kirjallisuudeksi, parhaaksi ja hyödyllisimmäksi mitä voi lapsille ajattelun kehittämiseen ja sydämen sivistämiseen tarjota.473Simond–ZT 25/7 1886.

475 Kahden vuoden kuluttua, 1888, ilmestyivät La rose des eaux. Suivi de Pikkou Matti. Touche-au-Ciel et Porte-nue. Sampo Lappelill. Le bouleau (96 s.) ja La perle d’Adalmina (63 s.). Vuoden kuluttua ilmestyi Ruisseau et Ruisselet. Le coq du clocher. Le bouleau. La violette blanche (1889).474Paris: Société française d’imprimérie et de librarie. Kirjat sisältävät seuraavat sadut teoksista Läsning för barn 2–3: »Näckrosen», »Pikku Matti», »Vintersagan om Skyhög och Molnskägg», »Sampo Lappelill», »Björkens stora planer i mössörontiden» ja »Adalminas perla.» La perle d’Adalmine ilmestyi uusina painoksina 1889, 1891 ja 1893. Kolmas kokoelma sisältää sadut »Brusebäck och Susebäck», »Kyrktuppen», »Björken» ja »Hvitsippan. Kaikki kolme kokoelmaa kuvitti Gustave Fraipoint.

476 Tutustu kirjeenvaihtoon täällä.